Kesä ei ihan ole ollut sellainen kuin olisin toivonut tapahtumien osalta, mutta onneksi odotetuin tapahtuma toteutui ja pääsimme osallistumaan Pumipäiville. Tällä kertaa mukaan lähti vain Pulmu ja olikin mukava päästä keskittymään yhteen koiraan ihan kunnolla. Pulmu on sosiaalinen ja suhteellisen huomaamaton hiljaa ollessaan, joten sen kanssa on helppo olla ja välillä keskittyä myös ihmisten kanssa seurusteluun. Siitä millainen Pulmu on äänekkäänä ja huomion itselleen ottavana ei nyt tässä mainita mitään..
Tällä kertaa koulutin itse vain yhden ryhmän päivässä Pumien Perustaitoja, jotta pääsin myös Pulmun kanssa puuhailemaan. Olin valinnut tutut ja turvalliset jutut eli nose, agilityn ja rally-tokon. Ensi vuonna voisimme kokeilla sitten hakua ja fh-jälkeä. Agilityssä oli tarkoitus saada uutta agi-intoa minulle ja Pulmua vähän herätellä lajiin. Sehän ei ole vielä treenannut putkea enempää. Rallyssa Mirjami oli tehnyt kivat treenit meille ja sain huomata, että hieman väsynyt koira ei tee vitosen palkkalla töitä. Onneksi ystävän taskusta löytyi se kympin palkka. Nosessa Pulmu oli jo pidemmällä kuin olisin osannut vielä odottaa ja olin yhtä hymyä koko lauantain. Nosekouluttajalla olisi ollut kovasti lisää tarjottavaa, mutta vielä olimme vasta purkkiradan tasolla. Jospa ensi vuonna pääsisin kokeilemaan myös ilmassa roikkuvaa fetapurkkirataa koirieni kanssa. Ideoita tuli kovasti kaikissa kolmessa lajissa ja sitä kaivattua treeni-intoa.
En kauheasti kehtaa kehua tapahtumaa, jota olen itse ollut mukana järjestämässä muiden kanssa, mutta voin todeta että mistään hinnasta en halua jättää Pumipäiviä myöskään ensi vuonna väliin. Sää taas suosi ollen pahimmillaan + 27 astetta ja ruokakin oli hyvää sekä Kartanon puolesta että yhteisessä illanvietossa. Treeniä, pumi-ihmisiä ja pumeja, voiko mitään muuta kesäviikonlopulta toivoa?
Lokakuu ja marraskuu ovat kuluneet nopeaa tahtia ja meillä on ollut monenmoista puuhaa. Tekisi mieli sanoa, että kiirettä on pitänyt. Osallistuimme mm. hyvin intensiiviselle Nose Work-kurssille 8.-29.10 ja marraskuun alkupuoliskolla kävimme Oulussa Pumit ry:n vuosikokouksen ja treeni-iltapäivän merkeissä pikavisiitin. Muuten aika on mennyt töiden ja koulujuttujen parissa.
Nose Work-kurssi oli NW-tuomari Pekan pitämä ja perustui hajuerotteluun. Ilmoitin kurssille alunperin Ainon ja ehdimme käydä kurssin ensimmäisellä kerralla ennen kuin juoksu alkoi. Armas jatkoi siitä mihin Aino jäi ja selvitti kurssin hyvin, vaikka viimeisillä kerroilla se oli selkeästi ylikuormittunut kotona leijailevista hajuista. Kummasti palkkaa vaihtamalla, eli namit leluun unohtuivat Ainon sulotuoksut treenaamisen ajaksi.
Tuo kurssi tuli tarpeeseen ja selvensi minun ajatuksia lajista ja siitä mitä koiralta suorituksessa vaaditaan. Ehkäpä tässä kirjailen ajatuksia ylös niiden vielä lisää muhittua päässäni. Nyt sain eväät opettaa koiran myös hajuerottelulla etsimään toivottua hajua. Hajuerottelu tuntuu olevan monessa mielessä ruuan etsintää järkevämpää ja auttoi kovasti Armaksen kanssa vaaditun tehtävän täsmentämistä. Kaikki Armaksen suorituksen kurssin ajalta ovat videoitu ja kenties nekin päätyvät joskus tänne.
Rally-treeneissä olemme päässeet huonosti käymään loka-marraskuussa mutta toivon joulukuun tuovan siihen hieman muutosta. Ryhmä on meille hieman liian haastava, sillä nyt teemme kaikkin luokkien kylttejä sekaisin. Tällä hetkellä tuntuu, että meidän pitäisi vielä hetki hioa perusasioita ja alempien luokkien kylttejä ennen liikkeiden vaikeuttamista, mutta tällä nyt mennään. Vaatii vain minulta enemmän kun pitää miettiä mitä on järkevää tehdä koirien kanssa treenikerroilla. Ainoa ei niinkään haittaa se, että minä en aina itsekään ole kartalla kyltin kohdalla, mutta Armas tykkää työskennellä siten, että minä olen selkeä ja johdonmukainen. Toistojen kestossa sisarukset ovat hyvinkin erilaisia. Armas tekee mielellään kerralla oikein ja toistaa sen jälkeen oppimaansa pilkulleen. Aino voi kokeilla ja höntsäillä miten monta kertaa on tarpeen ja aina on hauskaa, mutta liikkeen valmistuminen sen kanssa ei ole niin nopeaa. Aino kun käyttäisi minua mielellään namiautomaattina.
Pumien treenipäivä oli Rallyhaukkujen hallissa. Teimme kivan mölliradan rallyssä ja lopuksi hieman treenasimme Nose Workia. Armas oli tohkeissaan ja Aino ekaa kertaa yhteistreeneissä juoksun jälkeen. Ainon kanssa otin lopulta vain pieniä kivoja juttuja rallyradalla, sillä sitä kiinnosti kaikki mahdolliset asiat hallissa. Fiksuna olisin ottanut molemmat halliin häkkeihinsä jo kokouksen ajaksi, enkä vain tempaissut suoraan autosta omalle treenivuorolle. Tällä kertaa oli kuitenkin pääasia, että koirat pääsimme kokeilemaan uutta treenipaikkaa. Oli kiva huomata, että uusi halli ja uudet treenikaverit eivät Armasta häirinneet merkittävästi. Enemmän sitä häiritsi minun yskä jä äänen menetys, eli minun ohjaus oli enemmän vinkumista ja tukehtumista kuin normaalia koirian kanssa työskentelyä.
Loppuvuodelle olisi luppeilla säännöllistä NW-treenausta, koulua, myyjäisiä ja sitten joulusta kotiin rauhoittumista ja uusien juonien punomista. Tarkoitus olisi myös ehtiä istua koneella ja kirjoittaa esseeitä sekä sitten kaiken vastapainoksi tätä blogia.
Osallistuimme Armaksen kanssa kerhomme järjestämään NWF-kokeeseen 27.5. lauantaina. Meillä on ihan loistava NW-porukka missä treenaamme ja saimme yhdessä vedettyä mukavasti 20 koiran kokeen läpi. Koe oli Nose Work Finlandin ensimmäinen virallinen 1-luokan koe ja tuomarina toimi Pekka Alamommo. Tänään tuli kokeeseen liittyen hauska yllätys, kun Lapin Kansan sähköinen lehti lävähti näkyville. Olimme päässeet NW-jutun kuvituskuvaan ja videolle!
Minulla ei ollut Armaksen kanssa koetta ajatellen mitenkään erityisiä tulostavoitteita, vaan lähdin testaamaan tämänhetkisen taitotasomme. Ulkotreenejä meillä oli alla vasta pari viikkoa, eli vain muutamat hassut treenit, ja niiden perusteella odotukset eivät olleet kovinkaan korkealla. Armas oli koeaamuna nimensä mukaisesta valmis tositoimiin. Itselleen tyypillisesti se oli hirmuisen hyväntuulinen ja kontaktinhakuinen. Minuakaan ei jännittänyt, niin paljon kuin olisi voinut, sillä koiran into tuntui hyvältä ja rauhoitti minua. Olimme suoritusvuorossa neljäntenä ja koepäivä alkoi sisätiloissa tehdyillä etsinnöillä.
Ensimmäisenä oli sisätilaetsintä, jossa haju oli kirjahyllyssä. Armas nuuskutti kovasti ja teki hyvin töitä. Näin selkeästi sen olevan hajun perällä, mutta tulkitsin sen ilmaisun liian hätäisesti noin 50cm päässä oikeasta hajun lähteestä. Meidän tuomittiin väärään löytöön. Annoin Armaksen työskennellä loppuun ja sain siltä huomattavasti selkeämmän ilmaisun. Ohjaajan moka, mutta tästä opin kovasti. Aikaa olisi ollut 2 minuttia ja minä hätäilin 31 sekunnin kohdalla.
Palkkasin koiran leikittämällä hyvästä suorituksesta ja siirryimme seuraavaan osioon. Armaksella tuntui olevan vielä enemmän vauhtia kun se pääsi laatikoille. Oikea haju löytyi 15 sekunnissa selkeällä ilmaisulla. Loppujen lopuksi Armas tuli tässä osiolla toiseksi aikansa perusteella. Näiden suoritusten jälkeen olin niin hyvällä tuulella ja onnellinen koiran työskentelystä, että olisin voinut itkeä ilosta.
Muutaman tunnin odottelun jälkeen pääsimme aloittamaan ulkoetsinnät. Ulkotilaetsinnässä haju oli halkopinossa ja Armas ihan pihalla. Tässäkin oli aikaa 2 minuuttia etsiä ja 1,14 sekunnin kohdalla Armas päätti merkata muutamalla tipalla isoimman pölkyn. Tästä tuli luonnollisesti keskeytys ja kolme miinuspistettä. Siirryimme heti seuraavaksi ajoneuvolle, joka oli traktori peräkärryineen. Armas oli innolla mukana, mutta sitä kiinnosti etsimistä enemmän penkereen alla seisoskelevat ihmiset ja viereisen koirahoitolan ulkotarhoilta tulevat tuoksut. Tuuli oli voimakas, mutta en usko sen haitanneen, jos koira olisi selkeämmin tiennyt mitä olemme pihalla tekemässä. Tässä oli kuitenkin kiva huomata, miten sain Armaksen aina innostumaan ja keskittymään minuun ja etsintöihin ihan vain liikkumalla innostavasti. Hajua ei kuitenkaan löytynyt traktorista 2 minuutissa. Lopullinen sijoitus oli kokonaistuloksissa 18/20 pisteitä 25/100 ja miinuspisteitä kolme, aika oli 06:15, eli jokainen nollattu osa-alue toi kokonaisaikaan lisää osa-alueeseen käytettävissä olleen maksimiajan.
'
Ensimmäinen koe meni siis ohjaajan ja koiran taitojen mukaisesti ja olen suoritukseen siksikin hyvin tyytyväinen. Armas tuntui kisakaverina vakaalta työskentelyvireensä puolesta ja säilytti hyväntuulisuutensa paineistumatta. Kokeen jälkeen pää on raksuttanut treenikuvioita ja kalenteria olen selaillut hieman jo uuden koepäivän löytämiseksi.
Ajatuksia koe herätti kovasti mm. koejärjestelyiden puolesta, siitä miten tulosten ilmaisua voisi kehittää, tämän hetken sääntöjen ymmärrettävyyttä sekä miten niiden tulkitaa sekä dopingsääntöjen mahdollista tarpeellisuutta, mutta päälimmäisenä ajatukset pyörivät siinä miten laji on loppujen lopuksi nopeuskilpailu, tai siitä on vaarassa tulla sellainen. Itselläni ei sinänsä pitäisi olla pumin kanssa mitään valittamista, koska pumi pystyy tekemään töitä ripeästi mutta tarkasti. Lähinnä mietin lajin säilyttämistä mielekkäänä myös niille ei niin nopeille koirille ohjaajineen. Ettei lajista tulisi samanlaista kilpajuoksua kuin agilitystä, jossa vain tietyntyyppiset koirat ovat niitä, joiden kanssa pärjää kilpajuoksussa aikaa vastaan. Tämän hetken säänöillä virheitä tulee suorituksista yllättävän vähän ja lopullisen sijoituksen virheettömällä suorituksesta määrää aika. Toki luokan nousuun oikeuttavia tuloksia saa kerättyä hitaillakin koirilla, mutta niillä ei niin helposti pääse sitten palkinnoille. Tosin tässäkin pitäisi muistaa, että säännöissä puhutaan kokeesta, ei kilpailusta. Kokeessa mitataan ensisijaisesti osaamista ja toissijaisesti kilpaillaan muita vastaan.
Maanantain ohjelmassa oli aamupäivästä nose workin treenailua ulkona. Päädyin tekemään kouluttajamme neuvon mukaan useampia piiloja, tässä tapauksessa pihalle, ja antaa koirien bongata niitä itsenäisesti ja ilman käskyä samalla kun muuten vain mitomme "tiluksia" yhdessä. Ensimmäisen piilo oli mattotelineessä siitä edeten pihan tarjoamien piilojen myötä loogisesti peräkärryn pohjaan, kottikärryn renkaaseen, tontin rajalla olevaan pöyrätelineen runkoon, kukkapenkin miniaitaan ja lopulta takaterassin portaisiin. Tässä harjoituksessa en siis käskenyt koiran tehdä etsintää, vaan palkkasin sen ruhtinaallisesti jos se itse havaitsi ja ilmaisi jotenkin tutun hajun. Ja löytyihän niitä.
Mattotelineen hajutäppä oli ensimmäinen joka osui Armaksen pitkään nokkaan, peräkärryn täppä ei ollut niin mielenkiintoinen. Sekin löytyi kuitenkin ja Armas alkoi ilmaista sitä sohimalla tassulla "ajoneuvoa". Tassulla näyttämistä olen pyrkinut sammuttamaan, mutta se tuli yhtäkkiä hyvin vahvana suoraan selkäytimestä. Loputkin hajut löytyivät ja tuntui kuin Armaksen päässä olisi syttynyt pieni lamppu myös ulkoetsintöjen osalta.
Aino pääsi myös etsimään samat piilot heti Armaksen jälkeen. Ainohan ei ole nyt osallistunut lainkaan tiineyden myötä noihin meidän ryhmätreeneihin, ja tämä oli sen ensimmäinen ulkoetsintä. Aino löysi hajut ja kertoi mukavan selkeästi löydöistään. Luonnollisesti se koirista, joka on äippälomalla eikä siten voi osallistua kokeeseen, tekee heti paremmin töitä kun on koe tulossa. Aino nyt muutenkin on hyvin lahjakas nenänkäyttäjä ja keskittyy paremmin työhön, siinä missä veljensä kuluttaa enemmän virtaa (polttaa kynttilää sen molemmista päistä) ja tekee nopeasti annetut tehtävät. Treenit olivat siis molemmilta koirilta onnistuneet ja ajatukset tulevan kokeen suhteen ovat taas..toiveikkaan luottavaisenomaiset! Seuraava vastaavanlainen etsintä on tarkoitus tehdä perjantaina. Viikonlopun kokeen järjestelytkin ovat nyt hyvällä mallilla ja voi enemmän keskittyä omiin koiriin entä miettimään mitä vielä on tekemättä kokeen suhteen.
Maanantain treenit eivät jääneet kuitenkaan tuohon nosettamiseen, vaan klo 17.00 tönötimme häkkikentällä Armaksen ensimmäisissä rallytreeneissä. Toki se on muutaman kerran tehnyt rallya ollessaan Ainon völjyssä, mutta nyt se on päässyt ihan omaan rally-tokoryhmään. Armas oli ajoittain herttaisen pihalla rallyn pyöritysten kanssa ja välillä sen ajatukset karkasivat viereiselle agilitykentälle. Vaikeinta Armakselle rallyssä on ymmärtää miksi koiran pitää yhtäkkiä tehdä asoita eri tavalla kuin aina ennen. Esimerkiksi ohjaajan eteen istuminen oli vaikea suorittaa, koska Armaksen mielestä koiran kuuluu olla ohjaajan vasemmalla puolella. Myöskin "oikealta sivulle" tuntui olevan haastavaa koska vasemmaltakin pääsee ja vielä nopeampaa. Ei kai hyväksi todettuja käytäntöjä kannata niin vain muuttaa? Kaiken kaikkiaan olen kuitenkin enemmän kuin tyytyväinen Armaksen panokseen noissa treeneissä. Itse olin hieman liian alivirittynyt koiran vireeseen nähden, mutta saatiin kuitenkin treenattua. "Nukkuneen rukous" olisi voinut olla osuva kuvaus minusta kun etenin kyltiltä toiselle. Seuraavaa treenikertaa varten täytyy kotona tehdä juurikin noita pyörityksiä sinne sun tänne ja ennen kaikkea sivulta ohjaajan eteen.
Tiistaina kävimme taas kentällä tekemässä tottista Armaksen kanssa ja pitämässä hauskaa Ainon kanssa. En ihan hirveästi halua revitellä Ainon kanssa lelulla yms. ihan vain kaiken varmuuden vuoksi, joten leikimme patukalla muuten. Aino rallatteli iloisesti vaikka yrittikin tarjota lelua revittäväksi.
Armaksen kanssa otin seuraamista, ilman että olin itse namuautomaatti, paikallaoloja maaten ja istuen, luoksetuloja sekä pk-hyppyä. Edellisen kerran jäljiltä Armas muisti automaattisesti hypätä takaisinkin päin. Nyt pitää pikaisesti treenata eteen istuminen kuntoon, koska nyt Armas tarjoaa hypyn jälkeen suoraan sivulle tuloa. Eteentulo on hyvin väljä ohjattuna, eli se pitää naksutella halutunlaiseksi. Nuo kun saisi vahvoiksi, niin voisi kokoeilla noutoesinettä namiautomaatin tilalle. Tällä kertaa Armas otti vähenevissä määrin häiriötä agikentän tapahtumista eikä kentän laidalle leiriytyneet mopopojatkaan aiheuttaneet tuntemuksia muissa kuin meissä ihmisissä.
Armas sai koepaikan ensimmäiseen Suomessa järjestettävään NWF-kokeeseen, eli se pääsee kisaamaan Nose workissa NWF ry:n alaisessa kokeessa. Olemme nyt sitten ahkeroineet ulkoetsintöjen kanssa, kun viimein sää sallii niitäkin tehdä. Toki olisimme voineet aloittaa ulkona treenaamisen aikaisemminkin, mutta jälkiviisaus ei vie tässä hetkessä mihinkään. Takana on siis kaksi treenikertaa melkein sinnepäin menneitä ulkoetsintöjä. Koe on tulevana lauantaina..
Perjantaina olimme treenikaverimme kotipihalla Rantavitikalla ja siellä Armas löysi ulkoetsinnässä hajun, mutta en tiedä olisinko kokeessa osannut sen sanoa löytäneen sitä. Nenä sillä kyllä alkoi viimmatusti pöyriä ennen kuin loikkasi ikkunalautaa vasten, jonka uumenissa haju oli. Ajoneuvoetsinnässä Armasta ei olisi voinut vähempää kiinnostaa asuntovaunun renkaan vanne ja haju, joka sinne oli piilotettu.
Vielä tarvitaan vahvistetta "hajupilveen"
Sunnuntaina olimme toisen treenikaverin luona Pahtajan upeissa rantamaisemissa. Siellä Armas löysi ajoneuvoetsinnässä hajun, mutta ei ilmaissut sitä mitenkään. Tästä olisin kuitenkin osannut arvata sen tehneen löydön, koska se oli juuri ainovia kohtia, mitä se peräkärrystä haisteli. Jälkikäteen olisi pitänyt heti tarttua tuohon löytöön, mutta kokeilin odottaa siltä hieman vahvempaa reaktiota ennen palkkaamista. Ulkoetsinnässä Armasta kiinnosti enemmän Kemijoen virtaava vesi jäälauttoineen ja tyttöjen pissat kuin hajun etsiminen. Tämmöistä tämä on välillä.
Ulkoetsintä on selkeästi ihan eri juttu Armakselle kuin sisällä työskentely, eli treenienkin pitäisi olla sen mukaiset alussa. Oli omaan latteuteeni tällä kertaa tyytymätön, sillä olisin voinut palkata paremmin koiraa pienistäkin onnistumisista. Jotenkin sitä vain pää surisi täynnä treenisuunnitelmia ja analyyttisia ajatuksia koiran toiminnasta, että se tärkein eli koiran vahvistaminen unohtui. Selkeästi pitää keskittyä etsinnän aikana ihan siihen etsintään ja koiraan eikä miettiä liikaa. Eikä myöskään kuunnella treenikavereiden ehdotuksia kesken koiran kanssa työskentelyn, siitä mitä seuraavassa harjoitteessa pitäisi tehdä. Ensin siis kunnollinen suunnitelma, töyskentely parhaalla mahdollisella tavalla ja koira hyvin palkaten, ja sitten lopuksi palaute, analyysi ja neuvot tekemisestä. Onneksi kokeessa kukaan ei huutele kesken suorituksen hyvää tarkoittavia neuvoja.
Nose Work-treenien jälkeen suuntasimme kentälle treenaaman tottista molempien kanssa ja juoksuttamaan Armaksesta nopeita luoksetuloja vahvistavalla "viestijuoksulla" vielä viimeiset virrat pois.
Tästä se lähtee: Ainon bh:n paikallaolo.
Aino sai aloittaa treenit ja vauhtia sillä piisasikin. Nyt alkaa olla alkutiineyden väsymys poissa, vaikka edelleen ruoka menee huonosti alas, ja Aino haluaa tehdä taas innokkaasti töitä. Otimme lähinnä seuraamisia, paikallaoloja sekä rallyn pyörähdyksiä sekä höpötimme kaikkea kivaa, mistä Aino vain tykkää. Illalla ruokakin sitten maistui, vaikka Aino söikin osan ruuastaan namien muodossa. Ainon kanssa on kiva treenata ja se edistyy nopeaa. Tuskin maltan odottaa sen mammaloman loppumista elokuun lopussa.
Armaksen kanssa otimme siis nopeita luoksetuloja sekä aloitimme viimein pk-hypyn treenaamisen. Onneksi muistin treenikassissa olevan makupala-automaatin, joka helpotti kovasti palkkausta. Armaksen vire nousi heti korkealla ja hypyt olivat ilmavia ja tehokkaan näköisiä. Aloitin heti alkuun hyppyyttämällä koiran edestakaisin. Ilta oli valitettavasti pitkällä hämyineen ja koira niin nopea, ettei kamera ehtinyt tarkentaa koiraan. Puuesteellä hyppyytin korkeimmillaan 70 cm korkeita hyppyjä muutaman toiston. Siitä korkeammat täytyy sitten treenata kangashypyllä, joka on turvallisempi, mikäli koira ottaa osumaa esteeseen.
Maanantaista asti olen hymyillyt eikä se onneksi vielä tiistainakaan hyytynyt. Aloitetaan kuitekin tuoreimmasta uutisesta, eli Aino ultrattiin tiistaina tiineeksi. Meille siis tulee juhannuksen aikoihin pentuja jos loppuraskaus menee hyvin.
Ultrassa näkyi kolme pentua, joka voi tarkoittaa hyvinkin 3-6 pentua. Tiineyden oireet olivat hyvin selvät jo viime viikolla, eli Ainolla alkoi aamupahoinvointi eikä huvittanut enää leikkiä Armaksen kanssa. Aino nyt mieluiten pötköttelee joko masuaan esitellen tai hautoo itseään peiton mutkassa. Aamuisin ruoka ei maistu Ainolle ja se on selkeästi pahoinvoivan näköinen, mutta päivän mittaan ruoka onneksi alkaa maistua pieninä annoksina. On siis hyvin raskautetun oloinen jo tässä vaiheessa tiineyttä. .
Maanantain hymyn syypää oli ihana Armakseni, jonka kanssa osallistuimme Nose Workin 1-luokan hajutestiin. Testi oli käyttökoirien järjestämä, eli olin osaltani puuhaamassa sitä. Meillä oli takana treenitauko, itseasisassa Ainon juoksuista lähtien. Yritin kerran treenata juoksun aikana, mutta molemmat koirat hömpöttivät keittiötreeneissä tarjoten kaikkea mahdollista. Vajaa viikko ennen testiä kävin Armaksen kanssa ystävämme autotallissa muistuttelemassa mitä etsitään ja siellä ensimmäinen toisto meni kaiken muun nuuskuttamisessa ja toisella saatiin vauhdikas näyttö ensin väärälle hajumukille ja sitten vielä voimakkaampi oikealle. Tästä muistutuksena itselleni, että Armaksen kanssa ei kannata käyttää mtään munakennoja pienempiä piiloja, koska se rämistelee surutta niiden päältä. No, meillä oli siis takana kaksi treeniä joista toinen oli mennyt ihan holtittomasti ja tuossa jälkimmäisessä olin omasta mielestäni onnistunut olemaan aidosti iloinen koiralle sen suorituksesta ja koira peilasi sitä takaisin.
kuva Pekka Alamommo
En kuitenkaan mennyt hajutestiin mitenkään suurin odotuksin vaan valmistauduin henkisesti jo seuraavan päivän uusintamahdollisuuteen. Armas oli suoritusvuorossa 13. ja oli todella innokas ja hyvällä tuulella vuoroaan odotellessa. Koiran ilo oli pirskahtelevaa ja tarttui minuun vieden jännitykseni pois. Halliin menimme suunnitellusti koiran virettä hilliten ja sain maltettua itseni ja tehtyä aloituksen kuten aina treeneissä. Minulla on siis tapana ottaa Armas sivulle ja hengähtää hetki sen kanssa ennen kuin annan sille luvan syöksyä laatikoille. Armas eteni nopeaa, mutta tarkasti oikean laatikon huolellisesti, josta tiesin sen löytäneen hajun. Aikaa sillä kului reilut 17 sekunttia suoritukseen. Sain kehuja koiran hyvästä lukemisesta ja olin siihen itsekin tyytyväinen. Ennen kaikkea olin kuitenkin tyytyväinen koiraani, joka oli kerrassaan loistava koetilanteessa ja teki jopa paremmin keskittyen töitä kuin monessa treenissä. Lisäksi onnistuin taas palkkaamisessa niin että Armas oikein loisti minun iloani.
Armas siis suoritti hyväksytysti 1-luokan hajutestin ja sai kilpailuoikeiden 1-luokan kokeisiin. Toivottavasti ensimmäinen koe olisi jo parin viikon päästä. Aino olisi sääntöjen mukaan saanut vielä osallistua, mutta totesin paremmksi antaa sen nyt rauhassa keskittyä massunsa kasvattamiseen. Sen kanssa ehtii kyllä syksylläkin.
Sunnuntaina oli taas NW treenit. Tällä kertaa porukkaa oli reilusti ja saimme kivasti kulutettua pari tuntia koirien kanssa. Ainon ja Armaksen kanssa treenit sujuivat kaiken kaikkiaan kivasti, eli etsiminen sujuu jo hyvin ja hajukin löytyi. Nyt tuntuu, että voisin alkaa kokeilla ilmaisun opettamisesta erikseen kun itselläni on kypsynyt ajatus miten haluan koirien ilmaisevan hajun.
Tällä kertaa kokeilin Armaksen kanssa leikillä palkkausta ja toimi ihan kivasti, eli kierrokset pysyivät sopivina. Armas oli juuri ennen treenejä käynyt hiihtämässä Mikan kanssa noin 8km. Hieman näkyi koirassa urheileminen ja minun ei olisi pitänyt sen kanssa jankata niin paljon hajun näyttämistä, mistä en muutenkaan tiedä onko se edes tarkoituksen mukaista. Aino tuntui olevan tyytyväinen namipalkkaan. Selkeästi näkee videolla, että Aino on oppinut että odotan sen jotain koskettavan tassulla ja yrittää tassuttaa väärää laatikkoa ja ämpäriäkin noissa treeneissä. Muutenkin Aino käyttää arjessa tassujaan todella paljon, eli tuon sammuttaminen voi loppujen lopuksi olla aika haastavaa, varsinkin kun aktiivisesti vielä palkkaan siitä...
Sisätilaetsinnässä oli tarkoituksella kaikki ihmiset ihan lähellä, koska osa ryhmän koirista reagoivat tuijottaviin ihmisiin. Lisäksi sininen kassi sisälsi houkutuksen, eli kassi oli puolillaan puruluita. Ainoa ja Armasta ne eivät kauheasti kiinnostaneet, vaikka normaalisti ovatkin varsinaisia puruluusyöppöjä. Tämä on kyllä niin mukana laji, että innolla odotamme seuraavia treenejä. Lisäksi tuntuu, että lisää oppia ja koulutuksia olisi pian saatava ettei vain junnata paikoillaan. Onneksi on huippuhyvä treeniporukka, jonka kanssa on mukava pohtia mitä treenataan ja ennen kaikkea miksi.
Ollaan kiitettävän säännöllisesti saatu talvikausi käytyä NW treeneissä. Edistymistä on tapahtunut, mutta pitkin talvea on ollut epäilys, että olenko viemässä koiria oikean suuntaan, ja jos olen niin en kai kiirehdi liikaa. Välillä tuntui että edistyminen oli huippunopeaa ja välillä tuli ihan totaalisia taantumisia ja nämä kaikki saattoi olla yhden ja saman treenikerran sisällä. Onneksi olin kuvannut ahkerasti alkupään treenejä ja nyt enemmälti viimeisen kuukauden ajalta. Noita treenejä vertailessa edistyminen ei ollut mitenkään merkittävää, vaan jankkasin samojen ongelmien kanssa koko ajan.
Teki hyvää pysähtyä ihan oikeasti ajatuksen kanssa arvioimaan oma toimintaa. Sitä tiedänkö mistä aion palkata koiraa, palkkaanko oikeasti siitä mistä haluan palkata ja mitä vahvistan treeneissä tietämättäni. Täytyy sanoa, että heti ekan videon jälkeen en mitenkään erityisesti kiitellyt itseäni. Oli harjoituksia, joissa en tajunnut palkita koiraa kun se sanoi minulle löytäneensä hajun, vaan vaadin näyttämään uudelleen. Turhautin koiraa, ja välillä ihan puhtaasti jankkasin liikaa. Oli myös liian monta samanlaista etsintäharjoitusta samalla treenikerralla. Ja sitten ne ilmaisun kriteerit olivat ihan hukassa. Voi jestas sentään. Oli siellä paljon hyvääkin, ainakin nuo koirat. Tämän vuodatin treenikaverilleni, jonka kanssa sovimme että alamme enemmän ottamaan kantaa toistemme tekemisiin, koska niitä omia mokia ei todellakaan itse huomaa.
Tämän postauksen videot ovat näiden itsensä ruoskimisien jälkeen kuvattu ja oma ote on jo parempi. Voisin vielä miettiä loppupalkan parantamista, kun nyt se videolla näyttä aika laimealta. Vaikka aloituksen pyrin pitämään rauhallisena, niin voisin kyllä jo lopussa revitellä ja antaa koiralle kiitosta enemmän.
Tällä hetkellä olen siis ottanut tietoisesti hieman askelia taaksepäin treeneissä ja (1)palkkaan jo hajulle menosta sekä erikseen otan (2) muutamia toistoja hajun tarkan sijainnin näyttämisestä. Varsinaisen ilmaisun katson molemmille koirille ihan sen mukaan mitä ne alkavat tarjota. Armaksella ja Ainolla olisi voimakas tassulla näyttäminen, mutta luulen ettei sitä NW kokeissa katsota hyvällä. Molemmat tarjoavat myös helposti maahan menoa. Lisäksi olemme nyt ottaneet kivan lopputreenin, jossa (3)vahvistetaan jo pelkästään etsimistä. Käytännössä se on tarkoittanut sitä, että jokaisessa laatikossa on pieni nami ja hajustetussa laatikossa on jackpot. Näitä jälkimmäisiä treenejä on otettu nyt kahdella treenikerralla ja jo ekan jälkeen muutos koiran työskentelyssä oli merkittävä.
Positiivisia muutoksia koirien työskentelyssä on aloituksen rauhoittuminen. Minun ei enää tarvitse roikkua painona etsimään ryntäävälle koiralle. Liika vauhti alussa on kostautunut sillä, että koira on polttanut itsensä loppuun liian nopeaa. Tämä on näkynyt siten, että koira on lopettanut etsimisen ja kysynyt minuta mitä tehdään. Nyt tuo alun paineistuminen näkyy enää siinä, että molemmat ravistelevat itseään kerran etsinnän aikan, mutta eivät ole lopettaneet työskentelyä. Käytännössä olen siis saanut koirien työskentelyvireen hieman matalammaksi, jolloin malttava myös käyttää nenäänsä paremmin. Tämä sama juttu on opittu jo mejätreeneissä ja sen siirtäminen NW-treeneihin oli järkevää. Pumilla kun puhutaan vireen laskemisesta, niin se ei juurikaan vaikuta lopputuloksen saavuttamisen nopeuteen, vaan siihen miten työt tehdään.
Toinen mihin olemme treeniporukkana oppineet kantapään kautta kiinnittämään vielä enemmän huomiota on hajun liikkuminen ja leviäminen, ja sen miten monta etsintää on järjevä saman tunnin sisällä tehdä samassa kohtaa hallia. Selkeästi mitä enemmän tuhraillaan samassa nurkassa, sitä epämääräisimmiksi menee koirien ilmaisut, koska haju liikkuu ilmavirran mukana ja laatikoiden liikkuessa etsittävä alue on pian yksi iso hajupilvi. Myös siihen millaiseen materiaaliin hajutippa laitetaan on nyt kiinnitetty enemmän huomiota. Ei siis käytetä pelkästään niitä huopatarroja, vaan vaihdellaan materiaalia, ettei koira opi etsimään esimerkiksi huopatarrojen liiman hajua.
Yksi asia, mihin vielä kiinnitin huomiota näitä viimeisiäkin videoitani katsoessani on se, miten ajoittain pyrin pitämään rintamasuuntani kohti oikeaa laatikkoa, samalla kun koira etsii sitä. Välillä näytän perätä intensiivisesti tuijottavan sitä. Ei näin. Sinänsä on vielä kiva itse tietää missä laatikossa on haju, koska tavoitteena on tällä hetkellä vahvistaa koiralle hajulle menemistä. Sokkolaatikossa tämä ei onnistu, vaikka niitäkin on ollut ihan hyvä välillä treenata. En nyt kuitenkaan halua opettaa koiraa siihen, että minua lukemalla löytyy oikea laatikko. Enhän mejätreeneissäkään tönötä kohti jäljen kulkusuuntaa nuolen lailla koiran etsiessä sitä.
Lopuksi vielä Armaksen palkkautumista. pieni videopätkä Otimme NW treenien jälkeen vielä hieman agia ja lopetimme treenit pieneen revittelyyn. Armas siirtyi tämän jälkeen isännän mukana ulos enkä siksi saanut Ainosta kuvamateriaalia. Edellisellä treenikellalal kerralla Armakselle jäi vielä niin paljon puhkua, että Ainon vuorolla ravisteli kangashäkkinsä ovea. Nyt häkissä on soma ruokinta-aukko. En halunnut kokeilla mitä metallihäkille kävisi Armaksen käsittelyssä. Oli muuten viides rikkoutuntu kangashäkki tässä taloudessa. Ainoa ei voi ajatellakaan enää pitävän niissä jos ulkona on jotain mielenkiintoisempaa. Sille riitti yksi kerta kangashäkistä irtaantumisen oppimiseen, mutta minulla meni kolme kangashäkkiä asian tajuamiseen. Saa nähdä vieläkö Armas pysyy kangashäkissä, kun ei se varsinaisesti tuostakaan edes yrittänyt ulos. Pitäisikö vielä se kuudes häkki kokeilla..
Tänään pääsimme ensimmäistä kertaa yhteistreeneihin sitten parin viikon takaisen nose work- kurssin. Totta puhuakseni emme ehtineet tässä välissä treenata yhtään kotona, vaikka aikomus oli vakaa. Nyt pääsi Ainon lisäksi myös Armas mukaan.
Ensimmäisessä harjoituksessa halliin levitettiin läjä pahvilaatikoita ja hajutäppä oli namin kanssa yhdessä laatikossa. Aino aloitti innolla ja löysikin hajutäpän ja namit varsin nopeaa. Toisella kierroksella otimme sisäetsintää, eli lavastimme huoneen halliin saatavilla olevista tavaroista. Hajunlähde oli piilotettu tuolinjalan poikkipuuhun ja avuksi oli vielä sivelty maksapasteijaa. Tällä kertaa Ainon keskittyminen hieman tökki alussa, ja sen piti muutaman kerran haukahtaa veljelleen vastauksia. Olin tuonut harjoitusten välissä myös Armaksen halliin ja se hieman haittasi Ainon keskittymistä. Aino löysi hajun kyseltyään muutaman kerran minulta neuvoa. Pyrin olemaan huomioimatta koiraa tuolloin. Aino huomasi kuitenkin hyvin nopeaa, että itse pitää tehdä töitä. Kolmas sisäetsintä oli tarkoituksella helpossa paikassa, korkean kartion päällä, mutta tällä kertaa päätimme joukolla kokeilla ensimmäistä kertaa hajutäppää ilman apunamia. Aino ilmaisi täpän hyvin tökkäämällä sitä. Voin rehellisesti sanoa olleeni varsin tyytyväinen Ainoon. Tällä ehdollistamismäärällä, joka on naurettavan pieni, pikkupumi jo tietää mitä sen pitää etsiä.
Armas pääsi ekaa kertaa ikinä treenaamaan nose workiä. Kotona minun piti tehdä sen kanssa etukäteistyö, mutta aika vain meni muuhun. Hallilla Armas otti hieman kierroksia muista läsnä olevista, mutta ei niin pahasti kuin olisin kuvitellut. Toki siitä näki, että se on tottunut treenaamaan vain omalla porukalla. Työmotivaatio säilyi silti. Otimme ensimmäisellä kerralla laatikkotreenin, eli kaikissa laatikoissa oli namit. Armas oli vauhdikas, ja alussa kävi tosi kuumana, kuin agiradalle menevänä. Laatikko, missä oli hajutäppä oli ns. jack pot, eli kourallinen nameja. Armaksen työskentely ylitti kaikki minun odotukset. Se oli nopea,varma ja tehokas. Toinen harjoitus olikin jo sisäetsintää. Päätin kokeeksi edetä nopeaa, sillä totesin, että jos koira ei hoksaa ja meinaa turhautua, niin voimme aina palata laatikkotreeneihin. Sisäetsinnässä hajutäppä oli siis siellä tuolin jalan poikkipuussa. Armas oli edelleen vauhdikas, mutta tällä kertaa muistin vaatia siltä rauhan ennen kuin päästin sen etsintäalueelle. Kuinka ollakaan Armas löysi maksapasteijan, ja samalla toivottavasti hieman jo yhdisteli namin ja eukalyptyksen hajun jotenkin liittyvän toisiinsa. Kolmas harjoitus olis sama kuin Ainolla, eli kartion päällä täppä, mutta Armakselle laitettiin kuitenkin sentään namit täpän päälle. Armas oli sen verran vauhdikas, että tarjosi matkalla tasapainotyynyä ja lopulta onnistui kaatamaan kartion. Huomasi kuitenkin namit ja pääsin palkkaamaan sen hajutäpästä tulevaan hajupilveen. Tästäpä onkin sitten mielenkiintoista jatkaa.
Nämä eivät olleet minulle ihan tyypillisimmät treenit, sillä en yleensä etene näin nopeaa koirieni kanssa, vaan pyrin tekemään pohjatyön kunnolla. Toisalta, minulla on välillä taipumusta jumiutua koulutuksen johonkin vaiheeseen kun pähkäilen liian pitkään seuraavaa askelta. Kumpi sitten on järkevämpää. Aika on tosin opettanut, että pumi kestää myös asioiden uudelleen opettelun, jos ekalla kerralla tuli opetettua jotain väärin. Nyt kuitenkin on ajatuksena viedä Ainon treeniä eteenpäin etsien hajutäppää pääasiassa ilman namiapua, sekä välillä vahvistaen namin kanssa vhaastavissa harjoituksissa. Lisäksi pitää miettiä kunnolla sen ilmaisu ja alkaa työstämään sitä. Armaksen kanssa teen vielä sitä jonkin aikaa laatikko ja sisäetsintöjä käyttäen nami+ haju yhdistelmää.
Meillä oli viime perjantaista sunnuntaihin hartaasti odotettu Nose Work- kurssi. Olimme saaneet meitä kouluttamaan oululaisen koira-alan yrittäjän. Perjantain luennolta minulta jäi muistiinpanot täyteen kysymysmerkkejä ja jouduin harmillisesti vielä lähtemään hieman etuajassa luennolta pois yövuoroon menon vuoksi. Lauantain koittaessa minulla ei siis ollut oikeastaan mitään käsitystä millä menetelmällä kouluttaisimme koiria, mutta onneksi sentään lopputulos ja kilpailusuoritukset olivat kirkkaana mielessä.
Aino valikoitui koekaniinikseni ja Armas lähti käytännön syistä mukaan lauantaina. Ensimmäisessä käytännön harjoituksessa koirat pääsivät kukin vuorollaan tutkimaan pahvilaatikoita, joissa oli nameja. Käsittääkseni harjoituksen ideana oli saada koirat hoksaamaan laatikoiden haistelemisen hyödyt. Aino oli kyllä asiassa mukana heti alussa, mutta se otti kovasti häiriötä toisista koirista, perään haukkuvasta Armaksesta ja sitä hiljaa ja intesiivisesti tuijottavista ihmisistä. Tulipa taas mieleen, miksi sitä pitäisi käydä yhteistreeneissä useammin kuin kerran kesässä.
Ensimmäiseltä kierroksesta ei ole kunnon videota, mutta toisella kierroksella teimme käytönnössä samaa, eikä Aino enää ottanut häiriötä ihmisistä, vaan teki ainomaiseen tapaansa töitä kivasti. Toisen kierroksen ideana oli tehdä myös ongelmanratkaisua, jonka avulla näkee miten koira suhtautuu haasteisiin ja laatikoihin. Sitä, miten tätä ilmi tullutta tietoa koiran luonteesta käytetään koulutuksessa ei minulle selvinnyt. Jäin miettimään oliko tämä ongelmanratkaisu enemmän aktivoinninomaista, kuin nose workille lajina merkityksellistä. Jäin nimittäin siihen ymmärrykseen ettei koira ei saa tuhota radalla mitään vaan siististi haistella vastaan tulevia kohteita.
Laatikkoharjoitusten jälkeen tuotiin eukalyptyksen tuoksu mukaan harjoituksiin. Alkuun se oli metallirasiassa betonirinkulan sisällä ja päällä namikuppi mihin koiraa palkittiin. Seuraavassa vaiheessa siirryttiin hajupurkille, jonka päällä olevaan "hajupilveen" koiraa palkittiin sen ollessa kiinnostunut hajusta. Hajunlähdettä siirrettiin eri paikkoihin. Tämän jälkeen hajupurkki laitettiin pahvilaatikkoon, jonne palkattiin koiraa. Seuraavaksi hajutäppä laitettin pelkkään pahvilaatikkon. Pahvilaatikosta siirryttiin ns. sisäetsintöihin ja hajutäppää piiloteltiin sinne tänne ja koiran tuli etsiä se. Treenit kestivät kolmisen tuntia kerrallaan ja koiria oli seitsemän ryhmässä. Treenit olivat siis koirille rankat, mutta Aino jaksoi hyvin viimeiseen harjoitukseen asti. Toki kotona uni sitten maistui hyvin.
Tästä ja tästä pääsee katsomaan kaksi viimeistä sisäetsintää Ainon tekemänä. Onneksi löytyi kuvaaja kuin minun puhelimestani loppui virta.
Nyt kotona on tarkoitus alkaa treenaamaan ilmaisua. Haluan, että Aino ilmaisee hajun "kuonokosketuksella" ja nopealla maahanmenolla, siten ettei minulle jää mitään tulkinnanvaraa asiassa. Luennolla korostettiin koiran itsenäistä työskentelyä ja meidän mejäharjoitukset selkeästi tukivat Ainon työskentelyä näissä treeneissä. Vain muutamaan otteeseen se kysyi minulta ohjeita, mutta kun niitä ei tullut se teki omat viisaat ratkaisunsa hajun etsimisen suhteen. Koiran lukeminen on siis tässäkin lajissa ensiarvoisen tärkeää. Luennolla esitettyjä harjoitusvideoita katsottaessa pistin merkille miten koirien ei annettu ilmaista hajua loppuun, vaan ohjaavat vaikuttivat tekevän varsin nopeita tulkintoja siitä milloin haju on löytynyt. Minusta tämä soti koiran itsenäisen työskentelyn ajatusta vastaan, koska ohjaaja ei antanut ilmaisulle tilaa, vaan teki ilmeisiä tulkintoja keskeyttäen koiran työskentelyn. Toki korostettiin miten suoritusaika on lajissa tärkeää ja siksi ei ilmeisesti kannata jäädä liiaksi odottelemaan koiran omaa ilmaisua, jos näyttää että ohjaajalla on jonkilainen haju hajun paikasta..
Toinen, mikä jäi minua pohdituttamaan oli kiireisten koirien suoritukset. Tiedän, että Armas tulee olemana tässä lajissa yhtä kiireinen kuin mejäjäljelläkin. Jäljellä jarrutan sitä, kuten äitiänsäkin, jotta suoritus on hallitumpaa ja koira oikeasti keskittyy käyttämään nenäänsä. Kysyin tietenkin kouluttajan mielipidettä asiaan nose workissa lähinnä kilpailujen näkökulmasta, eli että onko jarruttaminen sallittua. Oman näkemykseni ja kokemukseni mukaan koira, joka tekee liialla kiireellä töitä viuhtoo aluetta edestakaisin ja voi mennä hajun yli montakin kertaa ennen kuin pääsee siitä kiinni. Tässä menee turhaa aikaa. Mikäli samaa koiraa jarruttelisi alkuun ja opettaisi sen keskittymään järkevään töyskentelyyn pitäisi suorituksessa tulla tehokas ja nopea. Kouluttaja toi oman näkemyksensä asiaan, jonka mukaan en voisi olla varma jarruttaessani koiraa, etteikö se olisi jo menossa suoraan hajun lähteelle ja kuluttaisin näin arvokasta suoritusaikaa. Tätä jään siis nyt pohtimaan ja kokeilemaan käytännössä kun aloitan treenit myös Armaksen kanssa.
Tämän pienen kokemuksen ja lajista lukemisen perusteella innostuin kovasti, mutta myös totesin miten monta koulukuntaa myös tässä lajissa on kukkatippahattutädeistä työkoirakouluttajiin. Ainon kanssa aloitimme siis treenit nyt ehdollistumalla hajuun, mutta toinen suosittu tapa olisi aloittaa hajuerottelulla muutaman purkin avulla. Siihen, miten koiran tulee työskennellä ja miten paljon sitä ohjataan työskentelyn aikana näyttää myös olevan niin monta ajatusta kuin kouluttajaakin.
