Rallya ja kuulumisia

Armas Kesämies

Maanantai lopulta koitti kaiken kaikkiaan parempana, niin kuin toivoinkin. Ainon leikkaushaava on pysynyt siistinä. Äitni teki Ainolle parannetun version haavahaalarista eikä kauluria ole tarvinnut käyttää ollenkaan. Aino syö hyvin, liikkuu, haukkuu, mutta oletetut jälkipoltot ja maitoa täynnä olevat nisät saavat sen välillä levottomaksi ja piipittäväksi. Silloin auttaa kevyt hieronta ja rentouttava sively. Muuten Aino on viihtynyt tiukasti sohvan nurkassa lepäillen.

Näyttelyn jälkihommien eli ylijääneiden palkintojen palautuksen ja noutamatta jääneiden palkintojen selvittelyn lisäksi meillä oli ohjelmassa odotettu rallytreeni Armaksen kanssa. Voi sitä riemua, kun Armas huomasi minun pukeutuvan treeniliiviin. Edellisen kerran olemme ehtineet kunnolla treenata toissa viikolla.

Tiina oli tehnyt meille mukavan sujuvan radan, jonka toivottavasti osasin askarrella kuvaan suurinpiirtein oikein. 

Nämä olivat Armaksen kolmannet rallytreenit ja sain onneksi pienen pätkän videota suorituksestamme. Valitettavasti puhelimessa ei riittänyt virta koko suorituksen kuvaamiseen. Itselläni on suorituksen kriteerit korkealla, joten kovasti on vielä treenattavaa ja viilattavaa, mutta tekee hyvää nähdä omaa suorittamista jo tässä vaiheessa kuvattuna, ennen kuin ehdin Armaksenkin kanssa opetella erilaisia maneereja. Teimme saman radan kahdesti ja tällä kuvatulla kerralla jo hieman keskittyminen rakoilee molemmilla. Kummasti vieläkin alkaa jännittämään kun tietää suorituksen kuvattavan. Miten sitä sitten mahtaakaan jännittää kokeessa..

Nro3, eli koira eteen ja oikealta sivulle oli ensimmäinen haasta, koska Armas ei ole vielä ymmärtänyt miksi ja miten voisi olla muuallakin kuin sivullani. Tätä pitää nyt oikeasti treenata sheippaamalla.

Nro 4 oli kompa, mihin meinasin heti langeta eikä tuntunut oikeakaan heti löytyvän

Nro 12 oli "juosten" seuraamista ja siinä Armaksen eteneminen oli lähinnä loikkimistä ja minun sellaista hassua paikoillaan juoksentelu. Nämä kaksi kun yhdistää niin..no, katsokaa videolta.

Heinäkuun ajan treeniryhmä on virallisesti tauolla, mutta eiköhän tässä keksitä jotain muuta siihen tilalle. Ainokin toivottavasti pääsee taas treenihommiin kunhan saadaan tikit pois. Saa sekin sitten muuta ajateltavaa.

Rovaniemi INT 2017

Ensimmäistä kertaa aikoihin minulla oli kunnolla aikaa keskittyä seuraamaan pumikehää. Kameran asetukset eivät oikein osuneet kohdalleen päivänvalon vaihtuessa kovasti kehän aikana. Tuomarina oli herttaisen oloinen Christian Stefanescu, joka tuntui pitävän kaikesta mitä näki. Pumeja oli ilmoitettu viisi, joista veteraaniluokan uros oli poissa.

Valioluokka - Urokset

Zennovy Grand Pommac 

VAL ERI VAK1 SA PU1 CACIB VSP

Nuorten luokka - nartut

Napos Csalogány 

NUO ERI NUK2 SA PN3

Zennovy Csimbora 

NUO ERI NUK1 SA PN1 SERT CACIB ROP

Avoin luokka - nartut

Zennovy Minda

AVO ERI AVK1 SA PN2 VASERT VARACA

Elämä heittelee

Minulla oli keskeneräisissä postauksissa mammakoiran kuulumisia, mutta toivoin sitten saavani suoraan tehdä pennuista uutisia enkä sitten lopulta julkaissut sitä. Kaikki ei mennytkään sitten niin kuin piti. Tästä tuleekin surkea alku sille tarinalle, miten toivutaan kun koko pentue menetetään.

Aino alkoi juhannusaattona supistelemaan noin klo 10.00 selkeästi ja säännöllisesti pysyen koko ajan rauhallisena ja hyvävointisena supistusten ajan ja niiden välissä. Kätilämme pääsi heti paikalle avuksemme. Klo 14.30 se ilman ponnisteluja hulautti ulos pienen pienen kuolleen pennun, jonka paino oli alle 100g, kun verrokkina Aino itse painoi syntyessään 275g. Pentu oli sen näköinen, että se oli ollut jo jonkun aikaa kuolleena kohdussa. Tämän jälkeen supistelut jatkuivat tasaisesti noin klo 18.30 asti. Olimme koko ajan synnytyksen alusta yhteydessä eläinlääkäriimme tekstiviesteillä ja lopulta sovimme treffit klinikalle klo 20.00. Ultrassassa ei saatu enää mahdollisten pentujen sydänääniä kuuluville ja koska oksitosiini ei aiheuttanut toivottua tulosta päädyttiin keisarinleikkaukseen. Periaatteessa olisi voitu vielä odottaa, mutta en halunnut missään tilanteessa riskeerata Ainon terveyttä. Kohdusta löytyi yksi kuollut pentu, joka myös oli ollut jo hyvän aikaa kuolleena ja oli jo kiinnittynyt kohdun seinämään eikä siksi tullut normaalisti ulos. Tämän pennun paino oli n. 140g ja se oli muuten ihan hyvin kehittynyt tyttöpentu.

Ainon kanssa kävimme vuorokausilla 47 ensimmäisen kerran kokeilemassa rtg-kuvia, mutta kuvasta ei saanut mitään selvää. Ultrassa tuolloin löytyi selkeät sykkeet pennuilta. Alla olevat kuvat otettiin vuorokausilla 57-58, ja niissä nyt jälkeenpäin (jälkiviisaana) voi nähdä tuon jo silloin kuolleena olleen isomman pennun pitkänä rentona pötkönä ja pienemmän epämääräisemmän pennun, eli tuon ensiksi ulostulleen.

Näin jälkikäteen ajateltuna huomioni siitä, miten Ainon maha ei kasvanut viimeisellä viikolla lainkaan piti paikkansa, mutta tuolloin selitin mahan koon itselleni pienellä pentueella. Kahden pennun pentue ei välttämättä kovin helposti näy ulospäin, kun vertaa emänsä isompaan pentueeseen. Onneksi tuo pieni pentu tuli ulos eilen ja päädyimme sektioon, koska huonolla tuurilla olisimme vain odotelleet supistusten vahvistumista ja lopulta saattaneet menettäneet myös Ainon. Omaan vaistoonsa ja kokeneen kätilön neuvoihin kannattaa luottaa.

Aino tosiaan leikattiin, mutta sen kohtua ei avattu, vaan lääkäri sai taitavasti avustettua pennun luonnollista tietä ulos. Uskoisin ja toivoisin sen nopeuttavan Ainon toipumista. Tällä hetkellä Ainolla on mustan vihreää vuotoa ja lämpöä täytyy tarkkailla. Se saa kipulääkkeitä ja antibioottia. Aino oli ensimmäisen yön levoton ja äänekäs, eli yö jäi minulla hyvin vähäuniseksi. Päivällä äitini oli sen aikaa Ainon seuraneitinä, että pääsin käymään näyttelyssä toteamassa, että palkintopiste oli loistavasti muilla hallinnassa ja sain sen puolesta keveän mielen. Olen samaan aikaan synnytyksen kanssa hoitanut vasemmalla kädellä osuuttani näyttelystä palkintojen ja talkoolaisten osalta.

Tällä hetkellä Aino nukkuu paljon, mutta herätessään on levoton ja ikään kuin etsii jotain. Voi, kun tietäisi mitä koiran mielessä liikkuu tällaisen jälkeen. Itselläni on päälimmäisenä tunteena huoli Ainon toipumisesta ja jossain taustalla suunnaton suru siitä, etten vieläkään saanut itselleni Ainon pentua. Ainon järkevä ja reipas käyttäytyminen koko tämän prosessin ajan on vain vahvistanut minun ajatustani siitä, millainen kultakimpale minulla on käsissäni.

Tämäkin koettelemus taas muistutti minua siitä miten mahtavia ihmisiä minulla on ympärilläni. Kätilomme Iippa (kennel Goldwäscher) oli meidän kanssa koko päivän auttaen, neuvoen ja tukien. Saimme myös uskomattoman hyvän tuen ja avun eläinlääkäriltämme Tuovilta sekä Maikilta, joka tuli kesken juhannuksen vieton auttamaan Ainon leikkauksessa. Puhumattakaan kaikista ihmisistä, jotka ovat osoittaneet myötäelämistä ja joilta olemme saaneet lohduttavia sanoja. Tällaisen epäonnen keskellä sitä voi tuntea itsensä myös onnekkaaksi.

Nyt on sitten purettava pentuhuoneen sisustus ja varastoitava pentutavarat tulevaisuutta varten. Hetken sallin itseni velloa murheessa ja maanantaina viimeistään on taas katse kohti uusia juttuja.

Mejäkauden aloitus

Sillä aikaa kun Aino on kasvatellut mahaansa Nuppu on ahkeroinut.* Meillä piti olla vuoden ensimmäinen mejäkoe toukokuussa Torniossa, mutta koe peruttiin lumitilanteen vakauden vuoksi. Saimme 11.6. pidettävään kokeeseen paikan ja ehdimme käydä kerran tekemässä harjoitusjäljen mökillä, jossa lumi on aina tiukempaan kiinni kuin muualla lähiseutua. Treenijälki oli kutakuinkin 500-600 metriä. Alla videoa treenijäljestä, jossa neljän minuutin kohdalla alkaa mielenkiintoisin osio, eli katkokulma.

Koe pidettiin Mukkajärven maastoissa. Olin lupautunut koeviikonlopuksi keittiöhommiin Mikan ollessa vastaava koetoimitsija. Lauantaina jälkipäivä alkoi klo 10.00 ja kotona olimme ilta seitsemän jälkeen. Sunnuntaina herätys oli julmasti klo 04.30, sillä minun piti olla koepaikalla klo 06.00 keittämässä aamupuuro koeväelle ja laittamassa muutakin aamupalaa pöytään. Päivä jatkui siitä sitten ruokia kokkaillessa ja välillä Armaksen kanssa treenatessa ja ulkoillessa.  Viikonloppu oli siis työntäyteinen meille kaikille. Nuppu suoriutui Mikan kanssa erittäin hyvin omasta osuudestaan, jäljestäen mallikkaasti. Valitettavasti kaadolla Nuppu vain nuuhkaisi sorkkaa ja jatkoi matkaa, eli sen kaatokäyttäytyminen oli vain yhden pisteen arvoinen ja silloin ykköstulokseen ei ollut mahdollisuutta. Pisteitä tuli kaikkiaan 39/50 eli ykköstulos oli käytännössä yhden pisteen päässä. Makauksia jäi myös välistä, mutta edelleenkin katkokulmat ja motivaatio jäljen ajamiseen oli kohdallaan. Kokeen tulostaso kertoi, etteivät muutkaan olleet päässeet vielä kunnolla treenaamaan. Nupun sijoitus oli 3/7 ja kokeen kymmenestä koirasta vain kaksi voittajaluokan koiraa saivat ykköstuloksen. Kotiinviemisiksi saimme söpön pienen pokaalin. Kummasti noilla käyttökokeiden muistoesinellä on enemmän merkitystä kuin muilla pokaaleilla ja kiiltavillä.

Nuppu on nyt ilmoitettu kolmeen, ellei jo peräti neljään seuraavaan mejäkokeeseen. Toivotaan, että jostain saadaan koepaikka. Seuraavissa treeneissä pitää nyt ottaa makauksia ja tehdä sorkasta erityisen mielenkiintoinen. Suunnittelin piilottavani treeneissä makauksille nameja (joko sellaisenaan tai pieniin rasioihin piilotettuina, mutta se edellyttää suhteellisen tuoretta jälkeä ettei mikään eläin ehdi syödä herkkuja. Onneksi ei haittaa vaikka välillä teemme tuoreempiakin jälkiä. Koejälki, jonka Nuppu nyt ajoi, oli reilut 21 tuntia vanha. Olisi joskus mielenkiintoista kokeilla missä Nupulla menee jäljen iän yläraja, mutta sitä en vielä tämän koekesän treeneihin sotke. Kokeilevaa treenausta ehtii myöhemminkin.

* Nupun muista kevään ja alkukesän riennoista pitänee tehdä ihan oma postaus, vaikka uutisevat vähän jälkikäteen sitten tulevatkin.

Armas Nose Work kokeessa

Osallistuimme Armaksen kanssa kerhomme järjestämään NWF-kokeeseen 27.5. lauantaina. Meillä on ihan loistava NW-porukka missä treenaamme ja saimme yhdessä vedettyä mukavasti 20 koiran kokeen läpi. Koe oli Nose Work Finlandin ensimmäinen virallinen 1-luokan koe ja tuomarina toimi Pekka Alamommo. Tänään tuli kokeeseen liittyen hauska yllätys, kun Lapin Kansan sähköinen lehti lävähti näkyville. Olimme päässeet NW-jutun kuvituskuvaan ja videolle!

Minulla ei ollut Armaksen kanssa koetta ajatellen mitenkään erityisiä tulostavoitteita, vaan lähdin testaamaan tämänhetkisen taitotasomme. Ulkotreenejä meillä oli alla vasta pari viikkoa, eli vain muutamat hassut treenit, ja niiden perusteella odotukset eivät olleet kovinkaan korkealla. Armas oli koeaamuna nimensä mukaisesta valmis tositoimiin. Itselleen tyypillisesti se oli hirmuisen hyväntuulinen ja kontaktinhakuinen. Minuakaan ei jännittänyt, niin paljon kuin olisi voinut, sillä koiran into tuntui hyvältä ja rauhoitti minua. Olimme suoritusvuorossa neljäntenä ja koepäivä alkoi sisätiloissa tehdyillä etsinnöillä. 

Ensimmäisenä oli sisätilaetsintä, jossa haju oli kirjahyllyssä. Armas nuuskutti kovasti ja teki hyvin töitä. Näin selkeästi sen olevan hajun perällä, mutta tulkitsin sen ilmaisun liian hätäisesti noin 50cm päässä oikeasta hajun lähteestä. Meidän tuomittiin väärään löytöön. Annoin Armaksen työskennellä loppuun ja sain siltä huomattavasti selkeämmän ilmaisun. Ohjaajan moka, mutta tästä opin kovasti. Aikaa olisi ollut 2 minuttia ja minä hätäilin 31 sekunnin kohdalla. 

Palkkasin koiran leikittämällä hyvästä suorituksesta ja siirryimme seuraavaan osioon. Armaksella tuntui olevan vielä enemmän vauhtia kun se pääsi laatikoille. Oikea haju löytyi 15 sekunnissa selkeällä ilmaisulla. Loppujen lopuksi Armas tuli tässä osiolla toiseksi aikansa perusteella. Näiden suoritusten jälkeen olin niin hyvällä tuulella ja onnellinen koiran työskentelystä, että olisin voinut itkeä ilosta.

Muutaman tunnin odottelun jälkeen pääsimme aloittamaan ulkoetsinnät. Ulkotilaetsinnässä haju oli halkopinossa ja Armas ihan pihalla. Tässäkin oli aikaa 2 minuuttia etsiä ja 1,14 sekunnin kohdalla Armas päätti merkata muutamalla tipalla isoimman pölkyn. Tästä tuli luonnollisesti keskeytys ja kolme miinuspistettä. Siirryimme heti seuraavaksi ajoneuvolle, joka oli traktori peräkärryineen. Armas oli innolla mukana, mutta sitä kiinnosti etsimistä enemmän penkereen alla seisoskelevat ihmiset ja viereisen koirahoitolan ulkotarhoilta tulevat tuoksut. Tuuli oli voimakas, mutta en usko sen haitanneen, jos koira olisi selkeämmin tiennyt mitä olemme pihalla tekemässä. Tässä oli kuitenkin kiva huomata, miten sain Armaksen aina innostumaan ja keskittymään minuun ja etsintöihin ihan vain liikkumalla innostavasti. Hajua ei kuitenkaan löytynyt traktorista 2 minuutissa. Lopullinen sijoitus oli kokonaistuloksissa 18/20 pisteitä 25/100 ja miinuspisteitä kolme, aika oli 06:15, eli jokainen nollattu osa-alue toi kokonaisaikaan lisää osa-alueeseen käytettävissä olleen maksimiajan.

'

Ensimmäinen koe meni siis ohjaajan ja koiran taitojen mukaisesti ja olen suoritukseen siksikin hyvin tyytyväinen. Armas tuntui kisakaverina vakaalta työskentelyvireensä puolesta ja säilytti hyväntuulisuutensa paineistumatta. Kokeen jälkeen pää on raksuttanut treenikuvioita ja kalenteria olen selaillut hieman jo uuden koepäivän löytämiseksi. 

Ajatuksia koe herätti kovasti mm. koejärjestelyiden puolesta, siitä miten tulosten ilmaisua voisi kehittää, tämän hetken sääntöjen ymmärrettävyyttä sekä miten niiden tulkitaa sekä dopingsääntöjen mahdollista tarpeellisuutta, mutta päälimmäisenä ajatukset pyörivät siinä miten laji on loppujen lopuksi nopeuskilpailu, tai siitä on vaarassa tulla sellainen. Itselläni ei sinänsä pitäisi olla pumin kanssa mitään valittamista, koska pumi pystyy tekemään töitä ripeästi mutta tarkasti. Lähinnä mietin lajin säilyttämistä mielekkäänä myös niille ei niin nopeille koirille ohjaajineen. Ettei lajista tulisi samanlaista kilpajuoksua kuin agilitystä, jossa vain tietyntyyppiset koirat ovat niitä, joiden kanssa pärjää kilpajuoksussa aikaa vastaan. Tämän hetken säänöillä virheitä tulee suorituksista yllättävän vähän ja lopullisen sijoituksen virheettömällä suorituksesta määrää aika. Toki luokan nousuun oikeuttavia tuloksia saa kerättyä hitaillakin koirilla, mutta niillä ei niin helposti pääse sitten palkinnoille. Tosin tässäkin pitäisi muistaa, että säännöissä puhutaan kokeesta, ei kilpailusta. Kokeessa mitataan ensisijaisesti osaamista ja toissijaisesti kilpaillaan muita vastaan.

Täältä pääsee lukemaan artikkelin ja katsomaan videon Armaksen ja muutaman muun työskentelystä kokeessa.