lauantai 20. joulukuuta 2008

19.12 Agia


Kävimme aamupäivällä hallilla treenaamassa hieman agia.

Teemana putkeen lähettäminen, hypyt ponnarin avulla ja kepit. Kepit itseassa olivat tämän päivän pääteema.

Mimmi se taas yllätti näyttämällä miten osaa pujotella täysin itsenäisesti kummaltakin puolelta.. Pitää mennä itseeni ja miettiä miksi meillä ei kepit ikinä onnistuneet kisoissa, mutta nyt kun koira on eläkkeellä niin niissä ei ole mitään ongelmaa.

Usva alkaa jo kivasti taipumaan keppien väärällä puolella, kunhan malttaa keskittyä haukkumiseltaan. Treeniä vain lisää.

Mimmi ontuu vieläkin levon jälkeen ja selkä on edelleen jumissa. Särkylääkkeitä on onneksi vielä jäljellä, vaikka ne eivät tunnu tuovan kuin hetkellisen avun. Kaikkeen treenaamiseen ja riekkumiseen se osallistuu kuitenkin innolla. Nytkin kun Usvan kanssa treenailin, kävi Mimmi aikansa kuluksi tekemässä putkea uudestaan ja uudestaan hakien aina palkkansa.

Usvan kynsi on parantunut todella hyvin, mutta en edelleenkään uskalla revitellä sen kanssa kunnolla esteillä. Se särkylääkekuurikin pitää nyt syöttää kun olen lomalla ja on aikaa tarkkailla koiran liikkumista.



Juntturat..

keskiviikko 17. joulukuuta 2008

Messarin reissu


Torstaina 11.12 suuntasimme auton kohti etelä-Suomea. Matkaan lähti koirista ainoastaan Usva. Mimmin ja Lexun kohtaloksi koitui hoitoon jääminen. Mimmi jäi vanhemmilleni (oli syvästi harmistunut asiasta..) ja Lex meni Ninan hoiviin Kieppiin.



Matka sujui mukavasti ja olimme ihmisten aikoihin perillä Järvenpäässä. Perjantaina trimmasin Usvan ulkona (sormia vähän kylmäsi kyllä..mutta luonnonvalo on paras trimmaukseen) ja iltapäivällä suuntasimme hotelliimme Pasilaan, ihan Messarin viereen. Hotelli oli kyllä hintansa väärti! Viihdyimme koko porukka loistavasti siellä. Usvakin joutui aamupalojen ja messarissa shoppailun ajaksi jäämään yksin hotellihuoneeseen. Menipä yllättävän kivuttomasti koiralta, joka ei ole ikinä joutunut olemaan oikeasti yksin missään. Itseasiassa Usvaa ei olla edes opetttu olemaan yksin.. Muutenkin Usva otti reissun todella rennosti. Ennen kehään menoa se torkkui ketarat oikosena kehän reunalla ja otti lunkisti niin kauan kuin oli mahdollista.

Arvostelussa kävi juuri niin kuin arvelinkin, tuloksena EH4. Usvaa oli Gunnel Holmin makuun ihan liikaa ;D

"Ylärajalla oleva valionarttu, joka on hieman raskas. Saisi olla narttumaisempi. Hyvät tummat silmät. Hyvät korvat. Hyvät kulmaukset. Karvapeite saisi olla karkeampi. Hieman leveät etuliikkeet."


Viimeksi Usva on käynyt Gunnel Holmin arvosteltavana pikkulikkana 2002. Silloin Gunnel oli tätä mieltä:

"Hyvän tyyppinen, hyvät korvat. Hieman karkea kallo. Hyvä purenta. Hyvä etuosa ja hyvät takakulmaukset. Hyvä häntä. Karva on pehmeä. Saisi liikkua paremmin edestä. Hyvät sivuliikkeet."

NUO 1 NUK 1 SA PN 1 ROP



ja Usvakin oli "hieman" hintelämpi noihin aikoihin: 






Mukava huomata, että tuomarin linja piti kutinsa Usvan kohdalla. Arvostelut eivät juurikaan poikkea toisistaan vaikka niiden välillä on kulunutkin kuusi vuotta. :)

Nyt vaan sitten vielä lisää kuntokuuria ennen kevään näyttelyä.


keskiviikko 10. joulukuuta 2008

Hiljaiseloa blogissa..


..mutta muuten kyllä ollaan oltu reippaita.

Lääkärissä ollaan käyty:

9.12 Lexulta poistettiin hammaskivi ja sai hoitoa intiimivaivoihin ;). Nyt reppana piippailee kun on pää vielä ihan pökkerössä ja inhottaa jäädä edes hetkeksi yksin huoneeseen.

4.12 Mimmi kävi ontumisen ja pattien vuoksi näytillä. Mimmi on pari viikkoa ontunut pahasti ylösnoustessa ja lenkillä ontuu hieman vasenta takajalkaa. Oikeaa takajalkaa se sitten leputtaa paikoillaan seistessä. Viime viikolla mummelia ei meinannut saada sängystä pois, ei meínannut mennä edes tervehtimään tulijoita vaan läpytteli vain häntäänsä sängyssä. Namitkin olisi pitänyt passata sänkyyn. Perusteellisen ontumistutkimuksen jälkeen määrättiin 20pv tulehduskipulääkekuurille. Diagnoosina oli lihasperäinen kipuilu, sillä vaikka polvista ja selkänikämista löytyi pieniä luupiikkejä niin ne eivät todennäköisesti aiheuta ontumista. Pateista kaksi oli sellaisia, jotka vaativat seurantaa ja poistamista jossain vaiheessa. Maksoihan se, mutta onpahan taas mielenrauha. Tänäkin vuonna olemma kantaneet mukavan summan Rovaniemeläisille eläinklinikoille. Milloinkahan mahtavat kehittää bonuskortin tapaisen systeemin, niin päästäisiin hyödyntämään kanta-asiakkaiden etuja.

Ai niin, Usvalle määrittiin siinä sivussa 6pv särkylääkekuuri syötettäväksi (Messarin jälkeen luonnollisesti) jotta näkisimme joko sen lonkat oireilevat. Nuo peijakkaat kun eivät paljasta milloin on kipuja, menevät vaan täysillä. Mimmikin, vaikka kuinka olisi takajalat krampissa.

30.11 Olin järjestämässä Mätsäri cupin viimeistä osakilpailua (ohi on onneksi!) ja päätin sitten ilmoittaa Usvankin vetskuihin. Tavoitteena oli mukava kehässä pistäytyminen ja se onnistui. Usvalla oli kivaa ja saatiin vieläpä 2. sija. Ei kannata varmana paljastaa kuinka monta vetskua kehässä oli :D. Senior handleriinkin vielä ahnehdin itseni ja sijoitus oli kolmas. Kylläpä siinä sitten olikin kissanristiäisiä kerrakseen. ;). Sainpahan syyn siistiä turkkia. On sitten helpompi laittaa se messaria varten viime tipassa.



Keveää agia ja tokoa olemme treenanneet sännöllisesti kerran viikossa Annen ja Sami-pumin kanssa. Hanna ja pulitkin pääsivät eilen mukaan pitkästä aikaa. Usvan kynsi on parantunut mukavasti, mutten vieläkään uskalla antaa sen revitellä kunnolla esteillä.