Viikonlopun puuhailut

Minulla sattui taas olemaan vapaa viikonloppu, mutta tällä kertaa se meni lähes kokonaan kotosalla ja pääosin tietokoneen ja koira-asioiden kimpussa. Tämä aika vuodesta on yhdistyksissä kiireisintä kun menneestä vuodesta pitää tehdä yhteenveto, kokoustaa kokouksien perään sekä muistaa menestyneitä. Meillä on torstaina yhdistyksen vuosikokous ja se tietää kiirettä näinä lähipäivinä. Perjantai-lauantai välisen yön tarkistuslaskin ihmisten ilmoittamia pisteitä vuoden sitä ja tätä kilpailuihin. Lauantaina oli kokous, jossa kävimme läpi kerhon taloutta sekä nuijimme pöytään kaikki palkittavat ja muistettavat jäsenet. Lisäksi toimintakertomukseen piti muistella mitä tuli tehtyä menneenä vuonna.

Lauantaina ehdin viimein hakea postista tilaamani ruusukkeet kevään ja kesän kilpailuihin. Mielenkiintoista nähdä mihin asti ne riittävät. Postireissulla tuli taas kerran Chrysleria ikävä, sillä jouduin toteamaan etten saan Picassoon mahtumaan ruusukelaatikoita, ilman että joudun purkamaan koirahäkin. Muutama tunti meni ruusukkeita laskiessä. Viikonlopun agililitykilpailuihin tarvittaen ruusukkeiden etsimistä lukuisien muiden joukosta oli yllättävän aikaa vievää. Onneksi minulla oli enemmän ja vähemmän innokkaita apulaisia.
Maanantain sitten askartelin kiertopalkintojen kanssa, eli vein niitä kaverrettavaksi. Samalla tuli valittua kesän ryhmänäyttelyyn bis-pokaalit ja muuta pientä kivaa.

Sillä aikaa kun minä puuhailun koirajuttuja ja kokoustelin oli Mika saanut kasattua uudet lelut. Olemme satunnaisesti puhelleet miten mukavaa (?) olisi jos olisi omat välineet studiolaatuisten kuvien ottamiseen. Keskiviikkona sitten päätimme repäistä ja perjantaina oli postipaketti haettavissa. Kovasti on vielä opeteltavaa salamoiden asetusten kanssa. Kunnollisen taustakankaan hankkiminen myös vielä edessä, mutta jo jonkulaisia kuvia on saatu aikaiseksi. Mitään muutahan meillä ei ollut tarkoituskaan kuvata kuin omia koiria ja halvemmaksi olisi tullut vain käyttää ne kuvaamossa. Ihminen kuitenkin haluaa aina kehittyä ja oppia uusia juttuja..

Ensimmäisenä päivänä apukeittiö oli studiona, mutta tilaa ei kuitenkaan ollut riittävästi, joten olohuone koki hetkeksi pienen mullistuksen. Lakana taustakankaana ei tosiaan ollut hyvä ratkaisu, sillä se rypistyi herkästi ja jäi edestä liian vajaaksi. Ehdotin jo, josko raivaisimme autotalliin tilaa kuvauskamppeille, siellä kun ei autoja juurikaan näy. Aino, Usva ja Nuppu olivat mielellään malleina. Armasta hieman jännitti kun olisi pitänyt osata istua niin kaukana minusta, mutta muutama kiva kuva siitäkin tuli. Leksu sai jäädä odottamaan isompaa taustaa. Lakanaviritys siis riitti juuri ja juuri pumeille. Alla olevat kuvat ovat pieni otos tämän viikonlopun kokeiluista.

P.S. Terveystuloksia edelleen odotellaan liitosta. Nyt sain kuitenkin tilattua myös DM-testit jenkeistä. Onpahan lisää odotettavaa.

Naposteltavaa

Meillä koirien päivärutiineihin kuuluu herkkujen kinuaminen. Yleensä herkku löytyy kongin tai verkkopallon sisältä, jotta sen eteen joutuu vähän näkemään vaivaa, mutta välillä namia saa ihan vain herkkuämpäriä kolistelemalla ja vetoavasta tuijottamalla. Armaksella on oma herkkutanssinsa ja Usva taas tyytyy joko ämpärin potkimiseen tai sinne murtautumiseen. Leksu on tehnyt elämänsä diilin eli se suostuu jäämään ulkotarhaan vain maksusta. Aino puolestaan vaanii ihmisten eväitä ja iskee silloin kuin vähiten odottaa. Meillä siis menee hurjasti pikku purtavaa kuukaudessa.

Mitä meillä sitten syödään?

Tämä satsi riittää viidelle koiralle noin pariksi kuukaudeksi ja kustansi noin 70 euroa.

Pyrin syöttämään koirani mahdollisimman lisäainevapaasti ja suosin mahdollisimman pitkälle kotimaista myös koiranherkuissa. Tilasin vasta täydennystä herkkuämpäriin ja nyt sieltä löytyy taas hetkeksi purtavaa. Yleensä käytän kuivattuja ruhonosia ja raakaluita ja suosin vähemmän vuotaluita ja rouhetikkuja. Valkoisissa "purkkaluissa" on ikävänä piirteenä niiden sottaisuus. Monesti koirilla on parrat ja tassukarvat valkoisessa jänkissä ja nukkamatot samassa sotkussa. Kuivatuissa ruhonosissa ei ole samaa ikävää piirrettä, mutta toisaalta ne ovat nopeampia syödä ja siten niiden tarjoama hupi on lyhytaikaisempaa. Toki vuotaluissakin on laatueroja ja toiset menevät muutamalla rouhaisulla siinä missä laadukkaammat tarjoavat enemmän haastetta.

Malinoisin tapa pureutua asioihin

Siansaparot otettiin korvaamaan siankorvia sen jälkeen kun kyllästyin siihen että aina joku pumeistani oli tukehtumassa korvaansa. Saparot ovat siitä näppäriä. että niiden koko säkissa vaihtelee, joten jokaiselle koiralle löytyy sopivan kokoista purtavaa. Nykyiset ovat siitä kivoja, että ne syövät saparoista kaiken, kun taas Mimmillä oli tapana imeskellä saparoiden nikamat puhtaiksi ja syljeskellä nikamia sitten ympäriinsä. Yleensä noita irtonikamia löytyi tyynyiltä ja sohvalta. Saparot, kuten muutkin kuivatut osat tilaan VIP-storesta kilon säkeissä.

Aikaan jolloin vielä syötiin siankorvia lähes päivittäin. Tuolloi neljän koiran laumalla meni noin 50 siankorvaa kuukaudessa.

Kanafileet otettiin valikoimiin kun Nuppu kyllästyi kaikkiin muihin pureskeltaviin. Niitä tilasin nyt 1,5kg säkin ja tuntuu että ne hupenevat silmissä. Toki säkistä meni Nupulle oma osansa. Kanafileet ovat lisäaineettomia, mutta aina vain minua hämmentää niiden epätodellinen väri ja koostumus.

Mahalaukkusuikaleet tulee myös kilon säkeissä ja ne maistuvat koirille hyvin. Toki ne ovat, ainakin tuoteselosteen mukaan, kaikista rasvaisempia herkkuja mitä meiltä nyt löytyy. Olisin veikannut näppituntumalta siansaparoita rasvaisemmiksi, mutta mahalaukku voittaa muutamalla prosenttiyksillä. Mieheni valittaa kuivattua mahalaukkua ikävän hajuiseksi. Toki niissä on oma tuoksunsa, mutta siihen tottuu.

Kalaa meillä koirat syövät vain lohta raakana ja satunnaisesti olen löytänyt eläinkaupoista kuivattuja muikkuja. Viimeksi ostin kuivattuja kuoreita, joka oli epäilyttävän valkoista sekä seitä, joista kumpikaan ei ollut kotimaista. Halusin kuitenkin kotimaista kalaa ja sattumalta löysin Häkkisen kalaherkut ja heidän Saimaan muikut. Tilasin heti useamman pussin noita herkkuja. Koirani ovat ihan hulluina niihin.

Lisäksi herkkuämpäristä löytyy Hau-Hau Championin Grain Free Dental Sticksejä eri kokoisina.

Leksulle kelpaa myös pähkylät ja siemenet talipalloja unohtamatta

Tunteita nostattavaa treeniä

Armas testaa Hau-hau lelun rajoja.. 

Sunnuntaina oli meidän ahkeran treenauksen päivä. Jos lauantaina kaikki meni liiankin mukavasti, niin sunnuntaina vastusti senkin edestä. Ensinnä en meinannut päästä lähtemään ajoissa treeneihin. Pakkasin vimmatusti autoon kampetta (kevythäkkejä, treenitavaraa) ja neljä pumia. Totesin autoni olevan auttamatta liian pieni, sillä olisin halunnut myös Leksun mukaan. Jokainen tämänhetkisen autoni nähnyt tietää, että se on täynnä koirahäkkiä. Siihen on siis mitoitettu neljä hakkipaikkaa ja vain etupenkit on jätetty ihmisiä varten. Tällä kertaa kevythäkit valloittivat etupenkin ja Leksu joutui jäämään talonvahdiksi.

Kiitin järkeäni, etten pakannut autoa ääriään myöten koiria (siis etupenkille irtonaisina) sillä pahtajan suoralla auto lähti käsistä ja ajoin vuoroin miten kenenkin kaistalla. Onneksi vauhtia ei ollut sallittua 80km/h ja onnistuin lopulta tasata ohjauksen. Jos olisin päätynyt penkkaan olisi jokaiselle häkittömälle koiralle tehnyt kipeää.

Kummasti ehdin Ainon treeneihin ajoissa, vaikka koukkasimme hakemaan Nupun mukaan. Ainolle ne olivat moneen viikkoon ensimmäiset ohjatut tokot ja se oli innosta piukeana. Epäilemättä myös minulla oli vielä tiellä luistelusta kierrokset huipussaan. Pääteemana oli noutokapulan pito ja nostaminen maasta. Aino yritti ryöstää kapulaa ja keskityimme malttamiseen ja nättiin kapulan ottoon. Läksyksi tuli kapulan pitämiseen kestoa ja hallitumpaa kapulan nostelua. Jäävissä seiso-maahan-seiso toimii jo kivasta. Kriteerinä on ettei takajalat liiku, mutta parhaimmillaan Aino nousee ja laskee liikkumatta yhtään tassua, mutta edelleen istuinen on hidasta ja Aino työntää pomppaamisen sijaan itsensä ylös. Läksyksi tähän tuli kurre-temppu ja muutaman kikkakolmosen kokeileminen. Lopuksi oli paikalla oloa, jonka aikana muistin mitä kaikkea olemme unohtaneet harjoitellasiihen liittyen.

Aino harjoittelee mitään tekemättömyyttä, eli rauhoittumista

Ainon treenien jälkeen oli Nupun rally-tokotreenit. Tähän asti rallytreenit ovat soljuneet kivasti ja olen kisojakin katsellut sillä silmällä, mutta nyt koira oli ärtynyt ja kireä eikä mistään tullut mitään. Treenien puolessa välissä totesin, että treeneissä ei ole enää kummallakaan kivaa ja laitoin Nupun häkkinsä ja otin Usvan tilalle. Voi vain pohtia ja miettiä miksi tällainen takapakki nyt tuli. Suurin syy todennäköisesti oli oma jännittyneisyys ja lievä pahantuulisuus kun treeneihin lähettiin ja ajettiin sekä se, että Nupulla oli koko lauma mukana. Nuppu oli jo autosta otettaessa sitä mieltä, että jollekin on annettava huutia. Laumassa se on ollut nyt useampana päivänä mukana ja sen kireys on selkeästi kasvanut näiden yhdessä vietettyjen päivien aikana. Onneksi minulla alkoi taas yöputki ja se tietää Nupullekin omaa rauhallista arkea ainoana koirana ja rutiineja joita se rakastaa. Ensi sunnuntaita koitetaan uudelleen paremmalla mielellä. Rallytreenien jälkeen tein Nupun kanssa lättänällä pientä jumppaa ja se oli kivaa. Kuvaa varten otettiin vielä muutama harjoite kotona.

Olin varannut treenien jälkeen Armakselle tunnin vuoron. Muiden treenaajien hallista ulostumista odotellessa tein Usvan kanssa mummoille sopivaa tottista. Seuraaminen oli mukavaa, parempaa kuin Usvalla normaalisti ja maahanmenot sujuivat pelkillä käsimerkeillä. Ainoa mikä ei enää mummolta onnisutnut oli paikalla pysyminen. Onhan sen tietenkin hankalaa kun käskyä ei kuule ja käsimerkin voi jättää huomioimatta kun nami loittonee emännän mukana metrien päähän. Se on jännä miten mummo ja pappakoirilla syömisen merkitys kasvaa mitä vanhemmaksi ne tulevat. Usvalta, kuten Mimmiltä aikoinaan, ei varmasti jää huomaamatta jääkaapin aukaisut ja mummokoira on välistä etujalkojaan myöten menossa jääkaappille. Treenireput varmasti kollataan läpi ja herkkupussit revitään auki, jos niitä vain unohtaa mummelin ulottuville. Nuorempana Usva ei ikinä ahnehtinut tässä mittakaavassa.

Armas

Armas

Armaksen kanssa olin päättänyt ottaa tokoa, mutta jotenkin kummassa huomasin tekeväni sen kanssa pk-tottiksen alokasluokkaa mukailevia liikkeitä eteen lähettämisestä lähtien. Maahanmeno toimii jo hyvin. Jopa leikkimisen huumassa Armas tottelee maahan käskyä hallin toisessa päässä kaukana minusta. Vielä kun käskyn saa yhdistettyä eteenmenoon niin olen tyytyväinen. Seuraamista otin myös lelun kanssa sekä jäävien alkuja ja perusasentoa. Tällä kertaa jo löysimme mukavasti sen kuuluisan hulluuden ja nerouden välimaaston ja pumipoika teki innolla töitä kuumumatta liikaa. Selvisin siis treeneistä ilman mustelmia reisissä. Lopuksi Aino ja Armas ottivat kunnon pumijuoksut tyhjässä hallissa.

Armas kaikkensa antaneena

Mätsäri 14.2

Ystävänpäivän kunniaksi kerhomme järjesti mätsärin ja ystävämme  olivat myös tulossa tapahtumaan. Mikä olisikaan ollut parempi tapa viettää ystävänpäivää kuin koiratapahtumassa mukavien ihmisten seurassa. Parikilpailu avasi tapahtuman ja tällä kertaa parikilpailun ideana oli esittää oma ja ystävän koira. Niinpä Mirjami uskaltautui kehään Nastan ja Usvan kanssa. Kolmikkoa oli hauska katsella ja videoon jätin parhaat palat.

Aino pääsi toisen kerran elämässään mätsärikehään. Sitä hieman jännitti kummallisen näköiset kehäkaverit. Pumikehässä ei haittaa muut pumit, mutta kääpiökoirat olivat jännä juttu. Pohdiskelin miksi kummassa en ole sitä aikaisemmin raahannut mukanani mätsäreissä. Suurin syy on ollut se, että kun olen itse ollut järjestämässä/talkoilemassa mätsäreissä en useinkaan ole ehtinyt viedä edes Usvaa kehään ja Usvan esittäminen on ulkoistettu Lotalle. Tällä kertaa olin mätsärissä ihan vain omia koiriani ja yleistä seurustelua varten. Luksusta.

Aino sai punaisen nauhan ja oli jokaisen kierroksen jälkeen reippaampi. Punaisten kehässä sillä olisi jo ollut mukavasti draivia, mutta valitettavasti olisivat pienemmät jääneet jalkoihin kun kehän koko ei antanut tarpeeksi tilaa jalkavalle Ainolle. Lupasin Ainolle, että se saa nyt kulkea hallimätsäreissä mukana kyllästymiseen asti ja kesällä on sitten Armaksen vuoro.

Kuvat Vanessa Mäkiharju

Usva kävi piipahtamassa veteraanikehässä voittaen veteraanit, ja siitä sitten hetken odottelun jälkeen best in show kehässä sijoittuen kolmanneksi. Usvaa oli taas kerran ihana esittää, sillä se loisti esilläolon (ja namin) ilosta. On se vain niin kultainen. Mitä tahansa Usvan kanssa tekeekin niin siitä tulee hyvälle mielelle itsekin.

Kuvat Vanesssa Mäkiharju

Ystävänpäivää!

Kiitos kaikille ystävilleni, että olette olemassa!

Kevään keppitreenit #1

Tiistaina loppui laumani kennelyskäkaranteeni ja suuntasimme heti hallille innosta piukeina. Pakollisen tauon aikana olen hautonut treenisuunnitelmia ja ensimmäiseksi projektiksi pääsivät kepit. Tavoitteena on siis itsenäiset pujottelijat verkkojen avulla. Videolla näkyy tämän hetken tilanne, eli se mistä aloitetaan tämä ns. suunnitelmallinen treenaus.

Armas on estehakuinen, mutta sillä on turhan kova kiire kepeillä. Se siis hakee kepit itsenäisestikin, mutta vauhdin kasvaessa on sen mahdoton mahtua verkkojen väliin. Vauhti siis tekee tällä hetkellä hallaa sen keskeneräiselle tekniikalle. Kokeilin makupala-automaatin sijoittamisen vaikutusta siihen miten hyvin Armas keskittyy pujottelemaan. Mikäli automaatti on liian kaukan (1-2m) kepeistä kasvaa vauhti liian suureksi. Mikäli taas automaatti on viimeisen kepin luona Armas hidastaa liikaa alkaen toiseksi viimeisestä välistä. Paras etäisyys palkalla oli kepeistä noin 0,5-1 metriä.

Aino ei osaa vielä itse hakea esteitä, mutta teknisesti se tuntuu kepeillä veljeää taitavammalta. Tietenkin siihen vaikuttaa pienempi koko, mutta kaiken kaikkiaan Aino on mm. tasapainoltaan huomattavasti kehittyneempi. Ainon kanssa kokeiltiin jo yhden verkon poistamista ja se toimi toisella yrittämällä.

Nupulle opetin kepit peruuttamalla, mutta se on nyt uudelleen opetuksessa verkkokepeillä koska en saanut siitä tarpeeksi itsenäistä peruuttamalla (pitkäjänteisyys puuttui ohjaajalta). Periaatteessa sen pitäisi tietää mitä siltä vaaditaan kepeillä, mutta käytännössä koiran mielestä este on eri riippuen ohjaajan sijoittumisesta (vrt. sivulla tai peruuttaen)

Täytyy vielä esitellä apuväline, mikä jo ensimmäisissä treeneissä osoittautui hintansa arvoiseksi, eli se pelastaa minun hermoni estäen pumeja syömästä palkkansa liian aikaisin. Nyt palkka tulee oikea-aikaisesti tehdystä työstä, eikä sen perusteella kenellä on vikkelimmät koivet. Ainoa vika laitteessa on, että se on kovin kevyt ja se täytyy itse ladata, mutta en raskinut investoida satasta lisää ja ostaa edistyneemmän version. Omani tilasin Salon koirahallin verkkokaupasta, mutta sen saa myös tilattua Cleanrunilta.

http://www.cleanrun.com/index.cfm/product/2139/ready-treat-remote-controlled-reward-system.htm

Trimmatut teräsvillaiset

Tänään sattui olemaan kaikilla kolmella Teräsvillaisella trimmauspäivä. A-pentueemme jäsenet ovat siis nyt reilut 2 vuotta vanhoja ja samaa ilmettä niistä löytyy kovastikin.

Edi

Aino

Armas

Armaksella korvat vielä näemmä vaativat hienosäätöä

Aino

Usva vielä odottaa vuoroaan. Huomenna olisi tarkoitus ottaa myös sen turkki työn alle, sekä metsästää Usvalta pissanäyte. Hieman huolettaa Usvan lisääntynyt virtsankarkailu, joka ilmenee koiran nukkuessa. Vanhuus ei todellakaan taida tulla yksin..

Terveystutkimuksista

Perjantaina lähdimme Pelloon kuvauttamaan Ainon ja Armaksen selät, lonkat ja kyynärät sekä kopeloimaan polvet. Pellon eläinlääkärin luona on aina mukava käydä, sillä klinikalla vallitsee jamesherriotmainen henki, ja eläinlääkäri osaa asiansa. Pello on sopivan matkan päässä Rovaniemeltä (98km) ja tiellä on yleensä vähän liikennettä. Poroja toki sitäkin enemmän. Maisemat ovat länsirajalle tyypillisiä, eli maasto on vaihtelevaa ja vaarat kauniita.

Ainon ja Armaksen kaikki kuvat olivat siistit ja toiveikkaana odottelen nyt kennelliiton virallista näkemystä kuvista. Polvet olivat molemmilla terveet.

Klinikalla oli asiaan kuuluvasti myös hurmaava klinikkakoira.

Omien koirien kuvauttamisen oltua nyt ajankohtainen olen entistä enemmän roikkunut koiranetissä ja selaillut terveystuloksia eri näkökulmista (tuottaja, myyjä, ostaja). Harmittavan vähän vielä kuvataan muita kuin aktiivisia harrastuskoiria tai jalostuskoiria. Ns tavallisia kotikoiria ja jalostukseen käyttämättömiä koiria tulisi kuvata huomattavasti enemmän, jotta kasvattajilla olisi enemmän faktatietoa käytössä kun miettivät eri yhdistelmiä. Valitettavasti rodun jalostamista ei auta se, että jalostukseen käytettävä koira on terve, mutta kaikki muut sen sisarukset risoja. Tätä ei tietenkään tiedä jos ainoastaan jalostukseen käytettävä koira on pentueestaan kuvattu, mutta huonot valinnat ovat vältettävissä jos useampi ko. pentueesta on kuvattu. Tieto lisää tuskaa, mutta se myös auttaa tekemään viisaampia jalostuvalintoja.

Koen koirien terveystutkimukset yhteisvastuullisena asiana. Kasvattajien tulisi miettiä järkeviä yhdistelmiä ja välttää ilmeisiä riskejä sekä ottaa selvää asioista. Pennunostajien taas toivoisi suovan ajatuksen sille, että kun (toivottavasti) osaavat vaatia terveitä pentuja, terveistä tutkituista vanhemmista niin myös olisivat sitten itse valmiita osallistumaan terveystalkoisiin ja kuvauttamaan ostamansa koiran. Ajattelutapa "mitä se minua hyödyttää", "tämä on vain kotikoira" tai "emme tarvitse sellaisia" ei vie rotua eteenpäin eikä ainakaan tuota niitä kaikkien haluamia terveitä pentuja. Kotikoirankin on oltava luustoltaan terve, jotta se voi elää täysipainoista koiranelämää.

En myöskään näe järkeä vastustaa uusia terveystutkimuksia (esim. selän kuvaaminen ja geenitestit erilaisten sairauksien varalta kuten primaarinen linssiluksaatio ja degeneratiivinen myelopatia) sen vuoksi, että ajatellaan ettei vaiva koske omaan maan pumikantaa, tai koska sairaita/kantajia on niin vähän löytynyt. Maailmanlaajuisesti ajateltuna pumeja on vähän ja kaikki ovat jotain kautta sukua toisilleen. Jos joltain on löytynyt sairaus x niin se tulee löytymään myös joltain toiselta missä tahansa maailman kolkassa. Mikäli vakavien sairauksien estämiseksi on tehty edes jollain tasolla luotettavia geenitestejä tai muita tutkimusmenetelmiä, niin miksi niitä ei käytettäisi. Lisäksi väite, ettei kannata testaja koska sairaita/kantajia on löytynyt vähän, on väärä jos testattuja on ylipäätään kourallinen. Näkisen asian toisin päin: jos kourallisesta testattuja koira on löytynyt sairaita/kantajia useampi on em. sairaus otettava hyvin vakavasti.

Kasvattajan tärkeä tehtävä on tukea pennunostajia myös tutkituttamaan koiransa ja olemaan itse myös avoimia koiriensa terveystuloksista. Valitettavasti osa jalostuskoiria omistavista vielä tyytyy teettämään koiristaan vain PEVISAn ja JTO:n vaatimat tutkimukset. Terveystutkimukset menevät koko ajan eteenpäin ja jatkossa pyrin tutkituttamaan kaikilta koiriltani vähintään lonkat, selän, kyynärät, polvet ja silmät sekä tekemään geenitestit PLL:n ja DM:n varalta. Kaikki nämä vaikka ihan vain siitä ilosta, että ne ovat mahdollista tutkia. Itse jalostuksen käyttämispäätös on monen tekijän summa ja siihen vaikuttaa koiran terveyden lisäksi myös sen luonne ja perimä. Itse mietin kovasti mikä olisi hyvä porkkana nyt ja tulevaisuudessa saada kasvatinomistajat tutkituttamaan koiransa. Päädyin laittamaan terveystakuun A-pentueelleni eli palautan rahaa takaisin jos koira saa tiettyä rajaa huonomman lonkkatuloksen.

Oma lukunsa on sitten ne koirat, joiden kerrotaan kuvatun ja olevan terveitä, mutta virallisia tuloksia ei ole. Ns. hiljainen tieto koirien terveydestä ei auta ketään muuta kuin sitä, joka sen tiedon on saanut eläinlääkäriltä. On helppoa sanoa koiran olevan terve, mutta tuloksia ei lähetetty kennelliittoon x syytä. Koen tällaiset terveenpaperit valitettavasti samanlaisiksi kuin joku sanoisi koiransa luonteen olevan "sitä ja tätä", ellen tiedä puhuvani ihmisen kanssa asiassa samaa kieltä tai todennut itse asian olevan juuri niin kuin ihminen sen kertoo. Helpommin uskon, jos ihminen kuivailee koiransa sairauksia ja vikoja, koska tuskin on montaa ihmistä joka haluaa uskotella koiransa olevan huonompi kuin onkaan. Tämä tietenkin kertoo ennen kaikkea minun ihmiskuvasta sekä siitä kuinka rakastan faktoja ja suoruutta.

Valitettavasti olen saanut huomata, että kovin moni ihminen kokee koiriinsa liittyvät negatiiviset asiat hyvin henkilökohtaisesti. Ikään kuin koiran rikkinäinen selkä tai huono luonne olisi jotenkin omistajaan liitttyvä piirre. Meillähän on tapana suojata minäkuvaamme kolhuilta monin erilaisin keinoin ja voimme loukkaantua herkästikin jos joku tölväisee arkaan paikkaan. Toiset tuntuvat liittävän myös koiriensa ominaisuudet näihin suojeltaviin ja herkkiin asioihin. Minua aina ilahduttaa vaihtaa ajatuksia ihmisten kanssa, jotka välittävät koiristaan aidosti mutta pystyvät silti puhumaan faktat faktoina ilman ylenpalttista sentimentaalisuutta.

DIY panta, malli nro1

Sunnuntaina kaivoin ompelukoneen viimein esiin ja vuoden tauon jälkeen tein taas  muutaman panna. Olen tehnyt enemmän ja vähemmän pantoja viimeiset kymmen vuotta ja ensimmäisinä vuosina tein niitä jopa myyntiin asti. Nykyisin olen tehnyt pantoja lähinnä vain ystäville ja omaan käyttöön. Uusi pantainnostus lähti Edille tilatusta pannasta. Askartelukaappia kaivellessa yllätyin taas kerran siitä, miten paljon minulla oli materiaalia kaapissa.

Pannat ovat varsin yksinkertaisia toteuttaa. Tärkeintä on muistaa käyttää laadukkaita materiaaleja, koska koiran henki voi olla kiinni kestävästä pannasta. Metallilenkit täytyy ehdottomasti olla hitsattuja ja täyttä metallia. Mitkään käsilaukuista tms. kierrätetyt lenkit eivät ole tarpeeksi kestäviä koiranpantoihin. Tähän pantamalliin menee 3 kappaletta D-lenkkejä. Langaksi ei käy tavallinen ompelulanka, sillä se ei tule kestämään pidemmän päälle vaan napsahtaa kovassa vedossa poikki.. Itse käytän nylonlankaa, samaa millä ommellaan mm. telttoja ja erilaisia markiiseja kasaan. Käyttämäni langan merkki on Nylbond ja lanka on hivenen joustavaa, joten se ei ole heti ensimmäisenä katkeamassa. Onpeleiden on oltava myös riittävän vahvat ja moninkertaiset kriitisistä kiinnityskohdista. Sytkäri tai tulitikut ovat tarpeen siinä vaiheessa kun nylonnauhan päät pitää sulattaa kiinni. Ilman tätä toimenpidettä nauha alkaa iloisesti purkautua itsekseen.

Tähän malliin tarvitaan vain..

Ompelukone

Tavallista vahvempi neula ompelukoneeseen

Mittanauha

Sakset

Sytkäri/tulitikut

Nylon lankaa

Nylonnauhaa

Koristenauhaa

3mm vanulevyä

kangasta/nahkaa

D-lenkkejä 3kpl

Tämänkin pantamallin ohjeita on netti pullollaan mutta pienenä vinkkinä sanoisin kuitenkin, että kannattaa mitata kaulakappale tarkkaan ja ottaa huomioon, että D-lenkit lisäävät pannan pituutta. Minulla oli tavoitteena 34cm panta (kireimmillään), mutta huomasin tehneeni 36cm panna, kun en äkkiseltään enää muistanut miten pitää mitata. No, näitä pantoja valmistui sitten kaksi, toinen toivottavasti oikean kokoinen Kotkan pojalle ja toisen pannan sijoituspaikka jää nähtäväksi.