Teimme viiden akan ja yhden pumipojan voimin perinteisen etelän reissun autolla. Starttasimme perjantaina 3.5 iltapäivällä liikkeelle. Ajatus oli lähteä ajamaan aamusta, mutta kävin aamuyöstä viemästä Mikan lentokentälle Wienin reissulle. Kotiin päästyäni klo 04.00 jälkeen totesin että ei auta kuin yrittää nukkua vielä hetki ennen rattiin uudelleen hyppäämistä. Aamusta kävin klo 07.00 vaihtamassa juuri vaihtamani kesärenkaat takaisin talvirenkaiksi. Tässä kohtaa yöihmisenä olin jo niin väsynyt ettei auttanut kuin antaa periksi ja palata nukkumaan puolille päivin. Se siitä klo 10.00 starttaamisesta reissuun. Kävin hakeassa äitini ja Nupun meille herättyäni.
Siinä sitten taloa laittaessani lähtökuntoon huomasin yhden sukkani puuttuvan pyykkitelineeltä. Olin varma, että sukkani oli ollut parillinen vielä edellisenä iltana. Moni ystävistäni tietääkin miten tarkka olen nykyään sukkieni kanssa, sillä Pulmu on ottanut tehtäväkseen niiden nielemiseen kokonaisena. Minulla, entisellä sukkien ripottelijalla, on nykyään hyvin tarkka seuranta sille missä mikäkin sukkapari kulloinkin on menossa. Ennen sukan katoamista Ainolla ja Pulmulla oli ollut epäilyttävän hauskat "ota kiinni jos saat" leikit apukeittiön ja olohuoneen sohvan väliä ravaten. Mika ei tunnustanut vieneensä minun sukkaa reissukamppeidensa mukana vaikka kuulustelinkin häntä puhelimitse, pesukone tarkistettiin useaan otteeseen, kahden naisen voimin, samoin kuin tyhjä pyykkikori. Päädyin eläinlääkärin suosituksesta oksennuttamaan Pulmun, koska tässä vaihessaa olin 90 prosenttisesti varma, että sukka oli syöty. No, sukkaa ei löytynyt ja lähdimme äitini kanssa liikkeelle sydämistyneen Pulmun ja muun pumi lauman kanssa. Sydän tuntui yhtä kadonnutta sukkaa raskaammalta ja koko reissun seurasin Pulmun vointia miettien mihin mustaan aukkoon sukka oli voinut joutua. Valitettavasti se, että Pulmu ei oksentanut sukkaa ei vielä todistanut, sitä ettei se ollut varmuudella sitä syönyt.
Onneksi muuten vaihdoin talvirenkaat takasin alle, sillä muuten reissu olisi hyvinkin loppunut Oulun jälkeen rekan alle. Sää oli nimittäin ihan hirveä rännän sekä lumen vuoksi. Jossain ennen Vaskikelloa edellä ajanut auto päätti tehdä äkkijarrutuksen, koska vastaan tuli ampulanssi omalla kaistallaan valot päällä. Siinä oli tekeminen, että pysyin tien päällä enkä ajautunut vastaan tulevan rekan tai sen mainitun ambulanssin eteen. Takana ajanut auto onneksi vetäisi itsensä tienpenkkaan eikä meidän perään. Olisi voinut hieman sylettää jos olisi taas ollut auton perä rutussa. Nyt vain syletti huonohermoiset kuskit noin yleisellä tasolla. Loppumatka sujui kuitenkin suhteellisen hyvin, vaikka ilma oli sakeana lumesta Jyväskylään asti ja näkymä välillä hyvinkin olematonta.
Tampereelle saavuimme klo 03.00 aikaan ja löysimme hotellimme helposti. Sain lopulta nukuttua pari tuntia ennen lauantain Nord näyttelyyn valmistautumista. Pulmun trimmi oli jäänyt työvuorojen ja perjantain aamun jalkoihin ja minun oli tehtävä se nopeasti hotellihuoneen peilipyödällä ennen näyttelypaikalle lähtöä. Kerrankin hotellin vessassa oli loistava valo!
 |
| Kuva: Senni Mulari |
Tampereelle olin ilmoittanut kehään vain Pulmun ja muut koirat jäivät äitini kanssa jatkamaan unia hotellihuoneeseen. Pulmu tuntui olevan liki yhtä väsynyt kuin minäkin. Kehässä se esiintyi hienosti kasvattajan esittämänä yksilöarvosteluissa. Pulmu hieman arasteli tuomaria ja lopussa näytti ikävöivän minua. Esitin itse sen pn-kehässä ja kasvattajaluokassa. Tällä kertaa Pulmu liikkui kanssani sievästi ilman mitään ylimääräisä huvituksia. Olin hyvin luottavainen sunnuntaita ajatellen.
 |
| Kuva: Senni Mulari |
Sunnuntai ja KV näyttely koitti paremmin nukutun yön jälkeen ja Pulmukin oli hyvin levänneen oloinen. Kehässä Pulmulla riitti virtaa niin paljon, ettei liikkeitä pystytty näyttämään. Tuomaria nauratti ja kertoi tykkäävänsä kovasti koirasta ja sen energiasta. Niin minäkin.. Toki toivoisin että näyttelykehässä saisin sitä hieman paremmin padottua. Pulmu pisti siis taas kerran hösseliksi ja pylly pystyssä repi näyttelyremmiä päristen liki uskottavasti. Lopetti toki seisottamista varten, mutta liikkeet jäivät esittelemättä. EVA ei onneksi kauheasti masenna, vaan reippaasti taas jatkamme treenaamista seuraavaan koitokseen. Molempien päivien arvostelut olivat hyvät ja antavat uskoa tulevaan. Koirasta ei kauheasti keksitty vikaa, kunhan nyt saan sille kehään vähemmän leikkiä ja enemmän tasaista ravia. Kiitän kuitenkin onneani, sillä jos koiralla ei olisi yhtään kivaa kehässä, niin sen ongelman ratkominen olisi hankalampaa kuin tämän mikä meillä on. Nyt pitää lähinnä keksiä miten saamme bileet pystyyn vasta kehässä käymisen jälkeen.
Näyttelyn jälkeen pakkasimme auton ja jatkoimme Järvenpäähän tätini ja hänen miehensä luokse. Varaamani hotellihuone oli lupailtu olevan rivitalokaksio peruskeittiön varustuksella. Yllätys oli melkoinen kun taas puolen yön aikaan könysimme majapaikkaamme. Kaksio olikin yksiö. Pinnat olivat alkuperäistä 80-lukua, mikä ei sinänsä minua haitannut, mutta epäsiisteys, peukalonpään kokoisten hämäkkien asuttama ja verkottama keittiön lavuaari sekä hyönteismyrkkyjauheet pitkin lattiaa listojen reunoilla pisti ahdistamaan. Harvoin joutuu ensimmäisenä alkamaan siivoamaan lattioita hotelliin mennessä. Sitä mukaa kun huoneisto paljasti muitakin yllätyksiään kirjoittelin reklamaatiota aamua varten vastaanottoon. Meidän saapuessa vastaanotto oli siis ollut jo kiinni, joten en pystynyt heti suoraan kertomaan epäkohdista. Sängyt olivat kuitenkin hyvät ja kuten äitini vastaanoton henkilölle antoi aamulla kiitosta niin "lakanat olivat puhtaat".
Aamulla meidät otti siis vastaan ystävällinen henkilökunta, jotka pahoittelivat virhettä. Meidät ohjattiin päärakennuksen puolelle liki sviitin tasoiseen hotellihuoneistoon. Huomattava parannus asumisessa siis! Siinä hetken istuimme ja puistelimme edellisen yön yllätyksiä pois mielestä. Yhtäkkiä säikähdin kun koirat palasivat jalkoihini tutkimusretkeltään. Kolme neljästä pumista oli täynnä valkoista jauhetta ja hilsemäisiä laattoja. Meillä koirat nuuhaavat hotellihuoneessa alkuun joka nurkat ja testaavat sängyt ensin päältä ja sitten alta. Meistä ei silti voinut kumpikaan voinut käsittää miksi koirat näyttivät yhtäkkiä tältä:
Lattiat olivat myös täynnä valkoista jauhetta ja "hilselaattoja". Äitini tajusi kurkistaa sänkyjen alle ja kävi ilmi, että kaikki huoneen kolme vuodetta olivat pohjasta lahoja, eli niiden juosia suovaat kuitukankaat olivat haprastuneet ja jäivät kiinni koirien selkäkarvoihin. Sotku sekä koirien turkeissa ja pitkin lattioita olisi voinut näyttelyaamuna itkettää, mutta nyt ei voinut enää kuin nauraa tilannetta.
Kirjoitin hotellin vastaanottoon pikaisen sähköpostin kuvien kera ja pyysin imuria. Saimmekin sitten kylään hotellin johtajan ja kiinteistönhoitajan, jotka molemmat äimistelivät sänkyjen alusia. Meidän käydessä tätini kirppiksellä oli huone siivottu ja hotellin väki oli ehdotuksestani vetänyt elmukelmua sänkyjen jalkoihin ettei koirat enää mönkisi niiden alla. Myöhemmin meille kerrottiin että liki kaikki hotellin saman merkkiset sängyt olivat samanlaisessa kunnossa, mutta niiden valuvika paljastui vasta nyt respan henkilöä lainaten "..koska meillä ei ole ennen asiakkaat käyneet sänkyjen alla..". Luulen, että meidän vierailu jää heille mieleen. Hotelli oli kyllä muuten loistava koirien kanssa, henkilökunta mukavaa, huone kaunis ja aamiainen loistava. Hotelli lupasi "Unohtumattomia elämyksiä" ja täytyy sanoa, että sen me saimmekin hyvien naurujen lisäksi.
Järvenpäässän reissu oli hyvin kiireinen ja täynnä menoa ja ajoa milloin minnekin. Tätini luona sattui reissun kolmas tai neljäs sykkeen nostanut sattumus. Minun piti tyhjätä auto koirahäkeistä, jotta saisin ihmisiä kahta enemmän kyytiin kyläreissua varten. Laitoin sitten pumit äitini kanssa tätini vinttikoira-aitaan juoksentelemaan. Tässä kohtaa voi miettiä miksi äitinikin sinne pistettiin, mutta hyvä oli että hän siellä oli. Kävi nimittäin niin, että Pulmu huomasi minun liukenevan portin väärälle puolelle ja päätti mahduttaa itsensä kalteriportin kaltereiden välistä mukaan. Sinänsä idea oli hyvä, mutta Pulmun pakomatka pysähtyi sen kylkikaariin. Siinä se sitten oli tiukassa jumissa pää, etujalat ja lavat portin toisella puolella ja muu kroppa koiratarhan puolella. Koira itse oli edelleen varma, että kun tarpeeksi yrittää niin pääsee kyllä läpi. Tässä kohtaa oli siis onni, että äitini oli koiran takapuolen puolella ja minä etupuolella estämässä koiran punnerrukset portista läpi. Porttia ei tietenkään saanut siinä tilanteessa auki, koska koira oli jumissa saranoiden puolella ja toisen tarhan seinä olisi ottanut vastaan. Totesin, että koira ei irtoa ja kehoitin äitiäni soittamaan palokunnan paikalla. Minun puhelimeni oli tietenkin autossa, mutta niin oli myös äitini puhelin. Tässä kohtaa minulta pääsi muutama kirosana. Ei auttanut muu kuin alkaa miettiä miten ihmeessä koira oli alkujaan itsensä saanut niinkin hyvin kaltereiden väliin. Jalka ja lapaluu kerrallaan sulloin Pulmua takaisin samalle puolelle muiden koirien kanssa. Kumma kyllä vielä tässäkään vaiheessa Pulmua ei ahdistanut sen olotila kauheasti, koska sen tavoite päästä minun luokse oli täytynyt. Kerran se piippasi kun meinasin kääntää yhtä sen etujaloista hieman väärään suuntaan. Niin vain saimme Pulmun pinteeestä irti. Tässä vaiheessa muut nartut olivat jo kovasti kiinnostuneet operaatiosta, ja niitä hätistellessä pois tapahtumapaikalta livahti Armas tarhasta karkuun porttia aukaistessa. Tämä ei muuten olisi ollut lisää sykettä nostattava asia jos en olisi sivusilmällä huomannut, että naapuri oli koiransa kanssa viattomasti lähestymässä meidän autoa sekä pitkin pihaliittymää olevia tavaroita ja reissukasseja. Onneksi Armaksella oli ajatuksena vain siirtyä toiseen pihalla olevaan juoksutarhaan pois akkojensa luota eikä sännätä vahtimaan omaisuuttaan. Siinä vaiheessa kun olin saanut koirat sullottua takaisin autoon muistin taas hengittää.
Keskiviikkona meidän oli määrä palata kotiin Jyväskylän kautta. Olimme äitini kanssa molemmat reissusta jo Jyväskylän kohdalla niin väsyksissä, että päätimme ottaa Viitasaaresta hotellihuoneen. Tämä huone olikin sitten täydellinen yllätys kaikessa yllätyksettömyydessään. Hotelli itsessään oli kuin menneestä maailmasta tunnelmaltaan sekä miljööltään ja odotin vähintään kohtaavani Irwinin hotellin baarissa. Hotellihuone taas antoi upean näkymän vesistöön ja huone oli siisti sekä mukava. Koirien kanssa pääsi näppärästi ulos terassin kautta, vaikka hotellihuoneeseen itsessään kulku olikin portaita pitkin sisätilojen kautta. Tuossa hotellissa olisi mielellään voinut viipyä useammankin yön. Teimme vielä nopean turistikierroksen Viitasaaren kirkolla ja antiikkikauppaan. Ensimmäistä kertaa reissun aikana tuntui että oli lomalla ilman kiirettä kun käppäiltiin hautausmaalla muistomerkkejä ihmetellen.
Kotiin saavuimme ihan ihmisten aikaan ja auton ajotietokone väitti meidän istuneen autossa 48 tuntia koko reissun aikana ja kilometrejä oli kertynyt kaikkinensa 2400 minun ajettavaksi. Kieltämättä siltä se tuntuikin. Mika oli jo tullut Wienin reissulta edellisenä päivänä ja oli kotona odottamassa tuliaisten kanssa. Apukeittiöön mennessäni totesin mieheni pyykänneen ja mikäs siellä muiden vaatteiden lomassa olikaan kuivaamassa kuin se minun kadonnut sukka!
