keskiviikko 11. marraskuuta 2015

Tuotearvioinnin arviointia

Osallistuin mielenkiinnosta Smartsonin tuotetestaajahakuun. Testattavana tuotteena oli Purina Adventuros Nuggets namit, villisian makuisina (Board Flavour). Aika pian tuli sähköposti, jossa ilmoitettiin, että olimme päässeet testiryhmään ja kohta laatikkoon kolahti kuori, jossa oli yksi namipussi ja ohjeet tuotteen arvosteluun.




Itse arvostelun sai toteuttaa joko lomakkeen kautta testaajien yhteiseen blogiin, Smartsonin facebook-sivulle tai oman Instagram- tai twitter tilin kautta smartsonin ja purinan tunnisteilla. Valitsin tietenkin ensimmäisen, koska en edelleen omista kumpaakaan jälkimmäisistä tileistä. Lomakkeen kautta arvostelun ja kuvan lähettäminen oli helppoa ja onnistui muutamassa minuutissa. Lisäksi pääsi täyttämään tarkemman arvostelun tuotteesta linkin kautta avautuvalla lomakkeella. Näppärää ja helppoa.

Tuote itsessään oli varsin mielenkiintoinen, eikä välttämättä pelkästään positiivisessa mielessä. Nami oli nimensä veroisesti nuggetti ja kooltaan noin 2 x 2,5 cm. Haju oli mielenkiintoisen esanssinen, ehkä keinotekoisesti riistainen. Namien haju hieman kirveli nenääni, vaikka ei ollut mahdottoman voimakas. Nuggetin koostumus oli jännän tyynymäinen ja vaahtomuovinen. Nami tuntui ensialkuun sitkeältä pieniä, kunnes tajusin sen lähtevän helposti suikaleiksi pituussuunnassa. Suikaleet olivat varsin näppärän kokoisia.


Testin tässä vaiheessa pumit olivat jo kiinnostuneet asiasta ja norkoilivat ympärillä maistiaisia kärkkyen. Namit upposivat hyvin ja hienoista halua riistää namipussi käsistäni oli havaittavissa. Maku oli siis koiriin vetoava.

Koska koostumus, haju ja maistuvuus olivat niin mielenkiintoisia käänsin pussin takapuolen tutkimukseni kohteeksi. Perinteisesti myös eläinten ruokatuotteissa tuotteen sisältämät aineet pitäisi ilmoittaa siinä järjestyksessä mitä tuote sisältää eniten.

Koostumus:
Viljoja, Glyserolia, Lihaa ja eläinperäisiä tuotteita (8%)*, sokereita, kasviproteiinitiivisteitä, kasviperäisiä tuotteita, kivennäisaineita, öljyjä ja rasvoja. * Kosteutettuna määrä vastaa 16% lihaa ja eläinperäisiä tuotteita, joista vähintään 14% lihaa.

Huomiot tähän väliin: 
Viljat ovat tuttu juttu näissä tuotteissä, mutta glyseroli herätti mielenkiintoni, koska se on alkoholiyhdiste. 
Glyserolia käytetään esimerkiksi ihovoiteissa, hammastahnoissa ja tupakassa kosteutta sitovana aineena. Muoveissa glyseroli toimii pehmentimenä, liimoissa se estää kovettumista ja sokereissa kivettymistä. Kotioloissa glyserolia käytetään muun muassa puhallettavien saippuakuplien vahvistajana. Lisäksi räjähdysaineteollisuus käyttää sitä nitroglyserolin eli trinitroglyseriinin valmistukseen, jota saadaan kun glyseroli esteröityy typpihapon kanssa. Elintarvikkeiden lisäaineena glyserolia käytetään sakeuttamisaineena ja kosteudensäilyttäjänä ja sen E-koodi on E 422."
Mielenkiintoista, että glyseroli on mainittu tuotteessa ennen lihaa. Lihan erityislause sai miettimään kuinka vähän oikeasti lihaa on käytetty, jos käytetyistä eläinperäisistä tuotteista, joita tuotteessa on kosteana 16 %, niin tästä määrästä (eli 16 prosentista) on 14% lihaa. Toki ei voi olettaakaan, että fileitä yms. näihin tuotteisiin käytetään, mutta onko villisian makuinen nami nähnytkään lihaa? Se mitä eläintä tuotteessa käytetään ei mainita. Villisian liittäminen tuotteeseen selviää lisäaineista. En jaksanut yllättyä.

Lisäaineet:
Ravitsemukselliset lisäaineet: KY/kg: A-vitamiini: 13200; D3-vitamiini: 900; mg/kg: Kalsiumjodaatti: 3,4; Mangaanisulfaatti monohydraatti: 19; Sinkkisulfaatti monohydraatti: 438; Natriumseleniitti: 0,47;
Sensorinen lisäaine:mg/kg Villisian makuinen makuaine: 3000, 
Sisältää väriaineita ja antioksidantteja


Tässä vaiheessa menin katsomaan miten valmistaja mainostaa tuotettaan. Purina kertoo makupalan sisältävän vain vähän rasvaa, mutta paljon lihaa. Makupaloja kuvaillaan konstailemattomina koiran makupaloina, joissa yhdistyvät uudenlaiset maut ja jännittävä koostumus. Makuina on villisika, buffalo ja metsäkauris. Onneksi sivuilla muistetaan ilmoittaa, että tuotteet eivät sisällä em. eläinten lihoja. Koirille, jotka ovat luonnostaan seikkailijoita.

Minulta katosi kokonaan seikkailun- ja kokeilun halu ja päätin kaivella pakastinta ja pistää hirvelihat kiehumaan treeninameiksi. En voinut sanoa olleeni yhtään yllättynyt ja tuote vastasi odotuksiani, siis sitä minkälaisen mielikuvan sain namipussin ulkoasusta. Muistin vain elävästi miten sain itse aiheutettua vastaavilla tuotteilla ja niiden älyttömällä käytöllä (treenipalkkana) ensimmäiselle pumilleni herkistymisen kaikille lisäaineille ja pitkään jatkuneet allergiaoireet sekä niiden poishoitamiset. Ei kiitos enää ikinä. Onneksi markkinoilla on myös vähemmän keinotekoisia nameja ja peräti kotimaisten tuotemerkkien alla. Tuotetestaus itsessään oli mukava kokemus, koska se oli Smartsonilta hyvin hoidettu.

tiistai 10. marraskuuta 2015

Marraskuu


Marraskuut tuntuvat alkavan aina yhtä korottoman kauniina ja surumielisinä. Tämäkään marraskuu ei tule olemaan poikkeus kaikkien menneiden marraskuiden joukossa. Vuosi alkaa olla lopuillaan ja loputtoman pimeä ja synkkä talvi tekee tuloaan. Samaan aikaan sitä on innoissaan ensilumesta kuin pieni lapsi ja toisaalta alkava talvi iskee päin kasvoja loskalumen muodossa. Viikonlopun ja lähipäivät olen ollut taas kerran isojen kysymysten äärellä ja joutunut toteamaan, että mikään ei ole niin varmaa kuin muutos ja jatkuva epävarmuus. Onneksi ihminen voi itse vaikuttaa siihen, miten asennoituu asioihin ja elämään ylipäätään. Joulukuuta odotellessa otetaan marraskuusta kaikki mahdollinen irti iloineen ja suruineen.

Positiivista heti tähän marraskuun alkuun on autoni parantuminen. Sain sen tänään huollosta takaisin ja taas lataa akku ja alle vaihdetut nastarenkaat kuljettavat meidät turvallisesti läpi talven. Pääsen siis taas kulkemaan myös päivällä näppärästi koirieni kanssa hallille treenailemaan. Tosin, palaaminen hetkeksi kolmivuorotyöhön tuo taas pientä muutosta meidän arkeen. Siihen onkin sitten totutteleminen pitkän yötyöläisyyyden jälkeen. Muutos on todella iso minun vuorokausirytmilleni sekä koirille.  Nehän eivät ole käytännössä olleet yksin kotona  yli neljää tuntia muutamia kertoja lukuunottamatta tässä parin vuoden aikana. Sopivasti Aino aloitti lauantaina juoksunsa ja tärppipäivät tietenkin osunevat minun päivävuoroihin ja Helsingin koulutuspäiville. Jee.

















lauantai 7. marraskuuta 2015

Laumakäyttäytymistä


Viime postauksesta on luvattoman pitkä aika, siihen miten usein haluaisin blogiani päivittää. Tämä on mukava tapa tuulettaa ajatuksia ja jäsentää kulunutta aikaa arjen rullatessa eteenpäin omaa tahtiaan. Kuluneet kolmisen viikkoa ovat menneet töissä ja joulumyyjäisten tuotteiden valmistamisessa. Lisäksi olen tehnyt inventaariota koirakamppeisiini ja myynytkin jo aika paljon vanhoja vermeitä. Ensimmäisenä lähti Leksun varusteita myyntiin, sillä edelleen näyttää ettei meille tule isoa koiraa. Ei ole vieläkään tullut ns. tarvetta ja joka päivä tulee selkeämmin esille miten helppoa tällä kokoonpanolla on mennä ja kulkea. Muun puuhastelun ohella olemme koirien kanssa nyt keskittyneet seuraamisen treenaamiseen kotona ja kentällä. Agilityn treenaamista hallilla on hieman taas haitannut minun autoni, joka ei lataa akkuaan ja on seisoskellut pihalla liikkumattomana. Vapaiden hallivuorojen ajan olemme siis nököttäneet kotona odottaen autollista palaavaksi töistä. Tämän kirjoitustauon aikana ensilumikin on ehtinyt sataa jo peräti kahteen kertaan..

Otsikkoon viitaten olen ehtinyt jopa hieman käymään läpi kuva-arkistojani ja kesältä löytyi muutamia videoita, jotka johtivat pohdiskelemaan taas kerran laumaani ja koiria yleensäkin laumaeläiminä. Leksun poistuminen laumasta muistutti minua siitä miten laumassa kaikki vaikuttaa kaikkiin. Lex oli koirista ns. alfauros ja aika pian sen kuoleman jälkeen Armas alkoi vahvistaa asemaansa taloudessa ja lieveilmiönä siitä tuli merkkailu. Jossain vaiheessa näytti, että ongelma lähti pois, kunnes Nuppu tuli viikoksi kotiin ja nurkkiin kuseskelu oikein räjähti käsiin. Kävin jopa ostamassa poikapöksyt armaalle urokselleni, mutta Trixien mallin totesin olevan yhtä tyhjän kanssa.

Nupulla ja Armaksella ei ole ihan selkeät kuviot keskenään. Nuppu tiukassa tilanteessa väistää poikaansa ja mielistelee, mutta toisaalta taas tietyissä tilanteissa Armas yrittää kovasti olla mieliksi komentelevaiselle emälleen. Oletan tämän epäselvän tilanteen laukaisseen uudelleen merkkailun. Alkuun Armas merkkaili lähinnä vain Leksun entistä paikkaa makuhuoneessa, mutta Nupun kotiuduttua merkkailu laajeni. Loppuviikkoa kohden Nuppu ja Armas näyttivät jakaneen talon eivätkä juurikaan olleet ns. vapaalla tekemissä toistensa kanssa. Varsinaisia yhteenottoja äidillä ja pojalla ei tullut kertaakaan, mutta joitain jännittäviä tilanteita pääsin todistamaan mm. lelujen omistusasioissa. Näissä tilanteissa Nuppu väisti ja vaihtoi lelua tai siirtyi leikittämään Ainoa. Sehän on kaikkiaan kaksi kertaa ottanut poikansa kanssa yhteen ja nämä nujakat ovat päättyneet yhtä nopeaa kuin ovat alkaneetkin. Nuppu on juossut kiljuen minun luokseni ja Armas omalle paikalleen työhuoneeseeni, minne se on oppinut itse hakeutumaan jos kierrokset nousevat liikaa. Tappeluiden syynä on yleensä ollut koirien välinen leikki, jossa Nuppu on hiiltynyt kukonpojalleen ja haasteen on vastattu.

Aino ei ollut kovin iloinen saatuaan emänsä tilapäisesti takaisin kotiin. Sehän on kovasti päässyt kasvamaan raameihinsa ja paluu pahnanpohjimmaiseen rooliin ei näyttänyt sujuvan ihan kivuttomasti. Pääasiassa Aino edelleen heittäytyy valmiiksi selälleen emonsa ollessa kosketusetäisyydellä, mutta tuli myös tilanteita, joissa Ainokin viimein hiiltyi ja nopea pumin koppaus ilmalennosta esti narttutappelun. Nämä tilanteet tulivat tietenkin minun lähelläni ja siten, että Aino oli fyysisesti emäänsä korkeammalla sohvalla. Ikävänä (ja mielenkiintoisena) sivuilmiönä Nupun tekemästä ainonkyykyttämisestä oli Usvan joutuminen Ainon dominanssin kohteeksi. Otan nämä ilmiöt aina oppimisen kannalta, vaikka mummokoirien huono kohtelu on viimeisin asia mitä tulen hyväksymään koiralaumassani. Käytännössä jouduin olemana tarkkana tilanteissa, joissa Nuppu komensi Ainoa, koska lopputulema saattoi olla, että Aino laittoi vähingon kiertämään ja tietenkin näissä tilanteissa Armas oli myös kärppänä paikalla. Usvalla oli saldona tuolta viikolta reikä ellei kaksikin korvassa. Usva ei valitettavasti pysty enää itse ehkäisemään näitä tilanteita, koska se ei enää aina huomaa mitä ympärillä tapahtuu.

Vanhan ja heikon koiran asema ei ole laumassa mitään herkkua. Villikoira- tai susilaumassa Usvan kaltainen vanha koira olisi hyvin erikoinen ilmiö, sillä yleensä vanhat ja sairaat poistetaan laumavahvuudesta. Ne eivät tuota mitään, kuluttavat vain ja pahimmillaan heikot yksilöt houkuttelevat muita petoja paikalle. Laumadynamiikan raakuuden opin jo afgaanien kanssa. Afgaanilaumassa ei voinut koskaan jättää mummoikäisiä nuorten koirien kanssa keskenään vahtimatta. Tilanteet, joissa nuoret alkoivat kyykyttämään mummoja tulivat nopeaa ja välillä ihmissilmään tyhjästä. Itse pyrin kaikin keinoin tekemään nuorisolleni selväksi Usvan koskemattomuuden, mutta tiedostan se, että ihminen pystyy erittäin huonosti (keinotekoisesti) vaikuttamaan koirien keskinäisiin suhteisiin. Toisaalta, mitä enemmän heikkoa yksilöä yrittää suojella, sitä enemmän se näyttää provosoivan sitä dominoivaa koiraa. Tämän vuoksi pitäisi keskittyä enemmänkin tukemaan sen korkeammalle tähtäävän koiran asemaa ja jättää alenpiarvoinen vähemmälle huomiolle. Vaikeaa, kun ihminen tuppaa suhtautumaan näihinkin asioihin tunteella.

Lauma-asioita taas pohdiskelutuani muistin mielenkiintoisen kirjan hyllyssäni, joka sopii aiheeseen ja alla olevaan klippiin kuin pallokorvat pumille. Videoin olen siis kuvannut salaa mökillä grillikodan ikkunan läpi. Koirilla ei ole mitään ajatusta siitä, että niitä tarkkaillaan.



Kirjahyllyssäni on, ei lukemattomia, vaan huomattava määrä pääosin luettuja koirakirjoja. Ajattelin, että voisin talven aikana lueskella niitä uudelleen läpi (tarkoituksena myydä ne jotka eivät puhuttele minua) ja esitellen niistä mielenkiintoisimmat blogissani keskittyen vanhempiin kirjoihin ja ns. klassikoihin. Tällä kertaa luin siis uudelleen laumani innoittaman Elizabeth Marshall Thomasin kirjoittaman kirjan nimeltään Koirien salainen elämä. Kirjailija kuvailee kirjassaan mielenkiintoisesti, osin etnografisin menetelmin mutta kuitenkin epätieteellisesti, koiralaumansa elämää usean vuoden ajalta. Kirja perustuu satoihin tuhansiin havainnointitunteihin kahdentoista koiran elämästä. Thomasin perusajatuksenaan on ollut pitää koiransa mahdollisimman koiramaisina ilman ihmisen tekemää käyttäytymisen muokkausta. Koiria ei siis ole opetettu hakemaan ihmisten huomiota aktiivisesti ja tekemään temppuja, vaan ne ovat saaneet elää koirina ihmisten rinnalla laumana.

"Koira, jolla on valinnan vapaus, paljastaa yhtenä päivänä enemmän tunteitaan ja ajatuksiaan kuin jäykästi koulutettu, tiukasti kurinalainen koira koko elinaikanaan."

Kirjassa kuvaillaan hyvin ja paljon koirien keskinäisistä suhteista tilanteita ja ilmiöitä, joita olen itsekin havainnut omassa laumassani siinä vaiheessa kun koiria on ollut oikeasti se lauma, ei vain kaksi yksilöä. Rikas kieli ja kirjoittaja, joka on selkeästi hyvin perehtynyt susien ja koirien käyttäytymiseen on kirjan vahvuuksia. Kirjan heikkoutena on joko käännös tai se, että kirjailijaa on sittenkin vain toimittaja eikä antropologi, mistä eri lähteet ovat eri mieltä. Tämä heikkous tulee siis esiin joissain käyttäytymisen kuvauksissa, joihin sanoitetaan tunteita, jotka ovat paremminkin tuttuja meidän ihmisten keskinäisissä suhteista. Lisäksi minua muutenkin hieman häiritsee kirjassa ajoittainen tulkinnan tekeminen, kun lukija saattaisi saada enemmän faktaa irti pelkästään käyttäytymisen kuvailusta. Tämä on tietenkin makukysymys ja toiset pitävät enemmän valmiiksi pureskelluista asioista. Joka tapauksessa, ja juurikin siitä syystä, Koirien salainen elämä on kirja, jonka lukemista suosittelen kaikille joita kiinnostaa koirien laumakäyttäytyminen.