Armas tokoilee osa 1 ja kehityskuvia

Armas huhtikuu 2014. Kortisooni ja turkki ajettu alas. Lihakset tulleet takaisin.

Armas pääsi sunnuntaina tuuraamaan lomailevaa emoaan tokon valmennusryhmään. Päätin, että jostain se meidänkin on nyt viimein kunnolla aloitettava. Tavallaan aloitettiin nyt alusta, sillä Armaksen sairastuttua en ole jaksanut pahemmin miettiä treenitavoitteita sen kanssa. Kaikki energia meni koiran toipumisen toivomiseen. Nyt kun koira todellakin näyttää jäävän henkiin, niin voidaan kunnolla miettiä tulevaa.

Tammikuun 2014 loppu, kortisoonikuuri suurimmillaan

Treeneissä Armas pääsi kokeilemaan ensimmäistä kertaa tunnaria. Tehtiin se hajunerotteluna. Alkuun tuntui että Armas vain sähelsi kapuloiden seassa, mutta kolmannella kerralla jo nuuskutti niin että rohina kuului. Ruudun alkeet sujuivat myös mallikkaasti, vaikka ollaan vasta kosketusalustan nimeämisessä. Hypyn alkeita päästiin myös kokeilemaan ja hyvin pumipoika irtosi kosketusalustalle. Ongelmana tahtoi kaikessa tekemisessä olla ryöstäminen ja yleinen yli-innokkuus. Armaksella tuli hirveä palo päästä tekemään tunnaria ja ruutua, jos joku muu oli vuorollaan treenaamassa. Välillä siitä pääsi ääniä. Kaiken kaikkiaan nyt pitää alkaa työstämään patoamista. Omaa vuoroa odotellessa vahvistin Armakselle luontaista sivulle pyörähdystä. Sille ei siis ole opetettu sivulle tuloa, vaan se on itse aina hakeutunut tiukasti sivulle istumaan. Muutamalla vahvistuksella se alkoi jo kivasti tarjoamaan liikettä. Saa nähdä muistaako sen vielä muutaman päivän päästä.

Armas 23.12.2013 pari viikkoa ennen sairastumista

Sama malttamattomuus näkyy myös arjessa. Armas on ensimmäisenä aika ja kaikkialla. Se loikkii muiden yli ja remmissä yrittää singuttaa käsiäni määräänsä pidemmäksi jos jonnekin tulee kiire olla ensimmäisenä. Minun hermot on kestänyt moista höösäämistä liiankin hyvin, mutta tänään havahduin siihen että pumin ei todellakaan tarvi päästä kaikkialle heti ja ensimmäisenä. Muutamalla palautuksella ja ootatuksella Armas alkoi jo käsittämään, että mm. autosta saa tulla pois vasta kun kuulee oman nimensä + käskyn. Täysin siis itseaiheutettu ongelman alku, mutta onneksi se on suhteellisen helppo korjata kun vain tajuaa vähän vaatia koiralta.

Armas lokakuu 2013, nuori ja huoleton

Tokotreeneistä jäi kaiken kaikkiaan suunnaton innostus meille molemmille. Pumipoika tuntuu edelleen minun käteen hyvin sopivalta. Toki se vaatii minulta kaikessa aktiivisuudessaan erilaista olemista kuin muiden aikuisten pumien tai Ainon kanssa. Toisaalta sen suunnaton miellyttämisenhalu sekä ahneus tekee minusta helposti mielenkiintoisemman kuin muusta ympäristöstä. Minun pitää olla hereillä ja tietää mitä haluan koiran tekevän. Armaksen kanssa tulen varmasti viimein oppimaan miten tärkeää on tehdä treenisuunnitelma ja pysyä siinä. Helposti kuumenevaa koiraa ei tarvitse viritellä, mutta se ei varmasti tule kestämään myöskään mitään ylimääräistä hösötystä. Tavoitteena olisi siis päästä sen kanssa optimaalisesti suunniteltuihin ja totetettuihin treeneihin. Valitettavasti käytännössä minä ja täsmällisyys harvoin esiinnymme samassa lauseessa.

Melkein yhtä kiva kuin joulu

Sosiaalisesti hyväksyttävä koiramäärä

Koiranko tahdot? No, yhdenkö vaan? 
Siitä lähtee lauma kasvamaan. 
Seuraavaksi huomaatkin, että olet köyhä 
ja naapurit kuiskii, että päästään löyhä. 
Ei yhdestä vaivaa ja kaksi on hauskaa, 
kolmas on helppo eikö neljäskään tee tuskaa. 
Viides on ihana, ei kuudennessakaan vikaa. 
Talo täyttyy hauvoilla aivan tuota pikaa.

Koiralauman luotsaajana olen saanut vuosien varrella monlaista kommenttia koirien määrästä. Koiramäärän kasvaessa myös muiden ihmisten suhtautuminen minuun yksilönä, ihmislajin edustajana on muuttunut. Pääsääntöisesti ohikulkijoiden kommentit ovat ystävällisiä, ihastelevat hyväkäytöksistä koiralaumaa (!?) tai vain hymyilevät iloisesti ohi kulkiessaan. Sitten on niitä, jotka ottavat asiakseen kommentoida koiramäärää. Tuttuja kysymyksiä ovat "miksi", "kuinka paljon kustantaa", "kuinka paljon niistä tulee paskaa" ja paras kaikista "kai lopetat sen vanhan nyt kun tulee uusi pentu". Minä olen kilttinä ihmisenä jaksanut aina keskustella rakentavasti koiramäärästä, mutta vuosien varrella olen sisuuntunut ja alkanut pohtia miksi minun pitää perustella koirieni lukumäärää ja hakea siten oikeutusta laumalleni. Nykyään vastaan tyhjän ihmettelijöille lyhyesti että tarvitsen viisi koiraa tai vain mulkaisen random kyselijää kuin mikäkin sekopää.

Toinen mielenkiintoinen asia minkä koiralauman kanssa on törmännyt, on se miten ihmiset katsovat asiakseen huudella törkeyksiä tuntemattomalle ihmiselle, ihan vain sen vuoksi, että koiria on useampi. Yhden koiran kanssa sai aikoinaan kulkea huomaamattomasti, kahden kanssa melkein rauhassa mutta kolmen kanssa on menettänyt osan yksilön vapaudesta olla ja kulkea rauhassa. Varsinkin juopuneet ihmiset ovat vinkeitä ja estojen karistessa muutamakin on kokeillut hyppiä laumani eteen kyyryssä muristen. Säikähtäen tietenkin koirien reaktiota ja huutaen hullua ämmää perään.

Naapurit ovat sitten ihan oma lukunsa. Uuteen paikkaan muuttaessa on niitä, jotka saa vihamiehiksiin ihan vain sillä että purkaa muuttokuormasta ei yhden vaan useamman koiran. Kyräily alkaa jo ennen kuin koirat ovat näyttäneet oikean karvansa. Koiralliset naapurit yleensä toivottavat lauman helpottuneina tervetulleiksi, sillä monikoirallinen perhe vähentää muiden koirallisten mahdollisuutta joutua silmätikuiksi. Meitäkin moni naapuri on pitänyt jo varuilta ongelmantuojina, ja ison koiran ollessa tuulettumassa pihalla ottavat asiakseen komentaa koiraa karjumalla ensimmäisestä mahdollisestä äänähdyksestä. Tai unohtamatta sitä naapuria, joka raivoten uhkasi soittaa poliisit kotirauhan häirinnästä minun tullessa töistä kotiin klo 21.00 ja päästäessäni koiranpennut leikkimään pihalleni vartiksi. Onneksi poliiseja saa soittaa kuka vain ja miten monesti haluaa paikalle. Poliisi tulee aina paikalle kun pyydetään. Samaisella naapurilla oli tapana lauantaisaunan jälkeen seisoa pihallaan pelkkä pyyhe lanteille ja karjua korttelin toisessa päässä haukkavalle koiralle tappouhkauksia. Kerrostalossa asuessamme kukaan ei ole ikinä valittanut laumastamme, mutta omakotitaloasujat ovat tosiaan olleet ihan oma lukunsa. Onneksi meille on sattunut myös niitä hyviä naapureita. Sellaisia jotka tervehtivät kun olemme muuttaneet ja seuraavat sanat olemme vaihtaneet kun olemme olleet muuttamassa pois. Välissä olleen ajan olemme eläneet harmoniassa välittämättä toistemme erityispiirteistä.

Monenlaista naapuria on siis tullut nähtyä, kuultua sekä koettua omakohtaisesti. Yleistä hankalille naapureille kuitenkin on keski-ikäisyys ja se, että omia lapsia ei ole, tai ne ovat muuttaneet pois kotoa. Nämä valittavat, huutavat tai raivoavat mielellään kilteille ja/tai naispuolisille ihmisille. Miehille tai hankaliksi tiedetyille tai sekopäisinä pidetyille ihmisille harvoin uskalletaan valittaa. Vanhalla asuinalueella uusille ja totutusta erottuville valitetaan eniten, olipa kyse lapsista, koirista tai väärin pysäköidystä autosta. Vanhat asukkaat määrittelevät asumisellaan tietynlaisen asumiskulttuurin alueelle/kadulle ja kaikki siitä normista poikkea on pahasta, varsinkin sen toteuttajana on uusi naapuri. Esimerkiksi uuden naapurin koiran haukahdukset voi häiritä niin paljon, että sen vuoksi täytyy tehdä eläinsuojeluilmoitus ja varuilta soittaa poliisille, huolimatta siitä että vanhalla naapurilla on pihalla koira hengittämässä ulkoilmaa 24/7 muistuttaen alati olemassaolostaan koko naapurustolle. Parhaimmassa tapauksessa jatkuvasti haukkuvia pihakoiria voi olla joka toisella naapurilla, mutta uuden naapurin koira ainoastaan häiritsee, sillä onhan se tarhassa sentään kaksi tuntia päivässä.

Tämän kirjoituksen pointti on se, että jokaisen koiranomistajan pitäisi muistaa ja tiedostaa velvollisuutensa ja oikeutensa. Valittaville kanssaeläjille ei saa alistua, vaan katsottava hetki peiliin ja toimittava sen jälkeen niin kuin oikeaksi kokee. Oikeuksistaan tulee pitää kiinni. Joskus se hankalakin naapuri voi saada tarpeeksensa ja muuttaa pois. Mikäli naapuri uhkailee poliisilla, eläinsuojeluilmoituksella, ympäristötarkastajalla tai terveysviranomaisella, niin ei kannata säikähtää ja elää sen vuoksi kuin "kusi sukassa". Nuo kaikki viranomaiset ovat helposti hoidettavissa kun itse osaa esittää kantansa asiallisesti ja rehellisen peittelemättömästi. Tämän lisäksi omaa elämäntapaansa ei tarvitse selitellä muille. Toiset polttavat tupakkaa, toiset urheilevat, toiset tekevät lapsia ja toiset kasvattavat koiria tai vain elävät koiralauman kanssa ja joku tekee noita kaikkia. Mitään noista ei voi rinnastaa toisiinsa, mutta yhtä kaikki ne ovat jokaisen oma asia.  Kaikkia ei voi miellyttä ja tärkeintä onkin että koirat voivat hyvin ja ihminen itse viihtyy omassa elämässään.

Koirat ja näyttelyt, jännitys ja naksut, vaiva sekä huoli, paineita ja maksut. Kaikki on sen arvoista, on koira elämäsi. Niin suloiset ja hurmaavat ja parhaat ystäväsi. On maailma muuttunut, ei mikään enää sama, kun ihminen on kokonaan koiriensa omistama. 
- kirjoittaja tuntematon -

Pienet ilot ja suuri riemu

Viisas ystäväni sanoi kerran, että onni ei ole kokonaisvaltainen olotila vaan se löytyy hetkistä. Minä puolestani olen opetellut löytämään ilon pienistä asioista. Postilaatikolla käydessäni ilahdun usein ja postin tuloa oikein odottaa.. Postcrossing harrastus pitää huolen, että laatikossa on muutakin kuin laskuja. Torstaina minua kuitenkin muisti Nutrolin kasvattajakerho ja FCI /Kennelliitto cacib-vahvistuksella. Tulihan se Koiramme-lehtikin. Ilon tuottajan ei tarvitse aina olla suurta ja kallista.

Pieniä  iloja ja SUURI riemu

Torstain parasta antia oli kuitenkin eläinlääkärimme tekstiviesti. Kävimme siis aamulla töiden jälkeen Armaksen kanssa verikokeissa. Nuori koira sai taas kiitosta pitkämielisyydestä ja kokeen vastaus luvattiin myöhemmin viestinä. Näin koiran olemuksesta sen voivan hyvin, mutta vahvistus siitä sai oloni entistä paremmaksi ja varmemmaksi. Armas on siis nyt ollut kaksi viikkoa ilman lääkkeitä ja hematokriitti on parempi kuin koskaan sairastumisen jälkeen ( 49%). Huokaisin helpotuksesta. Uskallan siis jo paremmin suunnitella tulevaisuutta, eli treenejä, kokeita ja näyttelyitä sekä luottaa siihen etten ole ihan heti menettämässä pumipoikaani. Seuraava verikoe otetaan joskus toukokuun loppupuolella ja silloin katsotaan laaja verenkuva. Samalla Armaksen uskaltaa varmasti jo rokottaa.

Agia pitkästä aikaa!

Sunnuntaina käytiin hieman kokeilemassa agilityä pitkän tauon jälkeen. Mitään merkittävää ei tehty, vaan kokeiltiin miltä homma taas tuntuu. Minä en pahemmin pystynyt kiihdyttelemään polveni kanssa. Armas hoiti vauhtipuolen huolella, ja minun piti keskittyä malttamaan meidän molempien edestä.

Harmaa koira on huonossa valaistuksessa kiitollisempi kuvattava kuin musta. Ainosta ei siis tullut yhtään julkaisukelpoista kuvaa, ei edes salamalla. Siinä missä Armas jo teki pientä pätkää ja jotain tekniikan tynkää ,niin keskityttiin Ainon kanssa treenailemaan yksittäisiä esteitä. Nuppu puolestaan teki ja irtosi innolla, tauko siis teki sillekin hyvää. Usva hömpötti onnellisena mummoille suunnattuja agikuvioita.

Yllä Nuppu alla Usva

Näistä treeneistä ei siis jäänyt mitään ihmeellistä kerrottavaa jälkipolville. Seuraavien treenien muistilistaan lisätään hillintää, hallintaa ja suunnitelmallisuutta sekä mielellään terve polvi.

Keikarin uudet vaatteet

Kevään kunniaksi Armas vaihtoi ulkoasua. 

Uusi kampaus oli melkeinpä pakko toteuttaa. Mennyt kortisonikuuri sai turkin tippumaan ja ihon herkäksi, joten kampaaminen oli hyvin epämiellyttävää ja koira oli täynnä kaljuhkoja läikkiä. Kuurin alussa nypin kaiken helposti irtoavan karvan. Armasta konettaessa ja osin käsin klippatessa saatoin tyytyväisenä todeta uuden karvan puskevan jo hyvin läpi. Siellä, mistä karvat pahiten varisivat pukkaa jo mustaa(!) karkeaa karvaa. Samoin kanyylin arvista kasvaa hauskasti helmenharmaiden karvojen joukosta paksua mustaa karvaa kiharatupsun verran.

Mikäli kaikki menee hyvin on turkki näyttelykunnossa jo loppukesästä. Pumipoikanen saa siis rauhassa keskittyä näyttelyiden sijasta muihin juttuihin.

Ensi viikolla on veriarvojen kontrollitutkimus. Hieman jo jännitän tuloksia. Maanantaina lääkityksen lopettamisesta tulee kaksi viikkoa.

Nuppu kaivettu naftaliinista

Nuppu täytti 5 vuotta 22.3. Juhlittiin hillitysti siankorvia natustellen, minä jätin herkut väliin, mutta koirille maistui. Syntymäpäivälahjaksi Nuppu sai hieronnan Lapin Eläinfysioterapiassa ja lahjavalinta meni oikein. Oli sen verran jumissa koko pumi, että pitänee käydä tässä lähiaikoina uudelleen. Nuppu oli varsin yhteistyökykyinen hierojalla ja näytti jopa nauttivan käsittelystä.

Nupun juoksustakin selvittiin kunnialla. Tämänkertainen juoksu meni varsin leppoisasti. Nuppu oli muutaman yön evakossa vanhempieni luona ja siihen samaan saumaan sattui niille virkistysviikonloppu mökillä. Noiden evakkoöiden päivät se oli kotosalla lauman parissa viettäen välillä aikaa työhuoneessani. Työhuoneessani se nökötti silloin kun en pystynyt sitä koko aikaa vahtimaan. Armas ei juurikaan ollut kiinnostunut emästään, vaan keskitti urosenergiansa Usvaan. Mummeli välillä innostuikin nuoresta kosijasta. Leksalla ehti juoksuhuumaan mukaan vasta kun muiden mielestä juoksu oli jo ohi. Onneksi se volisi vain kun sai näköyhteyden Nuppuseen. Näyttää siltä, että Leksan aikaisemmin saama eturauhaslääkitys (Ypozane) vielä puri tämänkin juoksun ajan.

Nuppu oli tosi hyvällä treenituulella jo ennen kuin juoksu oli edes kunnolla ohi. Lopetettiin siis lyhyt treenitauko ja jatkettiin taas tokon kanssa ahkerointia. Ajatuksia agilityssäkin kisaamisesta herättelin ennen kuin rikoin raajani toistamiseen. Harmikseni täytyy nyt todeta, että pääsiäisen agikisoihin osallistuminen ei vain onnistu. Kiitos tämän polveni, joka muljuu ja paukkuu nyt vähän joka suuntaan ja lähtee alta miten sattuu.

Usva kävi eläinfysioterapiassa viime viikolla. Sehän alkoi ontua yhtä aikaa minun polvirikkoni kanssa. Kipu paikallistettiin lonkkaan, eikä polveen kuten pelkäsin, ja se sai hieronnan lisäksi akupuntiota. Selkä sillä oli myös jumissa, mutta aukesi suhteellisen helposti. Oli siis selkää käyttämällä tukenut helpottanut lonkan kipua. Akupunktion vaikutusta odotellassa fysioterapeutti otti ja tutkaili polveni, ja sain häneltä selvemmän mielipiteen polven viasta kuin  nettilääkäriltäni. Niin sanotusti kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Tällä hetkellä Usvan liikkeet on taas paremmat eikä käännä niin selkeästi kipeää jalkaansa sisäänpäin ravatessaan. Seuraava hieronta on suunnitteilla pari päivää ennen näyttelyä. Usvan lonkkien oireilu on ollut odotettavissa, mutta toivon että tällä kertaa kivun aiheutti pääasiassa liukkaat kelit. Onneksi ollaan kuitenkin tähän asti päästy ainakin näennäisesti kivuitta. Sitähän ei ihminen koskaan voi oikeasti tietää minkä verran koira kipuilee, kun näyttävät kivun yleensä vasta siinä vaiheessa kun se jo on todella suurta. Usvakin liikkui ontumisen alkamisen ja käsittelyn välillä jo melkein normaalin näköisesti. Onneksi on tullut tarkkailtua sen liikkeitä kohta kymmenen vuotta extratarkkaan, niin huomaan pienetkin muutokset sen askelluksessa.

Tekstiilikaksoset vauhdisssa