Pumi vai villakoira?

Korona-aika lisäsi yleisesti paljon koiranpentujen menekkiä ja tämä näkyi myös puminpentujen kysynnässä. Itsekin sain paljon yhteydenottoja, koska alunperin suunnittelin pentuetta jo korona-ajalle, mutta päätin sitten siirtää suunnitelmia. Iso osa kyselyistä ja kyselijöistä oli näin pentuetta lähivuosina suunnittelevan näkökulmasta mielenkiintoisia, mutta oli myös pentuja tiedustelevia, jotka eivät selkeästi vielä tienneet mitä haluavat tai mitä olisivat saamassa pumia ostaessaan. Yllättävän monessa kyselyssä tuli esiin, miten pennunostaja etsi itselleen pumin, villakoiran tai espanjanvesikoiran pentua. Näiden vaihtoehtojen välillä puntaroiminen inspiroi minua kirjoittamaan, sillä kaikkia kolmea rotua läheltä seuranneena voin todeta, että yhteistä kaikilla kolmella on kihara turkki, joka laadultaa on erilainen ja se, miten ne ovat koirina jokainen oma yksilönsä. Jokaisessa rodussa on luonteissa vaihtelua sekä samankaltaisuuksia eri rotujen välillä, mutta itse näen pumiin koirana oman lisänsä tuovan sen alkuperäinen käyttötarkoitus. Siis se, mihin rotu on jalostettu ja millaisissa olosuhteissa nuo ratkaisevat jalostusvalinnat on aikoinaan tehty. 

Otsikon mukaisesti keskityn pumin ja villakoiran vertailuun, koska pumia miettivillä on useimmiten villakoira toisena vaihtoehtona. Kirjoitan tätä tekstiä ihan omana itsenäni ilman minkään mahdollisesti muulloin edustamani tahon mandaattia tai muuta edustusta. Tällä bloggauksella minulla ei ole tarkoitus dissata tai väheksyä mitään koirarotua vaan auttaa omaa rotua pohtivia löytämään se itselleen sopivin vaihtoehto. Ajatuksena minulle on, että aina kun ihminen löytää itselleen parhaiten sopivan rodun, myös koira itse hyötyy tästä valinnasta. Oikea koira oikeaan kotiin ja niin edelleen. Kyllä te tiedätte.

Siihen sopivan koiran mietintään. Erityisesti puhdasta kotikoiraa/seurakoiraa näiden kahden rodun välillä miettivän olisi hyvä tiedostaa millä tavalla erilaisia koiratyyppejä villakoira ja pumi edustavat ja mitä se voi tarkoittaa käytännössä kotikoiralla. Terrierityyppisenä maatilan yleispaimenena peruspumi on hyvin erilainen kuin villakoira, jonka jalostus on jo vuosikymmeniä vienyt metsästyskoiraa kohti seurakoiraa. Seurakoiraa kuvaillaan usein kiltiksi ja helpoksi. Siinä, että koira on kiltti ja helppo ei ole mitään pahaa, koska se tarkoittaa sitä, että koiran kanssa saattaa olla vaivatonta elää ja koira todennäköisesti sopii useimman ihmistyypin käsiin. Monesti kiltti ja helppo koira tarkoittaa myös sitä, että koira vaatii vähemmän vaivannäköä ollakseen vaivaton kaveri arjessa. Seurakoiralle on ominaista, että koira on tasapainoinen ominaisuuksiltaan eli tasapainoinen, mutta usein pienellä määrällä kaikkia ominaisuuksia varustettu (taisteluhalu, toimintakyky jne). Toisaalta Käyttö- ja harrastuskoiralta odotetaan enemmän luonteen vahvuutta ja silloin tärkeimpiä ominaisuuksia ovat hyvät hermot, toimintakyky ja tasapainossa oleva vilkkausaste eli temperamentti. Näiden käyttöominaisuuksien vaaliminen ei tee kuitenkaan pumista huonompaa koiraa kotioloihin, vaan ovat osa sen alkuperäistä monipuolisuutta käyttökoirana, joka sopii myös kotikoiraksi, jos sen tarpeet otetaan huomioon.

Rotujen käyttötarkoituksen ymmärtämisestä on siis hyvä lähteä liikkeelle ja rotumääritelmä on ensimmäinen mitä kannattaa tutkia rotua miettissä. Sitten, kun rotumääritelmä on luettuna kannattaa kahlata rodun jalostuksentavoiteohjelma eli JTO läpi. Tämän jälkeen on helpompi valita itselleen sopiva rotu ja pentue/kasvattaja kun on tiedossa, mihin kasvattajien toivotaan tähtäävän, jotta rotu säilyy rodunomaisena ja elinvoimaisena. 

Rotumääritelmä kuvailee villakoiran käyttötarkoituksen olevan yksiselitteisesti seurakoira. Pumin käyttötarkoitus kuvaillaan hieman useammalla sanalla:  Terrierityyppinen paimenkoira, joka soveltuu myös suurten eläinten paimentamiseen. Hajuaisti on hyvin kehittynyt. Osoittautunut erinomaiseksi petoeläinten ja jyrsijöiden torjunnassa. Mainio kotikoira, sopii hyvin sisätiloihin.Tarvitsee paljon liikuntaa. Erinomainen seura- ja harrastuskoira.

Villakoiran alkuperäinen käyttötarkoitus on vesilinnustukseen käytetty metsästyskoira. Villakoiran jalostuksentavoiteohjelmassa tämä käyttätarkoitus mainitaan, mutta sitä ei enää vahvisteta. Villakoirien jalostutavoitteissa (JTO 2021-2025) on siis maininta käyttöominaisuuksien kohdalla "Villakoiran seurakoiraominaisuudet halutaan säilyttää ennallaan.".  Pumin jalostuksen tavoiteohjelmassa (JTO 2018-2022) on mainitaan jalostukselliseksi tavoitteeksi pumin käyttökoiraluonteen säilyttäminen ja tavoitteeseen pyritään pääsemään mm. luonnetestejä ja paimennuskokeita järjestämällä. 

Näkisin, että juuri pumin käyttökoiraominaisuudet ovat niitä, jotka tekevät pumista pumin. Ei välttämättä kaikista vaivattominta seurakoiraa, mahtavan seuralaisen kylläkin. Pumi on helppo koira kouluttaa ja se voi tuntua oikeissa käsissä helpolta koiralta, mutta vaivaton koira se ei kuitenkaan ole. Rohkenisin väittää, että vapaalla kasvatuksella villakoira voi aiheuttaa vähemmän ärsytystä ympäristölleen kuin pumi, jonka emäntä tai isäntä joka ei ole pystynyt/osannut/huomannut ohjata söpön puminpennun kasvua kohti yhteiskuntakelpoista koiraa. Itse toivon, että pumi jatkossakin säilyisi tyypiltään ja käyttötarkoitukseltaan ensisijaisesti paimenkoirana ja harrastuskoirana, joka käy myös seuraksi. Eli, ettei siitä tulisi puhdasta seurakoiratyyppistä koiraa. Itse siis näen seurakoirat koirina joilla on ollut alkuperäinen käyttötarkoitus, mutta joiden alkuperäistä tarkoitusta ei ole tavoitteellisesti vaalittu enää viime vuosikymmenien aikana. Pumin jalostuksessa täytyisi tosin tehdä hyvin suuri suunnanvaihto, jotta se täyttäisi yleiset kriteerit puhtaalle seurakoiratyyppiselle koiralle luonteen osalta. Jos otamme pumista pois käyttökoiraominaisuudet, eli emme kiinnittäisi niihin mitään huomiota jalostuksessa, niin millaisia ominaisuuksia meille jää jäljelle? Itse en uskaltaisi ryhtyä moiseen, vaan haluan jatkossakin nauttia elämästä oikean pumin kanssa.

Rotumääritelmä kuvailee villakoiran luonteen olevan "uskollinen, oppivainen ja helposti koulutettava, minkä vuoksi se on erityisen miellyttävä seurakoira". Pumin rotumääritelmä kuvailee luonneosiossa pumin olevan "Varsin eloista paimenkoira, jolla on uupumaton temperamentti. Se on erittäin rohkea, silti hieman varautunut vieraita kohtaan. Järkevän käytöksensä, eloisuutensa ja ilmeikkyytensä ansiosta pumi herättää huomiota aina ja kaikkialla. Se on melko äänekäs. Koko olemus ilmentää toimintahalua; vilkkautensa ja toimeliaisuutensa vuoksi koira on tuskin koskaan paikallaan. Pumi on aina aktiivinen ja valmiina toimintaan. Arka tai flegmaattinen käytös ei ole rodunomaista." 

Hylkäävinä virheinä molemmilla roduilla on vihaisuus, mutta villakoiralla sen lisäksi mainitaan myös "liiallinen arkuus". 

Luonneasioista puhuminen on haastavaa, sillä jokaisella meillä on oma ihannekoira ja usein oma sanasto, sille miten me tuota ihannettamme kuvailemme. Luonteista puhumisen vaikeuttaa myös meidän ihmisten haaste olla objektiivinen kun mietimme omia koiriamme tai rotujamme. Luonnetestien osa-alueiden vertailu näiden kahden rotujen välillä olisi hedelmällistä ja mielenkiintoista, mutta villakoiria luonnetestataan vähän rekisteröinteihin nähden. Toki pumejakaan ei testata niin paljon kuin olisi hyväksi, mutta pidän varsin hyvänä jos vuosittain rekisteröintimääriin peilaten noin 20-25% koirista käy testissä. Esimerkiksi vuonna 2019 rekisteröitiin 35 pumia ja samana vuonna luonnetestissä kävi 9 pumia. Villakoirilla vastaavasti vuonna 2019 rekisteröitiin 1001 pentua ja luonnetestissä tuonna vuonna kävi 13 koiraa, eli 1,3% rekisteröidyistä.

Molempia rotuja kuvaillaan varsin vilkkaiksi koiriksi ja omasta kokemuksesta siinä piilee rotujen yksi iso ero. Luonnetestikielellä vilkkaus, eli temperamentti, on koiran huomiokyvyn ja reaktioiden nopeutta sekä kykyä sopeutua ympäristön muutoksiin. Arjessa tämä voi näkyä ja tuntua muun muassa siinä, miten omistaja ehtii reagoida koiran reaktioihin tai tarviiko niihin kiinnittää mitään huomiota. Nopeasti vuoden 2019 ja 2018 luonnetestejä vertailemalla, pieni otos kylläkin, pumeilla on enemmän hajontaa vilkkauden osalta kuin villakoirilla, jotka vaikuttivat olevan pääsääntöisesti (+3) "puhtaan" vilkkaita, pumien ollessa pääsääntöisesti (+1) erittäin vilkkaita tai (+2) kohtuullisen vilkkaita tai myös (+3) vilkkaita. Itselläni on villakoirista muodostunut kuva hillityistä ja järkevistä koirista. Pumit eivät ole sählääjiä, mutta niiden alkuperäinen käyttötarkoitus on vaatinut nopeasti reagoivan koiran, joka silti pystyy työskentelemään järkevästi. Arjessa nopea tai suuri reagointi asioihin ei välttämättä ole aina etu, mutta kouluttaessa itse pidän sitä yhtenä nopean oppimisen lähtökohtana, kunhan vilkkaus pysyy luonnetestitermeillä "plussan puolella" eikä siten syö koiran keskittymiskykyä. Mutkat suoriksi vetämällä: villakoira voi siis vaikuttaa olevan, ja ehkä onkin, arjessa pumia keskimääräistä rauhallisempi ja vähemmän asioihin kantaa ottavampi ja vaatii siten omistajalta vähemmän aktiivista seurantaa siihen, mitä koira voi seuraavaksi huomata tai keksiä ympäristöstään.

Koiraa miettiesssä jokaisen kannattaa rehellisesti miettiä minkä verran koiraan oikeasti haluaa panostaa ja erityisesti haluaako koiran kanssa harrastaa jotain. Pumien rekisteröintimääriin suhteutettuna niitä on verrattain paljon harrastuskoirina, eli kilpailevat eri lajeissa. Pumin käyttökoiramaisuus näkyy jo lajien suurempana valikoimana, eli villakoiriin verrattuna pumeilla on myös oikeus osallistua palveluskoirakokeisiin sekä paimennuskokeisiin jo rotunsa puolesta. Toki villakoiria rekisteröidään moninkertaisesti enemmän kuin pumeja vuositasolla, pumeja reilusti alle 100 yksilöä ja villakoiria noin 1000 pentua vuosittain, joten villakoiria myös näkyy pumeja enemmän kisakentillä, tai ihan missä tahansa muuallakin.

Turkki on myös yksi mikä ulkonäöllisesti yhdistää pumia ja villakoiraa, mutta toisaalta erottaa ne voimakkaasti toisistaan. Olen kahdenkymmenen vuoden aikana trimmannut monenlaisia puminturkkeja, mutta myös villakoiria siinä sivussa. Olen nähnyt jonkin verran takkuisia pumeja vuosien varrella, mutta kotikoirissa takkuiset ja huopuneet villakoirat ovat ihan oma lukunsa turkin pituudesta riippumatta. Villakoiran ja pumin turkki näyttää äkkiä katsottuna samalta, mutta tuntuu ja on hoidettavuudeltaan ihan erilainen. Rotumääritelmä sanoo villakoiran turkista: Karva on runsasta, hienolaatuista, villavaa ja hyvin kihartuvaa, kädellä painettaessa joustavaa ja kimmoisaa. Karvan tulee olla tiheää, tuuheaa ja tasapitkää muodostaen tasaisia kiharoita. Villakoiran turkki voi myös olla kiharan lisäksi nyörimäistä. Pumin turkista rotumääritelmä sanoo: Laineikasta ja kihartuvaa, ei koskaan sileää eikä nyörimäistä. Karva on keskimäärin 4 - 7 cm pitkää, joustavaa, pörröistä ja tiheää. Karvapeite muodostuu vahvasta, ei liian runsaasta, karkeasta peitinkarvasta ja pehmeästä aluskarvasta. Tähän on hyvä pysähtyä hetkeksi miettimään mitä eroa sitten on käytännössä villavalla ja vahvalla karvalla ja käydä tutustumassa villakoirien ja pumien turkinhoitorutiineihin, mieluiten ihan omakohtaisesti kokeilemalla.

Jotta pitäisin ajatuksenvirtani maltillisena haluaisin todeta loppuun, että pumin ja villakoiran välillä miettivän tulisi päättää haluaako hän iloisen seurakoiran, josta saa kivan harrastuskoiran vai aktiivisen paimen- ja harrastuskoiran, josta saa kivan seurakoiran kun sillä on tarpeeksi tekemistä arjessa. Pumi ei ole villakoira eikä villakoira ole pumi. Pysyköön kumpikin rotu omanaan ja arvokkaina omine käyttöominaisuuksineen ja löytäkööt ihmiset sellaisen koiran, minkä tarvitsevat elämäänsä.

Joko luit?

Koiramme 10/2017

Tuoreimmasta Koiramme-lehdestä löytyy rotuesittely pumista. Rotua kuvaavissa tarinoissa esiintyvät myös edesmenneet ensimmäiset pumini Mimmi ja Usva. Suosittelen lukemaan artikkelin, jos rotu hiukankaan kiinnostaa. Jutussa on mukavasti päässeet ääneen kasvattajat ja harrastajat. Lisää tietoa rodusta ja erityisesti harrastusominaisuuksista löytyy Pumit ry:n sivuilta Monitoimipumi-osiosta.

Edellinen rotuesittely pumeista oli Koiramme-lehdessä 19 vuotta sitten ja tuolloin lehtijutun kuviin päätyi Mimmin pentukuva. Mimmi oli lehtijutun julkaisun aikaan reilun vuoden ikäinen ja muistan juttua ahmiessani ajatelleeni miten hienoa olisi jos joskus minullakin olisi jotain sanottavaa rodusta. Siitä alkoi rodun opiskelu, jolle ei näy loppua. Toukokuussa minulla tuli täyteen 20-vuotta pumien kanssa elämistä ja harrastamista. Tuosta ajasta ja sen annista minulla olisikin hautumassa postaus, mutta aika näyttää milloin ehdin saamaan sen valmiiksi.

Koiramme 7-8/1998

Mimmi n. 2-3kk

Ihanaa ja kamalaa

Silmääni meni roska kun fb heitti aikajanalleni tarkasteltavaksi yllä olevan muiston. Kuvani kirvoitti myös entisen pumiomistajan muistelemaan omalla seinällään rotuaan. Hänen lausahduksensa pumielämästä "ihanaa ja kamalaa" on hyvin kuvaava. Samana viikonloppuna kävin myös hyvää keskustelua aiheesta millainen pumin pitää olla ja millaisen kodin pumi ansaitsee. Sotken ne tässä nyt iloiseen ajatuksen virtaan näin yövuoron jälkeen.

Itse en hirveästi suosittele tai tyrkytä rotuani kenellekään, vaikka en mitään muuta rotua itselleni halua harrastukoiraksi ja arjen kaveriksi. Pyrin aina kertomaan rodusta faktaa ja omalta osaltani pitämään koirani edes jollain tavalla näkösällä, että ihmiset kiinnostuisivat ottamaan rodusta selvää. Koiraa etsivän pitää tarvita pumia, siis sen rotuyypillisiä ominaisuuksia, eikä tuota söpöä saksilla tehtyä ulkonäköä. Pumi taas tarvitsee ihmistä, jotka pitää sen puuhakkaana ja tarpeellisena ollen jämäkkä ja reilu koiralleen. 

Ideaalia olisi, että harrastavia koteja löytyisi entistä enemmän, sillä pumissa on potentiaalia huipulle enemmän kuin monessa muussa kisakentillä näkyvässä rodussa, jo pelkästään sen fyysisten ominaisuuksien puolesta. Pumi ei kuitenkaan sovi ihan jokaiselle ohjaajalle, ei ainakaan niille jotka haluavat perinteisen nöyrää paimenkoiraa tai arjessa hajutonta ja mautonsa kivan helppoa koiraa. Pumissa kun saa paimenkoiran kaikki hyvät puolet, mutta pumi myös itse asettaa haasteita ohjaajalleen terrierityyppisellä paimenkoiran luonteellaan.

Minun ideaalipumini on juurikin intohimoinen ja päämäärätietoisesti työmyyrä, joka ei hösellä tarpeettomia vaan on aika-paikka-tehtävä-orientoitunut ja kykyneen tekemään myös omia ratkaisuja eli ei kaikkeen kysele omistajaltaan apua. Kierroksia saa ja pitääkin tulla, mutta ohjaajan tehtävä on niitä säädellä ettei koira kuormitu liikaa. Silloin kun töitä ei tehdä, niin pumin pitää kyetä olemaan rauhassa. Omia koiriani ei juurikaan kotona huomaa silloin kun niillä on ollut tarpeeksi aktiviteettiä. Monella ihmisellä on kuitenkin pumista kuva rasittavana räksyttäjänä, joka terrorisoi ympäristöään. Nuo ovat valitettavasti useinkin niitä yksilöitä, jotka eivät saa elämältään sitä mitä pumi ansaitsee, eli tekemistä ja tarpeellisena oloa. Omistani huomasi kyllä viiden yövuoron jälkeen, jos eivät olleet päässeet kunnolla purkamaan itseään tekemisen kautta. Siinä alkoi Armasta kiinnostaa ohi ajavat autot ja Ainolla tuli kiusaus roikkua farkun puntissa ihan vaikka vain varkain.

Sitä, että voiko ainoastaan aktiivinen kisaava koti tehdä pumista onnellisen en pysty allekirjoittamaan yksiselitteisesti, vaan toteamaan sen mitä koirani kertovat minulle. Usva on koiristani se, joka on aina saanut eniten mahdollisuuksia valita ja päättää mitä tekee elämällään. Osittain siksi, ettei se ole antanut ihmisten liikaa hallita itseään. Mökillä, jos Usvalla oli vaihtoehtona treenata minun kanssa agia tai lähteä kalastamaan, kävelylle, metsästämään tai avustamaan kivien kaivamista pihamaalta, niin se aina valitsi nuo arkiset tekemiset agilityn sijaan, vaikka sitten kesken treenin. Tämä siitäkin huolimatta se on oli ja on edelleen intohimoisen kiihkeä agilitykoira. Kaupungissa taas se valitsi aina treenit ennen mitään muuta ja vielä vanhanakaan se ei missään nimessä suostunut jäämään pois matkasta, jos oli edes pieni mahdollisuus siihen että olen lähdössä treeneihin.

Kuvaan ja Mimmin syntymäpäivään palatakseni niin, Mimmiin kiteytyy kaikki se, mihin pumissa rakastuin. Viikonlopun Nose Work -kurssilla Aino vain vahvisti ajatustani siitä, että minulla juurikin se rotu minkä minä tarvitsen. Mimmi oli järkevä koira ja se teki tarvittaessa hommia joka solullaan antaen itsestään kaiken, mutta sillä oli myös oma tahto. Mimmi jos kuka osasi piinata minut hulluuden partaalle niin halutessaan. Toivottavasti jokainen saa kokea puminsa kanssa kaikki nuo ihanuudet ja kamaluudet pilke silmäkulmassa.

Luukku nro: 14

Pumin olemus kiinnittää huomiota missä pumi ikinä hengittääkään, ja ymmärrettävästi pumitkin ovat päätyneet erilaisiin mainoksiin pätemään. Tosin välillä niissä näytetään pumin vilkkaus hieman rasittavana piirteenä. Muistan vielä Hobby Hallin mainoksen (ajalta jolloin haaveilin omasta pumista) missä pariskunta purkaa tavaroita pahvilaatikoista ja ympärillä häsläävä pumi joutuu lopulta laatikon sisälle. Sitä mainosta en valitettavasti löytänyt mistään, mutta tässä muuta kiva pumimainos minkä pikaetsinnällä löysin. Saa vinkata muistakin.

http://youtu.be/7Fu50oMkgR4

http://youtu.be/JxN7bZLHmzk

Luukku nro: 9

Keräilin jossain vaiheessa koirapostimerkkejä. Nyt kartutan kokoelmaa vain jos jotain mielenkiintoista tulee vastaan. Tänään posti toi kolme uutta pumimerkkiä, joista kahta minulla ei vielä ollutkaan.

Luukku nro: 2

Toisesta luukusta paljastuu unkarilainen satu miehestä ja paholaisesta. Mielenkiintoista piirretyssä on pumi, joka astuu mukaan tarinaan kohdasta 1:48 lähtien. Pumi on osattu kuvata kaikkine piirteineen hyvin elävästi. Suosittelen unohtamaan sadun ja keskittymään koiraan. Pätkässä näytetään juuri niitä ominaisuuksia mitä arvostan pumissa.

Miksi juuri pumi?

Moni tietääkin taustat miten minulle on pumi alkujaan päätynyt roduksi. Sain ensimmäisen pumini Mimmin täyttäessäni 13-vuotta ja rotuun päädyttiin kun etsimme allergiaystävällistä rotua. Vaihtoehtoina oli sen hetken optimistisilla tiedoilla bichón frisé, villakoira ja pumi. Afgaaninvinttikoirien kanssa kasvaneena vinttikoira oli se minun juttu siihen asti kunnes Caro-collie vei sydämeni. Paimenkoira sen piti olla ja vielä sellainen missä on eloa, koska tiesin haluavani harrastaa koirani kanssa kaikkea mahdollista.

Pumi täytti silloin kaikki odotukset mitä koiralta halusin ja edelleen mikään muu rotu ei tunnu siltä oikealta. Joskus kirjoitin, että jos pitäisi joku pikkukoira laittaa niin se olisi käppänä tai apinapinseri. Muutama vanha pumiomistaja on siirtynyt pumeista vinttikoiriin, joten olisiko minulla eläkepäivinä afgaani? Sen pk-rotuisen kun laittaisin niin se olisi bouvier, ja miten haluankaan pikinokka pystykorvan. Mutta jokainen vääränrotuinen veisi paikan yhdeltä pumilta.

Mikä se juttu sitten on pumissa?

Luonne tekee pumista pumin. Eläinlääkärimme pohdiskeli muutama päivä sitten että pumit taitavat olla aika omanlaisiaan, erilaisia kuin muut. Niin, tai puminomistajan täytyy olla hieman erilainen kuin muiden. Pumiin pätee koirana samat lainalaisuudet kuin kaikkiin muihinkin koiriin, mutta keskivertokoiraa vilkkaampi se on, ja se tekee pumin hauskuuden ja haastavuuden. Pumi huomaa ihan kaiken ja reagointi asioihin riippuen koiran hermoista ja siitä miten se on kasvatettu. Pahimmassa tapauksessa pumi ilmoittaa omistajalleen ihan kaikesta mitä se näkee ja kuulee. Meillä mm. tullaan kertomaan minulle neljän koiran toimesta, kaikki vuoron perään, että huomasinko puolisoni saapuneen kotiin. Parhaimmillaan pumi on rohkea ja periksiantamaton ja valmis tekemään itsenäisiä päätöksiä tilanteissa, joissa omistaja ei ole tilanteen tasalla. Nämä ominaisuudet auttavat harrastuksissa ja arjessa, ja joskus taas luovat haastavia tilanteita koiran kanssa suhteessa muuhun ympäristöön. Kaikki riippuu siitä miten hyvin omistaja hallitsee puminsa.

Pumi on aina läsnä, aina valmis, mutta silti sitä ei huomaa arjessa jos mitään ei tapahdu. Meillä pumit eivät seuraa perässä, mutta tietävät ihan varmasti mikä on kenenkin seuraava liikku, ja sen tarviiko siihen koiraa avuksi. Tämän ne tekevät omilta paikoiltaan havainnoiden, näennäisesti tajuttomina torkkuen. Mimmin aikaan minun puheluni kuunneltiin koiran toimesta ja sanavalinnoistani riippuen koira oli puhelun jälkeen valmiina treenirepun tai lenkkivarusteiden kanssa ovella. Jossain vaiheessa piti käyttää sanamuunnoksia, jos ei halunnut koiran olevan heti mukana juonessa. Mimmi poimi varsin näppärästi  puheesti sille merkitykselliset sanat ja teki niistä mieleisiään johtopäätöksiä.

Pumi on sopivan kokoinen. Sen jaksaa kantaa pois pelipaikalta jos jostain syystä koiran kanssa ei kulje ajatukset samaan suuntaan. Ulkonäkö on rakkimainen ja halutessaan sen voi laittaa tyylikkääksi, mutta sosiaalisesti on hyväksyttävää pitää pumi ns. luonnontilassa (takuttomana kuitenkin). Korvat ovat tärkeä osa ilmettä ja ne kertovat koko ajan missä pumin ajatukset menevät, mitä se seuraavaksi keksii. Sanomattakin on selvää, että minua miellyttää kovasti pumin habitus.

Kaikista parasta pumissa on, se ettei se ole perässä vedettävä tai hitaasti syttyvä. Ennemminkin omistaja saa piilotella tulitikkuja, ettei aiheuta itselleen tai koiralleen palovammoja. Olen itse joutunut kovasti mukautumaan pumin tahtiin tehdä asioita, sillä olen laiskanpulskea perusolemukseltani. Silti tulisin niin sanotusti täihini jos minulla olisi narun päässä (nyt ei kestä mainita rotuja) jokin perusrauhallinen koira. Olisi varmaan samanlainen olo kuin nyt on auton vaihtaneena v6 koneesta  nykyiseen polkuautoon.

Pumissa on tehoja, se se juttu on!