Viime kirjoituksessa haihattelin menneen kesän perään. Nyt on katse suunnattu kohti tulevaa. Joulu nyt olisi ensimmäisenä mielessä ekojen yöpakkasten innoittamana.
Nuppu kävi silmäpeilauksessa marraskuun alussa ja sai terven paperit myös silmien osalta. Heti sen perään tuli tieto F-veljen kuolinsyystä. Ei siis ollut mitään perinnöllistä. Äärimmäisen huonoa onnea vain.
Nyt sitten uskallan taas miettiä, suunnitella ja puntaroida pentujuttuja. Tarkoittaa, että koiranetissä ja hunddatassa roikkuminen jatkuu edelleen yömyöhäiseen. Onneksi on yhtä kriittinen ystävä apuna, jolle voi heittää ideoita pureskeltavaksi yön pimeinä tunteina, sekä ukko joka hoputtaa nukkumaan ja palauttaa maan pinnalle silloin kun alan yltiökriittiseksi. Hankalaa kun on selkeä visio siitä, mitä pitäisi yrittää saada aikaan, sekä tiedossa miten tavoitteeseen ei ainakaan pääse.
No, jos jotain on tapahtuakseen niin ei kuitenkaan ennen kevättä 2013. Ensi vuosi vielä jahdataan tuloksia ja juostaan cacibien perässä.
Ollaan haihattelun lisäksi myös treenattu. Agia ollaan käyty ottamassa muutaman kerran itsekseen ja muutaman kerran ryhmässä. Ryhmätreenit eivät ole oikein onnistuneet, mutta kyllä se taas tästä.Viime perjantaina olin jo hieman maassa, lähinnä pettynyt itseeni, mutta se meni ohi. Välillä sitä tarvii hieman palautusta maan pinnalle ettei nöyryys vain pääse unohtumaan. Ongelmana on nyt siis ollut ääripäät ryhmätreeneissä. Usva on siis räiskinyt ja räyskyttänyt ja Nuppu tahmaillut.
Tokossa olemme jatkaneet Nupun kanssa seuraamisen treenailua ja noutokapulan käsittelyä. Kapulan kanssa seuraava vaihe on pitäminen. Usvasta onnistuin tekemään kapulan mällääjän ja nyt on tavoitteena opetella opettamaan Nupulle kestävää kapulankäsittelyä. Ettei tarvitse aina, joka treenin jälkeen, olla ostamassa uutta kapulaa.
Mitäs muuta..
Mökillä käytiin karpalossa. Muistin taas miten itaraa puuhaa se on. Marjoja löytyi vaikka kuinka. Sain poimittua vaivaiset pari desiä ja äiti sponsoroi muutaman lisää. Enin aika meni kameran kanssa värkätessä ja sitten alkoi hohkaa jääkylmä suovesi kumisaappaiden läpi. Kaikki kunnia heille, jotka suolla tarkenevat. Tuolla marjamäärällä pärjätään kuitenkin riittävän pitkään. Niitä on nyt tullut syötyä kinuskikastikkeen kerä ja pelkästään.
Pumi on varsin kätevä apulainen laiskalle ihmiselle. Unohdin pienen marja-ämpärini äipän sankkoon suon toiselle laidalle. Löysin kuitenkin sen verran marjaisan mättään, että lähetin Usvan hakemaan marja-astiani. Usva oli heti valmis kuin pieni partioilainen (mainitsin sille huimasta palkasta) ja lähti melkein heti toimittamana annettua tehtävää. Nuppu (kateellinen kakkiainen) halusi myös olla jonakin ja niin vain ämpäri päätyi sen haltuun pienen taistelun jälkeen. Sen verran vauhdikkaasti ämpäriä revittiin sangasta kahteen suuntaan, että pelkäsin menettäväni jo kerätyt marjat. Hyvin Nuppukin osasi toimittaa lähetin virkaa ja palkaksi kelpasi karpalo. Sen jälkeen se avuliaasti alkoi etsiä marjoja. Tosin se pureskeli löytämänsä marjat liiskaksi ennen kuin ehdin kerätä ne talteen. Mimmi kunnostautui nuorena hillasuolla vastaavasti etsien hilloja. Se tosin kävi vain nuolemassa kaikki löytämänsä marjat. Sitä en kertonut kenellekään ja hyvin maistui marjat vieraillekin.
Ämpärinnoutajat
Enää Mimmiä ei saa suolle kykkimään mistään hinnasta. Tuollakin reissulla se vain käväisi suon reunalla toteamassa homman olevan ihan samanlaista kuin aikaisemminkin, ja sen jälkeen sen sai suosiollisesti saatta lämpimään tupaan päiväunille. Jokunen vuosi sitten äiti vielä jaksoi sitä pitää suolla matkassa, mutta siinä vaiheessa kun Mimmi alkoi vähin äänin jättää marjastajat yksin suolle tiesi äiti luovuttaa. Sellainen koira kuin emäntäkin. Minua ei myöskään jaksa marjastus kiinnostaa kovin pitkää aikaa kerrallaan. Usva on siitä kiitollinen seuralainen, että se pysyy marjastajan kaverina vaikka sillä varpaita palelisi ja olisi kuinka tylsää. Tosin ei Mimmi ole tyytyväinen siihenkään, että se jää aidan taakse muiden mennessä suolle..
"Pidä marjasi"
Vahtikoirat
Suolla oli mielenkiintoista seurata koírien työnjakoa. Usva oli koko ajan kuulolla mökin suuntaan ja Nuppu selvästi tarkkaili metsänrajaa. Usvalla oli kyllä syytäkin olla huolissaan, sillä eihän Mimmi enää kuule vaikka mikä mönkijä päräyttäisi pihaan. Ja niinhän siellä pihalla sitten kävikin vieraita, sukulaisia onneksi. Kovasti olisi molemmilla tehnyt mieli pinkaista mökin turvaksi, mutta napakka kielto junttasi ne suolle. Ääntä kyllä lähti sitten senkin edestä.
