Yhdessä ikuisesti

 

Elämä voi muuttua hyvinkin yllättäen. Armas "sairastui" maanantaina 4.8.2025 klo 19.15 heti iltaruuan jälkeen. Iltaruuan se kellotti itselleen normaalin vauhdikkaaseen tapaansa ja söi sen halukkaasti. Heti ruuan jälkeen Armas meni vaisuksi ja voimattoman oloiseksi. Ulkona käyminen oli vaikeaa ja se ei innostunut mistään, niin kuin oli muutamaa tuntia aikaisemmin tehnyt. Päivystykseen pääsimme vielä samana iltana. Tutkimukset eivät osoittaneet mitään vakavaa, mutta ei myöskään mitää oireita selittävää. Eläinlääkäri arvioi mahdollisen vatsapöpön kenties iskeneen tai mahdollisesti Armaksella käyneen rytmihäiriön, koska hengitys oli hetken aikaa pinnallista oireiden iskettyä. Armaksella oli keväällä todettu sivuääni sydämessä. Lääkkeeksi Armas sai tuolla käynnillä pahoinvoinniestolääkkeen ja vatsakipulääkkeen. 

Tiistaina Armaksen vointi oli jo hieman parempi ja kipulääkkeiden voimalla se oli melkein normaaliin tapaan kiinnostunut myös jääkaapilla käynnistä. Ruoka ei kuitenkaan kelvannut, mutta kaiken kaikkiaan se oli selvästi paremmassa kunnossa kuin edellisenä ilta. Olin jo hetken toiveikas, vaikka koko ajan mielessä oli Usvan viimiset päivät. Keskiviikko aamuna totesin, ettei asiat ole lainkaan hyvin, koska Armas maanantain tapaan hakeutui makoilemaan pöytien alle ja halusi selvästi olla rauhassa. Ainon käytös Armasta kohtaan oli ollut maanantaista lähtien hyvin erilaista, eli Aino kävi vähän väliä katsomassa Armasta ja vinkui myös sohvalla maatessaan huolestuneen kuuloisesti tuijotellen huoneisiin missä Armas kulloinkin oli. Aino yritti kaikin tavoin saada Armaksen tulemaan lepopaikoista pois ja saada sen mukaansa ulos. Huonolla tuurilla kaikilla klinikoilla oli ajat tiukassa ja sain vasta perjantaille eläinlääkäriajan. Onneksi soitin vielä uudelleen Tuoville ja saimme sinne viimeisen mahdollisen ajan vielä keskiviikolle.

Klinikalla Tuovi tutki Armaksen perusteellisesti verikokein, ultraten ja röntgenkuvat ottaen. Ultrassa näkyi vapaata nestettä vatsaontelossa, eli paikassa minne se ei kuulunut. Röntgenkuva näytti sitten harmaan selkeän massan, joka oli työntänyt suolia sivuun ja keuhkoissa oli myös huolestuttavia muutoksia. Katetroimalla vielä varmistettiin, ettei kyse ollut täysinäisestä virtsarakosta. Lopullinen diagnoosi oli pernassa oleva halkaisijaltaan 12 cm kasvain, joka vuoti verta vatsaonteloon. Rauhoituksessa kasvain tuntui myös selvästi käsikopelolla. Ainoa järkevä vaihtoehto tilanteessa enää oli päästää Armas pois, koska sen yleistila oli heikko ja kasvain varsin suuri. Armaksen loppu oli siis tismalleen samanlainen kuin Usvalla ja täydellinen shokki meille kaikille.

Ainon lähtöön olin jo pitkään yrittänyt varautua, sen jälkeen kun sillä meni toisesta polvesta eturistiside kevättalvella ja polvissa todettiin 2/3 luksaatiot ja vakava nivelrikko. Tuolloin teimme siis päätöksen, että emme lähde polvia enää korjaamaan 12-vuotiaalta koiralta, jolla oli jo kasvaimia ympäri kehoa. Keväällä Ainolta leikattiin kainalosta iso patti, jotta sen liikkuminen oli helpompaa. Päivittäisellä kipulääkkeellä ja kuukausittaisella Librela-pistoksella Aino pärjäsi hyvin polviensa kanssa. Oikealle polvelle se ei juurikaan varannut painoa, mutta pystyi juoksemaan ja vielä leikkimään Armaksen kanssa.

Armaksen kuoltua olimme ihan hukassa ja Aino oli vielä tavallista enemmän kainaloisena. Kuitenkin yksinolo alkoi sujumaan ja näytti, että meillä vielä olisi uusi erilainen arki muodostumassa. Kohtalo päätti kuitenkin toisin. Aino juoksi innoissaan 18.8 sisälle takapihalta ja takaoven portaissa näin selvästi miten se potkaisi tyhjää vielä toistaiseksi ehjemmällä jalallaan samalla kiljaisten. Heti oli selvää, että toinenkin takajalka oli poissa pelistä ja Aino joutui varaamaan aikaisemmin huonommalle jalalle. Iltapäivä sillä meni pötkötellessä kotona isännän kanssa ja sain onneksi eläinlääkäriajan heti töiden jälkeen. Tutkimuksissa kävi ilmi, kuten pelkäsinkin, että myös toisesta polvesta oli eturistisiteet menneet eikä kummassakaan polvessa enää ollut minkäänlaista pitoa tai mahdollisuutta elää normaalia elämää. Olin luvannut Ainolle, että matka loppuu siinä kohtaa kun ei ole enää kivaa eikä toivoa paremmasta.

Armaksen ja Ainon lähtö tuli liian varhain, liian yllättäen ja edelleen tuntuu kuin sydän olisi revitty rinnasta. Lohduttaudun sillä, että he saivat elää ja lähteä yhdessä. Viimeinen yhteinen kesä oli myös erityisen hyvä ja koirat saivat tehdä asioita, joista nauttivat. Ainon ja Armaksen myötä yksi merkittävä ajanjakso meidän elämässä päättyi.

Jouluiloa kaikille!

 

Pulmu valioitui!

                 

            

Pulmu valioitui Posion ryhmänäyttelyssä 23.7.2022, jossa pumien tuomarina toimi Juha Putkonen. Pulmu esiintyi jälleen hienosti, kunnes piti juosta ylimääräinen kierros ja minun huomioni ilmeisesti herkesi koirasta kriittisellä hetkellä. Siitä sitten repesi vanha tuttu riemu. Pulmu alkoi siis pitkästä aikaa tavoitella hihnaa itselleen ja osan viimeisestä kierroksesta juoksikin hihna suussaan. Onneksi tuo hervoton esiintyminen tuntui vain viihdyttävän tuomaria ja Pulmu oli rotunsa paras sertin kera alla olevalla arvostelulla. Tuomari ystävällisesti muistutti, ettei koiran tarvitse olla robotti, kun pahoittelin meidän show'ta ottaessani ruusukkeet vastaan. Lohdutti kovasti, vaikka ainahan tuollainen vähän pistää nolottamaan, kun kuitenkin kumpikin osaisimme homman ihan hyvin. Katsotaan, jos vielä saan videon blogiin kaikille viihdykkeeksi. Turkkia tuomarin tutkiessa Pulmun karva sai kiitosta, sen ollessa tuomarin mielestä yleistä karheampi. Ryhmäkehiin ei jääty koiran ja emännän ollessa jo kaikkensa antaneita.

Oikeat rungon mittasuhteet, erinomainen luusto. Oikea piirteinen pää, jossa hyvä vahvuus. Kauniit korvat, tummat silmät. Hyvä purenta. Hyvin kehittynyt rintakehä, riittävä eturinta. Riittävän karhea, tiivis karva. Hyvä hännänkiinnitys. Tasapainoiset kulmaukset. Liikkuu hyvin halutessaan. Ihastuttava temperamentti. ROP, SERT, FI MVA

Pulmu valioitui samalla myös Ruotsin muotovalioksi, sillä sillä oli jemmassa Överkalixissa Jancik Leosilta saatu serti muutaman vuoden takaa. Valionarvojen vahvistuksessa vain meni kummassakin maassa tavallista kauemmin loma-ajan vuoksi. Pulmun sertien keräämisessä meni myös hieman pidempään. Esiintyminen ja turkki kun olivat lopulta valmiita, niin sertit tulivat lopulta hyvin lyhyellä aikavälillä. Onneksi meillä ei ollut mihinkään kiirettä ja Pulmun kanssa on ollut jännittävää käydä näyttelyissä. Viimeksi nuori Usva on aiheuttanut samanalaisia jännityksen tunteita kehään mennessä, kun ei koskaan tiennyt milloin se keksi kesken ympyrän juoksemisen tarttua kengännauhoista kiinni. Yhdistävänä tekijänä Usvalla ja Pulmulla onkin sama positiivisen röyhkeä elämänasenne, johon kuuluu huomion keskipisteenä paistattelu sekä olan kohauttaminen turhille rajoittaville tekijöille. Ensimmäistä en koiriltani haluakaan karsia pois, niin kauan kuin se pysyy sellaisena ettei siitä aiheutu harmia koiralle tai ympäristölle. Edelleen Pulmun rasittavimmat tavat ovat juurikin tuo kehässä näyttelyhihnan omiminen sekä koristetyynyjen siirtely ja puistelu. Se on kaiken kaikkiaan varsin viihdyttävää seuraa.

Pulmu 2019 Överkalixissa vielä liki mustana.

Posion näyttelyn jälkeen olemme keskittyneet lähinnä vain pieneen treenailuun ja erityisesti Pumibingon, eli pumien temppubingon haasteiden suorittamiseen. Oli hauska nähdä miten kesällä ahkera temppujen treenaaminen näkyi myös rally-tokotreeneissä, kun pääsimme taas pitkästä aikaa niihin mukaan. Armaksen keskittyminen tekemiseen oli ihan eri ulottuvuudessa kuin edellisellä treenikerralla. Tämä taas vahvisti ajatustani siitä, että mikään mitä koiran kanssa tekee ei ole turhaa. Lisäksi noiden temppujen harjoittelu oli minulle itselleni todella hyvää ja virkistävää tekemistä muuten aika hektisessä ja kuluttavassa kesässä. Temppujen tekemisessä on parasta koiran mahdollisuus vaikuttaa temppuihin ja tekemisen ilo on käsin kosketeltavaa, kun ei tarvitse miettiä sääntökirjan kanssa lopputulosta. Meidän kaikki temppuvidoet löytyvät instasta (@hlpasanen, koirien omista tarinoista), suurin osa on noin 10-15 minuutin harjoittelun tulosta tai naftaliinista kaivettuja eikä välttämättä ihan valmiiksi asti harjoiteltuja. Osa jääkin sille asteelle mitä videoilla näkyy, mutta hauskimpien treenausta jatketaan, siten etteivät vaadi niin selkää ohjausta. Enemmän tempuissa on mennyt aikaa niiden miettimiseen kuin itse naksutteluun, mutta hyvin suunniteltu on puoliksi tehty.

Armas halusi yhdistää temput "Kumarra" ja "Etujalat korokkeella"

Aino kävi elokuussa hammaslääkärissa ja onneksi suussa oli kaikki pääasiassa hyvin. Vain yksi alaetuhammas oli vain jouduttu heiluvana poistamaan. Olin ennakkoon hieman huolissani, sillä Aino oli ollut tavallista huonompi syömään ja päässyt jopa laihtumaan. Toki se on huono syömään aina kun on hormonitoiminnassa tulossa tai menossa muutoksia, mutta tällä kertaa nirsoilu vain jatkui. Pissanäytteessä oli näkyvissä struviittikiteitä, joten uusi näyte joudutaan vielä viemään tutkittavaksi ja mahdollisesti miettimään ruokavalioon radikaalimpia muutoksia. Nyt olen yrittänyt saada sitä juomaan lisää, mutta määrät ovat silti pieniä. Syysjuoksunsa Aino aloitti syyskuun alussa, mutta se on juoksujensa kanssa vuosi vuodelta huomaamattomampi. Ruokahalu palasi heti kun otimme ruokavalioon takaisin hirvenlihan.

Armaksella on puolestaan ollut taas sen ns. kesäihottumaa heti mäkäräkauden alettua ja olen kesän aikana syöttänyt sille muutaman Apoquel-kuurin ihon ärtyessä näppylöille. Onneksi tuo lääke rauhoittaa nopeasti tilanteen. Armas siis reagoi hyönteisten syömiin samalla tavalla kuin kirppuallergiassa eli se on nyt yleistynyt sillä lintukirpun puremista mäkäräisiin ja polttiaisiin. Onneksi ihon reaktriot eivät ole niin pahoja ja nopeita kuin lintukirpun puremissa.

Syksylle meillä on vielä kovasti suunnitelmia ja toivottavasti pääsemme jo lokakuun alussa Pulmun kanssa tapaamaan lampaita. Lisäksi uudet treeniryhmät tulevat pian hakuun ja toivoakseni pääsemme jatkamaan rallyt-tokon parissa myös ohjatusti.

Kesällä piti kaivaa taas silkkimaalit esille ja jatkaa opettelua

Täällä ollaan edelleen!

Pieni laumani

Yritän viimein herätellä tätä blogia taas eloon, kun saanut pahimman aikasyöpöt pakettiin viimeisen vuoden ajalta. Nopeasti tuo aika summattuna kiireisen koirakesän 2021 jälkeen viettimme syksyn hiljaiseloa sillä keskityin tekemään sosionomin opintoni loppuun. Marraskuussa 2021 sainkin palautettua viimeiset tehtävät ja joulukuun alussa sain paperit ulos. Kaikkinensa urakkaan meni työn ohella yksi vuosi ja 11 kuukautta. Nyt kun vaadittu tutkinto ja sitä myötä saatu vakituinen työ ovat kunnossa, on taas aikaa harrastaa koirien kanssa säännöllisesti ja täysipainoisesti. Opiskelu ei tosin tähän loppunut. Jatkan siis yliopisto-opintojen harrastamista vielä toistaiseksi. Nyt kun pääsin taas kirjoittamisen ja opintopisteiden keräämisen imuun niin ei kannata lopettaa. 

Sitten ne koirakuulumiset. Syksyllä 2021 kävimme Armaksen kanssa hoopersin alkeiskurssin ja joulukuussa pääsimme lajin ryhmätreeneihin mukaan. Tuntui hienolta päättää liki kahden vuoden ryhmätreenitauko. Valmistumisen myötä siis myös työkuvioni vakiintuvat ja vaikka vuorotyötä teenkin, niin suhteellisen hyvin olen onnistunut saamaan maanantai-illat vapaaksi treenejä varten. Hoopersista kävin myös Pulmun kanssa nyt keväällä 2022 yhden lyhytkurssin Oulussa. Kevään 2022 ryhmäjaon myötä hoopersin ryhmäpaikka vaihtui rally-tokoon, jossa olen käynyt nyt Armaksen kanssa. 

Sillä aikaa kun minä opiskelin pää savuten sai Rovaniemen käyttökoirat pystyyn hienon hallin, jossa on hyvät puitteet harrastaa. Minun vuosien 2020-2021 aktiivisuudesta ihan muissa asioissa, kertoo paljon se, että halli ehti olla liki vuoden pystyssä ennen kuin ehdin sinne ensimmäisen kerran käymään Hoopers-kurssilla.

Iso ja mainitseminen arvoinen asia syksylle 2021 oli Armaksen kastraatio, johon jouduin taipumaan terveydellisistä syitä. Armaksella oli siis kysta eturauhasessa ja eturauhasongelmat nostivat päätään turhan tieheästi. Viimeinen pisara minulle oli veritippojen löytyminen lattialta ja Armaksen verisen pissan stressaaminen. Onneksi tuolloin vaiva hoitui Ypozanella, mutta sitäkään ei koiralleen halua syöttää liian usein. Olisin mielellläni ollut leikkauttamatta Armaksen jos vaihtoehtoja olisi ollut, koska sen urosmaisuus ei koskaan ole ollut ongelma. Päinvastoin olen kokenut sen tärkeänä osana koiraani.

Vuosi 2022 toi mukanaan vanhaa tuttua ja paljon myös uutta. Alkuvuosi piti minut ja muutaman muun kiireisenä pumien JTO:n päivittäminen ja kotikäyttäytymiskyselyn parissa, jälkimmäisen yhteenvetoa kasaan edelleen. Uutena ja mielenkiintoisena asiana tälle vuodelle ja parille seuraavalle vuodelle on kennelpiirin toimintaan perehtyminen, sillä minut valittiin Lapin kennelpiirin hallitukseen. Keväälle mahtui onneksi myös ystävien tapaamista, eli on ollut pumimiittiä sekä ikivanhojen ystävien kanssa illanviettoa. 

Vuoden 2022 teemana minulla onkin keskittää aikani niille ihmisille ja asioille, jotka tuovat minulle hyvää oloa. Ystävien tapaamisen lisäksi toivon ehtiväni taas opetella lisää valokuvausta ja ehkä viimein saada akvarellit jotenkin hallintaan, sitten olisi se silkkimaalaus ja kuviosaha..

Kevätillan lukupiiri, jossa ihmettelyä siitä miten monta hyvää urosta on jäänyt käyttämättä vuosien varrella.

Rakastumista Gansai Tambi väreihin.

 

Kangasmaniaa

Kesän korvilla, kun kuumin näyttelykausi alkoi, on oman aikansa on ottanut sekä Rovaniemen KV että Tornion NORD näyttely. Uutta ja piristävää, on se miten tuntuu hyvältä taas kahden vuoden tauon jälkeen olla tekemässä asioita, joista ennen sai niin paljon hyvää mieltä. Erityisesti tuntuu hyvältä kun koira-asioiden tekeminen tuntuu taas hyvältä. Tämä minun kahden vuoden "levähdystauko", jos sitä siksi voi kutsua muiden asioiden kanssa pakertaessa, toi hyvän ja tarpeellisen irtioton paikalliseen harrastamiseen. Jäin siis tauolle tilanteesta, jossa olin jo vuosia kerännyt liki 100 vuosittaista talkoopistettä omalle paikallisyhdistykselleni. Tuo pistemäärä teki tuolloin työtunneissa liki tuplasti enemmän. Opiskelujen pakottama tauko antoi minulle tilaisuuden huomata, miten väsynyt olin talkoiluun ja toisille tekemiseen enkä saanut siitä enää mitään. Viimein jouduin siis miettimään mikä minulle oikeasti on tärkeää ja keskittämään vähäisen vapaa-aikani itselleni kaikista tärkeimpiin ja eniten antaviin asioihin. Ja kun kerron, että sain tarvitsemani tauon koira-asioiden tekemiseen, niin tarkoitan sillä kaikkea muuta mikä jäi pumi-asioiden ulkopuolelle. Koiraharrastuksessa voin sanoa kokeneeni burnoutin, jossa toisaalta pumiasioiden tekeminen toi minulle voimia jaksaa painaa töiden ja opintojeni kanssa. Nyt siis tuntuu mahtavalta kun koira-asioiden tekeminen tuntuu hyvältä ja olen löytänyt omat rajani sen suhteen.

Perinteinen työmaani Rovaniemen Kv:ssa

Rovaniemen kv näyttelyä ennen meillä oli Pellossa pikareissu näyttelyssä Pulmun kanssa. Siellä Pulmu sai eh:n tuomarin löytäessä siitä kaikki mahdolliset viat, mutta se esiintyi hienosti häntäänsä heilutellen. Viime sunnuntaina olimme jälleen kehässä ja Pulmu vain paransi esiintymistään. Tällä kertaa tuloksena oli PN2, SERT ja VARA-CACIB. Pulmu siis viimein avasi myös Suomen sertitilinsä. Ennen kehään menoa pohdin ääneen, että miten voinkin jännittää kehään menoa ja muistin heti miten aikoinaan sain myös Usvan esittämistä jännittää. Siinä missä Pulmu pöljäili kehässä remmin ja numerolapun kanssa, oli Usvalla tapana ottaa kengästä kiinni sopivassa kohdassa kesken juoksuaskelien. Nyt on toiveita, että Pulmustakin tulee samanlainen esiintyjä kun Usvastakin lopulta kuoriutui. Kaikenlaisten kehäesiintymisien jälkeen oli kiva saada pitkästä aikaa maininta "hyvin esitetty".

"Correct ear set, good dark eyes and rims, good head, large nose, correct bite, good pigment, good neck and shoulders, correct depth of chest, good coat and texture, good black nails, correct movement, well handled." Tuomarina Collette Muldoon

Kesälle ja syksylle olisi kovasti suunnitelmia, mutta aika näyttää mitä kaikkea tässä ehtii ja voi tehdä. Tänä kesänä olisi kuitenkin toiveissa päästä mökkeilemään viime kesää enemmän. Mökki on minulle paikka, missä sielu lepää ja ihmisillä sekä koirilla on hyvä ihan vain olla.

Syksyn kuulumisia

Elo-syyskuu oli lopulta mukavan vilkas koirarintamalla tämän kummallisen ajan keskellä. Heti kun olimme toipuneet Pumipäivistä olikin pumien mätsärin järjestäminen Iissä. Saimme mukavan mätsärin järjestettyä tehokolmikon voimin. Kuvatkin saimme liki reaaliaikaisesti kaikista sijoittuneista nettiin. Yksi onnistuneen tapahtuman tärkein osa on hyvin tehty etukäteistyö. Tästä kiitos Mirjamille, joka oli ahkeroinut tosissaan mätsärin eteen. Oli mukava mennä  talkoilemaan niin sanotusti valmiiseen pöytään.

Seuraavana viikonloppuna eli 5.-6.9 meillä oli yhdistetty näyttely- ja pumiretki Seinäjoen kautta Tampereelle. Seinäjoella käväisimme kehässä Tarja Löfmanin arvosteltavana. Pulmu malttoi esiintyä suhteellisen hyvin, kunnes alkoi loikkia ympyrän viimeisillä metrillä niin, että hihankin irtosi näyttelypannasta. Sillä ei tosin ollut merkitystä, koska Pulmu piti itse hihnasta tiukasti kiinni. Tuomari kysyi ennen liikkeitä pöydällä Pulmua arvostellessa "Onko se aina näin rauhallinen?" kerroin, että kunhan päästään liikkeelle niin koiran vilkkaus tulee kyllä näkyville. Tuomari mittasi Pulmun 45 cm korkeaksi ja rotumääritelmää tutkien totesi sen olevan sentin ylisuuri. Tämä vaikutti arvosanaan, mutta arvostelu itsessään on ihan kiva. Kuvia ei näyttelystä valitettavasti tullut.

Osallistujaluettelojen viime hetken päivitys oli Pulmun mielestä kuolettavan tylsää.

Näyttelyn jälkeen suuntasimme Tampereelle hotelliin ja valmistelemaan seuraavan päivän tapahtumaa eli Pumien Poikapäivää. Tapahtumaan oli sunnuntaina kerääntynyt kiitettävä määrä uroksia ja pääsin suurinpaan osaan tutustumaan temppuradalla. Ei olisi uskonut, että hetken aikaa pihassa oli liki 20 eri-ikäisiä pumiurosta. Kaikki käyttäytyivät fiksusti ja ääntä porukasta lähti kiitettävän vähän. Tapahtuman jälkeen oli yhdistyksen syyskokous ja sain kunnian jatkaa edelleen puheenjohtajana. Viikonloppu oli kaiken kaikkiaan virkistävä kunhan unohdetaan viimeinen ilta Tamperella. Pulmuun iski hotellin nurmikolla punkki-invaasio ja sen naamasta sai lopulta nyppiä kuusi tuoretta punkkia irti ja yksi piti jahdata kiinni. Kotona siltä löytyi vielä pepusta yksi punkki. Voi yökötys! Lähti taas kaikki etelään muttamisen halut hetkeksi.

Näyttelyn jälkeen napattu kuva

Aino aloitti juoksun (17.9) tällä kertaa reilusti Pulmua aikaisemmin ja pisti tyttöjen välit lujille. Nyt Aino onkin ollut juoksun ajan pääasääntöisesti mökillä syystöissä apulaisena, jotta Armas säästyisi eturauhasvaivan uusitumiselta. Tämän juoksun jälkeen  Aino on tarkoitus steriloida. Viiden kuukauden välein tuleva juoksu ei anna paljoa armoa vanhenevalle urokselle eikä hormoonitoiminnan kannalta montakaan tasaista kuukautta nartulle itselleen. Toivotaan, että lauman elo muutenkin rauhoittuu operaation myötä.

Meillä on nyt syksyn teemana koirien hampaiden hoito. Pulmu ja Nuppu ovat jo päässeet hammaskiven poistoon ja Ainolle sekä Armakselle täytyy varata aika seuraavaksi. Nupulta jouduttiin poistamaan muutamia  välihampaita ja operaatio oli sen verran iso, että Nuppu joutui kahdeksi viikoksi nestemäiselle ruokavaliolle suussa olevien tikkien vuoksi. Äitini sai tehosekottimella olla tekemässä erilaisia hienoja soseita, joita Nuppu yllättäen alkoikin syömään ihan mielellään. 

Tämä syksy tulee olemaan poikkeuksellinen monella tapaa. Talvikaudelle jätin ensimmäistä kertaa ikinä ilmoittamatta koirat treeniryhmiin, koska töiden vuoksi kesälläkin ohjattu treenaaminen jäi turhan vähälle. Minulla alkoi taas pidempi sijaisuus ja töiden yhdistäminen täysipainoiseen opiskeluun vie vapaat illat täysin. Onneksi hallilla on yleensä ollut päivisin vapaata treeniaikaa, joten pyritään nyt aktivoitumaan tavoitteellisen treenaamisen kanssa. Tämän hetken hallitilanne vain pyrkii rajoittamaan tehokkaan treenaamisen pääasiassa agilityyn, mutta onneksi koirat eivät välitä mitä teemme, kunhan pääsevät hallille tekemään töitä. Syksy tulee siis olemaan tiukka meille kaikille, sillä vaikka nytkin olen ollut pääsääntöisesti töissä opiskellen myös kesän, niin minulla on ollut ruhtinaallisesti vapaata aikaa ja olen aika hyvin saanut itse määritellä sen milloin teen töitä. Opinnot eivät onneksi rasita vaativuudellaan vaan työmäärällä kun vähän väliä pitäisi malttaa istua kirjoittamaan essee milloin mistäkin sosiaalialan ilmiöstä. Itse asiassa tätäkin kirjoittaessa pitäisi oikeasti olla kirjoittamassa ihan muita juttuja. Opintoihin kuuluu paljon reflektoivia tehtäviä ja kerran pääsimme miettimään oman elämän tähtihetkeä. Kurssi oli taidelähtöiseen työskentelyyn liittyvä ja tähtihetki piti toteuttaa 3D-teoksena, joten alla oleva syntyi esittämään minun tähtihetkeä. Metsässä, koiran kanssa jäljestämässä. 

Lofootit - Sinne ja takaisin

Tämän kesän reissutavoite oli päästä käymään Norjassa Lofoottien saarilla. Näin muutama vuosi sitten videon Haukland Beachiltä ja se jäi kummittelemaan mieleeni sitkeästi. Sopivan sauman tultua ja Norjan ja Suomen välisen raja uudelleen avauduttua juhannuksen jälkeen päätimme lähteä reissuun. Matkustusmukavuuden vuoksi päädyimme ottamaan vain kaksi koirista mukaan, joten tällä kertaa oli Armaksen vuoro jäädä hoitoon äidilleni. Armaksella ei ollut kyllä yhtään huono tuuri, sillä se pääsi heti mökkeilemään. 

Ylitimme rajan Kilpisjärvellä ja raja-aseman jälkeen norjalaiset poliisit toivottivat meidät tervetulleiksi varmistaen ettemme olleet ruotsalaisia. Yövyimme mennessä Kilpisjärvellä tutussa hirsirivitalossa. Norjan puolelta, eli lofooteilta olin varannut meille Vestvågøyasta läheltä Leknesiä pienen vierasmajan, jossa yövyimm kaksi yötä. Palatessa yövuomme taas Kilpisjärvellä, vaikka kuskilla olisi ollut energiaa jatkaa kotiin asti. Joskus on kiva olla reissussa vähemmällä urheiluhengellä.

Pohjois-Norjan maisemat eivät ikinä petä. Heti Kilpisjärven jälkeen maisema muuttuu ja Lofooteille saapuessa tuntui rakennuksia katsellessa kuin olisi jossain etelämpänä matkoilla. Sää suosi minua ollen koko reissun enemmän ja vähemmän  +16 astetta ja suhteellisen tuulista. Mies vaikutti välillä palelevan. Yllättävää Lofooteissa oli se ettei siitä ollut tullut vielä niin sanottua turistirysää, vaikka siellä turisteja riittää. Tuntui kuin kaikki pikkukylät vain olisivat eläneet omaa elämäänsä turisteista piittaamatta. Verrokkina minulla oli Nordkapp, jossa markkinamiehet olivat jo keksineet matkailijoiden hyödyntämisen. Huomion arvoista oli myös se, ettei sääskiä ja mäkäriä ollut juuri lainkaan Norjan puolella. Raja ylitettyä verenimijöitä alkoi heti liiskaantua auton tuulilasiin ilma sakeana.

Koirien kanssa oli helppo liikkua ja niihin suhtauduttiin ystävällisesti. Kiinni ne toki täytyi pitää, koska irtonaisia lampaita saattoi tulla missä vain vastaan. Hieman huvitti, että Pulmun piti lähteä Norjaan asti että pääsi näkemään ensimmäiset lampaansa. Paikallisia koiria, tai norjalaisten omia rotuja, en onnistunut juurikaan bongaamaan, ainoastaan bordercollieita näkyi muutama keulimassa remmien nokissa. Reissun ainoana huonona puolena oli Pulmun ja Ainon jostain nappaama vatsatauti, jota Pulmu poti nelisen päivää ja Aino puolitoista. Minulla koirat ovat äärimmäisen harvoin ripulissa, joten en ollut osannut varautua asiaan varusteita pakatessa. Onneksi perinteinen kana-riisi auttoi Canikurin puutteessa.

Kaikkiaan autossa tuli reissun aikana istuttua reilut 2000 kilometriä ja palatessa voin kertoa nukkuneeni liki koko Kilpisjärvi-Rovaniemi välin, välillä vain vastaten asianmukaisen fiksusti kuskin keskustelunavauksiin. Lofootit oli kaikkiaan kiva kokemus, mutta silti mieli vetää edelleen jäämeren rannalle, eli toivottavasti pääsen seuraavaksi käymään Vuoreijassa. Koirien kanssa tietenkin.

Kesä on ihmisen parasta aikaa?

Tännekin viimein tuli kesä, vaikka edellisen postauksen aikaan näytti vielä toivottomalta lumen määrän perusteella, ja olemme saamme nauttia lämmöstä ihan kiitettävisti. Ensimmäiset kuumat päivät vetivät koirista mehut, mutta pieni saksien näyttäminen turkeille helpotti tilannetta kovasti. Lumet sulivat juhannukseksi, vaikka hieman epäilytti vielä toukokuun lopussa.

Toukokuun viimeinen päivä kävimme pyörähtämässä Iissä pumiyhdistyksen kevätkokouksessa ja noseworkin yhteistreenissä. Pulmu oli tällä kertaa ainoana mukana ja nauttikin suunnattomasti päästessään ihmisten ja koirien pariin. Oli niin mukava taas nähdä muita rodun harrastajia. Tuollaiset pienimuotoisetkin tapaamiset piristävät kummasti. Treeni-intokin pilkahti noiden yhteistreenien myötä.

Treeneissä Pulmu osoitti jo omaavansa jonkinlaisen haisun mitä sen pitää etsiä, vaikka se on lähinnä kulkenut muiden mukana  treeneissä ja satunnaisesti päässyt haistelemaan. Olen vähän himmaillut sen lajiin kouluttamisen kanssa, koska olen kokenut että tarvitsen uusia idoita etten vain toista samoja virheitä mitä olen huomannut tehneeni Ainon ja Armaksen kanssa hajuilmaisun opettamisessa. Nyt on tullut pidettyä ihan riittävän pitkä tuumaustauko ja aika alkaa töihin. Toki vielä hieman syö treenimotivaatiota kun noseworkin säännöistä mm. hajutestin osalta ei ole tullut vielä mitään selkoa.

Täytyy taas Pulmusta todeta, että on ilo liikkua noin kivan koiran kanssa. Ei tule mieleen paikkaa minne sitä ei kehtaisi viedä. Paljon se on koiran luonteesta kiinni, mutta myös siitä että olen sitä kaikkialle mahdollisiin paikkoihin pyrkinyt aina ottamaan mukaan. Mukana ollessa se ei ole vain nököttänyt boxissa tai autossa, vaan on saanut ihmetellä ja opetella olemaan erilaisissa tilanteissa ja paikoissa.

Kesäkuun viimeisenä viikonloppuna olisi pitänyt olla meidän oma Nord näyttely, jonka toimikunnassa olen, mutta COVID-19 sotki senkin osalta suunnitelmat. Viikonloppuna ei tuntunut siltä että jossain muualla olisi pitänyt olla, mutta näyttelyä edeltävien viikkojen aikana havahduin aina välillä ajatukseen että jotain on tekemättä. Normaalisti olisin pienesti stressannut palkintoasioiden kanssa. Toisaalta oli kiva pitää näyttelyvapaa kesä järjestelyiden osalta ensimmäistä kertaa sitten yli kymmeneen vuoteen, mutta toisaalta alkaa olla jo ikävä muiden koiraihmisten pariin jännittämään kehä laidalle. Minulle tuli sopivasti viikon "kesäloma" juhannuksen jälkeen, joten teimme sitten pienen retken Lofooteille. Siitä enemmän kun saan kuvat järjestykseen.

Kevein mielin kevääseen

Viimeksi kirjoittelin muutoksista joita odotin tulevaksi. Nyt kun viimein sain paikallisen kerhon sihteerin mapin järjestykseen ja painettua sen kiinni, voin kertoa että mieli on keveä. Tarkoituksena oli heittää mappi uuden sihteerin portaille ja kaasuttaa mielipuolisesti nauraen pois paikalta, mutta irtaantuminen  noista hommista näyttää tapahtuvan pienin askelin uutta auttaen. Viime torstaina oli ensimmäinen koirakokous tälle vuodelle, mutta se ei tapahtunut omien koirien kustannuksella, eli yksi osa tavoitetta saavutettu. Oli mukava päästä jo miettimään kesän näyttelyä ja sen palkintoja, vaikka puuhakkain aika sen suhteen onkin vasta edessä.

Yksi asia kaiken muutoksen keskellä on varmaan: tekeminen ei lopu. Ikinä. Käyttökoirien aktivistin hommien tilalle tuli opiskelujutut. Niiden iänikuisten yliopisto-opintojen lisäksi opiskelen nyt myös sosionomiksi amk:ssa Kemissä. Kävin syksyllä pääsykokeissa kokeilemassa ilman odotuksia ja sain koulupaikan. Kemissä ei onneksi tarvitse käydä kuin muutamana päivänä kuussa kuluttamssa koulun penkkejä. Motivaatio on korkealla ja samalla sain uutta intoa tahkota vanhojakin opintoja, joita ei paljoa olisi edes jäljellä. Nyt kun on suunta viimein selvillä, ja kaikki opinnot tukevat toisiaan, niin voisin pikkuhiljaa luopua ikuisesta opiskeluoikeudesta yliopistossa.. 

Koirille kuuluu paljon ja pääasiassa kivaa. Pulmu on ollut hyvin dramaattisesti valeraskautettu ja Aino ei siitä paljoa ole jäänyt huonommaksi. Armas on oma energinen itsensä, ja on yrittänyt olla narttujen välisissä suhteissa auttavana ja häiritsevänä tekijänä. Onneksi valeraskusbuumi näyttää jo hellittävän ja eri huoneisiin pesänsä tehneet nartut jo leikkivätkin ulkona keskenään. Nuppu tulee kuulema perässä valeraskautensa kanssa, ja kohta jo varmaan marssiikin pitkin asuntoa vinkuva hirvipötkylä suussaan tyytymättömästi huokaillen.

Tämän kevään treenikuviot meillä on mukavasti. Armaksella on agilityryhmässä paikka ja Ainolla sekä Pulmulla omat ryhmäpaikkansa rally-tokossa. Kursseillekin olen kerennyt ja niitä on mukavasti vielä tulossakin tässä kevättalven aikana. Ensimmäinen näyttelykin on ihan pian ja ollaan jopa treenattu.  Nyt tuntuu harrastaminen kivalta. Miään varsinaisia tulostavoitteita en tällä vuodelle asettanut, vaan tehdään ja mennään sen mukaan mikä tuntuu hyvältä.

Nuppu 10v.

22.3. julittiin Nuppua ja pöytä oli koreana. Tuntuu uskomattomalta, että Nuppukin alkaa olla jo ihan oikeasti veteraani-iässä. Pumi ei tokikaan vielä 10-vuotiaana ole vanha, vaan kypsä. Vanhuus alkaa sitten siellä 12 ikävuoden jälkeen. Nupun kanssa kuljetut 10 vuotta ovatkin olleet melkoisen tunnepitoiset ja värikkäät. Yhtään hetkeä en pois vaihtaisi, vaikka monta asiaa saattaisin tehdä töisin. Hyvä koira siitä on kuitenkin tullut, kuin ihmisen ajatus..

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

Nupun 10v. synttöribileet 🎂🎁 #pumisofinstagram #karvakorvanfriidu #naposfelhö #birthdaygirl👑

Henkilön Hanna-Leena Pasanen (@hlpasanen) jakama julkaisu Maalis 22, 2019 kello 12.31 PDT

Nuppu ei pistänyt pahakseen sitä, että vain Pulmu osallistui juhlintaan muiden jäädessä kotiin. Aino ja Armaskin oliat lähdössä juhlimaan, mutta Aino pisti lenkin alussa liinat kiinni. Todettiin että parempi lähteä pienemmällä porukalla juhliin, koska tuo ei ollut Ainolle tyypillistä käyttäytymistä. Seuraavana päivänä jouduin toteamaan, että Ainon lenkkeilyhaluttomuuteen löytyi ihan oikea syy, eli sillä on anaalirauhanen tulehtunut. Lämpimällä vedellä huuhtelu ja tulehduskipulääke ei auttanut, vaan jouduimme sunnuntaina päivystykseen. Siellä eläinlääkäri huuhteli puhjenneeen paiseen ja kehoituksen jatkaa suihkuttelua ja tulehduskipulääkkeiden antoa. Torstaihin asti Ainon elämä oli kurjaa ja kutisevaista, muttaa sain onneksi heti torstaina Tuoville ajan. Saimme tulehtuneeseen rauhaseen ja ärtyneeseen ihoon ab-kuurin. Haava itsessään oli jo alkanut parantumaan pinnallisesti hyvin, mutta Ainon iho oli ärtynyt ajellulta alueelta ja rauhasessa oli sisällä tulehdus edelleen jylläämässä. Antibiootit auttoivat onneksi heti ja meillä oli elämä jo liki normaalia.

Aino käyttää vielä jonkin aikaa pönttöä päässä, mikä alkuun aiheutti Pulmussa kovasti kiinnostusta ja ilkikurisuutta. Aino on erikoistunut pöntön kanssa tukahduttamaan ihmisiään ja muksimaan sillä minut hereille.

Positiivista menneelle viikolla oli auton saaminen korjaamolta. Peräänajon jälkeen Skoda oli reilut kaksi viikkoa korjattavana ja tuli takaisin sieltä liki uuden veroisena. Alkoi jo hieman ahdistaa kun pieneen sijaisautoon ei koirahäkit mahtuneet eli meidän treenimäärä kahdelta viikolta on liki nolla. Armas pääsi nosettamaan tiistaina, mutta muuten on ollut turhan hiljaista.

Olen järjesätmässä huhtikuun 22. päivä hajutestiä, mutta taitaa käydä niin ettei Pulmu vielä siihen ehdi mukaan. Toukokuun kokeeseen olisi tarkoitus ilmoittaa Aino tai Armas mukaan, JOS ehdin treenata koirat niiden normaalin suoritustasoon takaisin.

FI JVA ja muita tapahtumia

Pulmunen

Päivitystauko ja kirjoittajan blokki on viimein selätetty. Päätin kesällä että keskityn tieteelliseen kirjoittamiseen ja vasta päästyäni siinä vauhtiin voin keskittyä taas bloggaamiseen. Gradu on nyt viimein hyvässä vauhdissa ja ajatukset ovat nyt sitten kunnolla suunnattu koirajuttuihin jo pelkästään gradun aiheen vuoksi. Gradusta enemmän myöhemmin, sillä tämä postauksen tarkoitus on koota meidän kesän ja syksyn kivat jutut.

Meidän loppukesän, ja itseasiassa koko vuoden, kohokohta oli ehdottomasti Nupun valioituminen MEJÄssä heinäkuun lopulla, asia minkä eteen olemme tehneet monta vuotta töitä enemmän ja vähemmän. Valioituminen olisi saattanut tulla aikaisemminkin, jos vähemmän olisi ollut enemmän. Nyt sen aika kuitenkin koitti ja en voisi kai olla yhtää onnellisempi asiasta.

Nuppu

Nuppu jäi nyt MEJÄ-kokeista eläkkeelle, lähinnä sen vuoksi että nuoremmat koiramme pääsevät seuraavaksi lajin pariin. Käytännön jälkihommiin Nuppu pääsi kun tutut metsästäjät soittivat hirven jääneen juoksemaan. Epäilys oli, että hirveen ei olisi lopulta tullut osumaa, mutta se oli kuitenkin pakko varmistaa. Nuppu kävi tekemässä työnsä, ja todennut hirven ja miesten jälkiä eroteltuaan sekä tovin hirveä jäljestettyään että verta ei löydy.

Pulmu

Norjan näyttelyreissun jälkeen meillä oli ohjelmassa Kemin KV näyttely. Pulmu esiintyi pentuluokassa viimeisen kerran ja oli ROP-pentu. Esiintyminen oli vauhdikasta. Ennen kehään menoa treenailimme ja Pulmu oli oikein asiallinen ja teki kypsästi mitä pyysin. Omaa vuoroa odotellessa se pötkötteli nurmella ja katseli ohi valuvaa koirakansaa varsin rentona. Kehänauhan ylitettyään se sitten pisti kaikkien aikojen parhaan Pulmu Shown päälle. Milloin minulta yritettiin viedä numerolappu, milloin näyttelyremmi tai vain vaatteet päältä. Hieman hävetti kun tuomari kehui koiran äärettomän lupaavaksi ja samaan hengenvetoon moitti minua kun en pärjää pennun kanssa. Siihen päälle sitten Armaksen kanssa kehään, sillä myös oli virtaa enemmän kuin minun kunto kesti. Armas sai EH:n ja kiitellen kiiruhdin kehästä pois saadakseni työntää pääni kevythäkkiin häpeästä. Onneksi koirat opettavat emännän pysymään nöyränä. Näytteylyreissu oli kyllä äärettömän kiva, sillä pääsimme taas tapaamaan Maria ja laumaa.

Sitten oli se erkkari, jossa viisaasti ilmoitin etten esitä yhtään koiraa. Kasvattaja esitti Pulmun äärettömän hienosti junioriluokan voittoon SA:lla ja sertikilpailun Pulmu hävisi aikuiselle nartulle saaden vara-SERTin. Mika esitti Nupun tuloksella PN3 mikä oli todella hieno saavutus kovatasoisessa seurassa. Erkkari siis ylitti odotukset ja oli muutenkin todella kiva tapahtumana. Olin vuokrannut meille Nallikarista, eli ihan näyttelyalueen läheisyydestä viihtyisän mökin ja siitä oli näppärä käydä kehässä. Armas kävi kokeilemassa rallya UPK:n kokeessa seuraavana päivänä, mutta vielä ei onnistuttu keskittymään tarpeeksi hyvin tekemiseen ja tulos jäi hieman alle hyväksytyn rajan.

Tärkeä juttu alkusyksylle oli Ainon Nose Workin hajutestin läpäiseminen. Meillä on ollut Ainon kanssa välillä ongelmia ilmaisuinnokkuudessa, eli se jossain vaiheessa huomasi ilmaisemisen olevan etsimistä kannattavampaa ja alkoi taputella kaikki laatikot. Toki oikea ilmaisu oli sitten selkeämpi. Treenailimmme tehostetusti muutaman viikon ennen testiä ja testi meni kirkkaasti läpi n. 20 sekunnissa, vaikka minä vähän epäilinkin koiran tehdessä selkeän ilmaisun. Taas opin että koiraan voi kyllä luottaa. Kokeet meillä olisi ollut sitten lokakuun alussa, mutta jätin ne suosiolla väliin kun alkoi tuntua ettei kumpikaan koira ollut siinä hetkessä koekuntoinen.

Mitäs muuta..

Pulmu täytti vuoden marraskuun alussa. Siitä on tullut laumamme äärettömän tärkeä osa ja se on kaikkea mitä sitä me tarvitsimme tähän porukkaan Usvan jälkeen. Pulmusta on kasvanut sievä pitkäjalkainen neitonen, jonka kanssa on helppo kulkea ja harrastaa. Se on yhdistelmä ääretöntä helppoutta ja suunnatonta röyhkeyttä maustettuna hyväntahtoisuudella. Erityisen ihanaa on sen iloisuus ja avoimuus. Kiitos Eilalle tästä aarteesta!

Tromssa KV - sinne ja takaisin

Tänä vuonna jouduimme tekemään valintoja ja jättämään kotikaupungin näyttelyn väliin. Olin hankkimassa palkinnot ko. näyttelyyn ja tuntui oudolta sitten vain jättää oma nakki toisten vastuulle. Oikeasti teki kyllä hyvää irtaantua näyttelyn talkoista, vaikka reissun päällä en malttanut olla lukematta ihmisten positiivisia kommentteja palkinnoista. Paras palkinto mitä hommasta voi saada.  Vaikka tämä kesä meni puoliteholla näyttelyn etukäteistöissä, niin kummasti toukokuun ja kesäkuun pyöri näyttely kovasti mielessä ja pientä hommaa riitti kaikkien muiden yhdistyshommien ohella. Kesäkuun lopussa olikin sitten jo sellainen olo, että pitää jatkossa entistä tarkemmin miettiä mihin kaikkeen lähtee mukaan ja muistaa miksi oikeasti näitä juttuja tekee. Harrastuksen ytimestä löytyy ne omat koirat ja ne pitäisi muistaa pitää etusijalla, tai ennen kaikkea niin etteivät ainakaan joudu mopen asemaan talkoillessani yhteisen hyvän eteen. No, tässä hetkessä on vielä tällaiset miettieet, katsotaan sitten marraskuussa uudelleen kun seuraavan näyttelyn työstäminen todenteolla alkaa.

Muutenkin näyttelyväsymys alkoi kesäkuussa jo kovasti painaa päälle ja entisestään tyhjensin kalenteriani. Tromssan KV oli kuitenkin yksi mihin oli ihan pakko päästä. Teimme retken pidemmän kaavan mukaan, eli lähdimme lauantaina yöpyen Kilpisjärvellä ja sunnuntaina kävimme Tromssassa mutkan. Paluumatkalla ajelimme vähän muuallakin katselemassa nähtävyyksiä. Sitten vielä toinen yö Kilpisjärvellä mökkeillen ja maanantaina kotiin. Meninkin reissusta miltei suoraan yövuoroon, eli kotona kävin vain istahtamassa hetken. Reissu oli mukava, vaikka menestystä ei tällä kertaa tullut muille kuin Pulmulle. Hyväntuulinen ja naureskeleva tuomari oli mukava yllätys, vaikka tuntuikin enemmän nauravan meille kuin meidän kanssa.

Pulmu pelleili itsensä ROP-pennuksi saaden tuomarin nauramaan meidän kehäesiintymiselle. Minulla oli korvat punaisena kun nappasin näyttelyremmiä repivän pennun kainalooni ja kiittelin tuomaria ruusukkeista. En olisi uskonut, että sillä esiintymisellä tulisi palkituksi. Pöydällä tuomari supisi Pulmulle kehuja samalle naureskelleen minulle "pienestä villieläimestäni".

Armas oli tällä kertaa liian iso, mitä se on onkin,  ja liikkeet menivät huonosti. Sain kierrokset siltä alas, mutta kun himmailin niin koira tietenkin liikkui kuin kameli. Ei siis tullut perinteisiä polven tavoitteluja, mutta ei myöskään Armaksen näyttävää ravia, mitä se osaa parhaimmillaan esittää. Armas sai tulokseksi EH:n. Arvostelu oli ihan koiran näköinen siinä hetkessä ja sillä esiintymisellä. Tuomari vielä halusi erikseen selittää arvostelunsa ja kiitteli kun olin samaa mieltä hänen kanssaan asiasta.

Ainon vuoron koittaessa näin heti sen ilmeestä, että ei tule menemään hyvin. Minun tsemppi ei auttanut ja Aino teki kaikkensa kiilatakseen meidät kehästä pois aina palatessamme häkkiemme puoleiseen päätyyn. Tuomarin mielestä myös Aino oli himpun verran iso ja SA jäi saamatta innottoman esiintymisen vuoksi. Jäin tuota Ainon kehäesiintymistä miettimään ja jäljitin ongelman viimeiseen kotimaiseen näyttelyyn, jossa Aino esiintyi Ropiksi, mutta säikähti kehässä tuuleen lennättämää telttaa. Sen jälkeen kehässä käynti on ollut enemmän ja vähemmän kulmissa ulos kiilaamista. Pitää miettiä mitä teen asialle, jääkö Aino ansaitulle näyttelytauolle veteraaniluokkiin asti, vai alanko treenaamaan asiaa kuntoon jo nyt. Neljän vuoden näyttelytauko ei kuulostaisi kyllä yhtään pahalta, kun koira on jo saavuttanut kaiken mitä minun kunnianhimo on vaatinut.

Lopputulos siis oli ettei meidän laumassa nyt osannut liikkua kukaan. Lisää treeniä kaivataan ja erityisesti intoa näyttelytreeneihin. On vain niin paljon mitä pitäisi treenata ja loppujen lopuksi liian vähän vapaata aikaa. Jostain syystä ringin juokseminen muistuu mieleen aina viikko ennen näyttelyä. Riittäisikin vain se sievästi paikoillaan seisominen ja nätisti käsiteltävänä oleminen. No, äkkiä toivuin kaikista nolostumisista sekä epäonnistumisen tunteista handlerina ja lähdimme tutustumaan paremmin Tromssan keskustaan jättäen pentujen jatkokilpailun väliin. Keskusta oli mielenkiintoinen kaikkine kiellettyine ajosuuntineen ja tunneleineen, mutta pettymys sen suhteen että juuri mikään kauppa ei ollut sunnuntaina auki. Merimuseossa kävimme pikaisesti shoppailemassa, mutta itse museo jäi näkemättä autossa odottavien koirien vuoksi. Kokonaisuutena Pohjois-Norja ei taaskaan pettänyt ja jätti entistä suuremman kaipuun pohjoiseen ja erityisesti Jäämeren rannoille. Onko oikeasti ihanampaa kuin viileän suolainen merituuli, joka siirtää jakauksen niskaan ja ahavoittaa ihon?