Sopii kuin hansikas käteen!

Tämä postaus on pitkään odottanut viimeistelyä ja sainkin viimein inspiraation kirjoittaa tämän loppuun. Säännöllisesti kuulen ja tulen lukeneeksi miten ihmiset kertovat sopiiko jokin koira heidän käsiinsä miten hyvin tai huonosti. Se pistää miettimään monia asioita. Ensin tietenkin niitä koiran ominaisuuksia, joita on joko liikaa tai liian vähän koiran käyttötarkoituksesta riippuen. Milloin koira on liian pehmeä tai liian jähmeä. Koira ei siis muokkaudu sellaiseksi kuin ohjaaja haluaisi, tai koira ei kestä sitä muokkausta oireilematta. Toisekseen sitä miettii, miten realistiset odotukset koiran hankkineella ihmisellä on koirasta eläimenä, ja lopuksi onko ihmisen omat ominaisuudet sopivia harrastukseen. Ihmisillä kun on omassa luonteessa ihan samanlaisia puutteita kuin koirillakin. Täydellistä luontokappaletta kun ei ole, vaikka kuka mitä väittäisi.

Minulla on ollut omassa laumassani yksi käyttömalinois ja viisi pumia, joista luojan kiitos on vielä neljä jäljellä. Kaikki erilaisia ominaisuuksiltaan ja olen kokenut koiranomistajana ja ohjaajana suurinpana haasteena olla jokaiselle koiralle juuri sellainen kouluttaja, mitä kyseessä olevan koiran ominaisuudet ovat vaatineet. Koira ei kykene muuttamaan itseään tietoisesti sellaiseksi millainen sen pitäisi olla, jotta se sopisi omalle ihmiselleen edes melkein täydellisesti. Ihmiselle on onneksi luotu itsesäätelyä huomattavasti enemmän. Helppoa se ei kuitenkaan ole.

Itse olen perusluonteeltani rauhallisen lempeä ja pitkämielinen, mutta samoissa treeneissä olen joutunut opettelemaan olemaan yhdelle koiralle ehdottoman tiukka jyrä ja heti 15 minuutin päästä käsittelemään toista lempeän rauhallisesti ilman painostuksen häivääkään. Mimmin kanssa kaikki meni harjoittelusta ja vasta jälkikäteen tajusin millainen helmi minulla olikaan ollut käsissäni. Malinoisini puolestaan olisi ilolla rallatellut omiaan treeneissä ja arjessa haastanut minut taisteluun vaikka roskakaapista, jos olisin sen kanssa ollut löysin rantein. Leksun kanssa siis pärjäsi hyvin kun asiat joko olivat tai eivät olleet. Ohjeiden piti tulla ehdottoman selkeästi ennen kuin koira teki omat ratkaisunsa. Se teki ja totteli kun ohjaaja/koiran käsittelijä oli sellainen kun koiralle piti olla. Se oli painajainen sille, joka siihen ei kyennyt. Usva taas ei tehnyt töitä tippaakaan, jos vähänkään olisin kovistellut sitä. Se osasi hienosti sulkea kaiken epämieluisan ulkopuolelleen ja passivoitui heti jos vaatimukset eivät vastanneet palkkaa. Luoja, että se joskus turhautti, mutta silti Usvan kanssa oli rennompi harrastaa, koska se oli huippu niissä asioissa joista se motivoitui jo pelkästään tekemisestä. Sen kanssa ei tarvinnut (ei pystynyt) vääntää asioista, ja se on muutenkin ollut kaikista helpoin koirani arjessa, mutta se taas johtui muista sen ominaisuuksista. Kirjoitan imperfektissa, koska Usvaan ei enää kohdistu mitään vaatimuksia, vaan huonokuuloisena mummona se elää juuri miten itse haluaa. Kuten se on tähänkin asti pääasiassa tehnyt..

Nykyisissä treenikavereissani on myös suuresti eroavaisuuksia. Nupulla kasvaa sarvet päähän jos sitä paineistaa liikaa, mutta se rakastaa käskyjä ja niiden orjallista noudattamista. Sen kanssa siis kuljetaan koppalakki päässa ja silkkisormikkaat käsissä. Armas partiolaisena tekee iloisesti töitä ja rakastaa mielipuolisesti toistoja, mutta sen saa valitettavan helposti keikkumaan hulluuden ja nerouden rajalla. Aino rakastaa tehdä töitä, mutta sitä ei huvita tehdä samaa asiaa kahtakymmentä kertaa peräkkäin. "Kohtuus kaikessa" sanoo Aino, kun kerta vähemmälläkin oppii. Veljestään poiketen Ainoa en ole saanut, onneksi, vielä paineistumaan treeneissä tavallista kummemmin. Näiden kolmenkin kanssa vaaditaan siis ihan erilaista ohjaajuutta, mutta silti ne kaikki ovat minulle juuri sopivia, vaikka niistä yksikään ei ole täydellisiä ominaisuuksiltaan. Ihmisen pitäisi kai olla koiria kouluttaessa kuin sipuli, ei siis yhtä myrkyllinen, vaan omata yhtä monta kuorta kuin sipulissa on.

Kuinka helppoa se olisikaan jos jokainen koira olisi juuri sopivan kova tai pehmeä, saalisviettinen ja mitä vielä. Siis sellainen, jonka kanssa ei tarvitsisi kuin kouluttaa omaan totuttuun tyyliin miettimättä mitä, miksi ja miten. Ei siis koskaan tarvitsisi oikeasti miettiä miten oma käyttäytyminen vaikuttaa juuri siihen nimenomaiseen koirayksilöön, ja sitä miten omaa käyttäytymistä ja olemista voisi /pitäisi muuttaa paremman lopputuloksen saamiseksi. Itse koen oppineeni eniten juuri niiltä koirayksilöiltä, joiden kanssa olen joutunut laittamaan itseni ihan oikeasti peliin koko persoonaani myöten, ja olen joutunut pakon edessä opettelemaan uudenlaisen tavan työskennellä kyseisen koiran kanssa.

Toisaalta, olen sanonut niille, jotka minulle ovat valittaneet ettei koiran kanssa kemiat kohtaa, ettei omaa elämää ja koiran elämää kannata pilata, jos muutos ei ole mahdollista. Meillä jokaisella on vain yksi elämä ja harrastuksen noin periaatteessa pitäisi olla ihmiselle voimauttavaa ja elämelle stressitöntä. Elämäntapa on sitten eri asia, sen edestä voi ihminen vähän kärsiäkin.

Tossutaivas

Rovaniemellä on pakkanen purrut ihan urakalla niin ihmisiä kuin koiriakin. Mittarin laskettua -20 asteen paikkeille alkoi Aino valitella kylmiä varpaita. Armaksella alkoi palella -23:ssa asteessa. Nämä -30 asteen pakkaset ovat sitten olleet ihan oma lukunsa. Etsin pumien tossuja kaapeista mutta en löytänyt yhtään paria, vaikka kaikilla oli tossut olleet vielä viime talvena. Soitin äidilleni kysyäkseni mitä Usva oli pakannut mukaansa muuttaessaan. Sieltähän ne kaikki tossut löytyivät, myös Ainon on pienet punaiset. Usva tarvitsee tossuja kipittäessään liukkaaksi vahattuja kiviportaita kerrostalon neljänteen kerrokseen monta kertaa päivässä ja tietenkin ulkoillessaan pakkasella. Sain aikaisemmin moitteita siitä, ettei Usva ollut löytänyt hammasharjaansa mistään, mutta tossuja se oli kummasti löytänyt muuttokassiinsa toistakymmentä paria.

Koko S, myynnissä

Liukuestetossut ovat valitettavasti kuluvaa tavaraa, joten niitä tehdään itse. Usvalle ostettiin syksyllä kokeeksi rekikoirille tarkoitetut tossut, mutta ne olivat mummokoiralle liian jäykät ja yksi pitkä tarranauha turhan hankala pitkien jalkakarvojen kanssa. Tossut olisivat varmasti oivat sellaiselle, jolla ei ole pitkiä jalkakarvoja tarrautumassa tarroihin. Olisi siis hyvät tossut myynnissä, vink vink, eikä ole kuin kerran kokeillut.

Kerroin Ainon tossuja kysyessäni, että myös Armas kaipailee omia tossujaan. Ne olivat ilmeisesti jo
kuluneet loppuun, mutta tietämättäni käynnistin tossutehtaan. Parin päivän päästä sain nipun ihania tossuja ja eilen toisen mokoman ja lisää on kuulema tulossa kunhan löydän nahkapalasia kaapistani.

Kuka sanoi, ettei koiran tossut voisi olla myös sieviä? Nämä ovat kuin karamellit. Ainon toteemieläin on kettu, joten se koristaa sen tossuissa (ja pannassa). Hyvissä tossuissa on tärkeää istuvuus ja oikeaan kohtaan tuleva kiinnitys. Näissä on lisäksi ripustuslenkki ja nahkavahvikkeet pohjassa. Nahka on halkaistua nahkaa, joten se ei ole liukas. Yhdessä tossusarjassa on liukuestepohja, se on ommeltu aikuisten liukuestesukan pohjasta. Yhdestä isosta sukasta tulee melkein neljän tossun pohjat. Näppäläkäsineet ajavat saman asian tai lasten pikkusukkien pohjat. Kokeilematta on vielä purkista saatava liukuesteaine, mutta sitä on hankala saada postitettuna mistään näin pakkasten aikaan, aine kun ei saa jäätyä ennen käyttöä.

Tämän mallin tossut pysyvät hyvin jalassa normaalin remmilenkin, kunhan ne ovat oikean kokoiset, mutta irtijuoksenteluun meillä on ollut pitkän mallisia tossuja, joissa on kahdessa-kolmessa kohdassa kiinnitykset. Toiveissa olisi saada tossutehtaasta myös näitä irtiottotossuja. Oma aikataulu on ollut niin kiireinen, etten ole voinut muuta kuin kärrätä ostamiani kankaita äidilleni saaden takaisin kaikkea ihanaa. Hieman kyllä himottaisi kaivaa ompelukone esiin, mutta onneksi tähän hätään on käsitöihin hullaantunut lähellä.

Ulkoileminen on ollut kolmenkympin pakkasissa tuskaa myös tossut jalassa ja pomppa päällä, joten olemme yrittäneet käydä hallilla aina kun on ollut tilaisuu. Koirista kyllä näkee ulkoilun vähyyden, sillä niistä tulee pakkasella samanlaisia mökkihöperöitä kuin minustakin, ja hallilla treenatessa on virtaa riittänyt. Olen aika ahkerasti kuvaillut videoita, mutta saa nähdä päätyvätkö ne milloinkaan tänne blogiin asti vai jääkö vain minulle omaan ihmettelyyn.

Blogissa juhlan aihetta! - Arvonta

Syntymäpäivien ja tärkeiden päivämäärien muistaminen on yleensä minulle yhtä vaikeaa kuin oman hääpäivän muistaminen. Tällä kertaa olin laittanut myös blogini syntymäpäivän kalenteriin ylös. Koiramaailmassa kahdeksanvuotiasta pidetään jo veteraanina, ja olen itse onnellinen siitä, että bloggausintoni on kestänyt näinkin kauan. Kahdeksaan blogivuoteen mahtuu monenlaista ja tämän postauksen myötä tulin taas tehneeksi pikakelauksen meidän elämämme onnellisimpiin ja kipeimpiin hetkiin. Harmillisesti aloitin bloggauksen vuodatus.net sivustolla ja vaikka sainkin tekstit ja osan kuvista (vuodatus hävitti kuvat usealta vuodelta) siirrettyä tänne bloggerin puolelle vuonna 2012, niin en saa todellisia tilastoja mistään. Bloggerin puolella luetuimpia, tunteita herättäviä tai blogilleni tyypillisiä tekstejä ovat olleet seuraavat (poislukien kaikki treenipostaukset ja näyttelyretket).

Suomalaista koiraharrastusta 1920-luvulta

Millainen on hyvä (koira)blogi?

Ajatuksia terveystutkimuksista

Ylistetty(?) FitDog

Armaksen sairastuminen

Kasvattajan vastuu

Arkistojen kätköistä

Eräs päivä elämästämme

Mistä on onnistunut suoritus tehty?

Miten blogini on muuttunut näiden vuosien aikana? 

Pikaselauksella huomasin, että olen saanut oman ääneni kuuluviin enkä enää kirjoita alkuvuosien tapaan pelkästään treenijutuista. Otan herkemmin kantaa asioihin, varsinkin jos koen asian itselleni tärkeäksi faktoihin nojaten. Tosin, koskaan minulle ei ole ollut ominaista huudella mutuja, vaan silloin kuin sanon jotain niin seison sen takana. Blogina tämä on muuttunut treeniblogista lähemmäksi sitä kaikkea mikä minulle on koiraharrastuksessa tärkeää. Tavoitteena on edelleen monipuolinen koirablogi, jonka keskiössä on meidän tavallinen aktiivinen elämämme.

Oli miten oli, niin haluan ilahduttaa blogini lukijoita pienellä synttäriarvonnalla.

Blogin alkuperäistä henkeä kunnioittaen arvon varastostani kaksi treenilelusettiä, joista toinen on tarkoitettu pienille koirille ja toinen vähän isommille koirille. Palkintoon siis kuuluu Road Kill-lelu ja Klinin treenipatukka.

Arvontaan osallistut linkittämällä oman ja/tai suosikkiblogisi. Tällä tavalla saan itselleni lisää mielenkiintoista luettavaa. Muistathan laittaa s-postisi sekä sen haluaisitko S vai M/L- kokoisen lelusetin.

Viimeinen osallistumispäivä on 31.1.2016

Kajaanin kv 10.1.2016

Kävimme tekemässä viikonloppureissun Kainuussa, eli Kajaanin kv näyttelyssä. Viikonloppuna ajoa kertyi reilut 700 kilometriä, mutta reissu oli taas kerran vaivan arvoinen. Ajokeli oli ihan hyvä, mutta tiet paikoin luokattoman huonossa kunnossa. Pakkasimme totutusti mukaan kunnolla vaatetta, sillä 20 asteen pakkasilla ei ole mukava jäädä värjöttelemään tienposkeen, jos jotain matkalla sattuu. Lisäksi kun paikoin ajellaan keskellä ei mitään, niin avun saaminen ei olisi mitenkään nopeaa. Onneksi mitään ei sattunut, vaikka mukana olikin hän, jolle aina on sattunut jotain Kajaanin näyttelyreissuilla. Minähän en ollut aikaisemmin käynyt talvisessa Kajaanissa, juurikin sen vuoksi, ettei Mika ole suostunut lähtemään kaveriksi huonon kajaanikarmansa vuoksi. Lisäksi olemme sen verran mukavuudenhaluisia, ettei ajatus viileästä kuplahallista maapohjalla ole kovinkaan paljon houkutellut sydäntalven pakkasilla. Nyt kuitenkin Kajaanin pallohalli oli saanut keinonurmipohjan ja puitteet olivat todella hyvät!

Yövyimme hotelli Scandic Kajanuksessa, joka oli jo hieman kulahtanut mutta varsin mukava ja koiraystävällinen hotelli. Onnistuin saamaan meille premium-tasoisen huoneen, jossa oli soma pieni sauna. Koirat olivat taas tapansa mukaan innoissaan huoneesta ja hotellielämä meni mukavasti. Lauantai-iltana tapasin Miian ja Uulan ja ehdimme jutella hyvän tovin pumijuttuja. Uula oli edelleen yhtä hurmaava kuin mitä viimeksi sen tapasin. Sunnuntaina pääsin tutustumaan näyttelypaikkaan. Keinonurmi toimi todella hyvin hallin pohjana ja lämpötila oli juuri sopiva. Tuomarina pumeilla oli Tanya Ahlman-Stockmari, sama tuomari joka valioitti Nupun muutama vuosi takaperin. Pumeja oli kaikkiaan ilmoitettu seitsemän, mutta valitettavasti yksi avoimen luokan uros oli poissa. Aino oli tällä kertaa pn2 varasertillä ja varacacibilla. Videolla esiintyy kaikki pu- ja pn- kehään selvinneet. Videon ja näyttelykuvien kuvauksesta vastasi tällä kertaa Miia Setälä, suuri kiitos vielä kerran!

Ylärivissä vasemmalta Camms Cencation, Napos Osszian ja Napos Szoknyavadász
Alarivissä vasemmalta Mariell De Marque Lothus av fylgia, Kisködmönös Agyika ja Teräsvillan Ainoa Oikea

"Tilavarunkoinen, neliömäiset rungon mittasuhteet omaava narttu. Hyvä pää ja ilma, rodunomainen otsapenger, hyvät korvat. Olkavarsi voisi olla hieman viistompi, samoin säkä hieman korostuneempi liikkeessä. Hyvä karvapeite, hieman tiukkakierteinen häntä, liikkuu hyvin takaa ja sivulta."  

AVO ERI AVK1 SA, PN2, VARASERT , VARACACIB

Millainen on hyvä (koira)blogi?

Kuvituskuva, liittyy aiheeseen vain nimellisesti ;)

Olen aina lukenut paljon, mutta koska kirjat ovat osoittautuneet ongelmallisiksi lukea, niin siirryin blogien pariin heti kun ne alkoivat yleistyä. Kirjojen kohdalla minulla on valitettavana tapana lukea koko kirja yhdellä istumalla, vaikka sitten yöunien kustannuksella. Luen siis kirjoja vain loma-aikoina kirja päivässä tahdilla. Blogeja lukiessa on helpompi rajata lukemiseen käytettävä aika, mutta lukukokemus on parhaiden blogien äärellä yhtä viihdyttävä kuin kirjojen parissa. Luen pääasiassa koirablogeja, joissa yhdistyy mielipiteet, arkielämä ja treenit mukavana kokonaisuutena.

Olen itse pitänyt blogia suhteellisen kauan ja ajan kuluessa olen nähnyt monien todella hyvien blogien kuihtuvan, mutta onnekseni moni suosikkini on jatkanut yhtä laadukkaana kuin ennenkin vuodesta toiseen. Tässä muodossa ensimmäiset blogipostaukseni ovat tammikuulta 2008 ja en ollut tuolloin vielä 24 vuotta täyttänyt. Treenien muistiin kirjoittamisen aloitin 2006 MySpace- sivulle. Melkein kahdeksaan vuoteen mahtuu monenlaista tekstiä, niitä joita nyt naureskelen ja niitä joita olisin kenties voinut jättää kirjoittamatta. Mitään en kuitenkaan ole poistanut, mutta joitain sanamuotoja ehkä hieman lieventänyt heti julkaisun jälkeen. Luen monesti tekstini vielä kerran uudelleen julkaistuani ne ja kirjoittamisen palon laannuttua. Silloin parhaiten löytää kaikki ajatus- ja kirjoitusvirheet lauseiden sisältä. Kirjoitan blogiani itseäni varten, eli kirjoittaakseni muistiin koirieni elämää ja jäsentääkseni ajatuksiani. Lukijämäärän kasvaessa pikkuhiljaa olen toki myös enemmän kirjoittanut yleisemmistä aiheista, niistä joista kirjoittamisen koen tärkeäksi. Tästä pääseekin asiaan, siihen mitä minä hyvässä blogissa arvostan.

Ystäväni sanoja lainaten "en elä blogiani varten, vaan blogi elää minua varten". Pidän blogeista, joista näkee, että kirjoittaja kirjoittaa itselleen tärkeistä asioista itselleen uskollisesti. Ei haittaa, vaikka blogissa olisi välillä kaikenmaailman hömppää, sillä mitä elämä olisi ilman sitä! Pidän kuitenkin siitä, ettei lukijoita kalastella, vaan kirjoitetaan sillä omalla tyylillä asiat, niin kuin ne kokee. Toki on mukavaa, kun lukijat otetaan huomioon, mutta toiset osaavat tehdä sen taitavasti ilman, että tulee vaikutelmaa mielistelemisestä. Ihan oma lukunsa ovat ne, jotka tuottavat blogiinsa sisältöä nostaen itseään lukijoiden kustannuksella, eli mollaavat lukijoitaan ja erityisesti niitä raukkoja jotka uskaltautuvat kommentoimaan. Nämäkin ovat toki omalla tavallaan viihdyttäviä blogeja, koska ne kertovat kirjoittajastaan paljon enemmän kuin olisi ollut tarkoitus paljastaa.

Arvostan sitä, miten blogissa näkyy bloggaajan kehittyminen sekä kirjoittajana että koiraharrastajana. Välillä hieman surettaa, miten moni nuori bloggaaja aloittaa monta kertaa uudelleen bloggaamisen perustaen aina uuden blogin. Lopputulos on kuitenkin yleensä aina samantyylinen kuin se edellinenkin blogi, mutta lukijalta jää "puolet tarinasta" lukematta, koska aikaisempi blogi tai tekstit on jo poistettu. Ymmärrän hyvin nuoria bloggaajia siinä, että yhtäkkiä jopa vuoden takainen kirjoitus voi tuntua lapselliselta ja typerältä, kun oma maailma ja minuus muuttuu niin nopeaa. Itselleen pitäisi kuitenkin osata olla armollinen ja kestää se oma vanha keskeneräisyys. Mikään ei ole niin tuskallisen hauskaa kuin palata omiin ajatuksiinsa ja tunnetiloihin vuosien jälkeen, vähän kuin vanhoja päiväkirjoja lukisi. Minusta hyvä blogi elää ja muuttuu kirjoittajansa mukana. Ei siis tarvitse aloittaa ns. puhtaalta pöydältä aina kun tuntuu, että oma bloggaaminen tarvitsee uuden suunnan. Erityisen turhauttavaa lukijan näkökulmasta on vanhojen tekstien poistaminen edelleen pystyssä olevasta blogista. Omien tekstien takana olisi hyvä osata seistä, koska siitä taidosta on hyötyä myös arkielämässä. Löytäessäni uuden mielenkiintoisen blogin luen yleensä muutaman tuoreimman postauksen, ja mikäli edelleen vaikuttaa kiinnostavalta, niin luen koko blogin ensimmäisestä postauksesta lähtien päästäkseni kirjoittajan "tarinaan" kiinni. Poistettujen tekstien aiheuttamat aukot lukukokemuksessa harmittavat.

Sitten on  ne kuvat, joista puhutaan paljon ja jotka tietyissä foorumeissa tuntuvat määrittelevän blogin arvon, vaikka kyse ei olisikaan ns. valokuvablogista. Kaikilla ei ole mahdollisuutta hyvään kameraan. Sanotaan, että hyvä kuvaaja ottaa huonollakin kameralla hyviä kuvia, ja toisaalla väitetään ettei kalusto tee kuvaajaa. Laadukkaita kuvia on kiva katsoa, mutta kuva kuin kuva, jos siinä on ideaa niin ajaa asiansa. Kuvat tuovat blogiin eloa, mutta kulkevat samassa kastissa ulkoasun kanssa. Niillä ei loppujen lopuksi ole merkitystä. Sisältö ratkaisee. Moni päältä kaunis ja lukemaan viekoitteleva blogi on osoittautunut pikalukemisella sisällöltään tyhjäksi. Toki taidokkaita ulkoasuja on kiva katsoa, koska niitä vertailemalla oppii ja saa ideoita. Valitettavasti vain nykyään tuntuu, että blogien välillä on kilpavarustelua ja ulkoasun viilaamisessa aina vain paremmaksi unohtuu bloggauksen perusajatus,  minkä itse ajattelen olevan juurikin sisällön (tekstien, videoiden ja kuvien) tuottaminen.

Iättömyys on blogimaailmassa asia mistä pidän. Omassa lukulistassani on hyvin nuorien kirjoittajien lisäksi keski-iän ylittäneiden bloggaajien hengentuotoksia. Minulle ei ole merkitystä sillä, mikä on kirjoittajan fyysinen ikä, vaan miten hän kirjoittaa siitä omasta näkökulmastaan. Lukijan tehtävänä on ymmärtää peilata tekstejä kirjoittajan maailmaan ja olla niille nuoremmille armollinen, vaikka teksti aiheuttaisi minkälaisia tunteita tahansa. Aina korostetaan lukijan ja kuulijan vastuuta, mutta blogien kohdalla se on vielä suurempi kun luetaan toisten ajatuksia tekstimuodossa. Tässä tapauksessa vastuulla tarkoitan sitä, miten toisen kirjoitukset ymmärtää, arvostelee ja lopulta kentien kommentoi niitä. Valitettavasti blogitekstien kommentteja lukiessa ei voi olla huomaamatta somemaailmalle tyypillistä rohkeutta kommentoida anonyymisti ulostaen omaa keskenräisyyttään tekstinmuodossa.

"Happamia" sanoi kettu pihlajanmarjoista

Tunteiden ja ajatuksien herääminen on minulle koukuttavin kokemus blogien lukemisessa ja se määrittelee palaanko blogiin uudelleen. Lukulistallani on blogeja joiden ajatusmaailmaan samaistun, niitä jotka ilahduttavat positiivisuudellaan ja niitä jotka melkeinpä raivostuttavat. Mielenkiintoinen blogi ei siis jätä lukijaansa kylmäksi ja välillä voi jopa aiheuttaa niitä negatiivisiakin tunteita. Samaan hengenvetoon sitä haluaisi toivottaa jokaiselle bloggaajalle paksua nahkaa, mutta myös kykyä nähdä mahdollisesti saamansa kritiikin taakse. Joskus se kritiikin sisäistäminen ja peiliin katsominenkin voi olla paikallaan, samalla tavalla pitäisi myös niitä kärkkäitä kommentteja laittavien hieman tutkiskella itseään ja tuntemuksiaan ennen lähetä- napin painamista.

Rehellisyys on myös asia, mitä blogeissa arvostan ja jatkuva ulkokultaisuus lopettaa blogin lukemisen nopeaa. Meissä kaikissa on kai jonkilainen draaman kaipuu sisäänasennettuna, sillä jostain syystä ihmisillä näyttää kiinnostavan vaikeudet ja kriisit sekä niistä selviäminen.  Omassa blogissani luetuimpia ovat ne tekstit, joissa kirjoitan meitä kohdanneista epäonnenhetkistä ja vaikeuksista. Huomion hakeminen inhorealismin kautta on yksi kirjoitustapa bloggaajilla, mutta sillä ei ole mitään tekemistä rehellisen kuvauksen kanssa. Heille tyypillistä on käyttää toistuvasti ilmaisuja "paska rakki" tai "tyhmä piski" kuvaillessaan koiriaan ja teksteissä toistuvasti kerrotaan miten kaikki menee aina päin..mitä tahansa, vaikka samaan aikaan harrastuksista saadut tulokset kertovat jatkuvista onnistumista. Nämä blogit jaksavat viihdyttää sen yhden postauksen verran, elleivät sitten ole niin äärimmäisen rasittavia, jolloin niitä saattaa käydä lukemassa sen toisenkin kerran.

Sitoutuminen, pitkäjänteisyys ja oman tekstin arvostaminen maustettuna realismilla ja rohkeudella kirjoittaa asiat niin kuin ne kokee, on minulle hyvän blogin resepti. Kuvatun kaltaisia blogeja otan aina ilolla lukulistoilleni, ja niitä saakin halutessaan linkata tämän postauksen kommentteihin.

...sen edestään löytää

Viime vuoden tavoitteet olivat osittain liian suuria tai ympäripyöreitä. Lisäksi minulla ei ollut raskaan vuoden vuoksi hirveästi motivaatiota kisakentille ja tämä sitten näkyi hajanaisena treenaamisena. Vuosi 2016 tuo taas uudenlaisia haasteita, mutta ne ovat itse valittuja ja vapaasta tahdosta vastaanotettuja. Työmäärästäni huolimatta päätin, että asetan yksityiskohtaisemmat tavoitteet koirilleni ja tarkastelen niitä puolivuosittain tai jopa neljännesvuosittain. Tämä on siis enemmän to do- lista tälle vuodelle.

Usva

Usva täyttää maaliskuussa jo 15-vuotta, joten tavoitteet keskittyvät laadukkaaseen vanhuuteen.

• Ruokavalio kuntoon, jotta päästään eroon virtsakiteistä
• Fysioterapiaa/akupunktiota/hierontaa
• Cartrophen kuuri, jos tarvetta
• paljon mökkeilyä

Nuppu

Nuppu täyttää maaliskuussa seitsemän vuotta ja se vaikuttaa nyt olevan tyytyväinen tasaiseen elämäänsä äitini kanssa urheillen kovasti. Jätämme siis pois kaikki mistä se ei niin tykkää ja jätämme jäljelle Nupun intohimon, eli jäljestyksen.

• Hierontaa/fysioterapiaa
• näyttelykäynti
• mejätreeneissä makauksia
• kolme mejäkoetta
• paljon mökkeilyä

Aino

• hierontaa/fysioterapiaa
• liika 500g pois kyljistä
• silmäpeilaus
• Tokossa
• seuraaminen
• noutaminen
• Agilityssä
• estefocus
• kepeiltä verkot pois
• kontaktit paremmalle mallille
• Mejä
• puuhun köyttäminen ja laukaukset, tätä ei siis olla vielä kokeiltu ja ratkaisee lopulta sen lähdetäänkö kisaamaan.

Armas

• Näyttelyremmissä ravaaminen ilman minun polven hypistelyä
• silmäpeilaus
• Tokossa
• paikallaolo
• seuraaminen paremmaksi
• nouto
• Agilityssä
• paikallaolo
• kontaktien tehotreenaus
• kepeiltä verkot pois
• Mejässä
• puuhun köyttäminen, maltillinen odottaminen ja laukaukset
• makaukset

No niin, nämä ovat nyt realistiset tavoitteet ja ovat ahkeralla treenauksella nopeastikin toteutettavissa. Mietin ensin, etten edes niitä kirjoita ylös, mutta viime syksyn treenaustahdin perusteella on parempi kirjoittaa auki mitä haluaa tehdä, jotta olisi helpompi suunnitella treenit. Minulle näyttää paremmin sopivan treenaamisen teemoittain kuin kaikkien mahdollisten treenattavien asioiden harjoitteleminen sieltä täältä hieman närppien. Liian laajan kokonaisuuden miettiminen ei siis minulla tuota niin hyvää tulosta, eikä myöskään motivoi niin hyvin, kuin muutamien kokonaisuuksien johdonmukainen työstäminen. Kokonaistavoitteena vuodelle 2016 on se ettei kisata missään muussa lajissa kuin mejässä. Toki näyttelyissä käydään ja koitetaan saada puuttuva serti sekä cacibit kasaan, mutta se onkin ihan eri asia. Lisäksi Aino on tarkoitus astuttaa talvella 2016, jotta saisimme pennut kevättalvelle 2017. Sulho onkin jo tiedossa ja tarkoin mietitty, mutta vielä pitäisi Ainolta hoitaa silmäpeilaus kuntoon. Tämäkin pentue tehdään ns. omaan tarpeeseen, mutta toivottavasti siitä riittää muillekin kivoja pumeja.

Lisäksi minun omat tavoitteet

• gradu loppuun
• sosiaalityön opintojen aloittaminen sivuaineena, tavoitteena kandi mahdollisimman nopeaa
• syvät vatsalihakset kuntoon tukemaan selkää
• kahden yhdistyksen pj:n tehtävien hoitaminen huolella
• organisointikyvyn kehittäminen ja tylsien/epämieluisien asioiden/tehtävien välttelyn välttely
• sähköpostiviesteihin ja tekstiviesteihin vastaamisen nopeuttaminen
• yli 5 tunnin yöunien nukkuminen

Minulla näiden lisäksi hieman muuttuivat työkuviot. Jatkan samassa talossa, mutta toisenlaisessa työyhteisössä, joten senkin puolesta tulee paljon uutta ja mielenkiintoista opittavaa. Kaiken kaikkiaan tiedän tulevan vuoden olevan työntäyteinen, mutta odotan innolla kaikkia haasteita.

Mukavaa ja vauhdikasta uutta vuotta kaikille!

Minkä taakseen jättää..

Vuoden vaihduttua olemme taas tässä vaiheessa, jolloin on tapana miettiä mitä tulikaan tehtyä ja toteutuiko tavoitteet. Vuosi sitten suunnittelin seuraavaa:

Usva

Usva täyttää maaliskuussa 14 vuotta, joten tärkeinpänä tavoitteena saada se pysymään yhtä hyvinvoivana ja pirteänä mitä se on tällä hetkellä. Jos tässä onnistun niin sitten voisi ajatella muutaman näyttelykäynnin kesälle. Mätsäreissä saa kulkea jos tuntuu kivalta. Omatoimitreeneissä se saa myös kulkea mukana ja pääsee halutessaan tekemään sille mielekkäitä juttuja.

Toteutuma:

Usva kävi mätsäreissä alkuvuoden, mutta kesää kohti ikä alkoi jo näkyä sen verran, että päädyimme jättämään missikisat nuoremmille. Olin ilmoittanut sen muutamaan näyttelyyn kesällä, mutta jätin viemästä kehään. Aikansa kutakin. Usva kulki treeneissä mukava vielä syksyyn asti ja pääsi aina rallattelemaan putkissa. Syksyn Usva oli tiiviisti mökkeilemässä nauttien eläkepäivistään ja muuttikin sitten äidilleni hieman leppoisampaan seuraan. Terveenä se on pysynyt, kunnes tutkittiin ja löydettiin runsaat struviittikiteet. Samaan syssyyn uusittiin särkylääkkeet nivelrikon hoitoon. Uusi lääke on loistava ja kiteisiin etsitään tällä hetkellä oikeanlaista ruokavaliota.

Lex

Lex täyttää maaliskuussa 10 vuotta ja sille otetaan pappakoiran tavoitteet, eli saada sille mielekästä piristystä päiviin ja koittaa pitää se mahdollisimman hyvässä kunnossa. Toivottavasti tulevana vuonna säästytään terveysongelmilta.

Toteutuma:

Kaikki meni suunnitelmien mukaan siihen asti kunnes Leksu sairastui yllättäen ja jouduimme tekemään nopea lopettamispäätös koiran kunnon romahdettua parissa päivässä. Leksun lähtö oli niin nopea, että välillä vieläkin ihmetyttää se, mihin kaikki aika katosi. Harmittaa, etten päässyt nauttimaan pappaikäisestä malinoisista, mutta nopea lähteminen voittaa pitkän sairastamisen.

Nuppu

Mejä 

Mejä jatkuu Nupun päälajina ja tavoitteena on kaksi koekäyntiä ja niistä tulos. Ennen kokeita voi-treeniä sopivasti.

Toteutuma:

Treenattiin varsin maltillisesti. Tehtiin ohjaajavaihdos kesken kaiken ja saatiin kaksi koepaikkaa. Toisesta kokeesta tulokseksi VOI 2. Mika pääsi siis kylmiltään Nupun kanssa voittajaluokkaan tutustumaan koiran tapaan työskennellä ja ekan kokeen jälkeen jo oppi lukemaan Nuppua jälkihommissa.

Rally-toko

Tavoitteena on saada Nuppu alo-kuntoon ja osallistua ainakin epäviralliseen kokeeseen.

Toteutuma:

Treenattiin vielä alkuvuosi, mutta koiraa ja omaa aikataulua kuunnellen jätimme ryhmäpaikan ja turhan kiirehtimisen. Nuppu muutti loppuvuodesta 2014 äidilleni ja ei lopulta ollut niin innoissaan enää minun kanssani treeneissä stressitason ollessa turhan korkea.

Näyttelyt

Tavoitteena saada Nuppu esittelykuntoon. Mahdollisesti jokunen näyttelykäynti.

Toteutuma:

Kaikki meni suunnitelmien mukaan.

Agility

Muutama startti omissa kisoissa

Toteutuma:

Agility jätettiin pois Nupun jumiuduttua yhtenään. Lihasjumit vähenivät kun saatiin koiran stressi lopulta laskemaan osoitteenmuutoksella ja paremmin rytmitetyllä elämällä.

Armas

Mejä

Mejän olen ajatellut olevan Armaksen päälaji vuonna 2015. Tavoitteena kaksi koekäyntiä ja riittävästi treeniä

Toteutuma:

Ei treenattu niin paljon kuin olisin toivonut. Koepaikka saatiin, mutta peruin sen ja päätin olla kiirehtimättä.

Agility

Perusohjaus ja -hallinta kuntoon. Pussin ja renkaan opettaminen, kontaktit varmoiksi. Ryhmässä treenausta.

Toteutuma:

Tavoite toteutui viree hallinnan osalta ja perusohjauskin jo sujuu. Vuoden aikan keskityttiin treeneissä pääasiassa vireeseen ja rauhoittumiseen. Näiden treenien ansiosta räiskyvä koira keskittyy tekemiseen ja päästiin jo nauttimaan irtoamisesta ja hallitusta estetyöskentelystä. Renkaan taitaa jo osata. Pussia tehtiin muutaman kerran ja kontaktit jäivät aika vähälle. Ei treenattu ryhmässä.

Toko

Alo-liikkeiden opettelua

Toteutuama:

Opeteltiin, mutta vielä ei osata mitään merkittävää.

Bh

Liikkeiden opettelua

Toteutuma:

Pieniä osasia treenattiin sieltä täältä.

Näyttelyt

5-8 näyttelykäyntiä

Toteutuma:

Yhdeksän näyttelykäyntiä, joista 1x vsp, 3 x sert, 1 x cacib, 2x varacacib, muotovalio. Edelleen ei osaa ravata hihnassa täyttä ympyrää.

Aino

Agility

Agility tulee olemaan Ainon päälaji tokon ohella vuonna 2015. Tavoitteena loppujen esteiden opettelu ja epäviralliset kisat. Kisakuntoon vuodeksi 2016.

Toteutuma: 

Treenattiin agia, mutta mistään kisakunnosta ei kannata vielä puhua

Toko

Alokasluokan liikkeet. Vähintään yhdet epäviralliset kisat. Koekuntoon vuodelle 2016.

Toteutuma:

Juu, ei kisakuntoinen, mutta jotain jo osaa. Työskentelyvire on todella kiva.

Mejä

Treeniä ja koekuntoon vuodelle 2016

Toteutuma: 

Treenattiin maltillisesti. Koira on periaatteessa koekuntoinen jälje puolesta, mutta ei hötkyillä.

Näyttelyt

5-8 näyttelykäyntiä

Toteutuma:

Yhteensä 13 näyttelykäyntiä, joista 1 x rop, 2x sert, 6 x vasert, 1x cacib, 4x varacacib, näistä ainakin ruotsin cacib vahvistuu Ainolle.

Lisäksi vuonna 2015..

• Omien koirien laittaminen etusijalle koiraharrastuksessa
• Ei aina onnistunut
• Luustokuvaus tammi-helmikuu
• Kuvattiin, mutta Ainon selkäkuvista ei vain saatu virallisia
• paimentamaan vuoden aikana useammin kuin kerran
• Käytiin kahdesti, ei merkittävää kerrottavaa jälkipolville.
• suunnistuksen opettelu
• Periaatteessa osaan käyttää kompassia, mutta en lähde metsään sen varassa.
• ohjaaja kisakuntoon
• Ravasin selkäni kanssa tutkimuksissa, verikokeissa, magneettikuvissa ja imetyttämässä rintalastasta luuydintä. Ei löytynyt mitään, vaikka etsittiin selkärankareumasta syöpään kaikkea mahdollista. Nikamamuutos on ja pysyy ja sen kanssa eletään. Onneksi se ei vaikuta työkuntoon, ainoastaan nostoista ja agissa kipeytyy. Kisakuntoisuus ei totetutunut, mutta olen terveyshuolia vähempänä nyt.