Ihan liian aikaisin..

..ihan yllättäin

Lex 

11.3.2005-28.8.2015

Koskaan ei tiedä

onko aikaa paljon

vai vähän,

yht´äkkiä huomaa

se päättyikin tähän.

On paikkasi tyhjä ja

korvaamaton, ja

kaipuu suuri

sanaton.

Hulinaa ja huolia osa 2

Viime viiko oli yhtä kiirettä, joka kulminoitui viikonloppuun. Meillä oli ryhmänäyttely, jonka toimikunnan pj:n pesti kuului minulle palkintovastaavan ohella. Viikko siis meni näyttelyn etukäteisjuttuja tehden ja varmistellen sekä tietenkin Nupun ihomuutosta murehtien ja Armaksen silmiä lääkiten.

Perjantaina huomasin Armaksen silmässä samentuman, joka on oli silloin noin 2,5 mm halkaisija. Seurasin samentuman elämää silmässä hetken todeten, että se ei ole rähmää vaan selkeästi muutos pupillissa. Armaksella oli koko viikon ollut silmä jonkin verran kipeä ja tipatkin ehdin välissä vaihtaa voiteeseen, joka oli helpompi laittaa pumipojalle. Silmän lääkitseminen helpottui sen jälkeen kun aloitin sille rinnalle kevyen Metacam-kuurin. Ensimmäinen lääkäri oli kehoittanut pitämään silmää silmällä ja ottamana yhteyttä, mikäli se alkaa harmaantumaan. Jäin siis odottamaan lääkärin soittopyyntöä ja lähdin koirien kanssa hakemaan viimeisiä näyttelytilpehöörejä ympäri kaupunkia. Näyttelypaikalle piti mennä ottamaan palkintolähetystä vastaan ennen neljää. Takaisin soittoa ei kuulunut ja sain lopulta päivystävän eläinlääkärin kiinni. Sovimme treffit illaksi. Pääsin siis käyttämään Armaksen lääkärissä näyttelyn rakennustalkoiden välissä. Käynti olikin aiheellinen, sillä silmässä oli pistemäinen haavauma, joka vaati toisenlaisen lääkkeen. Nyt siis lääkitään ja seurataan Armaksen silmää seuraavat kymmenen päivää jota ennen olisi kontrollissa käyni. Nyt jo huomaa, että koiran vointi on parempi, eli silmää ei arista eikä ole ollut tarvetta antaa kipulääkettä. Silmävoiteen laittaminenkin on taas kiva ja odotettu toimenpiden. Tällä kertaa lääkärissäkin käynti oli ihan erilaista, kuin ensimmäisellä kerralle, eli silmän on täytynyt olla todella kipeä tuolloin.

Kuva Lotta Poikela

Kuva Tarja Peura

Launatai meni tuttuun tapaan palkintoteltassa iloisia ihmisiä palvellen. Sunnuntaina jatkettiin samalla kattauksella, mutta käväisin heti aamusta Ainon kanssa kehässä. Edellinen päivä antoi hieman viitteitä tulevalle ja tuomari totesi heti Ainon karvoihin koskiessa "Oi voi, se vaihtaa turkkiaan". Arvostelu oli ihan kiva ja tuomari toivoikin näkevänsä koiran kehässään vielä uudelleen täydessä turkissa. Anita Al-Bachy lausui siis Ainosta seuraavaa:

"2-vuotias. Erinomaiset pään ja korkeuden omaava narttu. Oikeat pään linjat. Hyvä purenta. Kauniit tummat silmät. Hieman kevyet korvsta. Hyvä kaula. Säkä saisi olla selvempi. Hieman köyryyttä lanneosassa. Hyvä rintakehän pituus ja syvyys. Sopiva luusto. Riittävästi kulmautunut. Häntä voisi olla avoimemmalla kaarella. Valitettavan pehmeä turkki tänään." AVO H

Kuva Tarja Peura

Sunnuntaina kotiin päästyäni tuntui, että kuolema koittaa. En muista hetkeen olleeni niin väsynyt ja puhki. Äkki laskettuna vietin viikonlopun aikana näyttelyalueella yhteensä 30 tuntia. Viikonloppu oli kuitenkin kaikkinensa aivan loistava. Näyttely sai hyvää palautetta ja talkoolaiset olivat ihania.

Maanantaina kiire vielä jatkui. Minulla virallisesti loppui kesäloma sunnuntaihin ja maanantaina oli taas yöhön meno. Kävin itse jälleen kerran reumalääkärillä (kaikki tulokset edelleen puhtaat, ei viitteinä reumasta) ja kiiruhdin sieltä Nupun lääkäriajalle. Olin varannut ihanalle Elina Eläinlääkärille ajan ohutneulanäytteeseen. Nuppua hieman jännitti ja piiperöitti, mutta itse näytteen oton se kesti kunnialla ja käyttäytyi mallikkaasti. Saimme ihomuutoksen solunäyttestä hetikohta tulokset. Näytteissä oli viitteitä melanoomasta, mutta myös mahdollisuuden siihen ettei se olisi sitä. Saimme hyvän hoitosuunnitelman, eli kokeilemme hetken voidella ihomuutosta kortisonivoiteella säännöllisesti, mikäli muutos ei katoa tai vaalene, niin sitten leikkuuseen ja näyte patologille.

Lääkäristä hetkeksi kotiin nukkumaan, jonka jälkeen kävimme vielä palauttamassa näyttelytavaroita. Kentällä kävimme mutkan tekemässä kontakteja nuorison kanssa, mutta jotenkin tuntui, että koko sakilta oli paras terä pois. Autossa sitten huomasin katsoa mittaria ja se näytti 29 astetta lämmintä. Tuntuu hurjalta, että nyt on kesäkelit, mutta paikoin koivunlehdet jo alkavat muuttaa itseensä ruskan väreihin.

Huolia

Meninkin sanomaan muutama viikko sitten jollekin, ettei meillä ole hetkeen ollut huolia koirien terveyden suhteen. Yleensähän isossa koiralaumassa aina jollain on jotain pientä kremppaa, varsinkin kun on jo suhteellisen vanhojakin koiria joukossa. No, sanomani jälkeen olisi pitänyt vähintään suorittaa joitain taikauskoisten rituaaleja sillä mökkireissun lopputuloksena oli yksi tihru, yksi haavoitettu , yksi epäilyttävä ihomuutos ja minun purtu ja pissattu silmäluomeni.

Meillä meni siis hyvin lauantaihin asti. Mökki sai uutta maalipintaa hyvässä vauhdissa ja sää oli sopivan viileä. Lauantaina Usva jäi teinikoirien jalkoihin ja sai kulmahampaasta lapaansa. Koiralauma toimii varsin primitiivisesti, siis siten miten koiralauman kuuluu toimia eikä heikoille yksilöille ole tilaa, kuten ei olisi susilaumassakaan. Tämän opin jo aikoinaan afgaanilaumassa ja sama näyttää toimivan pumien kanssa, huolimatta siitä miten vahvasti ihminen yrittää laumaa johtaa. Usva alkaa siis nuorempien mielessä olemaan jo riittävästi toinen jalka haudassa. Nuoret koirat kohtelevat Usvaa pääosin hellästi, mutta välillä kohtelu on ihmissilmään raakaa, varsinkin kun kyse on ruuasta tai parhaista paikoista. Yleensä minä ehdin vähintään ennakoimaan tilanteita, mutta tällä kertaa en päässyt ajoissa pelastamaan mummokoiraa ja se ehti saada osuman. Ei sinänsä paha jälki, mutta katsoimme parhaaksi kääriä koiran siteisiin kärpästen ja asiasta surkeina olevien teinien vuoksi. Heti tapahtuman jälkeen minulla oli kaksi hyvin pahoillaan olevaa nuorta koiraa, jotka pyrkivät takaisin Usvan suosioon parhaansa mukaan. Meillä on siis taas rauhallista hetken aikaa. Usvan haava on alkanut parantua hyvin,varsinkin kun muut eivät pääse sitä hoitamaan.

Lauantaina pääsin myös tarkemmin tutustumaan Nupun nisän ihomuutokseen. Olin elänyt pari viikkoa siinä uskossa, että sillä olisi vain ihottumaa, joka mainittiin valeraskauslääkkeen sivuvaikutukseksi. Äitini oli rasvaillut kutisevaa kohtaa ahkerasti. Nyt jouduimme toteamaan ihomuutoksen muuttuneen punaisesta epäilyttävän mustaksi ja se edelleen kiusasi koiraa. Lääkäri reissu olisi siis edesssä.

Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä minä heräsin epämiellyttävään tunteeseen. Tuntui kuin jokin pistäisi silmääni. Haroin unensekaisessa tilassa luomeani ja tunsin kunnon puraisun. Tässä vaiheessa jo tajusin, että minulla on jokin hyönteinen silmässäni. Sain syyllisestä kiinni ja tunsin samalla miten silmääni ruiskaistiin polttavaa nestettä. Sain siis viimein osani muurahaisten kostosta. Lopputuloksena on nyt komeasti turvonnut yläluomi, jossa on selkeä märkivä puremajälki. Olo on varsin hehkeä.

Sunnuntai koitti aurinkoisena ja päätimme päästää koirat rantaan uimaan. Siinäkin riitti vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Iltasesta sitten ihmettelin miten Armasta niin väsyttää kun istui sylissäni silmät sikkuralla. Kotona se ei sitten enää juuri ollenkaan avannut toista silmäänsä. Laiton silmähuuhteen ja toivoin parasta. Aamulla silmistä tuli jo vihertävää eritettä. Tässä vaiheessa tartuin puhelimeen ja sain heti lääkäriajan. Armaksella todettiin ärhäkkä bakteeriperäinen tulehdus molemmissa silmissä. Pelkäsin alkuun, että voimakkaammin kiinni olevassa silmässä olisi ollut haavauma.

Nupun nisäläikkä olikin sitten mystisempi ja se lopulta diagnosoitiin todennäköiseksi melanoomaksi. Tarkoituksena on leikata ihomuutos sekä nisä pois ja laittaa näyte tutkittavaksi. Tietenkin aloin heti lukea koirien melanoomista ja yritin saada meidän toista henkilääkäriämme kiinni. Järki sanoo, ettei kannata vielä huolestua, mutta minkäs teet. Alkoi tässä jo hetken ollakin melkein liian helppoa.

Kaikkea kivaa yhtä aikaa

Tänä kesänä olen joutunut toteamaan, että kesässä vapaita viikonloppuja on kerrassaan liian vähän ja jokaiselle viikonlopulle on ohjelmaa, osalle jopa tuplasti. Talvella taas niitä "vapaita" viikonloppuja tuntuu olevan kesänkin edestä, varsinkin kun tylsistyneenä odotan kevään tulevia koiratapahtumia. Alkukesästä jouduin vain muutaman kerran tekemään valintaa minne menemme ja mitä temme, mutta elokuu osoittautui mahdottomaksi.

Varauduin ja otin osan kesälomastani elokuun viikoille 33 ja 34, mutta työvapaat viikonloput eivät auttaneet kuin osaksi ongelmaan. Tänä viikonloppuna olisi ollut mejäkoe, koiranäyttelyjä ja mätsäri sekä mökin maalausta yhtä aikaa. Tietenkin valitsin mökin noista, mutta hieman kirpaisi kun katsoin ettei ajattelemiini näyttelyihin ollut ilmoitettu yhtään pumia. No, Koirat kuitenkin pääsivät nauttimaan vapaudestaan mökillä ja varmasti niillä oli siellä mukavampaa kuin ikinä näytelmissä.

Ensi viikonloppu kirpaisee kuitenkin kaikista eniten. Minulla menee tietenkin koko viikonloppu ryhmänäyttelyiden järjestämisessä, mutta samaan aikaan olisi ollut myös Ruotsin puolella lähinäyttely, jonne olisi ollut kiva viedä omat koirat. Vielä enemmän harmittaa kun en pääse nyt osallistumaan Hau-Haun juhlavuoden Eläköön koirat-tapahtumaan, joka pidetään Helsingissä.

Harvoja ihmisiä fanitan, mutta Silvia Trkman on yksi niistä ja hänen poiiiivista menoaan olisin mielelläni ollut katsomassa ensi viikonlopuna Hau-Haun tapahtuman agilitykutsukilpailuissa monien muiden huippujen ohella. Lisäksi tapahtumassa on luvassa muutakin mielenkiintoista ohjelmaa ja shoppailumahdollisuuksia.

Kiinnostuneet saavat ostettua lippunsa täältä, ja viimeiset liput näyttävätkin olevan jo puoleen hintaan. Ne, jotka eivät pääse syystä tai toisesta Helsinkiin asti 21.-23.8.15 ovat tervetulleita Napapiirin Elo-Showhun samana viikonloppuna kilpailemaan vaikka pehmokoiransa kanssa.

Turun Elonäyttely 2015

Matkamme päätarkoitus oli osallistua Turun kaikkien rotujen näyttelyyn lauantaina ja Unkarinpaimenkoirat ry:n erikoisnäyttelyyn sunnuntaina. Paikkana oli ravirata ja puitteet suurinpiirtein samat kuin Oulussa. Pumeja oli ilmoittautunut yhteensä kahdeksan ja tuomarina toimi unkarilainen Zsuzsanna Farkashazine Folkmann. Pääsin siis ensimmäistä kertaa näyttämään Ainoa ja Armasta rodun kotimaasta olevalle tuomarille.

Urokset

Inflame's Heimdallr
JUN ERI, JUK1 SA

Fifikus Bolt
NUO ERI NUK1 SA PU2 SERT

Quento's Valkeaa Unelmaa
AVO ERI AVK1 SA PU4 VASERT

Kisködmönös Csínom Palkó
VAL ERI VAK1 SA PU1 ROP RYP1!!

Karvakorvan Elohiiri
VAL ERI VAK2 SA PU3

Teräsvillan Aina Valmis
VAL ERI VAK3

"A little bit higher but good prop. male. Good head type. Correct teeth, pigment. Dark eyes, good set ears. Good topline. Nice harmonic movement. Good coat guality"

 Nartut

Napos Zendülés
JUN ERI JUK1 SA PN1 SERT VSP

Teräsvillan Ainoa Oikea
AVO ERI AVK1 SA PN2 VASERT

" Good size. Good substance. Good head, a bit short neck. Quadratic form. Correct limb. Harmonic movement. Coat very good"

Maaseutumatkailua

Kesäloman (nro 3) alettua olimme jo kypsiä pohjoisen kylmään keliin. Pakkasimme lauman nuorimmaiset kyytiin ja lähdimme ajamaan kohti Etelä-Suomea kesäkelejä etsien. Toki reissullamme oli muukin tarkoitus kuin paeta kylmää ja kosteutta. Meille tarjoutui mahdollisuus päästä yöpymään tilalla, joka kasvattaa haikkuja. Minua on aina kiinnostanut naudat. Erityisesta Ylämaankarja on kiinnostanut siitä asti kun näin niitä ensimmäisen kerran muutaman yksilön Rovaniemellä. Kiitollisina tartuimme ainutlaatuiseen tilaisuuten ja suuntasimme perjantaina auton kohti Saloa ja Jusalan Tilaa.

Kesän tuntu ja maaseuden rauha löytyi heti  Jusalan Tilan porteista sisään ajettua. Pääsimme vielä samana iltana tilan emännän Tarjan opastamalle nauta- ja sonnikierrokselle. Täytyy myöntää, että ensin oli olo kuin olisi ollut Jurassic Park kierroksella. Sen verran vaikuttavia ja kunnioitusta herättäviä naudat olivat läheltä sarvineen ja karvoineen. Minua alkuun siis hieman jopa hirvitti seistä emolehmien ympäröimänä, varsinkin kun niillä näytti olevan melkein kaikilla vasikat vierellään. Olinhan nähnyt erilaisilta paimennusvideoilta miten voimakkaasti emolehmät ovat valmiita puolustamaan jälkeläisiään. Jusalan eläinten rentous ja hyväntahtoinen uteliaisuus poisti oman jännitykseni ja sain keskittyä niiden kuvaamiseen ja ihasteluun. Eläimet olivat siis hyvin luottavaisia ihmisiä kohtaan. Eläinlapset ovat aina suloisia, mutta haikkuvassut ylsivät puminpentujen tasolle söpöydessään.

Hellä hetki

Äidin onnea

Emolehmiä ja vasikoita seuratessa ei voinut kuin olla onnellinen tilan emolehmien puolesta, sillä ne saavat olla vasikoidensa kanssa pitkään, toisin kuin monella maitotilalla. Lehmien ja vasikoiden luota suuntasimme sonneja katsomaan. Sonnit olivat kuuman päivän jäljiltä varsin raukean oloisia, mutta pienen maanittelun jälkeen niitä alkoi kertyä ympärillemme valtaisan laitumen jokaisesta nurkasta. Niiden ääntely oli huikean kuuloista. Jos olisin samaa ääntä kuullut tietämättä sen alkuperää niin en olisi sitä ikinä kyennyt yhdistämään sonneihin. Sonnien kohtaamisen tulen varmasti muistamaan pitkään, ja yllätyin siitä että vaikka ne mielellään mittelevät toisiaan vastaan, niin ne ovat todella ystävällisiä ja lempeitä ihmisiä kohtaan. Sonnien lisäksi minuun teki lähtemättömän vaikutuksen Jusalan emännän taito lukea ja käsitellä eläimiään.

Nähtyäni miten luonnonmukaisesti karja elää tilalla oli minunkin ihan pakko ostaa Jusalan Tilan lihaa kotiin vietäväksi. Ostin käytännön syistä vain kaksi puolen kilon pakettia jauhelihaa ja varjelin niiden kylmäketjua huolellisesti koko kotimatkan. Olimme vielä su-ma välisen yön Seinäjoen Cumuluksessa. Maanantai aamuna hotellissa totesin koiranruuan loppuneen kesken eikä auttanut kuin uhrata toinen lihapaketeista koirille. Aino ja Armas pistelivät haikkua kitusiinsa ennätysnopeaa ja nuolivat vielä kupit kahteen kertaan. Yleensähän Aino nirsoilee naudanlihan kanssa, mutta tämä meni kuin kuumille kiville. Ensimmäistä kertaa teki kipeää syöttää laatulihaa koirille. Onneksi yksi paketti jäi vielä ihmiskäyttöön. Haikku olikin tyystin erilaista ulkonäöltään ja maultaan kuin kaupan jauheliha. Tiistaina pääsimme siis loihtimaan meille herkulliset hampurilaiset lihasta.

Näistä linkeistä lisää tietoa Jusalan haikuista ja lihanmynnistä

Jusalan Tila

Pihviliha.fi

Suosittelen lämpimästi kaikkia etelässä asuvia käymään Herkkujen Suomi tapahtumassa Helsingissä 20.-22.8.2015 tutustumassa tilan tuotteisiin.

Virikkeitä ja väriä kesään

Muistan lapsena kuinka mukavaa oli saada uusia kesäleluja. Hiekkamuotteja, puhallettavia uimaleluja, värikkäitä palloja ja uusi sulkapallosetti. Nyt aikuisena on mukava välillä päivittää koirien leluvalikoimaa. Tälle kesälle saimme Hau-Hau-tiimiltä testattavaksi erilaisia kesäleluja. Meillä vain kesä antoi pitkään odottaa itseään enkä päässyt heti tekemään tätä postausta.

Ylärivi: Hau-Hau Champion Water Fun kahvakuula, Summer- kumifrisbee, Water Fun neonpreeni pallo, Summer-kumirengas vetokahvalla.
Alarivi: Water Fun Kelluva Pallo, Hau-Hau Champion Kanafileet 800g, Water Fun neonpereeni lelu neonvihreä ja keltainen.

Täällä pohjoisessa kesä on ollut poikkeuksellisen kylmä ja harmaa. Yritin odottaa valoisimpia päiviä, jotta saisin parhaat mahdolliset kuvat koiristani kokeilemassa leluja. Nämä lelut ovat nimittäin niin upean värisiä, että niiden kuuluisi päästä oikeuksiinsa kuvissa. Sitä valoisaa kuvauspäivää ei tullut, joten koetin valita vähiten harmaan päivän, jolloin pakkauduimme autooni ja suuntasimme koirien kanssa rannalle. Tein kaksi eri koekäyttöä nähdäkseni mitkä lelut olivat koirieni suosikkeja.

Lex kokeili ensimmäisenä ja malttamattomimpana kaikkia leluja vuoron perään. Lopulta se valitse tarjolla olleista leluista kerta toisensa jälkeen keltaisen Hau-Hau Champion Water Fun kelluvan neopreenilelun. Leksu yleensä valitsee kaikista leluista pallon, jos sellainen vain on vaihtoehtona ja se kokeili myös tälläkin kertaa punaista kelluvaa Water Fun palloa ensimmäisenä. Kulmahampaiden puuttumisen vuoksi pallo ei pysynyt kunnolla sen suussa vedessä, joten pehmeä neonpreenilelu oli kuin tehty pappakoiralle. Harvoin tulee vastaan malinoisin kestävää lelua, mutta tämä ei mennyt rikki vielä kahdenkaan eri uintikerran jälkeen. Toisella reissulla Leksu siis valitsi heti saman lelun uintikaverikseen. Sisäleikeissä punainen water fun pallo on saanut kovasti kyytiä!

Yleensä Leksu ui mielellään ilman leluakin, eli se viihdyttää itseään uiskentelemalla ympyrää vesikuplia metsästäen. Lopputulos on aina hylkeen mallinen malinois, joka oksentaa vettä ja juoksee ulkona pissalla seuraavan yön. Lelun ansiosta kitaan ei mennyt yhtään ylimääräistä nestettä ja koira keskittyi uimiseen hyvässä uintiasennossa.

Näkyy ja kelluu hyvin!

Armas rantautuu

Armas pääsi lelujen kimppuun seuraavaksi. Ensimmäisenä se kokeili neonvihreää Hau-Hau neonpreenilelua lelua, jota se nouti innokkaasti. Ilmeisesti lelu oli fyysiselle nuorelle urokselle liian helppo pala purtavaksi, joten se siirtyi nopeaa Kelluvaan kahvakuulaan, joka myöskin on Hau-Haun Water fun sarjaa. Pallo sai aikaan suuren riemun, sillä se yritti välillä karata koiran kidasta ja sai pumipojan entistä innostuneemmin jahtaaman sitä. Vaikka kahvakuulasta sanana tulee ensimmäisenä mieleen painava ja kova pallo, niin tämä on kaikkea muuta. Se on kestävä, mutta pehmeä ja kevyt, olematta kuitenkaan liian hempula vastus pumipojalle.

Koppi!

Sanomattakin oli selvää, että tästä tuli Armaksen suosikkilelu. Kokeilimme kahvakuulaa myöhemmin myös agilityhallissa palkkana ja se toimi sielläkin. Kahvakuula (ja pallo) on materiaaliltaan joustavaa ja kestävää TPR-kumia, joten sen uskoisi kestävän molempien urosten käytössä.

Toiseksi mieluisin leluista oli Hau-Hau Champion Summer-kumirengas vetokahvalla. Itse ihastuin lelussa sen väriin ja siitä on itseasiassa  saatavilla myös muitakin herkullsia värejä. Lelu oli juuri sopivan kokoinen Armakselle (12 x 36cm) ja se kellui hyvin, vaikka ei varsinaisesti kuulu vesileluihin.

Pikku-Aino pyöri kuin väkkärä lelujen kimpussa ja tuntui ettei siitä saa yhtään terävää kuvaa. Se kokeili suussaan kaikkia leluja, kunnes pääsi neopreeni-pallon kohdalle. Sen jälkeen sitä ei enää saanutkaan irti pallosta. Kotona Aino oli sitä mieltä, ettei palloa saanut säilöä uimakassiin, vaan se haki sen uudestaan ja uudestaan sisäleikkeihinsä. Yleensähän meillä ei pallot nuorisoa kiinnosta, mutta tässä oli sitä jotain!

Tämä se on!

Usva oli ensimmäisellä uimakerralla mukana ja tuntui, että sillä oli sama kriteeri hyvän lelun valinnassa kuin Leksullakin. Lelu on siis hyvä silloin kun se pysyy vanhan koiran kuluneissa hampaissa. Usvahan on nyt yli 14-vuotias ja sen näkö on jo huono. Usvankin ehditon suosikki oli neopreenilelut ja niistä se tuntui parhaiten vedestä näkevän pinkin pallon, johon Ainokin niin ihastui.

Mummo viilettää

Lopuksi tein vielä vesitestin Summer- kumifrisbeelle. Testissä se kellui hyvin, mutta kun heitin sen veteen sain pintajännityksen rikki ja frisbeen uppoamaan järven pohjaan. Olimme veneenlaskupaikalla, joten niin matalassakin kohdassa oli vettä toista metriä. Kävimme mieheni kanssa keskustelua lelun kohtalosta ja niin vain saimme koirien kanssa vielä yhden ohjelmanumeron mieheni lähtiessä sukeltamaan lelua hyytävän kylmään veteen. Tästä operaatiosta en valitettavasti saanut lupaa julkaista kuvia. Teemme Ainon ja Armaksen kanssa tässä vielä lähempää tuttavuutta tähänkin leluun, mutta meidän frisbee-jutuista sitten myöhemmin lisää. 

Kesälelutestissä minun suosikkejani oli materiaalin puolesta kuminen pallo ja kahvakuula. Kumiset lelut tulevat varmasti kestämään leikistä toiseen. Väriensä ja hintansa puolesta liputan neopreenilelujen puolesta. Uimalelut tahtovat olla sellaisia, että ne eivät montaa kesää kestä ja Hau-Haun Water Fun leluissa kohtaa hyvin hinta-laatusuhde. Neonpreenileuissa on hyvänä puolena niiden nopea kuivuminen jota ripustuslenkki vielä helpottaa.

Toivottavasti muualla on säät suosineet uimareita, meillä pohjoisessa uimarannat ovat olleet hiljaisia ja itsellänikin on talviturkki vielä heittämättä. Saa nähdä meneekö ensi kesään.