lauantai 8. joulukuuta 2018

Luukku nro 8


Ulkomaisia paimenkoiria osa 1. Näistä kuvista ylempi vaikuttaisi naisen vaatteiden perusteella olevan 20-luvulta, kuva on luonnossa todella kaunis ja sen vuoksi sen ostinkin alunperin. Se on kooltaan hyvin iso, noin A5 kokoinen ja valokuva on pohjustettu paksulla pahvilla kuten siihen aikaan on ollut tapana. Kuvan saksanpaimenkoira on hauskan näköinen ja koiran tunnistaa hyvin rotunsa edustajaksi. 

Alempi kuva on mahdollisesti ranskalainen valokuva, jossa tyypillinen postikortti painatus takana. Se joittunee 1900-luvun alkupuolelle tyylinsä puolesta. Kuvaajana leiman ja lyijykynällä tehdyn allekirjoituksen perusteella on A. De Rycke. Kuvan koira luokitellaan todennäköisesti saksanpaimenkoiraksi, mutta jokin siinä minusta vetää ajatuksia myös belgianpaimenkoirien suuntaan. Minulla on muutama eurooppalainen paimenkoirakuva lisää odottomassa julkaisua.


Pahoittelen, että tämä postaus ei tullut ajoissa, minulla oli ajoitettu julkaisi jäänyt laittamatta jostain syystä päälle,

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos käynnistä! Jätäthän jälkesi.