Painajainen

Meidän normaali, onnellinen ja hetkittäin huoletonkin elämä sai odottamattoman käänteen keskiviikkona. Itse en vain asian vakavuutta vielä silloin tiennyt. Keskiviikko aamuna kaikki oli vielä hyvin. Koirille, erityisesti Armakselle maistui ruoka. Koirat leikkivät ja kaikki oli niin kuin pitääkin. Iltalenkillä huomasin ajattelevani, että miten Armakselta katosi terävin kärki olemisesta ja riekkumisesta, eikä iltaruokakaan sitten maistunut. Arvelin tosin ruuassa olevan jotain vikaa, koska Ainokin alkoi nirsoilemaan. Illalla käytiin vielä se todella myöhäinen iltapissa mikä meillä on tapana, jotta saadaan nukkua hieman pidempään. Vapaapäivällä kun oltiin.


Torstai aamupäivällä kaikki oli ok, mutta puolen päivän jälkeen huomasin apukeittiössä jonkun roiskuttaneen puolukkamehua ison lammikon. Pissaahan se tietenkin oli, veristä pissaa. Osumajäljestä tiesin tuotoksen olevan Armaksen. Koira oli tässä vaiheessa todella vedoton, käveli kuitenkin itse. Saimme eläinlääkärille ajan klo 16.30 ja kiikutin koiran ja pissanäytteen lääkärille. Lääkärikin totesi näytteen olevan niin verinen, että sen näkee paljaalla silmällä tutkimuksissa siitä löytyi mm. verta ja bakteereita. Pissa laitettiin viljelyyn ja verikokeissa paljastui koiran tulehdusarvojen olevan 22 (nom 6-12), munuaisarvot normaalit, maksan jokin arvo hieman kohollaan, toinen tärkeämpi arvo ok. Kuumetta koiralla oli 39,4. kotiuduttiin siis diagnoosilla "erittäin ärhäkkä virtsatieinfektio, joka ei vaikuttaisi kuitenkaan levinneen munuaisiin". Armas piristyi huomattavasti saatuaan ab:n ja kipulääkkeen sekä nestettä. Söi illalla.


Perjantaina koira oli taas samanlainen kuin torstaina ja soittelen pissaviljelyn tuloksia. Viljely oli epäonnistunut ja saimme varuilta rinnalla toisen laajakirjoisemman ab:n. Pissa oli edelleen hyvin punaista. Koira kuitenkin söi jotensakin ja joi. Uskaltauduin lähtemään yöksi töihin luottaen uuteen antibioottiin + kipulääkkeeseen ja mieheni jäi tietenkin hoitamaan kipeää koiraa. Ennen lähtöä annoin sille vielä tueksi hunajaa ikeniin ja puppyboosteria aikuisille koirille tarkoitetun annoksen. Illalla oli Armas juonut vielä lihalientä ja kävellyt itse iltapissalle. Kaikki oli ollut suhteellisen normaalia kun olivat laittaneet puolen yön jälkeen nukkumaan.


Lauantai aamuna tulin kotiin hieman aamu seitsemän jälkeen yövuorosta. Jännittäen tuleeko Armas vastaan vai ei, eli onko ab tehonnut. Armas ei tullut vastaan, vaan kutsumisen jälkeen raahautui sängyn alta esiin. Käveli pari metriä ja kaatui jalkoihini. Minä kaappasin sen syliini että kävisimme aamupissalla ja alkaisimme tarkistamaan tilannetta. Apukeittiöön päästyämme, totesin että koira jo tyhjensi rakkonsa. Laskin sen maahan ja aloin tarkastelemaan paremmassa valossa koiran väriä. Ikenet olivat täysin harmaat, samoin silmien sidekalvot. Tuntui kuin kylmä koura olisi iskenyt sieluun kiinni, sillä tajusin että koira kuolee ellen saa sitä äkkiä lääkäriin. Onneksi päivystävä eläinlääkäri heräsi soittooni ja lupasi tulla heti klinikalle. Puhelimessa lääkäri ei antanut paljoa toivoa koiran elämän pelastamiseksi. Käärin velton koiran viltteihin ja nostimme sen autoon. Minä kaasuttelin klinikalle, missä sain odottaa noin puolisen tuntia lääkäriä. Sisälle päästyämme paikalle tuli myös toinen koira, myös akuutissa tilassa. Se hoidettiin ensin ja sitten pääsimme Armaksen kanssa pöydälle. Kohta Mikakin pääsi paikalle.


Verikokeiden ja tutkimusten jälkeen selvisi että


"Armaksella on vakava anemia, hemoglobiini-arvo oli vain 37 (norm. 120-160). Armaksen tulehdusarvot ovat edelleen korkeat, leukosyytit 19,2 (norm 6-12).

Muissakin veriarvoissa oli poikkeamaa; maksa-arvoista alkaalinen fosfataasi koholla (ala arvoa laite ei pystynyt määrittelemään, mahdollisen hemolyysin takia).

Myös bilirubiini (maksa poistaa) oli koholla, lisäksi elektrolyyttitasot alhaiset.

Kyseessä voi olla alun perin vakavan infektion indusoima hemolyysi, myrkytys tai primaari autoimmuuni hemolyysi.

Armas on saanut vastaanotolla plasmalaajentajaa (250ml), fysiologista suolaliuosta (500ml), suonensisäistä hydrokortisonia (40mg/kg) sekä enfofloksasiini-antibioottia.

Armas tarvitsee verensiirron anemian korjaamiseen, pelkkä plasmalaajentaja ei riitä."



Ja taas mentiin. Ensin eläinlääkäri soitti Oulun alueen eläinklinikat läpi, mutta suurimman osan ollessa kiinni, tai eivät pystyneet tekemään verensiirtoa päädyimme hätyttelemaan eläinlääkäri Tuovi Joonaa vapaapäiviltä. Kävimme kotona mutkan odottelemassa pääsyä Tuoville klo 13. Tässä vaiheessa kykenin itse juomaan jo jotain ja sain itkua hieman jo laantumaan. Onneksi minulla on ymmärtäväiset työkaveri ja sain seuraavaksi yöksi järjestymään tuuraajan.


Tuoville pääsimme hieman etuajassa. Leksu lähti matkaan verenluovuttajaksi. Anna ystävämme oli luvannut minun hakea toisen dallunsa, jos Leksa ei olisi jostain syystä sopinut luovuttajaksi. Klinikalla Leksu rauhoitettiin, ajeltiin kaula ja laskettiin verta noin 600ml pussiin. Molempien veret testattiin että sopivatko yhteen ja Armakselle sitten tippumaan nestettä ja verta hiljukseltaan. Minun tehtäväksi jäi Armaksen lämmön mittaaminen 15 minuutin välein, jotta saisimme tietoa miten elimistö reagoi vieraaseen vereen. Lämpö pysyi tasaisena ja verta laitettiin noin 250ml. Koiran virkeys parani ja värikin hieman kirkastui. Armaksen veriarvot olivat niin huonot, että käytännössä sen oma veri oli jo vettä vain. Tuovilla oltiin kaikkiaan kuusi tuntia. Minä nuokuin ja torkahtelin kuumeen mittauksen välillä aina muutaman minuutin pää hoitopöytää vasten. Tuntui että pää räjähtää väsymyksestä ja stressisärystä. Kotona olimme noin klo 19.00 aikoihin. Armas söi muutamia lihanökäreitä ja vaihteli paikkaa sen mukaan missä minä kulloinkin olin. Pääasiassa kuitenkin makasin illan sen vieressä apukeittiön lattialla torkkuen.


Tätä kirjoitan nyt aamuyöstä. Heräsin Armaksen pissaisten alustojen päältä, koiran poistuessa kuivempaan paikkaan nukkumaan. Koira on suhteellisen virkeä, mutta itseäni kalvaa tieto, että tila voi romahtaa milloin tahansa uudelleen. Ei ole mitään varmuutta miten Armaksen elimistö alkaa kohdella uutta verta. Nyt sillä on siis tukihoitona korkea kortisoni annostus ja antibiootit sekä kipulääkkeet. Aamulle on sitten soitto Tuoville ja mitä ilmeisemmin veriarvojen tarkistus. Kohta pitää käyttää koira ulkona, ellei pissaa sitä ennen sisälle, ja koettaa tarjota sille taas syötävää. Sen verran se on parempi eiliseen tai mihinkään muuhunkaan sairaspäivään että se jaksaa jo murista Leksalle, veriveljelleen.

Tuoville ajaessamme totesin päivän olevan kaunein koko talvena. Ihana auringon paiste ja kirkas taivas. Juuri sellainen sää, mitä olemme pumien kanssa odottaneet. Armas joutui nauttimaan kirkkaudesta vain tähyillen taivasta maatessaan auton takapenkillä. Miten onkaan niin, että juuri kun elämä on täynnä suunnitelmia ja koira alkaa olla parhaimmillaan, niin kaikesta putoaa pohja pois.

Päälinmäisenä ajatuksena on vain, että onko minulla enää huomenna ihanaa reipasta pumipoikaani?

Uusi vuosi sekä muutama sananen Pompasta

Meidän vuosi vaihtui onnistuneesti. Aino ja Armas eivät reagoineet raketteihin mitenkään. Kävimme pidemmän iltalenkin klo 16.30 ja viiden aikoihin oli jo kuuluikin joka suunnalta pauketta. Usva ei myöskään sanonut mitään ja illan aikana tajusin sen oikeasti menettäneen kuulonsa. Nuppu ei reagoinut yhtään mitenkään, ei edes itselleen ominaisesti yrmyilemällä. Toinen iltapissitys oli sitten klo 20.00 ennen kuin säntäsin yöksi töihin. Korkalovaarassa oli täysi sotatila jo päällä, mutta kukaan koirista ei huomannut mitään. Tai totesivat raketit mutta ei reaktioita. Tein tarkoituksella illan juuri niin kuin kaikki muutkin illat, etteivät alkaisi ihmettelemään erikoisia järjestelyjä. Illan ja yön olivat sitten isäntänsä seurassa. Olivat nukkuneet, leikkineet syöneet luita ja tarvittaessa säestäneet Leksua. Eli ihan normi ilta ja yö. Usva meni varuilta vanhemmilleni yöksi ja se oli itsepintaisesti halunnut jo klo 01.00 pissalle, mutta ei ollut huomannut viimeisiä raketteja. Ensimmäinen uusi vuosi aikoihin ilman läähätyksiä, levottomuutta tai mitään muutakaan pelkoreaktiota yhtään kenessäkään.

Edellisenä iltana näimme yhden raketin läheltä lenkin aikana. Silloin Nuppu syöksähti rakettia kohti haukkuen raivoissaan, ja Aino sanoi piu laskien häntänsä. Armas intoili tietenkin äitinsä mukana. Aino kiiruhti sitten Usvan viereen tukea hakien. Usva oli silloin jo kuin mitään ei olisi ikinä näkynyt tai kuulunut. Nuppu sitten säntäsi tyttärensä viereen ja nokkaisi sitä hellästi korvan takaa. Kosketuksen seurauksena Aino heitti hännän selän päälle ja jatkoi normaalisti lenkkiä. Samanlaisen merkillisen nokkaisun Mimmi teki aikoinaan Usvalle. Tilanteessa, jossa Usva-pentua pelotti rautatiesillan ylitys. Rohkeni silloinkin pienen mieli kuin taikaiskusta. Tuon pienen piun perusteella hieman jännitin Ainon uuden vuoden reaktiota, mutta oli sitten onneksi ihan normaali iloinen ja reipas itsensä. Toivottavasti onnistuvat säilymään noin reippaina äänille.

Uusina kujeita sen verran, että pentuset saivat paikan ohjattuun tokoryhmään. Se tietää sitten ahkeran treenaamisen alkamisen. Paikka on jaettu noiden kahden kesken, mutta onkin helpompi että voin keskittyä yhteen kakaraan kerrallaan vuoroviikoin. Tämä viikko on vielä mennyt taukoillen, sillä Nuppu oli vielä pari päivää sitten flunssaisen oloinen. Tauti on käynyt kaikki muut nyt läpi paitsi Usvan, jolle en edes usko sen tarttuvan.

Näiden kuvien kera on pakko mainita, että Pomppa on todellakin pop! Parempia ja tyylikkäämpiä takkeja ei ole koirillani ollut. Minua hieman jo hävettää lenkkeillä noiden kanssa omassa nuhjuisessa toppatakissa, kun pumini viilettävät tyylikkäinä Pompissaan. Pomppa istuu ihan eri tavalla koiran päällä kuin esimerkiksi Hurtan takit, on väreiltään minun makuuni, eivät ole sähköisiä tai kahise. Muotoilun puolesta pomppa sopii pumille täydellisesti. Usva on aina inhonnut takkeja, mutta punainen pomppa on ensimmäinen, minkä se antaa pukea ilman karkuun juoksemista. Pompan plussa Hurttaan ja Rukkaan verrattuna, on se että se oikeasti suojaa koiran suurimmat lihakset ja silti mahdollistaa täydellisen liikkuvuuden. Pompassa ei myöskään tule "lentoon lähtevä koppakuoriainen" efektiä eivätkä takit roiku toisella puolen koiran kylkeä. Tämä siis ilman jalkaremmejä ja pelkästään loistavan suunnittelun ansiosta!