Eräs päivä elämästämme

Kysyessäni bloggausideoita tuli muutama toive meidän aamurutiineista tai meidän päivästä yleensäkin. Minulla sattui kerrankin olemaan kännykässä niin paljon virtaa, että sain yhden päivän tallennettua lähes kokonaan kuvin. Vapaapäivämme ovat hyvin vaihtelevia, kun taas nukkumapäivät työöiden välissä ovat hyvin tarkkaan aikataulutettuja ja rutiininomaisesti läpi vedettyjä.

Leksu kokeili ja tykkäsi Hau Hau Champion Super Premiun Lohi & Perunasta. Pumeille kupeissa Mushia kasviksilla, raejuustolla ja lampaanrasvalla.

Puuhakas päivämme oli kyseisen viikon ainoa vapaapäivä (17.9) ja meidän varsinainen aamu alkoi 8.40, jolloin heräsimme koko lauma kännykän jo torkuttettua vaikka kuinka kauan. Äkkiä ruuat kuppeihin ja Lex tarhaan oman kipponsa kera. 

Pumit kävivät ruokailtuaan käpyttelemässä aamutarpeillaan. Normaalisti käytän pumit ensimmäisenä aamupissalla ennen ruokaa, mutta olimme käyneet mittailemassa kiveliöntietä viimeisen kerran 03.30 aamuyöstä, eli hieman ennen kuin laitoin nukkumaan. Teen tosiaan pelkästään yövuoroja enkä lyhyemmillä vapailla vaihda unirytmiä ns. normaaliksi vaan valvon ja nukun sen mukaan mitä elimistö sanelee.

Aino ja Armas maistelivat pihlajanmarjoja jälkiruuaksi. Kummasti nuo marjat ovat vetäneet puoleensa pumeja koko syksyn. Tosin tykkäävät myös muista marjoista, varsinkin mustikoista.

Tässä vaiheessa alkoi jo tulla kiire, sillä olin saanut Usvalle ajan eläinlääkärille klo 10.20. Leksu piti muistaa hakea sisälle ja lastata pumit autoon. Olimme hyvissä ajoin paikalla näyttämässä Usvan näppyjä. Saimme lääkkeet, hyvät neuvot ja ohjeet pirullisen vaivan nujertamiseen. Luulen, että Usvan näpyt ansaitsevat ihan oman bloggauksen, sillä ne ovat sen verran tiiviisti olleet osa elämäämme jo jonkin aikaa.

Eläinlääkäristä kiirehdimme kentällä. Koko päivän suurin kiireen aiheuttaja oli illan bh-koe, jossa olin vastaavana koetoimitsijana. Tällä kertaa olin myös luvannut yrittää ehtiä leikata kentän nurmikon ennen koetta. Aikataulullista haastetta loi myös äitini meno, jonon olin luvannut viedä hänet klo 13.00 aikoihin. Vartiokadulta suoriuduimme siis ripeästi varastotielle ja ruohonleikkurin kimppuun.

Kävipä niin hauskasti että en ensin saanut leikkuria toimimaan. Onneksi paikalle pöyrähti tilattuna valkoisella ratsulla peräti kaksi prinssiä auttamaan leikkurin kanssa. Toki leikkuri teki uuden stopin heti auttajien poistuttua paikalta. Kunnon vimmalla sain repäistyä leikkurin käyntiin ja homma pääsi alkuun. Pumit avustivat kentällä keräämällä talteen kaikki illan kisaajia mahdollisesti haittaavat pupunkakat ja muut tippuneet namuset. En halua edes tietää kuinka paljon papanoita vetivät kitusiinsa. Kivaa niillä kuitenkin näytti olevan juosten ja remuten.

Sain vajaassa parissa tunnissa ajettua kriittisimmän osan kenttää ja kiiruhdimme äitiäni kuskaamaan. Siitä sitten hakemaan mikrosirunlukijaa ja kassaa tapahtumaan sekä ostamaan mustekasetti tulostimeen. Tämän jälkeen kello olikin lähempänä kahta ja tuli kiire kotia laittamaan koepaperit kuntoon, sillä klo 16.00 olimme sopineet kokoontumisen kentälle talkoilijoiden kesken. Kotona koitin pitää kaikki koirat puuhakkaina sen aikaa kunnes olisin taas menossa kentälle.

Nyt löytyi koko laumalle kelpaava täyte kongeihin!

Meillä oli viime hetkellä peruuntunut häiriökoira, joten Usva mukaan ja menoksi. Koe alkoi klo 17.00 ja tottelevaisuus loppui klo 19.00 jolloin siirryimme kaupunkiosuudelle.

Usva oli nukkunut autossa kolme tuntia ja oli täynnä virtaa. Se pomppi pomppa päällään neljällä jalalla ja välillä jopa  roikkui kengännauhoissani innosta puhisten. Ei yhtään sen ikätason mukaista käyttäytymistä, onneksi. Luulen, että kaupunkiosuuden häiriökoirana toimiminen korvasi pelottavan eläinlääkärireissun, sillä sen verran onnelliselta Usva vaikutti. Usva jaksoi ohittaa oppikirjamaisesti (jos tuomarin hellää puskemista ohimennen ja ajoittaista minun kanssani höpöttämistä ei lasketa) kaikki kahdeksan tälle osuudelle selvinnyttä koiraa.

Kotimatkalle pääsimme klo 21.00 aikoihin puoli kuolleena väsymyksestä. Kotona odotti neljä virtaa täynnä olevaa kaveria...

Uusi vuosi sekä muutama sananen Pompasta

Meidän vuosi vaihtui onnistuneesti. Aino ja Armas eivät reagoineet raketteihin mitenkään. Kävimme pidemmän iltalenkin klo 16.30 ja viiden aikoihin oli jo kuuluikin joka suunnalta pauketta. Usva ei myöskään sanonut mitään ja illan aikana tajusin sen oikeasti menettäneen kuulonsa. Nuppu ei reagoinut yhtään mitenkään, ei edes itselleen ominaisesti yrmyilemällä. Toinen iltapissitys oli sitten klo 20.00 ennen kuin säntäsin yöksi töihin. Korkalovaarassa oli täysi sotatila jo päällä, mutta kukaan koirista ei huomannut mitään. Tai totesivat raketit mutta ei reaktioita. Tein tarkoituksella illan juuri niin kuin kaikki muutkin illat, etteivät alkaisi ihmettelemään erikoisia järjestelyjä. Illan ja yön olivat sitten isäntänsä seurassa. Olivat nukkuneet, leikkineet syöneet luita ja tarvittaessa säestäneet Leksua. Eli ihan normi ilta ja yö. Usva meni varuilta vanhemmilleni yöksi ja se oli itsepintaisesti halunnut jo klo 01.00 pissalle, mutta ei ollut huomannut viimeisiä raketteja. Ensimmäinen uusi vuosi aikoihin ilman läähätyksiä, levottomuutta tai mitään muutakaan pelkoreaktiota yhtään kenessäkään.

Edellisenä iltana näimme yhden raketin läheltä lenkin aikana. Silloin Nuppu syöksähti rakettia kohti haukkuen raivoissaan, ja Aino sanoi piu laskien häntänsä. Armas intoili tietenkin äitinsä mukana. Aino kiiruhti sitten Usvan viereen tukea hakien. Usva oli silloin jo kuin mitään ei olisi ikinä näkynyt tai kuulunut. Nuppu sitten säntäsi tyttärensä viereen ja nokkaisi sitä hellästi korvan takaa. Kosketuksen seurauksena Aino heitti hännän selän päälle ja jatkoi normaalisti lenkkiä. Samanlaisen merkillisen nokkaisun Mimmi teki aikoinaan Usvalle. Tilanteessa, jossa Usva-pentua pelotti rautatiesillan ylitys. Rohkeni silloinkin pienen mieli kuin taikaiskusta. Tuon pienen piun perusteella hieman jännitin Ainon uuden vuoden reaktiota, mutta oli sitten onneksi ihan normaali iloinen ja reipas itsensä. Toivottavasti onnistuvat säilymään noin reippaina äänille.

Uusina kujeita sen verran, että pentuset saivat paikan ohjattuun tokoryhmään. Se tietää sitten ahkeran treenaamisen alkamisen. Paikka on jaettu noiden kahden kesken, mutta onkin helpompi että voin keskittyä yhteen kakaraan kerrallaan vuoroviikoin. Tämä viikko on vielä mennyt taukoillen, sillä Nuppu oli vielä pari päivää sitten flunssaisen oloinen. Tauti on käynyt kaikki muut nyt läpi paitsi Usvan, jolle en edes usko sen tarttuvan.

Näiden kuvien kera on pakko mainita, että Pomppa on todellakin pop! Parempia ja tyylikkäämpiä takkeja ei ole koirillani ollut. Minua hieman jo hävettää lenkkeillä noiden kanssa omassa nuhjuisessa toppatakissa, kun pumini viilettävät tyylikkäinä Pompissaan. Pomppa istuu ihan eri tavalla koiran päällä kuin esimerkiksi Hurtan takit, on väreiltään minun makuuni, eivät ole sähköisiä tai kahise. Muotoilun puolesta pomppa sopii pumille täydellisesti. Usva on aina inhonnut takkeja, mutta punainen pomppa on ensimmäinen, minkä se antaa pukea ilman karkuun juoksemista. Pompan plussa Hurttaan ja Rukkaan verrattuna, on se että se oikeasti suojaa koiran suurimmat lihakset ja silti mahdollistaa täydellisen liikkuvuuden. Pompassa ei myöskään tule "lentoon lähtevä koppakuoriainen" efektiä eivätkä takit roiku toisella puolen koiran kylkeä. Tämä siis ilman jalkaremmejä ja pelkästään loistavan suunnittelun ansiosta!