Mitä sitä tulikaan tehtyä

..ja mitä on suunnitelmissa

Tällaista kirjoittelin tammikuussa 2012 alkaneen vuoden tavoitteiksi.

Tavoitteet ja toiveet vuodelle 2012

• Säilyttää laumassa jäsenmäärä samana
• Hankkia agilityn A-lisenssi ja käyttää sitä
• Nupulle toinen avo 1-tulos mejässä --> päästä kokeilemaan voittajaluokkaa
• Toko/bh-koe koiran kanssa, ei pelkästään toimitsijana
• suunnitelmallisia ja onnistuneita treenejä agilityssä, TOKOssa, tottiksessa, mejässä, pk-jäljessä..
• Päästä treenailemaan paimennusta useammin kuin kerran
• Säilyttää puutarhassa kaikki kasvit hengissä ja lisätä ruusujen määrää
• Valmistua viimein

Toteutuma

• Lauman jäsenmäärä pysyi samana vuoden loppuun asti, vaikka elokuussa tuntui maailman romahtavan Mimmin diagnoosin myötä.
• Hankin lisenssin ja käytin sitä 5 startin verran. Enempää ei työt antaneet myöten.
• Ei päästy kuin yhteen mejäkokeeseen ja se meni penkin alle, vaikka kokemuksena opettava.
• Ei käyty toko eikä bh-kokeissa, mutta ei myöskään tarvinnut olla toimitsijana. Edistystä siis..
• Onnistuneita treenejä ja edistymistä jokaisessa lajissa, jokaisen kohdalla. Aina ei treenattu niin suunnitelmallisesti kuin olisi pitänyt, mutta loppuvuodesta päästiin siihenkin.
• Paimentamaan päästiin kerran.
• Sain säilytettyä puutarhan hengissä, mutta ruusujen määrä pysyi samana.
• Juu, en valmistunut vieläkään. Tuli taas keskityttyä liikaa töihin. Sain taas ottaa vastaan uusia haasteita työelämässä ja kokea tekeväni mielekästäkin työtä. Kaikilla neljällä työnantajalla.

Lisänä

• Nupulle Pohj Mva, eli sertit Ruotsista ja Norjasta. Tavoistani poiketen ehdin jopa tämän vuoden puolella anomaan valion arvot.
• Päästiin kauan haaveilemaani tokoryhmään ja sitä myötä uutta virtaa treeneihin
• Tapasin uusia ja vanhoja ystäviä sekä tuttavia koiraharrastuksen tiimoilta. Kiitos kun olette olemassa!
• Saimme kennelnimihakemuksen viimein laitettua vireille ja sen pitäisi tulla voimaan samoihin aikoihin kun pennuilla on luovutus.
• Usva hyväksyttiin Kaverikoiraksi.
• Nupun astuttaminen onnistui ja tiinehtyminen varmistui.

Tavoitteet vuodelle 2013

• Varmistaa Nupun mukuloille suotuisa kasvuympäristö ja lähtökohdat maailman valloitukseen.
• Suoda Mimmille sen ansaitsema vanhuus ja viimeiset ajat.
• Hankkia Nupulle kaksi puuttuvaa cacibia.
• Tokon alo-koe Nuppusen kanssa.
• Mejän avo 1 Nupulle ja kokeilla voi-luokkaa.
• Usvan kanssa hauskoja yhteisiä hetkiä kaverikoiratouhuissa.
• Paimennushommia useammin kuin kerran kesässä
• Pelastaa kasvimaa paukkupalsami invaasiolta ja istuttaa hyötykasveja. Tämä kaikki ennen lumentuloa..
• Saada iso G valmiiksi ja haalia kasaan puuttuvat kurssit toukokuun loppuun mennessä.
• Hauskoja treenihetkiä kaikkien koirien kanssa.

Meille tulee pentuja!

Nuppu ultrattiin torstaina ja todettiin, että pentuja tulee kuin tuleekin. Seitsemän ultrassa näkyi, mutta ultraaminen on aina vähän epämääräistä, mitä tarkkaan lukumäärään tulee. Uskoin vahvasti koko ajan sen olevan tiineenä, mutta en kuitenkaan uskaltanut elätellä liikoja toiveita. Sen verran odotettu ja toivottu pentue tämä meille on.

Nuppu on viimeiset kaksi viikkoa ollut kovin raskautetussa tilassa. Ensin sillä oli hirveä ahmimisjakso ja sen jälkeen alkoi aamupahoinvointi sekä syömättömyys. Tänään alkoi onneksi taas ruoka maistua. Keittiössä leijailee hilpeä keitettyjen lihoja ja sisäelimien tuoksu. Piparkakut ja muut jouluherkut kuuluisivat tuoksua tähän aikaan vuodesta, mutta ei meillä. Meillä hemmotellaan tulevaa äitikoiraa.

Nuppu oli jotensakin liikuttavan näköinen aamuisin ruokakupillaan. Sen huonovointisuus tuntui vain pahenevan ruokakuppia katsoessa. Syömättömyydestä emme kuitenkaan tehneet numeroa. Tarkkana piti vain olla, sillä Mimmi ja Usva olisivat aina tilaisuuden tullen iskeneet Nupun hylkäämälle kupille. Täytyy kyllä myöntää, että Mimmin ja Usvan vyötäröt ovat kummasti pullistuneet samaa tahtia Nuppusen kanssa. Nyt kun sen huomasin, niin asialle pitää taas tehdä jotain.

Säät eivät ole juurikaan hemmotelleet meitä. Täällä on ollut taas koko viikon -20' C. Kukaan koirista ei ole halunnut liioille lenkeille, enkä myöskään ole raskinut tehdä pörröisille pumpeloilleni joulukampauksia. Saisi olla hieman lauhempaa siihen, eli pitäkööt palttoonsa. Voi tietenkin olla, että jo huomenna kyllästyn ruokottomiin karvanaamoihin ja leikkaan niiden turkit. Ukonkin joulupukin parta sai kyytiä viikolla.

Rati riti ralla, tuli talvi halla..

Kulunut viikko on hemmotellut tai piinannut meitä kunnon pakkasilla (-20'C). Meidän lenkit ovat olleet hävettävän lyhyitä ihan siitä syystä, etteivät koirat ole tarjenneet olla ulkona. Ensimmäiset kunnon pakkaset ottavat aina lujille. Meille kaikille.

Pakkaspaivinä olemme yleensä käyneet melkein joka päivä hallilla treenailemassa, mutta nyt ei olla sitäkään tehty. Rovaniemellä on merkkejä täi- ja kennelyskä aallosta ja nyt kaiken varalta vältellään paikkoja, missä liikkuu paljon koiria. Osittain samasta syystä jäi nyt messari väliin. En siis jaksanut lähteä sinne edes turistiksi. Lauantaina varmaan tuntuu pahalta, mutta minkäs teet. Kaikkia tarttuvia vihulaisia yritetään siis vältellä Nupun ja Mimmin vuoksi. Lisäksi saunatilojen ollessa keskeneräiset minua ei huvita alkaa pesemään koiria 30 litran vesivaraajan voimin. Eli yritetään elää niin, ettei saada mitään ylimääräisiä öttiäisiä koiriin. Joku saattaisi sanoa ylivarovaisuudeksi tai hysteriaksi, mutta meille se on realismia.

Kotona ollaan treenailtu. Kävin viikko sitten tokon valmennusryhmän treeneissä ilman koiraa ja sieltä tarttui mukaan treenattavia asioita ja hyviä vinkkejä. Niitä ollaan nyt aloitettu työstää Nuppusen kanssa. Juoksun loputtua koiralla on taas sama hyvä työskentelyvire päällä, vaikka keskittymistä hieman häiritsee uutetan oireeana suunnaton ahneus. Namien perään se on aina ollut, mutta nyt se on mennyt uuteen ulottuvuuteen. Onko se nyt sitten normaalia juoksunjälkeistä ahneutta vai mahdollieen tiineyteen liittyvää. Sen kun osaisi sanoa.

Keskiviikkona saimme esimakua vuodenvaihteen hulinasta. Jossain alettiin ampua raketteja ilta kuuden aikoihin ja puolelta öin keskustassa oleva ostoskeskus ampui rahoja taivaan tuuliin tyylillä. Pauke kuului meille todella hyvin. Leksu teki ensimmäisestä paukkeesta kunnon hälytyksen, jota pumit peesasivat. Kun Leksu lopetti hälytyksen, niin rauha oli  taas maaassa. Usvaa tarkkailin, mutta se oli kuin mitään ei kuuluisi. Puolenyön paukkeeseen kukaan pumeista ei herännyt. Leksu kuului alakerrassa sanovan pari kertaa mielipiteensä möykkään, mutta sekin rauhoittui heti. Nuppu ja Mimmi eivät nyt yleensäkään paukkeesta välitä, mutta Usvalle ne ovat olleet kauhistus. Tänä vuonna pääsevät taas mökille hyvissä ajoin koko porukka juhlakansaa pakoon. Koiria ei haluta turhaa stressata, varsinkin kun meidänkin talon vierestä ampuu melkein koko Rantsun väki rakettinsa.

Kohta on taas se aika vuodesta kun pitäisi kasata yhteen kuluneen vuoden tekemiset ja miettiä mitä tavoittelee vuodelle 2013. Ehkäpä ennen ensi vuoden tavoitteiden asettamista käytän Nuppua ultrassa. Siihen on enää noin 2 viikkoa. Sen jälkeen voi hieman tarkemmin suunnitella tulevaa.

Melkein unohtui kirjoittaa meidän kaverikoirakurssista, minkä kävin Usvan kanssa. Lyhyestä virsi kaunis. Usva hyväksyttiin kaverikoiraksi marraskuussa ja nyt odotellaan ensimmäistä vierailuamme, mikä on viimeistään tammikuussa. Linkistä löytyy lisää toiminnasta http://rovaniemenkaverikoirat.blogspot.fi

Kaverikoiratesti oli varsin simppeli Usvan kaltaiselle kohteliaan ystävälliselle koiralle. Toivottavasti pääsemme nyt sitten tuottamaan muillekin iloa.

Leksun kanssa ollaan päästy mukavaan agilityvireeseen. Sen kanssa on todella hauska treenata agia. Teknisesti Lex ei osaa mitään hienoja juttuja, mutta koiran irtoaminen ja työskentelyinto tekee treenaamisesta hauskaa. Pitänee vielä opettaa vanhenevalle koiralle oikeanlainen puomin alastulokontakti ja keskittyä sitten parantamaan omaa ohjaamista. Kisaamaan ei sen kanssa enää aleta. Koira on iso ja raskas, ja ikää tulee mittariin maaliskuussa 8 vuotta. Perushallinta ei myöskään ole sillä tasolla, että lähtisin sen kanssa luottavaisin mielin kisakentille. Meidän treenit alkaa sillä, että hajujen perässä haahuileva koira haastetaan tekemään töitä. Käynnistymisvaikeuksien jälkeen homma toimii ja molemmilla on kivaa.

Mimmin vointi on entisensä. Se kulkee mielellään mukana, pitää huolen ruoka-ajoista ja on muutenkin seurallinen. Pissalla käytän sitä varmuuden vuoksi noin 3 tunnin välein, koska vaikuttaa että rakko täyttyy nopeaa. Haluaa siis itse ulos n. 4 tunnin välein. Yöt se kyllä jaksaa nukkua ihan rauhassa. Tiheä ulkona käyttäminen ei onneksi ole ongelma, sillä kaikki ovat sitoutuneet vanhan koiran hoitoon ja pidempien työvuorojen ajaksi koirat pääsevät tarvittaessa edelleen vanhempieni luokse päivähoitoon. Toki, muutenkin vanha koira vaatii erityistoimia ja muistamisia. Lääkkeet pitää (tulehduksen estolääke, urinaid ja miniannos särkylääkettä) muistaa antaa iltaruuan yhteydessä ja portaissa pitää huolehtia, ettei mummokoira arvioi askelmia väärin. Varsinkin vintin kiertyvissä portaissa pitää katsoa tavallista tarkemmin Mimmin kulkemista. Jostain syystä se mielellään laskeutuisi alas siitä kohtaa, missä portaiden leveys on pienimmillään..

Sänkyyn se edelleen pääsee itse ja autoon sen pyrin nostamaan, koska se ei selkeästi aina näe mihin se hyppää. Mimmi pitää laittaa autoon ensimmäisenä, sillä se ei millään malta odottaa omaa vuoroaan. Jos siis hiukankin hidastelee, niin koira on jo hypännyt autoon ja pahimmassa tapauksessa törmännyt kevythäkin oveen.

Tiedän, että Mimmin ikäisen koiran moni olisi jo vuosikin sitten pistänyt pois. Minä en koe vanhuutta sairautena, mutta en myöskään halua koirani kärsivän yhtään ylimääräistä. Toki, vanha koira ei pysty siihen mihin nuori koira, eikä sillä ole enää mitään varsinaista käyttöarvoa, siitä on huolta ja vaivaa. Minulle koira on kuitenkin arvokas omana itsenään. Se ei ole hyödyke, jonka voi viskata roskiin kun se on tullut epäkuntoon tai ei näytä enää nätiltä. Tällä hetkellä, elokuusta tähän päivään Mimmillä on ollut yksi huono päivä kipeän selän vuoksi ja loput se on viettänyt normaalia pirteän vanhan koiran arkea. Loputtomiin tätä ei jatku, mutta kun luopumista on tehnyt ensimmäisestä syöpädiagnoosista lähtien (2005) asian kanssa alkaa jo olla sinut. Ollaan kiitollisia kaikista yhteisistä hetkistä.

 Rkk:n kisakuusen asukas

Nuppu on onnistuneesti astutettu

Otsikossa tulikin tärkein. Meillä alkaa nyt sitten jännät ajat, kun odotellaan tuottaako etelän reissu tuloksia.

Astutus meni varsin vaivattomasti. Mano tiesi mitä pitää tehdä ja Nuppu oli varsin halukas. Onneksi olimme jo keskiviikkona liikkeellä, sillä torstaina uros oli jo sitä mieltä että otollisin aika oli jo mennyt. Torstaina Nuppu olisi kyllä edelleen antanut, ja se oli melkeinpä epätoivoisen tyrkky. Olisi varmaan pakottanut uroksen astumaan, jos olisi vain pystynyt. On helppoa "asioida" uroksen kanssa joka tietää mitä on tekemässä, eikä turhaan astu kaikkea mikä liikkuu.

Lähdimme keskiviikkona reissuun aamu viideltä, eli kökötimme ensin 12 tuntia autossa ennen kuin pääsimme uroksen luokse Espooseen. Matka ei kuitenkaan näyttänyt rasittaneen Nuppua. Melkeinpä päin vastoin. Sen verran tarmokkaasti se jaksoi leikkiä ja heilua hellunsa kanssa. Nuppu on kyllä harvinaisen rento reissukoira, eli se oli tainnut taas nukkua koko matkan pienessä pinkissä kevythäkissään. Emäntä ja isäntä alkoivat kyllä olla melko väsyneitä jo alkuillasta. Kummasti sitä kuitenkin jaksoi vielä illastakin istua pikkutunneille hyvässä seurassa. Tarkoituksena oli tavata tuttuja ja shoppailla reissun aikana, mutta jotenkin aika meni taas niin nopeaa ettemme ehtineet kuin käydä kylästelemässä kasvattajan luona. Ehkä puolille päivin nukkumisella oli jotain osuutta kerkeämättömyyteen. Lauantaina lähdimme taas aamu viideltä paluumatkalle ja olimme jälleen tasan 12 tunnin kuluttua kotipihalla. Kahden pysähdyksen taktiikalla reissu meni jotensakin jouhevasti.

Nupun onnistuneen astuttamisen seurauksena jätän kaiken varalta messarin näyttelyn väliin. Ainakin Nupun osalta. Meidän omaa reissuun lähtemistä vielä arvotaan. Toivottavasti parissa viikossa unohtuu matkanteon raskaus ja innostumme lähtemään uudelle koetukselle. Täytyy sanoa, ettei tuon välin ajaminen mitään herkkua ole, mutta kun aina hakee sitä parasta mahdollista niin sen eteen täytyy sitten vähän nähdä vaivaa. Messariin ilmoitin Nupun alunperin pienellä riskillä, sillä toivoin juoksun alkavan vasta ihan marraskuun lopussa tai joulukuun alussa. Hyvä näin.

Mikäli pentuja nyt sikiää, niin maailmaa ne putkahtaisivat tammikuun neljännellä viikolla.

Treenitauko(?)

Pahentaakseen pentukuumeilua Nuppu aloitti juoksunsa melkein päivälleen 7kk edellisestä juoksusta. Ensi viikolle on hankittu vapaata ja suuntaamme treffeille Espooseen.

Juoksu katkaisi sopivasti meidän treeniputken ja pakottaa meidät tauolle ainakin agilitystä toistaiseksi. Tokoa treenaillaan niin pitkään kuin Nuppu malttaa ottaa treenit vakavasti. Edellisen juoksun aikaan se oli varsin pitkään hyvässä treenivireessä. Katsotaan nämä juoksut ja etelän reissun tulokset sitten omanaan ja treenataa sen mukaan mikä on järkevää. Tauot eivät tee koskaan koiralle pahaa. Ollaan kuitenkin nytkin treenattu kaksi kertaa viikossa ohjatuissa ja siihen päälle pari omatoimitreeniä hallilla sekä kotitreenit. Mie olen niin innoissani tokoilusta, että varmaan tulen kulkemaan ryhmässä kuunteluoppilaana, vaikka Nuppu nyt onkin tauolla. Samalle päivälle kun sattuu olemaan spanieliagility, jossa olen kouluttajana.

Kummasti sitä päätyi takaisin siihen mistä lähti, eli agikoutsiksi, vaikkka jossain vaiheessa tuntui että se on nähty ja tehty. Pk-puolella olo on tuonut kaivatun vaihtelun ja uudisti kummasti ajatuksiani koiran kouluttamisesta. Spanieliagilitya on nyt eka kerta takana, ja en edelleenkään ole saanut mielestäni pois sitä autuuden tunnetta, mikä tuli kun kuusi koiraa treenasi hallissa ilman meteliä ja turhaa ääntelyä ja vouhotusta. Hallissa vain humisi iloinen äänetön tekemisen meininki. Ohjaajatkin olivat loistavia! Spanieleita tarjouduin kouluttamaan, kun en kestänyt ajatusta että loisisin yhdistyksen jäsenä ja keräisin edut tekemättä mitään. Kun on nähnyt miten paljon yhdistyksissä tarvitaan talkoilijoita erilaisiin asioihin, niin ei vain enää osaa vain olla pelkästään jäsenenä tuottamatta mitään yhdistykselle. Paha tapa, mikä kuluttaa pidemmän päälle. Mietinkin tarkkaan mihin lähden mukaan..

Muutama postaus sitten taisin kirjoittaa esiin (tai sitten vain rivien väliin) väsymiseni talkoiluun, mutta kummasti kun vuoden vaihteen lähestyessä sitä unohtaa kaiken ja alkaa suunnitella uutta koekautta. Nyt sitä ollaan taas mukana näyttelytoimikunnassa ja mietin luonnetestejä ja jopa pk-kokeita järjestettäväksi. Toivottavasti kukaan ei innostu suunnitelmistani ja ne kuivuisivat kasaan. Jos pentusuunnitelmat totetutuvat, niin siinä on minulle työmaata ihan nokko, sillä haluan sen homman hoitaa niin hyvin kuin vain pystyn. Varovaisesti täytyy myös miettiä kesän ja syksyn kokeita Nuppuselle.

Treenejä olen kirjoitellut tänne nyt huonosti, sillä lokakuusta olen taas käyttänyt aktiivisesti Canis Tempus-treenikalenteria. Sinne on ollut näppärä kirjata kaikki treenit heti tuoreeltaan ja seurata miten välitavoitteiden saavuttaminen onnistuu. Muutamia treenivideoita olen myös kuvannut itselleni avuksi ja yhden jopa uskallan laittaa tähän.

Videolla on meidän ekat kaketreenit ja siinä on vielä melkein kaikki pielessä. Tehdään siis ihan perustreeniä. Keskityn kyttäämään takajalkoja ja kehuminen myöhästyy ja välillä tulee palkattua vaikka takajalat liikahtavat. Tavoitteena on siis, ettei takajalat liiku milliäkään, vaikka koiran asento muuttuu. Onneksi ollaan tuosta nyt hieman edistytty ja Nupulla alkaa jo olla lihasmuistissa miten mennään oikeaoppisesti maahan-seiso, maahan-istu, istu-seiso jne. Muutama nätti suoritus tuossakin kuitenkin jo näkyy. Kaikista mukavinta tuossa on Nupun into tehdä töitä, vaikka tuokin on kuvattu pikkutunneilla kun mummokoirat jo nukkuvat.

Toinen video loppukevennykseksi. Se herätti facebookissa hilpeyttä ja yhdessä katsojassa jopa suuttumusta. Videolla näkyy meidän normialoitus omatoimitreeneille. Yleensä lämmittelykävelyn jälkeen koirat saavat hetken hillua ja purkaa itseään leikkimällä. Tämän jälkeen alkaa työnteko. Leikkivät siis sen ajan, mikä minulla menee treenikamppeiden järjestelyyn ja treeniliiviin pukeutumiseen. Se on meidän aloitusrutiini, mitä ei tosin tehdä ennen ohjattuja treenejä. Ohjatuissa meillä on toisenlaiset rutiinit. Sain siis kritiikkiä siitä, että tyhmyyttäni rikon koirani tuolla ja saan aikaan ongelmia opettaessani koirat tekemään esteitä miten haluavat ja vielä jättämään suorituksen kesken. Analyyttisenä ihmisenä otin tietenkin kritiikin vastaan ja lähdin purkamaan sitä osiin ja miettimään onko syytä muuttaa toimintatapoja.

Se, miksi annan koirieni leikkiä treenikentillä ja halleissa on se, että haluan luoda koirilleni hyvän fiiliksen paikasta. Mimmi sysäsi tavan aluilleen. Se ei koskaan ikinä saanut leikkiä treenikentillä muuta kuin minun kanssa (ja olin silloin vielä kokematon ja huono leikittäjä). Sain liialla totisuudella aikaan koiran, jolla ei ollut kivaa kentällä ja halleissa, jos siellä oli sattunut jotain pelottavaa. Vanha kasvihuone paukkui ja rätisi ja ulkokentillä ammuttiin. Vuosia maaniteltuani x syystä säikähtänyttä koiraani olemaan hallissa tai kentällä kanssani päätin, että seuraavilla koirillani tulee olemaan treenipaikoilla superkivaa. Sattui sitten mitä tahansa. Usvan kohdalla se ei onnistunut niin hyvin kuin toivoin, koska sillä oli kaverina Mimmi, jolla ei ollut perusolettamuksena että aina on superkivaa. Usvalla oli hallissa melkein aina kivaa, mutta Nupun kanssa pääsin (Usvan avulla osittain) siihen perusajatukseen että treenitiloissa on aina kivaa. Sattui mitä tahansa. Sinne on kiva mennä ja siellä on kiva tehdä töitä.

Koirien vapaa puuhastelu ei ole koskaan vielä vaikuttanut negatiivisesti siihen miten ne tekisivät minulle töitä. Meillä on selkeä raja koirilla milloin ne ovat omalla ajalla vapaalla ja milloin tekevät töitä. Minua ei haittaa, vaikka ovatkin omatoimisia ollessaan vapaalla. Samaa omatoimisuutta kaipaan välillä yhdessä treenaamiseen, varsinkin agilityssä. Minulla valitettavasti ollut tapana tappaa koiriltani omatoimisuus ja opettaa ne avuttomiksi. Toisaalta, jos tuolla saan agilitykoirani pilalle, niin niitä ei silloin ole tarkoitettu vakavasti otettaviksi agilitykoiriksi. Saavat sitten ihan vapaasti pilaantua ja vain nauttia agilityntapaisesta puuhastelusta.Viime hallitreeneissä yllätin Nupun tekemästä yksinään pussia, mikä on ollut sille vaikea este. Olin itse keskittynyt hallin keittiön järjestelyyn ja havahduin siihen, että oli pahanenteisen hiljaista. Kurkin nurkan takaa koirieni sijaintia ja huomasin Nupun omatoimiset pussitreenit. Onneksi kangas on niin jäykkä, ettei sillä ollut mahdollisuutta jäädä sinne jumiin. Kovin nätisti ja ajatuksella se pussia teki ja riemu, mikä sillä oli pussista ulostautuessa oli mukavaa katseltavaa.

Toinen kritiikin aihe koski onnettomuusriskiä, kun koirat väistävät toisiaan pienessä tilassa. Ystävää lainaten mitä vain voi tapahtua missä vain. Meillä vakavimmat onnettomuudet ovat sattuneet kotona kun koira on tippunut sängyltä rapsuteltuan itseään liian hartaasti (polven ristiside rikki), tai silloin kun ihminen on puuttunut koiran liikkumiseen ja aiheuttanut sen, että koira on siistin hallitun loikan sijasta tyyskähtänyt trimmauspöydältä nokalleen lattialle (etuhampaat irti). Metsäriekkumisissa kaatuminen oksaan tai kivenkoloon (revähdyksiä). Koira-aidassa törmäys omenapuun oksaan (silmäkulma auki). Suurimmaksi osaksi koirat ovat selvinneet ehjinä, ja vähiten vaurioita on tullut silloin kun ovat saaneet itse liikkua ihmisten puuttumatta asiaan. Itse pyrin luottamaan siihen, että koirat itse osaavat arvioida riskin kun liikkuvat vapaasti ja leikkivät keskenään. Aina sitä tietenkin ottaa tietoisen riskin kun päästää villiintyneen lauman vapaaksi, oli paikka mikä tahansa ja koirat kuinka hyvin koulutettuja ja hallinnassa.

Ilmoittauduin ensi viikonloppuna pidettävälle kaverikoirakurssille. Jännityksellä odotan mahdoimmeko mahtua mukaan. Usvan kanssa olisi siis tarkoitus päästä kaverikoirailemaan.

Pentukuumetta ilmassa

Nuppu ja Usva leikkivät

YouTubesta löytyi pari vanhaa videota, minkä olen koiristani askarrellut. Tästä näkee hyvin, miten passiivinen leikkijä Usva on taisteluleikeissä. Usva rakastaa leikkimistä, mutta taisteluleikeissä se on opetettu tuollaiseksi väärin leikittämällä. Minä olen siis ollut liian aktiivinen ja hallitseva leikittäessa. Sen jälkeen kun huomasin virheeni, olen saanut kovalla työllä (mm. itseäni laskemalla) Usvan repimään rättiä yms. hieman ponnekkaammin. Muiden kanssa se kyllä taistelee.

Nupulle Usvan kaltainen leikittäjä on ollut varsinainen lahja. Nupusta on kehkeytynyt varsin aktiivinen leikkijä kaikkinensa. Se innostuu leluista, ja pelkästään jo minustakin, eli voin palkata sen leikittämällä ilman lelua.

Pentukuumetta on tosiaan ilmassa. Videon uudelleen löytäminen vain pahensi sitä. Se hyvä puoli kuumeilussa oli, että sain viimein tehtyä kennelnimihakemuksen. Ei ollut helppoa päättää nimivaihtoehtoja, ja ihan sen vuoksi hakemus on pyörinyt kuukausia pöydälläni. Muutenkin päivän aikana sitä on huomannut useaan otteeseen pähkäilevänsä Nupun toivottavasti tulevaa jälkikasvua ja nyt iltasella piti taas katsella Manon luonnetestivideoita. Harvoin lt-videot aiheuttavat niin hyvää mieltä, kuin kyseisen koiran suoritukset tekevät. Videot eivät ole valitettavasti netissä, mutta kaikki kiinnostuneet saavat varmasti ne nähdä.

Koska Vuodatuksen palvelimelta ja samalla vanhasta blogistani on kadonnut kaikki Nupun pentukuvat, niin laitan tähän muutamia kiusaamaan itseäni.



Sen Oikean tuntee..

Lisää lääkkeitä ja menneiden muisteloa

Mimmin lääkevarasto ehtyi, siis pissatulehduksen estolääkkeet, vaikka luulin niiden kestävän loppuun asti. Mummokoira ei onneksi anna periksi. Lääkekaapin täydennyksen jälkeen pääsimme viikonlopun viettoon. Mökillä mummeli juoksenteli, varasti ruokaa ja hillui muuten vain. Ulkona se viihtyi, sillä se kyttäsi Leksun luuta. Lenkille lähti ja kulki reippaasti metsäreitin tätini mökille. Siellä ruukataan aina tarjota siankorvia koiravieraille. Viimeksi kirjoittelin, ettei se mielellään lähde metsälenkeille, mutta yleinen liikkuvuus parani turkin alasajan ja hieronnan jälkeen huimasti. Nyt Mimmi on pari viikkoa heilunut BOT-verkkoloimessa ulkona ja mökillä se on sillä yllä kaiken aikaa. On siis loimeilun aikana muuttunut sen verran vetreäksi, etten kohta uskalla riisua siltä koko rättiä laisinkaan. Sen verran uutta Mimmissä huomasin, että sen kirsusta on lähtenyt lisää väriä ihan viikon aikana. Vuosien varrella sille on tullut muutamia vitivalkoiria länttejä, mutta nyt niitä oli tullut reilusti lisää. Olisi mielenkiintoista tietää mistä sekin johtuu.

Mökillä oli järvi jo muutaman sentin vahvuisen jään peitossa. Usvaa kiinnosti kovasti rannan jäätilanne, mutta onneksi uskoi kerta sanomisella eikä yrittänytkään jäälle. Usvan yksi intohimo on lätäkoiden jääpeitteen rikkominen ja nykyään jää kuin jää saa saman riemun aikaan. Yksin sitä en kyllä rannalle jättäisi valvomatta tähän aikaan vuodesta. Nupulle oli heti alusta selvää, ettei jäälle parane mennä. Entisestään se selventyi kun venettä irrotettiin järven hyytävästä syleilystä. Koiran huoli oli käsin kosketeltavissa, kun äidilläni humahti kumppari jään läpi.

Usvan on perheen koirista se potenttiaalisin heikkoihin jäihin hukkuja tai kelkan tai vastaavan yliajama. Sillä ei ole pienintäkään huolta siitä, että joku tai jokin voisi sitä uhata. Teillä se ei väistä kovinkaan helposti mitään, ja ihan arjessa sen huomaa siinä miten helposti se tulee tallottua tai istuttua littiin. Mökillä alkoi jo naurattaa, kun lattiaa lakaistaessa koiraa piti harjalla työntää pois tieltä ettei menisi vahingossa roskien mukana rikkalapioon. Usva ei edes meinannut huomata, että sitä tuupittiin syrjään. Niin keskittyneesti se kuunteli ihmisten jutustelua, yrittäen poimia sieltä tuttuja sanoja kuten "korva" ja "herkku".  

Laiskoina emme ole olleet vaikka melkein lomailin taas viikon. Treenipäiväkirjaan on kertynyt jo kolmisen viikon ajalta treenit/päivä tai vähintään joka toinen päivä. Eli olen päässyt hyvään vauhtiin. Tokon valmennusryhmän juttuja treenataan innolla ja agilityssä ryhmätreenit alkavat pikkuhiljaa toimia. Nyt ollaan päästy jo hyppykorkeudessa 55cm. Varmuudeksi käymme vielä asiantuntija opissa hyppäämisen suhteen. Omaan silmään Nupun tekniikka näyttäisi ihan kelvolliselta, mutta eipä sitä itse aina näe kaikkea, varsinkin kun ohjaa koiraa samaan aikaan.

Eilen päädyin katselmaan omia kisavideoita vuosilta 2003-2012. Kylläpä tuli ikävä nuorta Mimmiä ja Usvaa. Vuosien vaikutus näkyi selvästi videoilla. Vaan eipä kuluneet 9 vuotta olleet säästäneet minuakaan. Kamala miten kolmenkympin kriisi alkaa pikkuhiljaa pukata, vaikka tässä on kuitenkin muutama vuosi vielä aikaa keksiä kaikenlaista hullutusta. Mimmin videoissa näkyi selvästi miten koira välillä hyppi ihan eri tavoin. Ne radat, missä hyppy kulki oikein myös kaikki muut toimi, ja radat missä hypyt olivat turhan korostuneita tuli muitakin virheitä. Voi, kunpa sitä olisi silloin tiennyt ja ollut viisaampi koiran lihashuollon suhteen. Usvan kisaratojen vauhtia ihan hämmästyin, välillä piti katsoa onko video nopeutettu. Niin kevyesti ja nopeaa koira teki töitä. Lisäksi minun on katsottava peiliin ja keskusteltava itseni kanssa siitä, miksi Usva on alkuvuosien radoilla paremmin hallinnassa kuin myöhemmillä kisaradoilla. Tuntuu ihan pöljältä, että osa kisaradoista oli sellaisia, etten ollut katsonut niitä lainkaan jälkikäteen. Pitää vielä kaivaa esille kaikki vanhalla videokameralla kuvatut radat ja fiilistellä niiden kanssa. Jännä miten videoiden myötä melkein kaikki kisaradat ja niiden tunnelmat tulivat elävänä mieleen. Paras video oli torkin kisoista, missä eläisuojeluhenkinen häirikkömummo karkaa radalle kesken minun ja Mimmin suoritusta. Se pitäsi melkein laittaa nettiin..

Tarkoitukseni oli kirjoittaa yksityiskohtaisesti kaikki tehdyt treenit tähän postaukseen, mutta yleinen lätinä vei taas voiton.

Tässä vielä muutama kuva vuosien takaa




Vuosi 2004 ja mätsäriä ruusukkeiden lajittelua. Usva jälleen kerran tapahtumien keskepisteenä

Tällä porukalla ei ollut koskaan tylsää hetkeä yhdessä. Ikävä on.

Parikilpailu vuodelta 2004

Hirveästi lihaa

Tämä postaus on omistettu meidän viikonlopun mökkeilylle ja hirvenlihasavotalle. Meillä on ollut ongelmana liian täysinäinen pakastin ja päätimme lopulta ratkaista ongelman purkittamalla hirvenlihaa vanhemmasta päästä.

Miksi tämä on koirablogin aiheena?

Mimmi voi kertoa vastauksen..



Hirveän intensiivinen tuijotus..

Hirvenliha on koirien mielestä syksyn parasta ruokaa. Se menee raakana ja kypsänä. Tosin nyt sitä on sitten 80 säilyketölkkiä kypsennettynä. Helppoa ruokaa ihmisille, mutta koirat lopuksi tulevat ne tässä syksyn ja talven aikana syömään. Jonkun mielestä hyvän lihan haaskausta, mutta äärimmäisen helppoa reissu- ja laiskanpäivänruokaa  koirille. Kaiken lisäksi omatekoisista säilykkeistä tietää mitä niissä on ja mitä ei ole.  Eilen tein juustoisen makaroonilaatikon purkkihirvestä ja koirien mielestä se onnistui loistavasti. Itse en ehtinyt vielä sitä maistaa, kun piti lähteä töihin.

Nuppu toimi laadunvalvojana

Lauantai meni hirvenlihankäsittelijän assistenttina ja sunnuntaina pääsimme nauttimaan metsässä olosta. Mimmi nautti koko viikonlopun mökkeilystä, siis mökin keittiössä nuuhaamisesta. Ei tainnut mummeli montaa hetkeä päikkäreitä nukkua. Illalla se piti komentaa keittiöloukusta pois, omaan petiin nukkumaan. Vasta kotona se sai säilykkeiltä rauhan.

Mimmin ollessa lihamestareiden maskottina kävimme Usvan ja Nupun kanssa pienellä metsäretkellä, joka taas päättyi jotenkin kummasti rantaan. Vesi vetää..

Ja ne penteleen kivet..

Toisilla ne olivat onneksi niin isoja, etteivät mahtuneet suuhun.

Usva alkoi taas viime viikolla ontua leikattua jalkaa. Liekkö liukastunut tai jotain. Se syö nyt  lyhyen kuurin samoja särkylääkkeitä, mitä Mimmikin napsii. Mökillä kirmailu maittoi entiseen tapaan.

Mimmi ei tosiaan enää halua lähteä metsälenkeille. Toisaalta on helppoa jättää se matkasta, jos sillä on kotosalla seuraa. Remmilenkeillä se kulkee kiltisti matkassa, mutta irti päästyään se ottaa ja katoaa heti kun selän kääntää. Mökillä se ei niin haittaa, kun koira näyttää edelleen tietävän minne on menossa. Ei puhettakaan että pitäisi sitä taajamassa enää irti.

Treenasimme myös mökillä. Lauantaina otin Nupun ja Usvan kanssa noutoa. Nupulle kapulan nostoa. Hyvin se jo nostaa sen maasta ja pitääkin kapulaa, seuraava vaihe olisi luovuttaminen. Tällä hetkellä Nupulla on ajatuksena, että kapula on parempi pitää omassa tallessa. Saan varmaan tehdä hieman enemmän töitä vahvistaakseni ajatusta kivasta yhteisestä noutokapulasta. Metallikapulan koskettelua vahvistin myös. Pääsimme siihen vaiheeseen, että Nuppu koittaa ottaa siitä kiinni hampailla. Usvan kanssa tein metallikapulaa kylmiltään, noutamisen opetin sille aikoinaan pikkulusikoilla, joten en ajatellut metallikapulan tuottavan ongelmia. Hetken Usva epäröi, mutta tarttui siihen sitten reippaasti kapulaan ja palautti sen rauhallisella suuotteella. Puukapulaa se on aina mällännyt surutta. Ehkä olisi pitänyt aloittaa metallisella aikoinaan.

Lauantaina otin Nupun kanssa putkeen lähetyksiä eri kulmista ja pölkyn kieroa, koko ajan etäisyyttä lisäten. Toimi suhteellisin hyvin. Huomasin vain, että meille tulee kohta agilityssä haukkumisongelma. Olen selkeästi päästänyt koiran tekemään liian korkeassa vireessä töitä, laiskuuttani en siis ole odottanut ja vaatinut rauhaa ennen suoritusta. Äkkiä se oppii, mutta siihen tulee nyt muutos.

Usvan kanssa en ottanut putkijuttuja vaan keskityimme takapään käyttöön. Samoja juttuja sitten tein myös Nuppusen kanssa. Lisää niitäkin treeniohjelman.

Maanantaina saimme hyviä uutisia. Nuppu pääsi tokon valmennusryhmään. Tavoitteet on nyt asetettu korkealle, katsotaan saavutetaanko sitä.

Aina ei voi onnistua..

..mutta onneksi kaikesta voi aina oppia.



Näillä säärillä mennään lujaa..

Meillä oli siis 9.9 Nupun tämän vuoden ainoa mejäkoe ja pieleenhän se sitten meni. Toukokuun kokeen aikaan mie olen kuolemantaudissa ja viime viikonloppuiseen kokeeseen oltiin ekalla varasijalla. Valitettavasti kenellekään ei alkanut juoksua tai kukaan ei loukannut itseään.

Tuomarina oli Eino Jämsä, joka oli äärimmäisen miellyttävä tuomari.

Jälki oli 18 tuntia vanha ja haisi Nupun nenään hyvin. Valitettavasti meidän jäljen puoleisella tiellä liikkui koko viikonlopun ajan porotokka ja kaikesta päätellen olivat myös hetkeä ennen meidän suoritusta talsineet myös pitkin ja poikin Nupun jälkeä.

Koeselostus:

"Nuppu aloittaa vauhdikkaan jäljestyksen. Etenee alussa jäljellä, mutta erkanee jäljeltä ja jatkaa vauhdikasta etenemistä. Tällöin tuomari keskeyttää Nupun ja palauttaa jäljelle 1. kulma ja makaus oikaistaan, 2. kulma selvitetään tarkistuslenkein, mutta maukausta ei merkata. 3. Osuudella Nupun voimat hiipuvat eikä jäljestys enää kiinnosta. Etenee pois jäljeltä eikä osoita kiinnostusta jäljestykseen. Koe keskeytetään. Nuppu viedään kuitenkin sorkalle, jota haistelee."

Eli nyt meillä onnistui aloitus varsin hyvin, mutta puolessa välissä ekaa osuutta Nuppu vaihtoi maavainun ilmaivainuun ja liina lakkasi soimasta. Siitä tiesin heti, että vaihtoi verijäljeltä pois. Eteneminen oli edelleen vauhdikasta, mutta liina ei ollut kireällä ja koiran pää oli ylhäällä. Hetken sain kävellä sen perässä, ennen kuin tuomari tuomitsi sen hukaksi. Nuppu nosti verijäljen uudelle ja jatkoi suoraan kulman yli. Jäljesti taas hyvin, kunnes toista saman minkä teki ekalla suoralla. Tässä vaiheessa tajusin katsoa sammalikko, mikä oli hyvin tallattu ja poronpaskoja näkyi. Tuomari kehoitti taas kehoittamaan koiraa jälken etsimisen. Nuppu vastasi minulle kehoitteluihin sanoen pienesti "piip". Tässä vaiheessa jo tajusin koiran olevan ihan poikki. Meidän ohjattiin uudestaan puhtaalle verijäljelle ja Nuppu jatko taas töitä. Makaus ei jaksanut enää kiinnostaa vaan Nuppu paineli kohti haastavaa hakkuuaukeaa. Maa oli täynnä pumin kokoisia kuoppia ja ne veivät viimeiset mehut Nupusta. Noin 7 metriä ennen kaatoa Nuppu ilmaisi kaadon, mutta meni epävarman näköiseksi ja lähti viemään minua kahteen otteeseen pois jäljeltä. Tuomarin totesi ettei tulokseen ole enää mahdollisuutta ja lähdimme katsomaan kaatoa. Siinä vaiheessa Nuppu tutki sitä ihan normaalisti.

Harmittaisi kovasti, ellei tämä olisi ollut erittäin hyvää maksettua treeniä. Nyt tiedän ihan varmasti miten koirani toimii ja miltä se näyttää vaihtaessaan harhajäljelle. Tiedän myös lisätä niitä treenijälkiin. Nupusta näki myös miten hyvin se jaksoi uudestaan ja uudestaan yrittää minun pyytäessä työntekoa. Toisaalta siitä näki myös missä menee pienen pumin jaksamisen raja. Seuraavaa koekautena (ja ennen sitä) on siis tarkoitus panostaa koiran peruskuntoon ja koepäivän energiansaantiin. Nuppu söi koeaamuna huonosti ja hieman vääränlaista ruokaa työhon nähden. Meillä on tämän kesän aikana ollut myös liian helppoja treenimaastoja. Enemmän vain hakkuuaukioita ja ojia. Oma kunto kesti yllättävän hyvin. Kaiken kaikkiaan tuli laukottua metsässä parin tunnin sisällä noin 8 km oman jäljen ja opastuksien sekä jälkien purun merkeissä.

Nuppu rentona

Seuraava viikko menikin sitten alkupuoliskon osalta yötöiden kanssa. Torstaina kävimme hallissa treenailemassa kontakteja ja keppejä. Nuppu ja Usva vähän pääsivät irrottelemaan. Leksan kanssa otin jo vähän ratatreeniäkin. Se kulkee hyvin, kunhan vain ensin käynnistyy. Lauantaina oli kerhon syyskekkerit agilityn, tokon ja mätsärin tunnelmissa. Omat koirat tosin viettivän lystikkään päivän autossa.. Onneksi pääsivät jo illalla mökille nauttimaan vapaudesta.

Tämä viikko on mennyt kärsiessä sateisesta säästä. Tiistaina oli agilityä bc seurassa. Alussa Nuppu hieman värkkäsi tekemisen kanssa, mutta tottui nopeaa uuteen treeniseuraan ja päästiin tekemään esteiden kiertoja ja välistä vetoja. Usvan kanssa tehtiin pientä ratapätkää, mutta nyt alkoi ekaa kertaa kunnolla näkemään pientä haluttomuutta liikkua esteillä. Mimmi sen sijaan olisi tehnyt vaikka kuinka juttuja.

Mimmi voi edelleen hyvin diagnoosiin nähden. Se syö koko ajan pientä ab-kuuria pissatulehdusten estämiseksi ja saa päivittäin särkylääkettä kaiken varalta. Ruoka maistuu, leikityttää ja lenkillekin se lähtee mielellään. Autokyydit ovat edelleen parasta ja autoon menoa se ehdottaa aina kun ohi kuljetaan. Välillä meinaan unohtaa kaiken surun ja murheen. Mikä on tietenkin vain hyvä, niin saadaan keskittyä vain elämästä nauttimiseen.

Mimmin aarre

Usvalle aloitin nyt kokeeksi taas kipulääkekuurin nivelrikkoon. Lähinnä nähdäkseni onko se erilainen kuurin aikaan, onko se siis kipeä jostain. Ärsyttävää ja turhauttavaa kun koirat eivät itse osaa kertoa. Joutuu vain tyytymään havainnointiin. Mikä voi pahimmillaan johtaa hulluun kyttäämiseen. "Been there, done that"..

Usva ja Nuppu

Lopuksi Leksua, joka kävi mökillä yli 8 km metsälenkin ja sai sen jälkeen mehukkaan hirvenluun kaluttavaksi. Mitä tekee malinois? Alkaa syödä kottikärryjä. Toki voi kysyä, että mitä tekee kuvaaja.. No, kuvaa ja samalla toki kieltää koiraa tontin toiselta laidalta. Uskoi se, lopulta. Leksa ilmeisesti huomaisi viimein tilaisuutensa tulleen ja saavuttaneensa koko kesän kiusanneet kottikärryt.

Päivitin taas hieman Nupun omaa sivua sekä pentuja-sivua.

Treeniviikko melkein kokonaan suoritettu

Maanantaina oli vuorossa pientä bh treenailua ja ohjatut agilitytreenit. Bh-treenit menivät Nupulla seuratessa muita sen aikaa kun vedin treenit. Lopuksi otin sen kanssa seuraamista ja perusasentoa. Samaa treeniä tehtiin myös agilitytreenien väliajalla.

Agilityssä teimme kakkosluokan rataa pätkittynä ja pienin muutoksen. Mm. nro 15 oli puomin alla, eli nro 14 oli pois. Rata loppui puomilta alkavaa loppusuoraan, eli 19 ja 20 jäivät pois.

Treenit lähtivät kulkemaan, kun muistin, ettei minulla ole käsissä posliinikoiraa, jolle pitää  vain sirkuttaa, vaan koira jolle pitää reilusti kertoa mitä tehdään. Maksihypyt olivat 55cm korkeat ja toimivat paikoin jopa ilman vauhtia kun oli palkka kohdillaan. Kyllä se tästä, kunhan minä pääsen taas kartalle hommasta.

Tiistaina oli jälkipäivä, jonne lähtivät koko porukka mukaan. Varsinaisesti oli tarkoitus treenata Nuppua ja Leksua. Nupulle tehtiin makausjälki kisoja motivoimaan. Leksulle lyhyt esineiden nostojälki ja Usva pääsi ajamaan käytetyn verijäljen. Päivä oli todella tuulinen, mutta siihen nähden kaikki tekivät ihan kelvollista työtä.

Usvan jälki. Usva joutui itse etsimään jäljen aloituksen ja valitsemaan ajaako, minun, edellisen koiran ohjaajan, edellisen koira vaiko verisen sienen jättämää haju-uraa. Reittivalinnoista päätellen jäljitti edellistä koiraa. Videolta näkee selväsi miten Usva "purkaa" itseään ravistelemalla säännöllisesti.

Nupulle tehtiin hyvin lyhyt motivoiva makausjälki, eli suoralla oli useampi makaus jonne oli piilotettu makupaloja. Kulmassa oli makaus ja ennen kaatoa oli hiekkatien ylitys. Vahvasta sivutuulesta huolimatta jälki onnistui ihan ok:sti, eli ilmaisi kaikki makaukset. Tuulen vaikutuksen näkee kyllä selvästi työskentelyssä. Tien ylitys oli vaivaton ja hyvä. Makauksen ilmaisi ihan hyvin. Jäljen aloitus oli nyt paras ikinä, eli siinä on tullut edistystä. Edelleen joudun jarrtuttamaan koiraa voimakkaasti ja nyt se näytti hieman häiritsevän.Viikonloppuna olisi sitten koe.

Leksun jälki oli lyhyt, siinä oli seitsemän esinettä kolmen metrin välein. Tarkoitus oli vahvistaa esineen nostamista minulle käteen asti. Kovasti piti malinoispojan miettiä. Surinan ihan kuuli ja autolle päästyään se olikin ihan puhki ajattelemisesta. Esineistä nousi hyvin pienet makupalarasiat, pehmopupun korva ja pehmolumiukko sekä puuvillainen merkkausnauhan palanen. Tunnistusnoutokapulat eivät merkinneet koiralle niin paljoa jäljellä, mutta niistäkin nousi kaksi pyynnöstä käteen asti. Luovutusta pitää vielä harjoitella. Koira ei unohtanut olevansa jäljellä esineiden luovutuksen välillä, vaan säntäsi aina pyynnöstä takaisin jäljestyshommiin. Säntäyksessä vain nopeus kostautui ja uusi aloitus aina vähän töksähti. Mielenkiintoista nähdä millaiseen lopputulokseen pääsen tällä menetelmällä. Jos kyseessä olisi kisakoira, niin saattaisin valita toisen tavan ilmaista esineet.

Keskiviikkona oli työpäivä ja Usva pääsi taas mallikappaleeksi. Tällä kertaa sen piti demota miten pk-jälkeä ajataan ja esineitä ilmaistaan. Hyvin meni, kaikki esineet tulivat käteen asti, tosin pelasin varman päälle ja annoin sanallisen vinkin aina kun koira ilmaisi löytäneensä esineen. Jälki oli huomattavan lyhyt, mutta Usva sitäkin tärkeämpi omassa hommassan. Usvahan on koko kesän toiminut mallikoirana kansalaisopiston kursseilla, mitä vedän yhdessä Niina kanssa.

Torstain piti olla lepopäivä. Jouduin käymään hallilla muissa asioissa ja otin Leksun ja Nupun matkaan. Innostuimme sitten treenailemaan. Nuppu löysi hallilta jonkun unohtuneen Cuz-lelun ja innostui siitä ihan käsittämättömän paljon.

Leksu myös totesi pallon mainioksi. Nupun kanssa teimme keppejä, rengasta ja kontakteja, eli ihan perus estetreeniä. Rengas alkoi kummasti sujua Cuzin avulla. Leksu oli pitkästä aikaa ilman liinaa ja teki punaisen pallukan voimalla todella näppärästi töitä. Voi, minkä pujottelijan agilitymaailma menettääkään Leksussa..

Perjantaina onkin sitten ohjelmassa oman Cuzin metsästys. Liekkö sukuvika, vaiko vain kerrassaan niin mainoa lelu kun Nuppukin siihen niin kovasti ihastui. Leksu nyt tunnetusti on hulluna punaisiin palloihin.

Tromssa Int.

Käväisimme 2.9 mutkan Tromssan kv näyttelyssä. Reissuun lähdimme jo 1.9 ja yövyimme Kilpisjärvellä Haltinmaan lomamökissä.

Kuva M. Pasanen

Maisemat olivat huimat, kuten Pohjois-Norjassa kuuluukin olla. Kuvia tuli harmillisen vähän ja kehäkuvista ei tullut montaakaan julkaisukelpoista.

Näyttelyyn oli ilmoitettu 5 pumia ja tulokset olivat seuraavanlaiset

Karvakorvan Äimänkäki pu1, sert, cacib, rop, No mva, C.I.B
Karvakorvan Friidu  pn1, sert, cacib, vsp --> No mva --> Pohj mva
Karvakorvan Usva pn2, rop-vet
Felallo Fulu Fiona pn3, vaca
Lovasbarat Miss Ellie pn4, vsert

Tuomarina oli Niksa Lemo Kroatiasta. Pikainen googlettaminen paljasti tuomarin olevan kääpiösnautserikasvattaja ja  apulaisprofessori Zagrebin yliopistossa, alana koirien kehittyminen, genetiikka ja koirien jalostus. Tuomarina hän oli varsin miellyttävä, käsitteli koiria nätisti ja puheli mukavia. Nupussa tuntui ihastuvan erityisesti vaivattomiin liikkeisiin.

Arvotelut:

Nuppu
"Big strong bitch. Very nice head. Ex angulation. Beautiful movement"

Usva
"Outstandig type.Feminine. Beautiful expression. Outstanding top line and hind angulation. Could be better in front"

 

Tunnustus

Blogini sai tunnustuksen Lauralta, joka pitää Ajatuksia ja ajankulua -blogia. Kiitos!
Lauran blogissa tulee piipahdettua usein, sillä hänellä on järkeviä ja mielenkiintoisia ajatuksia liittyen koirien kasvatukseen.

Yleensä en lähde tällaisiin mukaan, mutta tunnustus piristi kovasti alkanutta syksyä. Haluan omalta osaltani jakaa tätä eteenpäin seuraaville blogeille: Elämää tienhaarassa, Kukkupäinen koiruus, Lauran lauma, Delin treeniblogi, ja   F-jengin kuulumiset. Näihin blogeihin myös odotan mielenkiinnolla uusia päivityksiä..

Tunnustuksen säännöt ovat.

1. Kiitä linkin kera bloggaajaa, joka antoi tunnustuksen.
2. Anna tunnustus eteenpäin 5:lle lempiblogillesi ja kerro siitä heille kommentilla.
3. Kopioi Post it - lappu ja liitä se blogiisi.
4. Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta, vaikka se onkin kerrottu
vain Post it - lapulla ja toivo, että lempibloggaajasi jakavat
sen eteenpäin.

Huonoja uutisia ja muuta elämää

Mimmi on aiheuttanut kovasti huolta ja murhetta. Kirjoitin aikaisemmin pitkän selostuksen sen pissavaivoista, mutta poistin sen tästä koska saimme tiistaina lopullisen diagnoosin. Lopullinen sen vuoksi, koska se konkretisoi minulle sen miten rakkaamme ovat vain lainassa täällä. Mimmiltä löytyi kaiken tutkimisen jälkeen virtsarakosta kasvain. Kokoa on ihan riittämiin, eli se on halkaisijaltaan n. 2 cm. Verisen pissan selitys siis löytyi kolmen antibioottikuurin ja kahden ultrauksen jälkeen. Ennustetta ei ole, eikä tietoa siitä kuinka kauan kasvain on rakossa ollut. Oloni on edelleen tymistynyt, voimaton ja lohduton. Ensimmäinen ajatus oli, etten halua koiran kokevan yhtään kipua tai tuskaa. Eläinlääkäri kehoitti seuraamaan koiran vointia ja keskittymään hyvän elämänlaatuun. Päivä kerrallaan mennään niin kauan kuin Mimmi vain nauttii. Kipulääkkeitä aloin nyt antamaan sille kaiken varalta.

Mimmi on kuitenkin ollut oma itsensä, ilmeisen kivuton, ehkä hivenen väsyneempi. Toissa maanantain ja tiistain välisenä yönä se säikäytti meidät kunnolla (tuolloin meillä ei siis vielä ollut tiedossa oikea diagnoosi.) Lähdimme iltavuoron jälkeen ajamaan mökille ja automatkalla Mimmi oksensi, tuvassa se oksensi toisen kerran. Ilta/yötarpeille se katosi pimeään metsään (onneksi kuitenkina aidatulle tontille) eikä sitä näkynyt eikä kuulunut takaisin. Mimmin ilta pissat ovat mökillä hyvin nopeita toimituksia niinpä huolestuin kunnolla kun sitä ei kuulunut takaisin. Mustaa koiraa ei hevin löydä sysimustasta metsästä. Kävin sisällä huhuilemassa herra Otsalamppua, mutta koska miehillä aina kestää hieman päästä tilanteen tasalle jouduin turvautumaan aina valmiiseen Nuppuun. Käsky kävi ja Nuppu lähti etsimään kadonnutta mummelia. Pikaisella jäljestyksellä Nuppu ilmaisi Mimmin löytyvän saunan takaa. Siellä se seisoi kuin suolapatsas poissaolevan näköisenä. Sain sen tuupittua mökkin valoon tarkempaan tarkasteluun. Mummeli ei meinannut päästä maate ja sillä selkeästi kävi kipeää selän taivuttaminen. Lopulta se käveleskeli ympäri mökkiä selkä kaarella. Kevyt hierominen tuntui helpottavan hetkellisesti kireääkin kireämpiä selkälihaksia. Onneksi mökilläkin on oma rimadyljemma ja särkylääkkeellä Mimmin olo helpottui hyvinkin nopeaa. Kipuista koiraa katsoessa kävi mielessä, että nytkö se lähtö sitten tuli. Uni ei oikein tullut silmään sinä yönä. Aamulla Mimmi singutteli itseään makeasti ja yritti ulkona saada minua leikkimään kanssaan saatuaan kovasti hinkumansa aamuruuan. Käsittämätön elämänjano.

Mummokoiraa katsellassa ei voi olla miettimättä kulunutta 15 vuotta ja sitä mitä kaikkea siihen on mahtunut. Tekee kipeää ajatella sitä aikaa kun mummelia ei enää ole, niin tiukkaan sen kanssa on tullut kasvettua yhteen lapsuudesta melkein kolmen kympin kriisiin. Niin paljon, kuin sitä itsekkäästi suree omaa tulevaa menetystään, niin enemmän olen huolissani osaanko tehdä päätöksen oikeaan aikaan. Liian paljon on tullut nähtyä vanhojen koirien kärsimyksen pitkittämistä itsekkäistä syistä.

En ole ollut viime päiviä mitenkään erityisen hilpeällä tuulella ja Nuppu on reagoinut asiaan hyvin vahvasti. Minun ei tarvitse kuin niiskaista, niin se ryntää jostain viereen ja painautuu kainaloiseksi. Samaa se tekee silloin jos olen vähänkään kipeä. Aina läsnä ruskeat silmät loistaen, toisten pysyessä etäällä kuin peläten tartuntaa.

Jotain positiivistä väliin!

Onnistuin siirtämään muutamalla klikkauksella vanhan blogini koko sisällön tänne bloggeriin. Tuntuu hyvältä kun kaikki mennyt on samassa paketissa. Kuvat puuttuvat ajalta kesä 2009-kesä 2012, mutta saattaa olla että lisäilen niitä pikkuhiljaa. Ainakin nyt tämän vuoden kadonneet kuvat.

Perjantaina 24.5 oli Nupulla ja Usvalla agilitykisat, jotka menivät juuri niin kuin kisat voivat mennä, jos on treenannut kaksi kertaa kesän aikana. Oma ohjaus oli ihan hukassa ja se näkyi kaikista parhaiten Nupun epäsuorituksessa. Ärsyttää kun yritin vaatia koiralta lentävää lähtöä jos olemme aina treenanneet vain jääviä. Eipä ihme jos kummallkin menee pasmat sekaisin.

Usvan kanssa hyvää oli kontakteilla kuulolla olo ja ajoittainen irtoaminen. Tuntui hyvältä juosta koiran perässä kun se parhaimmillaan eteni kolmeakin estettä minua edellä. Sitten oli ne täydelliset stopit joidenkin hyppyjen ja keppien edessä, erittäin huonosti ohjatut putket ja muut kaameudet. Esteiden eteen räkyttämään jääminen kertoo minulle siitä, että koira ei halua/pysty hyppäämään. Voi Usva, miksi sinunkin pitää vanheta..

Sunnuntaina oli sitten näyttelyn vuoro. Lauantai meni kaikessa muussa, kuten töissä ja talkoillessa. Omat koirat jäivät tässäkin asiassa mopen osaan, vielä kun en itse päässyt niitä esittämään. Mika hoiti Nupun esittämisen ja saikin sen liikkumaan todella hyvin. Muuten Nuppunen oli kuin orpo piru kehässä.

" Stor tik, mycket bra huvud, uttryck, bra ögön & öron. Bra hals, tillräckligt förbröst. Välkroppad, goda vinklar, bra päls, bra steg från sidan, trångt kak. Skulle vara mer självsäker."
Val eri, vak 3

Usvan esitti Hanna ja mummeli sai moitteita vuotärön ympäryksestä. Arvostelun kirjoitan kun sen löydän. Tulos oli Vet eri, vek 2.

Nupun Ferrari veli osallistui elämänsä ensimmäiseen näyttelyyn ja vieläpä reippaasti Mikan esittämänä tulos oli avo eh, avk 1

Kuva Vesa Peltonen

Usva käväisi Lotan kanssa junnukehässä. Veivät voiton nuoremmista ja tulivat päivän paras kisassa toisiksi. Mahtava suoritus parilta!!



Loput Kaisan ottamat kuvat näyttelystä löytyvät
http://www.showlink.fi/showlink/rovaniemen-rn-2682012-tulokset

Viikonlopun/koko kesän kestäneestä talkoilurutistuksesta jäi päähän pyörimään pähkäilyjä siitä, miksi ihminen yleensä talkoilee? Miksi minä talkoilen? Miksi sitä ei vain voisi tehdä niin kuin suurin osa muista, että menee vain valmiille? Vissin alkaa olla voimat oikeasti lopussa, kun alkaa pikkuhiljaa kaipaamaan takaisin tavalliseksi rivijäseneksi, sellaiseksi joka kokee ettei tarvitse tehdä mitään asioiden eteen, koska..niin miksi? Miksi on aina olemassa se pieni porukka, joka aina tekee muille tapahtumia ja kokeita? Missä ne muut ovat? Miten työmyyrien omat koirat, oma harrastaminen?

Lomailua

Eilen kotiuduimme reissusta. Pitkän väännön jälkeen annoin periksi ja vietimme koirattoman kesäloman, eli hurjat 10 päivää ilman koiria. Leksulle saatiin hoitopaikka Koirakoti Koijariin ja pumpelot pääsivät  vanhempieni luokse. Lepopaikaksi valikoitui Kreetan Agia Marina. Lämmintä oli ihan riittämiin, parhaimmillaan mittari näytti 39 celsiusta. Minun valintani lomapaikaksi olisi ollut Färsaaret tai Grönlanti, mutta suureksi ihmeeksi en pahemmin kärsinyt helteestä. Eihän se mukavaa ollut, mutta hotellin uima-allas ja meri helpottivat. Aurinkoa yritin välttää viimeiseen asti. Toinen meistä poltti itsensä fuksian punaiseksi, toinen pysyi melkein lakanan valkeana.

Koiraton loma tuntui lomalta, kun sai olla rauhan siitä, että koirista pidetään hyvää huolta. Leksun hoitopaikasta oli ennestään vain päivän kokemus, mutta tiedossa oli, että koira tulee saamaan erittäin ammattimaista ja kokonaisvaltaista hoitoa. Odotukset täyttyivät täysin ja samalla tuli taas opittua uusia asioita koirasta.

Mimmi taas aiheutti minulle ylimääräistä huolta reissun aikana. Perjantai iltana minulle tuli kamala olo ja Mimmi pyöri koko ajan mielessä. Kotia soitettuani sain vakuutteluja, että kaikki on kunnossa. Lauantai meni kuitenkin vielä kuin tulisilla hiilillä. Sunnuntaina sitten äitini paljasti, että oli huomannut lauantai iltana Mimmin pissan olevan verensekaista. Pääsivät onneksi jo sunnuntaina lääkäriin ja diagnoosiksi virtsatietulehduksen. Lääkäri epäili, että myös syöpäkasvain tms. voisi olla ihan mahdollinen tulehduksen aiheuttaja. Kiviä tai kiteitä ei kuitenkaan näytteistä löytynyt. Nyt on siis antibioottikuuri mummelilla meneillään ja tarkkaillaan tilannetta. Pissaamistarve on kuitenkin selkeästi nyt lisääntynyt. Mummeli on muuten oma itsensä. Kyttää välipaloja, ruoka-aikoja ja lähtee mielellään ulos. Lenkit pitää mielellään juuri itselleen sopivan mittaisina.

Kreeta oli matkakohteena oikein mukava. Saarikierros ilmastoidussa bussissa oli kokemisen arvoinen. Hotelli oli edullinen, mutta toimiva. Ruoka hyvää ja ihmiset ystävällisiä. Ainoa mikä hieman ahdisti oli jatkuva meteli ja väenpaljous. Ihmisiä oli kaikkialla ja puhuivat äänekkäästi, sen lisäksi laulukaskaat huusivat valoisan ajan. Metelen huomasi oikeastaan vasta kun pääsimme takaisin kotipihalle ja pysähdyimme ihmettelemään hiljaisuutta.

Tykkäsin kyllä kovasti jouten olosta, vaikka ensimmäiset päivät menivät totuttautuessa siihen, ettei koko ajan tarvitse tehdä jotain.Meressä ja uima-altaalla lekottelu oli ihan uusi maailma minulle. Tykästyin. Siitäkin huolimatta, että toiseksi viimeisenä päivänä tein lähempää tuttavuutta aallonmurtajan kanssa uimaan mennessä. Siihen jäi loman uiskentelut, kun sain koipeni lahjakkaasti auki varpaista polveen. Aaltojen voima pääsi yllättämään. Ei mitään vakavaa loppujen lopuksi, mutta oli ihmisten katseista päätellen aika dramaattisen näköistä kun nilkutin merestä, jalka veressä, kuin vähintääkin tappajahain hyökkäyksen jäljiltä.

Koska tämä on koirateemainen blogi, niin pitää palata itse asiaan. Ensimmäisenä päivä en nähnyt koiran koiraa koko lomakylässä. Sen jälkeen niitä alkoi löytymään. Koirakulttuuri on saarella hyvin vapaamielinen. Lähes kaikki näkemäni koirat ulkoilivat itsekseen, elleivät olleet sitten kytkettyinä lyhyillä ketjuilla koppeihinsa. Useimmilla irtokoirilla oli pannat nimikyltteineen. Saarikierroksella pysähdyimme välillä erilaisiin kohteisiin ja turistit tuntuivat olevan enemmän kiinnostuineita paikallisten koirista, kuin maisemista. Lähes kaikki koirat olivat kunnoltaan sen näköisiä, ettei tehnyt mieli rynnätä muiden mukana rapsuttelemaan niitä.

Koirat, jotka ottivat kontaktia ihmisiin olivat hyvin ystävällisiä. Hanian keskustassa irti pörräävät koirat kulkivat kuin ihmisiä ei olisi ollutkaan ympärillä. Kaikki irti olleet koirat vaikuttivat hyvin stressittömiltä, verrattuna niihin harvoihin kytkettynä ulkoiletettuihin koiriin.

Kuumuus näytti koettelevan ihmisten lisäksi myös eläimiä. Parhaiten koiria bongasi liikkeellä aamusta ja illasta. Päivän kuuminpaan aikaan ne viettivät siestaa omisten tavoin.

Monissa pihoissa oli varoitus vihaisista, vaarallisista koirista ja utelias kurkkaus sai usein aikaan pienen huvittuneen hymähdyksen.

Eläinkaupassa iski pienoinen kulttuurishokki. Ensimmäistä kertaa pääsin ihastelemaan koiranpentuja näyteikkunan takaa. Valikoimissa oli saksanpaimenkoiran mukula, muutamia pienten valkoisen alkuja ja yorkkeja. Kaikilla pennuilla oli samankoikoiset noin neliön laatikot, joissa oli jonkinlainen ilmanvaihto. Pennut olivat aamupäivällä hyvin apaattisen oloisia, vaan eipä kyllä tilaakaan olisi ollut kovinkaan energiselle olemiselle. Toinen yllättävä, mutta toisaalta hyvin odotettu, bongaus eläinkaupassa oli ns. piikkipannat, joita olisi saanut jättikoosta ihan kääpiökoirille suunnattuja versioita. Meillähän ko. pannat on kiellettyjä eläisuojelullista syistä.