Agia ja ajan tappamista

Viime perjantaina oli taas Nupun kanssa agilitytreenit. Lisää lähtöjä vastaanottona, putken kuolleita kulmia lähetyksenä, keppejä yms. Teimme siis taas rataa ennakoiden tulevia epävirallisia. Alkuun tekeminen oli hyvää, mutta toistoja kun alettiin tehdä niin Nupulla alkoi lällätys ja vedätys. Motivaatio ei siis riittänyt. Se siis alkoi kiertämään hyppyjä, ottamaan häiriötä ihmisistä ja tekemään esteitä, jotka sille on kivoja. Kokeilin lelulla ja tekeminen muuttui saman tien perusnupuksi. Tuli sitten taas mieleen miksi en käytä enemmänkin leluja agia treenatessa. Jotenkin sitä on taas unohtunut makupaloihin. Ilmeisesti niiden rauhoittava vaikutus on vietellyt minut. Nyt Nupun tekninen osaaminen alkaa kuitenkin olla sitä luokkaa, että vauhti saa astua kuvioihin. Oli mukava huomata, että Nupun irtoaminen paranee koko ajan ja voisin jo huoletta luottaa siihen mitä tulee putkiin lähettämisiin. Takaaleikkausta pitää alkaa oikeasti treenaamaan, eikä tuudittua siihen etten muka osaa sitä opettaa.



Kepeillä on edelleen verkot. Nyt niitä jätettiin muutamista kohdista pois ja N. tarvii lisää vain treeniä ja vahvistusta minulta. Tavoitteena olisi saada kepit kisakuntoon pääsiäiskisoja varten. Pitää laittaa aurauskepit pihalle pystyyn ja aloittaa työnteko. Radalla tulimme siis vauhdilla kepeille ja muutaman kerran Nuppu juoksi liian lujaa huti. Väisti siis ensimmäistä verkkoa. Kolmannella toistolla se osasi jo sovittaa vauhdin ja keppien aloituksen toimivaksi yhtälöksi. Tuli sitten mieleen, että eipä olla sellaisella vauhdilla keppien aloituksia treenattu. Hävettävän vähän koko keppejä muutenkaan sen jälkeen kun siirryttiin verkoille.

Usva tosiaan jäi näistä treeneistä pois, sillä halusin viettää Nupun kanssa keskinäisen viikonlopun. Mimmi ja Usva lähtivät sillä aikaa maalle vanhempieni kanssa. Usvan viikonloppuun kuului mökillä traktorin remontointi isäni kaverina. Mökillä Usvalle ei ole ketään muuta ihmistä olemassa kuin isäni. Minustakaan se ei siellä juurikaan välitä, olen ilmeisesti rajoittava tekijä. Usva kulkee vain isäni mukana juuri niin kuin uskollisen paimenkoiran perikuvan kuuluu tehdäkin. Heidän yhteisiin juttuihin kuuluu siis kalastamiset, remonttien teko, metsästys ja nukkuminen.



Mimmin vanhuuden päivillä mökkeilyn kohokohdat talvella ovat makoilu tuvassa sängyn päällä, mistä on esteetön näkymä kaikkialle tupaan. Pissalla se käy pikaisesti terassin nurkalla ja palaa heti takaisin petiinsä.Lenkille se lähtee mielellään jos suuntana on tätini mökki (tädin kaapista löytyy aina herkkuja koiravieraille). Vedenhakureissulle hetteelle (päinvastaiseen suuntaan) se kulkeutuu kesällä vesipönttöjen kanssa pyörän vetokärryssä ja talvella potkurin kyydissä (koiranrattaat ja potkukelkka yhdistetty). Takaisin päin se kyllä sitten jolkuttelee kepin askelin vajaan parin kilometrin matkan.

Nupulla ja minulla oli oikein mukava viikonloppu, toki meillä oli perheen miehet kotona, mutta he eivät rajoittaneet meidän shoppailu yms. reissuja. Nupulla ei taaskaan ollut tippakaan ikävä mummeleita. Se ei edes etsinyt niitä kotiin tultuamme tai kun kävimme vanhempieni luona saunomassa viikonloppuna (oma kaakeleita vailla valmis). Eläinkaupassa Nuppua hieman ujostutti, mutta halukkaasti ja uteliaasti kulki mukana. Siellä huomasi miten vähän sen kanssa on tullut kuljettua yhtään missään yksinään. Eläinkaupasta tuli sitten shoppailtua turkislelu ja ruudun merkit. Se kertoo alati kytevästä toko-hurahduksesta..tosin mielenkiinto kohdistuu lähinnä ylempien luokkien liikkeisiin.



Sunnuntaina oli tarkoitus mennä Nupun kanssa Usvan Rally-toko treeneihin, mutta päädyimme lähtemään mökille liikuttamaan koiria. Olemme molemmat olleet ihan kunnon flunssassa, lähinnä siis kamalaa yskää ja kuumetta. Koirat tuntuvat olevan jo kypsiä sairasmajassa asumiseen vaikka kuinka niille koittaa keksiä tekemistä. Maanantain bh-treenit jäivät sitten väliin taudin otettua lopullisesti voiton minusta.

Ystävällisiä ajatuksia

..täältä lumipyryn keskeltä. Pakkasen puolesta sää on ihanteellinen, joten emme valita.

 



Selvittiin -30 asteen pakkasista melkein täysijärkisinä. Kahdesta nuorimmasta alkoi hieman jo näkemään mitä liikkumattomuus ja tekemättömyys teettää. Malinois tarkeni nurisematta kovimmissakin pakkasissa Hurtan takilla, mikä ei mielestäni ole takkina kummoinen. Pumit suojasin itsetehdyillä fleesehaalareilla ja tossuilla, mutta kävi sitten niin että emäntä kylmettyi ennen koiria. Parin pakkasviikon aikana tuli taas mietittyä paljon koirien vaatteita. Ilmeisesti aiheesta on ollut paljon kuhinaa myös keskustelupalstoilla. En ole viitsinyt edes vilasta niitä, vaan pohtinut hyvän koiranvaatteen syvintä olemusta ihan itsekseni. Siihen kannattaako koiria pukea pakkasella en ole jaksanut ajatustakaan uhrata. Siis sen jälkeen kun olen omistani todennut, että niillä ei tule niin kylmä -20 (tai sen yli) pakkasilla vaatteet päällä kuin ilman vaatteita.Itse tekemällä ja äitini tekemänä olen saanut nyt omilleni sellaiset nutut, haalarit ja tossut, että ne kestävät rajummassakin menossa mukana. Aina tosin keksii parannettavaa seuraavaan malliin.



Löpinöistä treeneihin.

Viime perjantaina pääsimme viimein ohjattuihin agilitytreeneihin. Muutama kerta jäi taas välistä töiden ja reissun vuoksi. Tällä kertaa teimme vaikeaa möllirataa kisanomaisesti. Toki ennen sitä viilasimme sen pätkissä johonkin kuntoon. Nupun kanssa tein siis ekaa kertaa kisanomaisesti pidempää rataa (15 estettä). Ilo ilo huomata, että kontaktit toimivat ja koira oli muutenkin huomattavasti parempi harvemmalla namin syöttämisellä. Teki siis keskittyneemmin töitä kuola vain valuen. Radalla tuli vain yksi virhe, sekin alun vastaanotossa minun hätäillessä. Rengas oli vielä medi-mitoissa, mutta muuri oli ensimmäistä kertaa aikoihin maxina. Hypyt vasta 50 cm korkeudella. Hallissa en todennäköisesti hyppäytäkään sen korkeampia alustan kovuuden vuoksi. Treeneistä jäi hyvä mieli. Lähdöt ja kontaktit onnistuivat. Keppien ja keinun sekä renkaan pienen viilauksen jälkeen voin alkaa miettimään virallisia kisoja. Ehkäpä sittenkin jo Pellossa pääsiäisenä.

Jottei kaikki menisi taas onnesta soikeiluun, niin pitää kirjoittaa muutama sananen Usvan treeneistä. Usva oli taas räiskyvä äänekäs itsensä. Lähdöt tekivät tiukkaa, kontaktit se otti ja kulki muutenkin suhteellisen usvamaisesti. Perustreenit siis, ellei olisi ilmaantunut epämääräistä liikkumista puomilla ja renkaaseen törmäämistä. Usva siis liikkui puomilla vauhdikkaasti, mutta holtittomasti. Lähinnä minusta näytti siltä kuin se ei olisi hahmottanut alustaansa. Kerran se lipesi puomin aloituksen yli sellaisessa tilanteessa missä ongelmaa ei olisi pitänyt ilmaantua. Renkaaseen se hyppäsi itselleen epätyypillisesti sivusta, kolautten itsensä renkaan ja kiinnituksen väliin. Minulla jäi sitten kytemään epäilys sen näön heikkenemisestä. Tämän lisäksi se nimittäin tiputti myös medi-muurin palikat kerran. Siihenkin tietysti saattoi olla syynä vedättäminen, mutta pakko kuitenkin ottaa tuollaiset tavallisesti poikkeavat jutut tosissaan. Mimmillä syvyysnäön heikkeneminen ilmeni juurikin puomilta tippumisena (uskoin kerrasta) ja rimojen päälle hyppimisenä. Usvala on kyllä silmät harmaantuneet kovasti tämän talven aikana, joten ei olisi mikään ihme jos olisikin näkö hieman heikentynyt. Seurailen nyt sitten tilannetta.

Maanantaina oli sitten vuorossa Nupun bh-treenit. Treenailimme henkilöryhmää, maahanmenoa, seuraamista ja täyskäännöstä sekä luoksetuloa. Nuppu jaksoi koko ajan keskittyä täysillä, vaikka suurimman osan ajasta keskityin toisiin ja palkkailin sitä lähinnä kontaktin ylläpidosta.

• Seuraaminen alkaa olla suhteellisen suorassa, nyt kun itse älyän pitää asentoni. En siis saa olla itse mutkalla.


• Perusasennosta maahan Nuppu siirtää itseään mielellään 45 astetta vinoon, jotta saa paremman katsekontaktin -lisää treeniä


• Täyskäännöksen päädyin opettamaan siten, että koira kiertää minut. Ihan pihalla ollaan muutaman kokeilun jäljiltä


• Henkilörymässä olimme tarkoituksella niin likellä henkilöä, että Nupun mukavuusalue joutui koetukselle. Hyvin meni alun väistämisen jälkeen. Nuppu sai juonesta kiinni varsin nopeaa, vaikka alkuun vilkuili vuoroin henkilöä vuoroin palkkaa.


• Luoksetulo oli nopea ja eteen istuminen ihan kiva. Hieman otti painetta (nopeutti luoksetuloa) reunoilla Nupun juoksemisesta intoutuvista kavereista. Hyvin pysyi paikoillaan ennen luoksetuloa.

Kotia tullessa meitä odottikin sitten ihana yllätys. Usva oli ripuloinut olohuoneen karvalankamaton pestävään kuntoon. Illalla sain todeta kaikilla olevan vatsat sekaisin, eli ilmeisesti jokin pöpö on liikkeellä.

Sunnuntaina meillä olisi ollut Usvan kanssa Rally-tokotreenit, mutta jouduimme jättämään ne väliin mökkeilyn vuoksi. Oli kyllä kiva käydä mökillä taas pitkästä aikaa. Koiratkin pääsivät nauttimaan ulkoilusta leppoisassa säässä ja testaamaan uuden lelun. Osti Helsingin reissulla tuliaisiksi koirille Jolly egg-lelun (normaali hinta 31,90) vajaalla 13 eurolla.Ihastelin noita munan muotoisia palloja jo messarissa, mutta silloin jäi ostamatta suolaisen hinnan vuoksi. Josko vielä jostain saisi hieman pienemmän koon sopuhintaan. Lelu osoittautui tosiaan liian isoksi pumeille, mutta Lex sai siitä kyllä ilon irti. Taisi olla sille vielä mieluisampi kuin jääkarhupallo. Usva kyllä leikki ja sinkosi palloa jonkin verran, mutta ei vielä syttynyt siihen yhtä intohimoisesti kuin Leksu. Tuo on siitä kiva pallo, että se tekee pallonheittäjän täysin tarpeettomaksi. Hulluksi tuollakin toki koiransa saa, varsinkin malinoisin, jos ei yhtään rajoita toisen riemua.



Leksu pääsi heti alkajaisiksi hiihtämään isäntänsä kanssa 10 kilometrin hiihtolenkin ja siihen päälle reippaan kävelylenkin jäällä.Tyttöjen kanssa päädyimme kuljeskelemaan juuri auratulla mökkitiellä. Mimminkin oli siinä mukava mennä kun ei tarttunut lumi varpaisiin. Ihmeen nopeaa se pääsee, tehokkaalla ravilla, silloin kun se itse haluaa liikkua. Kävimme siis katsomassa onko tätini mökillään ja Mimmi kiihdytti sinne mennessä kunnon etumatkan. Paluumatkalla sillä riitti virtaa vielä muutamiin juoksuaskeliin omalle mökille.

Kuvausilma oli turhan harmaa, mutta tässä nyt muutamia kuvia mökiltä:

 Usva ja Nuppu

 Usva

Nuppu

 Mimmi

 Mimmi ja Nuppu

Leksasta tulee hiihtokuvia jahka saan hieman käsiteltyä niitä.

Tällä viikolla ohjelmassa olisi taas perjantaina agilitytreenit. Muuten treenailemme kotona bh-juttuja. Autoni on edelleen liikkumattomana pihalla. Sen akku simahti pahimpien pakkasten aikaan. Ostimme siihen uuden akun huomataksemme ettei vika ollutkaan akussa. Auto lähti akkuoperaation aikaan käyntiin kunnes ei sitten taaskaan käynnisty. Ostettu akku on jo tietenkin ehditty palauttaa kauppaan. Tämän viikon projektina olisi sitten selvittää mikä on vikana. Hurja, miten avuton ja orpo olo on kun ei ole autoa käytössä ja joutuu olemaan muide armoilla. Kaksi viikkoa on jo mennyt. Onneksi olen muutamaan otteeseen päässyt ajelemaan muiden autoilla. Tänään piti kyllä käydä hetki fiilistelemässä omassa autossa, ratin takana. On se vain niin ihanan..käytännöllinen auto, jos siis lähtisi käyntiin..

Treeniä ja kuulumisia

Huomasin tuossa, että treenien kirjoittaminen on jäänyt sitten joulukuun.

Ollaan treenailtu suhteellisen paljon, siihen nähden että töitäkin on tullut tehtyä ihan kiitettävästi. Nyt harmittaa kun treenien ylösmerkkaaminen on jäänyt täysin. En edes treenikalenteriakaan ole muistanut täyttää, saati tänne kirjoitella mitään. Onneksi muisti pelaa..aina välillä.

Joulukuussa 18.-19.12 sain järkättyä Rally-tokon alkeiskurssin seurallemme. Kouluttaja oli tuttu kesän kurssilta, missä olimme Usvan kanssa. Tälle kurssille valikoitui mukaan Nuppu. Hieman ensin mietitytti miten onnistuu suorittaminen kun en ole opettanut seuraamista läheskään sellaiseksi kuin sen haluan olevan. Nuppu keskittyi itselleen tyypillisesti täysillä tekemiseen ja minä itselleni tyypillisesti en edelleenkään osannut erottaa oikeaa ja vasenta, saati laskea askelia kun kävelen takaperin. Hauskaa se oli edelleen. Itse asiassa hauskempaa kuin minkään muun treenaaminen pitkään aikaan. Luulen sen osittain johtuvan lajin tämän hetken statuksesta. Kukaan ei ole vielä pro siinä, eikä kenelläkään ole kiirettä kilpailemaan, kun niitä virallisia kisoja ei ole vasta kuin rajan toisella puolella. Ei siis ollut minkäänlaista suorituspainetta, ei mitään suuria tavoitteiden asettamista tai ylipäätään paineita kisaamisesta. Vain puhdasta hauskanpitoa ja uuden asian opettelua koiran kanssa.

Tammikuussa saimme sitten jo ekat omat yhteistreenit käyntiin. Niihin päätin osallistua Usvan kanssa, mutta nyt Nupun videoita katsellessa mietin, miksi en jatkasi tämänkin lajin treenaamista senkin kanssa. Toisaalta Usvasta oli erityisen kivaa kun oltiin ihan kahdestaan treenailemassa. Tekee meidän keskinäiselle suhteelle hyvää olla välillä ihan kahdestaan liikenteessä. Usva tosissaan paistatteli huomioni keskipisteenä ja puhkui tekemisen tarmoa. Omaa vuoroa odotellessa naksuttelin sille, osittain pitääkseni sen hiljaisena ja osittain silkasta huvituksesta. Näppärästi se keksi  tarjota istualtaan peruttamista ja siitä sitten palkkasin sitä. Samalla tuli siis harjoiteltua takapään käyttämistä.

Tammikuussa alkoi myös Nupun varsinainen opiskelu. Sopivaa toko-ryhmää odotellessa pistin pystyyn bh-ryhmän. Tuntui heti alkuunsa aloittaa kunnon treenaaminen motivoituneiden kavereiden kanssa. Tulee itse sitten pakosta treenattua, jotta pysyisi ryhmän tahdissa. Toki omaa treenaamista hieman haittaa se että itse tavallaan vetää treenejä, mutta eka kerran antiin olin erittäin tyytyväinen. Nupun kanssa ei olla treenattu agin lisäksi mitään muuta ryhmässä ja nyt oli mahtava tilaisuus vahvistaa sen kontaktia ja häiriön sietoa samalla kun neuvoi muita. Välillä se otti häiriötä muista, mutta siiihe nähden mitä odotin niin ei mennyt hullummin. Itse sain palautetta meidän seuraamisesta. Mikä tuli tosiaan tarpeeseen. En ollut itse huomannut että sen kulkee vinossa, eli peräpää loittonee minusta liikaa. Nyt tietää keskittyä vielä enemmän oikeaan seuraamisasentoon. Bh-ryhmässä kulkeminen tulee olemaan ihan vain Nupun ja minun juttu. Sinne ei mummoja oteta mukaan..

 Nuppu Anni H:n kuvaamana



Viime postauksessa valittelin toisen kuumumisesta ja toisen tahmailusta. No, sekään ei ole enää ongelma. Usvan liiallisen räiskymisen aloin jo saada viimeisissä treeneissä kuriin olemalla topakka. Käskyttämällä kunnolla. Nupun tahmailu johtui jännittämisestä. Nyt kun ryhmä on jo tuttu se tekee töitä ihan toisella tavalla. Se on luonnostaan huomattavasti paremmin irtoava kuin Usva. Tämän asian viimeisimmässä treenissä kunnolla oivaltaneena tulen sitä siihen jatkossa vahvistamaan entistä enemmän.

Nyt jo olen tyytyväinen ratkaisuuni opettaa Nupulle kaikki esteet ja kikkailut matalammassa vireessä, mitä Usvalle aikoinaan opetin. Silloin oli muotia agilitykoiran älytön nostattaminen, ja isoksi osksi sen vuoksi Usvalla on taipumusta kaahottaa kuuntelematta. Toki sen kaahotus loppuu kun vauhtini pysähtyy, mutta hirmuinen huuto jatkuu eikä se silloin pysty vastaanottamaan käskyjä. Nuppu en ole päästänyt tekemään mitään sen ollessa äänessä tai muuten vain kierroksilla. Olen vaatinut rauhoittumisen ennen esteille pääsyä. Nyt se meinaa minulta välillä ryhmätreeneissä unohtua, kun itsellä on tunne "kiireestä". Onneksi Nupun aloitushaukku on tähän asti aina toiminut herättäjänä.

Hyöty matalammassa vireessä tekniikan opettamisesta on ollut merkittävä. Nuppu tekee huolellisesti ja tarkkaan ne asiat mitä se osaa. Vaikka alussa vaihtia ei ole ollut tarkoituksella nimeksikään, niin nyt sen vauhti vain kasvaa varmuuden myötä. Eli ei ole tullut samaa tilannetta vielä vastaan mitä Usvan kanssa: Vauhti ei syö suoritusvarmuutta. Etuna on myös se, että koira on kuulolla paremmin ja jaksaa tehdä pidempään töitä. Toki Nupun kanssa pitää uusien vaikeiden asioiden opettamisessa ottaa huomioon sen hienoinen epävarmuus. Ohjatuissakin treeneissä pitäisi muistaa pilkkoa uusi asia osiin ja treenata palanen kerrallaan. Nyt on monesti tullut vain yritettyä jotain vaikeaa kokonaisuutta kerralla ja samalla sitten epäonnistumisien kautta laskettua koiran motivaatiota työskennellä. On se vain niin vaikeaa kontrolloida omaa suorittamista..

Leksu ei ole pelkäästään keskittynyt roskakaapin oven availuun ja sohvalla makoiluun, vaan se on ollut mukana talven aikana aina kun olemme käyneet itsenäisesti treenailemassa. Sen kanssa olen keskittynyt tottelevaisuuteen ja hieman olemme myös treenailleet agilityä. Leksun kanssa on mukava puuhastella, vaikka sen alkuvirittely vaatii pumeihin verrattuna hieman enemmän aikaa ja pinnaa. Treeneissä keskettyminen on välillä hieman hankalaa, kun sillä tuppaa olemaan nartut vain mielessä. Hyvät vinkit muisten sen saa kuitenkin aina heräteltyä oikealle taajuudelle. Töitä tehdessä se on miellyttävä ja tarmokas, mutta jos itse alkaa vähääkän lepsuilemaan tai miettimään turhia juttuja, niin se uppoutuu heti tilaisuuden tulleen omaan hajujen täyteiseen maailmaansa. Miehet, yksi asia aina päällimmäisenä mielessä.

Tällä hetkellä meillä olisi siis maanantaisin Nupun bh-treenit, perjantaisin Usvan ja Nupun agility ja sunnuntaisin Usvan Rally-toko. Siinä riittää ihan nokko puuhaa tälle talvelle, kun tuohon lisää parit omatoimitreenit hallilla sekä kotosalla treenailu. Nyt odottelen Nupun juoksuja alkavaksi. Mikäli kaikki merkit pitävät paikkansa niin tässä parin viikon sisällä pitäisi tiputtelun alkaa. Koira on tunnetasolla tällä hetkellä varsinainen narttu ja reagoi herkästi kaikkiin ärsykkeisiin. Juoksujen alettua siitä tulee taas sitten yltiöhempeä sylissä kyhnääjä. Treenaamiseen sen tämän hetkinen tuuliviireys ei ole vielä vaikuttanut, mutta laumassa kanssa eläjien olon se osaa nyt tehdä välillä hankalaksi jos sen käytökseen ei puutu.

 Nuppu

Sitten hieman terveysasiaa..

Kun ei ole ollut mitään akuuttia käyntiä eläinlääkärissä, niin kehittelin sitten sellaisen. Muutama viikko sitten päätin, että Usvalle pitää viimein kokeilla Cartrophen kuuria lonkkien ja polven mahdolliseen nivelrikkoon. Lonkissa sillä on siis nivelrikkoa ja leikattu polvikin sitä mahdollisesti kehitää ihan vain jo trauman ja leikkauksen seurauksena. Usva ei ole missään vaiheessa varsinaisesti ontunut tai kipuillut. Liikkeet sillä on ollut leikkauksen jälkeen huonot koko ajan, siitä olenkin kirjoittanut. Kirmailuinto on myös hieman heikentynyt. Liekkö iälläkin osuutensa asiaan, mutta kun sattui olemaan ylimääräistä rahaa niin päätin tilata ajan meidän henkilääkärille. Yllätyin, että hoito pistosten kanssa maksoi vain alle 80 euroa. Tätä kirjoittaessa Usvalle on pistetty jo kolme piikkiä. Erona aikasempaan olemiseen on rennommat liikkeet, takapään venyttely (minkä puuttumista en ole edes tajunnut) ja parantunut mieliala. Usva on nyt jättänyt vähemmälle laumakavereidensa kurmottamisen. Toki vielä tuijottelee välillä Nuppua ja pistää sen matelemaan, mutta kavereiden turhanpäiväiset iltakurmottamiset ovat jääneet nyt pois. Lääkkeen varojasta minulla ei ole vieläkään mitään käsitystä, mutta sen selvitän viimeistään sitten kun mielin sen ilmoittaa jonnekin. Js olisin tajunnut, niin olisin ottanut sille cartrophen kuurin heti polvileikkauksen jälkeen.

Usvan kanssa jatketaan edelleen agilityn treenaamista samalla tavalla koiraa säästäen kuin ennenkin. Vaikka välillä on tuntunut hurjalta treenata kun on miettinyt sen lonkkakuvia, niin olen tyytyväinen ratkaisuuni. Joku toinen olisi lopettanut agilityn ja muun koiran rasittamisen jo ekan lausunnon jälkeen. Onneksi meillä oli eläinlääkärit viisaita sanoessaan että "vierivä kivi ei sammaloidu". Luulen, että Usva olisi ihan toisessa kunnossa nyt jos olisin sen pitänyt pumpulissa. Todennäköisesti sen nivelrikkoa olisi vaivannut jo aikaa sitten huonomman lihaskunnon vuoksi. Ennen kaikkea se olisi jäänyt paitsi kaikesta hauskasta, mitä se on päässyt tekemään, kun en ole rajoittanut sitä. Pk-esteiden treenaaminen ainoastaan lopetettiin lausunnon saamisen jälkeen. Lonkat ei tokikaan olleet siihen ainoa syy, paukkuarkuus ja pk-oikeuksien lähtiminen vaikuttivat myös. Toki olisin jatkanut laukauksien siedon opettamista samaan tahtiin kuin ennen lajin jättöä, jos kisaamaan pääseminen olisi muuten ollut realistinen vaihtoehto terveyden kannalta. Tästä siis edelleen jatketaan päivä ja treeni kerrallaan koiraa tarkkailemalla, kuten ollaan tehty jo vuodeta -04.

Mimmin vointi on edelleen ikään nähden ihmeellisen hyvä. Joku aika sitten tirautin taas muutaman luopumisen ajatuksiin liittyvän kyyneleen kun tarkkailin herkästi läähättelevää mummua. Mietin, että nytko ne patteihin liittyvät kivut sitten alkoivat.. Äitini huomautti valtavasta turkista ja niin vain läähättely loppui samalla hetkellä kun turkki lähti pois. Alta kuoriutui suhteellisen sutjakka muori, joka välillä vielä intoutuu juoksentelemaan. Aamulenkillä rivakkaa liikkumista ilmenee heti kun lenkkireitti vähänkään kaartuu ruokakupin suuntaan. Sänkyyn se ei aina meinaa päästä. Välillä makuhuoneesta kuuluu turhautuneita huokauksia kun mummelin hypystä jää muutama krittinen sentti uupumaan korkeudesta. Se kyllä jaksaa yrittää niin kauan että onnistuu pääsemään sängylle, ellei sitten huomaa pavelusväen olevan lähellä. Silloin se tulee ovensuuhun tuijottamaan tiiviisti, ja jos se auta niin alkaa tassun polkeminen ja komentaminen. Autoon se pääsee edelleen hyppäämään ja Mimmi ei millään suostu jäämään lenkeiltä pois. Lenkkien pituutta ollaan kyllä sitten jouduttu sovittelemaan muorin mukaan. Treeneissä pitää myös omasta vuorostaan edelleen topakasti kiinni. Sitä vain ei koskaan vanhojen kanssa voi tietää jäljellä olevien päivien määrää vaikka kuinka hyvältä vaikuttaisi.

Mimmiä katsoessa näkee elävänä koko oman kasvuhistoriansa 13-vuotiaasta aikuiseksi ja omassa koiraharrastuksessa kuljetun matkan. Välillä on ollut kivistä kulkea, mutta matka on ollut täynnä kullanarvoisia hetkiä. Siinä vaiheessa kun Mimmistä aika jättää, niin voi hyvällä syyllä sanoa yhden ajanjakson päättyneen omassa elämässä. Lupumista olen työstönyt monta vuotta jo, mutta ei siihen voi mitenkään ennakkoon valmistautua. Surrakaan ei voi ennakkoon, koska muuten jää kaikki mahtavat hetket kokematta. Vanhassa koirassa on vain jotain selittämättömän kiehtovaa. Viisauttako se sitten on?

Miten paljon sitä voikaan rakastaa omaa koiravanhustaan..



.