Juhlimisen aihetta

Tämän päivän tärkein asia ei ole Halloween ja bilettäminen, vaan minulle tärkeän koirakerhon 40-vuotisjuhlat. Rovaniemen käyttökoirat on ollut minulle kotiseura aktiivisen koiraharrastukseni alusta asti, eli vuodesta 1997. On ollut mielettömän upeaa seurata kerhon kehitystä, sekä eri harrastuslajien kehittymistä ensin rivijäsenen ja sen jälkeen hallituksen jäsenen ja lopulta yhdistyksen puheenjohtajan näkökulmasta. Yhdistyksessä toimiessa olen oppinut sen miten koiraharrastusmaailma toimii, mutta ennen kaikkea olen oppinut itsestäni monia sellaisia asioita, mitä en ehkä olisi päässyt kohtaamaan tavanomaisissa harrastuksissa, riviharrastajana. Koiraharrastushan on kaikessa intohimoisuudessaan hyvin omaleimaista ja tuo hyvin eritryyppisiä ihmisiä yhteen omine päämäärineen. Puheenjohtajuus on vetänyt minut välillä äärirajoille ja opettanut tasapainottelemaan ihmisten ja asioiden välissä, mutta myös lopulta opettanut tuomaan omaa ääneni kuuluviin. Näitä  taitoja tarvitaan kaikilla elämän osa-alueilla. Seitsemäntoista vuoden aikana olen tutustunut toinen toistaan mahtavimpiin persooniin ja saanut monia loistavia ystäviä. Käyttökoiravuosiani en vaihtaisi mihinkään ja taas innolla odotan talviharrastuskautta ja tulevaa vuotta uusine juttuineen. Kenties pääsemme kokeilemaan taas uusia harrastusjuttuja.

Aamuaurinko helli meitä torstaina

Usva. Sanat eivät riitä mummokoirasta puhuessa.

Ja Aino.. Taaskaan siitä ei saanut yhtään posetuskuvaa, kun se ei ehdi.

Perjantaissa on mukavaa myös Nupun kotiinpaluu. Se halusi välttämättä lähteä keskiviikkona äitini matkaan, mutta kuulema eilen jo odotteli kyytiä takaisin kotiin. On tuntunut hassulta liikkua vain kolmen pumin kanssa. Se on ihan erilaista kuin neljän koiran kanssa, vaikka Nuppu ei ole se joka sekoittaa remmit yms.

Hyvät kiertämään

Saimme Hau-Hau Championilta uusia tuotteita testattavaksi ja jakoon. Nämä tuotteet ovat pian tulossa kauppoihin. Kannoin pahvilaatikon ensitöikseni apukeittiöön ja sen jälkeen siellä on yksi jos toinenkin koira käynyt kuuhistelemassa laatikon ympärillä.

Minikokoiset koulutusnamit, eli Hau-Hau Champion Training Snacks Pienille koirille pääsivät ensimmäisenä tositoimiin kynsienleikkuupalkinnoiksi. Trimmauspöydän ympärille muodostui tiivis toisiaan tuuppiva pumirintama,vaikka operaation luonne oli tiedossa kaikilla pörrökorvilla.

Namit olivat sopivan pieniä palasia ja mahdollistivat teknisesti nopean palkkauksen, koska minun ei tarvinnut pieniä niitä sen enempää. Nämä tulevat meille käyttöön varsinaiseen koulutukseenkin, koska koiralle ei kulu aika niiden pureskeluun, vaan menevät yhdellä nielaisulla alas. Saadaan nopeasti toistoa toisen perään, kun ei tarvitse odotella pitkää namin jauhamissessiota.

Leksun kanssa pääsemme pian testaamaan astetta isompia nameja, eli mediumia ja largea. Liian pieni namipala aiheuttaa sen, että Leksu jää ihmettelemään saiko palkkaa vai ei. Näistä siis uskon löytyvän myös sen suuhun sopivan kokoisia nameja.

Paketista löytyi lisäksi viljattomia uutuuksia, eli Hau-Hau Champion Grain Free Dental Sticksejä kolmessa koossa. Näistä piti heti uteliaaana katsoa tuoteseloste. Tikkujen pääraaka-aineena on tapioka ja kalkkuna. Maistuivat laumalla jopa paremmin kuin perinteiset hampaidenhoitotikut.

Otin yhden pussin kyläreissulle mukaan. Ainolla on tapana kannatuttaa itsensä äitini luokse neljänteen kerrokseen, vaikka osaa kävellä portaat. Aloin alkujaan kantamaan sitä, kun kiviportaat olivat vahattu peilikirkkaiksi ja portaissa pikku-Ainon mentävät reiät. Aino hoksasi nopeaa miten pieni pumi pääsee helpolla elämästä. Kuljetuspalvelun keksimisen jälkeen Aino on systemaattisesti kieltäytynyt kävelemään portaat ylös, vaikka alas se kävelee itse ilman mitään ongelmaa. Tällä kertaa minulla oli aikaa ja tämä salainen ase. Niin vain pikkupumi sipsutti itse portaat kun palkkana oli Grain Free Dental Stick. Katsotaan miten käy seuraavalla kerralla. Kuten vasta kirjoitin, niin Aino on löytänyt minun akilleenkantapään. Ei puhettakaan, että olisin näin pitkään kantanut noita muita. Toki on eri asia kantaa olkapäällä 10kg koiraa kuin 14kg painoisia koiria.

Aino tahtoo!

Minusta hyvä pitää laittaa kiertämään. Niinpä postitin Kennel Kasevaan yllätyspakkauksen, sillä siellä on iso joukko maailmalle lähtijöitä. Toki, jos Mirjami lukee tämän postauksen ennen Postilla käyntiä, niin se ei ole enää yllätys. Minua harmitti, etten ehtinyt käydä katsomassa pikkuisia pumeja, joten päädyin postittamaan tulijaiseni.

Kuin tilauksesta Hau-Haulta tuli pennuille tarkoitettuja koulutusnameja nimeltään  Hau-Hau Champion Training Snacks Pennuille. Namit sopivat täydellisesti koulutusteemaiseen pakettiini yhdessä lelujen, naksujen ja kasaamani naksuttimen käyttöohjeiden joukkoon. Vielä täytyy toivoa, että tuotteet ehtivät ensimmäisinä lähtevien pentujen mukaan uusiin koteihin.

Mielenkiintoista kuulla mitä kasevalaiset tuumivat nameista.

Pikainen arvonta

Haluan lisäksi arpoa blogiani lukevien kesken kolme pientä maistiaispakettia.
Arvontaan lähtee seuraava satsi:

Training Snacks small + Grain Free Dental Sticks small
Training Snacks medium + Grain Free Dental Sticks medium
Training Snacks large + Grain Free Dental Sticks large

Tuotteet arvotaan maanantaina 3.11.2014, osallistumisaika 2.11. asti.
Voit osallistua arvontaan laittamalla kommenttikenttään s-postisi ja koirasi koon.

HAU-HAUska yllätys

Kirjoitin eräänä unettomana yönä Armaksen elämäntarinan Hau-Hau Championin Elämäni koira-kilpailuun. Viikolla huomasin yllätyksekseni, että Armas oli viikkokilpailun palkittujen joukossa tarinallaan. Pian sainkin hakea palkintomme postista. Tarina on monelle tuttu, mutta luettavissa Hau-Haun facebook-sivuilta. Suuri kiitos Hau-Haun väelle palkintopaketista!

Armaksen lemppari paketin sisällöstä on ehdottomasti kanafile.Syksyllä otetusta kuvasta voi aistia malttamattomuuden, mikä pumipoikaa riivaa silloin kun kyseistä herkkua on jaossa.

Samaan syssyyn tuli toinenkin paketti, eli Hau-Haun uutuustuotteita kokeiltavaksi ja jakoon. Niistä enemmän seuraavassa postauksessa.

Paluu arkeen taas kerran..

..eli Nupun juoksu on ohi. Tällä kertaa Leksu reagoi Nupun juoksuun heti sen alkaessa ja Armas innostui vasta Nupun tärppipäivien ollessa käsillä, eli juoksun 11 pvä. Nuppu lähti sopivasti evakkoon äidilleni pariksi pahimmaksi päiväksi.

Nuppu ei ollut lainkaan kiinnostunut jälkikasvustaan tai Leksasta, mutta Usva-mummelia se ruikutti tekemään jotain asialle. Ajattelin, että Usvakin saa hetken rauhan kun Nuppu on lomailemassa muutaman kilometrin päässä. Armas kuitenkin iski silmänsä Usvaan heti oven sulkeuduttua Nupun jälkeen. Se suukotteli ja seurasi Usvaa kaikkialle ja muutaman kerran yritti selkään. Minun vienolla kiello se lopetti julkiset astumisyritykset, mutta ei päästänyt Usvaa hetkeksikään silmistään. Usvaa ei näyttänyt ylimääräinen huomio haittaavan, sillä kun Armaksen palvova huomio herpaantui mummelista, räpsäytti Usva sitä tassulla naamaan ja pyysi leikkimään. Niin parisko sitten jopa nukkuivatkin vierekkäin. Aino nyt muutenkin on aina iloinen Usvan seurasta ja seurassa, joten mummu oli varsin suosittu. Sama jatkui Nupun palattua kotiin muutaman päivän kuluttua.

Tässä vaiheessa täytyy kiittää siitä, että talossa on huoneita riittämiin koirien tilapäiseen eristämiseen. Tämän kokoista sekalaumaa ei voisi pienissä tiloissa mitenkään eristää koiraystävällisesti. Meillä meni kaikki hyvin kun Nuppu vietti vuoroin aikaa työhuoneessani ja vuoroin muualla talossa. Leksu asusteli makkarissa tai viuhtoi ulkona tarhassaan. Onneksi sattui myös säähaltija suosimaan meitä.

Nupun ollessa juoksutauolla Aino ja Armas keskittyivät treenaamiseen. Armaksella loppui syyskuun aikana peto-kurssi ja nyt palasimme taas tokon pariin. Aino pääsi tekemään sekä agia ja tokoa. Sehän on hieman Armasta jäljessä esteiden opettelussa, joten saa nyt kuroa toisen etumatkaa umpeen. Tässä näkee miten koirat ovat yksilöitä, vaikka niitä kouluttaisi ns. liukuhihnatyönä, eli tekee samat asiat ja saman verran, samalla treenikerralla kunkin koiran kanssa. Toki tässäkin asiassa ihminen on se kuuluisa heikoin lenkki. Huomaan vaativani Ainolta ja Armakselta eri tavalla asioita. Se on ärsyttävää, koska Aino ei mitenkään hyödy ns. "löysäilystä". Onneksi olen tiedostanut tämän asian itsessäni ja työstän sitä.

Aino sai paikan sunnuntain tokoryhmästä ja teinit yhteisen ryhmäpaikan agilityn eskarista. Eskarissa minun on nyt tarkoitus käyttää aluksi vain Ainoa. Armaksen kanssa treenta kahdestaan sitä kuuluisaa hallintaa ja hillintää esteillä, ja tottista kaikkialla missä liikumme. Armaksesta tulee nopea ja innokas, mutta ensin haluan saada sille tekniikan kuntoon matalammassa vireessä ja hallintaa, jotta voimme lähteä rauhallisin mielin ryhmätreeneihin myöhemmin. Tämä koskee sekä agia että tokoa.

Nupulle sain paikan Rally-tokosta, eli sen treenit ovat sitten heti Ainon jälkeen. Tämä viikonloppu menee vielä tasoittuessa juoksun höyryistä, mutta sen jälkeen tulen pitämään Nupun kiireisenä ettei se ehdi kehittää valeraskautta. Sillä on pentujen jälkeen ollut hyvin voimakkaat valeraskaudet ja niihin liittyvää voimakasta mielialan vaihtelua, sen runsaan maidon erittämisen lisäksi.

Leksan ja Armaksen kanssa odotan innolla myös kunnon lumikelejä, jotta voin kaivaa kicksparkin esille. Ehkäpä Ainokin pääsee sitä viimein kokeilemaan, jos löydän sille kunnolla istuvat vetovaljaat jostain.

Usvan kanssa keskitymme pitämään toisemme kunnossa ja hyvällä tuulella, eli seurustelemalla ja hassuttelemalla yhdessä mahdollisimman paljon. Vanhat koirat ovat aarteita ja niitä täytyy vaalia.

Loppuvuoden näyttelyt ja reissut jätän kokonaan välistä ilman pienintäkään tuskaa. Nyt tuntuu, että tärkeintä tällä hetkellä on tasainen ja mukava arki, ilman huonoja uutisia tai ikäviä yllätyksiä. Tämä vuosi on ollut turhan raskas kaikkinensa, vaikka hyviäkin asioita on tapahtunut yhtenään. Tällä hetkellä parhaiten voimaannun perheen/lauman, ystävien ja ihanien harrastuskavereiden seurassa. Kiitos taas kerran kun olette olemassa!

Arkistojen kätköistä

Minut hyvin tuntevat tietävät minun rakastavan kaikkea vanhaa, mutta koska en halua kodistani museota, keskityn keräilemään koiraharrastukseen liittyviä vanhoja asioita kuten julkaisuja ja kuvia. Niitä on helppo säilyttää.

Viimein uskallan raottaa hieman arkistojani ja esittelen pienen osan kuvakokoelmastani 1870-luvulta 1950-luvulle. Suurin osa kuvista on suomalaisia, mutta mukana on myös kuvia muista pohjoismaista ja yksi espanjalainen erikoisuus. Näissä kuvissa minua kiehtoo miten ne kuvastavat koiran asemaa ihmisen seuralaisena läpi historian.

Visiittikortit, eli entisajan käyntikortit ovat yksi keräilyni pääkohde, jos niissä esiintyy koira ihmisen seurana.  Nämä kaksi ovat 1800-luvun lopusta tai ihan 1900-luvun alusta, päätellen valokuvaajien aktiivisuusajasta. Ensimmäinen on tanskalainen ja toinen suomalainen visiittikortti tai osa siitä,Kolmas kuva on juurikin se espanjalainen erikoisuus, jonka huusin kokoelmiini.

Suomalainen ajokoira/seisoja on kuvattu 1909 ja kaksi muuta kuvaa ajoittuvat mahdollisesti 1920-luvulle. Tuohon aikaan valokuvaaminen ja oli harvojen herkkua ja kallista, mutta niin vain kaksi koiraa ovat päässeet ihan yksinään kuviin. Jään väkisin miettimään mikä mahtoi olla niiden merkitys omistajilleen.

Tämä herttainen kuva on Tampereelta ja kuvattu noin 1907-1913 välisenä aikana.

Skynterrieri ja seisojanpentu on kuvattu myyjän mukaan 1950-luvulla ja alakuvan spanielityyppinen koira on päässyt Lottien kanssa ryhmäkuvaan. Tämä kuva sijoittunee 1939-1945 väliselle ajalle.

Näiden kuvien kuvausvuosista minulle ei ole tarkkaa tietoa, mutta ihmisten vaatteista voisi asiaan perehtyneempi tehdä jonkinlaisen arvion. Kuvista terrierityyppinen koira ja koira hevosvaunujen vieressä ovat ruotsalaisia ja bokserityyppinen koira supisuomalainen.

Seuraavaksi, jos lukijoita kiinnostaa, olisi minulla esitellä kuvin suomalaisia palveluskoiria 1920-luvulta.

Pieni pentumainos

Jos olet aktiivista harrastuskaveria vailla, niin kannattaa kurkata Kasevan pumin pennut.

Meillä on ollut kiireistä, eli töitä ja treeniä. Kirjoittelen kuulumiset jahka vapaat taas alkavat.

Mitä meillä syödään?

Koiran ruokinnassa on varmasti vähintään yhtä monta koulukuntaa kuin koiran koulutuksessakin, ja ihan varmasti löytyy myös ravintofanaatikkoja ja niitä jotka oikeasti tietävät asiasta jotain. Itse olen pyrkinyt löytämään minun koirilleni sopivan ruokavalion pitäen mielessä mitä villi koiraeläin syö kun ravintoa on tarjolla ihanteellisesti. Kuten koiran koulutuksessa niin otan myös koiran ruokinnassa jokaisesta suuntauksesta ne järkevimmät opit, olematta sokeasti vain yhden koulukunnan ihminen. Ennen kaikkea seuraan omia koiriani ja niiden kuntoa. Haiseeko koira, onko se ns. klähmäinen? Millainen uloste on ja monta kertaa päivässä koira ulostaa? Kuinka paljon se pissaa ja kuinka väkevältä urea vaikuttaa (tätä tulee seurattua varsinkin vanhan uroksen kohdalla)? Mikä koiran yleinen vire on, onko se yliaktiivinen myös ns. levossa ja jaksaako se treeneissä? Missä kunnossa koiran iho, kynnet ja turkki on? Vuotaako silmät? Miltä koira tuntuu, onko se turpea, saako se lihaksia kasvatettua suhteessa liikunnan määrään? Koiran ikä myös vaikuttaa siihen mitä sille pistän kuppiin.

Koiristani Leksa syö pääsääntöisesti kuivamuonaa ja pumit ovat ns. raakaruokinnalla. Paljon koirien ruokaan vaikuttaa se miten kiireinen olen ja mitä jääkaapista/pakasteesta löytyy.

Normaalisti ostan eläinkaupasta lihapötköjä vaihdellen eri lihalaatuja (nautaa ja naudan mahaa, sikaa, kanaa, kalkkunaa, poroa, lohta, lammasta) ja kasvissoseen teen itse tai raastan kurkkua tai silppuan salaatteja ruokaan. Käytän pääasiassa vihreitä kasviksia  (kurkku, pinaatti, kukkakaali, parsakaali, salaatit, kaali) mutta käytän myös tomaattia ja porkkanaa silloin innostun ostamaan niitä. Osan kasviksista keitän kevyesti helpottaen niiden käsittelyä. Välillä kokeilen valmiita kasvissoseita eläinkaupan pakastealtaasta.

Tässä siis Mushin pullia lisäkasviksilla ja raejuustolla kun piti käyttää valmis sose pois.

Työyöputkina on näppärä käyttää Mushin pakastepullia, jos siis en ole jaksanut tehdä kasvissoseita valmiiksi. Teen yleensä soseita sen verran mitä käytän päivän aikana,. Tattaripuuroa kun tarvitaan lisukkeeksi, niin keitän sitä aina sen verran kuin yhteen ruokaan menee. Yleensä siis illalla valmistan seuraavan päivän soseet tai raastan ja silppuan aamulla sen mitä tarvitaan päivän aikana. Jossain vaiheessa tein pakkaseen soseita, mutta tämän olen todennut meille paremmin sopivaksi, lisäksi saan näin enemmän vaihtelua kasviksiin. Jos teen isoja satseja kerrallaan niin minulla on sitten jääkaappi täynnä purkkeja ja purnukoita sulamassa, joista sitten puolet pilaantuvat kun unohdan niiden olemassaolon. Tattaripuuroa tykkään laittaa mukaan yleensä aina ison ruokalusikallisen, koska silloin ainakin Usvan maha toimii paremmin. Kananmunia koiriini uppoaa myös ihan kiitettävästi, vaikka kaikki niistä ei niin kamalasti perusta.

Luita olen huono syöttämään koirilleni pääasialliseksi ravinnoksi. Tällä hetkellä en kaipaa yhtään enempää jännitystä tai menetyksiä elämääni. Meillä kalutaan luita vain viihteeksi ja silloin ne ovat naudan tai hirven isoja putkiluita. Lihapötköt valitsen sen mukaan, että niissä olisi myös jauhettua luuta ja sisäelimiä mukana.

Tällä hetkellä meillä on alkaneen hirvenmetsästyksen kunniaksi hirvenlihaa ruokalistalla. Käytännössä havahduin siihen, että meillä on lihat syömättä pakkasesta vuodesta 2011 lähtien. Onneksi suurin osa jäljellä olevista vanhimmistä pakasteista on enää lihaisia luita, mutta taas noiden luiden ollessa pieniä ja siruisia en niitä halua syöttää koirilleni sellaisenaan. Lopputulemana on se, että keitän lihaisa luut, rapsin lihat luista irti (luut huollella roskin) ja liemestä tulee tattari- tai Yrjölänpuuro. Tämä herkku tarjoillaan kasvissoseen kera..

Nyhtöhirveä?

Nyt olen syöttänyt vuoropäivinä raakaa ja kypsää hirveä, vähän sen mukaan minkä palan olen arponut pakastearkusta lähempää tutkimusta ja jatkojalostusta varten. Jos koirat saisivat valita, niin ne söisivät pelkästään uunissa ylikypsäksi haudutettua lihaa. Koen kuitenkin, että kypsästä ruuasta ei koirat saa samalla tavalla tärkeitä ravintoaineita irti, joten saavat vitamiineja tuolloin purkista ruuan joukossa. Silloin kun ruokin koirani raa'alla lihalla ja kasviksilla, monipuolisesti vaihtelemalla en anna juurikaan lisäravinteita biotiini, Straht, b-vitamiini ja nivelainekuureja lukuunottamatta, joista toisia annan säännöllisesti ja osaa kuureittain.

Ruokaan lisään paljon öljyjä, tällä hetkellä meillä menee kuvassa olevia öljyjä. Suurin osa niistä on vaikutukseltaan samankaltaisia, toisessa vain paremmat arvot kuin toisissa. Nutrolin Nivel moniteho on Usvaa varten ja parin viikon kuuri tuntuu jo oikeasti vaikuttavan.

Lihaa pumeilla menee päivässä noin 1,2 kg yhteensä. Lihan sopivan määrän näkee ulosteen rakenteesta ja hiilareiden ja kuitujen suhteen ulosteen määrästä. Mushin lihapullissa menekki tarkoittaa noin 1,5 pussia päivässä. Keskimäärin olen laskunut että pumien ruokaan menee 1,00-1,50 euroa/koira päivässä riippuen mitä syötän ja miten asian lasken. Leksan ruokaan 0,80-2,00 euro/pvä riippuen muonasta.

Ruokakupin sisällöstä keskimäärin 1/4 on viljaa ja loput 3/4 jaan lihan ja kasvisten kesken. Välillä laitan myös raejuustoja ja AB-piimää mukaan, koska varsinkin raejuustoa on melkein aina jääkaapissa.

Tiistai-illan ruoka. Puuron osuus on oikeasti 1/4, mutta se on lätkäisty kuppiin viimeisenä ja näyttää siksi viedän 1/3 tilasta. Ruuan tietenkin sekoita ennen tarjoilua, muuten tuosta annoksesta syötäisin vain lihat ja rasvat..

Reissuruokana (poislukien mökkireissut) pumit syövät sitä mitä keksin ostaa, yleensä mahdollisimman vähän käsiteltyä/lisäaineetonta ns. teollista ruokaa. Tähän mennessä olen pystynyt vaihtamaan noiden ruuan lennosta lihasta mihin tahansa kuivamuonaan tai laadukkaisiin säilykkeisiin ilman että niiden vatsat reagoisivat asiaan.

Aikaa minulla keskimäärin menee koirien ruuan laittoon max 10 minuuttia, siis jos teen soseet/raasteet ja sen puuron alusta alkaen. Kaikista vaikeinta ja raskainta tässä hommassa on oikeasti niiden kuppien kerääminen sieltä lattialta pois...

Näin meillä syödään, vaikka joku muu syöttäisi varmasti toisin.