sunnuntai 9. helmikuuta 2020

Kevein mielin kevääseen



Viimeksi kirjoittelin muutoksista joita odotin tulevaksi. Nyt kun viimein sain paikallisen kerhon sihteerin mapin järjestykseen ja painettua sen kiinni, voin kertoa että mieli on keveä. Tarkoituksena oli heittää mappi uuden sihteerin portaille ja kaasuttaa mielipuolisesti nauraen pois paikalta, mutta irtaantuminen  noista hommista näyttää tapahtuvan pienin askelin uutta auttaen. Viime torstaina oli ensimmäinen koirakokous tälle vuodelle, mutta se ei tapahtunut omien koirien kustannuksella, eli yksi osa tavoitetta saavutettu. Oli mukava päästä jo miettimään kesän näyttelyä ja sen palkintoja, vaikka puuhakkain aika sen suhteen onkin vasta edessä.

Yksi asia kaiken muutoksen keskellä on varmaan: tekeminen ei lopu. Ikinä. Käyttökoirien aktivistin hommien tilalle tuli opiskelujutut. Niiden iänikuisten yliopisto-opintojen lisäksi opiskelen nyt myös sosionomiksi amk:ssa Kemissä. Kävin syksyllä pääsykokeissa kokeilemassa ilman odotuksia ja sain koulupaikan. Kemissä ei onneksi tarvitse käydä kuin muutamana päivänä kuussa kuluttamssa koulun penkkejä. Motivaatio on korkealla ja samalla sain uutta intoa tahkota vanhojakin opintoja, joita ei paljoa olisi edes jäljellä. Nyt kun on suunta viimein selvillä, ja kaikki opinnot tukevat toisiaan, niin voisin pikkuhiljaa luopua ikuisesta opiskeluoikeudesta yliopistossa.. 

Koirille kuuluu paljon ja pääasiassa kivaa. Pulmu on ollut hyvin dramaattisesti valeraskautettu ja Aino ei siitä paljoa ole jäänyt huonommaksi. Armas on oma energinen itsensä, ja on yrittänyt olla narttujen välisissä suhteissa auttavana ja häiritsevänä tekijänä. Onneksi valeraskusbuumi näyttää jo hellittävän ja eri huoneisiin pesänsä tehneet nartut jo leikkivätkin ulkona keskenään. Nuppu tulee kuulema perässä valeraskautensa kanssa, ja kohta jo varmaan marssiikin pitkin asuntoa vinkuva hirvipötkylä suussaan tyytymättömästi huokaillen.

Tämän kevään treenikuviot meillä on mukavasti. Armaksella on agilityryhmässä paikka ja Ainolla sekä Pulmulla omat ryhmäpaikkansa rally-tokossa. Kursseillekin olen kerennyt ja niitä on mukavasti vielä tulossakin tässä kevättalven aikana. Ensimmäinen näyttelykin on ihan pian ja ollaan jopa treenattu.  Nyt tuntuu harrastaminen kivalta. Miään varsinaisia tulostavoitteita en tällä vuodelle asettanut, vaan tehdään ja mennään sen mukaan mikä tuntuu hyvältä.




tiistai 15. lokakuuta 2019

Syksy ja muutoksen tuulet


Tämä tuo minulle ilon

Aloitin kirjoittamaan koontia meidän kesästä, mutta saatuani sen valmiiksi jätin tekstin julkaisemattomiin odottamaan jatkojalostumista roskakoriin. Totesin, että sen mikä oli tärkeintä kertoa kerroin jo facessa ja instassa silloin kun asiat olivat ajankohtaisia. Olisin mieluusti kirjoittanut kaikista kissanristiäisistä ja kivoista jutuista heti niiden tapahduttua, mutta jostain syystä kirjoittaminen aina jäi. Sitten, kun alkoi olla kertomattomia juttuja toukokuusta lähtien, alkoi kirjoittaminen tulla aina vain vaikeammaksi. En enää tiennyt mistä aloittaa.

Lyhyesti kuitenkin kerrottakoon, että meillä oli kiva kesä, ehkä paras aikoihin. Paljon tehtiin ja paljon jätettiin tekemättä. Kesän kohokohta oli ehdottomasti Pumipäivät, jossa pääsin oikeasti rentoutumaan ja huomaamaan, että mikä se onkaan parasta koiraharrastuksessani tällä hetkellä. Se on omat pumit, muut pumi-ihmiset ja pumiasiat. Talkoilu rodun eteen miettimättä talkoopisteitä, omia tai erityisesti niitä muiden.

Elokuun oivallus johti asioiden pistämiseen tärkeysjärjestykseen ja päätökseen, että jatkossa omat koirani tulevat ensimmäisenä. Ihan oikeasti ensimmäisenä. Ei enää muiden harrastamisen eteen talkoilua, vaan talkoilua suunnitelmallisesti omien koirien vuoksi ja niiden kanssa harrastamisen mahdollistamiseksi. Ei siis enää omien koirin treenien jättämistä väliin koirakokousten vuoksi tai unettomia öitä kokeiden tai rytmihäiriöitä hallihankkeiden vuoksi. Ei enää stressiä kohtuuttomista odotuksista tai painostusta lähteä mukaan epärealistisiin hankkeisiin.  Olen viimeisen kahdeksan vuoden ajan  talkoillut paikalliselle yhdistykselle vuodessa 70-100 pistettä, kun omien koirien kanssa treenaamiseen olisi riittänyt 25-30 pistettä. Olen joskus nauttinut saadessani järjestää kokeita ja tapahtumia, joihin en itse edes ollut osallistumassa omien koirieni kanssa. Aika, harrastuksen luonne ja ihmiset ovat kuitenkin muuttuneet ja minä siinä samalla. Aina en ole ollut muutoksien suuntaan tyytyväinen.

Viime rally-treeneissä kysyttiin meiltä ryhmäläisiltä alkuhaastattelussa mikä heille tuo iloa harrastuksessa tai treeneissä. Minulle se on omien koirien innostus yhdessä tekemisestä, mutta jos koirat odottavat jatkuvasti kotona kun minä olen talkoilemassa, niin ei siinä paljoa kenenkään silmät kiilu innostuksesta.

Eräs ystäväni puheli minulle miten ei kannata tehdä asioita, jotka eivät tunnut hyvältä, jos on mahdollista tehdä sitä mistä nauttii. Näitä mietiskellessäni päätin viimein, että nyt on minun aika luopua osasta paikallisista luottamustehtävistä, sillä viisitoista vuotta hallitustyötä yhdessä yhdistyksessä on ihan nokko yhdellä istumalla. Jos itse en enää saa tehtävästään mitään, niin miten voisin antaa toisille jotain uutta? Ensimmäiset 12 vuotta yhdistysaktiivina olivat hyviä ja opin suunnattomasti. Viimeiset kolme vuotta opettivat minulle omat rajani ja sen mikä harrastamisessa on oikeasti tärkeää.

Nyt kun sain päätökseni tehtyä, niin olo on keveä ja haikeakin. Vielä loppurutistus ja sitten sihteerin mappi arkistoon ja keskittyminen kunnolla siihen mikä on parasta juuri nyt.