Luonnetesti

Nupun kanssa kävimme luonnetestissä lauantaina. Lähtökohdat olivat hieman kyseenalaiset minun ollessa kuumeessa ja Nupun valeraskaana. Vielä päivällä se yritti imettää Ainoaan ja tätä kirjoittaessa vauhti vain kiihtyy, eli mökillä käydessä teki jo ahkerasti pesää itselleen männyn juurelle. Siitä huolimatta selvittiin testi läpi ilman suurempia yllätyksiä. Loppupisteet eivät päätä huimaa, mutta minulle olikin tärkeintä nähdä koiran mahdollinen terävyys sekä miten se reagoi laukausiin paineistettuna. Muu olikin jo tiedossa. Terävyyttä ei ollut,  ja laukaukset menivät kuten aina. Nupun kanssa ei siis tarvitse pelätä sen syövän ketään, vaikka arjessa välillä terävyyttä näkyisikin.

Toimintakyky -1, Pieni

"Koira selvästi pelkää kelkkaa ja ohjaaja joutuu auttamaan kontaktin saamisessa käymällä kyykkyyn kelkan viereen ja puheella. Pimeässä koiraa joudutaan kutsumaan useita kertoja ja koira epäröi ja etenee hitaasti."

 

 Terävyys + 1, Pieni ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua

"Seinässä koira reagoi hyvin laimeasti tai ei lainkaan hyökkäykseen, tai osoittaa pelkoa."

Puolustushalu +1, Pieni (Nuppu murisi vaimeasti selkäni takana)

"Koira on ohjaajan sivulla tai takaviistossa, ehkä muutama haukahdus, muuten vaisu esitys. Hyväksyy hyökkääjän samoin kuin luoksepäästävyydessä."

Taisteluhalu -1, Pieni

"Koira tarttuu esineeseen, mutta ei taistele vaan pureskelee sitä ja laskee heti irti, kun esineestä vedetään; tai koira ei ota lainkaan esinettä suuhunsa, mutta osoittaa jonkin verran taisteluhalua kelkalla ja muissa osasuorituksissa."

Hermorakenne -1, Vähän hermostunut

"Koirassa on havaittavissa selvää rauhattomuutta ja se hakee osasuorituksissa ohjaajansa tukea. Se vaatii pidemmät palautumisajat osasuoritusten välillä ja sen hermostuneisuudesta johtuva epäjohdonmukainen käyttäytyminen on selvästi havaittavissa. Koira liikehtii jaääntelee tarpeettomasti."

Temperamentti +2, Kohtuullisen vilkas

"Koiran reagointinopeus ja väistö on hieman hitaampi, mutta hallittu ja koiran huomio oikein suuntautunut."

 Kovuus -2, Pehmeä

"Koira, joka osoittaa selvästi pelästyneensä kohdetta ja osoittaa halunsa välttää paikkaa suhteellisen pitkänkin palautumisajan jälkeen ja vaatii ohjaajalta runsasta houkuttelua."

Luoksepäästävyys +2a

"Koira, joka houkuttelematta tai pienin houkutuksin hakeutuu kosketukseen myös vieraiden ihmisten kanssa, käyttäytyen ystävällisesti. Koira on ns. ujo."

Laukaisupelottomuus +, Paukkuärtyisä

"Koira, jolle ampuminen aiheuttaa selviä aggressiivisia reaktioita äänen suuntaan."

Pluspisteitä 62 ja miinuspisteitä 76, lopputuloksena -14 +

Oli mukava huomata, että tunnen koirani ja olen kasvattanut sitä ihan oikealla ajatuksella, ilman harhakuvitelmia sen luonteesta. Testin jälkeen autoon päästyään Nuppu oli taas oma itsensä ja kotona kuin ei missään olisi ikinä käynytkään. Koira ei siis kärsinyt testistää hetken huimausta pahemmin, vaikka testipaikalla olikin kovasti mielimässä kotiin. Omin jaloin kuitenkin selvitti testin läpi.

Nuppu on arjessa helppo, sillä (luojan kiitos) se ei ole ääniarka.  Muuten noilla väistöillä olisi sen kanssa vaikeuksissa. Mietin ennen testiä, etten olekaan sitä koskaan nähnyt kunnolla säikähtäneenä. Sen tiesin, että väistöt ovat tarvittaessa komeita ja nopeita, jalkoihin se ei ole ikinä jäänyt. Seinällä oli mukava huomata ettei se kanna kaunaa ja viimeiseen asti väistää, eikä siis ole ensimmäisenä karkaamassa kenenkään kimppuun. Itse näin pidättyväisyyden vaivaavan testin alussa, mutta helpottavan hieman testin kuluessa. Pehmeydellä on hyvät ja huonot puolensa. Nupun elämään se vaikuttaa siten, että se on äärimmäisen nopea oppimaan ja taipuisa toimimaan minun ohjeiden mukaan. Pidättyväisyyden kanssa yhdistettynä pehmeys tekee sen, että Nuppu muistaa kyllä kaikki ihmiset ja koirat, jotka se on merkinnyt mustaan listana. Tämän vuoksi mm. lasten kanssa rentona oleminen on tuottanut vaikeuksia. Hermojen ja toimintakyvyn olisi suonut tietenkin olevn plussan puolella, niin kuin kaikilla pumeilla toivoisi olevan, mutta näillä jatketaan samaan malliin kuin aikaisemminkin. Ne ongelmat, mitä meillä välillä arjessa esiintyy johtunevat tällä ymmärryksellä dominanssista, mitä koirassa on hyvin paljon.

Sunnuntaina testattiin myös Nupun veli ja nyt 8 koiran katraasta on testattu kaikkiaan viisi jäsentä.

Loppukeskustelua ei valitettavasti tullut videolle. Meidät toivotettiin testiin uudelleen kun saamme laumajärjestyksen selväksi ja Nupun asema vakiinnuttua. Se, ettei Nuppu ole saanut missään vaiheessa omia "tehtäviään" laumassa selville mahdollisesti vaikuttaa testissä toimimiseen Mene ja tiedä. Itse ajattelin ehdottomasti uusia testin, ihan jo mielenkiinnosta, viimeistään parin vuoden päästä.

Pellon PN

Käväistiin Ainon ja Armaksen kanssa mutka Pellossa, lähinäyttelyssä. Yhdistettiin  näyttelyretkeen myös ruska- sekä kulttuuriretki. Katseltiin siis auton ikkunasta upeaa ruskaa ja käytiin ihmettelemässä Pellon kirkon arkkitehtuuria.

Näyttelyssä meillä oli tuomarina Leni Finne ja näyttelypaikkana oli Rohki-halli. Ainon ja Armaksen ensimmäinen hallinäyttely. Heti ovella Aino jäi Armaksen ja jonkin toisen pennun jalkoihin ja oli sitä mieltä että paivästä ei voi tulla hyvä. Hetken hengähdettyä se kuitenkin syttyi rotukehässä, kun ei olisi millään antanut minun esiintyä Armaksen kanssa ihan vain keskenämme.

Armaksella on tällä hetkellä murkkuikä ja suurin osa ihmisistä on sen mielestä epäilyttävän tuttavallisia. Tuomarin se antoi mukisematta tutkia itsensä ja patsasteli mallikelpoisesti. Liikkeissä näki ettei olla treenattu. Tuomarin kanssa hetken pähkäiltiin pumi uroksen maksimi säkäkorkeutta, mutta mittatikkua kun ei ollut niin totesi vain Armaksen olevan suuri. Lenihän on aikoinaan mitannut Mimmin ylisuureksi, joten osasin odottaa että Armaksen jalkavuudesta tulee sanomista.

Kaiken kaikkiaan Armaksesta lausuttiin seuraavaa:

"Kookas. Ei saa kasvaa enää yhtään. Sopiva luusto. Oikealinjainen pää. Kauniit tummat silmät. Oikein taittuneet korvat. Säkä saisi olla korostuneempi. Niukat etukulmaukset ja eturinta. Vielä matala rintakehä. Niukat takakulmaukset. Turhan tiukkaan kiertyvä häntä. Oikea askelpituus." KP, VSP-Pentu

Aino tuntui olevan tuomarin mieleen ollen pieni ja kompakti paketti. Aino tervehti tuomaria hyvin avoimesti, mutta hampaat olisi mielellään pitänyt omana tietonaan. Tuomari sai kuitenkin katsottua purennan ja harjoituksen vuoksi halusi katsoa sivuhampaatkin. Sehän sopi meille. Aino malttoi liikkua Armasta paremmin, mutta hävetti miten vähän niiden kanssa ehti treenata ennen kehään menoa. Ainosta tuomari loihti lausumaan seuraavaa:

" Oikeat mittasuhteet. Sopiva luusto. Oikealinjainen pää, joskin melko voimakas otsauurre. Oikein taittuneet korvat. Hyvä kaula. Sään tulee vielä kehittyä. Niukahko eturinta. Ok etukulmaukset. Oikeanmallinen rintakehä. Ok takakulmaukset. Turhan tiukkakierteinen häntä. Oikea askelpituus."
KP, ROP-pentu

Ryhmäkehässä ei enää hellinnyt sijoitusta väsyneen Ainon kanssa. Liikkeet menivät ihan ok, mutta yleisilmeestä näki, että Ainosta ei ollut niin maailman mukavinta seisoskella muiden pentujen kanssa. Tuomari käsitteli kehässä esiintyneitä pentuja ihanan ymmärtäväisesti ja antoi jokaiselle pennulle aikaan tuoda parhaat puolensa esiin.

Viralliset seisotuskuvat tulevat, jahka keretään ulos vielä valoisan aikaan.

Treeniä veren maku suussa..

..naudanveren nimittäin.

Keskiviikkona heräsimme viikonlopun jäljiltä ja ystävän innostamana oli sovittuna mejätreenit. Nupulle ystävä oli edellisenä iltana käynyt tekemässä jäljen, jonka kulusta minulla ei ollut mitään aavistusta. Siinä oli kaksi makausta ja kulki ennalta arvaamattomasti kuten haavakon voisi kuvitella tekevän. Nuppu teki töitä itsenäisesti ja hyvällä otteella. Se siis jäljesti sopivalla vauhdilla ja vain kerran sen piti tarkistaa missä jälki kulkee, silloinkin se nappasi jäljen ilmavainulla parin metrin päästä. Muutoin se meni pääasiassa maavainulla. Sorkalle se meni reippaasti ja nuuskutteli sitä pitkän aikaa. Aamuruoka tuli sorkalta.

Pentujen jäljet muistuttivat perinteisiä avoimen luokan jälkiä, mutta lyhyillä matkoilla. Alkumakauksella ei ollut nameja, vaan vasta toisella. Toiselta kulmalta oli jäänyt namit pois.
Armas jäljesti vilkkaana, välillä pyörähti takaisinpäin tarkistamaan jäljen ja matkalla ehti napata ihmisen paskaa evääksi. Koko jäljen se kuitenkin selvitti myös kulmat ihan kivasti. Sorkalle se meni reippaasti nuuski sitä hartaasti, söi namuset ja aamuruuan. Makaukset kiinnostivat saman verran kuin emäänsä, eli ne ilmaistiin/merkattiin mutta ei kuhnaillut niissä ylenmäärin.

Aino jäljesti taas ihan toisella tapaa. Se lähti tasaisesti ja varmasti ekaan osioon ja kulki tiukasti jäljen päällä. Jossain kohtaan tuli varvikossa jotain epämiellyttävää vastaan ja Aino poikkesi jäljeltä kiertääkseen sen. Sitten taas takasin jäljen päälle. Makaukset meinasi ensin mennä yli, mutta ne huomattuaan kuhnaille ja nautiskeli niissä pitkän aikaa. Kaivoi ja natusteli makupaloja ja veristä kunttaa. Viimeisellä osiolla Aino hieman harhaili, mutta palasi jäljelle ja löysi sorkan. Sorkka oli kiinnostava ja Ainolla tuntui olevan vaikeuksia päättää syökö ensin sorkan, namit vai aamuruuan.
Aamuruuaksi olikin sopivasti raakaa hirvenlihaa kasvistattarihöysteellä.

Usva pääsi viimeistelemään pentujen jäljet. Laskin sen autosta laittaakseni sen valjaisiin ja liinaan. Mummeli otti ja lähti siltä seisomalta Armaksen jäljelle ajoi sitä yksikseen hetken ja lähti sitten loikkumaan metsään omaksi hyviksi. Minua ei ihan kamalasti huvittanut siinä vaiheessa loittoneva mummokoira. Huutelin mutta tuntui, että vain metsä kuuli minut. Usvallahan on taito löytää porot ja puput ihan sama missä se on irti. Ne vain yhtäkkiä ovat aina tupsahtaneet sen eteen. Onneksi ei kuitenkan tällä kertaa niin tapahtunut. Usva jatkoi leikkiään hetken kunnes totesi alueen joko vapaaksi pupuista tai minun olevan jo sopivalla tuulella hänen paluulleen. Siitäpä sitten läksimme Ainon jäljelle. Usva jäljesti selkeästi Ainon kulkua jäljellä, koska teki kaikki samat mutkat ja liikkeet mitä Ainokin. Vikan osion harhalla pyysin Usvan oikealle jäljelle ja se siirtyikin sinne heti. Tiesi mokama koko ajan missä se menee. Sorkalle Usva meni reippaasti ja alkoi natustaa sitä samantien. Usvan ruuan unohdin autolle ja tarjosinkin sitä sille autossa, mutta ei kelvannut sillä hetkellä.

Treenien jälkeen oli ohjaajien vuoro saada apetta ja sattumalta ruokapaikan molemmin puolin oli eläinkaupat. Siitä tulikin sitten kallis treenireissu.

Kotona ehdimme hengähtää hetken ennen kuin oli pentuja Peto-kurssin vuoro. Armaksen ohjastajalla oli muita kiireitä joten päädyin menemään Ainon kanssa aikaisempaan ryhmään ja Armaksen kanssa meidän normiryhmään. Aino oli treeneissä aktiivinen ja innokas itsensä, meillä oli vain jäänyt edellisen kerran kotiläksyt saamatta ja saimme sitten treenailla vanhoja juttuja. Tällä kertaa tehtiin ohituksia ensimmäistä kertaa kontkatikävelyssä ja pääsin samaistumaan oppilaideni asemaan. Aino oli kovasti mukana, mutta se ei aina ollut ihan varma miten päin missä kohtaa sen tulisi kävellä kontaktissa. Hauskaa oli kuitenkin. Edelleen Aino saalistaa ja taistelee lelusta kuin vimmattu ja pääsi myös taistelemaan vieraan ihmisen kanssa.

Armaksen kanssa saapastelimme kentälle seuraavaksi ja se kulki mukana hipihiljaa ja räyhäämättä muille. Edellisen kerran keskustelu oli mennyt perille sen verran hyvin että Armasta hiukan hirvitti tuijottaa minua silmiin kun kontaktia treenailimme alkuun. Vilkuili vain sivusilmällä, mutta hyvin pian huomasi että meidän välit on kentällä yhtä ok, kuin kotonakin ja rentoutui ja alkoi tehdä töitä normaalilla innolla. Ohitukset menivät Armaksen kanssa yli odotusten. Niin hyvin, että pitää alkaa hiomaan sen kontaktikävelystä jo oikeaa seuraamisliikettä.

Treenien jälkeen oli vielä kauppa-asioita ja niiden aikana alko mieletön ukonilma. Pennut loikoilivat autossa rentoina ja kotiin saavuttua kävimme vielä pikapissit räiskeessä ilman kummenpia reaktioita. Kotona olevat olivat reagoineet Nuppua lukuunottamatta. Leksu haukkui jokaiselle jyrähdykselle ja Usvaa oli ahdistanut niin että se oli yrittänyt pois talosta ovenkarmien kautta. Se oli pistetty kevythäkkiin turvaan, mutta oli sitten repinyt häkin ovikankaaseen kuonon mentävän reiän. Tulin juuri kotiin uuden kevythäkin kanssa, jonka ostin edellisen rikkoutuneen tilalle. Taas on ehjiä kevythäkkejä yksi liian vähän. Usva rauhoittui kun muu lauma laittoi sen ympärille nukkumaan ja heti äänien lakattua se oli valmis lähtemään iltalenkille. Nupun ja pentujen kanssa kävimme tekemässä iltakävelyn jo hieman aikaisemmin.

Viikkoa kerrakseen

Tapahtumarikas viikko huipentui sunnuntain mejäkokeeseen. Saimme koepaikan ihan viime hetkellä peruutusten vuoksi. Treenaaminen oli siis jäänyt minimiin ennen koetta. Viimeksi taisimme tehdä jälkeä heinäkuussa. Torstaina totesin, että Nuppu oli alkananut kehittää kunnon valeraskautta. En siis ollut onnistunut aktivoimaan ja liikuttamaan sitä normaalia enemmän. Sain siis keskittyä jännittämään koetta, jonka tiesin menevän joko tosi hyvin tai tosi huonosti Nupun hajamielisyyden vuoksi. Pennut ja Usva pääsivät taas mökkeilemään ja Leksu oli Nupun henkivartijana koko koeviikonlopun. Mika pelasti minut yhdeltä ressiltä ja lähti tekemään minun opastettavaa jälkeä, opastaen sen sitten myös kokeessa. Minä sain keskittyä pelkästään odottamaaan omaa vuoroa.

Koe alkoi klo 7.30 ampumisella kuten aikaisemminkin. Mikan läsnäolo kokeessa teki sen, että Nuppu ei olisi halunnut jäädä yksikseen odottelemaan puuhun vaan pyrki sitkeästi autolle missä sen muu lauma oli.. Valjaat ei siinä tilanteessa ollut mikään este, vaan pieni hidaste, joista se aina vapautti itsenäsä kuin tiukasta paidasta. Onneksi olin vieressä ottamassa aina kopin siitä. Onneksi löytyi sellainen panta, missä rouvakoira sitten pysyi kuristumisenkin uhalla. Itse ampuminen ei tälläkään kertaa auheuttanut haukkumista suurempaa reaktiota, ja sai koiran taas takaisin työmoodiin.

Jäljelle pääsimme vasta klo 12.15, eli pitkän aikaa saimme taas tappaa aikaa. Aurinko paistoi ja oli kuivannut jo aamukasteen. Sunnuntaina aamukasteen aika olisi ollut kaikista ihanteellisin aika ajaa jäljet. Jäljen ikä oli 21.15, eli taisi olla vanhin kisajälki, minkä olimme ikinä ajaneet.

Aloitus sujui hyvin, paremmin kuin ikinä, se oli hallittu ja rauhallisen innokas. Ensimmäisen osan ensimmäisen kolmanneksen jälkeen Nuppu teki selkeän kulman ja jatkoi yhtä innokasta jäljestystä. Tiesin heti, että nyt ollaan jollain tuoreemmalla jäljellä. Ylitimme vanhan metsäautotien pohjan ja lopulta tuomari totesi hukan ja palautti meidät puhtaalle jäljelle. Nuppu sai hajusta kiinni, mutta otti takajäljen pyrkien palaamaan samalle jäljelle, mitä jo kerran ajoi hukkaan asti. Otimme uudelleen puhtaalle jäljelle ja tällä kertaa Nuppu veisi minut uudelleen metsäautotien pohjalle, tuijotteli läähättäen läheistä lampea ja nuuskuttaen ilmaan. Kannustin koiraa etsimään jäljen, mutta sain vastaukseksi"piip". Se oli minulle merkki, ettei koira enää jaksa. Päätin keskeyttää suorituksen siihen. Sovimme kuitenkin että teemme jäljen loppuun asti. Nuppu vietiin ekalle kulmalle, mutta makausta se ei noterannut mitenkään, tuijotteli vain lammelle. Sen jälkeen kuljimme jäljen tuntumassa koiran lepuuttaen itseään. Pienten kannustusten jälkeen se jatkoi taas hommia ja loppu kolmanneksen se kulki taas tasaisen varmaan tapaansa löytäen sorkan. Sorkalle se meni suoraan ja itselleen tyypillisesti se nuuhkaisi sitä kerran ja tököttämään sorkan äärelle odottaen minun seuraavaa liikkua.

 Kaiken kaikkiaan kokeen perusteella olen tyytyväinen siihen, miten Nuppu jaksoi taas kerätä voimansa ja pinnistää jäljen loppuun, huolimatta alun epäonnistumisesta ja siitä seuranneesta turhaumasta ja paineesta. Tämänkin kokeen aikana sain itselleni vahvistusta siitä, että osaan kuin osaankin lukea koiraani jäljellä. Kiitän itseäni siitä, että maltoin keskeyttää kokeen kun alkoi näyttää siltä, että koiran pitäisi tehdä enemmän töitä, mitä se sillä hetkellä olisi kyennyt tekemään. Kieltämättä olisi ollut kiusaus yrittää siihen huonoonkin tulokseen, mutta koulutuksellisesti se olisi saattanut tehdä koiralle enemmän hallaa kuin mitä tällä suorituksella saavutimme.



Hahmotelma jäljestä ja sen kulusta, punainen pyrkii kuvaamaan koiran liikkeitä

Seuraavaa treeniä varten olisi tarkoitus ihan oikeasti alkaa tekemään pidempää jälkeä. Ollaan siis osin aikapulan vuoksi tehty lyhyitä motivoivia jälkiä, mutta pitkäkestoinen puurtaminen on jäänyt treenaamatta. Jotain motivoivaa ensimmäiselle makaukselle pitää keksiä, koska nyt kahden viimeisen kokeen perusteella jos ekasta osiosta selvitään ilman hukkaa, niin loppu sujuu hyvin. Nupulla on siis kahdessa viimeisemmässä kokeessa ns. polttanut itsensä alussa loppuun ja pienen tuumailutauon jälkeen taas päässyt vauhtiin.

Otsikkoon viitaten, meillä on koko viikkoa sattunut ja tapahtunut kaikenlaista. Alkuviikko melkein meni itsensä edestä yövuoroja tehden, mutta keskiviikosta alkoi tapahtumien ketju.

Maanantai-iltana olin lähdössä kiirellä töihin. Jossain vaiheessa onnistuin kolauttamaan kalloni jomman kumman pennun kanssa yhteen. Meillä nimittäin on välillä tilanteita, jossa tuntuu että talo on täynnä pentuja, jotka vilistävät sohvalla istuessa pään korkeudelta ohi kuin mitkäkin villiintyneet oravat. Liekkö sitten menin väistämään jotain sotkien hienon lentoradan vaiko otinko peräti kopin pennusta. Joka tapauksessa päässä humisi kuin missäkin ja särky alkoi vallata mielen. Tämän hilpeähkön olotilan kanssa lähdin sitten iloisesti paukkuvalla autollani läheiseen Saleen ostamaan yöeväät. Parkkipaikalla jostain pusikosta kömpi housujaan nostellen hieman huonokuntoisempi mies vihaisesti tuijottaen. Pahaenteinen ukko marssi autoni luokse ja vaati minua avaamaan oven. Minun v-käyräni oli jo tässä vaiheessa aika hyvässä asemassa ja aukaisin oven hyvin jäätävänä. Sain ukolta vihaisen saarnan mikä minun autossani on rikki ja määräyksen tehdä asialle heti jotain muuten auto leikkaa kiinni. Minä kiittämätön ihminen tästä huolenpidosta ja lähimmäisen välittämisen eleestä vastailin vain hyvin koleasti ja marssin kauppaan ukko saarnaten perässäni. Vielä kaupassakin sain tuimia silmäyksiä kyseiseltä herralta. Jälkikäteen toki harmitti, etten kyennyt edes näyttämään ystävälliseltä, sillä mukavahan sen on kun ihmiset tulevat tiedottamaan kun autoni käyntiääni on kumma. Näitä huolestuneita kanssaihmisiä on nyt vain sattunut niin monta peräjälkeen, että suunnittelin jo tilaavani tuulilasiin tarran "Kyllä, minäkin kuulen sen äänen". Yleensä he siis olettavat etten itse kuule em. ääntä autoni käydessä. No, tästä otin onkeeni ja tiistai aamun jäljkeen en olekaan sitten enää käyttänyt autoani ennen kuin saan sen huollettua.

Tiistai taisi olla melkein tavallinen päivä, ilman mitään ylimääräistä. Tulin töistä klo 07.30 käytin koirat aamupissalla ja syötin ne ja käytin sen jälkeen aamulenkillä. Noin viiden tunnin päiväunet ja koirien kanssa uusi lenkki. Klo 17.00 luennoimana kansalaisopistoon ja sieltä klo 20.00 suunta kohti yötyöpaikkaa.

 Keskiviikkona kiirehdin pentujen treeneihin ennen yövuoroon menoa. Sovin meneväni aikaisempaan ryhmään. Päädyin menemään Armaksen kanssa kaksin uuteen ryhmään, koska mieheni oli estynyt osallistumana sillä kerralla Armaksen kanssa. Kovasti murrosikäinen Armas tarvitsi Ainoa enemmän ryhmätreeniä.

No, kiireessä ei pitäisi tehdä mitään. Armakseen tarttui mielentilani ja se oli kuin siipiä vailla, räyhäsi ja rähjäsi uudessa ryhmässä. Minä tietenkin olen sitä mieltä, ettei se ole puminpennulle sopivaa käytöstä, oli miten murkkuikäinen koira tahansa kyseessä. Näppäränä nappasin pumipoikaani lujasti kiinni ajatuksena pitää pieni palautekeskustelu. Armas kiihkossaan luki minut väärin. Onnettoman selkkauksen lopputuloksena oli syvästi pahoillaan oleva pieni pumi ja vihainen emäntä, jolla oli otsassa etuhampaiden kuvat. Pienen kehityskeskustelun ja ensiavun jälkeen palasimme kentälle treenailemaan. Armas oli sitä mieltä, ettei tuntenut enää tarvetta räyhätä kenellekään, vaan oli kuulolla ja totteli taas kuin ennen murkkuiän alkamista.  Kehityskeskustelu tuli oikeaan aikaan, sillä aikuistuva Armas on parin viime viikon aikana pienesti ja huomaamattomasti kokeillut voisiko ihmisille sanoa rumasti, voiko Usvalle sanoa rumasti ja miten rumasti Ainoa voisi hyppyyttää. Tämän yhteenoton jälkeen kaikki tämä ikään liittyvä kukkoilu on loppunut.Voin kertoa olleeni koko loppuviikon mielenkiintoinen näky, sillä naamani tietenkin turposi ja molemmat silmät mustuivat enemmän ja vähemmän.

Torstaina oli kansalaisopiston opetusta ja pumit odottelivat autossa katsellen kun muut tekivät töitä. Aino pääsi elämsä ensimmäistä kertaa mallikoiraksi ja malttoi olla mukavasti hommassa mukana. Se sai siis näyttää muille miten leikitään ja miten opitaan ottamaan katsekontaktia. Tähän asti kaikki meni hyvin, mitä nyt laastari otsassani ja muhkea otsa, nenänvarsi ja mustahko silmä saivat ihmiset epätuijottamaan. Olin hommanut kokeeksi sitruunapannan ja vaihtelevasti käytän sitä lauman eri koirilla, sen mukaan kuka missäkin tilanteessa saa muun lauman haukkumaan. Armas sai pannan autoon kaulaansa. No, Nuppu sitten kilttinä äitinä innostui tyhjentämään Armaksen pantaan. Päätin vaihtaa pannan tilanteen pääpahikselle ja tarkistaessani onko pannan virta on vai off asennossa Nuppunen tuli eteeni haukahtaen ja sain pannasta täysosuman oikeaan silmääni, siihen joka ei ollut niin pahasti vielä kipeä. Tunne oli ennen kokematon, mutta ei auttanut kuin hyptä autonrattiin ehtiäkseni seuraavaan paikkaan.

Perjantaina olo ja naama olivat niin hehkeät, että päätin pelastaa päiväni terveyskeskuksessa. Kuuden tunnin odottelun jälkeen sain varuilta ab-kuurin ja piikin olkavarteen. Sitten olikin jo lauantai ja koeviikonloppu alkoi. Olin luvannut trimmata Iineksen perjantaina, mutta viikon teeman mukaisesti olisin vähintään saanut trimmaussakset silmääni ellen olisi tk-käynnin vuoksi siirtänyt sitä. Sunnuntailta odotin vähintään saavani osuman starttipistoolista.

Nyt alkaneeseen viikkoon kuuluu loppujen pahvilaatikoiden purkamista, koirien trimmaus ja su pentunäyttely. Jäljelle olisi myös tarkoitus päästä.

Elokuu alkaa olla paketissa..

...samoin muu elämä. Me nimittäin muutimme taas kerran. Ei sitten ollutkaan kuin kuudes kerta alle kymmenen vuoden sisällä. Heinäkuussa tuli remottiähky ja tilaakin oli liian vähän koirille rintamamiestalossa, joten päätimme laittaa mökin kokeeksi myyntiin. Yllättäen, tähän markkinatilanteeseen, se menikin nopeaa kaupaksi ja piti löytää kiireesti uusi koti. Tätä uutta käytiin ruokiksella katsomassa reilut 10 minuuttia ja se oli siinä. Mikä tontissa hävitään niin sisätiloissa voitetaan, toki tässäkin pitää tehdä pientä pintaremonttia. Koirat kotiutuivat heti, vaikka tälläkin hetkellä elämme vielä muuttolaatikoiden keskellä. Pennut ja Usva olivat pahimman muuttohässäkän keskeltä mökkeilemässä. Tällä asuinalueella on koiria lähes joka talossa, ja vähän väliä jostain suunnasta kuuluu kamala räksytys ja silti naapurit kertovat alueen olevan rauhallinen. Kuulostaa lupaavalta. Toivoakseni meidänkin lauma sulautuu hyvin joukkoon.

Nuppunen

Pumien haukkumiseen olen nyt tehostetusti kiinnittänyt huomiota. En halua kuulua niihin, jotka antavat laumansa huutaa pihalla ihmisten kulkiessa ohi, tai muuten vain. Niitäkin nimittäin tällä alueella näyttää olevan. Autolla ajellessa olen havainnut viikon aikana useamman yksin ulkoilevan koiran. Yksi ilta jouduimme pentujen kanssa neljän, keskenään ulkoilevan, kääpiökoiran uhkailujen kohteeksi. Ensin huvitti pikkuiset sintit, sitten ärsytti niiden omistaja suunnattomasti. Mietin tilannetta toisin päin, enkä usko että pikkukoirien omistaja olisi ollut yhtä suopea, jos omani olisivat tulleet räyhäten iholle. Tosin, minä olisin tehnyt tilanteessa kyllä ihan muuta kuin vain vislaillut pihalta koiriani takaisin. Näytti, että saisimme chihuntapaisen kotiovella asti, joten ratkaisin tilanteen olemalla pelottava. Pentuja ensin pelotti, mutta jälkikäteen eivät ole korvaansa lotkauttaneet näille pikkuisille, jotka siis edelleen ulkoilevat hyvin vapaasti. Oikeasti vapaampi suhtautuminen koiriin ja koirakuriin ei yhtään haittaa, koska se toivottavasti kertoo suvaitsevaisesta asuinkulttuurista alueella. Itsekin suvaitsen sitä niin kauan, kuin vastaantulevat koirat ovat hallinnassa.

Aino erkkarissa

Muuton vuoksi kovasti odottamani pumipäivät jäivät väliin, kahdessa paikassa kun ei voi olla yhtä aikaa. Käytännön syistä muutto oli pakko ajoittaa samalle viikonlopulle. Harmittaa vain, kun olin lupautunut sinne yhdeksi puuhanaiseksi ja kouluttajaksi. En tykkää jättää omia hommiani muille, ellei ole pakko.

Aino edelleen..

Elokuun pennut ovat ahkeroineet perustottelevaisuuskurssilla. Ainon kanssa on hirmuisen kiva tehdä töitä. Armaksellakin näyttää menevän ihan kivasti isäntänsä kanssa. Tähän mennessä kurssia olemme naksuttimen avulla vahvistaneet kontaktia, aloittaneet kontaktikävelyn ja istumisen harjoittelu on myös aloitettu. Periaatteessa molemmat pennut osaavat istua jo käskystä, mutta sen vahvistaminen on kuitenkin tarpeen.

Armas

Elokuun alussa oli erkkari, jonne olin ilmoittanut kaikki neljä pumia. Ainon ja Armaksen kanssa ehdin treenata vain sen kerran, mutta näyttelyssä esiintyminen meni ihan kivasti. Armas oli pikkupennuissa pek1 ja kp, samoin Aino. Isojen pentujen kanssa kilpailessa Aino tuli toiseksi ja Armas oli lopulta VSP-pentu. Molemmat saivat mukavat arvostelut. Nuppu oli PN4, mistä olen ihan tyytyväinen myös. Leksulle ei saatu hoitopaikkaa, joten se piti ottaa myös mukaan. Tästä johtuen jouduimme toteamaan etteivät kaikki koirat mahdu kyytiin. Usva jäi suosiolla pois matkasta, sen turkki oli hieman edelleen huonona ja autostressaajana se ei olisi muutenkaan nauttinut matkasta ahtaasti jonnekin sulloutuneena. Usva pääsi mökille uimaan ja nauttimaan vapaudesta, enkä usko sen hetkeäkään surreen asiaa.

Armas

Hieman erkkarin jälkeen vedin Usvan koko turkin pois koneella. Sillä oli selässä ja hännässä kutisevia kohtia, joita se edelleen lussutti ja imeskeli lähes jatkuvasti. Usva on siis nyt ekaa kertaa elämässään turkki kunnolla kynittynä. Rakenne näyttää hyvältä ja minun silmään koira on edelleen kaunis, sanokoot muut mitä tahansa. Olen pitänyt Usvaa huonokuntoisena lihaksiltaan, sehän menetti lihasmassassastaan ison osan polvileikkauksen jälkeen. Nyt kun lihakset näkyvät, niin se ei ole ikäisekseen mielestäni yhtään pahassa lihaskunnossa. Toki aina on parannettavaa.

Nuppu

Valioluokan nartut ennen sijoituksia