Laumamme sai joulupäivänä kauan kaivattua vahvitusta kun Napos Felhö "Pulmu" liittyi joukkoomme. Pulmun tuloa olemme ehtineet puoli vuotta odottaa ja jännätä. Tuntuu ihan hassulta olla noin pienen pennun kanssa, vaikka noin neljä vuotta sitten minulla oli kotona neljä seitsemän viikkoista. On kuitenkin ihan eri asia keskittyä yhteen kerrallaan.
Tämä ensimmäinen viikko menee ihan täysin lattialla istuskellessa ja pikkutyyppiin tutustuessa. Samalla pitää muistutella mieleen pikkukoirien juttuja ja niitä kuningasajatuksia mitä aikoi "sitten sen seuraavan" pennun kanssa tehdä toisin kuin edellisten.
Joulukiireet alkavat helpottaa ja keskitymme aaton viettoon sekä sen jälkeiseen elämään. Tässä tulee varmasti vielä muutama postaus ennen vuoden vaihdetta, kun yritän ottaa joulukuuta kiinni tai.. keskittyä uusiin juttuihin. Toivon kaikille blogia seuraaville rauhallista ja jopa nautinnollista joulun aikaa, jolloin saa ihan rauhassa pysähtyä hengähtämään.
Lokakuu ja marraskuu ovat kuluneet nopeaa tahtia ja meillä on ollut monenmoista puuhaa. Tekisi mieli sanoa, että kiirettä on pitänyt. Osallistuimme mm. hyvin intensiiviselle Nose Work-kurssille 8.-29.10 ja marraskuun alkupuoliskolla kävimme Oulussa Pumit ry:n vuosikokouksen ja treeni-iltapäivän merkeissä pikavisiitin. Muuten aika on mennyt töiden ja koulujuttujen parissa.
Nose Work-kurssi oli NW-tuomari Pekan pitämä ja perustui hajuerotteluun. Ilmoitin kurssille alunperin Ainon ja ehdimme käydä kurssin ensimmäisellä kerralla ennen kuin juoksu alkoi. Armas jatkoi siitä mihin Aino jäi ja selvitti kurssin hyvin, vaikka viimeisillä kerroilla se oli selkeästi ylikuormittunut kotona leijailevista hajuista. Kummasti palkkaa vaihtamalla, eli namit leluun unohtuivat Ainon sulotuoksut treenaamisen ajaksi.
Tuo kurssi tuli tarpeeseen ja selvensi minun ajatuksia lajista ja siitä mitä koiralta suorituksessa vaaditaan. Ehkäpä tässä kirjailen ajatuksia ylös niiden vielä lisää muhittua päässäni. Nyt sain eväät opettaa koiran myös hajuerottelulla etsimään toivottua hajua. Hajuerottelu tuntuu olevan monessa mielessä ruuan etsintää järkevämpää ja auttoi kovasti Armaksen kanssa vaaditun tehtävän täsmentämistä. Kaikki Armaksen suorituksen kurssin ajalta ovat videoitu ja kenties nekin päätyvät joskus tänne.
Rally-treeneissä olemme päässeet huonosti käymään loka-marraskuussa mutta toivon joulukuun tuovan siihen hieman muutosta. Ryhmä on meille hieman liian haastava, sillä nyt teemme kaikkin luokkien kylttejä sekaisin. Tällä hetkellä tuntuu, että meidän pitäisi vielä hetki hioa perusasioita ja alempien luokkien kylttejä ennen liikkeiden vaikeuttamista, mutta tällä nyt mennään. Vaatii vain minulta enemmän kun pitää miettiä mitä on järkevää tehdä koirien kanssa treenikerroilla. Ainoa ei niinkään haittaa se, että minä en aina itsekään ole kartalla kyltin kohdalla, mutta Armas tykkää työskennellä siten, että minä olen selkeä ja johdonmukainen. Toistojen kestossa sisarukset ovat hyvinkin erilaisia. Armas tekee mielellään kerralla oikein ja toistaa sen jälkeen oppimaansa pilkulleen. Aino voi kokeilla ja höntsäillä miten monta kertaa on tarpeen ja aina on hauskaa, mutta liikkeen valmistuminen sen kanssa ei ole niin nopeaa. Aino kun käyttäisi minua mielellään namiautomaattina.
Pumien treenipäivä oli Rallyhaukkujen hallissa. Teimme kivan mölliradan rallyssä ja lopuksi hieman treenasimme Nose Workia. Armas oli tohkeissaan ja Aino ekaa kertaa yhteistreeneissä juoksun jälkeen. Ainon kanssa otin lopulta vain pieniä kivoja juttuja rallyradalla, sillä sitä kiinnosti kaikki mahdolliset asiat hallissa. Fiksuna olisin ottanut molemmat halliin häkkeihinsä jo kokouksen ajaksi, enkä vain tempaissut suoraan autosta omalle treenivuorolle. Tällä kertaa oli kuitenkin pääasia, että koirat pääsimme kokeilemaan uutta treenipaikkaa. Oli kiva huomata, että uusi halli ja uudet treenikaverit eivät Armasta häirinneet merkittävästi. Enemmän sitä häiritsi minun yskä jä äänen menetys, eli minun ohjaus oli enemmän vinkumista ja tukehtumista kuin normaalia koirian kanssa työskentelyä.
Loppuvuodelle olisi luppeilla säännöllistä NW-treenausta, koulua, myyjäisiä ja sitten joulusta kotiin rauhoittumista ja uusien juonien punomista. Tarkoitus olisi myös ehtiä istua koneella ja kirjoittaa esseeitä sekä sitten kaiken vastapainoksi tätä blogia.
Saimme taas kivoja kuvia Kotkan pojastamme Edistä. Virallisesti Edi on Teräsvillan Alati Valpas ja niin äitinsä näköinen että emosta ei voi erehtyä. Kiitos taas Edin perheelle kuvista ja kuulumisista!
Niin se vain meillekin satoi ensilumi maahan viime yön aikana. Koirat intoilivat lumesta kun kävimme alkuyöstä puskapissillä ja heti aamusta pääsivätkin sittten takapihalle pinkomaan. Kummasti ei Ainoakaan haittaa kylmä lumi tassuissa, kun märkä nurmikko taas inhottaa ylipaljon. Vielä kaksikon pystyi päästämään valvotusti yhdessä leikkimään, sillä Aino aloitti juoksun viime sunnuntaina. Hieman se jo esittelee takamustaan Armakselle, mutta Armas vartoo vielä eikä suotta intoile. Tästä juoksusta emme tosiaan ole Ainoa astuttamassa, vaan haluamme rauhassa katsoa, että kaikki menee normaalisti. Katsotaan sitten mitä tulevaisuus tuo tullessaan.
Aino yrittää keskittyä kahteen asiaan yhtä aikaa: ohikulkevan koiran vahtaamiseen ja namipuheisiin
Tuoreimmasta Koiramme-lehdestä löytyy rotuesittely pumista. Rotua kuvaavissa tarinoissa esiintyvät myös edesmenneet ensimmäiset pumini Mimmi ja Usva. Suosittelen lukemaan artikkelin, jos rotu hiukankaan kiinnostaa. Jutussa on mukavasti päässeet ääneen kasvattajat ja harrastajat. Lisää tietoa rodusta ja erityisesti harrastusominaisuuksista löytyy Pumit ry:n sivuilta Monitoimipumi-osiosta.
Edellinen rotuesittely pumeista oli Koiramme-lehdessä 19 vuotta sitten ja tuolloin lehtijutun kuviin päätyi Mimmin pentukuva. Mimmi oli lehtijutun julkaisun aikaan reilun vuoden ikäinen ja muistan juttua ahmiessani ajatelleeni miten hienoa olisi jos joskus minullakin olisi jotain sanottavaa rodusta. Siitä alkoi rodun opiskelu, jolle ei näy loppua. Toukokuussa minulla tuli täyteen 20-vuotta pumien kanssa elämistä ja harrastamista. Tuosta ajasta ja sen annista minulla olisikin hautumassa postaus, mutta aika näyttää milloin ehdin saamaan sen valmiiksi.
Kulunut syyskuu on humahtanut silmissä. Tuntuu, että mitään en ole saanut aikaiseksi, mutta jotain kuitenkin. Heti rallykisojen jälkeen järjestimme kolmen puminaisen voimin mätsärin täällä Rovaniemellä. Mainostus onnistui hyvin, sillä sankasta sateesta huolimatta paikalle tuli mukavasti ihmisiä. Seuraava isompi puristus oli sitten Pumipäivät, eli leiriviikonloppu pumisteille, joka pidettiin kuun vaihteessa Virroilla.
Olimme Mikan kanssa vastuussa mejän opetuksesta leiriviikonloppuna ja olikin mukava nähdä toinen toistaan erilaisempia mejäpumeja. Osa oli lähes koevalmiita ja kaikilla muillakin oli hyvät taipumukset lajiin. Yhtään sellaista koiraa ei leirillä ollut etteikö verijälki olisi kiinnostanut. Ihanaa, että pumistit niin ennakkoluulottomasti kokeilevat koiriensa rajoja harrastamisen suhteen. Tosin ne rajat eivät kyllä kovin helpolla tule vastaan kun pumista on kyse. Pumista kun on moneen. Minun aktiivista viikonloppuani hieman rajoitti jalkavamma, jonka onnistuin saamaan viikkoa ennen Pumipäiviä. Onneksi sain jättää kepit pois käytöstä ennen viikonloppua. Tälläkin hetkellä jalka on vielä hellä, mutta onneksi hammassärkymäinen kipu jalkapöydän luissa alkaa jo hellittämään.
Ainolla ja Armaksella on ollut syyskuun loppu ja lokakuun alku hieman tylsempää. Treenit olivat tauolla ja minä jalkapuolena. Toisaalta treenitauko on varmasti tehnyt myös hyvää. Tällä viikolla loppuu sen suhteen laiskottelu, sillä rally-treenit alkavat meidänkin osalta. Osallistumme myös intensiiviselle Nose Work/hajuerottelukurssille, jonka aloitusluennolla istuimme sunnuntai-iltana. Tiistaina pääsemme tositoimiin hajuerottelun kanssa.
Koulukirjojen oheen olen hommannut hieman kevyempää luettavaa, joista toivottavasti pääsen kirjoittamaan pian myös täällä blogin puolella. Ostin siis kovasti esillä olleen Kaikenkarvainen kansa- Miten koirista tuli miljoonabisnestä ja Do As I Do-opaskirjan. Jälkimmäisen olen ehtinyt jo kahlata läpi ja aloitella koirien kanssa apinointitreenit. Ensin mainittua olen ehtinyt lukea ensimmäisen kappaleen ja todeta kirjan olevan lupaava ja ilmiöitä hyvin ja kaunistelematta kuvaileva sekä ainakin ekaan lukuun asti ilman sensaationhakuista syyttelyä, siis ilman sellaista henkeä mitä kirjan ympärillä on tähän mennessä lietsottu uutisoiden eri medioissa. Mielenkiinnolla jatkan lukemista.
Muistan tehneeni jossain vaiheessa näiden nuorten koirien kanssa päätöksen, että en enää vie keskeneräistä koiraa kokeeseen, mutta niin vain sieltä itseni taas kerran löysin. Armaksen kanssa aloitimme rallyn harrastamisen kesällä ja ehdimme kesäkuussa muutamiin treeneihin ennen kahden kuukauden kesätaukoa, elokuun lopussa ja syyskuun alussa pääsimme tekemään kaksi kokeenomaista rataa. Ainon kanssa harrastimme ahkerasti viime talven ja kevään. Olen itse harrastanut rallya enemmän ja vähemmän siitä lähtien kun ensimmäiset lajin kurssit tulivat Rovaniemelle, mutta lajin virallistuttua en saanut säännöistä kunnolla kiinni, tai lähinnä siitä mitä kaikkea minun ohjaajana kestää radalla tehdä. Enempiä ajattelematta ja hyvin itselleni perustellen ilmoitin molemmat, Ainon sekä Armaksen syyskuun 9.päivän kerhonmestaruuskokeeseen.
Ainon mammaloman jälkeiset treenit osoittivat koiran ajatusten olevan vielä ihan kaikkialla ja kropan jumiutuneen niin lahjakkaasti, että päätin perua sen ilmoittautumisen. Jälkikäteen ajatellen olihan synnytyksestäki kokeeseen mennessä kulunut vasta 79 vuorokautta, kun kennelliitto edellyttää 75 vuorokauden mammalomaa. Toinen juoksu oli kaikenlisäksi tulossa. Ei siis ihme, jos Ainon keskittyminen työskentelyyn tuntui välillä olevan hattaran tasolla. Ainolle tuli siis ohjelmaan kokeenomaisten treenien tilalta hierontaa Jonnan (RoiRex Urheilukoirahieroja) rauhallisen osaavissa käsissä.
Armas kävi siis ennen koetta tekemässä kaksi kokeenomaista rataa. Toisen n. 82 pisteen suorituksella ja toisen nippa nappa 70 pisteellä. Ongelmana näillä radoilla oli se, ettei Armas osannut kääntyä vasemmalle istumatta, kiertää oikealta sivulle, minä en osannut laskea askeliani (sekosin välillä jo ensimmäisen askeleen kohdalla) eteentulo oli jäykkää ja kyltti nro 31 oli ihan utopiaa. Lisäksi minulla oli tapana kiristellä hihnaa kiiruhtaessani oikealle ja vasemmalle. Hihnaan sain hyviä vinkkejä mm. harjoitella kytkemällä koira villalankaan ja harjoitella olemaan katkaisematta lankaa sekä radan miettiminen myös hihnan käyttämisen näkökulmasta. Kumpaakaan en ehtinyt kokeilla.
Päivää ennen koetta Armas oppi, että oikealta kiertämisellä on nimi ja siitä maksetaan palkkaa. Sattuipa myöskin niin, että oikealta seläntakaa kiertäminen oli Armkasen lempijuttuja nuorena kun harjoittelimme sujuvaa hihnassa kävelyä, potkurilla potkuttelua jne. Nyt oli hienoa kun ko. liike oli oikein toivottavaa ja siitä sai palkkaa! Edellisenä päivänä harjoittelimme myös kovasti maahan menoa liikkeestä ja ilman. Videolta näkee hyvin mitä Armas oli sisäistänyt.
Ennen koesuoritusta minua oksetti ja tärisytti eli jännitti, mutta haettuani Armaksen autosta katosi jännitys. Koira oli äärimmäisen hyvällä tuulella ja hyvin virittynyt tekemään töitä. Rata meni meidän tasoisesti, mutta oli huojentavaa huomata, että palkkaamattomuus, jote emme ehtineet harjoitella kuntoon, riitti Armakselle ja se innostui jopa liikaa minun kehuista. Ihan mieletön kisakaveri, kun vielä opetan sille liikkeet. Oli jännä huomata miten sosiaalinen palkka oli koiralla kisasuorituksessakin ihan yhät käypä kuin nami, mutta se väänsi koiran perusasentoa yli 90 asteen, mitä treeneissä ei ollut tullut esille kun vain namilla olin imutellut menemään. Huomasin myös, että Armas ei ole loppujen lopuksi oppinut imuttamalla seuraamiseen oikeaa paikkaa, vaan kokeessa meni sillä paikalla, minkä se on aikoinaan oivaltanut petokurssilla kontaktikävelyssä naksuttelemalla. Tässä siis pohdittavaa tuleviin treeneihin.
Tämä koekokemus, vaikka tulos oli nolla, oli hirveän tärkeä minulle. Opin taas hieman enemmän luottamaan kisakaveriini, pääsin paremmin sisälle lajin koesuorituksen vaatimuksiin ja ensimmäistä kertaa aikoihin kisajännitys ei haitannut minun suorittamista, niin pystyin kehumaan ja tsemppaamaan koiraa. Kokeelle asetetut tavoitteet siis täyttyivät! Ainoa huono puoli oli se, että aloin vimmatusti selata koekalenteria loppuvuodelle.
Minulla laahaa nyt päivitykset pahasti jäljessä, mutta ehkä sen kestän. Käväisimme siis eräänä elokuisena ja aurinkoisena päivänä Mikan ja Armaksen kanssa Överkalixissa kansallisessa koiranäyttelyssä. Ilma suosi meitä ja näyttelypaikka oli kaikin puolin mukava urheilukenttä, jossa kehät olivat sijoitettu lyhyelle nurmelle. Olosuhteita voisi kuvailla täydellisiksi kesänäyttelylle. Pumeja oli ilmoitettu 7 yksilöä ja tuomarina toimi hollantilainen Rony Doedijns, joka on Suomessakin arvostellut muutamaan otteeseen pumeja.
Armas oli taas tapansa mukaan vauhdikas, mutta liikkeet onnistuivat taas hitusen paremmin. Meillä oli siis hyviäkin hetkiä yhdessä juosten. Sijoitus oli ihan ansaittu, sillä liikkumisen ohella onnistuin seisottamaan koiran kuin sahapukin yksilöarvostelussa. Oma vaikeutensa seisomiseen toi Armaksen kutiava peräpää, jota se olisi mielellään hinkannut nurmeen. Polttiaiset kun olivat päässeet mökillä puremaan aroista paikoista. Seisottaminen vaati siis minulta tavallista enemmän vaivannäköä, mutta se ei selitä miten onnistuin saamaan koiran etuosan näyttämään siltä miltä se isossa osaa kuvia näytti. Voi siis sanoa, että oikein korostin ja alleviivasin koiran turhan suorahkoa etuosaa. Pitää jossain vaiheessa tehdä oma poistaus aiheesta miten koiraa ei kannata esittää. Niitäkin kuvia riittäisi vuosien varrelta. Tuomari kuvaili hyvin koiraa ja arvostelun voin allekirjoittaa. Rotunsa paras uros oli kyllä voittonsa ansainnut ja kerrassaan ihastuttava niin tyypiltään kuin kokonaisuutena. Ceger oli lopulta hienosti näyttelyn toiseksi kaunein koira!
Päivän pumit Mikan kuvaamina:
Urokset
avoin luokka
ZENNOVY MELLON
EH
valioluokka
"Bigger dog. Very strong and masculine body. Correct tailset & carriage. Could do bit more front angulation and more frontchest. Strong skull and good eye pigment. Could have more poer and fluently in movement"
TERÄSVILLAN AINA VALMIS
ERI VAK 3
CAMMS CEGER
ERI VAK 1, SA, PU1, ROP, RYP1, Best In Show 2
ZENNOVY GRAND POMMAC
ERI VAK 2
valiourokset
Nartut
Nuortenluokka
NAPOS CSILLAGFÉNY
ERI NUK 1, SA, PN2, V-SERT
avoin luokka
ZENNOVY MINDA
ERI AVK 1, SA, PN3
valioluokka
TITOKTUDÓ AJTATOS MANO
ERI VAK 1, SA, PN1, SERT, VSP, SE MVA
ROP ja VSP
Tämä olikin sitten Armaksen tämän vuoden viimeinen näyttely. Ensi vuonna sitten uusin askelin kehiin..
Vietimme Muurolan metsästysmajalla viime viikonlopun. Mika nautti metsässä rämpimisestä ja minä keittein lauantain nakkikeittoa jälkien tekijöille ja sunnuntain toimin kokeen sihteerinä. Kokeen järjesti tällä kertaa Lapin Mäyräkoirakerho. Avoimessa luokassa oli kolme kilpailijaa ja voittajassa viisi. Verenä oli puhdas hirven veri. Tulosjakauma oli erilainen kuin edellisenä viikonloppuna, mutta Muurolan maastoissa oli tällä kertaa taas poroja liikkellä. Porot koituivat Nupunkin muutoin hyvän suorituksen kohtaloksi.
Nuppu oli edennyt hyvin jälken suuntaisesti ja katkokulman se oli rengastanut vasemmalle kiertäen. Se vaikuttaa tulleen sille nyt tyypilliseksi tavaksi työskennellä verettömällä osuudella. Olisin ajatellut sen ihmisjälkeä ajaneena ottavan katkolla ihmisjälken, mutta se työskenteleekin oikeaoppisesti rengasten, eli samoin kuin olisi järkevää tehdä oikealla haavakkojäljellä. Makausten merkkaaminen on edelleen Nupun heikko kohta, mutta tuolla merkkaamisella olisi silti tullut ykköstulos ilma harmittavaa hukkaa. Sorkka oli taas kiinnostanut riittävästi. Nelosjäljen tehneet olivat nähdeet miten muutama poro oli lampsinut kolmosjäljeltä tielle. Toki varmempi koira olisi selvinnyt tuoreista poronjäljistä, mutta Nuppu on muutenkin nyt kovasti innostunut poroista. On se ykköstulos välillä niin pienestä kiinni!
