Maistiaisia meidän joulusta

En tiedä olenko koskaan (kuinka monesti) maininnut olevani jouluihmisiä, siis niitä jotka rakastavat tunnelmoida jouluvalojen loisteessa ja pakata lahjoja sieviksi paketeiksi ja tietenkin väsätä niitä joulukortteja ihan omin pikkukätösin. Tämä joulu oli ensimmäinen moneen vuoteen, jolloin en ollut töissä. Olen kaksi viimeisintä joulua viettänyt nykyisessä työpaikassani joko ollen aattoa vasten yössä ja nukkunut sitten aaton koomassa tai aattoyön pois kotoa. Viime joulu oli sinällään synkkä ja liian erilainen, koska perheemme toinen jouluihminen ei ollut enää keskuudessamme. Tänäkin vuonna meinasin ensin automaattisesti kattaa neljälle.

Tänä jouluna olin kipeänä, mutta en antanut se estää perinteistä hautausmaakeikkaa ja viime hetken joulukuusen metsästystä. Joulukortit jäivät kyllä tekemättä ja aaton vastaisena iltana jaksoin vaivoin laittaa joulukoristeet. Onneksi kuitenkin se viimeinen musta tekokuusi löytyi  ja sain lukea aattoyönä sen loisteessa lahjakirjaani. Vietimme siis kolmen aikuisen joulun ja päätimme, että yksi pieni lahja riittää jokaiselle. Sain toivomani tukijalan kännykälleni, eli treenien videointia varten, ja Sisko Koskiniemen esikoisteoksen, jotta työasiat eivät unohtuisi ja motivoituisin opiskelemaan lisää. Koirat saivat perinteiset lelu- ja herkkupakettinsa ja tällä kertaa Jälki eläinkaupan tontut vastasivat niistä sievimmistä paketeista kuusen alla. Minun jouluni koostui siis nukkumisesta ja rentoutumisesta sekä rakkainpieni kanssa seurustelusta. Suklaata, hyvää ruokaa ja viiniäkin riitti. Voiko ihminen muuta toivoa?

Tapaninpäivänä oli taas petokurssin vetäminen. Saimme aikaan mielestäni varsin kivat treenit ja pääsin myös Ainon ja Armaksen kanssa pitkästä aikaa agilityä treenailemaan. Meillä onkin ollut yli kahden kuukauden treenitauko. Kamalaa, miten aika meni juoksun ja muiden kiireiden kanssa ihan hukkaan. Tapailimme Rkk ry:n viikon rataa, joka oli tehty hallille valmiiksi, mutta pääasiassa keskityimme Armaksen kanssa rytmin ja rauhan löytämiseen estesuoritusten välillä. Aino kanssa tapailtiin estefokusta, eli estehakuisuutta ja itsenäistä esteelle irtoamista (ensi vuoden teema). Toinen oli alkuun kuin purkka tukassa ja toinen sinkoili miten sattui pienemmästäkin pakkoliikkeestäni. Koirilla oli kivaa ja minun selkäni ei huutanut hoosiannaa joulun henkeen. Päästiin taas esteille ja tekemisen makuun!

Joulua!

Jo hiljenee vuoden askareet

ja aherrus syksyn työn.

Ota sydämees hetket talviset

ja rauha jouluyön.

Messarin keikka ja joulukuun koontia

Perinteiset messukeskuksen voittajanäyttelyt olivat itsenäisyyspäivän viikonloppuna. Ensin mietin pitkään ketkä kaikki ilmoitan näyttelyihin, kunnes päädyin ilmoittamaan vain Nupun ja Ainon. Armaksen kanssa en ollut ehtinyt treenaaman näyttelyjuoksentelua sitten Turun näyttelyieen, joten tuntui turhalta viedä sitä kehään. Hotellin olin varannut jo maaliskuussa ja onnistuin tuolloin saamaan Holiday Inn Messukeskuksesta huoneen. Perjantaiaamuna lähdimme koko porukka, eli neljä pumia ja kolme aikuista valumaan kohti Helsinkiä. Äitini lähti sukuloimaan ja pitämää hotellihuoneeseen jääville koirille, eli Armakselle ja Usvalle, seuraa siksi aikaa kun me muut olisimme näyttelyalueella.

Matka sujui hyvin lukuunottamatta räntämyrskyä Keski-Suomessa, joka alkoi juuri silloin kun oli minun vuoroni ajaa. Jotenkin kummasti saan aina ajettavaksi pätkän ennen Jyväskylää. Sen kaikista ikävimmän osuuden. Matkalla oli sattunut kaksi onnettomuutta ja osuimme tapahtumapaikoille aika tuoreeltaan. Onnettomuuspaikat kevensivät sään ohella kummasti kaasujalkaa. Pääsimme kuitenkin hyvissä ajoin ja hengissä perille.

Lauantaina oli Helsingin voittajanäyttely. Pumeilla oli tuomarina Christian Stefanescu Romaniasta. Tuomari oli varsin miellyttävä ja tykkäsi Ainosta.

"Good proportions of body. Beautiful head, Correct bite. Excellent topline, correct underline. Good setled tail. Correct rear angulation. Correct movement from behind. Good temperament." AVO ERI AVK1 SA 

Nuppu kävi Mikan kanssa kehässä ja näytti jopa viihtyvän siellä. Pari ei sitten lopulta ehtinyt treenata yhtään yhdessä, jollei mukaan lasketa ennen kehää tehtyä pientä preppausta. Tällä kertaa tuomarin mielestä Nuppu ontui ja siitä ilmeisesti osittain johtui EH:n arvosana. Arvostelu oli muuten ihan koiran näköinen.

"Full of substance, strong body & good bones. Quality coat. Good expression. Correct bite. Linping from behind. Rear angulation, little bit straight. Good settle tail. Medium quality coat, good pegmentation. Good temperment" VAL EH, VAK4

Lauantaina koirat olivat sen verran väsyneitä, ettei olisi heti arvannut niitä olevan neljää huoneessa. Kaiken kaikkiaan porukka asettui varsin fiksusti hotelliin. Kukaan ei haukkunut hotellin ääniä eikä pissinyt käytäville. Aamiaisen ajaksi koirat jäivät totutusti häkkeihinsä eikä kukaan protestoinut asiaa. Nupulla oli juoksu loppumassa reissu aikana, ja se olisi eräälle vaalealle pumipojalle ollut varsin antelias, mutta Armas oli kuin mitään sulotuoksuja ei olisikaan. Ettei kaikki olisi liian täydellistä niin kerrottakoon, että Armas intoutui kiroilemaan jos samaan hissiin yritti oman lauma  lisäksi muita koiria tai kun joutui kohtaamaan irlanninsusikoirat, joilla oli sama ulkoilurytmi meidän kanssa. Irlanninsusikoiria se selvästi arkailen ärjyi, kun ei ollut koskaan joutunut kohtaamaan moisia, mutta muuten se oli kuin nuori kukonpoika joka luotsasi kanaparveaan eteenpäin. Vielä on pumipojalla kovasti oppimista elämästä.

Kehän jälkeen oli näppärä viedä koirat hotellihuoneeseen ja lähteä sitten kaikessa rauhassa tutkailemaan myyntikojujen tarjontaa. Ostin hyvin maltillisesti, mutta kiersin sitäkin ahkerammin kaikki kasvattajakerhokojut, jotka olivat ennakkoon luvanneet muistaa meitä kasvattajia pienillä yllätyksillä. Mukavin yllätys oli Kennelliiton Kasvattajakahvila, jossa pääsi hetkeksi istumaan kahvin ja kakun merkeissä saaden vielä kotiin viemisiksi uutta Haukahdus- sarjaa pyyhkeiden muodossa. Armakselle ostin Onegan laadukkaan pannan ja remmin. Sehän on tähän asti kulkenut perintötaluttimessa vuodelta 1997. Onegan pannoissa hintakin on kohdallaan ja vastaavista kotimaisista tuotteista saisi maksaa itsensä kipeäksi. Suosin siis tällä kertaa virolaista käsityötä.

Sununtaina tuomarina oli slovakialainen Vladimir Piskay, joka oli varsin kohtelias tuomari ja kätteli kaikki osallistujat. Aino oli ilmeisesti liian lyhyt hänen makuunsa.

"Good type, excellent head. Short format, medium angulation. Short back, format is not quadratic. Medium movement. Good coat." AVO ERI AVK1

Nuppu taas esiintyi kivasti Mikan kanssa ja oli valioluokan kolmas erinomaisella. Ei mainintaa, että olisi ontunut. Itse olisin odottanut arvostelulla saavan erittäin hyvän, koska se ei ollut mitenkään erityisen ihmeellinen.

"Strong bones, good substance, correct head, shortly neck, ok back, narrow behind free elbows, good coat" VAL ERI VAK3 

Pääsimme heti näyttelyn jälkeen lähtemään Järvenpäähän, josta sitten maanantaina lähdimme kotimatkalle. Kaiken kaikkiaan olen varsin tyytyväinen reissuun ja siihen ettei tarvinnut missään vaiheessa kiirehtiä. Hotellin sijainnilla oli kovasti vaikutusta stressittömyyteen ja se helpotti elämää kovasti. Mehän pääsimme näppärästi hotellin parkkihallin kautta messarin koiraovelle ja sunnuntaina  kehäkin oli melkein oven vieressä. Vaikka päätimme ettemme ensi vuonna osallistu voittajanäyttelyihin, niin päätimme kuitenkin jo varata varuilta huoneen samasta hotellista. Jännitin ennen reissun alkua kovastikin sitä, miten Usva tulisi jaksamaan ajomatkat. Usvahan on tunnetusti ollut huono matkustamaan autossa varsinkin huonolla säällä. Ilmeisesti kuulon heikkeneminen on tuonut armahduksen tähänkin kiusaan. Usva siis pötköttele tyytyväisenä omassa kevythäkissään takapenkkiläisten vieressä. Usva tuntui oikein innostuvan hotellielämästä ja kaikista ihmisistä joita se tapasi hotellissa. On se niin rakastettavan ihmisrakas.

Messarin jälkeen jatkoin heti yövuoroihin ja niistä suoraan seuraavana lauantaina Pöykkölän joulumyyjäisiin ystäväni kanssa. Meillä oli oikein soma pöytä, jonka pikkutavarat kiinnostivat kovasti ihmisiä. Se olikin minun ensimmäinen myyjäiskeikka pöydän toisella puolella ja kipinä jäi kytemään. Olimme ahkeroineet marras-joulukuun tuotteiden kimpussa ja se onkin ollut suurin syy blogihiljaisuuteen. Aika ei vain yksinkertaisesti ole riittänyt koneella istumiseen.

Myyjäisten jälkeen onkin sitten ollut koirakokouksia ja ensi vuoden koirajuttujen suunnittelua. Minut valittiin jatkamaan Rovaniemen Käyttökoirien puheenjohtajana ja sain uusia haasteita tultuani valituksi Pumit ry:n puheenjohtajaksi. Ensi vuodelle siis jotain vanhaa ja jotain uutta. Nyt kuitenkin yritämme pikkuhiljaa hiljentyä joulun viettoon.

Ps. Videoita kehästä on tulossa tähän postaukseen jahka Youtube suostuu löytämään ne sisuksistaan.

Matalia marraskuisia mietteitä

Marraskuun loppu meni sekavissa mietteissä ja erityisesti Usvasta huolta kantaen. Aurinkoni näytti olevan hiipumassa ja se tietenkin vaikutti myös minuun. Usva siis muuttui nopeasti iloisesta Usvasta masentuneen ja varovaisen oloiseksi. Jouduin pohtimaan asiaa, mikä tulee jokaisen koiranomistajan kohdalle aikanaan. Milloin on oikea aika luopua? Itse ajoittain nivelsärkyisenä olin jo ajat sitten päättänyt, että kun ensimmäinen huono päivä tulee niin Usva pääsee pois, koska se on sen ansainnut.

Olin siis jo henkisesti  varautunut tilaaman lopetusajan keskusteltuani ensin Nupun rokotus + nisänäytöllä henkilääkärimme kanssa kotilopetuksesta. Tämä oli siis marraskuun puolessa välissä. Olimme keskustelleet asiasta koko perheen voimin ja Usva siirtyi samalla viikolla äitini luokse asustelemaan, koska näytti että nuorten koirien seura lisäsi Usvan liikkumattomuutta kotona. Meillä se olisi vain makoillut taljallaan ja kurottautunut siitä vesikupilleen tarvittaessa. Perjantaina oli siis Nupun lääkäriaika, jossa samalla keskustelimme Usvan asioista. Päätin tuolloin, että soitan maanantaille lopetusajan, jos mitään ihmettä ei tapahdu.

Viikonlopun aikana, minun murehtiessa kotona ja töissä asiaa, tuli äidiltäni viestejä joissa kuvailtiin Usvan puuhia. Koira ei yhtäkkiä enää vaikuttanutkaan kipeältä ja elämähalunsa menettäneeltä. Sunnuntaina pääsin Usvan kanssa kahdestaan ulkoilemaan ja mummokoira puuhasi iloisena niin kuin ennenkin. Lonkat eivät näyttäneet vaivaavan, koska koira juoksi neljänteen kerrokseen keveästi ja ulkona se teki edelleen yli metrisiä loikkia päästäkseen polulta toiselle hangen valtaamassa metsässä. Sisällä Usva toki nukkui edelleen paljon, mutta oli taas elämässä kiinni kytäten jääkaappia, ruokahetkiä sekä muiden tekemisiä. Tässä vaiheessa pyörsin päätökseni, koska Usva oli masentuneen oloinen vain ollessaan meillä kotona nuorten koirien kanssa. Se selkeästi jännittää niiden seuraa ja katsoo parhaakseen pysyä valmiiksi makuuasennossa, ettei jää hunnilauman jalkoihin.

Äitini ilmaistessa vakaata aikomusta ottaa Usva asumaan luokseen ja Nupun hyväksyessä tilanne ei auttanut kuin pakata Usvan tavarat. Olisin pitänyt sen mielelläni lähelläni 24/7 hamaan loppuun asti, mutta aina täytyy ajatella mikä on parasta koiralle. Suurin ongelma näytti lopultakin olevan juuri se, ettei Usva kykene enää heikoilla aisteillaan lukemaan nuoria koiria ja jännittää niiden seurassa. Se ei myöskään ehdi niiden alta pois vaan kirjaimellisesti kaatuu nurin kun Armas tuuppaa sen pois tieltään kiiruhtaessaan milloin minnekin. Aino puolestaan tervehtii Usvaa joka käänteessä niin voimallisesti, että mummeli kaatuu sen hyväntahdon puuskassa liukkaalla lattialla. Aino siis ilahtuu aina kun se näkee Usvan jossain muualla kuin taljallaan ja silloin on iloisen tanssin ja suukottelun hetki. Sitten on tosiaan ne tilanteet, joissa nuoret koirat alkava pomottamaan mummoa enkä ehdi aina väliin turvaamaan vanhuksen elintilaa ja koskemattomuutta.

Viime tiistaina Usva kävi lääkärissä uudelleen alkaneen inkontinenssin vuoksi ja pissanäytteessä todettiin runsaasti struviitti-virtsakiteitä ja suositeltiin rtg- tai ultaäänitutkimusta pikaisesti. Tulehdusta ei ollut. Yleistutkimuksissa sydän- ja keuhkoäänet todettiin normaaleiksi, patit rasvapateiksi eikä mitään poikkeavaa löydetty mummosta. Eläinlääkäri totesi saman minkä mekin, eli lonkat rutisevat kovasti kun niitä painaa ja vääntää, mutta ne eivät ole kosketusarat. Nivelrikko siis jo ilmoittaa itsestään myös äänellä. Hammaskiveä oli kohtalaisesti ja hampaat pitäisi puhdistaa vuoden sisällä.

Torstaina pääsin sitten minäkin töiltäni mukaan Usvaa ultraamaan. Samalla mummosta otettiin verikokeet, jotta saisimme luvan jatkaa Metacamin antoa nivelrikkoon. Rakko siis ultrattiin struviittikiteiden vuoksi, koska pelkona oli löytää myös virtsakiviä rakosta. Rakko oli kuitenkin siisti ja normaali, eikä virtsakiviä näkynyt. Saimme ohjeet aloittaa struviittia ehkäisevän ruokavalion, eli otimme heti mukaan säkin Royalin erikoisruokaa. Uusi tarkastus kiteiden varalta on neljän - kuuden viikon päästä. Pissankarkailu siis ilmeisesti johtui runsaasta kiteiden määrästä.

Perusverikokeissa todettiin hyvin lievä muutos valkosolujen kokonaismäärässä, mutta se voi olla merkityksetön löydös. Mitään muuta poikkeavaa ei löytynyt. Näppyihin, joita oli taas ilmaantunut ,Usva sai Kefavet/Kefalex-antibioottikuurin, siis mitä vuosi sitten samaan vaivaan. Nivelrikon hoitoa jatketaan samaan malliin lisäravinteilla ja Metacamilla, mutta uutena kokeillaan oheen Cabapentiini-lääkitystä. 

Olin niin helpottunut lääkärikäynnin jälkeen, etten voi edes kuvailla sitä tunnetta. Koirassa ei ollut mitään akuutisti kuolettavaa vikaa, vanhahan se on mutta sinällään hyväkuntoinen. Vanhuus kun ei ole itsessään sairaus. Lonkkien nivelrikkokin voisi olla huonommalla mallilla, sillä edelleenkin Usva kipittää vähintään neljä kertaa päivässä rappuset neljänteen kerrokseen eikä ole levon jälkeen jäykkä. Vakituisen asuinpaikan muutoksella sain mummokoiralleni taas mukavan elämän. Usvaa näen onneksi edelleen melkein joka päivä, mutta kuten Nuppukin niin se näyttää jo tietävän kenen mukana se kulkee, eikä haikaile meille jäämisestä. Toki minulta jäi nyt jokapäiväisestä arjesta pois Usvan kanssa kasvokkain makoilut ja sen pehmoisiin korviin kuiskuttelut. On todella outoa kun nyt kotona on virallisesti vain kaksi koiraa.

Ai niin, se Nupun ihosyöpädiagnoosi onneksi kuivui tältä erää kasaan. Näytimme ihomuutosta henkilääkärillemme ja hän oli sitä mieltä, että ei ole huolta. Saimme viime käynnillä toisaalta ohjeeksi kokeilla mietoa kortisonivoidetta tummentumaan ja niin vain musta ihomuutos vaaleni näkymättömäksi. Seurataan tilannetta, mutta mihinkään nisänpoisto-operaatioihin ei siis tarvitse tällä tiedolla lähteä. Suuri helpotus tämäkin.

Tuotearvioinnin arviointia

Osallistuin mielenkiinnosta Smartsonin tuotetestaajahakuun. Testattavana tuotteena oli Purina Adventuros Nuggets namit, villisian makuisina (Board Flavour). Aika pian tuli sähköposti, jossa ilmoitettiin, että olimme päässeet testiryhmään ja kohta laatikkoon kolahti kuori, jossa oli yksi namipussi ja ohjeet tuotteen arvosteluun.

Itse arvostelun sai toteuttaa joko lomakkeen kautta testaajien yhteiseen blogiin, Smartsonin facebook-sivulle tai oman Instagram- tai twitter tilin kautta smartsonin ja purinan tunnisteilla. Valitsin tietenkin ensimmäisen, koska en edelleen omista kumpaakaan jälkimmäisistä tileistä. Lomakkeen kautta arvostelun ja kuvan lähettäminen oli helppoa ja onnistui muutamassa minuutissa. Lisäksi pääsi täyttämään tarkemman arvostelun tuotteesta linkin kautta avautuvalla lomakkeella. Näppärää ja helppoa.

Tuote itsessään oli varsin mielenkiintoinen, eikä välttämättä pelkästään positiivisessa mielessä. Nami oli nimensä veroisesti nuggetti ja kooltaan noin 2 x 2,5 cm. Haju oli mielenkiintoisen esanssinen, ehkä keinotekoisesti riistainen. Namien haju hieman kirveli nenääni, vaikka ei ollut mahdottoman voimakas. Nuggetin koostumus oli jännän tyynymäinen ja vaahtomuovinen. Nami tuntui ensialkuun sitkeältä pieniä, kunnes tajusin sen lähtevän helposti suikaleiksi pituussuunnassa. Suikaleet olivat varsin näppärän kokoisia.

Testin tässä vaiheessa pumit olivat jo kiinnostuneet asiasta ja norkoilivat ympärillä maistiaisia kärkkyen. Namit upposivat hyvin ja hienoista halua riistää namipussi käsistäni oli havaittavissa. Maku oli siis koiriin vetoava.

Koska koostumus, haju ja maistuvuus olivat niin mielenkiintoisia käänsin pussin takapuolen tutkimukseni kohteeksi. Perinteisesti myös eläinten ruokatuotteissa tuotteen sisältämät aineet pitäisi ilmoittaa siinä järjestyksessä mitä tuote sisältää eniten.

Koostumus:

Viljoja, Glyserolia, Lihaa ja eläinperäisiä tuotteita (8%)*, sokereita, kasviproteiinitiivisteitä, kasviperäisiä tuotteita, kivennäisaineita, öljyjä ja rasvoja. * Kosteutettuna määrä vastaa 16% lihaa ja eläinperäisiä tuotteita, joista vähintään 14% lihaa.

Huomiot tähän väliin: 

Viljat ovat tuttu juttu näissä tuotteissä, mutta glyseroli herätti mielenkiintoni, koska se on alkoholiyhdiste. 

Glyserolia käytetään esimerkiksi ihovoiteissa, hammastahnoissa ja tupakassa kosteutta sitovana aineena. Muoveissa glyseroli toimii pehmentimenä, liimoissa se estää kovettumista ja sokereissa kivettymistä. Kotioloissa glyserolia käytetään muun muassa puhallettavien saippuakuplien vahvistajana. Lisäksi räjähdysaineteollisuus käyttää sitä nitroglyserolin eli trinitroglyseriinin valmistukseen, jota saadaan kun glyseroli esteröityy typpihapon kanssa. Elintarvikkeiden lisäaineena glyserolia käytetään sakeuttamisaineena ja kosteudensäilyttäjänä ja sen E-koodi on E 422."

Mielenkiintoista, että glyseroli on mainittu tuotteessa ennen lihaa. Lihan erityislause sai miettimään kuinka vähän oikeasti lihaa on käytetty, jos käytetyistä eläinperäisistä tuotteista, joita tuotteessa on kosteana 16 %, niin tästä määrästä (eli 16 prosentista) on 14% lihaa. Toki ei voi olettaakaan, että fileitä yms. näihin tuotteisiin käytetään, mutta onko villisian makuinen nami nähnytkään lihaa? Se mitä eläintä tuotteessa käytetään ei mainita. Villisian liittäminen tuotteeseen selviää lisäaineista. En jaksanut yllättyä.

Lisäaineet:
Ravitsemukselliset lisäaineet: KY/kg: A-vitamiini: 13200; D3-vitamiini: 900; mg/kg: Kalsiumjodaatti: 3,4; Mangaanisulfaatti monohydraatti: 19; Sinkkisulfaatti monohydraatti: 438; Natriumseleniitti: 0,47;
Sensorinen lisäaine:mg/kg Villisian makuinen makuaine: 3000, 
Sisältää väriaineita ja antioksidantteja

Tässä vaiheessa menin katsomaan miten valmistaja mainostaa tuotettaan. Purina kertoo makupalan sisältävän vain vähän rasvaa, mutta paljon lihaa. Makupaloja kuvaillaan konstailemattomina koiran makupaloina, joissa yhdistyvät uudenlaiset maut ja jännittävä koostumus. Makuina on villisika, buffalo ja metsäkauris. Onneksi sivuilla muistetaan ilmoittaa, että tuotteet eivät sisällä em. eläinten lihoja. Koirille, jotka ovat luonnostaan seikkailijoita.

Minulta katosi kokonaan seikkailun- ja kokeilun halu ja päätin kaivella pakastinta ja pistää hirvelihat kiehumaan treeninameiksi. En voinut sanoa olleeni yhtään yllättynyt ja tuote vastasi odotuksiani, siis sitä minkälaisen mielikuvan sain namipussin ulkoasusta. Muistin vain elävästi miten sain itse aiheutettua vastaavilla tuotteilla ja niiden älyttömällä käytöllä (treenipalkkana) ensimmäiselle pumilleni herkistymisen kaikille lisäaineille ja pitkään jatkuneet allergiaoireet sekä niiden poishoitamiset. Ei kiitos enää ikinä. Onneksi markkinoilla on myös vähemmän keinotekoisia nameja ja peräti kotimaisten tuotemerkkien alla. Tuotetestaus itsessään oli mukava kokemus, koska se oli Smartsonilta hyvin hoidettu.

Marraskuu

Marraskuut tuntuvat alkavan aina yhtä korottoman kauniina ja surumielisinä. Tämäkään marraskuu ei tule olemaan poikkeus kaikkien menneiden marraskuiden joukossa. Vuosi alkaa olla lopuillaan ja loputtoman pimeä ja synkkä talvi tekee tuloaan. Samaan aikaan sitä on innoissaan ensilumesta kuin pieni lapsi ja toisaalta alkava talvi iskee päin kasvoja loskalumen muodossa. Viikonlopun ja lähipäivät olen ollut taas kerran isojen kysymysten äärellä ja joutunut toteamaan, että mikään ei ole niin varmaa kuin muutos ja jatkuva epävarmuus. Onneksi ihminen voi itse vaikuttaa siihen, miten asennoituu asioihin ja elämään ylipäätään. Joulukuuta odotellessa otetaan marraskuusta kaikki mahdollinen irti iloineen ja suruineen.

Positiivista heti tähän marraskuun alkuun on autoni parantuminen. Sain sen tänään huollosta takaisin ja taas lataa akku ja alle vaihdetut nastarenkaat kuljettavat meidät turvallisesti läpi talven. Pääsen siis taas kulkemaan myös päivällä näppärästi koirieni kanssa hallille treenailemaan. Tosin, palaaminen hetkeksi kolmivuorotyöhön tuo taas pientä muutosta meidän arkeen. Siihen onkin sitten totutteleminen pitkän yötyöläisyyyden jälkeen. Muutos on todella iso minun vuorokausirytmilleni sekä koirille.  Nehän eivät ole käytännössä olleet yksin kotona  yli neljää tuntia muutamia kertoja lukuunottamatta tässä parin vuoden aikana. Sopivasti Aino aloitti lauantaina juoksunsa ja tärppipäivät tietenkin osunevat minun päivävuoroihin ja Helsingin koulutuspäiville. Jee.

Laumakäyttäytymistä

Viime postauksesta on luvattoman pitkä aika, siihen miten usein haluaisin blogiani päivittää. Tämä on mukava tapa tuulettaa ajatuksia ja jäsentää kulunutta aikaa arjen rullatessa eteenpäin omaa tahtiaan. Kuluneet kolmisen viikkoa ovat menneet töissä ja joulumyyjäisten tuotteiden valmistamisessa. Lisäksi olen tehnyt inventaariota koirakamppeisiini ja myynytkin jo aika paljon vanhoja vermeitä. Ensimmäisenä lähti Leksun varusteita myyntiin, sillä edelleen näyttää ettei meille tule isoa koiraa. Ei ole vieläkään tullut ns. tarvetta ja joka päivä tulee selkeämmin esille miten helppoa tällä kokoonpanolla on mennä ja kulkea. Muun puuhastelun ohella olemme koirien kanssa nyt keskittyneet seuraamisen treenaamiseen kotona ja kentällä. Agilityn treenaamista hallilla on hieman taas haitannut minun autoni, joka ei lataa akkuaan ja on seisoskellut pihalla liikkumattomana. Vapaiden hallivuorojen ajan olemme siis nököttäneet kotona odottaen autollista palaavaksi töistä. Tämän kirjoitustauon aikana ensilumikin on ehtinyt sataa jo peräti kahteen kertaan..

Otsikkoon viitaten olen ehtinyt jopa hieman käymään läpi kuva-arkistojani ja kesältä löytyi muutamia videoita, jotka johtivat pohdiskelemaan taas kerran laumaani ja koiria yleensäkin laumaeläiminä. Leksun poistuminen laumasta muistutti minua siitä miten laumassa kaikki vaikuttaa kaikkiin. Lex oli koirista ns. alfauros ja aika pian sen kuoleman jälkeen Armas alkoi vahvistaa asemaansa taloudessa ja lieveilmiönä siitä tuli merkkailu. Jossain vaiheessa näytti, että ongelma lähti pois, kunnes Nuppu tuli viikoksi kotiin ja nurkkiin kuseskelu oikein räjähti käsiin. Kävin jopa ostamassa poikapöksyt armaalle urokselleni, mutta Trixien mallin totesin olevan yhtä tyhjän kanssa.

Nupulla ja Armaksella ei ole ihan selkeät kuviot keskenään. Nuppu tiukassa tilanteessa väistää poikaansa ja mielistelee, mutta toisaalta taas tietyissä tilanteissa Armas yrittää kovasti olla mieliksi komentelevaiselle emälleen. Oletan tämän epäselvän tilanteen laukaisseen uudelleen merkkailun. Alkuun Armas merkkaili lähinnä vain Leksun entistä paikkaa makuhuoneessa, mutta Nupun kotiuduttua merkkailu laajeni. Loppuviikkoa kohden Nuppu ja Armas näyttivät jakaneen talon eivätkä juurikaan olleet ns. vapaalla tekemissä toistensa kanssa. Varsinaisia yhteenottoja äidillä ja pojalla ei tullut kertaakaan, mutta joitain jännittäviä tilanteita pääsin todistamaan mm. lelujen omistusasioissa. Näissä tilanteissa Nuppu väisti ja vaihtoi lelua tai siirtyi leikittämään Ainoa. Sehän on kaikkiaan kaksi kertaa ottanut poikansa kanssa yhteen ja nämä nujakat ovat päättyneet yhtä nopeaa kuin ovat alkaneetkin. Nuppu on juossut kiljuen minun luokseni ja Armas omalle paikalleen työhuoneeseeni, minne se on oppinut itse hakeutumaan jos kierrokset nousevat liikaa. Tappeluiden syynä on yleensä ollut koirien välinen leikki, jossa Nuppu on hiiltynyt kukonpojalleen ja haasteen on vastattu.

Aino ei ollut kovin iloinen saatuaan emänsä tilapäisesti takaisin kotiin. Sehän on kovasti päässyt kasvamaan raameihinsa ja paluu pahnanpohjimmaiseen rooliin ei näyttänyt sujuvan ihan kivuttomasti. Pääasiassa Aino edelleen heittäytyy valmiiksi selälleen emonsa ollessa kosketusetäisyydellä, mutta tuli myös tilanteita, joissa Ainokin viimein hiiltyi ja nopea pumin koppaus ilmalennosta esti narttutappelun. Nämä tilanteet tulivat tietenkin minun lähelläni ja siten, että Aino oli fyysisesti emäänsä korkeammalla sohvalla. Ikävänä (ja mielenkiintoisena) sivuilmiönä Nupun tekemästä ainonkyykyttämisestä oli Usvan joutuminen Ainon dominanssin kohteeksi. Otan nämä ilmiöt aina oppimisen kannalta, vaikka mummokoirien huono kohtelu on viimeisin asia mitä tulen hyväksymään koiralaumassani. Käytännössä jouduin olemana tarkkana tilanteissa, joissa Nuppu komensi Ainoa, koska lopputulema saattoi olla, että Aino laittoi vähingon kiertämään ja tietenkin näissä tilanteissa Armas oli myös kärppänä paikalla. Usvalla oli saldona tuolta viikolta reikä ellei kaksikin korvassa. Usva ei valitettavasti pysty enää itse ehkäisemään näitä tilanteita, koska se ei enää aina huomaa mitä ympärillä tapahtuu.

Vanhan ja heikon koiran asema ei ole laumassa mitään herkkua. Villikoira- tai susilaumassa Usvan kaltainen vanha koira olisi hyvin erikoinen ilmiö, sillä yleensä vanhat ja sairaat poistetaan laumavahvuudesta. Ne eivät tuota mitään, kuluttavat vain ja pahimmillaan heikot yksilöt houkuttelevat muita petoja paikalle. Laumadynamiikan raakuuden opin jo afgaanien kanssa. Afgaanilaumassa ei voinut koskaan jättää mummoikäisiä nuorten koirien kanssa keskenään vahtimatta. Tilanteet, joissa nuoret alkoivat kyykyttämään mummoja tulivat nopeaa ja välillä ihmissilmään tyhjästä. Itse pyrin kaikin keinoin tekemään nuorisolleni selväksi Usvan koskemattomuuden, mutta tiedostan se, että ihminen pystyy erittäin huonosti (keinotekoisesti) vaikuttamaan koirien keskinäisiin suhteisiin. Toisaalta, mitä enemmän heikkoa yksilöä yrittää suojella, sitä enemmän se näyttää provosoivan sitä dominoivaa koiraa. Tämän vuoksi pitäisi keskittyä enemmänkin tukemaan sen korkeammalle tähtäävän koiran asemaa ja jättää alenpiarvoinen vähemmälle huomiolle. Vaikeaa, kun ihminen tuppaa suhtautumaan näihinkin asioihin tunteella.

Lauma-asioita taas pohdiskelutuani muistin mielenkiintoisen kirjan hyllyssäni, joka sopii aiheeseen ja alla olevaan klippiin kuin pallokorvat pumille. Videoin olen siis kuvannut salaa mökillä grillikodan ikkunan läpi. Koirilla ei ole mitään ajatusta siitä, että niitä tarkkaillaan.

Kirjahyllyssäni on, ei lukemattomia, vaan huomattava määrä pääosin luettuja koirakirjoja. Ajattelin, että voisin talven aikana lueskella niitä uudelleen läpi (tarkoituksena myydä ne jotka eivät puhuttele minua) ja esitellen niistä mielenkiintoisimmat blogissani keskittyen vanhempiin kirjoihin ja ns. klassikoihin. Tällä kertaa luin siis uudelleen laumani innoittaman Elizabeth Marshall Thomasin kirjoittaman kirjan nimeltään Koirien salainen elämä. Kirjailija kuvailee kirjassaan mielenkiintoisesti, osin etnografisin menetelmin mutta kuitenkin epätieteellisesti, koiralaumansa elämää usean vuoden ajalta. Kirja perustuu satoihin tuhansiin havainnointitunteihin kahdentoista koiran elämästä. Thomasin perusajatuksenaan on ollut pitää koiransa mahdollisimman koiramaisina ilman ihmisen tekemää käyttäytymisen muokkausta. Koiria ei siis ole opetettu hakemaan ihmisten huomiota aktiivisesti ja tekemään temppuja, vaan ne ovat saaneet elää koirina ihmisten rinnalla laumana.

"Koira, jolla on valinnan vapaus, paljastaa yhtenä päivänä enemmän tunteitaan ja ajatuksiaan kuin jäykästi koulutettu, tiukasti kurinalainen koira koko elinaikanaan."

Kirjassa kuvaillaan hyvin ja paljon koirien keskinäisistä suhteista tilanteita ja ilmiöitä, joita olen itsekin havainnut omassa laumassani siinä vaiheessa kun koiria on ollut oikeasti se lauma, ei vain kaksi yksilöä. Rikas kieli ja kirjoittaja, joka on selkeästi hyvin perehtynyt susien ja koirien käyttäytymiseen on kirjan vahvuuksia. Kirjan heikkoutena on joko käännös tai se, että kirjailijaa on sittenkin vain toimittaja eikä antropologi, mistä eri lähteet ovat eri mieltä. Tämä heikkous tulee siis esiin joissain käyttäytymisen kuvauksissa, joihin sanoitetaan tunteita, jotka ovat paremminkin tuttuja meidän ihmisten keskinäisissä suhteista. Lisäksi minua muutenkin hieman häiritsee kirjassa ajoittainen tulkinnan tekeminen, kun lukija saattaisi saada enemmän faktaa irti pelkästään käyttäytymisen kuvailusta. Tämä on tietenkin makukysymys ja toiset pitävät enemmän valmiiksi pureskelluista asioista. Joka tapauksessa, ja juurikin siitä syystä, Koirien salainen elämä on kirja, jonka lukemista suosittelen kaikille joita kiinnostaa koirien laumakäyttäytyminen.

Syksyinen tervehdys Kotkasta

Sain taas ihania kuvia kasvatistamme Edistä, eli Ainon ja Armaksen veljestä. Kiitos Carina ja Edi!

¨

Teräsvillan Alati Valpas

Miten meillä meni erkkarissa?

Huomasin, että olin kokonaan unohtanut tehdä postauksen meidän erikoisnäyttelykeikasta ja kesälomareissun kotimatkasta. Aikaisemmat postaukset aiheesta löytyvät täältä ja täältä. Ilmeisesti postaaminen unohtui elokuun kiireisiin, mutta toisaalta teki nyt tämän pimeyden keskellä hyvää palata kesäkuviin.

Erkkari oli siis Turussa seuraavana päivänä kansallisesta näyttelystä, jossa Aino oli pn2 varasertillä. Sunnuntai oli äärimmäisen aurinkoinen päivä ja epätoivoisesti hain suojaa teltastamme. Onneksi Mirjami saapui paikalle aurinkorasvan kanssa ja sain säilyttää kalpean hipiäni.

Armas esiintyi suuressa valioluokassa varsin maltillisesti ja se tuntui viihtyvän kehässä. Vain muutaman kerran se kiilasi ikävästi polveeni kiinni, mutta edelleen minulla oli vaikeuksia saada sen liikkeet parhaalla mahdollisella tavalla esille. Tuomarina oli miellyttävä, mutta tiukka Maija Sylgrén, jonka arvosteltavan Aino ja Armas olivat olleet junnuikäisinä. Tuon ensi tapaamisen jälkeen halusin ehdottomasti viedä koirat hänelle arvosteltavaksi aikuisina. Armas sai nyt erinomaisen, mistä olen äärimmäisen tyytyväinen.

"2,5 v. Koon ylärajalla vahvarakenteinen uros. Hyvä pään malli ja ilme. Hieman raskaat korvat. Oikea purenta. Riittävä kaula. Hieman laskeva ylälinja. Rintakehä voisi olla syvempi ja etuosa kulmautuneempi. Hyvä takakulmaus. Liikkuu malttaessaan hyvällä ulottuvuudella. Reipas käytös" VAL ERI

Aino oli jo hieman väsynyt kehään mennessään, mutta sain sen piristymään ja liikkeissään se oli jo jopa hieman kiireinen. Tuomari tykkäsi Ainosta, ja en voisi olla onnellisempi erikoisnäyttelyn pn-sijoituksesta, vaikka serti edelleen jäi odottamaan itseään.

"2,5 v. Erinomainen tyyppi ja rungo mittasuhteet. Miellyttävä ilm.(einen?) pää. Erinom. korvat. Oikea purenta. Hyvä tiivis runko. Kaunis ylälinja. Tasap, rakenne. Hieman sykerö häntä. Liikkuu malttaessaan hyvällä askeleella. Hyvä karvanlaatu" AVO ERI AVK1 SA PN4 VASERT

Erkkarin jälkeen lähdimme kotimalkalle arpoen ensin reitin ja sen jäämmekö matkalla jonnekin yöksi vai emme. Lopulta päädyimme Seinäjoelle ja Cumulukseen, jossa koirat heti valtasivat itselleen mieluisimmat sängyt. Taas kerran sain todeta koirieni pitävän hotellimajoituksesta yhtä paljon kuin minäki. On aina yhtä huvittavaa seurata niiden uuden huoneen valtausta, sängyltä toiselle pomppimista (mitä minäkin tekisin, jos aikuisuus ei rajoittaisi) ja nopeaa asettumista taloksi. Seinäjoen kautta kotimatkaa oli mukava tehdä, sillä pääsin ns. sukuni juurille ja voinkin sanoa, että niissä laakeissa peltomaisemissa ja pohojalaasessa uhossa ja kaikessa siinä komeudessa jokin minua viehättää kovasti. Tosin, hotellin viereisen terassin meininkiä hetken kuunneltuani totesin saaneeni häjyilystä taas ihan riittävän annoksen joksikin aikaa. Alueen murretta on kyllä aina mukava kuunnella, sillä siitä tulee ukkini niin elävästi mieleen.

Seinäjoelta suuntasimme Kalajoen hiekkasärkille. En mene vannomaan, mutta saattoi olla ensimmäinen kerta kun tuolla kävin. Ainakaan mitään selkeää muistikuvaa minulle ei ole asiasta. Muistan kyllä paljon hiekkaa joltain lapsuuden reissulta, mutta se saattoi kyllä olla jokin iso hiekkalaatikkokin. Kalajoelle pitää kyllä joskus vielä päästä ihan ajan kanssa. Mieluiten silloin kun siellä ei ole hirveästi väkeä. Nyt siis piipahdimme vain hetken rannalla ihmettelemässä ja virkistäytymässä. Merellä on kummasti sama vangitseva ja kaukokaipuuta herättävä vaikutus minuun kuin isoilla pelloilla, mutta johtunee siitä, etten näe täällä juurikaan peltoja ja merta puilta ja metsältä. Kalajoella emme jaksaneet enää ulkoiluttaa kunnon kameroita, vaan on tyytyminen kännykän laatuun.

Vedessä oli Armaksen mielestä kumma maku..

Aino vahtii etteivät ihmiset huku.

UPK:n erikoisnäyttely 9.8.2015

Viimein sain käytyä läpi erkkarikuvat ja pahoittelen että näitä on saanut odottaa. Valitettavasti pennusta ja junioriurosten kahdesta ensimmäisestä ei ole lainkaan kuvia. Pyrin valitsemaan jokaisesta koirasta edustavimman kuvan. Suurimmasta osasta on useampia kuvia, myös liikekuvia. Kuvia ja niiden käyttöä voi halutessaan tiedustella allekirjoittaneelta.

Pennut 5-7kk

Napos Zsuzsa

Urokset

Junioriluokka

Fifikus Becker

Inflame's Heidevolk

Inflame's Heimdaller

Nuortenluokka

Fifikus Bolt

Avoinluokka

Camms Dynamit

Quento's Valkeaa unelmaa "Feher"

Valioluokka

Kisködmönös Csinom Palko "Camu"

Beszédes Apró

Camms Attityd

Fifikus Mano "Mano"

Karvakorvan Elohiiri "Elo"

Karvakorvan Eversti

Mindamellet Hipp-Hopp

Napos Pásztor 

Napos Udvarlo

Teräsvillan Aina Valmis "Armas"

Veteraaniluokka

Fifikus Hiedelem

Jesper

Nartut

Junioriluokka

Fifikus Cisu

Inflame's Cruachan

Kasevan Antaa Palaa "Nasta"

Mariell De Marque Lothus av Fylgia

 Nuortenluokka

Kaffogo Csepke

Napos Zendülés "Heili"

Avoinluokka

Crispum's  Firebird

Camms Delightful "Della"

Teräsvillan Ainoa Oikea "Aino"

Valioluokka

Felallo Fulu Fiona

Fifikus Ugras

Karvakorvan Duuri "Esme"

Karvakorvan Enttententten "Zaj"

Napos Topáz

Scirpasta Ienezö

Veteraaniluokka

Karvakorvan Äyskäri "Sissi"

ROP & VSP

Karvakorvan Elohiiri & Napos Zendülés

ROP-VET & VSP-VET¨

Jesper & Karvakorvan Äyskäri

Kasvattajaluokka

Kennel Fifikus

Kennel Karvakorvan

Kennel Napos

RESULTS

Tulokset

P.S. Yritin lisätä kuviin koirien kutsumanimet, mutta yövuoron jälkeen niitä ei oikein irronnut muistista. Kommentteihin voi lisätä puuttavat. :)