Tunteita nostattavaa treeniä

Armas testaa Hau-hau lelun rajoja.. 

Sunnuntaina oli meidän ahkeran treenauksen päivä. Jos lauantaina kaikki meni liiankin mukavasti, niin sunnuntaina vastusti senkin edestä. Ensinnä en meinannut päästä lähtemään ajoissa treeneihin. Pakkasin vimmatusti autoon kampetta (kevythäkkejä, treenitavaraa) ja neljä pumia. Totesin autoni olevan auttamatta liian pieni, sillä olisin halunnut myös Leksun mukaan. Jokainen tämänhetkisen autoni nähnyt tietää, että se on täynnä koirahäkkiä. Siihen on siis mitoitettu neljä hakkipaikkaa ja vain etupenkit on jätetty ihmisiä varten. Tällä kertaa kevythäkit valloittivat etupenkin ja Leksu joutui jäämään talonvahdiksi.

Kiitin järkeäni, etten pakannut autoa ääriään myöten koiria (siis etupenkille irtonaisina) sillä pahtajan suoralla auto lähti käsistä ja ajoin vuoroin miten kenenkin kaistalla. Onneksi vauhtia ei ollut sallittua 80km/h ja onnistuin lopulta tasata ohjauksen. Jos olisin päätynyt penkkaan olisi jokaiselle häkittömälle koiralle tehnyt kipeää.

Kummasti ehdin Ainon treeneihin ajoissa, vaikka koukkasimme hakemaan Nupun mukaan. Ainolle ne olivat moneen viikkoon ensimmäiset ohjatut tokot ja se oli innosta piukeana. Epäilemättä myös minulla oli vielä tiellä luistelusta kierrokset huipussaan. Pääteemana oli noutokapulan pito ja nostaminen maasta. Aino yritti ryöstää kapulaa ja keskityimme malttamiseen ja nättiin kapulan ottoon. Läksyksi tuli kapulan pitämiseen kestoa ja hallitumpaa kapulan nostelua. Jäävissä seiso-maahan-seiso toimii jo kivasta. Kriteerinä on ettei takajalat liiku, mutta parhaimmillaan Aino nousee ja laskee liikkumatta yhtään tassua, mutta edelleen istuinen on hidasta ja Aino työntää pomppaamisen sijaan itsensä ylös. Läksyksi tähän tuli kurre-temppu ja muutaman kikkakolmosen kokeileminen. Lopuksi oli paikalla oloa, jonka aikana muistin mitä kaikkea olemme unohtaneet harjoitellasiihen liittyen.

Aino harjoittelee mitään tekemättömyyttä, eli rauhoittumista

Ainon treenien jälkeen oli Nupun rally-tokotreenit. Tähän asti rallytreenit ovat soljuneet kivasti ja olen kisojakin katsellut sillä silmällä, mutta nyt koira oli ärtynyt ja kireä eikä mistään tullut mitään. Treenien puolessa välissä totesin, että treeneissä ei ole enää kummallakaan kivaa ja laitoin Nupun häkkinsä ja otin Usvan tilalle. Voi vain pohtia ja miettiä miksi tällainen takapakki nyt tuli. Suurin syy todennäköisesti oli oma jännittyneisyys ja lievä pahantuulisuus kun treeneihin lähettiin ja ajettiin sekä se, että Nupulla oli koko lauma mukana. Nuppu oli jo autosta otettaessa sitä mieltä, että jollekin on annettava huutia. Laumassa se on ollut nyt useampana päivänä mukana ja sen kireys on selkeästi kasvanut näiden yhdessä vietettyjen päivien aikana. Onneksi minulla alkoi taas yöputki ja se tietää Nupullekin omaa rauhallista arkea ainoana koirana ja rutiineja joita se rakastaa. Ensi sunnuntaita koitetaan uudelleen paremmalla mielellä. Rallytreenien jälkeen tein Nupun kanssa lättänällä pientä jumppaa ja se oli kivaa. Kuvaa varten otettiin vielä muutama harjoite kotona.

Olin varannut treenien jälkeen Armakselle tunnin vuoron. Muiden treenaajien hallista ulostumista odotellessa tein Usvan kanssa mummoille sopivaa tottista. Seuraaminen oli mukavaa, parempaa kuin Usvalla normaalisti ja maahanmenot sujuivat pelkillä käsimerkeillä. Ainoa mikä ei enää mummolta onnisutnut oli paikalla pysyminen. Onhan sen tietenkin hankalaa kun käskyä ei kuule ja käsimerkin voi jättää huomioimatta kun nami loittonee emännän mukana metrien päähän. Se on jännä miten mummo ja pappakoirilla syömisen merkitys kasvaa mitä vanhemmaksi ne tulevat. Usvalta, kuten Mimmiltä aikoinaan, ei varmasti jää huomaamatta jääkaapin aukaisut ja mummokoira on välistä etujalkojaan myöten menossa jääkaappille. Treenireput varmasti kollataan läpi ja herkkupussit revitään auki, jos niitä vain unohtaa mummelin ulottuville. Nuorempana Usva ei ikinä ahnehtinut tässä mittakaavassa.

Armas

Armas

Armaksen kanssa olin päättänyt ottaa tokoa, mutta jotenkin kummassa huomasin tekeväni sen kanssa pk-tottiksen alokasluokkaa mukailevia liikkeitä eteen lähettämisestä lähtien. Maahanmeno toimii jo hyvin. Jopa leikkimisen huumassa Armas tottelee maahan käskyä hallin toisessa päässä kaukana minusta. Vielä kun käskyn saa yhdistettyä eteenmenoon niin olen tyytyväinen. Seuraamista otin myös lelun kanssa sekä jäävien alkuja ja perusasentoa. Tällä kertaa jo löysimme mukavasti sen kuuluisan hulluuden ja nerouden välimaaston ja pumipoika teki innolla töitä kuumumatta liikaa. Selvisin siis treeneistä ilman mustelmia reisissä. Lopuksi Aino ja Armas ottivat kunnon pumijuoksut tyhjässä hallissa.

Armas kaikkensa antaneena