Paluu arkeen taas kerran..

..eli Nupun juoksu on ohi. Tällä kertaa Leksu reagoi Nupun juoksuun heti sen alkaessa ja Armas innostui vasta Nupun tärppipäivien ollessa käsillä, eli juoksun 11 pvä. Nuppu lähti sopivasti evakkoon äidilleni pariksi pahimmaksi päiväksi.

Nuppu ei ollut lainkaan kiinnostunut jälkikasvustaan tai Leksasta, mutta Usva-mummelia se ruikutti tekemään jotain asialle. Ajattelin, että Usvakin saa hetken rauhan kun Nuppu on lomailemassa muutaman kilometrin päässä. Armas kuitenkin iski silmänsä Usvaan heti oven sulkeuduttua Nupun jälkeen. Se suukotteli ja seurasi Usvaa kaikkialle ja muutaman kerran yritti selkään. Minun vienolla kiello se lopetti julkiset astumisyritykset, mutta ei päästänyt Usvaa hetkeksikään silmistään. Usvaa ei näyttänyt ylimääräinen huomio haittaavan, sillä kun Armaksen palvova huomio herpaantui mummelista, räpsäytti Usva sitä tassulla naamaan ja pyysi leikkimään. Niin parisko sitten jopa nukkuivatkin vierekkäin. Aino nyt muutenkin on aina iloinen Usvan seurasta ja seurassa, joten mummu oli varsin suosittu. Sama jatkui Nupun palattua kotiin muutaman päivän kuluttua.

Tässä vaiheessa täytyy kiittää siitä, että talossa on huoneita riittämiin koirien tilapäiseen eristämiseen. Tämän kokoista sekalaumaa ei voisi pienissä tiloissa mitenkään eristää koiraystävällisesti. Meillä meni kaikki hyvin kun Nuppu vietti vuoroin aikaa työhuoneessani ja vuoroin muualla talossa. Leksu asusteli makkarissa tai viuhtoi ulkona tarhassaan. Onneksi sattui myös säähaltija suosimaan meitä.

Nupun ollessa juoksutauolla Aino ja Armas keskittyivät treenaamiseen. Armaksella loppui syyskuun aikana peto-kurssi ja nyt palasimme taas tokon pariin. Aino pääsi tekemään sekä agia ja tokoa. Sehän on hieman Armasta jäljessä esteiden opettelussa, joten saa nyt kuroa toisen etumatkaa umpeen. Tässä näkee miten koirat ovat yksilöitä, vaikka niitä kouluttaisi ns. liukuhihnatyönä, eli tekee samat asiat ja saman verran, samalla treenikerralla kunkin koiran kanssa. Toki tässäkin asiassa ihminen on se kuuluisa heikoin lenkki. Huomaan vaativani Ainolta ja Armakselta eri tavalla asioita. Se on ärsyttävää, koska Aino ei mitenkään hyödy ns. "löysäilystä". Onneksi olen tiedostanut tämän asian itsessäni ja työstän sitä.

Aino sai paikan sunnuntain tokoryhmästä ja teinit yhteisen ryhmäpaikan agilityn eskarista. Eskarissa minun on nyt tarkoitus käyttää aluksi vain Ainoa. Armaksen kanssa treenta kahdestaan sitä kuuluisaa hallintaa ja hillintää esteillä, ja tottista kaikkialla missä liikumme. Armaksesta tulee nopea ja innokas, mutta ensin haluan saada sille tekniikan kuntoon matalammassa vireessä ja hallintaa, jotta voimme lähteä rauhallisin mielin ryhmätreeneihin myöhemmin. Tämä koskee sekä agia että tokoa.

Nupulle sain paikan Rally-tokosta, eli sen treenit ovat sitten heti Ainon jälkeen. Tämä viikonloppu menee vielä tasoittuessa juoksun höyryistä, mutta sen jälkeen tulen pitämään Nupun kiireisenä ettei se ehdi kehittää valeraskautta. Sillä on pentujen jälkeen ollut hyvin voimakkaat valeraskaudet ja niihin liittyvää voimakasta mielialan vaihtelua, sen runsaan maidon erittämisen lisäksi.

Leksan ja Armaksen kanssa odotan innolla myös kunnon lumikelejä, jotta voin kaivaa kicksparkin esille. Ehkäpä Ainokin pääsee sitä viimein kokeilemaan, jos löydän sille kunnolla istuvat vetovaljaat jostain.

Usvan kanssa keskitymme pitämään toisemme kunnossa ja hyvällä tuulella, eli seurustelemalla ja hassuttelemalla yhdessä mahdollisimman paljon. Vanhat koirat ovat aarteita ja niitä täytyy vaalia.

Loppuvuoden näyttelyt ja reissut jätän kokonaan välistä ilman pienintäkään tuskaa. Nyt tuntuu, että tärkeintä tällä hetkellä on tasainen ja mukava arki, ilman huonoja uutisia tai ikäviä yllätyksiä. Tämä vuosi on ollut turhan raskas kaikkinensa, vaikka hyviäkin asioita on tapahtunut yhtenään. Tällä hetkellä parhaiten voimaannun perheen/lauman, ystävien ja ihanien harrastuskavereiden seurassa. Kiitos taas kerran kun olette olemassa!