Messari

Messarin reissu tuli tehtyä. Lähdimme kesäkeleissä ja palasimme lumimyräkän keskelle.

Messarissa oli toinen toistaan komeampia pumeja. Paljon uusia nimiä ja muutamia vanhoja tuttuja. Tuomareilla oli selkeä linja, eli näyttivät tietävän mitä koirista hakivat. Paras narttu kehässä oli lopulta hyvin tasaisen porukka kumpanakin päivänä. Tuomarit käsittelivät koiria nätisti ja tutkivat perusteellisesti. Tunsi kyllä saavansa vastinetta kalliille ilmoittautumismaksuille.

Nupun arvostelut:

Lauantai 3.12 Tuomarina Marin Ten Cate, Alankomaat

Up to size but feminine. Square in body. Long head but good muzzle. Shallou stop. Good ears. Adeguate angulated. Elbows could be tighter. Could have bit more dapth in body. Tail could be more sickle. Front movement correct, from side lot of drive behind.

VAL ERI, VAK -

Sunnuntai 4.12 Tuomarina Andrzej Stepkinski, Puola

Rather big. Acceptable proportion. Very good topline. Nice neck. Very good angulation in front, just a little over angulated in rear. Well balanced head. Nice expression. Ok movement from side. Rather narrow both ends.

VAL ERI, VAK 4

Nuppu esiintyi taas luonnonvoiman lailla. Sillä oli isäntä kadoksissa ja se tähyili toiveikkaana kaikki vähähiuksisia miehiä. Yllätyin huomaamaan miten paljon kehän lähettyvillä olikin niitä kiiltäviä päitä. Liikkeet menivät tästä syystä ihan pieleen, mutta Nuppu esitti ajoittain kiitettävän ryhdikästä seisomista. Neljällä jalalla onneksi. Välillä meni haukkumiseksi kun ei päässäyt, vaikka olisi halunnut. Seuraavassa näyttelyssä narua varmaan pitelee Nupun kovasti kaipaama herra. ;)

Menestys ei siis ollut kummoinen, mutta reissun antiin olen enemmän kuin tyytyväinen. Sain kotiin tuomisiksi erittäin mielenkiintoisen luonnetestivideon ja olen sen katsottuani täysin myyty. Edellisessä kirjoituksessa valittelin miettimisen vaikeutta, mutta se ongelma taitaa nyt olla historiaa. En olisi uskonut, että löydän uroksen, joka täyttäisi kaikki kriteerini. Pakko kai laittaa kennelnimen anominen alkuun..

Kirpeitä karpaloita ja hyviä uutisia

Viime kirjoituksessa haihattelin menneen kesän perään. Nyt on katse suunnattu kohti tulevaa. Joulu nyt olisi ensimmäisenä mielessä ekojen yöpakkasten innoittamana.

Nuppu kävi silmäpeilauksessa marraskuun alussa ja sai terven paperit myös silmien osalta. Heti sen perään tuli tieto F-veljen kuolinsyystä. Ei siis ollut mitään perinnöllistä. Äärimmäisen huonoa onnea vain.

Nyt sitten uskallan taas miettiä, suunnitella ja puntaroida pentujuttuja. Tarkoittaa, että koiranetissä ja hunddatassa roikkuminen jatkuu edelleen yömyöhäiseen. Onneksi on yhtä kriittinen ystävä apuna, jolle voi heittää ideoita pureskeltavaksi yön pimeinä tunteina, sekä ukko joka hoputtaa nukkumaan ja palauttaa maan pinnalle silloin kun alan yltiökriittiseksi. Hankalaa kun on selkeä visio siitä, mitä pitäisi yrittää saada aikaan, sekä tiedossa miten tavoitteeseen ei ainakaan pääse.

No, jos jotain on tapahtuakseen niin ei kuitenkaan ennen kevättä 2013. Ensi vuosi vielä jahdataan tuloksia ja juostaan cacibien perässä.

Ollaan haihattelun lisäksi myös treenattu. Agia ollaan käyty ottamassa muutaman kerran itsekseen ja muutaman kerran ryhmässä. Ryhmätreenit eivät ole oikein onnistuneet, mutta kyllä se taas tästä.Viime perjantaina olin jo hieman maassa, lähinnä pettynyt itseeni, mutta se meni ohi. Välillä sitä tarvii hieman palautusta maan pinnalle ettei nöyryys vain pääse unohtumaan. Ongelmana on nyt siis ollut ääripäät ryhmätreeneissä. Usva on siis räiskinyt ja räyskyttänyt ja Nuppu tahmaillut.

Tokossa olemme jatkaneet Nupun kanssa seuraamisen treenailua ja noutokapulan käsittelyä. Kapulan kanssa seuraava vaihe on pitäminen. Usvasta onnistuin tekemään kapulan mällääjän ja nyt on tavoitteena opetella opettamaan Nupulle kestävää kapulankäsittelyä. Ettei tarvitse aina, joka treenin jälkeen, olla ostamassa uutta kapulaa.

Mitäs muuta..



Mökillä käytiin karpalossa. Muistin taas miten itaraa puuhaa se on. Marjoja löytyi vaikka kuinka. Sain poimittua vaivaiset pari desiä ja äiti sponsoroi muutaman lisää. Enin aika meni kameran kanssa värkätessä ja sitten alkoi hohkaa jääkylmä suovesi kumisaappaiden läpi. Kaikki kunnia heille, jotka suolla tarkenevat. Tuolla marjamäärällä pärjätään kuitenkin riittävän pitkään. Niitä on nyt tullut syötyä kinuskikastikkeen kerä ja pelkästään.



Pumi on varsin kätevä apulainen laiskalle ihmiselle. Unohdin pienen marja-ämpärini äipän sankkoon suon toiselle laidalle. Löysin kuitenkin sen verran marjaisan mättään, että lähetin Usvan hakemaan marja-astiani. Usva oli heti valmis kuin pieni partioilainen (mainitsin sille huimasta palkasta) ja lähti melkein heti toimittamana annettua tehtävää. Nuppu (kateellinen kakkiainen) halusi myös olla jonakin ja  niin vain ämpäri päätyi sen haltuun pienen taistelun jälkeen. Sen verran vauhdikkaasti ämpäriä revittiin sangasta kahteen suuntaan, että pelkäsin menettäväni jo kerätyt marjat. Hyvin Nuppukin osasi toimittaa lähetin virkaa ja palkaksi kelpasi karpalo. Sen jälkeen se avuliaasti alkoi etsiä marjoja. Tosin se pureskeli löytämänsä marjat liiskaksi ennen kuin ehdin kerätä ne talteen. Mimmi kunnostautui nuorena hillasuolla vastaavasti etsien hilloja. Se tosin kävi vain nuolemassa kaikki löytämänsä marjat. Sitä en kertonut kenellekään ja hyvin maistui marjat vieraillekin.



Ämpärinnoutajat

Enää Mimmiä ei saa suolle kykkimään mistään hinnasta. Tuollakin reissulla se vain käväisi suon reunalla toteamassa homman olevan ihan samanlaista kuin aikaisemminkin, ja sen jälkeen sen sai suosiollisesti saatta lämpimään tupaan päiväunille. Jokunen vuosi sitten äiti vielä jaksoi sitä pitää suolla matkassa, mutta siinä vaiheessa kun Mimmi alkoi vähin äänin jättää marjastajat yksin suolle tiesi äiti luovuttaa. Sellainen koira kuin emäntäkin. Minua ei myöskään jaksa marjastus kiinnostaa kovin pitkää aikaa kerrallaan. Usva on siitä kiitollinen seuralainen, että se pysyy marjastajan kaverina vaikka sillä varpaita palelisi ja olisi kuinka tylsää. Tosin ei Mimmi ole tyytyväinen siihenkään, että se jää aidan taakse muiden mennessä suolle..



"Pidä marjasi"



Vahtikoirat

Suolla oli mielenkiintoista seurata koírien työnjakoa. Usva oli koko ajan kuulolla mökin suuntaan ja Nuppu selvästi tarkkaili metsänrajaa. Usvalla oli kyllä syytäkin olla huolissaan, sillä eihän Mimmi enää kuule vaikka mikä mönkijä päräyttäisi pihaan. Ja niinhän siellä pihalla sitten kävikin vieraita, sukulaisia onneksi. Kovasti olisi molemmilla tehnyt mieli pinkaista mökin turvaksi, mutta napakka kielto junttasi ne suolle. Ääntä kyllä lähti sitten senkin edestä.

Kesää kaivaten

Minulla ei ole tapana haikalla menneitä vuodenaikoja, vaan keskittyä nauttimaan meneillään olevasta. Ruska meni Pohjoisessa pahasti pieleen ja jäin kaipaamaan sen värejä. Syksyssä on parasta vilpoisat kirkkaat aamupäivät, jolloin metsä kylpee syksyn väriloistossa. Se kaikki jäi tällä kertaa kokematta. Mieleen hiipii kaipuu vihreistä koivunlehdistä, kesän tuoksuista, valosta ja lämmöstä. En ole ikinä aikaisemmin ollut kesäihminen, mutta uusi elinympäristöni sai minut rakastumaan kesään. Joki, puutarha, mullan tuoksu...









...

  

Edelleen syksy..

Toissa viikonloppuna satoi hetken aikaa ensilumi. Olimme silloin mökillä, ja kummasti piristi kun maa oli hetken vaaleansävyisenä. Nyt ollaan sitten laitettu pihaa melkein urakalla talvea varten. Melkein vain..isot kukkapenkit ja kasvimaa jäävät todennäköisesti keväälle. Haravoiminen on yllättävän rankkaa puuhaa, kun sitä tulee harrastettua vain harvoin.

  Nuppu ja Mimmi

Tytöille kuuluu edelleen hyvää. Usva kanssa olimme ensimmäistä kertaa yli vuoteen ohjatuissa agilitytreeneissä. Nuppu oli toki myös mukana. Molemmat menivät ihan kivasti, parannettavaa jäi mm. minun ohjaamisessa. Miten ihmeessä olen alkanut käyttää käsiäni niin kummasti?

Usvan ja Nupun suurimmat erot huomaa parhaiten treenatessa. Siis toki niissä on muutenkin eroa kuin yöllä ja päivällä, mutta agilityssä ne tulevat esiin parhaiten. Nupun kanssa olen tyytyväinen päätökseeni kouluttaa sen matalassa vireessä, sillä siitä löytyy potkua vaikka kuinka paljon, mutta nyt on kiva kun se pysyy hanskassa ja on rauhallinen. Vauhti sillä kasvaa koko ajan mitä estevarmemmaksi se kehittyy. Usva on koulutettu agilityyn virittämällä se huippuunsa ja antamalla sitten liikaa vapauksia. Kun se ei heti pääse tekemään tai en osaa ohjata sitä ymmärrettävästi, nousee sillä volyymi kattoon ja keskittyminen kärsii. Noissa tilanteissa minun pitäisi vain muistaa/tajuta keskeyttää treeni samantien ja viedä koira rauhoittumaan.

Suurin ero on lähdöissä, eli esteen taakse jättämisessä. Jos Nuppu ei mitään muuta osaa, niin ainakin lähdöt ja A:n kontakti onnistuvat. Nuppu on totinen puurtaja, ja sen kanssa minun pitäisi muistaa hankkia ennen kaikkea niitä onnistuneita suorituksia. Nuppu tykkää tehdä niitä asioita mitä se oikeasti osaa, mitä siis ollaan treenattu paljon. Jos ratapätkällä on jokin vaikeampi kohta, mitä joudumme hinkkaamaan erityisen paljon, alkaa se helposti tarjota minulle sellaista estettä minkä se osaa hyvin. Yleensä aina se on A tai puomi.

Molemmat koirat on tosiaan nyt samassa ryhmässä. Mietin hetken sen järkevyyttä, mutta ajankäytöllisesti päädyin ilmoittamana ne kuitenkin samaan ryhmään. Nyt ekan kerran jälkeen pidän sitä vielä loistavana ratkaisuna. Ryhmä on möllitasoinen, mutta Usvan kanssa ei haittaa vaikka tekisimme helpompia juttuja alkuun. Usva oli ihan liikuttavan onnellinen sen tajutessa olevansa agilitytreeneissä. Olemme toki keskenämme treenailleet polvileikkauksen jälkeenkin, mutta Usvan mielestä ryhmätreenit näyttävät olevan jotain extra-ihanaa. Oli mukava nähdä se niin onnellisena. Nuppu ei ollut niin järin onnellinen Usvan mukanaolosta. Se tiesi sille enemmän pinkissä mökissään majailua. Antoipa se sitten hiukan huutiakin meille siitä hyvästä. Usva päästeli täysillä treeneissä, mutta minulta jäi sen seuraavan päivän liikkuminen näkemättä. Lähtivät nimittäin mökille viikonloppuvapaille. Soittelin perään, mutta kukaan ei ainakaan myöntänyt sen ontuneen lauantaina. Lihaskunto sillä palautui viimein kesän aikana leikkausta edeltäneeseen kuntoon. Se olikin suurin syy miksi uskalsin jatkaa agilityn treenailua. Nyt olisi tarkoitus tilata molemmille aika fysioterapeutille. Nupussa ei vaikuta olevan mitään vikaa, mutta sitähän saattaisi löytyä jotain lihasjumeja kun oikein tutkitaan. Siis ajattelin viedä sen "katsastettavaksi" ennen kuin aloitamme kisaamisen agilityssä. Usvan on hyvä käydä muuten vain hierottavana.

Mimmi kävi pari viikkoa sitten hierojalla. Sen selkä ja niskat olivat hieman jumissa, muuten fysioterapeutti piti sitä hyväkuntoisena ikäisekseen. Se on hirmuisen pirteä, ja vaikka remmilenkit eivät aina sitä innosta niin metsässä riittää vielä vauhtia. Agilitykepit ovat sen viimeisin hulluttelun kohde. Otin Nupulle verkot käyttöön kepeillä ja kokeilin niitä myös mummoikäisille. Mimmi ihastui niihin heti siinä missä Usva ei luottanut moisiin kyhäelmiin alkuunkaan.

 Mimmi

Lexun kuulumisia ei olekaan ollut täällä hetkeen. Sillekin kuuluu mukavia. Leksu on kulkenut isäntänsä mukana metsällä koko syksyn. Lex on keskittynyt kivien keräämiseen ja isäntä linnustukseen.

 Nuppu

Sitten surullisiin uutisiin.

Nupun veli Fuusio siirtyi ajasta ikuisuuteen 12.10.2011. Harvoin jää mieleen pyörimään ystävien koirat, mutta Fuusion lähtö pysäytti. Olin onnekas ja ehdin tutustua Fuusioon ja todeta se varsin hauskaksi pumipojaksi. Tarkemmin asiasta F-jengin kotisivuilla.

Kesällä kerran Saarijärvessä.



Matka jatkuu,

muistot karttuu,

parhaat niistä mieleen tarttuu.

Lampaita

Kävimme pitkästä aikaa kokeilemassa paimennusta. Nuppu on kerran aikaisemmin kokeilut hommaa kesällä 2010. Nyt löytyi Kiimingistä, hieman lähempää siis, oikein mukava paikka ja kiva kouluttaja. Matkaa kertyi suuntaansa 280 kilometriä, mutta oli se sen arvoista.



Hop, lampaita katsomaan..





Nuppu edelleen on hyvin kohtelias lampaille, mutta selkeästi jo paljon reippaampi kuin reilu vuosi sitten. Kokeilimme lampaiden kanssa työskentelyä myös tallissa ja siellä Nuppunen oli ihan toinen koira. Paljon itsevarmempi kuin pellolla. Yritetään päästä uudelleen vielä tämän syksyn aikana.



 

Syksy

Näyttää olevan iäisyys siitä kun viimeksi kirjoitin.

Kaikenlaista ehti loppukesästä sattua ja tapahtua. Ei mitään mullistavaa, mutta sen verran oli kiirettä etten ehtinyt blogia päivittää.

Kesästä voisi mainita sen verran, että Tornion näyttelyn aikaan meillä kävi odotetut vieraat, eli Nupun veli Fuusio perheensä kanssa.



Samana viikonloppuna oli myös Tornion kv näyttely, mikä meni Nupun osalta sikailuksi. Sillä oli juoksun viimeiset päivät menossa ja prinsessana olo näkyi selvästi käyttäytymisessä. Heinäveden näyttelyssä se jo oli päässyt kukkoilun makuun ja ilmaisi sen minullekin ja Torniossa Nuppu sitten kehtasi sanoa minulle vastaan kun laskin sen pöydältä alas. Tuomarin käsittely meni nätisti, mutta kukkoilu onkin vain minun ja Nuppusen välinen asia. Lohdutti hieman kun kuulin ettei Nuppu ollut näyttelyn ainut pumi, joka oli pärissyt esittäjälleen. Fuusio-veli oli hienosti VSP ja sai ensimmäisen Suomen cacibinsa.

Nupun arvostelu

Tuomarina Harto Stockmari

"Kookas riittävän narttumainen kokonaisuus. Melko hyvä pää. Toivoisin hieman vahvemman kuono-osan. Hyvä purenta. Hyvä kaula ja runko. Hieman lyhyt rintakehä. Normaalisti kulmautunut. Karva ei tänään parhaimmillaan. Liikkuu hyvin sivulta."         VAL ERI, VAK 2 



Nuppu tosiaan sai juoksun ajan mummokoirilta ja Leksalta paapomista ja lällytystä. Se siis sai käyttäytyä miten halusi ja koko ajan joku oli leikittämässä sitä. Kaksi päivää juoksun loppumisesta Usva palautti neitosen taas maan pinnalle ja laumaan palasi rauha. Jännä huomata miten selkeästi Nuppu yrittää heti kokeilla rajojaan minun kanssa, jos kakkonen (Usva) ei pidä sitä ruodussa.

Juoksusta ja sen nostattamista tunteista kun selvittiin alkoi taas treenaus. Ehdimme käydä tekemässä kaksi lyhyttä verijälkeä ennen 28.8 mejä-kokeita. Treenit menivät suhteellisen hyvin. Meillä oli gps apuna jälkien todentamisessa ja se aiheutti sen etten malttanut luottaa koiraan ja seurata sen työskentelyä kun kyselin koko ajan kaverilta onko koira jäljellä. Koira oli jäljellä, vaikka minulta meinasi usko loppua. Toinen treenijälki oli myös hyvin lyhyt, ehkä noin 70 metriä, ja se oli suhteellisen jyrkkää nousua kivikossa. Tällä jäljellä kaadon merkkaus onnistui paremmin kuin hyvin.

28.8 oli meidän toinen mejä-koe ja se meni paremmin kuin uskalsin ikinä toivoa. Kaaviossa kulmat kääntyivät vasemmalle, mikä sopi meille paremmin kuin hyvin. Maasto oli mukavaa varvikkoa ja Nuppu oli koko ajan jäljellä. Aloitus oli edelleen liian hätäinen ja vasta nyt minulla on jonkinlainen ajatus millainen sen oikeasti tulisi olla. Ukkosta oli ilmassa ja metsä oli hautovan kostea. Välillä jossain jyrisikin.

koeselostus:

"Hieman hätäinen lähtö. Nuppu lähtee etenemään rauhallisesti jäljen päällä edeten. 1. kulmalle tullaan suoraan, mutta koira kävelee makauksen yli, kulma suoraviivaisesti 2. osuuden aikana koira ei tee juuri ylimääräisiä liikkeitä ja kulmalle tullaan jäljen päällä, makauksia tutkitaan hieman ja kulma tarkastuslenkillä. 3. osuus rauhallista jäljestystä sorkalle jota tutkitaan alkuun varovaisesti. Erinomainen suoritus" Pisteet 44 AVO 1 sijoitus 2/4

Seuraavalle jäljelle muistilista

-aloitus muistaa tehdä vieläkin tarkemmin

-makauksien ilmaisu paremmaksi

-sula hirvenjalka kaadolle (meillä on aina ollut jäinen kalikka), jotta saa makustella sitä

Tosiaan Mimmikin pääsi tekemään verijälkeä viimeistely treeneissä ja ajoi sitä innosta puhkuen. Taisi vain olla liian lyhyt jälki. Kuvia jäljestämisestä lisäilen myöhemmin.

Syyskuusta alkoi taas meidän agilityn treenaus. Yksissä ohjatuissa olemme ehtineet käydä ja pari kertaa hallilla itsenäisesti. Nupulle näyttää tulevan valeraskaus riesaksi, eli nyt tekemistä ja liikuntaa lisää. Syyskuun kisoista ostin Nupulle kilpailukirjan. Tavoitteena olisi kisaaminen omissa Pääsiäiskisoissa Pellossa huhtikuussa.

Suomi tutuksi

Käytiin viikonloppuna ajalemassa mutka Heinävedelle ja takaisin. Siinä  samalla tuli nähtyä Kuopio, Joensuu ja Koli.

Reissun tärkein asia oli Heinäveden ryhmänäyttely, joka meni toiveiden mukaisesti.

Tuomarina Tanya Ahlman-Stockmari ja koirana Nuppu.



Eri, avk 1, Sa, Pn1, Sert, Rop --> Fi Mva!!!

" Koon ylärajalla oleva. Oikeat mittasuhteet. Erinomainen pää ja ilme. Hyvät korvat. Oikea ylälinja. Ei tänään parhaassa karvapeitteessä. Hyvä ryhti. Liikkuu hyvin."



Nuppu mitattiin nyt ensimmäistä kertaa näyttelyssä ja tuomari sai tulokseksi 44 cm, eli Nuppu mahtui nartun mittoihin. Viime arvostelussa moitettiin selkälinjaa, joten trimmasin sen nyt hotellin vessassa erityisen huolellisesti ja ajatuksen kanssa. Tälläkin kertaa trimmi jäi viime tippaan. Torstaina kampasin vain Nupun pohjavillan pois, se kun nyt tippuu juoksun myötä ja pesin sen jalkakarvat. Pe-la yönä sitten tein näyttelytrimmin. Nuppu myös esiintyi kuin eri koira verrattuna juhannukseen. Se vain seisoi tiitteränä ja tuijotti väkijoukkoon kadonnutta isäntäänsä.  Liikkeetkin onnistuivat, vaikka ei ehditty treenailemaan yhtään. Viimeksi se veti vimmatusti Mikan luokse.

Nuppu nyt sitten valioitui. Jotenkin tuntuu, että se tapahtui liian helposti, liian äkkiä, kun en ehtinyt yhtään tuskailla edes viimeisen sertin kanssa. No, ehkäpä cacibeja saamme metsästää sitten hieman pidempään. Seuraava koetus onkin jo muutaman viikon päästä Torniossa. Onneksi saamme sinne mieluista seuraa.



Heinäveden reissu meni muutenkin erittäin mukavasti. Meillä oli alunperin tarkoitus lähteä reissuun pelkästään juoksuisen Nupun kanssa, mutta koska on heinäkuu ja kaikki hoitolat täynnä emme saaneet Leksua minnekään hoitoon. Mummokoirille on aina vakihoitopaikka tiedossa. Hirvitti alkuun miten reissu onnistuu juoksuisen Nupun ja innokkaan Leksun kanssa. Onneksi Leksu jo selvästi tietää milloin kannattaa oikeasti haikailla tyttöjen perään. Nuppu kyllä kiinnosti sitä, mutta se käyttäytyi varsin maltillisesti eikä pahemmin edes kitissyt Nupun perään. Hotellihuone oli varsin pieni, mutta hyvin mahduimme. Koirat olivat muutenkin erityisen mallikelpoisia koko reissun ajan sekä hotellissa että Kolilla ihmismassassa. Molemmat ovat samantyyppisiä nopeasti syttyviä, kiihkeitä koiria, mutta reissukoirina sitten mitä ihanteellisempia leppoisia kavereita.

Juhannuksen koettelemus

Juhannusnäyttelystä selvisi hengissä. Koirien vieminen kehään ei ollut tämän juhannuksen väsyttävin juttu, vaan itse näyttelyn järjestelytehtävät. Minun vastuullani oli palkinnot, jotka saivat onneksi ihan hyvää palautetta. Koirat kävivät kehssä siinä sivussa. Nököttivät ensin  viisi tuntia palkintoteltassa, ennen kuin pääsivät kehään ja sen jälkeen vielä toinen mokoma. Ihmeen hyvin ne mökissään viihtyivät. Ei kuulunut piippauksia. Nuppu yritti välillä hieman komentaa liian reippaita työkavereitani. Ei vain sovi minulle, eikä kyllä koirilleni, tuollainen puolihuolimaton kehässä pistäytyminen. Nuppu oli kehään mennessä jo aika kypsä koko touhuun, eikä liikkumisesta tullut juuri mitään. Olimme menossa koko ajan eri suuntiin. Nupulla oli vain Mika mielessä. Se sai ansaitusti EH:n jo pelkästään esiintymisellään. Arvostelu oli ihan ok, aika lailla samanlainen kuin Usvallakin. Usvasta tuomari tuntui tykkäävän kovasti ja pitkään mietti veteraanien välillä. Vanhemmalla veteraanilla oli huomattavasti paremmat liikkeet ja voittikin ansaitusti.Liikkeistä huolimatta Usvan muu esiintyminen oli paljon parempaa kuin esimerkiksi Somerolla ja Aptuksessa.

Tuomarina Seamus Oates, Irlanti

Nuppu

"Pleasing head, well placed ears, dark eyes, good bite. Strong neck, deep chest. Toplinen needs to settled. Good hindangulations. Moving very close behind. AVO EH

Usva

"In very good condition in 10,5 years. Lovely head. Good earset. Dark eyes. Good bite. Good topline. Well developed hindquarters. Moving well. VET ERI, VEK 2, SA, PN4

Usva liikkui entiseen malliin vielä perjantaina, sillä hieroin sitä toista tuntia torstaina. Päästin sen vain vielä perjantai iltana revittelemään Nuppusen kanssa, niin johan oli lauantaina taas jumissa. Kumma vain, miten arvosteluissa kehutaan sen liikkeitä, kun kehässä se ei millään pääse raville. Ilmeisesti veteraani saa sitten liikkua miten sattuu. Usva jää nyt ansaitulle näyttelytauolle. Se on ilmoitettu Tornioon, mutta osallistuminen riippuu ihan sen liikkeistä ja siitä millaisessa turkissa se on. Suunnitelmissa olisi leikata turkki pois, jos vähänkään tulee kuumenpaa. Heinäkuun tavoite on liikkua sen kanssa mahdollisimman monipuolisesti. Tavoitteena on yhtä hyvä lihaskunto kuin ennen leikkausta.Toivotaan vain oikein kylmää ja tuulista heinäkuuta.

Nupun seuraava näyttely on Heinävedellä. Nyt alkaa viimein meillä näyttelyjuttujen treenaus. Tuurilla esiintyminen ei oikein ole minun juttu, jos koiran voi opettaa esiintymään oikeastikin. Edelleen tuntuu helpommalta opettaa mitä tahansa muuta, kuin ympyrän juoksemista.

Kuvia lisäilen jahka saan niitä haltuuni.

Mejäkokeen jälkeenkin on elämää..

Pitää jatkaa kuulumiset ihan omaan pätkään. Mejäkokeiden jälkeen alkoi muut hössötyksen, työjutut (luentosarjan pito) ja  luonnestin järjestelyt sekä juhannusnäyttelyn kiireily. Juuri mitään ei olla treenattu. koirat ovat pitäneet hellettä silloin kun niitä on ollut. Sitten kun ei ole ollut tarpeettoman kuuma on satanut vettä. Koskaan ei ole hyvä.

Näyttely on lauantaina, eli tässä on kaksi päivää aikaa miettiä mitä turkeille tekee. Tai ehtiikö niille tehdä mitään. Huomenna jos ehtisi kammata ja perjantai-ilta menisi sitten trimmatessa. Huominen ilta menee siis näyttelyn talkoilussa, samoin kuin perjantai aamu ja päivä. Lauantaista ja sunnuntaista ei kannata edes mainita..

Loppukesästä olisi tulossa ihan mukava. Heinäkuulle on suunnitteilla kaksi näyttelyä ja elokuulle yritän vielä päästä jonnekin mejäkokeeseen. Siinä välissä pitäisi treenata koira agilityssä kisakuntoon ja päästä syyskuussa kokeilemaan virallisia. Tavoitteisiin ei ole kirjattu vaatumusta tuloksesta, kisaamista vain voisi käydä harjoittelemassa maksullisesti.

Viime viikonloppusta meni lauantai luonnetestissä. Aikataulut olivat minun vallassani, joten lauantaille pyrin saamaan kaikki minua kiinnostavat rodut. Afgaani nyt kiinnosti testattavista kaikista eniten. Afgaanikuume ei kuitenkaan vieläkään noussut niin pahaksi, etten sitä hallitsisi. Oli kiva taas päästä ihailemaan kosketusetäisyydelle upeaa eläintä, mutta samalla tuli kova ikävä menneitä ystäviä.



Tässä vielä muutama puhelimesta löytynyt kuva pumpeloista, kaikki on ilmeisesti kuvattu keväällä.

Tulos tuli!!

Taannoisesta mejäkokeesta nimittäin. Tarkemmin kolmos tulos 24 pisteellä, sijoitus taisi olla 5/8. Parantamisen varaa siinä tietty on vielä kovasti, mutta olen erittäin tyytyväinen. Varsinkin kun muistelee miten meillä meni ne kolme treenijälkeä. Niiden perusteella ei olisi pitänyt tulla tulosta lainkaan.

Siitä kokeesta sitten. Koe oli tosiaan 5. kesäkuuta. Koejäljet kävimme tekemässä edellisenä iltana. Jokainen kisaaja teki yhden kisajäljen ja opasti sen. Minulle tuli kiva jälki tehtäväksi. Maastot olivat tutut pk-kisoista, eikä siellä jäljellä tarvinnut olla yksin. Minun tehtäväksi jäi merkata jälki sen mukaan, että osaisin opastaa sen seuraavana päivänä. Kokenut suunnistaja suunnisti ja kaveri tuli verisienen kanssa viimeisenä. Meitä oli siis kolme akkaa tekemässä 900 metrin jälkeä. Seuraavana päivänä pääsin opastamaan jäljen heti oman suorituksen jälkeen. Siinä toivoin, että olisin merkinnyt jäljen hieman useammin avomerkeillä. Onneksi tuomari tiesi missä jälki menee. Hukassa en ollut missään vaiheessa, mutta jotenkin sitä tahtoi mennä koiran mukaan vähän jäljen sivulle, vaikka oppaan pitää kulkea tasan siinä missä jälki menee. Muistikirjaan itselleni kartanlukutaidon opettelu ja kompassin käyttö. Sitten ei pitäisi olla mitään hätää jälkien teon suhteen.

Koe alkoi siis sunnuntaina puoli kahdeksan aikaan jälkien arpomisella ja laukauksensietotestillä. Kaikki koirat siis kytkettiin ryhmänä puihin jälkiliinoilla ja ohjaajat menivät ampuvan tuomarin taakse muutaman kymmenen metrin päähän. Nuppu oli vähän hämillään kun otin sen autosta. Häntä oli löysänä ja siitä näki, että oli mummoja hieman ikävä. Ampumiseen kun päästiin, niin sen koko olemus muuttui kuin ammuttuna. Häntä meni tiukkaan kippuraan selän päälle ja korvat pystyssä se kuunteli ääntä. Koko koira siis terästäytyi, kuten arvelinkin käyvän, ja se alkoi haukkua äänen lähdettä. Paukkuärtyisä tuo kaiketi on, jos katsotaan miten luonnetestisäännöt määrittelevät laukaisupelottomuuden.

Mejässä ei pääse jäljelle koirat, jotka pelkäävät laukauksia. Minulle tuo laukaisuvarmuuden  testaus oli melkein se kaikista isoin juttu koko kokeessa, ja siitä ilosta olisin jo pelkästään maksanut sen 50 euroa. Kun tietää miten paljon pumeissa on paukkuarkoja koiria, niin sitä kaiken varalta valmistautui odottamattomaan reaktioon. Pessimisti kun ei koskaan pety.

No, Nuppuun ei ole vielä koskaan tarvinnut pettyä. Jäljelle lähdettiin omasta ryhmästä ensimmäisenä. Nuppu nosti jäljen heti ja lähti innokkaasti ajamaan sitä. Minulla oli 10 metriä mahdollisuus opastaa sitä vaikka kädestä pitäen, mutta itselläni oli siinä vähän kädetön olo. Olen tottunut siihen, ettei tuo koira kaipaa minulta apua, jos se jotain osaa. Parempi kun ei mene työntämään sormiaan sen tielle. ;) Olisin voinut vielä paremmin valmistella ja luoda sitä aikaisemmikin kaipaamani rutiinia aloitukseen. Valmistelin koiran nyt kuitenkin hieman paremmin, kuin treeneissä. Muistin myös hengittää, koska jostain kumman syystä minua ei jännittänyt yhtään. Vauhtia meillä oli alusta asti liikaa. Etenimme reipasta kävelyvauhtia. Tuomarin neuvosta pitää sitä saada pois, jotta jäljen ajaminen tarkentuisi. Nupulta lähtisi silloin turhat sivupistot pois.

Kiitosta täytyy antaa jäljen tekijälle, sillä se oli hyvin avomerkattu, siis kilpailijan näkökulmasta. Tiesin lähes koko ajan onko koira jäljellä. Sillä ei ollut koiran ohjaamiseen mitään merkitystä, sillä mejässä ei koiraa voi jäljellä ohjata samalla tavalla, kuin esimerkiksi pk-jäljellä. Tuomari puuttuisi heti kaikkiin ohjausyrityksiin. Avomerkkauksen ansiosta minun ei tarvinut miettiä onko koira jäljella, vaan sain rauhoittua koiran työskentelyn seuraamiseen. Nuppu lähti ekalla kulmalla määrätietoisesti väärään suuntaan ja näin sen heti siitä. Jälkestäminen erosi selvästi aiemmasta työskentelystä. Minulla ei vain ollut muuta vaihtoehtoa kuin kulkea koiran perässä väärään suuntaan, niin kauan kuin tuomari palautti meidät jäljelle. Palautuksen jälkeen Nuppu löysi heti taas jäljelle. Toinen hukka tuli aika pian 2. osuuden alussa. Jäljellä oli jokin inha pihkaoksennuspallo, jota Nuppu väisti voimakkaasti. Siitä näki, että se tiesi missä jälki menee, mutta se ei voinut mennä kökkäreen ohi. ¨Se lähti kiertämään alempaa maastosta ja kadotti jäljen. Palautuksen jälkeen se jäljesti kulman laajahkolla tarkituslenkillä ja jatkoi varmasti kaadolle asti. Kaadon se nuuhki ja pyrki sitten jatkamaan jäljestystä.

Molemmat makaukset menivät mielestäni tosi hyvin, eli viimeinen treeni kannatti. Kaadosta pitää tehdä sille vielä mielenkiintoisempi ja koko jäljestyksen tärkein asia. Nyt sillä on sama meininki kuin Usvalla, eli se jälki on tärkein. Usvakin tahtoisi jäljestää ihmisjälkeä jäljentekijän autolla saakka, vaikka sillä olisi ruoka jäljen lopussa.

Tuomarin lausunto Nupun työskentelystä:

"Hieman hätäinen, mutta innokas lähtö. Nuppu jäljestää pääsääntöisesti ilmavainua käyttäen. Osuudet edetään ihan jäljen tuntumassa, mutta kaikilla osuuksilla tehdään kaarroksia ja pistoja jäljen sivuun liian nopeasta vauhdista johtuen. 1. kulmalla Nuppu lähtee määrätietoisesti väärään suuntaan, josta hukka. Määrätietoinen poistuminen toistuu 2. osuuden alussa, joten 2. hukka. 2. kulma ratkeaa laajahkolla tarkistulenkillä. Molemmat makaukset merkataan hyvin pysähtyen. Kaadolle tullaan suoraan ja sitä nuuskitaan hetki ennen matkan jatkumista. Kaadosta saisi olla kiinnostuneempi. Nuppu osoittaa osaavansa jäljestää, mutta työmotivaatio ei tänään riitä ihan koko jäljen matkaa." AVO 3 24 pistettä.

Tämä ensimmäinen koe opetti paljon,ja samalla jätti poltteen jatkaa treenaamista.

Mitä pitää muistaa ottaa huomioon seuraavissa treeneissä

- verta voi käyttää enemmän kuin tähän asti

- pitempiä treenijälkiä

-paremmin veretettyjä makauksia

-kaadosta pitää tehdä kiinnostavampi

-koiraa pitää jarruttaa jäljellä

- treenata enemmän oikealle kääntyviä kulmia, koira on vasenvoittoinen.

- aloitukseen selkeä rutiini

Nupun työskentelyyn olin hyvin tyytyväinen. Olisin odottanut, että se olisi saattanut luovuttaa hukkien tultua, mutta se aina vain nosti jälken uudelleen ja lähti innokkaasti ajamaan sitä. Se ei selvästikään ottanut epäonnistumista itselleen painetta. Muutenkin oli kiva huomata, ettei sen työskentelyssä näkynyt minun ajoittainen jännittäminen. Se teki hommansa omalla tavallaan, jopa selkeästi paremmin kuin treeneissä. Sen kanssa oli kamalan kiva käydä kokeilemassa kilpailemista, koska se oli koko ajan täysillä mukana, ja tekeminen oli jollain tapaa varsin asiallista. Minulla on takaraivossa Usvan kanssa koetut bh-koe epäonnistumiset. Eli tiedän mitä se on kun koira lyö homman läskiksi kisoissa, osin ihan vain ohjaajan älyttömän jännityksen vuoksi ja osin sen takia, että se voi tehdä niin kokeissa. Nyt tuntuu, että Nuppusen kanssa uskaltaa alkaa suunnitella myös muita juttuja.

Käsittääkseni, ja jos koiranettiä on uskominen, Nuppu olisi nyt ensimmäinen Suomessa mejä-kokeessa käynyt pumi. Ruotsissa on ainakin Nupun isä kisannut verijäljellä. Valistakoon joku viisaampi minua jos olen väärässä. :)

Jälkiä...

kokeilenpa kirjoittaa uudellen jälkisepustuksen. Edellinen katosi ties minne..

Maanantaina ajettiin sunnuntaina vedetyt 24h jäljet. Nupun jälki meni taas yleisellä kulkureitillä, tällä kertaa jäljen varrelta löytyi muutama kotarakennelma. Tarkoitus oli tehdä harha jäljen alkuun, mutta se jäi. Tuore harhajälki meni heti jäljen alusta ja koirasta pystyi lukemaan kulkijan olleen jokin eläin. Jälki meni ihan poskelleen ekaan makaukseen asti. Sen jälkeen Nuppu nosti jäljen ja ajoi sen tarkasti loppuun. Palautin sen harhalta oikealle jäljelle ja vaadin ilmaisemaan makauksen. Kehuin heti kun nosti jäljen. Kokeessa en voi tehdä mitään noista, mutta nyt en vain voinut antaa sen mennä miten lystää, kun kerta oli itsellä tiedossa missä jälki meni. Jäljen ajossa en huomannut mitään eroa siinä, onko jälki tuore, 8 tuntia vai 24 tuntia vanha. Nupun jälki oli myös sateen hyvin pieksemä, silläkään ei ollut sen suurempaa merkitystä.

Tiistaina kävimme tekemässä n. 50 metrin makausjäljen. Makauksia oli jäljellä noin neljän metrin välein. Tässäkin jäljessä aloitus meni ylijuoksuksi, kokeilin ensimmäistä kertaa jarruttaa Nuppua liinalla. Se ei kokenut sitä mitenkään häiritseväksi, hyvä niin. Kolmannen makauksen jälkeen jälki kaartui oikealle (tähän asti ollaan huomaamatta tehty jäljet kaartamaan vasemmalle.). Nuppu jatkoi suoraan, mutta tarkistuslenkin jälkeen palasi jäljelle. Loput makaukset se otti tarkkaan kaivaen kuntan alle piilotetut verilätyn palaset esiin. Nälkäkurjelle kelpasi jokaisesta lätyn palasesta vain pieni palanen. Lopussa oli verinen sieni, mitä oli kiva nuoleskella. Tuuli painoi jäljen noin metrin verran vasemmalle, mutta hyvin makaukset kuitenkin vetivät koiraa.

Ennen koetta ei todellakaan treenata enää. Koirat lähtivätkin nyt lauantaihin asti mökille hillumaan. Aloituksesta minulla puuttuu rutiini ja annan koiran roiskia jäljelle miten sattuu. Sillä on kiitettävän kova hinku jäljestämään. Nuppu alkaa paikallistaa jälkeä heti kun saa valjaat ja liinan päällensä. kokeilen kokeessa ottaa koiran kunnolla alkuun ennen aloitusta ja ottaa alun tarkkaan sen kanssa. Koekäytäntö on minulle vielä ihan vieras, joten viisaammilta pitää vielä kysyä lisää neuvoa aloituksen kanssa. Koe ei kuitenkaan edelleenkään stressaa minua. Koirasta näkee, että sillä alkaa juoksu minä päivänä tahansa. Se haaveilee, näykkii ruokaansa ja käy tuulella. Ihan selviä pms-oireita ilmassa ;). Kokeeseen mennään nyt siis opiskelemaan, kunhan juoksu ei vain ehdi alkaa ennen sitä.

Usvan kanssa ei ole varsinaisia mejätavoitteita, joten annoin sen ajaa ensimmäisen mejäjälkensä käytettynä. Eli se ajoi tiistaina Nupun ajaman jäljen. Siinä oli makupalan jämätkin sopivasti makauksissa valmiina. Alun ennen kulmaa se ajoi selvästi Nupun jälkiä, ilmaisi kyllä makaukset. Kulmassa se tarkisti Nupun tekemän mutkan ja alkoi sen jälkeen ajaa verijälkeä tarkasti. Nuppu kulki jäljen tuulen painamassa, Usva siinä missä verijälki kulki. Makaukset menivät myös loppuun asti kivasti. Pitää alkaa tehdä Usvallekin kokeeksi ihan omia jälkiä.

Mimmi oli myös mukana. Sen tehtäväksi jäi murustella ja muussata verilätyn palasia kuskin penkille. Kummia koiria kun lätyt eivät maistuneet.. Yleensä meillä on namina muuta kuin verilättyjä, ne nyt olivat hätäratkaisu kaupan eineshyllyn edessä ihmetellessä.

Tässä vielä muutamia kuvia Someron näyttelystä.

Kuvat: Virpi Säkkinen















Fuusio

 

Eber-Formas Edes



Rajasin kuvia hieman, eli lähinnä poistin itseni niistä. Kiitos Virpille kivoista kuvista!!

Verta, agilityesteitä ja koejännitystä..

...noista aineksista meidän kulunut viikko koostui, ja tulevakin.

Tiistaina kävimme tekemässä aamupäivällä jäljet, jotka ajoimme 8 tuntia myöhemmin. Nupun jälki oli n. 400 metriä pitkä, eli alle puolet kisajäljestä. Alussa oli makaus, kulmissa makaukset ja lopussa hirven sorkka. Sää oli erittäin tuulinen, koskaan ei voinut varmuudella sanoa, mistä suunnasta tuuli. Päivällä satoi myös vettä ihan kiitettävästi. Jäljelle päästyämme totesimme , joidenkin syöneen alun ja lopun namit. Ensimmäisellä makauksella oli namit tallessa ja Nuppu niiden ansiosta ilmaisi sen hyvin. Toisen makauksen se meni ohi. Työskentely oli tomeraa, se haki koko ajan jälkeä ja löysikin sen aina hukkakohdissa. Lopussa se ilmaisi sorkan nuuskimalla, eli riittävän hyvin. Jälki oli siis katastrofi jälkenä, koiran työskentely oli hyvää. Jälkikäteen kävi ilmi, että ainakin neljä koiraa oli käynyt tutustumassa jälkeen ja oletettavasti siitä oli mennyt myös lenkkeilijät ja motoristit yli. Jälkiviisaana voi todeta, että tuli tehtyä jälki turhan vilkkaalle paikalle... No, sen verran hyvin ja sitkeästi Nuppu kuitenkin työskenteli, että vahvistin kokeeseen menon.

Lopuksi vielä otimme ampumisharjoituksen 6mm starttipyssyllä, kokeessa käyttävät yleensä 9mm starttipyssyä. Pienemmässä on ikävämpi ääni koirille, joten se riitti nyt tähän hätään meille. Ampuja ampui ensin 10 metrin päästä ja Nuppu reagoi laukaukseen lopettamalla käpyleikit ja katselemalla laukaksen suuntaan. Toinen laukas kiinnosti vielä enemmän. Kolmas laukas ammuttiin n. 4 metrin päästä ja Nuppu lähti heti laukauksen suuntaan etsimään äänen lähdettä (ampuja oli koko ajan näkyvillä). Reagointi oli ihmetyksen ja pienen epävarmuuden välillä. Vähän piippasi, mutta häntä pysyi selän päällä, ja se etsi äänen lähdettä. Meni siis katsomaan ampujaakin. Ampuminen unohtui heti kun otettiin vieras koira autosta näkösälle. Todennäköisesti ääni olisi menettänyt kiinnostavuuden, jos olisimme jatkaneet ampumista. Sen reaktio siis pienenivät jokaisen laukauksen jälkeen.

Minua jännitti hieman ampuminen kahden paukkuaran koiran jälkeen. Onneksi Nuppu reagoi ihan päinvastaisesti, kuin nimeltä mainitsemattomat tapaukset. Nuppuhan ei ole reagoinut ääniin tähän mennessä negatiivisesti. Viime kesän se päivysti sangen tyytyväisenä ulkona ukonilman räiskyessä päällä ja ampumaradan vieressä pystyimme myös treenaamaan. Usvan kohdalla paukkuarkuus alkoi toisen ikävuoden aikoihin erinäisten sattumusten jälkeen. Joku viisas sanoikin sen olevan ikäraja, milloin paukkuarkuus viimeistään ilmenee tai sitten ei ala ikinä. Tiedä sitten noista uskomuksista.

Keskiviikkona kävimme hallilla treenailemassa agilityä. Nupulle otin sylikäännöksiä pitkästä aikaa ja ne menivät kuin unelma. Samaten treenailin vaikeampia kulmia. Keinua se tarjosi minulle koko ajan ja otimme siitäkin muutaman mukavan toiston. Esteenä se on edelleen epävarma, mutta pääasia on, että se hakeutuu keinun luo ja haluaa tehdä sitä. Onnistuin siis tekemään siitä mukavan esteen, vaikka suoritus onkin vielä vähän hakusessa. Mitäs muuta...etenemistä en taaskaan muistanut treenata, enkä keppejä. Niitä lähdimme hallille tekemään.

Tänään kävimme tekemässä sunnuntain kokeeseen osallistuville koirille jäljet, jotka saavat vanheta 24 tuntia. Päädyimme siihen, että emme vieläkään tee kisajäljen pituista jälkeä, vaan keskitymme ennen koetta saamaan onnistumisen kokemuksia ja varmuutta suorituksiin. Koirilla joko riittää, tai ei riiitä, kunto ajaa 900 metrin jälkeä. Nyt siis keskitymme psyykkiseen valmennukseen. Tekee hyvää ohjaajalle saada onnistumisen kokemuksia, vaikka sitten vähän lyhyempiä ;). Maanantaina ajattevan jäljen lisäksi teen keskiviikkona Nupulle makausjäljen, johon siis suunnittelin laittavani useamman makauksen piilopalkalla ja tehostavani siten niiden ilmaisua. Maanantain jäljellä ei makauksilla ole mitään ylimääräistä, vain muutama veritippa. Mielenkiintoista nähdä toimiiko suunnitelmani. Mejä on minulle suhteellisen uusi juttu, ja nyt olen pähkäillyt kisoja edeltävät treenit sen mukana mitä tekisin jos olisimme Usvan kanssa menossa kisaamaan pk-jäljelle. kisojen jälkeen sitä on sitten viisaampi monen asian kanssa.

Vielä ei ole kovin paha kisastressi, mutta se ehtii kyllä kehittyä. Toiselle koejäljen tekeminen hirvityyttää enemmän kuin oma suoritus. Se on ehkä vain hyvä juttu, kun tietää kuinka paljon sitä voisi koetta jännittää.

Kulunut viikko meni mukavasti töiden, treenien, kouluttamisen ja pihatöiden kanssa. Tällä hetkellä ei vielä kuki muu kuin alppiruusu. Sininen pieni kukka kukki heti lumien sulattua, mutta senkään lajia en tiedä. Muutama ruusupenkki on vaihtanut paikkaa, talon syrjällä on kamala kuoppa ja keskellä pihaa on parikymmentä ylöskaivettua perennaa vailla paikkaa. Ne on siis pakko siirtää pois talon reunukselta turvaan kaivinkoneelta. Hauskaa hommaa istutella niitä, kun ei edes tiedä niiden nimiä, kukkien väriä, ei yhtikäs mitään. Jos alkavat kukkia, niin puutarhasta saattaa tulla hyvinkin mielenkiintoisen näköinen. Huomaa, miten sitä pihistelee noiden kukan alkujen kanssa.  Yhden yhtä pientä taimea ei raskisi laittaa haaskiin, vaan sitä epätoivoisesti miettii mihin kukkapenkin koloon voisi vielä muutaman tukkia. Penkit ovat kohta niin tukossa, ettei niissä pääse mikään kasvamaan.





Usvan suuri saavutus viikonlopulta on yksi kuollut hiiri/myyrä. Olivat siis mökillä nauttimassa vapaudesta vanhempieni seurassa. Tästä merkittävästä saalista minulle soitettiin ihan erikseen. Siitä tuli sitten hyötykoira kaiken muun kivan ohella. Ovat Nupun kanssa kytänneet mökillä grillikotaan pesiytyneitä siimahäntiä jo monta viikoloppua. Usva oli kuulema ollut varsin tyytyväisen oloinen saaliiseensa, ja saaliista oli tullut vainaa samalla hetkellä kun oli hampaisiin päätynyt. Usvahan sai 4kk ikäisenä ensimmäisen hiiren kiinni, mutta menetti sen kirkuvien akkojen säikäyttämänä. Sen jälkeen mökillä ei ole ollut hiiriä/myyriä koirille asti. Kärppä on pitänyt jyrsijäkannan ja koirat kurissa viime kesään asti. Sen jälkeen sitä ei enää mökillä näkynyt ja hiirentapaiset pääsivät lisääntymään. Tilauksessa olisi siis yksi mökkikärppä, mutta kärppänä hiiriä kyttäävä pumikin käy. Kunhan ei tule suukottelemaan heti kaadon jälkeen.

Someron ryhmä 21.5 ja Helsingin kv 22.5

Etelän reissu meni yli odotusten. Alkujaan tarkoitus oli lähteä kysymään Bisterin mielipide Nupusta, mutta koska Aptus show oli samana viikonloppuna päätin ilmoittaa Usvan ja Nupun myös sinne. Bister säilytti edelleen paikkansa lempituomarinani. Ei sen vuoksi, että koirani ovat pärjänneet hänellä, vaan sen vuoksi että hänen tiukka linjansa pitää.

Nuppu



"Kookas kaunis narttu. Hyvä ylälinja ja mittasuhteet. Erinomainen pää ja korvat. Ilme voisi olla parempi. Hyvä runko. Voisi olla hieman paremmin kulmautunut edestä. Hyvä takaosa. Häntä ok. Riittävän karkea karva. Erittäin hyvät liikkeet."

AVO ERI, AVK 1, SA, PN1, SERT, VSP

Muutama kuva lisää





Usva oli myös näytillä. Se sai aikoinaan ensimmäisen sertinsä Soile Bisteriltä. Nyt kävi näin:



"10-vuotias kookas hyvin kaunislinjainen ronski narttu. Hyvä ylälinja & mittasuhteet. Pää saisi olla pidempi. Hyvät korvat, silmät & purenta. Voisi edestä olla paremmin kulmautunut. Häntä ok. Varsin hyvä karva. Liikkuu ikäisekseen ok. Erinomainen luonne."

VET ERI, VEK 1, SA, PN2, ROP-VET, BIS-VET-3

Näyttelyn kauneimman veteraanin valitsi Tanya Ahlman-Stockmari. Usva liikkui suhteellisen hyvin vasta vetskukehässä. Rotukehässä sillä oli suuria vaikeuksia päästä raville. Olisin sanut lämmitellä sen paremmin ennen kehään menoa.

Päivä oli onnistunut, jopa sää suosi meitä.

Näyttelyyn osallistuivat myös

Eber-Formas Edes





Sekä Karvakorvan Fuusio (Nupun veli), josta tuli FIN MVA! Fuusio oli myös ROP.



Alla vielä hieman epäonnistuneita "Sisko ja sen veli" kuvia







Seuraavana päivänä oli Helsingin kansainvälinen näyttely ja tuomarina Irlantilainen Austin Long Doyle.

Nuppu



" 2 yrs. Correct bite. Alert expression. Dark eye. Goog pigmentation. Good ear set. Good bone. Good depth of chest. well angulated behind. Moves freely."

AVO ERI, AVK 1, SA, PN3, SERT, VARA-CACIB --> vahvistuu CACIBiksi

Usva

"10 yrs. Correct bite. Good eye. Alert expression. Good reach of ?. Strong bone. Strong pastern. Good topline. Well angulated behind. Moved freely."

VET ERI, VEK 1, SA, PN 2, ROP-VET

Karvakorvilla oli muutenkin hyvä päivä.

Karvakorvan Duuri oli VSP ja sai CACIBin.



Nupun toinen veli, Karvakorvan Fakiiri,sai ensimmäisen sertinsä.



Kasvattajaryhmä sai kp:n ja oli Rop-kasv.



Jesper oli ROP