keskiviikko 29. kesäkuuta 2011

Juhannuksen koettelemus


Juhannusnäyttelystä selvisi hengissä. Koirien vieminen kehään ei ollut tämän juhannuksen väsyttävin juttu, vaan itse näyttelyn järjestelytehtävät. Minun vastuullani oli palkinnot, jotka saivat onneksi ihan hyvää palautetta. Koirat kävivät kehssä siinä sivussa. Nököttivät ensin  viisi tuntia palkintoteltassa, ennen kuin pääsivät kehään ja sen jälkeen vielä toinen mokoma. Ihmeen hyvin ne mökissään viihtyivät. Ei kuulunut piippauksia. Nuppu yritti välillä hieman komentaa liian reippaita työkavereitani. Ei vain sovi minulle, eikä kyllä koirilleni, tuollainen puolihuolimaton kehässä pistäytyminen. Nuppu oli kehään mennessä jo aika kypsä koko touhuun, eikä liikkumisesta tullut juuri mitään. Olimme menossa koko ajan eri suuntiin. Nupulla oli vain Mika mielessä. Se sai ansaitusti EH:n jo pelkästään esiintymisellään. Arvostelu oli ihan ok, aika lailla samanlainen kuin Usvallakin. Usvasta tuomari tuntui tykkäävän kovasti ja pitkään mietti veteraanien välillä. Vanhemmalla veteraanilla oli huomattavasti paremmat liikkeet ja voittikin ansaitusti.Liikkeistä huolimatta Usvan muu esiintyminen oli paljon parempaa kuin esimerkiksi Somerolla ja Aptuksessa.

Tuomarina Seamus Oates, Irlanti

Nuppu

"Pleasing head, well placed ears, dark eyes, good bite. Strong neck, deep chest. Toplinen needs to settled. Good hindangulations. Moving very close behind. AVO EH

Usva

"In very good condition in 10,5 years. Lovely head. Good earset. Dark eyes. Good bite. Good topline. Well developed hindquarters. Moving well. VET ERI, VEK 2, SA, PN4

Usva liikkui entiseen malliin vielä perjantaina, sillä hieroin sitä toista tuntia torstaina. Päästin sen vain vielä perjantai iltana revittelemään Nuppusen kanssa, niin johan oli lauantaina taas jumissa. Kumma vain, miten arvosteluissa kehutaan sen liikkeitä, kun kehässä se ei millään pääse raville. Ilmeisesti veteraani saa sitten liikkua miten sattuu. Usva jää nyt ansaitulle näyttelytauolle. Se on ilmoitettu Tornioon, mutta osallistuminen riippuu ihan sen liikkeistä ja siitä millaisessa turkissa se on. Suunnitelmissa olisi leikata turkki pois, jos vähänkään tulee kuumenpaa. Heinäkuun tavoite on liikkua sen kanssa mahdollisimman monipuolisesti. Tavoitteena on yhtä hyvä lihaskunto kuin ennen leikkausta.Toivotaan vain oikein kylmää ja tuulista heinäkuuta.

Nupun seuraava näyttely on Heinävedellä. Nyt alkaa viimein meillä näyttelyjuttujen treenaus. Tuurilla esiintyminen ei oikein ole minun juttu, jos koiran voi opettaa esiintymään oikeastikin. Edelleen tuntuu helpommalta opettaa mitä tahansa muuta, kuin ympyrän juoksemista.

Kuvia lisäilen jahka saan niitä haltuuni.

torstai 23. kesäkuuta 2011

Mejäkokeen jälkeenkin on elämää..


Pitää jatkaa kuulumiset ihan omaan pätkään. Mejäkokeiden jälkeen alkoi muut hössötyksen, työjutut (luentosarjan pito) ja  luonnestin järjestelyt sekä juhannusnäyttelyn kiireily. Juuri mitään ei olla treenattu. koirat ovat pitäneet hellettä silloin kun niitä on ollut. Sitten kun ei ole ollut tarpeettoman kuuma on satanut vettä. Koskaan ei ole hyvä.

Näyttely on lauantaina, eli tässä on kaksi päivää aikaa miettiä mitä turkeille tekee. Tai ehtiikö niille tehdä mitään. Huomenna jos ehtisi kammata ja perjantai-ilta menisi sitten trimmatessa. Huominen ilta menee siis näyttelyn talkoilussa, samoin kuin perjantai aamu ja päivä. Lauantaista ja sunnuntaista ei kannata edes mainita..

Loppukesästä olisi tulossa ihan mukava. Heinäkuulle on suunnitteilla kaksi näyttelyä ja elokuulle yritän vielä päästä jonnekin mejäkokeeseen. Siinä välissä pitäisi treenata koira agilityssä kisakuntoon ja päästä syyskuussa kokeilemaan virallisia. Tavoitteisiin ei ole kirjattu vaatumusta tuloksesta, kisaamista vain voisi käydä harjoittelemassa maksullisesti.

Viime viikonloppusta meni lauantai luonnetestissä. Aikataulut olivat minun vallassani, joten lauantaille pyrin saamaan kaikki minua kiinnostavat rodut. Afgaani nyt kiinnosti testattavista kaikista eniten. Afgaanikuume ei kuitenkaan vieläkään noussut niin pahaksi, etten sitä hallitsisi. Oli kiva taas päästä ihailemaan kosketusetäisyydelle upeaa eläintä, mutta samalla tuli kova ikävä menneitä ystäviä.



Tässä vielä muutama puhelimesta löytynyt kuva pumpeloista, kaikki on ilmeisesti kuvattu keväällä.











Tulos tuli!!


Taannoisesta mejäkokeesta nimittäin. Tarkemmin kolmos tulos 24 pisteellä, sijoitus taisi olla 5/8. Parantamisen varaa siinä tietty on vielä kovasti, mutta olen erittäin tyytyväinen. Varsinkin kun muistelee miten meillä meni ne kolme treenijälkeä. Niiden perusteella ei olisi pitänyt tulla tulosta lainkaan.

Siitä kokeesta sitten. Koe oli tosiaan 5. kesäkuuta. Koejäljet kävimme tekemässä edellisenä iltana. Jokainen kisaaja teki yhden kisajäljen ja opasti sen. Minulle tuli kiva jälki tehtäväksi. Maastot olivat tutut pk-kisoista, eikä siellä jäljellä tarvinnut olla yksin. Minun tehtäväksi jäi merkata jälki sen mukaan, että osaisin opastaa sen seuraavana päivänä. Kokenut suunnistaja suunnisti ja kaveri tuli verisienen kanssa viimeisenä. Meitä oli siis kolme akkaa tekemässä 900 metrin jälkeä. Seuraavana päivänä pääsin opastamaan jäljen heti oman suorituksen jälkeen. Siinä toivoin, että olisin merkinnyt jäljen hieman useammin avomerkeillä. Onneksi tuomari tiesi missä jälki menee. Hukassa en ollut missään vaiheessa, mutta jotenkin sitä tahtoi mennä koiran mukaan vähän jäljen sivulle, vaikka oppaan pitää kulkea tasan siinä missä jälki menee. Muistikirjaan itselleni kartanlukutaidon opettelu ja kompassin käyttö. Sitten ei pitäisi olla mitään hätää jälkien teon suhteen.

Koe alkoi siis sunnuntaina puoli kahdeksan aikaan jälkien arpomisella ja laukauksensietotestillä. Kaikki koirat siis kytkettiin ryhmänä puihin jälkiliinoilla ja ohjaajat menivät ampuvan tuomarin taakse muutaman kymmenen metrin päähän. Nuppu oli vähän hämillään kun otin sen autosta. Häntä oli löysänä ja siitä näki, että oli mummoja hieman ikävä. Ampumiseen kun päästiin, niin sen koko olemus muuttui kuin ammuttuna. Häntä meni tiukkaan kippuraan selän päälle ja korvat pystyssä se kuunteli ääntä. Koko koira siis terästäytyi, kuten arvelinkin käyvän, ja se alkoi haukkua äänen lähdettä. Paukkuärtyisä tuo kaiketi on, jos katsotaan miten luonnetestisäännöt määrittelevät laukaisupelottomuuden.

Mejässä ei pääse jäljelle koirat, jotka pelkäävät laukauksia. Minulle tuo laukaisuvarmuuden  testaus oli melkein se kaikista isoin juttu koko kokeessa, ja siitä ilosta olisin jo pelkästään maksanut sen 50 euroa. Kun tietää miten paljon pumeissa on paukkuarkoja koiria, niin sitä kaiken varalta valmistautui odottamattomaan reaktioon. Pessimisti kun ei koskaan pety.

No, Nuppuun ei ole vielä koskaan tarvinnut pettyä. Jäljelle lähdettiin omasta ryhmästä ensimmäisenä. Nuppu nosti jäljen heti ja lähti innokkaasti ajamaan sitä. Minulla oli 10 metriä mahdollisuus opastaa sitä vaikka kädestä pitäen, mutta itselläni oli siinä vähän kädetön olo. Olen tottunut siihen, ettei tuo koira kaipaa minulta apua, jos se jotain osaa. Parempi kun ei mene työntämään sormiaan sen tielle. ;) Olisin voinut vielä paremmin valmistella ja luoda sitä aikaisemmikin kaipaamani rutiinia aloitukseen. Valmistelin koiran nyt kuitenkin hieman paremmin, kuin treeneissä. Muistin myös hengittää, koska jostain kumman syystä minua ei jännittänyt yhtään. Vauhtia meillä oli alusta asti liikaa. Etenimme reipasta kävelyvauhtia. Tuomarin neuvosta pitää sitä saada pois, jotta jäljen ajaminen tarkentuisi. Nupulta lähtisi silloin turhat sivupistot pois.

Kiitosta täytyy antaa jäljen tekijälle, sillä se oli hyvin avomerkattu, siis kilpailijan näkökulmasta. Tiesin lähes koko ajan onko koira jäljellä. Sillä ei ollut koiran ohjaamiseen mitään merkitystä, sillä mejässä ei koiraa voi jäljellä ohjata samalla tavalla, kuin esimerkiksi pk-jäljellä. Tuomari puuttuisi heti kaikkiin ohjausyrityksiin. Avomerkkauksen ansiosta minun ei tarvinut miettiä onko koira jäljella, vaan sain rauhoittua koiran työskentelyn seuraamiseen. Nuppu lähti ekalla kulmalla määrätietoisesti väärään suuntaan ja näin sen heti siitä. Jälkestäminen erosi selvästi aiemmasta työskentelystä. Minulla ei vain ollut muuta vaihtoehtoa kuin kulkea koiran perässä väärään suuntaan, niin kauan kuin tuomari palautti meidät jäljelle. Palautuksen jälkeen Nuppu löysi heti taas jäljelle. Toinen hukka tuli aika pian 2. osuuden alussa. Jäljellä oli jokin inha pihkaoksennuspallo, jota Nuppu väisti voimakkaasti. Siitä näki, että se tiesi missä jälki menee, mutta se ei voinut mennä kökkäreen ohi. ¨Se lähti kiertämään alempaa maastosta ja kadotti jäljen. Palautuksen jälkeen se jäljesti kulman laajahkolla tarkituslenkillä ja jatkoi varmasti kaadolle asti. Kaadon se nuuhki ja pyrki sitten jatkamaan jäljestystä.

Molemmat makaukset menivät mielestäni tosi hyvin, eli viimeinen treeni kannatti. Kaadosta pitää tehdä sille vielä mielenkiintoisempi ja koko jäljestyksen tärkein asia. Nyt sillä on sama meininki kuin Usvalla, eli se jälki on tärkein. Usvakin tahtoisi jäljestää ihmisjälkeä jäljentekijän autolla saakka, vaikka sillä olisi ruoka jäljen lopussa.

Tuomarin lausunto Nupun työskentelystä:

"Hieman hätäinen, mutta innokas lähtö. Nuppu jäljestää pääsääntöisesti ilmavainua käyttäen. Osuudet edetään ihan jäljen tuntumassa, mutta kaikilla osuuksilla tehdään kaarroksia ja pistoja jäljen sivuun liian nopeasta vauhdista johtuen. 1. kulmalla Nuppu lähtee määrätietoisesti väärään suuntaan, josta hukka. Määrätietoinen poistuminen toistuu 2. osuuden alussa, joten 2. hukka. 2. kulma ratkeaa laajahkolla tarkistulenkillä. Molemmat makaukset merkataan hyvin pysähtyen. Kaadolle tullaan suoraan ja sitä nuuskitaan hetki ennen matkan jatkumista. Kaadosta saisi olla kiinnostuneempi. Nuppu osoittaa osaavansa jäljestää, mutta työmotivaatio ei tänään riitä ihan koko jäljen matkaa." AVO 3 24 pistettä.

Tämä ensimmäinen koe opetti paljon,ja samalla jätti poltteen jatkaa treenaamista.

Mitä pitää muistaa ottaa huomioon seuraavissa treeneissä

- verta voi käyttää enemmän kuin tähän asti

- pitempiä treenijälkiä

-paremmin veretettyjä makauksia

-kaadosta pitää tehdä kiinnostavampi

-koiraa pitää jarruttaa jäljellä

- treenata enemmän oikealle kääntyviä kulmia, koira on vasenvoittoinen.

- aloitukseen selkeä rutiini

Nupun työskentelyyn olin hyvin tyytyväinen. Olisin odottanut, että se olisi saattanut luovuttaa hukkien tultua, mutta se aina vain nosti jälken uudelleen ja lähti innokkaasti ajamaan sitä. Se ei selvästikään ottanut epäonnistumista itselleen painetta. Muutenkin oli kiva huomata, ettei sen työskentelyssä näkynyt minun ajoittainen jännittäminen. Se teki hommansa omalla tavallaan, jopa selkeästi paremmin kuin treeneissä. Sen kanssa oli kamalan kiva käydä kokeilemassa kilpailemista, koska se oli koko ajan täysillä mukana, ja tekeminen oli jollain tapaa varsin asiallista. Minulla on takaraivossa Usvan kanssa koetut bh-koe epäonnistumiset. Eli tiedän mitä se on kun koira lyö homman läskiksi kisoissa, osin ihan vain ohjaajan älyttömän jännityksen vuoksi ja osin sen takia, että se voi tehdä niin kokeissa. Nyt tuntuu, että Nuppusen kanssa uskaltaa alkaa suunnitella myös muita juttuja.

Käsittääkseni, ja jos koiranettiä on uskominen, Nuppu olisi nyt ensimmäinen Suomessa mejä-kokeessa käynyt pumi. Ruotsissa on ainakin Nupun isä kisannut verijäljellä. Valistakoon joku viisaampi minua jos olen väärässä. :)

torstai 2. kesäkuuta 2011

Jälkiä...


kokeilenpa kirjoittaa uudellen jälkisepustuksen. Edellinen katosi ties minne..

Maanantaina ajettiin sunnuntaina vedetyt 24h jäljet. Nupun jälki meni taas yleisellä kulkureitillä, tällä kertaa jäljen varrelta löytyi muutama kotarakennelma. Tarkoitus oli tehdä harha jäljen alkuun, mutta se jäi. Tuore harhajälki meni heti jäljen alusta ja koirasta pystyi lukemaan kulkijan olleen jokin eläin. Jälki meni ihan poskelleen ekaan makaukseen asti. Sen jälkeen Nuppu nosti jäljen ja ajoi sen tarkasti loppuun. Palautin sen harhalta oikealle jäljelle ja vaadin ilmaisemaan makauksen. Kehuin heti kun nosti jäljen. Kokeessa en voi tehdä mitään noista, mutta nyt en vain voinut antaa sen mennä miten lystää, kun kerta oli itsellä tiedossa missä jälki meni. Jäljen ajossa en huomannut mitään eroa siinä, onko jälki tuore, 8 tuntia vai 24 tuntia vanha. Nupun jälki oli myös sateen hyvin pieksemä, silläkään ei ollut sen suurempaa merkitystä.

Tiistaina kävimme tekemässä n. 50 metrin makausjäljen. Makauksia oli jäljellä noin neljän metrin välein. Tässäkin jäljessä aloitus meni ylijuoksuksi, kokeilin ensimmäistä kertaa jarruttaa Nuppua liinalla. Se ei kokenut sitä mitenkään häiritseväksi, hyvä niin. Kolmannen makauksen jälkeen jälki kaartui oikealle (tähän asti ollaan huomaamatta tehty jäljet kaartamaan vasemmalle.). Nuppu jatkoi suoraan, mutta tarkistuslenkin jälkeen palasi jäljelle. Loput makaukset se otti tarkkaan kaivaen kuntan alle piilotetut verilätyn palaset esiin. Nälkäkurjelle kelpasi jokaisesta lätyn palasesta vain pieni palanen. Lopussa oli verinen sieni, mitä oli kiva nuoleskella. Tuuli painoi jäljen noin metrin verran vasemmalle, mutta hyvin makaukset kuitenkin vetivät koiraa.

Ennen koetta ei todellakaan treenata enää. Koirat lähtivätkin nyt lauantaihin asti mökille hillumaan. Aloituksesta minulla puuttuu rutiini ja annan koiran roiskia jäljelle miten sattuu. Sillä on kiitettävän kova hinku jäljestämään. Nuppu alkaa paikallistaa jälkeä heti kun saa valjaat ja liinan päällensä. kokeilen kokeessa ottaa koiran kunnolla alkuun ennen aloitusta ja ottaa alun tarkkaan sen kanssa. Koekäytäntö on minulle vielä ihan vieras, joten viisaammilta pitää vielä kysyä lisää neuvoa aloituksen kanssa. Koe ei kuitenkaan edelleenkään stressaa minua. Koirasta näkee, että sillä alkaa juoksu minä päivänä tahansa. Se haaveilee, näykkii ruokaansa ja käy tuulella. Ihan selviä pms-oireita ilmassa ;). Kokeeseen mennään nyt siis opiskelemaan, kunhan juoksu ei vain ehdi alkaa ennen sitä.

Usvan kanssa ei ole varsinaisia mejätavoitteita, joten annoin sen ajaa ensimmäisen mejäjälkensä käytettynä. Eli se ajoi tiistaina Nupun ajaman jäljen. Siinä oli makupalan jämätkin sopivasti makauksissa valmiina. Alun ennen kulmaa se ajoi selvästi Nupun jälkiä, ilmaisi kyllä makaukset. Kulmassa se tarkisti Nupun tekemän mutkan ja alkoi sen jälkeen ajaa verijälkeä tarkasti. Nuppu kulki jäljen tuulen painamassa, Usva siinä missä verijälki kulki. Makaukset menivät myös loppuun asti kivasti. Pitää alkaa tehdä Usvallekin kokeeksi ihan omia jälkiä.

Mimmi oli myös mukana. Sen tehtäväksi jäi murustella ja muussata verilätyn palasia kuskin penkille. Kummia koiria kun lätyt eivät maistuneet.. Yleensä meillä on namina muuta kuin verilättyjä, ne nyt olivat hätäratkaisu kaupan eineshyllyn edessä ihmetellessä.

Tässä vielä muutamia kuvia Someron näyttelystä.

Kuvat: Virpi Säkkinen















Fuusio

 

Eber-Formas Edes



Rajasin kuvia hieman, eli lähinnä poistin itseni niistä. Kiitos Virpille kivoista kuvista!!