maanantai 19. helmikuuta 2018

Ilpo Ojalan handlerklinikka 17.2.2018



Kävimme Armaksen kanssa handlerklinikalla lauantaina. Kurssin järjesti Rovaniemen käyttökoirat ja kouluttajana oli kokenut handleri ja kasvattaja Ilpo Ojala, joka veti koulutuksen läpi raikkaan purevalla otteella. Oli oikeasti virkistävää seurata miten kouluttaja antoi rehellisen suoraa palautetta ja pisti lauman naisia tekemään ihan tosissaan töitä. Itsekin pysyin skarppina koko ajan ja sain paljon oivalluksia muita seuraamalla. Esimerkiksi sillä, mistä kohtaa remmi koiran kaulalla lähtee esittäjän käteen on oikeasti koiran esiintymisen kannalta merkityksellistä.

Monesti Armaksen kanssa kehäkäynnin jälkeen on ollut olo, että jonnekin klinikalle sitä olisi mentävä, mutta yleensä vain ollaan sitten fysioterapeutin luona ihasteltu komeita mustelmia mitä olen koiran esittämisestä saanut. Armaksella on siis veikeänä tapana tavoitella polveani kiinni liikkeitä esitellessä. Polven tavoittelu on ollut koiralle niin palkitsevaa, että oikean toiminnon naksuttelu ja muut pehmeät menetelmät eivät ole tehonneet, mutta toisaalta tiukemmat kiellot ovat vain innostaneet taistelemaan saaliista. Nyt lähdin hakemaan ideoita miten saada koira kuriin tässä asiassa.

Sinällään meillä ei hirveästi ole Armaksen kanssa tavoitteita näyttelyn puolella. Sain sen hyvin vaivattomasti muotovalioksi, ilman että se juoksi kunnolla oikeastaan yhtään ja huolimatta siitä että se on ylisuuri rotunsa edustaja. Nyt on vain ollut turhauttavaa käydä hakemassa "ok" tulos ilman kuorrutteita sen vuoksi että koira suorastaan perseilee kehässä. Kuten kouluttaja toi esille, niin miksi lähteä vain "pitämään hauskaa" kehään kun siellä voisi oikeasti tehdä töitä ja saada mieluisa tuloskin. Turhaa rahan haaskausta vain jos ei ole yrittämässä tosissaan. En siis tarkoita verenmaku suussa kilpailemista, vaan siitä että koira treenataa ja kunnostetaan kunnolla kehään ja kehässä se esitetään mahdollisimman hyvin. Se kuka lopulta voittaa ei ole tärkeää, vaan se mitä on itse tehnyt sen ilmoittautumismaksun ja koiran menestymisen eteen.

Armaksen kanssa minulla on koulutuksen ansiosta nyt treenisuunnitelma selvillä. Tie on pitkä vaikka toimintaohje yksinkertainen. Käytönnössä harjoitellessa ensisijaisesti pitää estää ei toivottu käytös, antaa tarvittaessa palaute ei-toivotusta ja palkita onnistumisesta. Kesän näyttelyt tulevat ihan pian ja aika näyttää ollaanko valmiita vielä osallistumaan niihin.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos käynnistä! Jätäthän jälkesi.