Mitä sitä tulikaan tehtyä..

Jokavuotinen tavoitteiden toteutumisen tarkistus. Jee..

Tavoitteet vuodelle 2013

• Varmistaa Nupun mukuloille suotuisa kasvuympäristö ja lähtökohdat maailman valloitukseen. (x)
• Suoda Mimmille sen ansaitsema vanhuus ja viimeiset ajat. (x)
• Hankkia Nupulle kaksi puuttuvaa cacibia. (x)
• Tokon alo-koe Nuppusen kanssa.(-)
• Mejän avo 1 Nupulle ja kokeilla voi-luokkaa. (-)
• Usvan kanssa hauskoja yhteisiä hetkiä kaverikoiratouhuissa. (-)
• Paimennushommia useammin kuin kerran kesässä (-)
• Pelastaa kasvimaa paukkupalsami invaasiolta ja istuttaa hyötykasveja. Tämä kaikki ennen lumentuloa.. (-)
• Saada iso G valmiiksi ja haalia kasaan puuttuvat kurssit toukokuun loppuun mennessä. (-)
• Hauskoja treenihetkiä kaikkien koirien kanssa. (x)

Pitäisikö masentua, kun tavoitteista ei ole toteutunut kuin 4/10 ?

Tärkeimmät niistä toteutuivat ja se riittää. Pennut saatiin kunnialla maailmalle ja Mimmille hyvä loppu. Hauskoja treenihetkiä oli myös enemmän kuin jaksan muistaa ja mukavia hetkiä mejäkokeissa ja näyttelyreissuilla.

Vuosi oli kuitenkin kaiken kaikkiaan raskas ja opettavainen koirajuttujen osalta. Mimmin menetys on kulkenut koko vuoden mukana, mutta onneksi Aino ja Armas ovat taas omalta osaltaan tuoneet vuoteen paljon uusia ihania kokemuksia, muita koiriani unohtamatta. Kaiken kaikkiaan arki viiden koiran kanssa alkoi suttaantua yllättävän nopeaa ja uudenlaiset rutiinit ovat löytyneet.

Sain taas työnpuolesta uusia haasteita ja kokemuksia, mutta kouluhommat päätin jättää sen vuoksi sitten jäähylle osittain. Rintamamiestalo ehdittiin myydä ennen sadonkorjuuta, joten onneksi en edes ehtinyt kasvattaa mitään hyötykasveja. Olisi harmittanut. Onneksi uusi koti on toimivin tähän astisista taloista koirien kannalta.
¨

Mitä sitten vuodelle 2014?

Ajattelin ensin etten kerää tulevalle vuodelle mitään erityisiä tavoitteita, mutta toisaalta niitä on hauska listata ja pähkäillä. Tähän ikään mennessä (kriisi?) sitä on oppinut olemaan itselle armollinen, eli jos ei jokin toteudu nyt niin siirretään se sitten taas seuraavalle vuodelle. Lähinnä siis tarkoitus on treenata nuorten koirien kanssa perusteet lajeista kuntoon ja aikuisten kanssa joko jäähytellä tai viedä taitoja taas muutaman askeleen eteenpäin.

Usva

• Operaatio kesäksi kehäkuntoon on aloitettu joulukuussa ja tuloksia ihmetellään toukokuussa
• Turkki --> tijeämpi trimmausväli, vanhan koiran turkki ei ole sama asia kuin valmis aikuisen karva
• Lihaskunto ja jumit --> Säännällinen hieronta ja liikutus koiran kunnon mukaan
• Mätsäreitä
• Treeneissä mukana kulkemista ja mummojuttujen tekemistä
• Kaikessa mukana olemista, vanhaa koiraa ei saa unohtaa "eläkkeelle"

Usvan vuosi tulee siis toivottavasti olemaan samanlainen kuin mennytkin. Täynnä kaikkea kivaa, mistä koira nauttii.

Nuppu

• Mejä
• Treenit kerran viikossa
• kokeita ainakin 2-3 kesäkaudelle
• Toko
• Päivittäin pienet treenit + Valmennusryhmässä viikottain
• Nouto ja seuraaminen  kuntoon
• Näyttelyitä
• Agility
• Treenit kerran viikossa ryhmässä tai omatoimisesti töistä riippuen

Aino

• Mejä
• Treenit kerran viikossa
• Yksi koekäynti
• Toko
• Alokasluokan liikkeet
• Agility
• Treenit 1-2 kertaa viikossa
• Epäviralliset
• Näyttelyitä
• Esiintyminen kuntoon

Armas

• Mejä
• Treenit kerran viikossa
• Yksi koekäynti
• Toko
• Alokasluokan liikkee
• Agility
• Treenit 1-2 kertaa viikossa
• Epävirallisia
• Näyttelyitä
• Esiintyminen kuntoon
• Vepe
• Arki
• Hihnakäytös kuntoon

Lex

• Talviurheilua jos papan kunto kestää
• Pk-jälkeä
• tarkkuutta ja rauhaa
• pituutta ja esineet kuntoon
• Agilityä mielenvirkeydeksi jos takajalka kestää
• Terveenä pysyminen, eli välttyä tulevana vuonna hammas- ja urologisilta vaivoilta

Noiden lisäksi olisi tavoite päästä edes kerran paimentamaan.
Olisiko siinä riittämiin yhdelle laumalle?

Joulun taikaa

Aaton aattona vietettiin tovi hallilla riekkumassa. Tarkoitus oli väsyttää pumit ennen töihin lähtöä ja se onnistuikin odotettua paremmin. Porukka leikki ja juoksi kuin viimeistä päivää. Treenaaminen jätettiin suosiolla taas virkeämmille.

Usva

Nuppu

Armas

Aino

Aatto meni meillä normaaleissa tunnelmissa. Usva oli innosta piukeana ja kävi vähän väliä siirtelemässä lahjapaketteja ja aukomassa koirien lahjoja etukäteen. Muori ei millään ottanut kuulemattomiin korviinsa ettei lahjoihin saa koskea ilman lupaa.

Usva uskoi hetken..

Usva on vuosi vuodelta pahempi tässä asiassa, mutta jos kohta 13-vuotias koira on kuin kuriton kakara ja jaksaa touhottaa, niin en kyllä valita tai paheksu. Niin kauan kuin kuusen vieressä istui lahjavahti Usva ei onnistunut ryöstämään kuin Nupun lahjan, ja räjäyttämään sen Armaksen kanssa.

Armas ja Usva

 Porukan siirtyessä jouluruuan kimppuun Usva valui muiden mukana keittiöön, mutta liukeni sieltä vähin äänin olohuoneeseen. Minua alkoi epäilyttämään hentoinen lahjapaperien rapina, mutta olohuoneeseen mennessäni en nähnyt koiraa missään. Eikä kuulunut mitään. Olin jo menossa etsimään joulumuoria makkareista, mutta rapina alkoi uudelleen ja lahjarosvo löytyi kuusen alta pimeimmästä nurkasta. Imeskeli siellä omaa lahjaansa. Tässä vaiheessa nöyrryin ja keräsin kaikki lahjat kuusen alta pois. Usva ei tosiaan kerjää kinkkuja ja muita herkkuja vaan joululahjoja. Ihan sama  millaisia paketteja. Voi sitä iloa ja riemua kun päästiin viimein lahjojen kimppuun. Kaikille koirille oli kaksi pakettia ja Usva pääsi sitten aukomaan kaikkien lelupaketit. Ehti tuhota 2/5 lelusta ja Armas yhden. Edelleen ihmettelen noita nykyisiä koiranleluja kun eivät kestä mitään. Koirien lahjojen aukaisun jälkeen Usva kierteli ja tarjosi apuaan ihmisten pakettien kanssa. Viimeisteli sitten kaikkien lahjapaperit silppuamalla ne pienen pieneksi silpuksi.

Armaksen aarre

Minun jouluni on tavanomaisesta poikkeava, sillä teen aaton aatosta tapaniin yövuoroja, mutta niin vain sitä joulun henki ja taika löytävät ihmisen olinpaikasta riippumatta.

Hyvää Joulua!

Messari ja messarin tuliaiset..

Aino ja Armas osallistuivat lauantaina ja sunnuntaina messukeskuksen voittajanäyttelyihin. Menestystä ei tullut sitten yhtään, mutta reissu oli sitäkin mukavampi. Huolimatta raskaasta ajomatkasta ja ajoittaisesta epäonnisuudesta mikä reissua vaivasi.

Lauantain tuomarina oli venäläinen mummeliValentina Ivanishceva , joka oli hyvin mielenkiintoinen pumituomarina. Hieman etukäteen hirvitti mitä esiintymisestä tulee, mutta treenaamattomuuteen nähden molemmat pennut esiintyivät riittävän hyvin. Tuomarin kanssa tuli pientä keskustelua Armaksen säkäkorkeudesta. Tuomari totesi sen olevan iso ja kerroin rehellisesti sen olevan 47-47,8 cm korkea. Tuomari haki tavallisen metrimitan ja mittasi Armaksen säkäkorkeudeksi 50cm. Siinä vaiheessan minä, joka on opetettu ettei tuomareille saa turhaan puhua, totesin että ei voi mitenkään olla. Painoin koiran selkäkarvat alas ja pyysin tuomaria mittaamaan koiran uudelleen. Tulokseksi vinosta mitasta tuli 48cm ja siihen tyydyin. Tuomarin arvostelu on venäjäksi, mutta onneksi sain siihen käännöksen toiselta venäläiseltä tuomarilta.

" Iso. Iso pää. Rintakehä voisi olla syvempi. Lyhyehkö kaula. Säkä voisi olla parempi. Hyvät takakulmaukset. Hieman suuret etukulmaukset. Riittävästi hyvä liike."
JUN EH, JUK 2

Seuraavana päivänä tuomarina oli ihastuttavasti koiria käsittelevä Maija Sylgrén. Hän sanoi "runnovansa" koiran mittoihin, koska oli niin rajalla korkeuden kanssa. Arvostelu oli pitkä ja tuomarityöskentely ihailtavaa, sillä hän käytti koko arvostelusasteikkoa. Kehässä siis näkyi muitakin värejä kuin punaista ja sinistä.

"Koon ylärajalla. Raajakas kokonaisuus. Hyvä pään malli. Kauniit silmät. Hieman haja-asentoiset korvat. Oikea purenta ja pigmentti. Hyvä kaula. Selvä säkä. Vielä kevyt rintakehä. Pysty olkavarsi. Hyvä takakulmaus. Hieman sykerö häntä. Liikkuu halutessaan oikealla askeleella. Lupaava karvanlaatu. Reipas käytös." JUN EH, JUK 2

Ainosta Valentina Ivanishceva totesi seuraavanlaisesti tyytymättömästi maiskutellen:

" Tarvitsee paremman esiintymisen. Iso. Pitkähkö lanne. Kallonlinjat voisivat olla paremmat. Riittävästi kehittynyt rintakehä. Liikkeissä voisi olla parempi." JUN EH, JUK -

Sylgrénin tuomio Ainosta:
"Vielä hieman raajakas kokonaisuus. Hyvä pään malli. Hieman haja-asentoiset korvat. Kauniit silmät. Hyvä purenta ja pigmentti. Rintakehä tarvitsee aikaa. Sopivat kulmaukset. Hieman sykerö häntä. Liikkeet saavat tasapainottua. Pehmeä karva. Reipas käytös."

Ainolle pitänee vielä kertoa mihin tarkoitukseen ostin purutyynyn..

Messariin kuuluu kiinteästi shoppailu. Minulla kun kaikkea mahdollista on koirille, niin mukaan tarttui suunnitellusti purutyyny, syntek-patukka 40cm, metrinen grip lite-liina sekä punainen Pomppa Usvalle. Suunnittelemattomasti huomasin valitsevani Ainolle Onegan kojulta punaista pientä vinttikoirapantaa timangeilla sekä siihen sopivaa remmiä. Laskeskelin messarireissuun menneen ilmojen, syömisten ja hotellin kanssa hieman vajaat tuhat euroa. Sillä olisi päässyt jo hyvän matkaa etelän lämpöön, mutta minkäs sitä harrastukselleen mahtaa.



Aino vietti sairaspäivää pikku pedissään nallensa kanssa

Messarista tuli myös ei niin mukavia tuliaisia. Armakselle ja Ainolle tuli kummallekin suolistoihfektio, joka veti Ainon päivässä huonoon kuntoon ja Armakselta parhaimman terän toimeliaisuudesta. Armaksella oli sen verrna hurjat tulehdusarvot, että eläinlääkäristä oli ihme että se ei ollut yhtään huonommassa kunnossa. Nesteytyksellä ja antibiooteilla sekä pahoinvoinninestolääkkeillä pennut tulivat kuntoon päivässä.



Armas puolestaan oli naama pitkänä monta päivää

Hiukan tokoa ja nätoa

Joulukuun ensimmäisen kunniaksi päätimme käydä Armaksen ja Nupun kanssa hallilla treenailemassa tokoa ja näyttelyjuttuja. Aino ja Usva viettivät juoksuviikonloppua hoidossa ja Leksu kärsi kotona miestenvaivoista. Nupun sunnuntain tokon ryhmätreenit oli peruttu koulutuksen vuoksi ja nukuimme aamulla liian pitkään ehtiäksemme varsinaisiin näyttelytreeneihin Armaksen kanssa. Alkuun tietenkin pumit saivat hippastella mielinmäärin ja juosta pahimmat höyryt pois. Harjoittelimme samalla Armaksen kanssa patukkaleikkejä ja kivasti se jo tunkee lelua minulle revitettäväksi. Itse taistelu sillä sujuu luonostaan, mutta lelulla palkkaamisessa minusta on kiva jos koira tykkää leikkiä lelulla ohjaajan kanssa, eikä vain kaahota lelun kanssa yksikseen.

Nupun kanssa aloitimme ruudulla, minne se lähettyikin taas pidemmän matkan päästä. Malttoi hyvin odottaa palkkaa keskellä ruutua lätkän päällä. Tällä kertaa oli hieman painavampia nameja ja lensivät koiralle suuhun asti metrien päästä. Minulla alkaa olla jo tarkka sihti. Muutama toisto ja lopuksi ruutuun lähetys ja kokeeksi maahan käsky ja palkka heittämällä jalkojen väliin. Siitä vapautus. Hyvin toimi. Hyvä Nuppu.

Merkki otettiin sitten treenin alle ensimmäistä kertaa ikinä. Ajatuksena oli, että juosuttaisin sitä kiertämään merkkiä ja merkkaisin naksulla oikean paikan. Etenisin siis pienin askelin. Ensin tuntui että Nuppu ei irtoa mihinkään, mutta sitten se äkkäsi, että tötsällä on tässä leikissä jokin merkitys. Alkoi tarjoamaan minulle tötsän taakse seisomaan juoksemista. Mikäpä se siinä. Nuppu näytti mieltävän asian siten että tötsälle nyökkääminen tai tassulla viittominen on merkityksellistä ja minua vasten ollessa näkee reaktioni. Käytännössä siis teki samaa kuin ruudussa alustalle juoksemisessa. Sain muutamia hyviä toistoja peräjälkeen ja pisimmillään matkaa tötsälle oli noin kolme metriä.

Se riitti Nupun treeneiksi. Harmittaa etten tajunnut siinä vaiheessa virittää kameraa kuvaamaan. Armaksen kanssa treenasin sitten seisotusta aseteltuna. Käytönnössä siis laitoin sille namin eteen matolle ja asettelin sen asentoon. Maltettuaan hetken vapautin sen namille. Muutamia toistoja sitä ja sitten pari vapaana seisomista. Videoin treenit ihan sitä varten että näen miltä koira näyttää kun väännän sitä asentoon. Sen huomasi videolta että köyristää hetkeksi selkänsä jos nostan sitä takapäästä. Seisotuksia Armakselle ei ole tehty montaakaan kertaa, mutta se ei pidä sitä yhtään pahana. Ravin treenaaminen meni sitten ihan täysin penkin alle, jos niin raskii sanoa. Se ensin joko veti narussa tai nipisteli minua vatsamakkaroista. Lopussa alkoi sitten tarjoamaan kontaktikävelyn ja seuraamisen välimuotoa. Seuraamistahan sen kanssa ei ole treenattu vielä yhtään, mutta perus kontaktitreeneillä saa jo ihan kivan näköistä mukanakävelyä aikaan. Oma treenivire ei tuossa ravin harjoittelussa ollut kyllä enää yhtään mikään, eli minä en sitten jaksanut enää kunnolla vaatia Armakselta oikeaa asennetta. Kieli roikkuu pitkällä kun ensin kaahotti Nupun kanssa reilun puoli tuntia ja sen jälkeen haukkui seinässä kun Nuppu teki omaa treeniään. Videolla Nuppu avuliaana toimii häiriökoirana.

Mistä on onnistunut suoritus tehty?

Perjantai-illan vietin Vappu Alatalon luennolla. Aiheena  oli ohjaajan vireystila suorituksessa ja jännittäminen sekä suoritukseen keskittyminen. Luento täytti hyvän luennon vaatimukset, sillä se sai minut miettimään ja pähkäilemään omaa käyttäytymistä kisasuorituksessa ennen ja jälkeen suhteessa koiraan. Se, onko ajatuksen juoksussani mitään järkeä on lukijoiden päätettävissä. Minulle tärkeintä on, että saan pähkäillä omaa toimintaani koirieni kanssa.

Itse siis harrastan virevaatimukseltaan erilaisia lajeja, joissa oman vireen hallinta ja sen vastaaminen koiran vireeseen on avain optimaaliseen suoritukseen. Agilityllä ja tokolla/pk:lla on hyvin erilaiset vaatimuksen suoritusvireelle puhumattakaan mejästä. Agilityssä tärkeää on aktiivinen vireyden nostaminen ja laskeminen. Yhtenä hetkenä koiran ja ohjaajan pitäisi malttaa odotella ja seuraavana laittaa kaikkensa peliin. Lajiin kuuluu myös häiriöherkkyys ja suorituksessa veitsenterällä taiteilu. Pitää kyetä tehdä nopea ja tarkka suoritus. Tokon ja pk:n puolella vire ei saisi nousta liikaa, vaan molempien pitäisi jaksaa koko koesuoritus läpi samalla tasaisen hyvällä vireellä pitkistä tauoista huolimatta. Kummassakin tapauksessa koiran ja ohjaajan täytyy kohdata optimaalisessa vireydessä. Agilityssä ja tokossa pitäisi kummassakin rakentaa omat rutiinit, mitkä vahvistavat siten virettä.

Tokon osalta minun päänsisäinen viretyöskentely on vielä vaiheessa, koska en ole vielä osannut päättää kaikki rutiineja, mihin tulen itseni ja koirani opettamaan. Agilitystä on kilpailemisen kautta tullut jo ajatusta siitä miltä onnistunut suoritus tuntuu ja millaisen vireen se vaatii, mutta sekin on niin koirakohtaista. Jälkikokeissa viimeistään on joutunut oppimaan miten kaikki vaikuttaa kaikkeen kun tavoitteena on onnistunut koesuoritus.



Yerkes-Dodson 1908
kuva: http://www.beststresszone.com/power-pause

Omien koirien kohdalla välillä tuntuu että itse olen agility suorituksen aikana liiankin usein lähellä kaavion "juuri herännyt kohtaa" kun koira saattaisi tarvita ohjaajaa, joka liikkuu optimaalisen vireyden ja korkean vireen välillä. Luennolla tuli esiin, että ujot ja herkät koirat ovat usein vireydeltään matalalla ja niiden suoritusta ei läheskään aina auta vireydeltään korkea tai jopa ärhäkkä ohjaaja. Tämä tukee omaa ajatteluani ja vahvistaa siis sitä mihin olen pyrkinyt Nupun kanssa. Nuppuhan ei viihdy ahtaassa treenihallissa silloin kun jokaisella nurkalla on koirakaveri tuijottamassa. Se tekee töitä hyvin poispäin toisista koirista ja ihmisistä, mutta vire laskee kuin lehmän häntä jos täytyy hypätä kohtisuoraan muita. Se keskittyy silloin itsensä ja ympäristön rauhoittamiseen. Hallitreeneissä jos olisin oikein ärhäkkä ja korkeassa vireessä ei hommasta tulisi kuin yksi suuri ahdistus meille molemmille. Armaksen vire on taas huomattavasti korkeampi ja tasaisempi. Sen kanssa olen todennut että parhaimman saamme treeneistä irti minun ollessa sähäkämpi kuin normaalisti olen. Perusolemus minulla ei todellakaan ole sähäkkä, vaan lähempänä laiskan pulskeaa. Ohjaajan kuitenkin tulisi kyetä olemaan sellainen, minkälaisen ohjaajan koira tarvitsee. Ohjaajan on helpompi mukautua koiraan kuin yrittää muuttaa koiraa johonkin haluamaansa muottiin. Tuskin edes tarvitsee miettiä kumpi on reilumpaa koiraa kohtaan.

Luennolla myös kehoitettiin opettamaan perusasiat ensin kuntoon, ennen kuin lisää kaasua. Koira ei välttämättä taivu korkeassa vireessä teknisiin suorituksiin, mitkä eivät tule siltä selkärangasta. Asia mitä olen aktiivisesti toteuttanut Nupun koulutuksessa, mutta mikä meinasi unohtua kun pääsin ihastelemaan Armaksen intoa ja vauhtia. Nopean koiran vauhti ei katoa mihinkään, vaikka perusasiat opettaisikin hieman matalammalla vireellä. Sitten kun koira osaa on turvallista revitellä.

Jännittäminen liittyy myös vireeseen, sillä silloin se yleensä on liian ylhäällä tai liian alhaalla. Haitallisessa jännityksessä tulee fyysisesti hutera olo ja keskittyminen katoaa. Tulee suoritusta haittaavia piinallisia ajatuksia. Kummasti sitä jännittäessään muistaa kaiken mikä meni viimeistelytreeneissä pieleen, mutta ei muista sitä mikä meni hyvin. Minä olen koe/kisajännittäjä. Saan luennolla esiteltyjä oireita, kuten äänen katoamista ja jalkojen spagetiksi muuttumista. Ennen suoritusta vessa on toistuvasti mielessä. Lohdullista on, että jännittämisestä voi päästä eroon tai ainakin sen kanssa voi oppia elämään. Huolimatta siitä, että jännittämisen aiheuttamat oireet kehossa on todellisia ja usein tahdosta riippumattomia, voi oman kroppansa ehdollistaa avainsanoihin, jotka helpottavat rentoutumista. Luennolla esiteltiin uloshengittäminen. Itse muistutan itselleni aina ennen jokaista suoritusta, "hengitä syvään ennen kuin aloitat" ja se auttaa. Saanpahan vedettyä happea edes kerran agilityradan aikana. Se on muuten mielenkiintoinen tunne, kun kesken radan toteaa ettei ääntä tule kun happi loppui.

Hyvä jännittäminen kuuluu ainakin minulla onnistuneeseen suoritukseen. Siinä vaiheessa kun lakkasin jännittämästä agilitykisoja niin loppui myös motivaatio kisata. Hyvä jännittäminen pitää kropan hereilllä, hälytystilassa, valmiina antamaan kaikkensa suorituksen eteen. Usvan kanssa kun loppuivat tavoitteet loppui myös jännittäminen. Toki meidän kisauran lopetti reaaliteetit, mutta myös sen kutkuttavan jännityksen tunteen puuttuminen sai minut hetkeksi siirtämään tavoitteellisen agilityn treenaamisen syrjään. Treenasimme kuitenkin koko tuon ajan Nupun kanssa (2009-2011) agia, vaikka ei ollut oikeita tavoitteita lajin parissa. Nupun kanssa kun tavoitteet ovat koko ajan keskittyneet mejän puolelle. Tässä kohta täytyy avata mikä on meidän "oikea tavoita" agissa. Noina aikoina tavoitteena oli opettaa Nupusta teknisesti taitava sitä ajatusta silmällä pitäen, että syttyisin taas joskus kisaamaan. Toki oman selän kunto oli tuolloin kaikista huonoin ja sekin söi motivaatiota. Nyt kun oma agivire on taas löytynyt, olen tyytyväinen että tuolloin oli noinkin "vaatimattomat" tavoitteet. Kamalaa olisi, jos olisimme vain räiskineet agilityä, sen kummemmin tulevaa miettimättä. Tunnen kuitenkin itseni sen verran hyvin, että vaikka kisamotivaatio oli tuolloin pois, niin se oli kuitenkin jossain piilossa odottamassa parempia aikoja.

Luennolla tuli esiin ajatus siitä, että koiran olisi hyvä oppia meidän monet kasvomme, eli myös sen millaisia me olemme koesuorituksessa jännityksemme kanssa. Itse aloin kisata Usvan kanssa aikoinaan hyvin varhain juuri tästä syystä. Samoin Nupun kohdalla halusin nähdä miten koira käyttäytyy kun minä olen ihan hervoton jännityksestä. Onneksi luennolla opetettiin mielikuvaharjoituksen avulla miten treeneihin voi saada koetunnelman kohonneen pulssin ja hikisten kämmenien kera. Ei välttämättä tarvitse enää lähteä kisoihin opettelemaan kisaamista, vaan sen voi tehdä treeneissä.

Sain hyviä vinkkejä miten omaa virettä voi kisapaikalla nostaa, jos tuntuu että en pääse optimaaliseen vireystilaan syystä tai toisesta. Koiran kanssa leikkiminen oli yksi konsti, tässä tietenkin tullaan siihen nostaako sillä liikaa koiran vireyttä. Hiki on kuulema hyväksi, missä taas minua pelottaa että poltan kuntoni loppuun ennen kisasuoritusta. Oikeasti tuo kunnon verryttely auttaisi ainakin minulla siihen, että jalatkin tuntuisivat olevan mukana. Sopivan musiikin kuunteleminen voisi olla kokeilemisen arvoinen vinkki. Sillä saisi keskityttyä ja pääsisi sopivaan tunnelmaan. Enyan sijaan voisi valita jotain hieman raivokkaampaa musiikkia tällaiselle rauhalliselle ohjaajalle.

Keskittyneeseen mielentilaan pääseminen on avain onnistumiseen. Oikeat ajatukset oikeassa paikassa. Työjuttuja ei kannata miettiä kesken koesuorituken, vaan oikeasti opetella keskittymään siihen mitä on tekemässä. Keskittyminen tulee sopivasta vireystilasta ja itseluottamuksesta. Pitäisi enemmän keskittää ajatukset siihen, mitä koira osaa hyvin ennemmin kuin siihen mitkä kaikki voivat mennä pieleen. Itse huomaa vielä välillä miettivänsä ennen suoritusta, jopa treeneissä, juttuja mitkä tuottivat jo edesmenneelle kisakoiralle ongelmia. Niillähän ei pitäisi olla mitään tekemistä nykyisten kanssa!

Hyvä suoritus sujuu kuin itsestään ja ohjaajalla on mahdollisuus kokea flow.

 M. Csikszentmihalyj
Kuva: http://www.meda301.medadada.net/2012/06/20/750-word-summary-2/

Taitojen (skills) ollessa suuremmat kuin suorituksen vaatimustaso seurauksena on tylsyys (boredom). Tylsistymisestä taas seuraa epätarkkuutta ja huonoja suorituksia. Omien tavoitteiden asettaminen auttaa asia. Meillä ei onneksi agiltyssä ole vielä liian usein tullut vastaan tylsistymistä. Aina on jotain parannettavaa. Mikäli taitotaso ei vastaa kisasuorituksen vaatimuksia, esimerkiksi rata on liian vaikea, tulee ahdistusta ja hikisiä kämmeniä. Tässä taas auttaa omien tavoitteiden laskeminen. Itse olen joutunut välillä ottamaan vaikealla radalla tavoitteeksi jonkin osan onnistumisen koko radan sijaan. Ei ole jännittänyt enää niin paljoa, ja ahdistus ja epäonnistumisen pelko on lähtenyt. Tavoiteltu flow saavutetaan kun taitotaso vastaa haastetta. Kaikki sujuu kuin itsestään.

Flow tilaan pääsen koirien kanssa aina silloin tällöin ja ne tuottavat minulle mielihyvää pitkäksi aikaa. Viimeisin treeni Nupun kanssa oli tällainen. Kaikki siinä ei onnistunut, mutta koska minun kriteerit olivat leieröintien onnistumisessa, niin sain kokea flown sen osalta. Nuppu oli loistava. Edelleen hymyilyttää.

Kaikki mittasuhteet viitteelliset, katkoviiva yrittää kuvata minun liikettä esteillä 1-12

Kaiken tämän ahdustuksen ja jännittämisen jälkeen pitää miettiä miksi oikein kilpailen tai tähtään treenini niihin. En ole tulosten perässä vaan kokemusten. Se tunne, kun saa ajaa itsensä nurkkaan ja pääsee sieltä hengissä pois on mahtava. Itse kisasuorituksessa se tarkoittaa omien ja koiran taitojen mittailua ja koettelua. Vasta äärimmäisessä tilanteessa, eli kokeessa, näkee onko onnistunut koulutuksessa ja yhteistyön hiomisessa. Kaikki tulokset ja palkinnot ovat toissijaisia. Minulla ei välttämättä riittäisi motivaatio tarkkaan treenaamiseen, jos kisaaminen ei olisi mahdollista. Tämän vuoksi harrastankin useita lajeja koirieni kanssa, vaikka kaikissa en tulisikaan koskaan kisaamaan on siihen kuitenkin mahdollisuus. Vanhan koiran kanssa on ihana tehdä hömppätreeniä, mutta koiran kanssa tehtävä matka läpi harrastusuran on minulle merkityksellinen.  Siis se matka ja työ, joka tehdään pennusta kisakoiran kautta niihin vanhuuden hömppätreeneihin ja eläkepäiviin, on minun tavoitteellisen koiraharrastuksen suola. Se, että koirasta ei olisi johonkin harrastuslajiin on asia minkä kanssa pystyn elämään. Yleensä näissä tilanteissa on vika ohjaajassa, joka ei pysty asettamaan tavoitteitaan koiran mukaan. Koirassa on harvoin sellaista vikaa, mikä estäisi harrastamisen koiran vaatimalla tasolla. Kisoihin ei tietenkään kaikista koirista aina ole, mutta on myös paljon sellaisia ohjaajia, joita ei saisi päästää kisaamaan muuta kuin lelukoiran kanssa.

Vastasinko otsikon kysymykseen?

Talven riemua

Tänään iltasella (27.11) käytiin kokeilemassa Armaksen kanssa ensimmäistä kertaa kicksparkilla vetojuttuja. Lähinnä oli tarkoitus totuttaa sitä potkukelkan kanssa kulkemiseen. Pumipoika oli heti into täynnä eikä arastellut kelkkaa lainkaan. Nuppu armollisesti lainasi valjaitaan Armakselle, ja tyytyi itse tavalliseen ulkoiluvaljaisiin ja juoksemaan potkurin rinnalla. Armas sen sijaan veti hyvällä tarmolla pitkiäkin pätkiä. Heti, jos vauhti meinasi hidastua se kiersi taakseni ja nipisti pohkeesta. Viesti oli selvä. Minä en tietenkään nipistyksestä nostanut vauhtia, vaan kaikki kiva toiminta lakkasi jos kävi kipeää. Minulle siis. Armas itse välillä lensi nurin vetoliinan voimasta, kun kuminauha on mitoitettu Leksulle, joka on noin 30kg painavampi. Armasta ei se onneksi hidastanut vaan tarmokkaasti jatkoi vetämistä. Itseasiassa nuo muksahdukset sattuivat sopivasti aina silloin kun uljas vetoeläin löysi reitin varrelta mielenkiintoiset jäljet joita aikoi seurata pöpelikköön. Matkaa kertyi vaivaiset 2 kilometriä nyt alkuun, mutta hitaasti hyvä tulee.

Leksun kanssa potkutellessa minulla ei ole saumaa tehdä itse töitä, sillä muuten tippuisin kyydistä, mutta Armaksen ja Nupun kanssa tietenkin minun pitää lykkiä vauhtia kaverina. Mukava kun tuntee liikkuttaneensa koipiaan.

Ainon juoksu lähenee puolta väliä ja urokset jo huomaavat sen. Tämän viikon Ainolainen viettää illat ja yöt vanhempieni luona Usvan kanssa ja päivät ilahduttavat meitä. Onneksi juoksu on mukavasti ohi ennen messaria. Jännäsin aikaistaako Nuppu juoksuaan, mutta vielä ei ole merkkejä siitä.

Aino on nyt täynnä itseihailua ja on mielestään entistä ihanampi. Kaikkien pitäisi huomata ja vähintään rapsuttaa masua. Kummasti sitä muuten huomaa miten ihmiset puhuvat noille eri tavoin. Ainon kohdalla ihmisten puhe muuttuu ihan vaaleanpunaiseksi ja on täynnä kaikkea söpöä. Osa jopa huomaamattaan lässyttää sille. Minä en tietenkään ikinä...

Pentujen treenit olivat hyvällä mallilla ennen Ainon juoksun alkamista. Armas on nyt sitten käynyt yksiksen muutaman kerran agilitaamassa. Menee todella nopeaa eteenpäin treeneissä. Haluaa tehdä esteitä ja tarjoaa jopa niitä mitä ei vielä edes osaa. Muuria se kävi ihmettelemässä täysikorkuisena ja kehoitin Armasta hyppäämään. Hyppäsi, palkkautui ja halusi tehdä uudelleen. Muutaman toiston jälkeen pääsin jo lähettämään sen putkeen ja ottamaan vastaan muurilta. Kontaktiesteet vetävät nyt vähän liiankin hyvin. Nyt minun pitää siis muistaa pitää koira hallinnassa ettei opi karkailemaan esteille ja lukemaan aikanaan rataa miten itse haluaa.

Vidopätkän treeneistä Armaksen kepit ovat menneet jo hieman eteenpäin. Verkot on kyllä loistokeksintö. Huvikseen kokeilin viimeksi hallissa ollessamme ymmärtääkö se reilun kymmenen keppitoiston jälkeen verkottomista kepeistä mitään. Niin vain aloitti ja teki nätisti kaksi ekaa väliä, ja oli jo yrittämässä kolmatta kunnes taidot loppuivat. Lihasmuisti, mikä ihana asia.



Kolmen kopla, koko ajan käsyämässä



Puhelimen laatu ei petä ikinä, mutta tästä näkee hyvin kokoeron

Kevyttä treeniä koomassa

Sunnuntain tokotreenit aloittivat yövuoro- ja treeniputken. Kirsi oli kehittänyt meille varsin toiminnallisen treenikerran. Kuin kuntopiiriporukka kiersimme eri pisteiden välillä. Nuppu oli virtaisa, ehkä jopa lievästi lentoon lähdössä. Aloittelimme tokohypyllä, koira näytti miten osaa melkein kokonaan suorittaa avo-hypyn, mutta koska olin päättänyt treenata alo-hyppyä en ollut haltioitunut. Hyppyä olimme ottaneet viimeksi melkein vuosi sitten ja aika nopeaa Nuppu näytti mihin olimme edellisissä treeneissä jääneet. Hypylle irtoamista pitää vahvistaa ja seisoskeluun saada hieman kestoa. Seuraava piste taisi olla pesuvadilla taiteilua. Sitä treenasimme paljon ennen pentujen syntymää ja aika pian Nuppu muistikin mitä piti tehdä. Sivulle tulo etutassut pesuvadilla vaatii enää pientä hienosäätöä. Noutopisteessä jatkoimme kapulanpitoharjoituksia. Meni samaan malliin kuin kotonakin. Nupulla on oma vahva mielipide asiasta, mutta ei lannistu vaikka minä olenkin toista mieltä ja pidän pääni. Seuraaminen lähti kulkemaan paremmin kuin ikinä ennen, eli Nuppu jo hieman on luopunut loikkimisesta. Ruutua emme ehtineetkään ottaa, mutta onneksi sitä voi harjoitella omalla pihallakin.

Maanantaina yövuoron jäljiltä heräsin iltapäivällä piinaavana ajatukseen, että on pakko päästä treeneihin. Onneksi olin varannut vuoron kaiken varalta edellisenä iltana. Pikapikaa auto täyteen koiria ja liikenteeseen. Pentusten kanssa otettiin putkia, keppejä ja hyppyjä. Kepeissä Armakselle ja Ainolle oli tullut ihan hirmuinen vauhti. Armas kiihdytteli jopa niin paljon että sen oli pakko muutama kerran loikata verkkojen välistä pois välttääkseen törmäyksen. Kehon hallinta kasvaa pikkuhiljaa. Yksi verkko jo otettiin kokeeksi pois, ja saatiin onnistumisen kokomus siitäkin. Pikkuiset alkavat olla kivasti hallinnassa hallissa ja vaikka eivät mitään osaakaan, niin ohjautuvat mukavasti.

Lopuksi Usva ja Nuppu pääsivät tekemään putkia. Nuppua en vielä uskalla oikein hypyttää, kun näyttää edelleen olevan jumissa. Usvahan ei ole enää aikoihin hyppinyt. Meillä oli onneki kuvaaja matkassa ja saatiin kaikkien loppuhömpästä kuvamateriaalia.

Tekipä hyvää ja pahaa nähdä videolta miten jäykästi ja innottomasti liikuinkaan ja kuinka tylsästi palkkasin koiria. Hieman yövuoro ja kevyet päikkärit verottivat kokonaisuutta. Asennetta enemmän peliin!

Tiistai vain nukuttiin ja lenkkeiltiin kevyesti, ja valmistauduttiin seuraavaan yöhön.

Tälle päivälle olin varannut ensin agihallin, mutta todettuani olevani kuin krapulainen yön valvomisen jälkeen vaihdoin sen myöhempään tokohallivuoroon. Pienet lisäunet tekivät terää. Hallissa koirat saivat ensin leikkiä ja purkaa aamupäivän patoumat ja sen jälkeen treenattiin näyttelyjuttuja. Ruksi seinään! Aino ja Armas patsastelivat kohtuullisen mallikkaasti. Tämän jälkeen otin koko porukalle liukuhihnatyönä noutokapalan pitoa. Ainolla oli luontaisesti hyvä ja tiukka ote, mutta Armas varsinaisesti hoksasi jo mistä sitä palkkaan ja alkoi tarjoamana kapulan suuhun ottoa ja pientä puristusta. Usva tiesi mitä pitää tehdä. Sen mielestä kapula otetaan suuhun, puraistaan sitä kerran oikein lujasti ja sen jälkeen otetaan nami ja kehut.. Nuppu oli huomattavasti myötämielisempi kapulan pitoon, sillä jos se ei ekasta kerrasta alkanut yhteistyöhön, vuoro meni seuraavalle koiralle. Kilpailuttaminen kannattaa. Porukka oli aika hauskan näkoinen istuessaan varsin tärkeinä puoliympyrässä odottamassa omaa vuoroaan kapulan pidossa.

Pennuista junnuiksi

Teräsvillan A-pennelit täyttivät tänään 9 kuukautta. Onnea kaikille tasapuolisesti!

Aino ja Armas kävivät juhlistamassa mökillä teiniytymistään. Nuppu on taas oma itsensä ja innostaa lapsosiaan hurjastelemaan kilpaa pitkin mättäitä. Sammeleet vain pölisevät kun kolmikko painaa pitkin pihaa.

Ainosta ei nyt saanut vielä kunnon 9kk kuvaa, mutta Armas näyttää tällä hetkeltä tältä.

Meidät on haastettu

Meille näitä haasteita tulee sen verran harvoin, että nyt jo mielellään vastaankin. Tämä haaste tuli Fitolta ja hänen emännältään, joka on Usvan luottohandleri.

Haasteen säännöt

Vastaa haastajan 11 kysymykseen.

•Keksi 11 uutta kysymystä.

•Haasta 11 alle 200 lukijan blogia ja kerro heille haasteesta

Kysymykset

1.Miten päädyit kyseiseen rotuun jonka omistat?

Pumi löytyi sattumalta vuonna -94, jolloin leimusin koirakuumeesta. Allergisena etsin toiveikkaana sopivaa rotua ja eräässä koiralehdessä esiteltiin vaihtoehtoina bichon frisé, villakoira ja PUMI. Kaikki mitä pumista luin tuntui enemmän ja enemmän minun jutuiltani. Siitä alkoi rodun opiskelu ja vanhempieni taivuttelu. Mimmin sain sitten -97. Rotua ei ole ollut tarvetta vaihtaa.
Malinois tuli miehen kylkiäisenä ja kelpo rotu sekin harrastuksiin, arki vain asettaa välillä omia haasteita.

2.Tuleeko koirasi/koiranne toimeen muiden koirien kanssa?

Laumana en anna niiden lenkillä tavata vieraita koiria. Meillä on omat tietyt kaverikoirat, joiden kanssa käydään satunnaisesti metsälenkeillä ja kuljetaan tapahtumissa porukalla. Varsinaisesti koirasosiaalisia koiristani on Usva, muille riittää oma lauma, mutta tarvittaessa sietävät kyllä vieraita koiria. Treeneissä pyritään pikkupennusta lähtien siihen, että koiriani kiinnostaa vain minä ja yhdessä tekeminen ja muut koirat ja ihmiset ovat ilmaa.


3. Mikä on lempiharrastuksesi koiran kanssa?

Jäljestäminen ja paimennus olisivat asioita mitä koirieni kanssa mieluiten tekisin, mutta agility sen harrastamisen helppouden (helppo mennä treeaamaan, laji itsessään ei ole liian helppo) vuoksi on verijäljen lisäksi ykköslajimme. Toko viehättää minua sen pikkutarkkuuden vuoksi ja se asettaa minulle kunnolla haasteita kouluttajana. Minähän olen aika suurpiirteinen ihminen noin olemassaan.

4. Harrastatko mitään muuta kuin koirajuttuja?

Valokuvailen, maalaan, piirrän, askartelen, luen, tutkin ja pohdiskelen. Nyt on työn alla nukkekodin entraus ja sisustus. Kaikki tuo näperrys ja piiperrys jää kuitenkin toissijaiseksi koirajuttujen ja työn jälkeen. Koiraharrastuksen koen hyvin moniuloitteisena ja siihen liittyy oman koiran lisäksi myös yhdistystoiminta ja erilaisten tapahtumien ja kokeiden järjestäminen.


5. Oletko tutustunut koirien kautta uusiin ihmisiin?

Suurin osa ympärilläni olevista ihmisistä on tullut tutuksi koirien kautta. Vain muutama ystävä on jäljellä koulumaailmasta, mutta muuten koirien kautta on löytynyt suurin osa ystävistäni. Ilman heitä koiraharrastus olisi monin osin tylsempää.

6. Onko koirallasi/koirillasi lempiruokaa/herkkua?

Siankorvat. Ilman päivän herkkuhetkeä ei Usvan elämä ole oikealla radalla. Nyt, tätä kirjoittaessani, odotamme tukusta reilun sadan korvan lähetystä ja muita kuivattuja ruhon osia. Ne riittävät tällä porukalla muutan viikon. Nuppu söisi, jos saisi itse päättä, kaikkea mausteista ja tulista. Pennuille kelpaa mikä tahansa, mutta ne eivät olekaan vielä päässeet kokeilemaan kaikkein ihanimpia herkkuja. Hirvenkäristys tuntuu uppoavan hyvin koko porukkaan. Mimmi vainaa rakasti kissan märkäruokaa ja kaikkea missä oli paljon lisäaineita, eli niitä mitä sen ei saanut syödä.


Muutehan nuo elävät pääosin raakaravinnolla + kasvikset lisukkeineen, ja suurin osa lihoista näyttää maistuvan hyvin. Mush Vaisto-sarjan uusien barf-pussien sisältö menee alas ennätysnopeaa. Yksi pussi riittää pumeille yhdelle ruualle, joten jos eläisivät pelkästään tuolla tulisi pumien ruokinnaksi hintaa n. 10 euroa/päivä... Noita herkkuja siis saavat silloin kun en ennätä keskittyä laittamaan muuta tai olen unohtanut laittaa isot lihaköntit sulaamaan.


7. Mikä on paras kuva koiristasi/koirastasi

Suosikkikuvia on lukemattomia. Tässä on yksi koonti, missä ne ovat ihan itsensä näköisiä.





 8. Kauanko sinulla on ollut koiria?

Mimmi tuli luovutusikäisenä minulle keväällä 1997, eli koiria minulla on ollut yli 16 vuotta. Pääosin olen nauttinut jokaisesta hetkestä koirieni kanssa. Sitä ennen tätini ja naapurin koirat saivat kärsiä koirakuumeestani.

9. Asuvatko koirasi pääsääntöisesti sisällä vai ulkona?

Sisällä. Ulkona viettäisivät mielellään aikaa hyvin paljon, mutta nyt tässä uudessa kodissa pihan aitaaminen jäi kevääseen ja vapaa ulkoilu on siihen asti pannassa vilkaan tien ja lähellä olevien naapureiden vuoksi. Mökillä voivat viikonloppuisin toteuttaa itseään ja kulkea sisään ja ulos niin paljon kuin viikonlopun aikana ehtivät. Leksulla on pihalla tilava tarha, missä se päivystää muutaman tunnin päivässä, sään salliessa, maailman menoa.


 10.Hauskin piirre koirassasi?
Yhteistyöhakuisuus. Niiden mielestä minä olen kivaa seuraa. Suosittuna olo on aika mukavaa. Hauskojen ja rasittavien piirteiden ero on häilyvä. Usva tykkää kertoa juttuja ja olla äänessä, laulaa jäätelöautin ja hälytysajoveuvojan tahtiin. Nuppu on viileä kaunotar, mutta aina iltaisin sen pitää käydä sänkyni vieressä hakemassa hyvänyön silitykset. Se tulee aina tasan viiden minuutin kuluttua siitä kun olen kömpinyt peiton alle. Herättää minut tarvittaessa viileällä kirsullaan. Viipyy hetken ja menee sitten takaisin nukkumaan. Armas tulee iltaisin nukkumaan viereen, yleensä ensimmäisenä istahtaa naaman päälle ja yleensä silloin kun olen juuri nukahtanut. Muutenkin se on aina lähellä valmiina palvelukseen. Aino pikkuruisena kulkee sohvan selkänoja pitkin ja istuisi mielellään olkapäällä katsomassa telkkaria tai kerjäämässä koiraveroa iltapalasta. Leksun hauskin piirre on sen hyväntuulisuus. Muutama kiva sana ja koko koira loistaa.

11.Mikä koira on opettanut sinua eniten?

Mimmi. Se opetti miten hyvä koira pilataan ja korjataan ihmisen ajatukseksi. Siinä koirassa oli särmää ja huumoria. Alkuun se pyöritti minua miten halusi. Nuppu puolestaan on opettanut minulle miten asiat eivät ole aina sitä miltä ne näyttävät, eikä periksi pidä ikinä antaa. Se on opettanut minut luottamaan "vaistooni" ja toimimaan sen mukaan, sanoivatpa muut mitä tahansa. Se on myös koira, mikä yllättää minut toistuvasti osaamalla ja olemalla parempi kuin ikinä osaan olettaa.

 Minun kysymykseni seuraavalle

 1. Mitä koiran kanssa harrastaminen antaa sinulle?
2. Koetko edustavasi koiran koulutuksessa jotain koulukuntaa, mitä?
3. Millaisena koet muut rotusi harrastajat?
4. Onko rodussasi linjajako ja jos on/olisi kumpi on/olisi sinun linjasi?
5. Millaisenä näet koiraharrastuksesi 10 vuoden kuluttua?
6. Treenaatko tavoitteellisesti? Millaisin tavoittein?
7. Oletko koskaan miettinyt harrastuksen lopettamista? Millaisessa tilanteessa?
8. Mikä on ikävintä koiraharrastuksessasi?
9. Mikä on paras kokemuksesi koiriesi kanssa?
10. Mitkä ovat koiriesi heikkoudet ja vahvuudet?
11. Mitkä ovat omat heikkoutesi ja vahvuutesi koiranohjaajana?

 Haastan..

 Kirkan, Fridan ja Hempukan emäntineen, Jonnan koiralaumoineen ja muut jätän tältä erää rauhaan, voitte huokaista helpotuksesta. ;)

Talven tuntua

Meillä satoi maa valkoiseksi eilen illalla. Tänään ollaan sitten nautiskeltu lumesta ja valosta. Iltayölenkilläkään pimeys ei tuntunut niin pahalta kun lumi heijasti valoa.

Talventulon tietää siitäkin, että meidän treenitahti on taas kiihtynyt.
Viime viikolla oli parit agi- ja tokotreenit hallilla, kotitreenien lisäksi. Torstaina siis käytiin aamupäivästä pentujen kanssa opettelemassa agin alkeita ja illalla oli Nupun treenit. Valeraskaus on jo hellittänyt otetta ja Nuppu irtosi hyvin esteille, ja oli enemmän oma itsensä edelliseen kertaan verrattuna. Edelleen se vikoi hieman muita treenikavereita, eli ei halunnut hypätä kohta kavereita ahtaassa hallissa. Tuli huomattua myös ettei se muutenkaan oikein halua hypätä, eli rengas tökki vaikka koira näytti tietävän miten se pitäisi suorittaa. Tällä viikolla kävimme ma treenailemassa ja Nuppu ei halunnut enää hyppiä edes 40cm hyppyjä. Meillä on siis tiedossa käynti fysioterapiassa katsomassa onko jokin vikana. Tietenkin syynä voivat olla sen nisät, joissa vielä viime torstaina oli reilusti tavaraa. Pitää kuitenkin varmistaa ettei ole vakavammasta kyse.

Ainon ja Armaksen kanssa olen jo päässyt tekemään hyppyjä parin esteen sarjoissa ja 180 asteen kulmaa. Irtoaminen on ollut myös heti alkuun meidän treenilistalla.  Armas varsinkin on jo jyvällä agiasioissa ja kestää jo hyvin minun sivulta ohjaamisen. Mielenkiinnolla odotan jatkoa.

Sunnuntaina pääsimme pitkästä aikaa Nupun kanssa mukaan tokon valmennusryhmän treeneihin. Ruutuun lähettäminen onnistui hyvin. Seuramiseen otettiin uudet ideat käyttöön, samoin kapulan pitämiseen. Kummassakaan en ollut halunnut treenata tauolla eteenpäin kun huomasin, ettei valitsemani menetelmä toimi. Nyt uusilla eväillä eteenpäin. Onni on koutsi, jolla ei ideat näytä loppuvan. Nupulla oli hyvä iloinen vire koko treenin ajan, vaikka välillä liikuttiin sen mukavuusalueen ulkopuolella. Oli siis varsinaiset hyvänmielen treenit.

Usva on hilppassut mukana omatoimitreeneissä ja päässyt tekemään ratapätkiä ilman rimoja. Mummeli on ollut ihan täpinöissään. Leksu-raukkanen ei ole mahtunut kyytiin, mutta eiköhän koira-auto ole pian taas käyttökunnossa ja malinoiskin mahtuu mukaan. Sitähän ei valitettavasti voi istuttaa pumien kanssa samalle takepenkille edelleenkään, tai nykyään vielä vähemmän kun on uusi kukonpoika orrella.



Syksy on jo pitkällä

Syyskuun aikana ollaan taas siirrytty hallikauteen ja aloittettu suunnitelmallinen treenaaminen agilityn ja tokon saralla. Petokurssi loppui syyskyyn myötä ja pentuset oppivat siellä sen mitä oli tarkoituskin, eli työskentelemään minun kanssa häiriöstä huolimatta. Nyt sitten voidaan keskittyä lajitreenaukseen, kun tämä tärkeä perusasia eli kontakti hallinnassa.

Agility on nyt siis viime viikolla aloitettu, ja heti ensimmäisenä kepeillä (verkot käytössä). Molemmat jo tuntuvat hieman hoksaavan idea. Toistoja ei kummallakaan oli vielä takana kuin muutama, mutta tärkeintä oli huomata etteivät ahdistu verkoista, vaan paahtavat pää viidentenä jalkana nameille. Hyppyjä otettiin myös.
Tänään pentuset pääsivät Nupun treenien jälkeen tekemään putkea. Armas hoksasi heti miten mutkaputkesta juoksemalla saa namia, mutta Aino ei ehtinyt ajattelemaan niin pitkälle asiaa. Sen mielestä täyttyi olla nopeampikin keino saada palkka. Päädyin sitten Ainon kanssa jatkamaan putkitreenejä kotona olevalla pikkuputkella ja hallilla avustajan kanssa. Putkihan on niille tuttu este lapsuudesta, joten en usko sen tuottavan kovinkaan paljon päänvaivaa. Hyppyjä otettiin tänään myös muutama toista. Armas oli hyvin kärryillä tästäkin asiasta. Ainoa vaivasi liian hyvä nami, joka pysäytti kaiken aivotoiminnan. Ehkäpä seuraavalla kerralla en treenaa ihan noin nälkäisen Ainon kanssa.

Nuppuja ja Nupun "vauva"

Nupun treenit olivat tämän päivän tärkein asia. Luullakseni meidän edelliset ohjatut agilitytreenit olivat ennen astutusta loka-marraskuussa. Tämän päivän treeneihin menoa mietin pitkään, sillä Nuppunen on ajoittain totaalisen poissa tässä maailmasta. Lenkillä se piippailee ja etsii pesäpaikkaa ja kotosalla mielistelee pentuja. Se yrittää hoitaa Ainoa ja asuttaa sitä kevythäkkiin kanssaan. Nisät sillä on edelleen maitoa täynnä. Jospa sen kiireiseksi tekeminen saisi sen takaisin tähän päivään ja lopettamaan valeraskauden.

Halliin saapuessa se oli hyvin  surkea pikkukoiranen, mikään ei innostanut. Onneksi treenien edetessä sen herkän raukkasen kuori alkoi murentua ja normaali Nuppunen pilkottaa esiin. Viimeiset tekniikkatreenit menivät jo melkeinpä normaalisti. Kovasti se vilkuili koulutusohjaaja ja uusia treenikavereita, ja alkuun otti painetta heistä. Valeraskautta on kestänyt jo yli neljä viikkoa. Odotan innolla milloin saan reippaan ja säpäkän Nuppuni takaisin.

Usva pääsi tekemään ihan viimeisenä agia ja oli varsin tohkeissaan. Otin muutaman minihypyn, mutta heti näki ettei Usva oikein näe miten hypätä. Onneksi putkien kanssa voi vanhaa koiraa pyörittää miten vain rikkomatta sitä. Usvalla oli hauskaa!

Luonnetesti

Nupun kanssa kävimme luonnetestissä lauantaina. Lähtökohdat olivat hieman kyseenalaiset minun ollessa kuumeessa ja Nupun valeraskaana. Vielä päivällä se yritti imettää Ainoaan ja tätä kirjoittaessa vauhti vain kiihtyy, eli mökillä käydessä teki jo ahkerasti pesää itselleen männyn juurelle. Siitä huolimatta selvittiin testi läpi ilman suurempia yllätyksiä. Loppupisteet eivät päätä huimaa, mutta minulle olikin tärkeintä nähdä koiran mahdollinen terävyys sekä miten se reagoi laukausiin paineistettuna. Muu olikin jo tiedossa. Terävyyttä ei ollut,  ja laukaukset menivät kuten aina. Nupun kanssa ei siis tarvitse pelätä sen syövän ketään, vaikka arjessa välillä terävyyttä näkyisikin.

Toimintakyky -1, Pieni

"Koira selvästi pelkää kelkkaa ja ohjaaja joutuu auttamaan kontaktin saamisessa käymällä kyykkyyn kelkan viereen ja puheella. Pimeässä koiraa joudutaan kutsumaan useita kertoja ja koira epäröi ja etenee hitaasti."

 

 Terävyys + 1, Pieni ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua

"Seinässä koira reagoi hyvin laimeasti tai ei lainkaan hyökkäykseen, tai osoittaa pelkoa."

Puolustushalu +1, Pieni (Nuppu murisi vaimeasti selkäni takana)

"Koira on ohjaajan sivulla tai takaviistossa, ehkä muutama haukahdus, muuten vaisu esitys. Hyväksyy hyökkääjän samoin kuin luoksepäästävyydessä."

Taisteluhalu -1, Pieni

"Koira tarttuu esineeseen, mutta ei taistele vaan pureskelee sitä ja laskee heti irti, kun esineestä vedetään; tai koira ei ota lainkaan esinettä suuhunsa, mutta osoittaa jonkin verran taisteluhalua kelkalla ja muissa osasuorituksissa."

Hermorakenne -1, Vähän hermostunut

"Koirassa on havaittavissa selvää rauhattomuutta ja se hakee osasuorituksissa ohjaajansa tukea. Se vaatii pidemmät palautumisajat osasuoritusten välillä ja sen hermostuneisuudesta johtuva epäjohdonmukainen käyttäytyminen on selvästi havaittavissa. Koira liikehtii jaääntelee tarpeettomasti."

Temperamentti +2, Kohtuullisen vilkas

"Koiran reagointinopeus ja väistö on hieman hitaampi, mutta hallittu ja koiran huomio oikein suuntautunut."

 Kovuus -2, Pehmeä

"Koira, joka osoittaa selvästi pelästyneensä kohdetta ja osoittaa halunsa välttää paikkaa suhteellisen pitkänkin palautumisajan jälkeen ja vaatii ohjaajalta runsasta houkuttelua."

Luoksepäästävyys +2a

"Koira, joka houkuttelematta tai pienin houkutuksin hakeutuu kosketukseen myös vieraiden ihmisten kanssa, käyttäytyen ystävällisesti. Koira on ns. ujo."

Laukaisupelottomuus +, Paukkuärtyisä

"Koira, jolle ampuminen aiheuttaa selviä aggressiivisia reaktioita äänen suuntaan."

Pluspisteitä 62 ja miinuspisteitä 76, lopputuloksena -14 +

Oli mukava huomata, että tunnen koirani ja olen kasvattanut sitä ihan oikealla ajatuksella, ilman harhakuvitelmia sen luonteesta. Testin jälkeen autoon päästyään Nuppu oli taas oma itsensä ja kotona kuin ei missään olisi ikinä käynytkään. Koira ei siis kärsinyt testistää hetken huimausta pahemmin, vaikka testipaikalla olikin kovasti mielimässä kotiin. Omin jaloin kuitenkin selvitti testin läpi.

Nuppu on arjessa helppo, sillä (luojan kiitos) se ei ole ääniarka.  Muuten noilla väistöillä olisi sen kanssa vaikeuksissa. Mietin ennen testiä, etten olekaan sitä koskaan nähnyt kunnolla säikähtäneenä. Sen tiesin, että väistöt ovat tarvittaessa komeita ja nopeita, jalkoihin se ei ole ikinä jäänyt. Seinällä oli mukava huomata ettei se kanna kaunaa ja viimeiseen asti väistää, eikä siis ole ensimmäisenä karkaamassa kenenkään kimppuun. Itse näin pidättyväisyyden vaivaavan testin alussa, mutta helpottavan hieman testin kuluessa. Pehmeydellä on hyvät ja huonot puolensa. Nupun elämään se vaikuttaa siten, että se on äärimmäisen nopea oppimaan ja taipuisa toimimaan minun ohjeiden mukaan. Pidättyväisyyden kanssa yhdistettynä pehmeys tekee sen, että Nuppu muistaa kyllä kaikki ihmiset ja koirat, jotka se on merkinnyt mustaan listana. Tämän vuoksi mm. lasten kanssa rentona oleminen on tuottanut vaikeuksia. Hermojen ja toimintakyvyn olisi suonut tietenkin olevn plussan puolella, niin kuin kaikilla pumeilla toivoisi olevan, mutta näillä jatketaan samaan malliin kuin aikaisemminkin. Ne ongelmat, mitä meillä välillä arjessa esiintyy johtunevat tällä ymmärryksellä dominanssista, mitä koirassa on hyvin paljon.

Sunnuntaina testattiin myös Nupun veli ja nyt 8 koiran katraasta on testattu kaikkiaan viisi jäsentä.

Loppukeskustelua ei valitettavasti tullut videolle. Meidät toivotettiin testiin uudelleen kun saamme laumajärjestyksen selväksi ja Nupun asema vakiinnuttua. Se, ettei Nuppu ole saanut missään vaiheessa omia "tehtäviään" laumassa selville mahdollisesti vaikuttaa testissä toimimiseen Mene ja tiedä. Itse ajattelin ehdottomasti uusia testin, ihan jo mielenkiinnosta, viimeistään parin vuoden päästä.

Pellon PN

Käväistiin Ainon ja Armaksen kanssa mutka Pellossa, lähinäyttelyssä. Yhdistettiin  näyttelyretkeen myös ruska- sekä kulttuuriretki. Katseltiin siis auton ikkunasta upeaa ruskaa ja käytiin ihmettelemässä Pellon kirkon arkkitehtuuria.

Näyttelyssä meillä oli tuomarina Leni Finne ja näyttelypaikkana oli Rohki-halli. Ainon ja Armaksen ensimmäinen hallinäyttely. Heti ovella Aino jäi Armaksen ja jonkin toisen pennun jalkoihin ja oli sitä mieltä että paivästä ei voi tulla hyvä. Hetken hengähdettyä se kuitenkin syttyi rotukehässä, kun ei olisi millään antanut minun esiintyä Armaksen kanssa ihan vain keskenämme.

Armaksella on tällä hetkellä murkkuikä ja suurin osa ihmisistä on sen mielestä epäilyttävän tuttavallisia. Tuomarin se antoi mukisematta tutkia itsensä ja patsasteli mallikelpoisesti. Liikkeissä näki ettei olla treenattu. Tuomarin kanssa hetken pähkäiltiin pumi uroksen maksimi säkäkorkeutta, mutta mittatikkua kun ei ollut niin totesi vain Armaksen olevan suuri. Lenihän on aikoinaan mitannut Mimmin ylisuureksi, joten osasin odottaa että Armaksen jalkavuudesta tulee sanomista.

Kaiken kaikkiaan Armaksesta lausuttiin seuraavaa:

"Kookas. Ei saa kasvaa enää yhtään. Sopiva luusto. Oikealinjainen pää. Kauniit tummat silmät. Oikein taittuneet korvat. Säkä saisi olla korostuneempi. Niukat etukulmaukset ja eturinta. Vielä matala rintakehä. Niukat takakulmaukset. Turhan tiukkaan kiertyvä häntä. Oikea askelpituus." KP, VSP-Pentu

Aino tuntui olevan tuomarin mieleen ollen pieni ja kompakti paketti. Aino tervehti tuomaria hyvin avoimesti, mutta hampaat olisi mielellään pitänyt omana tietonaan. Tuomari sai kuitenkin katsottua purennan ja harjoituksen vuoksi halusi katsoa sivuhampaatkin. Sehän sopi meille. Aino malttoi liikkua Armasta paremmin, mutta hävetti miten vähän niiden kanssa ehti treenata ennen kehään menoa. Ainosta tuomari loihti lausumaan seuraavaa:

" Oikeat mittasuhteet. Sopiva luusto. Oikealinjainen pää, joskin melko voimakas otsauurre. Oikein taittuneet korvat. Hyvä kaula. Sään tulee vielä kehittyä. Niukahko eturinta. Ok etukulmaukset. Oikeanmallinen rintakehä. Ok takakulmaukset. Turhan tiukkakierteinen häntä. Oikea askelpituus."
KP, ROP-pentu

Ryhmäkehässä ei enää hellinnyt sijoitusta väsyneen Ainon kanssa. Liikkeet menivät ihan ok, mutta yleisilmeestä näki, että Ainosta ei ollut niin maailman mukavinta seisoskella muiden pentujen kanssa. Tuomari käsitteli kehässä esiintyneitä pentuja ihanan ymmärtäväisesti ja antoi jokaiselle pennulle aikaan tuoda parhaat puolensa esiin.

Viralliset seisotuskuvat tulevat, jahka keretään ulos vielä valoisan aikaan.