lauantai 24. kesäkuuta 2017

Elämä heittelee


Minulla oli keskeneräisissä postauksissa mammakoiran kuulumisia, mutta toivoin sitten saavani suoraan tehdä pennuista uutisia enkä sitten lopulta julkaissut sitä. Kaikki ei mennytkään sitten niin kuin piti. Tästä tuleekin surkea alku sille tarinalle, miten toivutaan kun koko pentue menetetään.

Aino alkoi juhannusaattona supistelemaan noin klo 10.00 selkeästi ja säännöllisesti pysyen koko ajan rauhallisena ja hyvävointisena supistusten ajan ja niiden välissä. Kätilämme pääsi heti paikalle avuksemme. Klo 14.30 se ilman ponnisteluja hulautti ulos pienen pienen kuolleen pennun, jonka paino oli alle 100g, kun verrokkina Aino itse painoi syntyessään 275g. Pentu oli sen näköinen, että se oli ollut jo jonkun aikaa kuolleena kohdussa. Tämän jälkeen supistelut jatkuivat tasaisesti noin klo 18.30 asti. Olimme koko ajan synnytyksen alusta yhteydessä eläinlääkäriimme tekstiviesteillä ja lopulta sovimme treffit klinikalle klo 20.00. Ultrassassa ei saatu enää mahdollisten pentujen sydänääniä kuuluville ja koska oksitosiini ei aiheuttanut toivottua tulosta päädyttiin keisarinleikkaukseen. Periaatteessa olisi voitu vielä odottaa, mutta en halunnut missään tilanteessa riskeerata Ainon terveyttä. Kohdusta löytyi yksi kuollut pentu, joka myös oli ollut jo hyvän aikaa kuolleena ja oli jo kiinnittynyt kohdun seinämään eikä siksi tullut normaalisti ulos. Tämän pennun paino oli n. 140g ja se oli muuten ihan hyvin kehittynyt tyttöpentu.

Ainon kanssa kävimme vuorokausilla 47 ensimmäisen kerran kokeilemassa rtg-kuvia, mutta kuvasta ei saanut mitään selvää. Ultrassa tuolloin löytyi selkeät sykkeet pennuilta. Alla olevat kuvat otettiin vuorokausilla 57-58, ja niissä nyt jälkeenpäin (jälkiviisaana) voi nähdä tuon jo silloin kuolleena olleen isomman pennun pitkänä rentona pötkönä ja pienemmän epämääräisemmän pennun, eli tuon ensiksi ulostulleen.





Näin jälkikäteen ajateltuna huomioni siitä, miten Ainon maha ei kasvanut viimeisellä viikolla lainkaan piti paikkansa, mutta tuolloin selitin mahan koon itselleni pienellä pentueella. Kahden pennun pentue ei välttämättä kovin helposti näy ulospäin, kun vertaa emänsä isompaan pentueeseen. Onneksi tuo pieni pentu tuli ulos eilen ja päädyimme sektioon, koska huonolla tuurilla olisimme vain odotelleet supistusten vahvistumista ja lopulta saattaneet menettäneet myös Ainon. Omaan vaistoonsa ja kokeneen kätilön neuvoihin kannattaa luottaa.



Aino tosiaan leikattiin, mutta sen kohtua ei avattu, vaan lääkäri sai taitavasti avustettua pennun luonnollista tietä ulos. Uskoisin ja toivoisin sen nopeuttavan Ainon toipumista. Tällä hetkellä Ainolla on mustan vihreää vuotoa ja lämpöä täytyy tarkkailla. Se saa kipulääkkeitä ja antibioottia. Aino oli ensimmäisen yön levoton ja äänekäs, eli yö jäi minulla hyvin vähäuniseksi. Päivällä äitini oli sen aikaa Ainon seuraneitinä, että pääsin käymään näyttelyssä toteamassa, että palkintopiste oli loistavasti muilla hallinnassa ja sain sen puolesta keveän mielen. Olen samaan aikaan synnytyksen kanssa hoitanut vasemmalla kädellä osuuttani näyttelystä palkintojen ja talkoolaisten osalta.

Tällä hetkellä Aino nukkuu paljon, mutta herätessään on levoton ja ikään kuin etsii jotain. Voi, kun tietäisi mitä koiran mielessä liikkuu tällaisen jälkeen. Itselläni on päälimmäisenä tunteena huoli Ainon toipumisesta ja jossain taustalla suunnaton suru siitä, etten vieläkään saanut itselleni Ainon pentua. Ainon järkevä ja reipas käyttäytyminen koko tämän prosessin ajan on vain vahvistanut minun ajatustani siitä, millainen kultakimpale minulla on käsissäni.

Tämäkin koettelemus taas muistutti minua siitä miten mahtavia ihmisiä minulla on ympärilläni. Kätilomme Iippa (kennel Goldwäscher) oli meidän kanssa koko päivän auttaen, neuvoen ja tukien. Saimme myös uskomattoman hyvän tuen ja avun eläinlääkäriltämme Tuovilta sekä Maikilta, joka tuli kesken juhannuksen vieton auttamaan Ainon leikkauksessa. Puhumattakaan kaikista ihmisistä, jotka ovat osoittaneet myötäelämistä ja joilta olemme saaneet lohduttavia sanoja. Tällaisen epäonnen keskellä sitä voi tuntea itsensä myös onnekkaaksi.

Nyt on sitten purettava pentuhuoneen sisustus ja varastoitava pentutavarat tulevaisuutta varten. Hetken sallin itseni velloa murheessa ja maanantaina viimeistään on taas katse kohti uusia juttuja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos käynnistä! Jätäthän jälkesi.