Nuppunen 3 vuotta!

Nuppu täytti tänään kolme vuotta. Periaatteena meillä on juhlia hieman hiljaisemmin alle 10-vuotiaita, mutta lahjuksensa tulee kuitenkin saamaan. Heti kun ehdimme yhdessä shoppailemaan. Uuden pannan Nuppu jo sai, mutta tuli tilattua liian pieni. Menee siis hetki kun tulee sopivan kokoinen tilalle.

Nuppu tuntuu taas paljon kypsemmältä kuin vuosi sitten. Perheen pentu se on silti edelleen. Lähinnä se siis itse kuvittelee niin, ja toiset koirat näyttävät tukevan sen kuvitelmia. Nupulla on edelleen kaikki pentumaiset elkeet, millä se selviää saamasta huutia vanhuksilta aina kun on töppäillyt. Leksu nyt muutenkin on sen pauloissa ilman pentumaista keikistelyä.

Kohta Leksu on taas entistä ihastuneempi. Tänään näytti jo hetken siltä, että Nupun kauan odotettu juoksu olisi saattanut jo alkaa. Ekan juoksun Nuppu aloitti kahta päivää ennen synttäreitään, nyt näyttää menevän muutaman yli. Edellinen juoksu loppui heinäkuussa, joten nyt näyttäisi juoksujen välin olevan n. 8kk. Se tarkoittaisi marras-joulukuulle reissua etelä-Suomeen..

Ollaan nyt oltu kunnolla treenitauolla. Rovaniemellä on jyllännyt kennelyskä ihan kunnolla ja päätin pelata varman päälle ettei koirani saisi tautia. Mimmiä lähinnä ajattelin, kun vanhukset kuuluvat taudin riskiryhmään. Jotenkin ei myöskään houkutellut ajatus neljästä limaa yskivästä koirasta. Ollaan siis jätetty kaikki ryhmätreenit väliin ja lenkkeilty ihan keskenämme. Tähän mennessä ollaan säästytty taudilta.

Oikeastaan tauko tuli ihan hyvään saumaa, vaikka se keppitreenien puutteessa tarkoittaa sitä etten osallistu Nupun kanssa pääsiäisen kisoihin. Toki alkamassa oleva juoksu myös estäisi sen. Usvan kanssa osallistumista vielä mietin. Hieman on välillä harmittanut kun kaikki vapaat sattuivat sopivasti meidän treenipäiville, mutta pysyin kuitenkin päätöksessäni pysyä kotiympyröissä. Kotona ollaan sitten puuhasteltu pikkujuttuja. koirat vaikuttavat varsin levollisilta tauosta huolimatta tai juuri sen vuoksi.

Usva juhlii vuorostaan

Tänään (14.3) juhlittiin Usvan syntymäpäivää. Sillekin on jo kertynyt vuosia hurjat 11, tosin pumille se ei ole vielä mitään. Teinityttönen.

Kirjoittelin pitkän jutun Usvasta, mutta onnistuin pyyhkimään sen pois. Lyhyestä virsi kaunis. En usko, että mikään toinen eläin voisi saada minut joka päivä niin hyvälle tuulelle kuin Usva. Aamu ei voi alkaa huonosti kun näkee aina ensimmäisenä Usvan iloisen karvanaaman. Se onkin ainoa koirista joka on todellakin läsnä ja hereillä kun heräilen. Keittäisi minulle varmaan aamukahvit jos osasi.

Usvassa on jotain lumoavaa, jotain millä se saa kaikki tapaamansa ihmiset kesyyntymään. Sen hyväntahtoisuudesta ei voi olla tykkäämättä. Usvahan viime kädessä on perheen vähiten hallinnassa oleva pumi, mutta toisaalta sitä ei ole juuri koskaan tarvinnut kieltää mistään. Sitä ei ole juuri koskaan saatu mistään kielletystä kiinni, se ei ole tehnyt mitään sopimatonta.Toisin kuin Mimmi, Usva- ei ole koskaan oppinut, että sen pitää totella ihmistä sen vuoksi kun niin kuuluu tehdä. Se tekee juttuja jotka ovat kivoja, jotenkin se aina välttyy tekemästä itselleen epämieluisia asioita. Siitä ei saa otetta, kun sitä ei ole ollut koskaan tarpeen saada. Se on hirveän helppo, mutta ihan(an) mahdoton.

Kiharaiselle auringolleni lisää hyviä vuosia!!

Juhlinta jatkuu..

Sunnuntai meni Leksua juhliessa. Malinoisherra täytti 7 vuotta. Niin vain sekin vanhenee. Tuntuu, että ihan vastahan se lensi Hollannista, hiukan sen jälkeen kun aloin heilastaa siippani kanssa.

Leksu on opettanut minulle teinivuosinaan ennen kaikkea kärsivällisyyttä ja lehmänhermoisuutta. Niin vain siitä kasvoi kiva laumanjäsen, kun viimein opin ymmärtämään sen sielunmaisemaa. Kotona ei ole aina niin huomaamaton, mutta varsin leppoisaa seuraa kuitenkin. Kotosalla Leksu on koirista ainoa, joka edelleen puuhastelee mm. kaapinovia aukomalla ja pitää huolen siitä että kukaan jätä mitään tärkeää lojumaan miten sattuu. Onneksi rivitaloasunnon tuhoamisen (ne teinivuodet..) jälkeen se on keskittynyt lähinnä satunnaiseen visalaskujen ja tilinauhojen syömiseen.Kotosalla se kuitenkin pääasiassa lepäilee sohvalla tassut kohti kattoa, jos on saanut riittävästi ulkoilmaa.

Parhaat hetket olen itse kokenut sen kanssa treenikentällä, silloin kun se on väläytellyt minulle malinoisin työtarmoa ja oppimisnopeutta, sekä potkurilenkeillä metsän siimekseen. Parhaat potkureissut olivatkin aika pian nilkkaleikkaukseni jälkeen, jolloin minun ei tarvinut kuin pysyä potkurin kyydissä koiran tehdessä kaiken työn. Nyt vuosien karttuessa Leksu on huomannut, että matkavauhdillakin pääsee ja vielä helpommalla kun antaa ihmisenkin hiukan lykkiä potkukelkkaan vauhtia.

Leksun elämästä ei ole vauhtia ja vaarallisia tilanteita ikinä puuttunut. Onneksi ollaan selvitty kaikesta lähinnä vain hampaiden menetyksellä (koiran, ei omistajien). Joskus laskin miten paljon koiran suuhun on pistetty rahaa, mutta ihminen onneksi tuppaa unohtamaan epämieluisia asioita.

Parhaimmillaan Leksu onkin saadessaan puuhastella vapaasti ulkona. Se keksii itselleen aina tekemistä eikä luovuta ennen kuin on tavoitteensa saavuttanut. Tässä kohtaa voisi muistella sitä miehen käsivarren vahvuista jäätynyttä puuta, jonka Leksu päätti eräänä tammikuisena päivänä purra poikki. Puu katkesi, mutta niin teki myös yläkulmuri. Pikkuhaavereista huolimatta sitä on varsin hauska seurata. Mökillä sen lempipuuhaa on koirien lelujen piilottaminen pitkin tonttia. Sisällä se leikkii leluilla, mutta ulkona ne on pakko heti jemmata mahdollisimman hyvin. Pumien kanssa saamme sitten etsiä näitä mättäiden väliin kaivettuja leluja.

Toivotaan Leksulle vielä monta tarmontäyteistä pappavuotta!

Mimmi 15v.

Saimme onneksi nähdä tämänkin päivän. Mimmi siis täytti 15 vuotta 7.3.



Lahjaksi mummeli sai trimmin. Se ei tosin ollut Mimmin toivelistan kärkipäässä, mutta päivänsankari kesti sen urheasti. Kunnon lahjukset annetaan sitten viikonloppuna. Kakkukahvit kuitenkin keitettiin ja vanhempani tulivat kylästelemään pannukakun kanssa. Se oli leivottu varta vasten Mimmiä ajatellen. Pannari kun kuuluu Mimmin harvoihin pullapuolen suosikkeihin. Muuten tänään mässäilivät kuivatulla mahalaukulla ja siankorvan suikeroilla.



Hurja ajatella miten kauan sitä ollaan oltu yhdessä. Täytin juuri 13 vuotta kun sain Mimmin, ja se oli silloin unelmieni täyttymys. Sitä se on kyllä vieläkin, nyt vain näkee selvemmin miten hyvä koira se todellisuudessa onkaan. Sitä osaa arvostaa ihan eri tavalla kun on tullut nähtyä niin erilaisia koiria vuosien varrella.

Kuluneeseen 15 vuoteen mahtuu paljon. Iloja ja suruja. Niin kliseiseltä kuin se kuulostaaki niin hetkeäkään en vaihtaisi pois. Ne kuuluvat kaikki meidän yhteiseen matkaan.