Helteet hellivät aikansa

Meitä haitanneet helteet viimein loppuivat. Eilen jyrisi armoton ukkonen ja koko mökki oli hetken vailla sähköjä ja kallio tärisi salamoiden iskiessä vaaran laitaan. Nuppu, Aino ja Armas käppäilivät pihalla jyrinää huomaamatta, mutta Usva tällä kertaa reagoi huomattuaan salamat. Ääntä se ei selvästi enää kuule ja muut tämän kesän rajuilmat ovat menneet ilman ahdistusta. Lähdimme sitten yötä vasten mökille vieraiden perässä. Yöllä oli jo sen verran viileää ja tuulista ettei ollut ötökän ötökkää. Koirat juoksivat ulkona pikkutunneille asti ja jatkoivat tänään omatoimiulkoilua riemusta soikeina.

Aino teki taas laajennustöitä

Kunttaisi ja hiekkaisia koiria kun katsoi, niin kävi pienesti mielessä tulevat isommat karkelot. Turkit pitäisi saada edes jonkilaiseen edustuskuntoon tällä viikolla. Nuppu on nyt pahin pudotettuaan kaiken alusvillan valeraskauden aikaan. Nyt on jäljellä erittäin karkea päällyskarva ja kauniin liueskeen harmaa iho.

Kemi KV 19.7.14

Viikko meni kuin sumussa Kemin näyttelyn ollessa sen ainoa kunnon valopilkku. Edellisenä päivänä häthätään laitoin Ainon ja Usvan näyttelykuntoon. Onneksi olin jo edellisellä viikolla tehnyt suurimman työn niiden turkkien kanssa, poistanut siis ylimääräisen pohjavillan ja takkujen alut. Nyt siis ohjelmassa oli vain pe aamuna aukikampaus (järvikiharat ja metsänroskat pois) ja turkin uudelleen kihartaminen läpikostuttamalla. Illalla (yöllä) sitten saksin maltillisesti.

Näyttelyssä oli ihana käydä ja tavata ihmisiä. Tuloksiin olen enemmän kuin tyytyväinen. Harva varmaan iloitsee niin paljon varasertistä kuin minä tein. Se on alku ja merkki siitä, että nuorien koirien kanssa ei todellakaan kannata kiirehtiä. Ne kehittyvät omaan tahtiin ja hitaasti hyvää tulee, tässä tapauksessa tietenkin toivoo aina sitä erinomaista lopputulokseksi. Lotta teki Usvan kanssa taas hienoa yhteistyötä ja tuloksena Usvalle Rop-vet helteisestä ilmasta huolima. Tuomarina oli miellyttävä Andrzej Stepinski Puolasta.

Teräsvillan Ainoa Oikea "Aino"

Not small. Enough body for her age. Good angulations in front, just little short upperarm. Good angulations rear. Tail should be higher set. Would prefer little longer neck. Beautiful head, well balanced. Very good ear sets. Exc expressions. Move is better than I expect. Little too compack for a bitch. JUN ERI, JUK1, SA, PN3, VASERT 

C.I.B Karvakorvan Usva "Usva"

Well balanced bitch. Exc body. Clean topline while standing. Good reach of neck flowing to the well laid shoulders. Very good angulations in rear. Well shaped head. Very good expressions, very nice eyes. Good coat structure. Good movement. Exc condition for her age.  VET ERI, VEK1, SA, PN2, ROP-VET

Ainolle jäi vielä illalla kaulanvenytys päälle..

...ja Armas laskee, että kaksi luuta on vielä löytämättä..

Näyttelyn jälkeen suuntasimme mökille yöksi, ensimmäistä kertaa sitten isäni menehtymisen. Mökillä oli juuri niin hyvä olla kuin toivoinkin ja tuntui ensimmäistä kertaa koko viikkona, että kyllä tämä tästä ajan kanssa. Usva tuntui tietävän eikä merkittävästi etsinyt omaa ihmistään muulloin kuin heidän yhteisten iltarutiinien aikaan. Silloinkin se totesi nopeaa ettei ala nukkumaan saunakamarissa yksin, vaan siirtyi isoon tupaan muun lauman pariin. Kunpa sitä pystyisi itsekin elämään hetkessä koiran tavoin.

Liian suuri menetys

Usvan Oma Ihminen, isäni
1947-2014

Hiljentynyt on sydän kallis,
sammunut on katse hyvä,
lepää käsi apuun valmis,
meille jää vain suru syvä.

Mökki on hiljentynyt. Jäljelle jäivät vain rakkaat muistot ja uskollinen vahtikoira

Blogisynttärit ja arvonta

Tänään on tullut kuluneeksi 2 vuotta bloggausta bloggerin puolella ja kaiken kaikkiaan on tullut jo kuudes vuosi täyteen koirablogillani. Treenejä olen kirjaillut nettiin ylös melkein 8 vuotta, mutta ihan ensimmäinen versio on hävinnyt ajan kuluessa bittiavaruuteen. Olen harvoin pitkäjänteinen, muissa kuin varsinaisessa koiraharrastuksissani, joten tämä on juhlinnan paikka. Minulla on olemassa keskeneräisten käsitöiden kaappi, ja se on täynnä kaikkea aloitettua. Blogin ahkeran pitämisen salaisuus on varmaan siinä, että tämän homman ei oletakaan olevan ikinä valmis. Villasukkien deadline on yleensä ensimmäiset pakkaspäivät tai joulu, mutta tämä on päättymätön tarina. Ainakin toivottavasti.

Juhlahumua höystän pienellä blogiarvonnalla. Olen treenitarvikeintoilija, joten arvon seuraavat hyödykkeet.

Kaksikahvainen juuttipatukka, naksu ja 2 x mininamipussi

Lila mininatasku, 2 x mininampussi, naksu ja vaaleanpunainen blingbling näyttelyremmi lukolla
keskikokoisille tai pienemmille koirille.

Ensidummy, naksu ja 2x mininamipusseja.
Dummystä valittavissa kahta eri kokoa.

Jokaisessa arvonnassa näyttää olevan jonkinlaiset säännöt. Pitkään pähkäilin mikä palvelisi parhaiten blogiani.

Arvon em. tavarapaketit 10.8 jälkeen ja arpoja on luvassa seuvaasti.

Yhden arvan saat kertomalla kuinka pitkään olet seurannut blogiani

Kaksi arpaa saat kertomalla kuinka pitkään olet seurannut blogiani ja mainostamalla arvontaani blogissasi

Kolme arpaa saat em. asioilla ja keksimällä jonkin mielenkiintoisen postausidean.

Tämän lisäksi laita kommenttiin yhteystietosi ja minkä treenitarvikepaketin haluaisit jos arpaonni osuu kohdallesi.

Oodi autolle

Koirablogeissa tuntuu olevan tapana esitellä harrastusvälineistä. Sen paljon puhutun pantapäivityksen odottaessa itseään intouduin miettimään autoasioita. Mielestäni auto on tärkein harrastusväline, varsinkin kun harrastaa mejää tai haluaa suhata koko porukan kanssa kodin ja treenikentän väliä. Minulle auto on välttämätön koirien kuljetukseen. Täällä paikallisliikenne on täysin poissuljettu vaihtoehto huonojen vaihtoyhteyksien vuoksi ja eipä ekana tulisi mieleenkään lähteä kaikkien viiden kanssa linja-autoon istumaan. Tuskin meitä edes laskettaisiin sisälle.

Minulle auto on tärkeä, mutta mikään pyhä poro se ei kuitenkaan ole koskaan ollut. Olen ollut kiintynyt kaikkiin autoihini, mutta luopuminen on ollut helppoa, ainakin tähän asti. Auto on kulkemista varten, joten minulle riittää kun auto liikkuu ja kustantaa. Kolme autoa olen ehtinyt nimilläni pitää.

Ensimmäisen tuli elämääni 2004 kun aloitin opiskelut. Se oli Ford Fiesta -82 ja hintaa oli hurjat 400 euroa. Autoa oli pidetty kuin kukkaa kämmenellä, ja se olikin todella hyväkuntoinen ikäisekseen. Auto oli ihanan sininen ( sen hetken kesävaatteeni ja laukkuni sopivat sen väreihin) ja kulki hyvin. Sisälle siihen mahtui enimmilllään testattuna kaksi aikuista ja viisi koiraa, kaikki koirat takapenkillä. Tavaratilaa oli kiitettävästi ja sinnekin olisi koiria mahtunut lisää. Auto kuitenkin haprastui käsiin sisältä päin, mm. molemmat oven sisäkahvat katkesivat kun autosta yritti poistua. Kahva jäi kirjaimellisesti käteen. Hetken aikaa joutui kuskin ikkunan aina aukaisemaan ja avaamaan oven ulkopuolelta autosta pois pääsemiseksi. Isäni keksi oveen pitkästä ruuvista patentin siihen asti, että saatiin hajottamolta uudet sisäkahvat.

Vuonna 2007 muutimme Koskenkylään ja tuli talvi vastaan. Hieman alkoi jo hirvittää ajaa pikkukotterolla talvisilla keleillä pitkähköä matkaa edestakasin monta kertaa päivässä. Startissakin alkoi olla jo jotain vikaa, eli aina piti olla pikku vasara mukana, jotta pystyi tarvittaessa napauttamaan tiettyä kohtaa moottorissa. Napautus oli siis tarpeen silloin kun auto ei halunnut käynnistyä. Vuonna 2007  tai 2008 oli sitten auton vaihto edessä. Astui uudempi auto elämääni, mutta Fordista ei silti raskittu luopua. Pikkuinen Sininen pelittää vieläkin. Se on  mökillä vedenhakuautona. Hyvin mahtuu tarvittaessa saavit ja kanisterit fordin takaosaan.

Seuraava auto oli taas astetta siistimpi sisätiloiltaan ja mukavan lämmin talvella. Merkiltään se oli Nissan Primera ja vuosimallia 1993. Valkoisesta väristä en ole koskaan autoissa ihastanut, mutta tämä nyt sattui olemaan valkoinen. En muuten ikinä käyttänyt sitä pesulla, väri oli kuitenkin tunnistettavissa. Hintaa sillä oli hurjat 1500 euroa. Primeraan mahtui koko elämäni tarvikkeineen sisään ja ajoin sillä ihan käsittämättömän paljon. Välillä tuntui että olen autossa koko ajan. Päivässä sahasin yliopiston, työpaikan, kodin ja koirien väliä. Silloinhan meillä oli talon remontti vielä kesken ja koirat asuivat väliaikaisesti vanhemmillani. Ajoin siis joka aamu hoitamaan ne, siitä sitten töihin tai luennoille, sitten taas takaisin koiria ulkoiluttamaan ja takasin töihin tai luennoille. Illalla uudestaan tekemään koirien kanssa pitkä lenkki ja jotain treenaamaan. Laskeskelin, että tuolloin minulle tuli päivässä ajoa 60-100km, sahasin siis kaupunkia edestakaisin.

Jotensakin tällainen se oli, kuva lainattu

Nissani alkoi osoittaa hyytymisen merkkejä 2010. Minä en mielelläni laita autojen remontteihin rahaa auton hankintahintaa enempää. Tuli kiire päästä Valkoisesta eroon. Ärsyttävimpiä vikoja siinä oli sähkölukkojen reistailu ja sisäilmanpuhaltimen epäkuntoisuus. Puhalsiko pelkästään kuumaa vai kylmää ilmaa, sitä en muista. Sähkölukot lakkasivat siis kokonaan toimimasta ja sekös ärsytti. Liian pienikin tavallinen henkilöauto tarpeisiini oli. Tuolloin treeneihin olisi pitänyt saada mukaan myös Lex. Takapenkille sitä ei voinut sijoittaa yhdessä muiden kanssa eikä erikseen. Pelkästään malinoisin takapenkillä harrastama itsensä virikkeistäminen  häiritsi merkittävästi kuskia.

Alkoi siis kuumeinen auton etsintä. Farkku oli mielessä, mutta mieheni heitti sitten vitsillä huomanneensa hyvän koira-auton. Halvalla. Chrysler Voyager, sininen henkilömaastoauto, neliveto, ilmastointi. Hintaa ei paljon mitään. Mainitsinko jo automaattivaihteet? Olin rakastunut. Auto oli ulkoapäin sen näköinen kuin olisi selkäänsä saanut. Sillä oli siis ajattu maastossa. Primera meni vaihdossa ja uusi rakkaus rullasi elämääni. Ensimmäisenä otettiin toinen takapenkki pois ja sovitin koirahäkit paikoilleen, kaikki treenivermeet autoon ja metsään. Iso Sininen söi kiitettävästi, mutta kun ruokkimisjärjestys on koirat, auto ja sitten kaikki muut, niin ei tuntunut missään. Miten jenkit tekevätkin niin miellyttäviä autoja? Isolla sinisellä on menty yli kivirakkojen ja kuljettu vaikka missä ilman pelkoa välille jäämisestä. Mejäkokeissa sen takapenkillä on ollut mukava ottaa nokoset ja koirat ovat nauttineet isosta tilavasta kolmoskodistaan. Ilmastointi on ollut luksusta kesäisin. Pysäköinti ahtaissakin paikoissa sujuu kuin leikiten, kun näkyvyys kaikkialle on estoton. Se, että takaluukku ei aukea avaimella tai ettei sähkölukot toimi moitteettomasti ei olluy tämän auton kanssa harmistus kun kaikki muu on täydellisen sopivaa minulle. Ainoa harmi on, että kaikki hyvä loppuu aikanaan. Voin rehellisesti sanoa vierittäneeni kyyneleen kun laitoin Ison Sinisen myyntiin. Sille ei arvatenkaan löytynyt ostajaa kun rehellisesti kerroin sen puuskuttavan ja nakuttavan ja vaihteetkin lakkasivat kunnolla pelittämästä viimeisillä metreillä. Nyt on siis Isolla Sinisellä viimeinen matka edessä.

Täydellinen koira-auto maastoon

On siis uuden auton mietintä edessä. Tuntuu vain, ettei Chryslerin jälkeen kelpaa mikään, tai ainakaan vastaavaa ei saa sillä rahalla minkä olen valmis autoon sijoittamaan. Tuntuu, että vaatimukseni ovat liian suuria jos haluan ison auton, jossa on ilmastointi ja kilometreja alle 300 000 mittarissa. Edullisesti. Sellainen millä ajaa taas muutaman vuoden ilman remonttihuolia. Mitään erikoisuuksia tai hienouksia en ole vailla, edes sileä pelti ei ole vaatimuslistalla. Tärkeintä on rentous ja huolettomuus. Voi tietenkin olla, että sanat rentous ja huolettomuus eivät mahdu samaan lauseeseen kun puhutaan iänvanhoista autoista. Farkkuja olen katsellut sillä silmällä, mutta niihinkään ei mahdu viittä koiraa (kolme häkkiä) ja ihmisiä tavaroineen. Toisaalta houkuttaisi palata taas astetta pienempään autoon. Mökillä jo virittelin keskustelua aiheesta Pieni Sininen kaupunkikuntoon.

 Ilman autoa olen kuin vapauteni menettänyt. Kaikenlaisia muita palloja saa olla jaloissa kiinni, kunhan minulla on auto millä kulkea. Toki on paljon perheitä missä pärjätään yhdellä autolla ja mekin pärjäämme sen puolesta, että kun toinen tulee aamulla töistä niin toinen lähtee samalla oven aukaisulla.  Nyt on myös ongelma mihin kaikki koirakamppeeni saan mahtumaan, kun olen tyhjentänyt Chryslerin kahteen otteeseen. Ensimmäisen kerran myyntiä varten ja nyt viimeistä matkaa ajatellen. Nyt työhuoneestani vie puolet lattiatilasta treenikamppeet. En olisi uskonut, että autostani löytyisi vielä tällä viimeisellä kerralla yhteensä viisi sateenvarjoa, neljä lumiharjaa, kaksi juuriharjaa ja vain kaksi naksua. Sitten siellä tietenkin löytyi lämpimiä ulkovaatteita kuten kaikki kaulahuivini ja kinttaani. Koiran vesikippoja oli äkkiä laskettuja ykdeksän. Nämä siis agilityesteiden ja muiden autoiluun liittyvien välttämättömyyksien lisäksi. Taidan tarvita seuraavaksi autoksi vähintään pakettiauton.

Mökkeilyä

Lähdettiin koko perhe käymään tälle kesälle mökillä. Koirat olivat onneissaan kuten aina.

Pumit juoksivat niin, että tanner tömisi ja kuntta lensi. Ainoa ei tällä kertaa, kumma kyllä, menojalka vipattanut. Tavoitin sen kameralla milloin mistäkin haaveksimasta tai nuuskuttamasta kukkasia. Juoksun jälkeistä mielialaa ilmassa.

Leksulla oli edelleen uintikielto päällä, mutta se päätti olla noudattamatta sitä. Portit eivät paljoa pidättele sitä, jos se päättää puskea läpi. Niin vain Leksu löytyi pariin otteeseen rannalta. Pihalta kun katsoi niin isot korvat vain näkyivät.

Pihalla se tapansa mukaan piilotti joka ikisin koiralelun minkä se löysi. Jokin logiikka sillä on asiassa, mutta kun etsimme pumien kanssa niiden lempileluja metsästä niin aina ei kamalasti jaksa naurattaa. Pääasia kuitenkin on, että pappakoira pääsee nauttimaan. Esineiden etsiminen metsästä on taas hyvää harjoitusta pumeille. Tosin, tällä kertaa punainen Cuz jäi jonnekin mättään koloon odottelemaan parempia aikoja.

Mäkäriä ja sääskia oli aivan sairaasti. Olin ottanut mukaan veret ja valjaat, agikepit ja kaikki tokotarvikkeet. Ajatuksena oli hyödyntää metsät ja iso piha. Kepit sain pystytettyä ja klo 02.00 treenattua pienen hetken Armaksen kanssa. Pihalla kävi silloin hentoinen tuulevire ja elukoita ei siinä  hetkessä ollut. Jäljestämisen jätin suosiolla jollekin sateiselle ja kylmälle päivälle. Toivottavasti niitäkin vielä tulee ennen koetta.

Nuppu ja Usva käyttivät mäkärien vuoksi koppia tiuhaan. Kaikki koirat valeltiin huolella sääskimyrkyillä, mutta mäkäriin ei juuri mikään tepsi. Jostain syystä nuo inhat elikot eivät syö sisätiloissa. Pikkukoppiin, kuten mökin oveen on asennettu sääskiverhot, joita koirat osaavat näppärästi käyttää. Mökillähän pumit saavat kulkea vapaasti sisään ja ulos nukkumaan menoon asti miten tykkäävät, poislukien ne ajat kun Leksu viipottaa pihalla tai metsälenkeillä tai siellä järvessä. Yhtä aikaa irti niitä ei edelleenkään tohita päästää.

Pumit pääsivät lauantaina uimaan. Usva oli jo aamusta kinunut uimalelun itselleen saunasta ja riipinyt siitä täytteet ulos. Lelun korjaus oli äänekäs operaatio, sillä se oli pumeille selvä merkki että lähdetään uimaan.

Erämääjärven rauha riikkontui hetkessä pumien porhaltaessa rannalle. Kummasti mitään tosi kivaa ei voi tehdä hiljaa. Rannalla Ainokin taas innostui tuttuun tapaansa juoksemaan muiden mukana ja muita vedättäen. Tällä kertaa kaikille neljälle oli varattu omat uimalelut, mutta Usva tyytyi kahlailemaan ja Aino ui ja juoksutti omaa aarrettaan. Nuppu ja Armas uivat samaa lelua kilpaa.

Utelias Armas

Kauhukolmikko keksivät astetta isomman vesilelun.

Armas ja Nuppu

Armas ja uusi kumiankka panta

Aino

Nuppu

Tästä se taas lähtee..

Tänään koirilla oli kuolettavan tylsä päivä, tai ainakin Aino ja Armas luulivat niin. Minun yövuoroputki loppui viidennen yön jälkeen ja nukuin koko päivän. Kävin toki välillä sen verran hereillä, että koirat pääsivät pissalle. Koin lopullisen heräämisen klo 17.40 ja tajusin, että ahvenentalutus alkaisi tasalta. Kiireesti paimensin ukon ja nuorison autoon ja kentälle. Tämä oli se meidän ns. pehmeä lasku takaisin kentälle pitkän tauon jälkeen.

Aino ja Armas olivat alkuun kuin siipiä vailla, mutta asettuivat kuuntelemaan lopulta. Minä vastasin Ainon luotsaamisesta ja meillä oli kivaa. Armas joutui isäntänsä kanssa kahden varsin äänekkään koiran väliin, ja pumipoika oli kuulema ihan pyörällä päästään. Välillä ehdin seuraamaan heidänkin treenejä ja ainakin silloin Armas oli varsin kootusti, tarjoten parempaa sivulletuloa isännälleen kuin minulle.

Aino sai vaatimaansa häiriötreeniä ja joutui keskittymään ihan vain minun kuunteluun. Mielellään se olisi kommentoinut välillä muidenkin juttuja, varsinkin silloin kun minulla ei ollut sille puuhaa tarjolla. Puuhakkaana sen antoi sitten kaikkensa minulle. 

Kontakti ja sen pitäminen oli siis näiden treenien varsinainen teema. Vaikeinta Ainolle oli keskittyä minuun kun muut ottivat luoksetuloa, mutta kun toistakymmentä koiraa lähti vuorollaan meidän edestä niin pumikin jo turtui. Kotiin päästyään kauhukaksoset olivat huomattavan rauhallisia. Ainakaan sohva ei illan aikana siirtynyt kovin montaa metriä ja sohvapöydällä olevat esineet säilyttivät muodostelmansa, eli meillä ei harrastettu tänä ilta sisällä parkouria.

Huomenna olisi sitten Nupun ohjatut tokot, toivottavasti.

Tällä hetkellä meidän viikon ohjatut treenit näyttäisivät tältä, jos aikataulut muuten passaavat:

MA: 

TI:  Ainon ja Armaksen ahvenentalutus klo 18.00

KE: Nupun toko klo 19.30-21.00

TO: Nupun agi klo 17.00-18.30 ja Ainon ja Armaksen toko klo 18.45-19.45

PE: Ainon ja Armaksen agi klo 18.30-20.00

Sitten aina jossain välissä pitää ehtiä metsään tekemään jälkeä ja muut omatoimitreenit päälle. Usvan ja Leksan treenit tulevat noilla omatoimikerroilla ja kotona aktivoiden. Onneksi ei ole painetta harrastaa juurikaan muuta. Postcrossing, bloggaus ja ministely tyydyttää pienen puuhailun tarpeen aina kun jää aikaa.

     

Leksu kävi maanantaina lääkärissä. Patti on todennäköisesti ärtynyt limapussi kinnernivelen kohdalla ja siinä on tulehdus. Patti pitäisi leikata pois, mutta Leksan kokoisella ja haastavuustasoisella koiralla haava ei todennäköisesti pääsisi parantumaan, vaan pysyisi auki jo pelkästä liikkeen aiheuttamasta ärsytyksestä. Leikkauksen sijaan koitetaan saada patti rauhoittuman antibiooteilla ja kipulääkkeillä. Onneksi Leksa ei onnu jalkaa, vaikka muuten vikookin pattia. Raukalla menee taas uintihommat pieleen ja tarhassakaan se ei saa nauttia köllöttelystä kärpäsvaaran vuoksi. Remmilenkkejä ja töttterö päässä toistaiseksi, voiko kurjemmin olla.