Muistan tehneeni jossain vaiheessa näiden nuorten koirien kanssa päätöksen, että en enää vie keskeneräistä koiraa kokeeseen, mutta niin vain sieltä itseni taas kerran löysin. Armaksen kanssa aloitimme rallyn harrastamisen kesällä ja ehdimme kesäkuussa muutamiin treeneihin ennen kahden kuukauden kesätaukoa, elokuun lopussa ja syyskuun alussa pääsimme tekemään kaksi kokeenomaista rataa. Ainon kanssa harrastimme ahkerasti viime talven ja kevään. Olen itse harrastanut rallya enemmän ja vähemmän siitä lähtien kun ensimmäiset lajin kurssit tulivat Rovaniemelle, mutta lajin virallistuttua en saanut säännöistä kunnolla kiinni, tai lähinnä siitä mitä kaikkea minun ohjaajana kestää radalla tehdä. Enempiä ajattelematta ja hyvin itselleni perustellen ilmoitin molemmat, Ainon sekä Armaksen syyskuun 9.päivän kerhonmestaruuskokeeseen.
Ainon mammaloman jälkeiset treenit osoittivat koiran ajatusten olevan vielä ihan kaikkialla ja kropan jumiutuneen niin lahjakkaasti, että päätin perua sen ilmoittautumisen. Jälkikäteen ajatellen olihan synnytyksestäki kokeeseen mennessä kulunut vasta 79 vuorokautta, kun kennelliitto edellyttää 75 vuorokauden mammalomaa. Toinen juoksu oli kaikenlisäksi tulossa. Ei siis ihme, jos Ainon keskittyminen työskentelyyn tuntui välillä olevan hattaran tasolla. Ainolle tuli siis ohjelmaan kokeenomaisten treenien tilalta hierontaa Jonnan (RoiRex Urheilukoirahieroja) rauhallisen osaavissa käsissä.
Armas kävi siis ennen koetta tekemässä kaksi kokeenomaista rataa. Toisen n. 82 pisteen suorituksella ja toisen nippa nappa 70 pisteellä. Ongelmana näillä radoilla oli se, ettei Armas osannut kääntyä vasemmalle istumatta, kiertää oikealta sivulle, minä en osannut laskea askeliani (sekosin välillä jo ensimmäisen askeleen kohdalla) eteentulo oli jäykkää ja kyltti nro 31 oli ihan utopiaa. Lisäksi minulla oli tapana kiristellä hihnaa kiiruhtaessani oikealle ja vasemmalle. Hihnaan sain hyviä vinkkejä mm. harjoitella kytkemällä koira villalankaan ja harjoitella olemaan katkaisematta lankaa sekä radan miettiminen myös hihnan käyttämisen näkökulmasta. Kumpaakaan en ehtinyt kokeilla.
Päivää ennen koetta Armas oppi, että oikealta kiertämisellä on nimi ja siitä maksetaan palkkaa. Sattuipa myöskin niin, että oikealta seläntakaa kiertäminen oli Armkasen lempijuttuja nuorena kun harjoittelimme sujuvaa hihnassa kävelyä, potkurilla potkuttelua jne. Nyt oli hienoa kun ko. liike oli oikein toivottavaa ja siitä sai palkkaa! Edellisenä päivänä harjoittelimme myös kovasti maahan menoa liikkeestä ja ilman. Videolta näkee hyvin mitä Armas oli sisäistänyt.
Ennen koesuoritusta minua oksetti ja tärisytti eli jännitti, mutta haettuani Armaksen autosta katosi jännitys. Koira oli äärimmäisen hyvällä tuulella ja hyvin virittynyt tekemään töitä. Rata meni meidän tasoisesti, mutta oli huojentavaa huomata, että palkkaamattomuus, jote emme ehtineet harjoitella kuntoon, riitti Armakselle ja se innostui jopa liikaa minun kehuista. Ihan mieletön kisakaveri, kun vielä opetan sille liikkeet. Oli jännä huomata miten sosiaalinen palkka oli koiralla kisasuorituksessakin ihan yhät käypä kuin nami, mutta se väänsi koiran perusasentoa yli 90 asteen, mitä treeneissä ei ollut tullut esille kun vain namilla olin imutellut menemään. Huomasin myös, että Armas ei ole loppujen lopuksi oppinut imuttamalla seuraamiseen oikeaa paikkaa, vaan kokeessa meni sillä paikalla, minkä se on aikoinaan oivaltanut petokurssilla kontaktikävelyssä naksuttelemalla. Tässä siis pohdittavaa tuleviin treeneihin.
Tämä koekokemus, vaikka tulos oli nolla, oli hirveän tärkeä minulle. Opin taas hieman enemmän luottamaan kisakaveriini, pääsin paremmin sisälle lajin koesuorituksen vaatimuksiin ja ensimmäistä kertaa aikoihin kisajännitys ei haitannut minun suorittamista, niin pystyin kehumaan ja tsemppaamaan koiraa. Kokeelle asetetut tavoitteet siis täyttyivät! Ainoa huono puoli oli se, että aloin vimmatusti selata koekalenteria loppuvuodelle.
