Tornio Nord 2022

Viime viikonloppuna olimme järjestämässä Pumit ry:n riveissä Tornion Nord koiranäyttelyä, jonne osallistui kaikkiaan 1699 koiraa. Näyttely oli monella tapaa erilainen järjestää kuin Rovaniemen Kv näyttely. Yksi iso tekijä oli näyttelypaikka ja sen tarjoamat valmiit puitteet perusjutuissa. Oli mahtava mennä näyttelypaikalle tietäen, ettei kaikkia sen fasiliteetteja tarvitse rakentaa alusta asti. Näyttelykokouksissakaan eikä siis etukäteen tarvinnut miettiä bajamajojen määriä tms. perustoimintoja, joiden suunnitteluun menee yllättävän paljon aikaa. Minun nakki oli tälläkin kertaa palkinnot, mutta niistäkin selvisin ilman määrien tuskailua etukäteen. Oli mukava vain levittää pöydälle toisten laskemat palkinnot ja luottaa siihen, että kaikkea on riittävästi. Showlinkissä kyllä osataan näyttelyn taustatyöt. 

Yksi ahkera talkoilija

Majoituimme Torandan Villa Merilinnassa, joka oli viihtyisä ja todella ihana Merivartioston vanha tukikohta, joka oli kunnostettu vanhaa rakennusta kunnioittaen. Merilinna olikin pitkästä aikaa paikka, jonne voisi mielellään muutoinkin mennä yöpymään, jos Torniossa vielä on majoittumisen tarvetta tulevaisuudessa. Tässä huoneessa majoittui keveästi kolme pumistia kahden pumin kanssa.

Mukavan viikonlopun kruunasi Pulmun näyttelymenestys sen ollessa VSP sertillä ja Nord sertillä. Pulmu oli taas iloinen häntää heiluttava itsensä kehässä vaikka sunnuntain reippain vesisade sattuikin juuri pumikehän ajaksi. Pumeja oli kaikkiaan ilmoitettu näyttelyyn kuusi ja tuomarina toimi Gunilla Skallman Ruotsista.

"Stor tik. Fina proportioner. Huvud av bra längd. Bra öron, dock någt brett ansatta, mörka fina ögon. Kraftigt bett. Bra rygglinje. Lite bred i sitt frontparti. Mycket bra bröstkorg. Väl ansatt och buren svans. Bra tassar. Typiska rörelser. Ganska bra päls. Trevlig attityd." AVO ERI AVK1, SA, PN1, SERT, NORD SERT, VSP

Napos Rudolf

Kasevan Classic

Napos Olivgeze

Zennovy Minda

Pieni videonpätkä avoimen luokan nartuista

Tässä näyttelyssä minulle kaikista parasta olivat muut järjestäjät ja se hyvä tekemisen henki, mikä taisi parhaimmillan välittyä myös näyttelyvieraille asti. Minulle koiranäyttelytalkoilut ovat aina olleet tärkeä osa oman harrastuksen rahoittamista yhdistystasolla. Esimerkiksi Rovaniemen Kv on tuonut aina omalle seuralle kaikkiin kerhossa harrastettaviin lajeihin rahaa, jolla on mm. uusittu välineitä ja maksettu tiloja. Nyt minulla oli vielä tärkeämpi motiivi osallistua talkoilemaan, sillä tämän näyttelyn tuotto Pumit ry:n osalta ohjautuu pumien terveysrahastoon ja tulee tulevaisuudessa hyödyttämään koko rotua. Talkoiluviikonloput ovat raskaita, sitä en kiellä, mutta toisaalta minulle ne tuovat myös tarvittavaa irtiottoa arjesta. Mikä parasta tämänkin viikonlopun sain viettää loistavassa ja iloisessa seurassa. Vietin siis yövuorojen väliset vapaat Torniossa talkoillen ja kolme vapaapäivää tuntui lopulta kolmelta lomaviikolta kun palasin maanantaina töihin ihan toisesta maailmasta. 

Perjantai-illan puuhana kehien asettelu sekä nurmelle että kartalle.

Niinä hetkinä kun saan kaikista eniten talkoilulta tuntuu samalla hirveän surulliselta tieto siitä, miten talkoilu on kuolemassa koiraharrastuksessa. Osa syy ilmiölle on harrastajien siirtyminen enemmän ja enemmän yhdistyksistä yritysten huomaan, mutta myös harrastajien arvot ovat muuttuneet eli halutaan enemmän vähemmällä työllä. Olen itse kasvanut koiraharrastustalkoiluun ja saanut niissä kaikista parhaat muistot harrastuksestani, sekä ne rakkaimmat ihmiset ja ystävät, jotka kulkevat mukana vuosikymmenestä toiseen. Surulliseksi tulen siis siitä, kun mietin miten paljosta ihmiset voivat jäädä paitsi, erityisesti yhteisöllisyydestä, jos eivät koskaan kokeile talkoilua. Samalla myös valitettavasti kaventuu oma ymmärrys siitä, miten paljon vapaaehtoisten aikaa esimerkiksi koiranäyttelyn järjestäminen vaatii. Asioita osaa aina arvostaa enemmän kun on omakohtaista kokemusta siitä, mitä niiden saavuttaminen on vaatinut. Facebookissa kiertääkin juuri Dogxpress'n hyvä kirjoitus aiheesta, jonka suosittelen kaikkien lukevan. 

Hetki ennen kehään menoa

Usva 2010 Suomussalmella Rop, Rop-vet, Ryp-2, Bis-Vet-1.
Rakastin noita kiharoita ja sitä miltä ne tuntuivat kädelle.

Sain lisää intoa kirjoittaa pumin turkin hoidosta, sillä minulta kysyttiin tarkennusta siihen, miksi en juurikaan kampaa pumejani juuri ennen kehään menoa. Olen aikaisemmin kirjoittanut vain, että en kampaa koiriani tarpeettomasti auki ennen kehään menoa tai edes sen jälkeen kun olen tehnyt niille näyttelytrimmit noin viikko ennen näyttelyä. Syytä tähän en ole tainnut koskaan kunnolla avata. 

Se, mitä teen ennen kehään menoa/näyttelyaamuna on  turkin viimeistely, eli nukkuessa/matkustaessa painuneiden kiharoiden elävöittäminen kammalla (kiharan rakenne säilyttäen) ja karanneiden kiharoiden saksiminen sekä jalkakarvojen kevyt harjaus vastaamaan koiran muuta kroppaa, jotta kokonaisuus näyttäisi olevan tasapainossa. Tämänkin pyrin tekemään niin ettei koiran kiharat menetä muotoaan jaloissakaan. Poikkeuksen rutiineissani tekee nuoren koiran turkki, joka haastavimmassa vaiheessaan ollessaan voi vaatia kamman ja vesipullon näyttämistä myös juuri ennen kehään menoa, jotta turkki olisi edustavimmillaan.

Nuppu heti kehän jälkeen mökillä. Nupulla oli hyvin rustiikkinen turkinlaatu, joka oikein rahisi hipelöidessä

Tässäkin asiassa on monta koulukuntaa ja makua sekä sitä, mitä sillä kampaamisella ennen kehää tarkoitetaan, mutta myös miten paljon sitä kuuluu tehdä ennen kehään menoa. Itse en kampaa koirien turkkeja auki ennen kehän menoa siksi, että minun mielestä pumin turkki kuuluu olla kihara, kuten rotumääritelmä kuvaa "Keskipitkä ja laineikas karvapeite muodostaa kiharoita". Auki kammattuna turkki ei mielestäni ole enää joustavaa kiharaa, vaan pahimmillaan pörröistä höttöä joka näyttää liian helposti niin sanotusti räjähtäneeltä permanentilta. Näyttelyssä koiran tulee olla takuton, mutta ne takut tulisi hoitaa pois hyvissä ajoin ennen näyttelypäivää. Kihara ei siis ole sama asia kuin takku eikä kihara ole rotumääritelmän mainitsema  nyörimäisyys, jota tulee välttää. Rotumääritelmä kyllä korostaa myös, että turkki ei saa olla sileää, mikä kannattaa pitää mielessä jos oikein tykkää kammatta erityisesti kosteaa turkkia. Onneksi oikeanlaatuisesta puminturkista ei ilman fööniä saa sileää ja suoraa.

Armaksen turkki auki kammattuna, eli millaisena en veisi sitä kehään, koska  minusta tästä puuttuu rotumääritelmän mainitsemat kiharat. Pörröinen ja laineinen se kyllä on, mutta oleellinen puuttuu.

Minulla ennen kehään menoa turkin kampaamattomuudessa ei ole kyse siitä, ettenkö uskaltaisi kammata pumini turkkia ennen kehään menoa tai pelkäisin sen jotenkin menevän huonoksi siitä. Oikealaatuinen turkki ei kärsi kampaamisesta, vaikka toki siinäkin on joku raja erityisesti huonokuntoisen karvan kohdalla, joka voi kulua rikki ja katkeilla. Normaali kampaaminen kuitenkin aukaisee kiharat yllä olevan näköiseksi ja minulle se ei ole toivottu lopputulos näyttelyturkille. Syynä minulla on turkkirutiineihin puhtaasti se, että en koe sitä (turkin auki kampaamista) millään tavalla tarpeelliseksi toimeksi pumille juuri ennen kehään menoa, sillä haluan esitellä pumini karheita kiharoita tuomarille. En ole vielä myöskään kuullut yhtään perusteltua argumenttia sille, miksi pumin turkista pitäisi kammata kiharat auki ennen kehään menoa, jos koira on joka tapauksessa takuton kiharoidensa kanssa. Oman näkemykseni perustan tuon esille tällä kirjoituksella.

Pumi on minulle maatilan yleiskoira. Vaikka trimmaan pumin näyttelyyn, en halua esittää sitä samaan tapaan auki kammatussa turkissa kuten vaikka villakoirat esitetään. Villakoirillakin on luonnostaan kihara karva, mutta niiden näyttelyturkkiin vahvat ja selkeät kiharat eivät kuulu. Haluan säilyttää pumissa alkuperäisen ulkonäön, johon mielestäni kuuluu turkki joka muodostaa kiharoita ja joka saa olla hiukan rakkimainen. Näin olen tehnyt kaikkien koirieni kanssa ja ne onneksi ovat keränneet tittelinsä tästäkin huolimatta tai tämän ansiosta. Tässäkin asiassa minulla on siis ajatuksena se, että pumi ei ole villakoiratyyppisesti näyttelyyn kunnostettava turkkirotu, vaikka toisaalta turkkikoira onkin omilla vaatimuksillaan. Koen omalta osaltani rodun alkuperän arvostamisena ja säilyttämisenä myös sitä, että en esitä pumejani liian puunattuina tai veistosmaisina kehissä. Koira voi olla kaunis myös ilmentäessään alkuperäistä käyttötarkoitustaan ja ulkonäköään. En siis halua luoda väärää mielikuvaa ihannepumistani katsojille, vaan vahvistaa ajatusta vakavasti otettavasta työskentelyyn pystyvästä paimenkoirasta. Sellaisesta, jonka turkkia ei myöskään tarvitse arjessa suojella ja varjella, jotta se kelpaisi myös näyttelykehissä. Olen itse tuota ylitrimmaamistakin joskus nuorena tehnyt, mutta oppinut pois siitä, kiitos mentorieni asiallisen palautteen. 

Tästä jo mietin onko liian muotoiltu. Huomaa selkälinja. Takajalat on koiran itsensä asettelemat, mutta näyttelyseisotukseksi hivenen liian takana ja vaikuttaa rakenteen arviointiin. Seisoo ns. ruotsalaisittain.

Tämä on siis puhtaasti minun mielipide, jonka pohjaan sille mitä (ja miten) rotumääritelmästä luen ja mitä unkarilaiset muualla ovat kirjoittaneet läpi rodun historian. Koen,  jotta turkin oikean laadun voisi tuomari arvostella, tulisi sen  myös olla sen oikeassa muodossa arvosteltaessa. Meillä on myös pumeja, joilla turkki ei varsinaisesti kiharru, vaan karva näyttää auki kammatulta laineelta. Näiden turkkien kohdalla voidaan miettiä, turkin karheutta arvioiden, onko kyse tästä toisesta turkkityypistä, jonka Pál Sarkány ja Imre Ocsag mainitsevat teoksessa Hungarian Dog Breeds (1977), vai vain vääräntyyppisestä silkkimäisestä turkista. Tämän kyllä tunnistaa kokeilemalla turkkia. Alkuperäistä niukkaa ja karheaa turkkityyppiä arvostan kovasti ja sitä on mielenkiintoista trimmata. Sen (ja parrattomuuden) ilmentyminen rodussa kertoo minulle edelleen geenien vaihtelevuudesta rodun sisällä, eli kaikki eivät vielä ole onneksi samaa kiharaa massaa copy-paste-sukutauluilla.

Minulla asiassa on kyse siis siitä, että en koe tukin auki kampaamista tarpeellisena ennen kehään menoa ja haluan kunnioittaa rodun alkuperää sekä rodun kotimaan tapaa tuoda pumit esille. Arvot ja ideologia merkkaa siis tässäkin. Tässä on esimerkiksi Unkarin Pumi klubin kirje tuomareille, jossa saa hyvän kuvan siitä miten unkarilaiset haluavat koiriensa turkit esitettävän ja kunnostettavan. Sekään ei anna suoraan yksiselitteistä vastausta saksien käyttöön, mutta moneen muuhun kyllä ottaa kantaa selkeästi.

Silti, vaikka itse en näe tarpeellisena kammata pumin turkkia auki ennen kehään menoa, niin suon sen niille, jotka sen haluavat tehdä. Sehän ei kuitenkaan pilaa turkkia, vaan on vain toisenlain tapa nähdä ja tuoda esille pumin turkki ja kenties pumi itsessään rotuna. Meillä on onni sen suhteen ettei rotumääritelmä anna tarkkoja rajoja sille mitä tehdä ja miten, vaan kyse on jokaisen tulkinnasta ja näkemyksestä rodusta. Tärkeintä edelleen on, ettei pumin tarvitse kärsiä takkuisessa ja vanuttuneessa turkissa. Koen myös, että turkin trimmaus ja esille laitto ja siinä kehittyminen on prosessi, joka jatkuu koko ajan jos siinä haluaa kehittyä. Kaikille koirille ei esimerkiksi sovi samanlainen leikkaus ja toisaalta muoti muuttuu myös pumin turkissa. Siihen en ota kantaa meneekö muoti aina välttämättä hyvään tai huonoon suuntaan. Omassakin saksijäljessä on tapahtunut kovasti muutosta jo pelkästään kun tarkastelee viimeista kymmentä vuotta, saati sitten viimeistä kahtakymmentä vuotta tarkastellessa. Pumeja olen trimmannut nyt 25 vuotta, mutta lasken käsialani olleen kutakuinkin kelvollista vasta viimeiset 20 vuotta.

Ensimmäisen pumin kanssa kehään menoa turkin suhteen ei tarvitse jännittää, vaikka saatan saada turkkiasiat kuulostamaan vakavilta. Pumin turkin kunnostus on asia, johon jokainen kykenee ja voi oppia. Kannattaa aina kysyä kasvattajalta vinkit turkin laittoon tai sellaiselta harrastajalta, jonka koirien turkit miellyttävät omaa silmää. Välttämättä näyttelyturkilla ja arkiturkilla ei tarvitse olla mitään eroa. Jossain vaiheessa elämää halusin pitää koirani aina sen näköisenä, että olisin milloin tahansa voinut viedä ne näyttelyyn. Se ei vaatinut yhtään sen enempää työtä, vain hiukan tiheämmän trimmausvälin. 

Mikäli itse saksii turkin ensimmäistä kertaa, niin se kannattaa tehdä pienin erin ja laittaa välivaiheista kuvia jollekin kokeneemmalle arvioitavaksi. Itse opin trimmaamaan kasvattajan kommentoidessa koirieni kuvia ja käydessä välillä näyttämässä kädestä pitäen. Tässä asiassa kukaan ei ole valmis, ja aina joku olisi laittanut koiran turkin ehkä eri tavalla esille. Itsekin välillä katson jälkikäteen koirani kuvia ja mietin mitä ihmettä minulla on trimmatessa liikkunut päässä, ja joskus kokonaisuuden hahmottaa vasta monen metrin etäisyydellä koirasta eikä siinä trimmauspöydällä. Välilllä taas saan uusia ajatuksia ja oivalluksia kun katson toisten turkkityöskentelyä läheltä.

Usva (s.2001) vuonna 2004 ROP ja CACIB. Nyt saksisin hieman eri tavalla erityisesti etujalat ja selkälinjan/lavat. Tuolloin oli ROP pytyilläkin vielä kokoa kun koiralla oli säkää 43cm. Tätä ja ensimmäistä kuvaa verratessa myös näkee mitä ikä tekee koiran turkille. 

Teinikoiran turkki, joka vaatii usein vähän enemmän vaivannäköä

Tästä kuvasta mietin jälkikäteen, että mitä ihmettä tein mm. etujaloille. Eli kampasin niitä liikaa AUKI paikoittain juuri ennen kehään menoa. Koira oli paremman näköinen näyttelyn jälkeen, kun oli käynyt suihkussa mutkan ja kihartui luonnollisesti. Tämä muistutti taas katsomaan koiran trimmiä kokonaisuutena hieman kauempaa ennen viimeistelyä.

Tässä toinen kuvakulma samaan trimmiin kuvakaappauksena videolta.
Yksi kuva ei kerro koko totuutta.

Pumin turkin kevennystä ja hoitoa

Ihanaa karheaa kiharaa sekä karvaa, joka huutaa saksia

Nämä juuri alkanet todelliset kesähelteet saivat minutkin liikkeelle Armaksen turkin kanssa. Ainoa ei näytä helle haittaavan, koska se hakeutuu pihalla aurinkoisiin paikkoihin yhtä hanakasti kuin isäntänsä. Pulmu taas on nyt ollut pidemmän aikaa koko ajan niin sanotusti näyttelyturkissa, joten karvaa ei ole yhtään liikaa sen yllä. Armas puolestaan on viihtynyt sisällä pari päivää, vaikka ulos on ollut taas vapaa kulku päivisin. Suurin ongelma sillä ei tosin ole helle ja iso turkki vaan mäkärät, jotka jostain syystä syövät lähinnä vain Armasta ja minua. Lauantaina yövuorojen välinen Suuri Saavutus olikin Armaksen turkin kevennys ja pesu rauhoittavalla lääkeshampoolla kovasti kutisevien hyönteisten puremien vuoksi. Samalla päätin kuvata pienen videon siitä, miten minä normaalisti kampaan pumini turkin. Videon lopussa on myös Coat King käytössä, jota en siis normaaliin turkinhoitoon yleensä sisällytä.

Armaksen turkilla on edelleen verrattain pitkä kampaamisväli, vaikka sen kastraatiosta on pian vuosi aikaa. Sen turkki ei siis ole muuttunut laadultaa miksikään. Toki teen kampaamisen aina perusteellisesti siten, että kaikki irtoava karva ja niiden muodostamat pienet solmut, eli takun alut, lähtevät kerralla pois. Tällä kertaa hyönteisten puremien takia oli Armas parissa päivässä saanut itselleen nivusiin ja reisien sekä säärien sisäpinnalle imeskeltyä takkupalloja. Sääristä takut tippuivat jo kevyellä harjaamisella ja reisien sisäpinnan takut leikkasin suoraan pois ihon ollessa herkempää mitä lähemmäs mahaa mennään.

Tällä kertaa päätin kokeilla uudestaan ottaa kaiken irtoavan pois Coat Kingillä, mikä ainakin minun terävällä ja nyt vasta kaksi kertaa käytetyllä, välineellä tarkoittaa todellakin ihan kaiken irtoavan poistamista. Käytännössä Coat King ottaa pohjavillan sekä pienen osan päälykarvasta niin tyystin pois, että näyttelyyn ei ole hetkeen asiaa, jos siis ei malta lopettaa ajoissa karvaamista. Olen todennut parhaimmaksi eli koiraystävälliseksi tavaksi käyttää Coat Kingiä siten, että ensin aukaisen koiran turkin kiharat harjalla tai kammalla, jotta Coat King ei raatele koiran kiharoita eikä nipistä koiraa ikävästi jäädessään johonkin tiukempaan kiharaan tai takkuun kiinni. Coat Kingiä toki mainostetaan myös takkujen poistamiseen, mutta koen oman tapani sopivan paremmin minulle ja koirilleni. Tarvittaessa siis aukaisen löytyneen takun käsin tai leikkaan sen saksilla pois riippuen takun sijainnista ja karvojen tärkeydestä näyttelyturkkia ajatellen.  Minun Coat king on 8-teräinen, jonka totesin kokeilemisen jälkeen sopivan parhaita kiharaan turkkiin samalla periaatteella kuin muutkin harvat pohjavillaharat ja villakoirakampa. Coat King pohjavillaharoja on saatavilla ainakin 8-20 teräisinä. Terän lukumäärä käytännössä määrittelee terien välisen etäisyyden.

Viimeistään tässä kohtaa on varmaan syytä todeta pumin turkin olevan niin sanottu kaksinkertainen turkki, eli se "muodostuu vahvasta, ei liian runsaasta, karkeasta peitinkarvasta ja pehmeästä aluskarvasta". Yhdessä peitinkarva ja aluskarva kihartuessaan saavat aikaan turkin oikeanlaisen ulkoasun ja käsituntuman. Turkki on siis joustavaa, pörröistä ja tiheää kun peitinkarva ja aluskarva ovat oikeassa suhteessa ja pääsevät kihartumaan luonnollisesti. Mikäli turkki tuntuu tumppuiselta ja elottomalta voi syynä olla mm. se, että pohjavilla ei ole päässyt kunnolla vaihtumaan. Toki ravinnolla on myös suuri merkitys koiran turkkiin. Pumin turkin ollessa ihanteellisessa näyttelykunnossa tulisi sillä olla 50% peitinkarvaa ja 50% aluskarvaa. Pumin turkin karkeus ei tarkoita samaa kuin esimerkiksi useimmilla terriereillä, vaan sen turkki tuntuu käsiin karhealta mutta ei ole terrierityyppisesti jäykkää. Pumin turkkia hinkatessa sormien välissä siitä pitäisi kuulua sille ominainen rapina ja tuntua karhealta. Rotumääristelmässä mainittu käsintrimmaaminen ei unkarilaisia haastatellessa ja alkuperäiskielisiä lähteitä tutkiessa tarkoittaisi suoraan terrierityyppistä nyppimistä vaan perusteellista takkujen ja irtoavan pohjavillan ja peitinkarvan pois riipimistä turkin luonnollisen kierron mukaan.

Palatakseni Coat Kingin kaiken poisvievään tehoon. Alla olevassa kuvassa on toisessa turkkipinossa ensimmäisen, niin sanotun normaalin kampaamisen tulos ja viereisessä kasassa kaikki mitä Coat King vielä sai koirasta irti. Lisääkin olisi lähtenyt, jos en olisi malttanut mieltäni. Ensimmäisen pinon jälkeen Armaksen turkki olisi ollut vielä ns. näyttelykunnossa, mutta Coat Kingin jälkeen jäljellä on todellakin lähinnä enää vain karkea päälykarva ja ainakin heti pesun jälkeen iho paistoi läpi turkista (alempi kuva). Voisin ajatella käyttäväni Coat Kingiä, jos minulla olisi tarvetta uudistaa koiran turkki. Esimerkiksi vaikka pentujen tai valeraskauden jälkeen karva olisi kuollutta, tai pohjavilla ei jostain syytä irtoa normaalisti ja tukkii koiran turkin. Pennuilla en näe Coat Kingin käyttöön tarvetta. Lisäks minulla on pieni epäilys ja tuntuma siitä, että väline osin myös katkoo ja kuluttaa karvaa samalla tavalla kuin esimerkiksi Furminaattori Coat Kingin terien ollessa teräviä sisäpinnoiltaan. Erityisesti nuorella pumilla voi olla karvan kypsyessä hyvinkin haastava turkki (osin kulahtanutta pentukarvaa ja osin uutta turkkia) ja sellaista turkkia en välttämättä lähtisi myöskään rikkomaan enempää, vaan hakisin apua hoitavista shampoista sekä normaalista reippaasta ja perusteellisesta kampaamisesta riittävän usein.

Turkki heti pesun jälkeen kosteana. Coat kingin käytän jälkeen ei voi puhua hetkeen rotumääritelmän mukaisesta tiheästä turkista kun iho kuultaa turkin läpi.

Seuraavana päivänä turkki kuivana ja keveänä.

Kampoja minulla on moneen lähtöön kuten kuvastakin näkyy. Videollakaan ei vain näy nyt niin sanottua villakoirakampaa, joka on suosikkini ja luonnollisesti taas hukassa. Oikein tiheää kampaa (vihreä varsi) käytän pahimmissä ongelmakohdissa, joissa villa on tiheää ja lyhyttä sekä usein jo pieninä solmuina. Armaksella esimerkiksi kaikista hienointa villaa löytyy etujalkojen vaaleanharmaista kohdista, ja nämä kampaan erityisesti aina lopuksi tiheimmällä kammalla. Pahimpaan karvanlähdön aikaan käyn monesti koko turkin läpi normaalikampaamisen jälkeen vielä tiheällä kammalla, että saan kaiken irtoavan kerralla pois. Oma suosikkini peruskammoista on tuo videolla esiintynyt punainen, jonka piikit ovat hieman kärkeä kohti kapenevat. Sillä saa hyvän tuntuman tiheään karvaan. Kampaamisen aluksi käytän tosiaan nykyään aika jäykkää suorapiikkistä harjaa. Tapa jäi ajalta jolloin minulla oli vielä mummokoiria, joilla ikä oli tehnyt ihon jo herkäksi eikä niitä voinut enää kammata suoriltaan vaan turkit piti ensin käydä hellävaraisesti harjalla läpi. Käytännössä harjaan siis ensin auki kiharat ja sen jälkeen teen perusteellisen kampaamisen. Harjatessa myös kuulee turkin ongelmakohdat, koska irronnut ja painunut pohjavilla sekä takut ja solmut rahisevat harjatessa, mutta pelkästään harjalla ei pumin turkkia pysty pitämään kunnossa vaan se vaatii aina ihoon asti kampaamisen kammalla. Armaksen turkin perusteellinen läpikäyminen harjalla ja kammalla vie yleensä 30-45 minuuttia, mutta koska turkki on laadultaan oikea ja otan kaiken irtoavan kerralla pois, niin Armaksen turkin kampaamisväli on noin 1kk - 1,5kk. 

POHJ MVA Teräsvillan Aina Valmis "Armas" näyttelyturkissaan. Tosin näyttää toisessa kyynäressä jo olevan "kosteusvaurio" näyttelyn jälkeen..urokset..

Silloin kun Armas vielä kävi näyttelyssä kampasin sen perusteellisesti läpi noin viikko- kaksi viikkoa ennen näyttelyä. Siihen päälle perusteellinen kastelu ja trimmaus lopuksi. Yleensä kävin vielä pari kolme päivää ennen näyttelyä sen jalat kammalla läpi ja tarvittaessa pesin pissaiset etujalat sekä siistin ääriviivat. Kesällä, jos näyttelyitä oli peräkkäin paljon pesin Armaksen yleensä näyttelykauden alussa ja välissä uitin aina kampaamisen jälkeen. Uimalla tuleekin parhaat luonnolliset kiharat. Tässäkin on sitten montaa eri koulukuntaa ja tärkeintä onkin, että jokainen löytää omalle pumilleen sopivimman turkinhoitotavan kokeilemalla. Jonkin verran puhutaan myös pumien pesuvälistä ja minulle merkkinä koirien pesun kaipuusta on käsien likaantuminen koiraa kammatessa tai jos turkki tuntuu ja näyttää latistuneelta tai pölyiseltä.

Pumi vai villakoira?

Korona-aika lisäsi yleisesti paljon koiranpentujen menekkiä ja tämä näkyi myös puminpentujen kysynnässä. Itsekin sain paljon yhteydenottoja, koska alunperin suunnittelin pentuetta jo korona-ajalle, mutta päätin sitten siirtää suunnitelmia. Iso osa kyselyistä ja kyselijöistä oli näin pentuetta lähivuosina suunnittelevan näkökulmasta mielenkiintoisia, mutta oli myös pentuja tiedustelevia, jotka eivät selkeästi vielä tienneet mitä haluavat tai mitä olisivat saamassa pumia ostaessaan. Yllättävän monessa kyselyssä tuli esiin, miten pennunostaja etsi itselleen pumin, villakoiran tai espanjanvesikoiran pentua. Näiden vaihtoehtojen välillä puntaroiminen inspiroi minua kirjoittamaan, sillä kaikkia kolmea rotua läheltä seuranneena voin todeta, että yhteistä kaikilla kolmella on kihara turkki, joka laadultaa on erilainen ja se, miten ne ovat koirina jokainen oma yksilönsä. Jokaisessa rodussa on luonteissa vaihtelua sekä samankaltaisuuksia eri rotujen välillä, mutta itse näen pumiin koirana oman lisänsä tuovan sen alkuperäinen käyttötarkoitus. Siis se, mihin rotu on jalostettu ja millaisissa olosuhteissa nuo ratkaisevat jalostusvalinnat on aikoinaan tehty. 

Otsikon mukaisesti keskityn pumin ja villakoiran vertailuun, koska pumia miettivillä on useimmiten villakoira toisena vaihtoehtona. Kirjoitan tätä tekstiä ihan omana itsenäni ilman minkään mahdollisesti muulloin edustamani tahon mandaattia tai muuta edustusta. Tällä bloggauksella minulla ei ole tarkoitus dissata tai väheksyä mitään koirarotua vaan auttaa omaa rotua pohtivia löytämään se itselleen sopivin vaihtoehto. Ajatuksena minulle on, että aina kun ihminen löytää itselleen parhaiten sopivan rodun, myös koira itse hyötyy tästä valinnasta. Oikea koira oikeaan kotiin ja niin edelleen. Kyllä te tiedätte.

Siihen sopivan koiran mietintään. Erityisesti puhdasta kotikoiraa/seurakoiraa näiden kahden rodun välillä miettivän olisi hyvä tiedostaa millä tavalla erilaisia koiratyyppejä villakoira ja pumi edustavat ja mitä se voi tarkoittaa käytännössä kotikoiralla. Terrierityyppisenä maatilan yleispaimenena peruspumi on hyvin erilainen kuin villakoira, jonka jalostus on jo vuosikymmeniä vienyt metsästyskoiraa kohti seurakoiraa. Seurakoiraa kuvaillaan usein kiltiksi ja helpoksi. Siinä, että koira on kiltti ja helppo ei ole mitään pahaa, koska se tarkoittaa sitä, että koiran kanssa saattaa olla vaivatonta elää ja koira todennäköisesti sopii useimman ihmistyypin käsiin. Monesti kiltti ja helppo koira tarkoittaa myös sitä, että koira vaatii vähemmän vaivannäköä ollakseen vaivaton kaveri arjessa. Seurakoiralle on ominaista, että koira on tasapainoinen ominaisuuksiltaan eli tasapainoinen, mutta usein pienellä määrällä kaikkia ominaisuuksia varustettu (taisteluhalu, toimintakyky jne). Toisaalta Käyttö- ja harrastuskoiralta odotetaan enemmän luonteen vahvuutta ja silloin tärkeimpiä ominaisuuksia ovat hyvät hermot, toimintakyky ja tasapainossa oleva vilkkausaste eli temperamentti. Näiden käyttöominaisuuksien vaaliminen ei tee kuitenkaan pumista huonompaa koiraa kotioloihin, vaan ovat osa sen alkuperäistä monipuolisuutta käyttökoirana, joka sopii myös kotikoiraksi, jos sen tarpeet otetaan huomioon.

Rotujen käyttötarkoituksen ymmärtämisestä on siis hyvä lähteä liikkeelle ja rotumääritelmä on ensimmäinen mitä kannattaa tutkia rotua miettissä. Sitten, kun rotumääritelmä on luettuna kannattaa kahlata rodun jalostuksentavoiteohjelma eli JTO läpi. Tämän jälkeen on helpompi valita itselleen sopiva rotu ja pentue/kasvattaja kun on tiedossa, mihin kasvattajien toivotaan tähtäävän, jotta rotu säilyy rodunomaisena ja elinvoimaisena. 

Rotumääritelmä kuvailee villakoiran käyttötarkoituksen olevan yksiselitteisesti seurakoira. Pumin käyttötarkoitus kuvaillaan hieman useammalla sanalla:  Terrierityyppinen paimenkoira, joka soveltuu myös suurten eläinten paimentamiseen. Hajuaisti on hyvin kehittynyt. Osoittautunut erinomaiseksi petoeläinten ja jyrsijöiden torjunnassa. Mainio kotikoira, sopii hyvin sisätiloihin.Tarvitsee paljon liikuntaa. Erinomainen seura- ja harrastuskoira.

Villakoiran alkuperäinen käyttötarkoitus on vesilinnustukseen käytetty metsästyskoira. Villakoiran jalostuksentavoiteohjelmassa tämä käyttätarkoitus mainitaan, mutta sitä ei enää vahvisteta. Villakoirien jalostutavoitteissa (JTO 2021-2025) on siis maininta käyttöominaisuuksien kohdalla "Villakoiran seurakoiraominaisuudet halutaan säilyttää ennallaan.".  Pumin jalostuksen tavoiteohjelmassa (JTO 2018-2022) on mainitaan jalostukselliseksi tavoitteeksi pumin käyttökoiraluonteen säilyttäminen ja tavoitteeseen pyritään pääsemään mm. luonnetestejä ja paimennuskokeita järjestämällä. 

Näkisin, että juuri pumin käyttökoiraominaisuudet ovat niitä, jotka tekevät pumista pumin. Ei välttämättä kaikista vaivattominta seurakoiraa, mahtavan seuralaisen kylläkin. Pumi on helppo koira kouluttaa ja se voi tuntua oikeissa käsissä helpolta koiralta, mutta vaivaton koira se ei kuitenkaan ole. Rohkenisin väittää, että vapaalla kasvatuksella villakoira voi aiheuttaa vähemmän ärsytystä ympäristölleen kuin pumi, jonka emäntä tai isäntä joka ei ole pystynyt/osannut/huomannut ohjata söpön puminpennun kasvua kohti yhteiskuntakelpoista koiraa. Itse toivon, että pumi jatkossakin säilyisi tyypiltään ja käyttötarkoitukseltaan ensisijaisesti paimenkoirana ja harrastuskoirana, joka käy myös seuraksi. Eli, ettei siitä tulisi puhdasta seurakoiratyyppistä koiraa. Itse siis näen seurakoirat koirina joilla on ollut alkuperäinen käyttötarkoitus, mutta joiden alkuperäistä tarkoitusta ei ole tavoitteellisesti vaalittu enää viime vuosikymmenien aikana. Pumin jalostuksessa täytyisi tosin tehdä hyvin suuri suunnanvaihto, jotta se täyttäisi yleiset kriteerit puhtaalle seurakoiratyyppiselle koiralle luonteen osalta. Jos otamme pumista pois käyttökoiraominaisuudet, eli emme kiinnittäisi niihin mitään huomiota jalostuksessa, niin millaisia ominaisuuksia meille jää jäljelle? Itse en uskaltaisi ryhtyä moiseen, vaan haluan jatkossakin nauttia elämästä oikean pumin kanssa.

Rotumääritelmä kuvailee villakoiran luonteen olevan "uskollinen, oppivainen ja helposti koulutettava, minkä vuoksi se on erityisen miellyttävä seurakoira". Pumin rotumääritelmä kuvailee luonneosiossa pumin olevan "Varsin eloista paimenkoira, jolla on uupumaton temperamentti. Se on erittäin rohkea, silti hieman varautunut vieraita kohtaan. Järkevän käytöksensä, eloisuutensa ja ilmeikkyytensä ansiosta pumi herättää huomiota aina ja kaikkialla. Se on melko äänekäs. Koko olemus ilmentää toimintahalua; vilkkautensa ja toimeliaisuutensa vuoksi koira on tuskin koskaan paikallaan. Pumi on aina aktiivinen ja valmiina toimintaan. Arka tai flegmaattinen käytös ei ole rodunomaista." 

Hylkäävinä virheinä molemmilla roduilla on vihaisuus, mutta villakoiralla sen lisäksi mainitaan myös "liiallinen arkuus". 

Luonneasioista puhuminen on haastavaa, sillä jokaisella meillä on oma ihannekoira ja usein oma sanasto, sille miten me tuota ihannettamme kuvailemme. Luonteista puhumisen vaikeuttaa myös meidän ihmisten haaste olla objektiivinen kun mietimme omia koiriamme tai rotujamme. Luonnetestien osa-alueiden vertailu näiden kahden rotujen välillä olisi hedelmällistä ja mielenkiintoista, mutta villakoiria luonnetestataan vähän rekisteröinteihin nähden. Toki pumejakaan ei testata niin paljon kuin olisi hyväksi, mutta pidän varsin hyvänä jos vuosittain rekisteröintimääriin peilaten noin 20-25% koirista käy testissä. Esimerkiksi vuonna 2019 rekisteröitiin 35 pumia ja samana vuonna luonnetestissä kävi 9 pumia. Villakoirilla vastaavasti vuonna 2019 rekisteröitiin 1001 pentua ja luonnetestissä tuonna vuonna kävi 13 koiraa, eli 1,3% rekisteröidyistä.

Molempia rotuja kuvaillaan varsin vilkkaiksi koiriksi ja omasta kokemuksesta siinä piilee rotujen yksi iso ero. Luonnetestikielellä vilkkaus, eli temperamentti, on koiran huomiokyvyn ja reaktioiden nopeutta sekä kykyä sopeutua ympäristön muutoksiin. Arjessa tämä voi näkyä ja tuntua muun muassa siinä, miten omistaja ehtii reagoida koiran reaktioihin tai tarviiko niihin kiinnittää mitään huomiota. Nopeasti vuoden 2019 ja 2018 luonnetestejä vertailemalla, pieni otos kylläkin, pumeilla on enemmän hajontaa vilkkauden osalta kuin villakoirilla, jotka vaikuttivat olevan pääsääntöisesti (+3) "puhtaan" vilkkaita, pumien ollessa pääsääntöisesti (+1) erittäin vilkkaita tai (+2) kohtuullisen vilkkaita tai myös (+3) vilkkaita. Itselläni on villakoirista muodostunut kuva hillityistä ja järkevistä koirista. Pumit eivät ole sählääjiä, mutta niiden alkuperäinen käyttötarkoitus on vaatinut nopeasti reagoivan koiran, joka silti pystyy työskentelemään järkevästi. Arjessa nopea tai suuri reagointi asioihin ei välttämättä ole aina etu, mutta kouluttaessa itse pidän sitä yhtenä nopean oppimisen lähtökohtana, kunhan vilkkaus pysyy luonnetestitermeillä "plussan puolella" eikä siten syö koiran keskittymiskykyä. Mutkat suoriksi vetämällä: villakoira voi siis vaikuttaa olevan, ja ehkä onkin, arjessa pumia keskimääräistä rauhallisempi ja vähemmän asioihin kantaa ottavampi ja vaatii siten omistajalta vähemmän aktiivista seurantaa siihen, mitä koira voi seuraavaksi huomata tai keksiä ympäristöstään.

Koiraa miettiesssä jokaisen kannattaa rehellisesti miettiä minkä verran koiraan oikeasti haluaa panostaa ja erityisesti haluaako koiran kanssa harrastaa jotain. Pumien rekisteröintimääriin suhteutettuna niitä on verrattain paljon harrastuskoirina, eli kilpailevat eri lajeissa. Pumin käyttökoiramaisuus näkyy jo lajien suurempana valikoimana, eli villakoiriin verrattuna pumeilla on myös oikeus osallistua palveluskoirakokeisiin sekä paimennuskokeisiin jo rotunsa puolesta. Toki villakoiria rekisteröidään moninkertaisesti enemmän kuin pumeja vuositasolla, pumeja reilusti alle 100 yksilöä ja villakoiria noin 1000 pentua vuosittain, joten villakoiria myös näkyy pumeja enemmän kisakentillä, tai ihan missä tahansa muuallakin.

Turkki on myös yksi mikä ulkonäöllisesti yhdistää pumia ja villakoiraa, mutta toisaalta erottaa ne voimakkaasti toisistaan. Olen kahdenkymmenen vuoden aikana trimmannut monenlaisia puminturkkeja, mutta myös villakoiria siinä sivussa. Olen nähnyt jonkin verran takkuisia pumeja vuosien varrella, mutta kotikoirissa takkuiset ja huopuneet villakoirat ovat ihan oma lukunsa turkin pituudesta riippumatta. Villakoiran ja pumin turkki näyttää äkkiä katsottuna samalta, mutta tuntuu ja on hoidettavuudeltaan ihan erilainen. Rotumääritelmä sanoo villakoiran turkista: Karva on runsasta, hienolaatuista, villavaa ja hyvin kihartuvaa, kädellä painettaessa joustavaa ja kimmoisaa. Karvan tulee olla tiheää, tuuheaa ja tasapitkää muodostaen tasaisia kiharoita. Villakoiran turkki voi myös olla kiharan lisäksi nyörimäistä. Pumin turkista rotumääritelmä sanoo: Laineikasta ja kihartuvaa, ei koskaan sileää eikä nyörimäistä. Karva on keskimäärin 4 - 7 cm pitkää, joustavaa, pörröistä ja tiheää. Karvapeite muodostuu vahvasta, ei liian runsaasta, karkeasta peitinkarvasta ja pehmeästä aluskarvasta. Tähän on hyvä pysähtyä hetkeksi miettimään mitä eroa sitten on käytännössä villavalla ja vahvalla karvalla ja käydä tutustumassa villakoirien ja pumien turkinhoitorutiineihin, mieluiten ihan omakohtaisesti kokeilemalla.

Jotta pitäisin ajatuksenvirtani maltillisena haluaisin todeta loppuun, että pumin ja villakoiran välillä miettivän tulisi päättää haluaako hän iloisen seurakoiran, josta saa kivan harrastuskoiran vai aktiivisen paimen- ja harrastuskoiran, josta saa kivan seurakoiran kun sillä on tarpeeksi tekemistä arjessa. Pumi ei ole villakoira eikä villakoira ole pumi. Pysyköön kumpikin rotu omanaan ja arvokkaina omine käyttöominaisuuksineen ja löytäkööt ihmiset sellaisen koiran, minkä tarvitsevat elämäänsä.

Miten vuosi 2020 meni?

Kirjoitin vuoden vaihtuessa alla olevan fb-postauksen, joka hyvin kuvaa päällimmäisiä ajatuksiani menneestä vuodesta. Toki mukaan mahtui paljon muitakin asioita, hyviä sekä vähemmän hyviä, mutta positiivisen kautta mennään edelleenkin.

Muita mukavia juttuja vuodelle oli kirjoitukseni julkaiseminen Palveluskoiraliiton lehdessä...

..sekä onnistuneet tapahtumat, joita oli mukava olla järjestämässä ja osallistumassa. Unohtamatta kaikkia kivoja reissuja Mikan, äitini ja ystävien kanssa. Alla kuvia sekalaisessa järjestyksessä meidän vuodesta.

 

Pumien kevätkokous Iissä ja nose work treenit

Kesäkuinen Norjan reissu Lofooteille

Rovaniemen mätsäri iiläisten ystävien kanssa

Pumipäivillä ihanien pumien ja ihmisten kanssa

Lonkkakuvaretki Pelloon ypäjäläisten ystävien kanssa 

sekä Pulmu hyvät terveystulokset

Mökkeilyä

Etäluentoja

Kesäillan pelihetkiä

Scandic-kiertue Pulmun kanssa kesällä

Ystävän aapiskukon tapaaminen

Lisää pelihetkiä Mikan kanssa

Ensilumi mökillä ja kesärenkailla kotiin hengissä

Itsensä haastamista

                                                                                

Sadonkorjuumarkkinoilla

Mätsärin järjestäminen Iissä

 

Pumien poikapäivät Lempäälässä ja kaikki upeat urokset!

                                                                                    

Suvannon retki ja Pulmun velipuolen tapaaminen

                                                                                    

Omalla pihalla oleskelu

Mikäli vuodesta 2021 tulee vähintääkin yhtä hyvä, niin olen kiitollinen. Toki voisin murehtiä kaikkia peruuntuneita tapahtumia ja koulutuksia, mutta vuosi 2020 oli oikein hyvä näinkin. Mitään oikeasti tärkeää ei jäänyt tekemättä tai kokematta. Terveenäkin pysyttiin. 

Syksy ja muutoksen tuulet

Tämä tuo minulle ilon

Aloitin kirjoittamaan koontia meidän kesästä, mutta saatuani sen valmiiksi jätin tekstin julkaisemattomiin odottamaan jatkojalostumista roskakoriin. Totesin, että sen mikä oli tärkeintä kertoa kerroin jo facessa ja instassa silloin kun asiat olivat ajankohtaisia. Olisin mieluusti kirjoittanut kaikista kissanristiäisistä ja kivoista jutuista heti niiden tapahduttua, mutta jostain syystä kirjoittaminen aina jäi. Sitten, kun alkoi olla kertomattomia juttuja toukokuusta lähtien, alkoi kirjoittaminen tulla aina vain vaikeammaksi. En enää tiennyt mistä aloittaa.

Lyhyesti kuitenkin kerrottakoon, että meillä oli kiva kesä, ehkä paras aikoihin. Paljon tehtiin ja paljon jätettiin tekemättä. Kesän kohokohta oli ehdottomasti Pumipäivät, jossa pääsin oikeasti rentoutumaan ja huomaamaan, että mikä se onkaan parasta koiraharrastuksessani tällä hetkellä. Se on omat pumit, muut pumi-ihmiset ja pumiasiat. Talkoilu rodun eteen miettimättä talkoopisteitä, omia tai erityisesti niitä muiden.

Elokuun oivallus johti asioiden pistämiseen tärkeysjärjestykseen ja päätökseen, että jatkossa omat koirani tulevat ensimmäisenä. Ihan oikeasti ensimmäisenä. Ei enää muiden harrastamisen eteen talkoilua, vaan talkoilua suunnitelmallisesti omien koirien vuoksi ja niiden kanssa harrastamisen mahdollistamiseksi. Ei siis enää omien koirin treenien jättämistä väliin koirakokousten vuoksi tai unettomia öitä kokeiden tai rytmihäiriöitä hallihankkeiden vuoksi. Ei enää stressiä kohtuuttomista odotuksista tai painostusta lähteä mukaan epärealistisiin hankkeisiin.  Olen viimeisen kahdeksan vuoden ajan  talkoillut paikalliselle yhdistykselle vuodessa 70-100 pistettä, kun omien koirien kanssa treenaamiseen olisi riittänyt 25-30 pistettä. Olen joskus nauttinut saadessani järjestää kokeita ja tapahtumia, joihin en itse edes ollut osallistumassa omien koirieni kanssa. Aika, harrastuksen luonne ja ihmiset ovat kuitenkin muuttuneet ja minä siinä samalla. Aina en ole ollut muutoksien suuntaan tyytyväinen.

Viime rally-treeneissä kysyttiin meiltä ryhmäläisiltä alkuhaastattelussa mikä heille tuo iloa harrastuksessa tai treeneissä. Minulle se on omien koirien innostus yhdessä tekemisestä, mutta jos koirat odottavat jatkuvasti kotona kun minä olen talkoilemassa, niin ei siinä paljoa kenenkään silmät kiilu innostuksesta.

Eräs ystäväni puheli minulle miten ei kannata tehdä asioita, jotka eivät tunnut hyvältä, jos on mahdollista tehdä sitä mistä nauttii. Näitä mietiskellessäni päätin viimein, että nyt on minun aika luopua osasta paikallisista luottamustehtävistä, sillä viisitoista vuotta hallitustyötä yhdessä yhdistyksessä on ihan nokko yhdellä istumalla. Jos itse en enää saa tehtävästään mitään, niin miten voisin antaa toisille jotain uutta? Ensimmäiset 12 vuotta yhdistysaktiivina olivat hyviä ja opin suunnattomasti. Viimeiset kolme vuotta opettivat minulle omat rajani ja sen mikä harrastamisessa on oikeasti tärkeää.

Nyt kun sain päätökseni tehtyä, niin olo on keveä ja haikeakin. Vielä loppurutistus ja sitten sihteerin mappi arkistoon ja keskittyminen kunnolla siihen mikä on parasta juuri nyt.