torstai 22. huhtikuuta 2010

Koirien kuvausta..


Tällä kertaa keskityimme tavanomaisten riekkumisien kuvaamisen sijasta luustoon.

Nupulla näytti olevan kaikki kunnossa. Siltä tutkittiin lonkat, selkä, kyynärät ja polvet

Alla on kuva Nupun lonkkakuvista, mielenkiinnolla odotan millainen lausunto niistä tulee.



Usvan kuvasin samalla. Muutoksia on tullut, mutta niiltähän ei voi välttyä. Pelkäsin pahempaa. Koira ei onnu, eikä tiettävästi oireile. Liikkeissä on havaittavissa hienoista muutosta (jäykkyyttä), joka on tullut parin vuoden aikana. Erikoista on miten paljon syvemmät maljat ovat nyt kuin koiran ollessa nuorempi..



Tässä on Usvan lonkat vuodelta 2004 (huono kuva). Muutosta on tullut 6 vuodessa jonkin verran. Harmi, ettei minulla ole itselläni vuoden 2006 kuvia, jotta muutoksen vauhtia voisi verrata.



Alla kuva Mimmin lonkista vuonna 2005, koiran ollessa 8v. Koira on hieman vinossa kuvissa. Nämä kuvat otettiin, jotta selviäisi ontumisen syy. Silloin kuvattiin myös selkä, jossa ei ollut mitään vanhenemisen merkkejä. Viime vuonna kuvattiin selkä uudelleen ontumisen vuoksi (lihasperäistä aina vain) ja silloin sivulöydöksenä oli muutama luupiikki nikamissa. Mummo siis pärjää pitkälle luustonsa kanssa.

keskiviikko 14. huhtikuuta 2010

Alkuviikon agilityä


Maanantaina ja tiistaina käväistiin hallilla.

Maanantaina koirat olivat mökkeilystä vielä niin puhki, että kuhan vain hengailtiin. Istuskelimme siis Mimmin kanssa keskellä hallia ja katselimme kuinka Usva ja Nuppu juoksivat ympyrää. Sen verran otimme agitreenien kannalta, että levitin putket. Nuppu sai sitten juosta niiden läpi Usvan vauhdittamana. Nyt se jo osaa hakea putken myös kuolleesta kulmasta (siis minun ohjaamana, ei Usvan juoksuttamana ).



Mitä isompi lelu, sen parempi. Kiitos lainasta, kenen lie.. ;) Seuraavan kerran otetaan mukaan Leksun purutyyny.

Tiistaina treenailimme sitten vähän vakavammin. Hallille lähdimme kyllä ihan yllättäen, sillä varasin hallin 10 min varoitusajalla 45 minuutiksi.  Nyt tekisi mieli hehkuttaa kuinka lahjakas, viisas ja näppärä nuori koira minulla on, mutta koska vaatimattomuus on hyve niin totean vain treenin menneen ihan kivasti. Uutena esteena oli tänään rengas. Nuppu on mennyt kaksi kertaa renkään läpi ihan pienenä. Nyt näytin Usvalla kerran ja toisen kerran autoin Nuppusen lelulla läpi. Tämän jälkeen Nuppu totesi osaavansa esteen ja pääsin siirtymään sivulta ohjaamiseen. Teimme muutaman putki-rengas-putki pätkän varioiden. Varsin tehokas treeni ja aikaa tuhlaantui 10 min. Loppuajan viihdytin Mimmiä, Usvan ja Nuppusen leikkiessä keskenään.

perjantai 9. huhtikuuta 2010

Eilen ja tänään


Agia siis. Selvisimme täysipäisinä(?)  juoksutauosta ja eilen aloitimme agin treenauksen kunnolla.

Usva loisti, liikkui ja meni niin kuin unelma. Tehtiin siis eilen erilaisia hyppy kiemuroita. Eipä edes ole mitään erityistä kirjoitettavaa ;). Tänään jatkettiin samalla teemalla, mutta nyt oli myös keppien hakemista. Ei niin loistava kuin eilen. Usvaa hiukan häiritsi ihanat lelut, joita se oli Nupun kanssa levitellyt pitkin hallia minun rakentaessa rataa. Pupu suussa voi sen mielestä ihan hyvin hyppiä. Ja niin kyllä pystyikin, ihme ja kumma. No, eipä minun tarvinnut kaivella palkkaa liiveistä kun se oli koiralla valmiina. Hermot menisi, jos tässä vakavissaan harrastaisi. :D  Tämän päivän treeneissä oli oikeastaan ongelmana eilisen päivän riekkumisistä väsyksissä ollut treenikaveri. Hyvää työtä se silti teki, keppien hakeminen onnistuu sekin pupu suussa.

Nupulla teetin samoja hyppy-putki pätkiä kuin Usvalle. Hypyt olivat raa'asti  40 cm korkuisia, eikä ollut ongelmia. Alkuun se ohjautui hyppyjen ohi, mutta heti kun nami vaihtui leluun sai Nuppu juonesta kiinni. Alkoi hyvin hakemaan hyppyjä ja hyppää ilmavasti. Nyt ei ollut alkutalven ongelmaa, eli se osasi ohjautua molemmilta puolilta. Aikaisemmin oikea puoli tuotti ongelmia. Putki on ihan pro, mutta sitä se juoksee Usvan kanssa hippasillakin edestakaisin.

Meillä on aika rennot treenien aloitukset (ja usein treenitkin). Annan koirien vetää pahimmat puhdit pois sillä aikaa kun laitan esteet kuntoon. Sen jälkeen häkitän joutilaat odottamaan vuoroaan. Nupulla ei ole tehnyt onneksi ikinä tiukkaa luopua Usvan seurasta kesken leikkien ja aloittaa työskentely. Treenien lopuksi pääsevät taas leikkimään, kun siivoan esteet pois. Toiset tyrmäävät kentällä ja hallissa leikkimisen (koirien keskenäiset leikit), mutta meillä se on vain auttanut mm. Mimmin hallipelkoon.

Tänään Nupulla oli taas hyppy-putkea ja keppien hakemista. Neiti pääsi taas yllättämään. Vähällä treenillä se osaa jo jotensaki hakea keppien aloituksen. Jos jatkamme tätä vauhtia treenaamattomuutta niin pääsemme pitkälle ;). Esteen takana odottaminen meni sekin kahdessa päivässä pidemmälle kuin Usvalla vuodessa. Usvan kohdalla syynä on ollut enemmän pehmo ohjaaja kuin koiran lahjat.

Päivän paras oli Mimmi, joka ei eilen päässyt tekemään kuin putken. Tänään tehtiin agia ja tokon alo-liikkeet läpi. Ihan käsittämätön muori. Kuukausi sitten se oli niin vanha ja raihnainen ja nyt yhtäkkiä taas kuin pikkutyttö. Eilen käytiin agitreenien jälkeen katsomassa ulkokenttien kunto. Siellä Mimmi sai käsittämättömän hepulin. Se alkoi haastaa nuorempia leikkiin ja juoksi niin lujaa ettei toiset saaneet sitä kiinni. Eikä se edes ollut aamulla jumissa. Tänään se tosiaan hallilla meni kuin tuulispää. Toivottavasti hyvä vointi jatkuu..



maanantai 5. huhtikuuta 2010

Pääsiäismökkeilyä


Edelleen oleskellaan ilman treeniressiä, tai sitähän koirat ovat tehneet jo muutaman viikon minun paiskiessa töitä tuskassa. Nyt alkoi minullakin talviloma ja kenties pääsemme jo tällä viikolla agilityesteiden kimppuun.


Tässä kuvasaastetta viikonlopulta. Kuvissa esiintyvät puoliviillit mökkipumit ja kaupunkilaismalinois.