Pumin turkin kevennystä ja hoitoa

Ihanaa karheaa kiharaa sekä karvaa, joka huutaa saksia

Nämä juuri alkanet todelliset kesähelteet saivat minutkin liikkeelle Armaksen turkin kanssa. Ainoa ei näytä helle haittaavan, koska se hakeutuu pihalla aurinkoisiin paikkoihin yhtä hanakasti kuin isäntänsä. Pulmu taas on nyt ollut pidemmän aikaa koko ajan niin sanotusti näyttelyturkissa, joten karvaa ei ole yhtään liikaa sen yllä. Armas puolestaan on viihtynyt sisällä pari päivää, vaikka ulos on ollut taas vapaa kulku päivisin. Suurin ongelma sillä ei tosin ole helle ja iso turkki vaan mäkärät, jotka jostain syystä syövät lähinnä vain Armasta ja minua. Lauantaina yövuorojen välinen Suuri Saavutus olikin Armaksen turkin kevennys ja pesu rauhoittavalla lääkeshampoolla kovasti kutisevien hyönteisten puremien vuoksi. Samalla päätin kuvata pienen videon siitä, miten minä normaalisti kampaan pumini turkin. Videon lopussa on myös Coat King käytössä, jota en siis normaaliin turkinhoitoon yleensä sisällytä.

Armaksen turkilla on edelleen verrattain pitkä kampaamisväli, vaikka sen kastraatiosta on pian vuosi aikaa. Sen turkki ei siis ole muuttunut laadultaa miksikään. Toki teen kampaamisen aina perusteellisesti siten, että kaikki irtoava karva ja niiden muodostamat pienet solmut, eli takun alut, lähtevät kerralla pois. Tällä kertaa hyönteisten puremien takia oli Armas parissa päivässä saanut itselleen nivusiin ja reisien sekä säärien sisäpinnalle imeskeltyä takkupalloja. Sääristä takut tippuivat jo kevyellä harjaamisella ja reisien sisäpinnan takut leikkasin suoraan pois ihon ollessa herkempää mitä lähemmäs mahaa mennään.

Tällä kertaa päätin kokeilla uudestaan ottaa kaiken irtoavan pois Coat Kingillä, mikä ainakin minun terävällä ja nyt vasta kaksi kertaa käytetyllä, välineellä tarkoittaa todellakin ihan kaiken irtoavan poistamista. Käytännössä Coat King ottaa pohjavillan sekä pienen osan päälykarvasta niin tyystin pois, että näyttelyyn ei ole hetkeen asiaa, jos siis ei malta lopettaa ajoissa karvaamista. Olen todennut parhaimmaksi eli koiraystävälliseksi tavaksi käyttää Coat Kingiä siten, että ensin aukaisen koiran turkin kiharat harjalla tai kammalla, jotta Coat King ei raatele koiran kiharoita eikä nipistä koiraa ikävästi jäädessään johonkin tiukempaan kiharaan tai takkuun kiinni. Coat Kingiä toki mainostetaan myös takkujen poistamiseen, mutta koen oman tapani sopivan paremmin minulle ja koirilleni. Tarvittaessa siis aukaisen löytyneen takun käsin tai leikkaan sen saksilla pois riippuen takun sijainnista ja karvojen tärkeydestä näyttelyturkkia ajatellen.  Minun Coat king on 8-teräinen, jonka totesin kokeilemisen jälkeen sopivan parhaita kiharaan turkkiin samalla periaatteella kuin muutkin harvat pohjavillaharat ja villakoirakampa. Coat King pohjavillaharoja on saatavilla ainakin 8-20 teräisinä. Terän lukumäärä käytännössä määrittelee terien välisen etäisyyden.

Viimeistään tässä kohtaa on varmaan syytä todeta pumin turkin olevan niin sanottu kaksinkertainen turkki, eli se "muodostuu vahvasta, ei liian runsaasta, karkeasta peitinkarvasta ja pehmeästä aluskarvasta". Yhdessä peitinkarva ja aluskarva kihartuessaan saavat aikaan turkin oikeanlaisen ulkoasun ja käsituntuman. Turkki on siis joustavaa, pörröistä ja tiheää kun peitinkarva ja aluskarva ovat oikeassa suhteessa ja pääsevät kihartumaan luonnollisesti. Mikäli turkki tuntuu tumppuiselta ja elottomalta voi syynä olla mm. se, että pohjavilla ei ole päässyt kunnolla vaihtumaan. Toki ravinnolla on myös suuri merkitys koiran turkkiin. Pumin turkin ollessa ihanteellisessa näyttelykunnossa tulisi sillä olla 50% peitinkarvaa ja 50% aluskarvaa. Pumin turkin karkeus ei tarkoita samaa kuin esimerkiksi useimmilla terriereillä, vaan sen turkki tuntuu käsiin karhealta mutta ei ole terrierityyppisesti jäykkää. Pumin turkkia hinkatessa sormien välissä siitä pitäisi kuulua sille ominainen rapina ja tuntua karhealta. Rotumääristelmässä mainittu käsintrimmaaminen ei unkarilaisia haastatellessa ja alkuperäiskielisiä lähteitä tutkiessa tarkoittaisi suoraan terrierityyppistä nyppimistä vaan perusteellista takkujen ja irtoavan pohjavillan ja peitinkarvan pois riipimistä turkin luonnollisen kierron mukaan.

Palatakseni Coat Kingin kaiken poisvievään tehoon. Alla olevassa kuvassa on toisessa turkkipinossa ensimmäisen, niin sanotun normaalin kampaamisen tulos ja viereisessä kasassa kaikki mitä Coat King vielä sai koirasta irti. Lisääkin olisi lähtenyt, jos en olisi malttanut mieltäni. Ensimmäisen pinon jälkeen Armaksen turkki olisi ollut vielä ns. näyttelykunnossa, mutta Coat Kingin jälkeen jäljellä on todellakin lähinnä enää vain karkea päälykarva ja ainakin heti pesun jälkeen iho paistoi läpi turkista (alempi kuva). Voisin ajatella käyttäväni Coat Kingiä, jos minulla olisi tarvetta uudistaa koiran turkki. Esimerkiksi vaikka pentujen tai valeraskauden jälkeen karva olisi kuollutta, tai pohjavilla ei jostain syytä irtoa normaalisti ja tukkii koiran turkin. Pennuilla en näe Coat Kingin käyttöön tarvetta. Lisäks minulla on pieni epäilys ja tuntuma siitä, että väline osin myös katkoo ja kuluttaa karvaa samalla tavalla kuin esimerkiksi Furminaattori Coat Kingin terien ollessa teräviä sisäpinnoiltaan. Erityisesti nuorella pumilla voi olla karvan kypsyessä hyvinkin haastava turkki (osin kulahtanutta pentukarvaa ja osin uutta turkkia) ja sellaista turkkia en välttämättä lähtisi myöskään rikkomaan enempää, vaan hakisin apua hoitavista shampoista sekä normaalista reippaasta ja perusteellisesta kampaamisesta riittävän usein.

Turkki heti pesun jälkeen kosteana. Coat kingin käytän jälkeen ei voi puhua hetkeen rotumääritelmän mukaisesta tiheästä turkista kun iho kuultaa turkin läpi.

Seuraavana päivänä turkki kuivana ja keveänä.

Kampoja minulla on moneen lähtöön kuten kuvastakin näkyy. Videollakaan ei vain näy nyt niin sanottua villakoirakampaa, joka on suosikkini ja luonnollisesti taas hukassa. Oikein tiheää kampaa (vihreä varsi) käytän pahimmissä ongelmakohdissa, joissa villa on tiheää ja lyhyttä sekä usein jo pieninä solmuina. Armaksella esimerkiksi kaikista hienointa villaa löytyy etujalkojen vaaleanharmaista kohdista, ja nämä kampaan erityisesti aina lopuksi tiheimmällä kammalla. Pahimpaan karvanlähdön aikaan käyn monesti koko turkin läpi normaalikampaamisen jälkeen vielä tiheällä kammalla, että saan kaiken irtoavan kerralla pois. Oma suosikkini peruskammoista on tuo videolla esiintynyt punainen, jonka piikit ovat hieman kärkeä kohti kapenevat. Sillä saa hyvän tuntuman tiheään karvaan. Kampaamisen aluksi käytän tosiaan nykyään aika jäykkää suorapiikkistä harjaa. Tapa jäi ajalta jolloin minulla oli vielä mummokoiria, joilla ikä oli tehnyt ihon jo herkäksi eikä niitä voinut enää kammata suoriltaan vaan turkit piti ensin käydä hellävaraisesti harjalla läpi. Käytännössä harjaan siis ensin auki kiharat ja sen jälkeen teen perusteellisen kampaamisen. Harjatessa myös kuulee turkin ongelmakohdat, koska irronnut ja painunut pohjavilla sekä takut ja solmut rahisevat harjatessa, mutta pelkästään harjalla ei pumin turkkia pysty pitämään kunnossa vaan se vaatii aina ihoon asti kampaamisen kammalla. Armaksen turkin perusteellinen läpikäyminen harjalla ja kammalla vie yleensä 30-45 minuuttia, mutta koska turkki on laadultaan oikea ja otan kaiken irtoavan kerralla pois, niin Armaksen turkin kampaamisväli on noin 1kk - 1,5kk. 

POHJ MVA Teräsvillan Aina Valmis "Armas" näyttelyturkissaan. Tosin näyttää toisessa kyynäressä jo olevan "kosteusvaurio" näyttelyn jälkeen..urokset..

Silloin kun Armas vielä kävi näyttelyssä kampasin sen perusteellisesti läpi noin viikko- kaksi viikkoa ennen näyttelyä. Siihen päälle perusteellinen kastelu ja trimmaus lopuksi. Yleensä kävin vielä pari kolme päivää ennen näyttelyä sen jalat kammalla läpi ja tarvittaessa pesin pissaiset etujalat sekä siistin ääriviivat. Kesällä, jos näyttelyitä oli peräkkäin paljon pesin Armaksen yleensä näyttelykauden alussa ja välissä uitin aina kampaamisen jälkeen. Uimalla tuleekin parhaat luonnolliset kiharat. Tässäkin on sitten montaa eri koulukuntaa ja tärkeintä onkin, että jokainen löytää omalle pumilleen sopivimman turkinhoitotavan kokeilemalla. Jonkin verran puhutaan myös pumien pesuvälistä ja minulle merkkinä koirien pesun kaipuusta on käsien likaantuminen koiraa kammatessa tai jos turkki tuntuu ja näyttää latistuneelta tai pölyiseltä.

Pumi vai villakoira?

Korona-aika lisäsi yleisesti paljon koiranpentujen menekkiä ja tämä näkyi myös puminpentujen kysynnässä. Itsekin sain paljon yhteydenottoja, koska alunperin suunnittelin pentuetta jo korona-ajalle, mutta päätin sitten siirtää suunnitelmia. Iso osa kyselyistä ja kyselijöistä oli näin pentuetta lähivuosina suunnittelevan näkökulmasta mielenkiintoisia, mutta oli myös pentuja tiedustelevia, jotka eivät selkeästi vielä tienneet mitä haluavat tai mitä olisivat saamassa pumia ostaessaan. Yllättävän monessa kyselyssä tuli esiin, miten pennunostaja etsi itselleen pumin, villakoiran tai espanjanvesikoiran pentua. Näiden vaihtoehtojen välillä puntaroiminen inspiroi minua kirjoittamaan, sillä kaikkia kolmea rotua läheltä seuranneena voin todeta, että yhteistä kaikilla kolmella on kihara turkki, joka laadultaa on erilainen ja se, miten ne ovat koirina jokainen oma yksilönsä. Jokaisessa rodussa on luonteissa vaihtelua sekä samankaltaisuuksia eri rotujen välillä, mutta itse näen pumiin koirana oman lisänsä tuovan sen alkuperäinen käyttötarkoitus. Siis se, mihin rotu on jalostettu ja millaisissa olosuhteissa nuo ratkaisevat jalostusvalinnat on aikoinaan tehty. 

Otsikon mukaisesti keskityn pumin ja villakoiran vertailuun, koska pumia miettivillä on useimmiten villakoira toisena vaihtoehtona. Kirjoitan tätä tekstiä ihan omana itsenäni ilman minkään mahdollisesti muulloin edustamani tahon mandaattia tai muuta edustusta. Tällä bloggauksella minulla ei ole tarkoitus dissata tai väheksyä mitään koirarotua vaan auttaa omaa rotua pohtivia löytämään se itselleen sopivin vaihtoehto. Ajatuksena minulle on, että aina kun ihminen löytää itselleen parhaiten sopivan rodun, myös koira itse hyötyy tästä valinnasta. Oikea koira oikeaan kotiin ja niin edelleen. Kyllä te tiedätte.

Siihen sopivan koiran mietintään. Erityisesti puhdasta kotikoiraa/seurakoiraa näiden kahden rodun välillä miettivän olisi hyvä tiedostaa millä tavalla erilaisia koiratyyppejä villakoira ja pumi edustavat ja mitä se voi tarkoittaa käytännössä kotikoiralla. Terrierityyppisenä maatilan yleispaimenena peruspumi on hyvin erilainen kuin villakoira, jonka jalostus on jo vuosikymmeniä vienyt metsästyskoiraa kohti seurakoiraa. Seurakoiraa kuvaillaan usein kiltiksi ja helpoksi. Siinä, että koira on kiltti ja helppo ei ole mitään pahaa, koska se tarkoittaa sitä, että koiran kanssa saattaa olla vaivatonta elää ja koira todennäköisesti sopii useimman ihmistyypin käsiin. Monesti kiltti ja helppo koira tarkoittaa myös sitä, että koira vaatii vähemmän vaivannäköä ollakseen vaivaton kaveri arjessa. Seurakoiralle on ominaista, että koira on tasapainoinen ominaisuuksiltaan eli tasapainoinen, mutta usein pienellä määrällä kaikkia ominaisuuksia varustettu (taisteluhalu, toimintakyky jne). Toisaalta Käyttö- ja harrastuskoiralta odotetaan enemmän luonteen vahvuutta ja silloin tärkeimpiä ominaisuuksia ovat hyvät hermot, toimintakyky ja tasapainossa oleva vilkkausaste eli temperamentti. Näiden käyttöominaisuuksien vaaliminen ei tee kuitenkaan pumista huonompaa koiraa kotioloihin, vaan ovat osa sen alkuperäistä monipuolisuutta käyttökoirana, joka sopii myös kotikoiraksi, jos sen tarpeet otetaan huomioon.

Rotujen käyttötarkoituksen ymmärtämisestä on siis hyvä lähteä liikkeelle ja rotumääritelmä on ensimmäinen mitä kannattaa tutkia rotua miettissä. Sitten, kun rotumääritelmä on luettuna kannattaa kahlata rodun jalostuksentavoiteohjelma eli JTO läpi. Tämän jälkeen on helpompi valita itselleen sopiva rotu ja pentue/kasvattaja kun on tiedossa, mihin kasvattajien toivotaan tähtäävän, jotta rotu säilyy rodunomaisena ja elinvoimaisena. 

Rotumääritelmä kuvailee villakoiran käyttötarkoituksen olevan yksiselitteisesti seurakoira. Pumin käyttötarkoitus kuvaillaan hieman useammalla sanalla:  Terrierityyppinen paimenkoira, joka soveltuu myös suurten eläinten paimentamiseen. Hajuaisti on hyvin kehittynyt. Osoittautunut erinomaiseksi petoeläinten ja jyrsijöiden torjunnassa. Mainio kotikoira, sopii hyvin sisätiloihin.Tarvitsee paljon liikuntaa. Erinomainen seura- ja harrastuskoira.

Villakoiran alkuperäinen käyttötarkoitus on vesilinnustukseen käytetty metsästyskoira. Villakoiran jalostuksentavoiteohjelmassa tämä käyttätarkoitus mainitaan, mutta sitä ei enää vahvisteta. Villakoirien jalostutavoitteissa (JTO 2021-2025) on siis maininta käyttöominaisuuksien kohdalla "Villakoiran seurakoiraominaisuudet halutaan säilyttää ennallaan.".  Pumin jalostuksen tavoiteohjelmassa (JTO 2018-2022) on mainitaan jalostukselliseksi tavoitteeksi pumin käyttökoiraluonteen säilyttäminen ja tavoitteeseen pyritään pääsemään mm. luonnetestejä ja paimennuskokeita järjestämällä. 

Näkisin, että juuri pumin käyttökoiraominaisuudet ovat niitä, jotka tekevät pumista pumin. Ei välttämättä kaikista vaivattominta seurakoiraa, mahtavan seuralaisen kylläkin. Pumi on helppo koira kouluttaa ja se voi tuntua oikeissa käsissä helpolta koiralta, mutta vaivaton koira se ei kuitenkaan ole. Rohkenisin väittää, että vapaalla kasvatuksella villakoira voi aiheuttaa vähemmän ärsytystä ympäristölleen kuin pumi, jonka emäntä tai isäntä joka ei ole pystynyt/osannut/huomannut ohjata söpön puminpennun kasvua kohti yhteiskuntakelpoista koiraa. Itse toivon, että pumi jatkossakin säilyisi tyypiltään ja käyttötarkoitukseltaan ensisijaisesti paimenkoirana ja harrastuskoirana, joka käy myös seuraksi. Eli, ettei siitä tulisi puhdasta seurakoiratyyppistä koiraa. Itse siis näen seurakoirat koirina joilla on ollut alkuperäinen käyttötarkoitus, mutta joiden alkuperäistä tarkoitusta ei ole tavoitteellisesti vaalittu enää viime vuosikymmenien aikana. Pumin jalostuksessa täytyisi tosin tehdä hyvin suuri suunnanvaihto, jotta se täyttäisi yleiset kriteerit puhtaalle seurakoiratyyppiselle koiralle luonteen osalta. Jos otamme pumista pois käyttökoiraominaisuudet, eli emme kiinnittäisi niihin mitään huomiota jalostuksessa, niin millaisia ominaisuuksia meille jää jäljelle? Itse en uskaltaisi ryhtyä moiseen, vaan haluan jatkossakin nauttia elämästä oikean pumin kanssa.

Rotumääritelmä kuvailee villakoiran luonteen olevan "uskollinen, oppivainen ja helposti koulutettava, minkä vuoksi se on erityisen miellyttävä seurakoira". Pumin rotumääritelmä kuvailee luonneosiossa pumin olevan "Varsin eloista paimenkoira, jolla on uupumaton temperamentti. Se on erittäin rohkea, silti hieman varautunut vieraita kohtaan. Järkevän käytöksensä, eloisuutensa ja ilmeikkyytensä ansiosta pumi herättää huomiota aina ja kaikkialla. Se on melko äänekäs. Koko olemus ilmentää toimintahalua; vilkkautensa ja toimeliaisuutensa vuoksi koira on tuskin koskaan paikallaan. Pumi on aina aktiivinen ja valmiina toimintaan. Arka tai flegmaattinen käytös ei ole rodunomaista." 

Hylkäävinä virheinä molemmilla roduilla on vihaisuus, mutta villakoiralla sen lisäksi mainitaan myös "liiallinen arkuus". 

Luonneasioista puhuminen on haastavaa, sillä jokaisella meillä on oma ihannekoira ja usein oma sanasto, sille miten me tuota ihannettamme kuvailemme. Luonteista puhumisen vaikeuttaa myös meidän ihmisten haaste olla objektiivinen kun mietimme omia koiriamme tai rotujamme. Luonnetestien osa-alueiden vertailu näiden kahden rotujen välillä olisi hedelmällistä ja mielenkiintoista, mutta villakoiria luonnetestataan vähän rekisteröinteihin nähden. Toki pumejakaan ei testata niin paljon kuin olisi hyväksi, mutta pidän varsin hyvänä jos vuosittain rekisteröintimääriin peilaten noin 20-25% koirista käy testissä. Esimerkiksi vuonna 2019 rekisteröitiin 35 pumia ja samana vuonna luonnetestissä kävi 9 pumia. Villakoirilla vastaavasti vuonna 2019 rekisteröitiin 1001 pentua ja luonnetestissä tuonna vuonna kävi 13 koiraa, eli 1,3% rekisteröidyistä.

Molempia rotuja kuvaillaan varsin vilkkaiksi koiriksi ja omasta kokemuksesta siinä piilee rotujen yksi iso ero. Luonnetestikielellä vilkkaus, eli temperamentti, on koiran huomiokyvyn ja reaktioiden nopeutta sekä kykyä sopeutua ympäristön muutoksiin. Arjessa tämä voi näkyä ja tuntua muun muassa siinä, miten omistaja ehtii reagoida koiran reaktioihin tai tarviiko niihin kiinnittää mitään huomiota. Nopeasti vuoden 2019 ja 2018 luonnetestejä vertailemalla, pieni otos kylläkin, pumeilla on enemmän hajontaa vilkkauden osalta kuin villakoirilla, jotka vaikuttivat olevan pääsääntöisesti (+3) "puhtaan" vilkkaita, pumien ollessa pääsääntöisesti (+1) erittäin vilkkaita tai (+2) kohtuullisen vilkkaita tai myös (+3) vilkkaita. Itselläni on villakoirista muodostunut kuva hillityistä ja järkevistä koirista. Pumit eivät ole sählääjiä, mutta niiden alkuperäinen käyttötarkoitus on vaatinut nopeasti reagoivan koiran, joka silti pystyy työskentelemään järkevästi. Arjessa nopea tai suuri reagointi asioihin ei välttämättä ole aina etu, mutta kouluttaessa itse pidän sitä yhtenä nopean oppimisen lähtökohtana, kunhan vilkkaus pysyy luonnetestitermeillä "plussan puolella" eikä siten syö koiran keskittymiskykyä. Mutkat suoriksi vetämällä: villakoira voi siis vaikuttaa olevan, ja ehkä onkin, arjessa pumia keskimääräistä rauhallisempi ja vähemmän asioihin kantaa ottavampi ja vaatii siten omistajalta vähemmän aktiivista seurantaa siihen, mitä koira voi seuraavaksi huomata tai keksiä ympäristöstään.

Koiraa miettiesssä jokaisen kannattaa rehellisesti miettiä minkä verran koiraan oikeasti haluaa panostaa ja erityisesti haluaako koiran kanssa harrastaa jotain. Pumien rekisteröintimääriin suhteutettuna niitä on verrattain paljon harrastuskoirina, eli kilpailevat eri lajeissa. Pumin käyttökoiramaisuus näkyy jo lajien suurempana valikoimana, eli villakoiriin verrattuna pumeilla on myös oikeus osallistua palveluskoirakokeisiin sekä paimennuskokeisiin jo rotunsa puolesta. Toki villakoiria rekisteröidään moninkertaisesti enemmän kuin pumeja vuositasolla, pumeja reilusti alle 100 yksilöä ja villakoiria noin 1000 pentua vuosittain, joten villakoiria myös näkyy pumeja enemmän kisakentillä, tai ihan missä tahansa muuallakin.

Turkki on myös yksi mikä ulkonäöllisesti yhdistää pumia ja villakoiraa, mutta toisaalta erottaa ne voimakkaasti toisistaan. Olen kahdenkymmenen vuoden aikana trimmannut monenlaisia puminturkkeja, mutta myös villakoiria siinä sivussa. Olen nähnyt jonkin verran takkuisia pumeja vuosien varrella, mutta kotikoirissa takkuiset ja huopuneet villakoirat ovat ihan oma lukunsa turkin pituudesta riippumatta. Villakoiran ja pumin turkki näyttää äkkiä katsottuna samalta, mutta tuntuu ja on hoidettavuudeltaan ihan erilainen. Rotumääritelmä sanoo villakoiran turkista: Karva on runsasta, hienolaatuista, villavaa ja hyvin kihartuvaa, kädellä painettaessa joustavaa ja kimmoisaa. Karvan tulee olla tiheää, tuuheaa ja tasapitkää muodostaen tasaisia kiharoita. Villakoiran turkki voi myös olla kiharan lisäksi nyörimäistä. Pumin turkista rotumääritelmä sanoo: Laineikasta ja kihartuvaa, ei koskaan sileää eikä nyörimäistä. Karva on keskimäärin 4 - 7 cm pitkää, joustavaa, pörröistä ja tiheää. Karvapeite muodostuu vahvasta, ei liian runsaasta, karkeasta peitinkarvasta ja pehmeästä aluskarvasta. Tähän on hyvä pysähtyä hetkeksi miettimään mitä eroa sitten on käytännössä villavalla ja vahvalla karvalla ja käydä tutustumassa villakoirien ja pumien turkinhoitorutiineihin, mieluiten ihan omakohtaisesti kokeilemalla.

Jotta pitäisin ajatuksenvirtani maltillisena haluaisin todeta loppuun, että pumin ja villakoiran välillä miettivän tulisi päättää haluaako hän iloisen seurakoiran, josta saa kivan harrastuskoiran vai aktiivisen paimen- ja harrastuskoiran, josta saa kivan seurakoiran kun sillä on tarpeeksi tekemistä arjessa. Pumi ei ole villakoira eikä villakoira ole pumi. Pysyköön kumpikin rotu omanaan ja arvokkaina omine käyttöominaisuuksineen ja löytäkööt ihmiset sellaisen koiran, minkä tarvitsevat elämäänsä.

Täällä ollaan edelleen!

Pieni laumani

Yritän viimein herätellä tätä blogia taas eloon, kun saanut pahimman aikasyöpöt pakettiin viimeisen vuoden ajalta. Nopeasti tuo aika summattuna kiireisen koirakesän 2021 jälkeen viettimme syksyn hiljaiseloa sillä keskityin tekemään sosionomin opintoni loppuun. Marraskuussa 2021 sainkin palautettua viimeiset tehtävät ja joulukuun alussa sain paperit ulos. Kaikkinensa urakkaan meni työn ohella yksi vuosi ja 11 kuukautta. Nyt kun vaadittu tutkinto ja sitä myötä saatu vakituinen työ ovat kunnossa, on taas aikaa harrastaa koirien kanssa säännöllisesti ja täysipainoisesti. Opiskelu ei tosin tähän loppunut. Jatkan siis yliopisto-opintojen harrastamista vielä toistaiseksi. Nyt kun pääsin taas kirjoittamisen ja opintopisteiden keräämisen imuun niin ei kannata lopettaa. 

Sitten ne koirakuulumiset. Syksyllä 2021 kävimme Armaksen kanssa hoopersin alkeiskurssin ja joulukuussa pääsimme lajin ryhmätreeneihin mukaan. Tuntui hienolta päättää liki kahden vuoden ryhmätreenitauko. Valmistumisen myötä siis myös työkuvioni vakiintuvat ja vaikka vuorotyötä teenkin, niin suhteellisen hyvin olen onnistunut saamaan maanantai-illat vapaaksi treenejä varten. Hoopersista kävin myös Pulmun kanssa nyt keväällä 2022 yhden lyhytkurssin Oulussa. Kevään 2022 ryhmäjaon myötä hoopersin ryhmäpaikka vaihtui rally-tokoon, jossa olen käynyt nyt Armaksen kanssa. 

Sillä aikaa kun minä opiskelin pää savuten sai Rovaniemen käyttökoirat pystyyn hienon hallin, jossa on hyvät puitteet harrastaa. Minun vuosien 2020-2021 aktiivisuudesta ihan muissa asioissa, kertoo paljon se, että halli ehti olla liki vuoden pystyssä ennen kuin ehdin sinne ensimmäisen kerran käymään Hoopers-kurssilla.

Iso ja mainitseminen arvoinen asia syksylle 2021 oli Armaksen kastraatio, johon jouduin taipumaan terveydellisistä syitä. Armaksella oli siis kysta eturauhasessa ja eturauhasongelmat nostivat päätään turhan tieheästi. Viimeinen pisara minulle oli veritippojen löytyminen lattialta ja Armaksen verisen pissan stressaaminen. Onneksi tuolloin vaiva hoitui Ypozanella, mutta sitäkään ei koiralleen halua syöttää liian usein. Olisin mielellläni ollut leikkauttamatta Armaksen jos vaihtoehtoja olisi ollut, koska sen urosmaisuus ei koskaan ole ollut ongelma. Päinvastoin olen kokenut sen tärkeänä osana koiraani.

Vuosi 2022 toi mukanaan vanhaa tuttua ja paljon myös uutta. Alkuvuosi piti minut ja muutaman muun kiireisenä pumien JTO:n päivittäminen ja kotikäyttäytymiskyselyn parissa, jälkimmäisen yhteenvetoa kasaan edelleen. Uutena ja mielenkiintoisena asiana tälle vuodelle ja parille seuraavalle vuodelle on kennelpiirin toimintaan perehtyminen, sillä minut valittiin Lapin kennelpiirin hallitukseen. Keväälle mahtui onneksi myös ystävien tapaamista, eli on ollut pumimiittiä sekä ikivanhojen ystävien kanssa illanviettoa. 

Vuoden 2022 teemana minulla onkin keskittää aikani niille ihmisille ja asioille, jotka tuovat minulle hyvää oloa. Ystävien tapaamisen lisäksi toivon ehtiväni taas opetella lisää valokuvausta ja ehkä viimein saada akvarellit jotenkin hallintaan, sitten olisi se silkkimaalaus ja kuviosaha..

Kevätillan lukupiiri, jossa ihmettelyä siitä miten monta hyvää urosta on jäänyt käyttämättä vuosien varrella.

Rakastumista Gansai Tambi väreihin.

 

Kangasmaniaa

Kesän korvilla, kun kuumin näyttelykausi alkoi, on oman aikansa on ottanut sekä Rovaniemen KV että Tornion NORD näyttely. Uutta ja piristävää, on se miten tuntuu hyvältä taas kahden vuoden tauon jälkeen olla tekemässä asioita, joista ennen sai niin paljon hyvää mieltä. Erityisesti tuntuu hyvältä kun koira-asioiden tekeminen tuntuu taas hyvältä. Tämä minun kahden vuoden "levähdystauko", jos sitä siksi voi kutsua muiden asioiden kanssa pakertaessa, toi hyvän ja tarpeellisen irtioton paikalliseen harrastamiseen. Jäin siis tauolle tilanteesta, jossa olin jo vuosia kerännyt liki 100 vuosittaista talkoopistettä omalle paikallisyhdistykselleni. Tuo pistemäärä teki tuolloin työtunneissa liki tuplasti enemmän. Opiskelujen pakottama tauko antoi minulle tilaisuuden huomata, miten väsynyt olin talkoiluun ja toisille tekemiseen enkä saanut siitä enää mitään. Viimein jouduin siis miettimään mikä minulle oikeasti on tärkeää ja keskittämään vähäisen vapaa-aikani itselleni kaikista tärkeimpiin ja eniten antaviin asioihin. Ja kun kerron, että sain tarvitsemani tauon koira-asioiden tekemiseen, niin tarkoitan sillä kaikkea muuta mikä jäi pumi-asioiden ulkopuolelle. Koiraharrastuksessa voin sanoa kokeneeni burnoutin, jossa toisaalta pumiasioiden tekeminen toi minulle voimia jaksaa painaa töiden ja opintojeni kanssa. Nyt siis tuntuu mahtavalta kun koira-asioiden tekeminen tuntuu hyvältä ja olen löytänyt omat rajani sen suhteen.

Perinteinen työmaani Rovaniemen Kv:ssa

Rovaniemen kv näyttelyä ennen meillä oli Pellossa pikareissu näyttelyssä Pulmun kanssa. Siellä Pulmu sai eh:n tuomarin löytäessä siitä kaikki mahdolliset viat, mutta se esiintyi hienosti häntäänsä heilutellen. Viime sunnuntaina olimme jälleen kehässä ja Pulmu vain paransi esiintymistään. Tällä kertaa tuloksena oli PN2, SERT ja VARA-CACIB. Pulmu siis viimein avasi myös Suomen sertitilinsä. Ennen kehään menoa pohdin ääneen, että miten voinkin jännittää kehään menoa ja muistin heti miten aikoinaan sain myös Usvan esittämistä jännittää. Siinä missä Pulmu pöljäili kehässä remmin ja numerolapun kanssa, oli Usvalla tapana ottaa kengästä kiinni sopivassa kohdassa kesken juoksuaskelien. Nyt on toiveita, että Pulmustakin tulee samanlainen esiintyjä kun Usvastakin lopulta kuoriutui. Kaikenlaisten kehäesiintymisien jälkeen oli kiva saada pitkästä aikaa maininta "hyvin esitetty".

"Correct ear set, good dark eyes and rims, good head, large nose, correct bite, good pigment, good neck and shoulders, correct depth of chest, good coat and texture, good black nails, correct movement, well handled." Tuomarina Collette Muldoon

Kesälle ja syksylle olisi kovasti suunnitelmia, mutta aika näyttää mitä kaikkea tässä ehtii ja voi tehdä. Tänä kesänä olisi kuitenkin toiveissa päästä mökkeilemään viime kesää enemmän. Mökki on minulle paikka, missä sielu lepää ja ihmisillä sekä koirilla on hyvä ihan vain olla.