Hyvän mielen haaste

Olen pitkään onnistunut välttämään kaikenlaiset blogihaasteet, mutta hyvää mieltä ei ole koskaan tarpeeksi. Siksipä päädyin vastaamaan Lauran esittämään haasteeseen.

Listaa asioita, jotka tuovat hyvää mieltä. Ihan sekalaisessa järjestyksessä. Haasteeseen kuuluu jakaa vähintään kymmenen hyvän mielen asiaa (jos saa haasteen uudelleen, niin ainakin viisi lisää).Anna eteenpäin viidelle bloggaajalle. Kerro heille, että ovat saaneet haasteen, sekä mainitse haasteen antaja postauksessasi (linkitä, jos hänen bloginsa on julkinen).

 

1. Vapaapäivät. Silloin kun niitä on liikaa ne eivät tunnu hyvältä, mutta silloin kun ne on sopivasti ripoteltu työn ja kiireen välille ne tuovat hyvää mieltä. Nyt minulla alkoi kolmen vapaapäivän putki. Takana on kaksi viikkoa töitä yhdellä vapaalla, joten hymyilyttää. Vapailla ehtii puuhastella ihan eri tavalla myös koirien kanssa. Nämä vapaat alkavat Nupun trimmauksella.

2. Puhtaat, trimmatut koirat. Oman kädenjäljen näkeminen kun koirat on laitettu viimeisen päälle kuntoon. Vaikka ei olisi edes niitä kissanristiäisiä näkyvissä, niin tykkään pitää koirani siinä kunnossa että voisin milloin tahansa viedä ne näytille. Meillä se ei tarkoita hysteeristä turkin varjelemista vaan säännöllistä trimmiväliä. Nuohan saavat mennä ja melskata pitkin metsiä ja tunkioita. Turkki pitää kuosinsa ja pysyy matkassa jos on pysyäkseen. Koirien nutut siis kammataan kerran kuussa ja samalla siistin ne jos en ehdi itse sitä tekemään niin koirieni hyvä haltija avustaa asiassa.

3. Työ. Sanotaan, että työ määrittelee meidät. Koemmeko olevamme tuottava osa yhteiskuntaa ja muuta turhaa löpinää. Minulle työ merkitsee vapautta ja mahdollisuuksia. Tälle vuodelle minulle näyttäisi kerääntyvän ainakin viisi eri työnantajaa ja viisi erilaista työtä. Milloin opetan lastenhoitoa, milloin koirienkouluttamista. Välillä pääsen hoitamaan lapsia enkä pelkästään puhumaan siitä ja välillä taas palvelen asiakkaita kestohymyn kera kaupan kassalla. Välillä työni on selkeää siistiä toimistotyötä . Siihen lisäksi trimmauskeikat. Kaikki omalla tavallaan yhtä mukavia hommia. Vaihtelevat työajat ovat nekin plussaa. Välillä kaipaan selkeää klo 8-16 työrutiinia, mutta koirien kanssa taas parhaat treenit ja lenkit tulee tehtyä aamupäivisin.

4. Koirani. Minulla niitä on monta ja jo pelkkä ajatus niistä yksilöinä tuo hyvää mieltä. Laumana ne aiheuttavat joskus päänvaivaa. Lauman kerääminen ei ollut minulle koskaan tavoite. Jokainen koira on tullut omalla ajallaan kun sille on ollut tarve. Onneksi ovat hirmuisen sitkeitä roikkumaan elävien kirjoissa, joten sekin omalta osaltaan pakosta lisää niiden määrää. Vanhaa kun ei laiteta pois uuden tieltä. Välillä jaksaa ihmetyttää nuoret koiraharrastajat, jotka keräävät hirveän nopeaa laumallisen nuoria koira. Mitä sitten kun kaikki ovat yhtä aikaa vanhoja ikäloppuja, eikä resurssit anna myöten uusille nuorille koirille? Toki tässä minunkin systeemissä mättää se, että vanhin on todella vanha ja nuorin on 12  vuotta nuorempi. Lenkit yms. pitää miettiä siten, että kaikki saavat niistä tarvitsemansa eikä kukaan kupsahda välille uupumuksesta. Aika ei läheskään aina anna myötä erikseen lenkityksille. Minulla on ajatuksena, että jokaiselle koiralle tulisi olla jokin funktio ja minulla aikaa antaa niille jokaiselle omaa aikaa. Jos koirasta ei ole johonkin harrastukseen, niin sille keksitään sitten uusi harrastus. En hommaa niitä sen vuoksi, että ne ovat pentuina söpöjä tai kun tekee vain mieli uutta koiraa tai kun vanhasta ei ollut johonkin. Tai kun tekee mieli jotain uutta asiaa elämään, esim keväisin. Silloin ostan uudet verhot.

5. Ystäväni. Ihanat ihmiset, joiden kanssa voi jatkaa juttua siitä mihin se jäi vuosi takaperin. Ihmiset, jotka ovat olemassa vaikka en heitä aina ehtisi näkemään tai edes soittamaan. Olen hirveän huono kylästelemään, tai paremminkin lähtemään liikkeelle, vaikka rakastan hyvää seuraa ja haastavia keskusteluja. Kiitos ja anteeksi kaikille laiminlyödyille ystävilleni, mielessä olette jatkuvati tämän muka kiireisen elämän pyörteissä.

6.Kesä. Kevättä en kestä kuin allergialääkkeiden voimalla, mutta kesästä opin nauttimaan viimein vuosi sitten. Ennen olin syksy ja talvi-ihminen. Nyt kesä on minun juttuni. Ei haittaa vaikka sää ei suosisi, kunhan kasvit vain kasvavat ja on auto millä kulkea koirien kanssa jäljestämään. Eli puutarhan hoito (mikä oli ennen vitsi perhepiirissä) on lumonnut minut täysin. Viime kesänä viljelin jopa omat ruokaperunamme, vaikka emme syö perunoita ja vannoin etten ikinä tule kasvattamaa kaupunkialueella pottuja omassa pihasssa.

7. Yhdistystoiminta. Koiratapahtumien, kokeiden ja muun toiminnan järjestäminen. Se kai taitaa tuottaa jotain sairaalloista mielihyvää, kun saa stressata yönet kadoksiin jonkin kokeen onnistumista, vaikka ei itse edes harrasta kyseistä lajia. Tai sitten kompensoin yhdistystoiminnan kautta jotain mitä en saavuta työelämässä. Ehkäpä se on sittenkin jonkinlaista oikeutuksen hakemista omalle olemiselle, olla tuottava osa jotain. Hauskaa se ainakin on.

8. Perhe. Se, mistä tulemme tekee meistä sen millaisia olemme. 

9. Hyvä kirja tai elokuva. Kliseistä, mutta mikään ei ole voita sitä pakoreittiä arjesta minkä hyvä kirja tarjoaa. Nyt menee Hilja Valtosta. Ihan vain siksi, että minussa piilee kapinallinen feministi ja ihan vain senkin vuoksi, että nautin kirjoista missä miehiä pistetään halvalla. Toki mikään ei ole parempaa kuin se komea sankari, joka kaartaa paikalle maastoautossa pelastamaan neidon pinteestä.

10. Elämä. Se, kun tuntee olevansa elossa.

Koska minussa elää vastarannan kiiski, ihan tiedoksi heille jotka pitävät minua alati sävyisänä, en haasta ketään tai vaihtoehtoisesti haastan kaikki jotka tätä blogia lukevat.

Juoksutauko lusittu

Nupulla alkoi juoksu 26.3 ja oli selkeästi ohi 16.4. Tämäkin juoksu meni kivuttomasti, vaikka on uros taloudessa. Leksu oli tuskastuttavan kiinnostunut Nupusta vasta juoksun kolmena viimeisenä päivänä, eli silloin kun Nuppu ei enää juurikaan tarjonnut itseään kenellekään. Täytyy kyllä kiitellä miten selkeä Nuppu on juoksun eri vaiheissa, ja enää en olisi huolissani etteikö se antaisi oikeana päivänä vieraan uroksen astua. Sehän on yleensä pidättyväinen vieraiden koirien kanssa, mutta kovasti olisi oikeana päivänä kelvannut naapurin pystykorva. Leksua se ei oikein missään vaiheessa laskenut potentiaalisten sulhasten joukkoon. Mimmi kyllä kuului listaan Usvan ohella. Mummokoira ei saanut hetkenkään rauhaa kun Nuppu aina sopivan tilaisuuden huomattuaan peruutti sen naamalle. Jos Mimmi ei huomannut lähestyvää peräpäätä, niin Nuppu varmuuden vuoksi potkaisi sitä takajalalla päähän. "Se niistä päikkäreistä, metsäpoluilla haaveiluista tai yhtään mistään" tuumi Mimmi, kun heräsi kauneusuniltaan Nupun takamuksen alta.

Tämän juoksun jälkeen narttujen välit on pysyneet tasaisina. Juoksun aikana Nuppu tietenkin oli maailman herttaisin olento ja saikin toisilta sen mukaisen kohtelun. Mitään ihmeellistä se ei kuitenkaan alkanut itsestään kuvittelemaan juoksun loputtua. Ehkäpä meillä on kaikki viimein löytäneet paikkansa. Usvalla ei ole ollut tarvetta pullistella ylimääräisiä (se on ollut huomattavasti paremmalla tuulella, oma leppoista itsensä, cartrophenkuurin jäljiltä) ja Nuppukin on saanut olla rauhassa. Nuppu ei myöskään enää kyseenlalaista omaa paikkaansa. Edelleen olen tyytyväinen siihen päätökseeni, että en liikaa puuttunut koirien väleihin. Koen ettei ihminen pysty keinotekoisesti luomaan haluamaansa arvoasteikkoa koirien välille. Käytössännöistä pidän toki kiinni: meillä ei siis suvaita turhia murinoita eikä tappeluja laumassa. Keinotekoisesti en kuitenkaan jatkanut Mimmin aseman vahvistamista Nupun yläpuolelle. Mimmi vaikuttaa erityisen tyytyväiseltä eikä Nuppu ei enää koe mitään tarvetta yrittää kurmottaa Mimmiä. Usva on myös lopettanut Mimmin pomottamisen, eli niilläkin on asemanvaihdos jo ihan selvä. Mikäli pumit ja malinois olisivat yhtä laumaa tässä asiassa, tulisi Usvan ja Leksun välillä tiukkaa keskustelua asiasta. Usva nimittäin selkeästi kokee ettei ole saanut tasattuja tilejä perheen jättiläisen kanssa. Se hakemalla hakee tilanteita, missä pääsisi kurmottamaan Leksua. Sanomattakin on selvää, ettei niitä tilanteita anneta syntyä kun painoeroa kaksikolla on noin 25 kg Usvan häviöksi.

Summa summarum, eli lauman elämä alkaa olla taas siinä tasapainon tilassa missä se oli ennen kuin Mimmi "päätti" lopettaa johtajana olemisen. Pitkän aikaa porukka oli sekaisin, mutta nyt on kaikki hyvin. Seuraava tilanne tulee todennäköisesti vastaan kun Usva alkaa vanhentua niin paljon, että Nuppu rupeaa taas pyrkyriksi. Niillä on harmillisen paljon ikäeroa, mutta toivottavasti se käy Usvan osalta sitten yhtä kivuttomasti kuin Mimmin kohdalla. Mimmillä ei siis ollut missään vaiheessa epäselvyyttä omasta uudesta asemasta, tuntui vain etteivät muut koirat tienneet miten sen kanssa tuli toimia uudessa tilanteessa. Se siis alkoi väistää konfliktitilanteissa aktiivisesti muita. Ero entiseen oli tietenkin suuri, kun ennen kaikkien leikit loppuivat kuin seinään kun Mimmi vain mulkaisi nuorisoon päin. Nyt siis Usvan ja Nupun välillä tulee enää satunnaisesti resursseista sanomista, eli riidan voi aiheuttaa minun läsnäolo/huomio tai namit, mutta niissä tilanteissa Nuppu saa hyvin nopeaa tuta ettei kannata.

Laumajorinoista päästään sitten siihen, mitä me ollaan tehty tauon aikana. Aika vähän yhtään mitään. Nupun kanssa olen treenaillut BH:n liikkeitä ja olen saanut todeta, ettei juoksu vaikuta yhtään sen työskentelyyn. Jipii.

Seuraaminen näyttää nyt suoristuneen. Olen nyt sitten kiinnittänyt huomiota seuraamisen tiiviyteen ja käännöksiin. Lähinnä ollaan treenattu täyskäännöstä. Tai oikeastaan sitä, että ihan sama mitä teen niin Nupun pitää seurata tiiviisti. Katsotaan mitä siitä seuraa..

Mökillä treenattiin (pääsiäslomailua) keppejä. Tein suksisauvoista vinokepit ja jatkoin niillä siihen mihin jäätiin verkoilla. Kivasti alkoi hakemaan aloitusta. Kokeilin samaa nostamalla Nupun vireyttä (pallo!!) ja alkuräiskimisien jälkeen sen työskentely alkoi palautua samaan hyvään tekemiseen mitä matalammassa vireessä. Sain vahvistusta sille, että olen edelleen oikealla reitillä Nuppusen kanssa. Siis siinä, että olen opettanut sille tekniikan matalassa vireessä. Vauhtia, tulta ja ääntä siitä kyllä löytyy. Ensin vain pitää opetella tekemään jutut oikein ennen kuin aletaan revitellä. (Sen jälkeen voin hyvällä omallatunnolla vaatia tekemään asiat niin kuin ne on opetettu vauhdista huolimatta) Jospa se kaikki pumi-energia sitten kanavoituisi sen jälkeen oikein. Tai jotain. Taas tuli sellainen tunne, että mietin liikaa. Olipa muuten tympiä keksiä miten tuunata valkoiset suksisauvat vähemmän valkoiseksi, kun treenialustana oli puhtaan valkoinen lumi. Onneksi jesari jeesasi tässäkin asiassa. Ei ihme, että minulla on sitä monta rullaa autossa jemmassa.

Ensi viikolla kalenteri näyttää taas tyhjää, joten se tietää ankaraa treenausta. Josko nyt ihan oikeasti pääsisi toukokuussa kisailemaan virallisiin agilityn puolella. Maakin voisi sulaa, jotta pääsisi treenailemaan mejä-koetta varten. Lunta on metsissä vielä noin 90 cm, joten menee pieni tovi että on taas maa paljaana.

Ai niin, onhan me tehty muutakin kuin vain puuhasteltu pienesti. Käytiin taas tukemassa paikallista eläinlääkäriä. Usvalla tuli mökkireissun jälkeen ihan hervottoman kamala kutina ja ihoon nousi paukamia. Samana iltana alkoi oksentelu, joka jatkui koko yön. Aamulla mentiin lääkäriin. Verikokeet kaikki ok, eli ei tulehduksia, maksa ja munuaiset kunnossa, verensokeri ok. Valkosolut yms. normaalit. Turkista ei löytynyt mitään. Se sai loishäädön ja lääkket sekä hoito-ohjeet vatsatautiin. Kutina kyllä lakkasi ja oksentelu loppui, mutta mysteeriksi jäi mikä sillä oli kun oireet eivät sopineet yhtään yhteen. Isäni kyllä sai ihan samankaltaisia iho-oireita ja molemmat olivat aktiivisesti tekemässä traktorin jäähdyttäjän remonttia koko viikonlopun. Liekkö sitten joku myrkytystila kumpaisellakin. Usvalla siis alkoi oireet samana ilta kun tuli se mökiltä ja loppui parissa päivässä. Kenelläkään muulla ei ollut mitään, mutta kukaan muu koirista (tai ihmisistä) ei olekaan yhtä kiinnostunut osallistumaan moisiin puuhiin.