Gällivare Int. 28.6.15

Juhannuksesta selvittyäni tajusin, että Jällivaaran näyttely olisi heti seuraavana viikonloppuna. Toissa vuonna meihin iski laiskuus Jällivaaran reissulla ja varasin edellisenä iltana hotellin. Tällä kertaa päädyin samaan ratkaisuun muutamaa päivää aikaisemmin. Hyvin oli taas tilaa entisessä Grand Hotel Laplandissa, uutta nimeä en kyennyt oppimaan, koska se ei kertonut juuri mitään hotellista. Koko hotelli oli kokenut uudistuksen ja muistutti ulkokuoreltaan nyt kovasti jotain tunnettua huonekalusarjaa. Ikean mallistosta kenties. Tämä ei siis ollut olleellinen asia meidän reissulta, mutta harvoin kiinnitän hotellien arkkitehtuuriin huomiota. Tämä oli varsin piristävä poikkeus.

Näyttelypaikka oli koulun piha enkä yhtään muistanut miten edellisellä kerralla kaipasin kumisaappaita. Ruohokentällä, joka paikoin muistutti suota, olisivat kumpparit olleet taas tarpeen. Sää onneksi suosi meitä, eikä itikoita ollut kiusana. Kiiinnitin näyttelyn järjestelyihin erityisen kovasti huomiota, koska juhannus kv oli taustalla ja elo-show tulossa. Mietin, että koemmeko turhia suorituspaineita juhannuksen vessoista, jäteastioista, käsideseistä, kehien heinätupsuista ja ravintolan tarjottavista. Ihmiset vaikuttivat (1500 koiraa) varsin tyytyväisiltä kuuteen vessaan, möykkyisiin ja märkiin kehiin sekä pieneeen kanttiiniin. Roska-astioiden puute ahdisti minua kovasti, sillä tuntui ikävältä keräillä kakkoja, kun ei voinut pusseja jättää mihinkään järjelliseen paikkaan. En siis löytänyt yhden yhtä roska-astiaa kehien laidoilta. Vaadimmeko me suomalaiset liian paljon näyttelynjärjestäjiltä, vai teemmekö liikaa näyttelynjärjestäjinä? Riittäisikö vaatimattomampi suoritus?

Armas oli sunnuntaina tapansa mukaan virkeä ja yli-innokas näyttelykoira. Kävin treenaamassa vielä perjantaia hallilla näyttelyjuoksemista, mutta valitettavasti agilityhallin tunnelma toi korkean vireen takaisin näyttelyhihnan toiseen pääähän. Vielä ennen kehää treenatessani Armas ravasi nätisti, mutta kehässä se poikitti aina eteeni kun yritin ottaa juoksuaskelia. Onneksi tuomaritäti taas kerran laittoi ongelman minun piikkiini, eikä sakottanut koiraa siitä. Toki olisi ollut mukava esittää Armaksen kaunista ja vapaata ravia. Treenit siis jatkuvat ja olenkin taas analysoinut ongelmaa lisää ja toivottavasti löytänyt villakoiran ytimen. Vastaus kysymykseen "Miksi on niin vaikeaa juosta suoraan?" voi yksinkertaisesti olla se ilmeisin, eli koira ei oikeasti tiedä miten sen pitäisi juosta. Nyt siis palataan perusteisiin ja kerrotaan koiralle miten pitää toimia näyttelyhihnassa ja palkita oikeasta sen sijaan, että murahtelisin väärästä ja nostatan koiraa toimillani.

Tuomari tykkäsi kovasti Armaksesta ja pahoitteli ettei voinut antaa CK:ta koiran suuren koon vuoksi. Harmi, ettei hänellä ollut mittatikkua käytössä. En kuitenkaan jää asiaa harmittelemaan, koska koira on iso ja näyttävä ja tulee jatkossakin olemaan toisille tuomareille liian suuri pala purtavaksi.

"A big boy but lovely square built. Good neck and topline. Lovely tapering head. Good pigm. Normal ang. Good coat. Moving in short path with a lot of life. Needs an handler which can move." EXCELLENT

Aino oli hieman väsynyt, mutta kuitenkin varsin reipas. Se on ollut hieman nuopollaan juoksun jäljiltä kuten on tapana ollut. Tuomari tykkäsi myös Ainosta ja se olikin toinen kolmesta nartusta, joka sai CK:n. Saldona narttujen toinen ja vara-sert ja vara-cacib. 

 "Nice fem. square outline. Correct hat. Slightly taperina to the nose. Typical ears. Correct neck. Nice shaking coat. Moving with temp. and lively, but in the hooks very small. Lovely temperament."EXCELLENT, CK, best bitch 2. Reserve CAC, Reserve CACIB 

Tuomarina  F. R. Lochs-Romans oli huolellinen ja iloinen. Hän kävi koirat tarkasti läpi ja käsitteli koiria kauniisti. Ensimmäistä kertaa kohtasin tuomarin, joka tarkisti koiran pigmentin tassujen pohjia tutkimalla. Ilmeistä tuomari tuntui olevan hyvin tarkka ja käyttikin vinkulelua ahkerasti. Valitettavasti minulla ei ole täydellisiä tuloksia, mutta onneksi kaikista osallistuneista pumeista on kuvat.

Urokset

Nuortenluokka

Cseresznyésketi-Csalfa Zuzmó
Excellent1, CK, bhkl 1, Cac, Cacib, Bob

Avoin luokka

Teräsvillan Aina Valmis "Armas"
Excellent 1

Valioluokka

Camms Decorus
??

Camms Ceger
Excellent 1, Ck, bhkl 2, Reserve Cacib

Zennovy Grand Pommac
Excellent 2

Nartut

Avoin luokka

Azlandos Altenia
Excellent 2

Teräsvillan Ainoa Oikea "Aino"
Excellent 1. Ck, btkl 2, Reserve Cac, Reserve Cacib

 Valioluokka

Maktez Lotta
Excellent 1, ck, btkl 1, Cac, Cacib, Bos

Kotkan terveisiä

Sain taas ihania kuvia kotkanpojastamme. Edi on siis toinen A-pentueemme uroksista, ja siitä on kasvanut oikein mallikas uros, jonka sukunäkö on ilmeinen. Edillä on ihana perhe, joka pitää pojasta todella hyvää huolta. Turkkikin on aina ojennuksessa. Kasvattajana en voisi olla onnellisempi.

Juhannuksesta selvitty!

Juhannus on minulle aina mieleistä aikaa, mutta myös suuri stressin aiheuttaja. Aikoinaan sain stressin tasapainoilusta mökkeilyn ja koiranäyttelyn välillä, mutta myöhemmin juhannuksen koiranäyttelystä muodostui minulle Se juhannusjuttu, ja muu perhe ymmärsi, että ihmisen täytyy tehdä niin kuin parhaaksi kokee itselleen. Mökkeillä ehtii muinakin viikonloppuina. Siinä vaiheessa kun rooli koiranäyttelyvieraasta muuttui näyttelytoimikuntalaiseksi alkoi uudenlainen stressi. 

Joulupukki on tärkeä osa meidän juhannusperinnettä.

Näyttelytoimikunnan työ itsessään alkaa melko pian edellisen näyttelyn jälkeeen, mutta palkintovastaava aktivoituu yleensä helmikuun aikana, eli muutamaa kuukautta aikaisemmin alan miettiä minkälaisia palkintoja tänä vuonna hankin. Mistä ne tilaan, ehtiikö ne ajoissa,  tykkäävätkö ihmiset niistä?  Pitäisi löytää edullisesti tyylikästä, mikä on melkein mahdoton yhtälö kun pokaaleista puhutaan. Samaan aikaan alkaa talkoolaisten värväys. Huolimatta, siitä että ko, näyttely on normaalina vuonna seuramme suurin tulonlähde, niin talkoolaisia ei saa kovinkaan helpolla kasaan. On olemassa ne ihanat ihmiset, jotka vuodesta toiseen ilmoittautuvat itse talkoolaisiksi ja uudet innokkaat ja sitten ne luotettavat ihmiset, jotka tulevat apuun kun pyydetään. Sitten on niitä, jotka eivät vain pääse ymmärrettävin syin paikalle. Tähän väliin jää valitettavan paljon sitten myös niitä, joita ei kiinnosta tai jotka kokevat ettei asia kuulu heille, koska näyttelyt eivät ole heidän harrastuksensa. Tänä vuonna päätin lopettaa talkoolaisista stressaamisen paria päivää ennen näyttelyä ja se kannatti. Vielä lauantai aamunakaan en ollut ihan varma kuinka pienellä porukalla palkintopistettä tulisin pyörittämään, mutta pian huomasin ihmisiä tulevan apuun ja homman toimivan. 

Juhannusnäyttelyssä nautin eniten sen tunnelmasta ja ihmisistä. Palkintoteltassa on hyvät jutut ja palkintoja hakevat ihmiset ovat pääasiassa hyväntuulisia ja iloisia. Tänä vuonna huomasin itsessäni melkein ylisosiaalisia piirteitä. Olin torstaista alkaen näyttelypaikalla milloin mihinkin aikaan ja näyttelyalueen ulkomaalaiset vieraat tulivat hyvinkin tutuiksi. Työni ansiosta en enää jaksa stressata miten oikein puhun kieliä tai miltä kuulostan, koska keskustelukumppanit pääasiassa tuntuvat vain tykkäävän ja arvostavan sitä, että toinen edes yrittää puhua heille jotain.

Omat koirat tulee käytettyä kehässä aina hieman hutaisten juhannuksena, eikä tämäkään vuosi ollut poikkeus. Armas esiintyi hieman paremmin kuin viime näyttelyssä, mutta nyt uutena "ongelmana" sillä oli mäkäräisten syömät kivekset. Se olisi mielellään istuskellut ja minä tietenkin aina nostelin sitä seisomaan ikävästi juuri sieltä mistä kutisi. Liikkeet menivät vinoon ja polviani tuijotellen, mutta vain kahdesti pumipoika meinasi unohtaa ettei niihin saa koskea. Vielä viikkoa aikaa treenata niistä luopumista, eli ei saa edes katsoa. Se on hamillista, miten helposti pumi liikkuu vaikka sivuttain juosten. Onnettomasta esiintymisestä huolimatta Armas oli tuomarin mieleen ja esiintyminen laitettiin armollisesti esittäjän piikkiin. Tuloksena oli toinen serti ja vara-cacib. Aino taas selkeästi oli sisäistänyt miksi näyttelyssä ollaan ja esiintyi nätisti. Nartut olivat kovatasoisia ja tulos oli tällä kertaa pn3, vara-sert ja vara-cacib. Aino ja Armas jaksoivat hienosti nököttää kaksi päivää palkintoteltassa.

Pumit tuomaroi bulgarialainen Antoan Hlebarov.

Camms Decorus
AVO ERI, AVK 2, SA PU 4 VASERT

Teräsvillan Aina Valmis "Armas"
AVO ERI, AVK1, SA, PU 3, SERT, VACACIB

"Proportional head. Well set ears, correct bite. Strong body. Topline could be more straight. Deep enough chest. Parellel legs. Movement can be more stable and dog needs better handling" 

Camms Ceger
VAL ERI, VAK1, SA, PU2, CACIB

Ylenmäen Obelix
VAL ERI, VAK2, SA

Napos Joszi
VET ERI, VEK1, SA, PU1, ROP. ROP-VET

Kasevan Antaa Palaa
JUN ERI, JUK1, SA, PN2, SERT

Teräsvillan Ainoa Oikea "Aino"
AVO ERI, AVK1, SA, PN3, VASERT, VACACIB

"Correct bite. Typical head. Well set & carried ears. Long enough neck.Compact, square body. Good angulations. Correct movement."

Kisködmönös Angyika
VAL ERI, VAK1, SA, PN1, VSP

Napos Hofeherke
VET ERI, VEK1, SA, PN4, VSP-VET

Kesä on viimein täällä!

Pakko viimein uskoa, että kesä on tullut! Varovaisesti katselin jo kesävaatteita kaapista esiin, mutta toppatakkia en uskalla laittaa varastoon ennen kuin olen juhannusnäyttelyn talkoista selvinnyt. Viime juhannus meni näyttelyn palkintoteltassa toppatakki päällä värjötellen. Nyt toivottavasti on edes hitusen lämpimämpää luvattu. Vettä tuli vielä alkuviikosta ihan kiitettävästi, mutta viikonloppua kohden kelit alkoivat suosia. Tietenkin minulla alkoi juuri silloin taas yöputki, mutta mikäs sen parempi kuin nukkua olohuoneessa ison ikkunan edessä auringon helliessä ikkunan läpi. Yöt ovat olleet täydellisiä kesäöitä, näin yötyöläisen näkökulmasta katsottuna.

Koirien kanssa olemme yrittäneet nautiskella ulkona olemisesta sen, mitä noin normaalisti ehdin yövuorojen välissä niiden kanssa kulkea ja tehdä. Tämän viikon tavoitteena oli saada kaikki kammattua ja sunnuntaina toivottavasti trimmattua. Viikon päästä olisi kehään meno, enkä halua jättää turkin laittamisia tällä kertaa viimeiseen yöhön ennen näyttelyä. Torstaina alkaa näyttelyalueen rakentaminen ja sitä ennen on vielä palkintojen kanssa touhuamista ihan nokko. Tulossa on siis hyvin kiireinen viikko.

Nuppu on ollut nyt kotona viikon verran ja palautuu äitini kaveriksi loppuviikosta. Nuppu sopeutui ihan mukavasti takaisin osaksi laumaansa, mutta luulen kuitenkin Usvan ja Ainon huokaisevan helpotuksesta kun äitini palaa lomareissultaan. Nupusta näkee kyllä, että sekin alkaa olla pikkuhiljaa kypsä palaamaan takaisin rauhalliseen ja rytmitettyyn arkeensa. Nupun läsnäolo takaa mattojen pysymisen paikoillaan ja Ainoa se komentaa varsin taitavasti olemaan kiusaamatta Leksaa. Haasteet Nupun ja muun lauman kanssa tulee siirtymätilanteissa, joissa Nupun mielestä muut koirat ovat aina väärässä paikassa ja pahimmillaan sen tiellä.

Nuppu haluaa siis elää tiettyjen rutiinien mukaan, ja esimerkiksi olla aina tietyssä kohdassa eteisen mattoa kun ulkovermeitä aletaan laittamana koirille. Mikäli tottuihin rutiineihin tulee poikkeus niin Nuppua ei paljoa naurata ja muillakin saattaa hymy hyytyä. Aino tietää varsin hyvin, että eteiseen kannattaa tulla vasta kutsusta, mutta Usva ei aina muista missä sen pitää olla niin etteivät Nupun rutiinit sekoa. Nupun puolesta Armas saa hillua miten haluaa, koska Armas ei hyväksy emoltaan tarpeetonta komentelua. Sanoa saa asiasta, mutta ylimääräisiä se ei kumartele Nuppua. Äiti ja poika ovat siis kerran elämässään ottaneet yhteen ja se riitti tasapainottamaan heidän suhteensa.

 Usvan oli tarkoitus osallistua juhannuksena vielä näyttelyyn, mutta Ainon juoksun pahimpina päivinä Usvalla ja Armaksella sattui valitettava yhteentörmäys. Usva vouhotti ja otti Ainon juoksun huumasta kaiken ilon irti ja se jäi sitten Leksan ulossiirtymätilanteessa Armaksen jalkoihin. Urokset olivat varsin kiihkeinä kahden päivän ajan Ainon juoksun parhaiden päivien alkamisesta. Aino lähtikin sitten muutamaksi päiväksi Nupun kaveriksi mökkeilemään. Takaisin palattuaan Aino kertoi pojille juoksunsa olevan ohi. Itse juoksu meni  varsin kivuttomasti, mutta Usva sai siis kiitettävän kokoisen kulmahampaan kuvan silmäkulmastaan sentin kirsuun päin. Tietenkin oli lauantai ja tuli lähtö päivystykseen tarkistuttamaan haava. Selvisimme onneksi ilman rauhoitusta ja tikkejä mutta palasimme antibioottikuurin ja kaljun naamanpuolikkaan kera kotiin. Haava parani nopeaa ja jopa Aino antoi Usvan naaman olla rauhassa, vaikka normaalisti sen tehtävä on puhdistaa Usvan silmät. Minä yritän aina olla asiassa Ainoa nopeampi, mutta harvoin onnistun.

 Nyt siis Usvalla ei ole näyttelyitä tiedossa, joten saan tehdä sille kunnon kesäturkin ja naamakarvat saavat kasvaa ihan rauhassa takaisin. Voihan olla, että Usva ei edes mene enää ikinä virallisiin kehiin, sillä vannoin maailmanvoittajan olleen sen viimeinen näyttely. Saa nähdä missä kaikkialla Usva vielä nähdään.

Nyt siis näyttelysuunnitelmat pyörivät ihan täysin Ainon ja Armaksen ympärillä. Arnaksen kanssa menimme näyttelyesittämiskurssille, jossa heti ensimmäisellä kerralla pureuduimme ympyrää juoksemiseen ja vireen hallintaan. Armaksen vire tahtoo nousta ravissa yhtä korkealle kuin agilityradalle, joten tavoitteena olisi opettaa sille tässäkin asiassa oikea viretila, missä se vasta pääsee työskentelemään. Ei uskoisi, että suoraan juokseminen voisi ollakin niin vaikeaa. Jos koira kerrankin kykenee menemään suoraan, niin silloin ohjaaja ei pääse edes sinne päinkään. Ensimmäisellä kerralla kuvasimme kaikista videon, jonka avulla jokainen voi seurata omaa edistymistään. Ihan mielenkiintoista vertailla kursin jälkeen miten kävi.

Muuten, tuota näyttelytreeniä lukuunottamatta, meillä on kesäkuu näyttäytynyt hyvin kiireisenä enkä ole ehtinyt edes Armaksen kanssa ohjattuihin. Ainohan sai ihan luvan kanssa olla treeneistä pois, mutta Armaksen kohdalla ei ole muuta selitystä kuin hoppu ja ohjaajan stressi arjen pyörittämisestä. Tiistaina alkaa minulla taas kesäloma, jonka toivottavasti saan pyhittää ihan täysin koiraharrastukselleni ja erityisesti omille koirilleni. Se kuuluisa kukkapenkki tosin vielä odottaa tekijäänsä...

Mejäkoe 7.6.2015

Nuppu ja Mika aloittivat yhteisen koeuran suoraan voittajaluokasta. Ehdimme käydä yhdellä harjoitusjäljellä ennen koetta. Treeneissä jälki oli 20 tuntia vanha ja vettä satoi kaatamalla. Noiden treenien tavoitteena oli nähdä miten Nuppu selviää verettömästä osuudesta ja sen se hoitikin hienosti, vaikka ensimmäisellä osuudella löysi oman jäljen makauksen tilalta jonkun toisen vanhan jäljen makauksen. Sorkkakin löytyi ja kiinnosti treeneissä.

Koepäivänä satoi myös vettä kiitettävästi. Nuppu oli lähtenyt jäljelle vauhdikkaasti, mutta sekä koiralta että isännältä oli unohtunut jarrutella. Nuppuhan tarvitsee ja kestää voimakastakin jarrua, jolloin sen työskentely muuttuu tarkaksi. Koejälki oli 22 tuntia vanha ja tuomarina Eino Jämsä

"Nuppu aloittaa vauhdikkaan etenemisen jäljellä maavainua käyttäen. Etenee suorilla osuuksilla vauhdikkaasti. 1. kulma ja katkos yli, palaa 1. loppuun ja aloittaa paluujäljen, hukka. Aloitetaan uudelleen 2. osuuden alusta, edetään jälleen vauhdilla, 2, kulma oikaistaan, edetään vauhdilla yli 3. osuuden edeten määrätietoisesti pois jäljeltä, hukka. 3. osuus vauhdilla kulma yli jatkaen etenemistä ilman, että osoittaa paluuta, hukka. Koe keskeytetään. Jälki edetään kuitenkin loppuun ja sorkalle tullaan käen kukkuessa. Sorkkaa haistelee." VOI0

Eniten jännitin kokeessa sitä, miten Nuppu lähtee uuden ohjaajan mukaan, mutta Nuppu tuntui vain olevan tyytyväinen ohjaajan vaihdoksesta. Nuppu oli koko illan silminnähden erityisen onnellinen isännästään ja aina tämän saapuessa Nupun näköpiirin alkoi pikkuinen kippurahäntä heilua hillittömästi. Nupulla oli siis ollut erityisen hyvä päivä. Seuraavia treenejä ja kokeita mietitään jo kovasti.

Minun tehtäväni oli sunnuntaina toimia kokeen emäntänä ja asustaa keittiössä ruokia valmistaen. Aino ja Armas olivat sivistyneesti yksiöissään tarkkaillen mökin tapahtumia. Usva kieltäytyi pysymästä kevythäkissä ja oli tyytyväinen saadessaan olla keittiössä ja viihdyttäessään ihmisiä tuvassa. Keittiössä Usvaa veti puoleensa jääkaapissa ollut taivaallisen hyvä makaronilaatikko, jota se onnekseen sai myös kotiin vietäväksi. Leksu viihtyi yllättävän hyvin autossa eikä saanut kovinkaan paljon imettyä auton irtaimistoa häkkinsä sisuksiin. Leksa on monissa asioissa lahjakas, mutta sen ehdoton bravuuri on tavaroiden tuhoaminen autohäkin läpi.