Koiranpäivät

Sunnuntaina oli taas se päivä, jolloin koirat olivat päivän päätähtiä. Katselin fb:stä kuvia kuinka toisten koirat olivat päässeet nauttimaan elämästä koiranpäivän kunniaksi. Tunsin hienoisen pistoksen sydämessäni, sillä omillani ei ollut siihen asti ollut mitenkään erityisen erityinen koiranpäivä. Oikeastaan päivä oli ollut tavallista päivää tylsempi, koska minulla oli tuolloin yövuorojen väli, eli käytännössä nukuin koko päivän. Isäntänsä oli puolestaan remppahommissa kiinni.

Orientoiduttuani päivään eli herättyäni iltapäivällä mietiskelin, siinä huonossa omassatunnossani, että mikä on riittävän hyvää koiranomistajuutta. Aihe tuli mieleen koiranpäivän teeman eli "Lapsi ja koira" kautta aasinsiltamaisen reitin läpi työmaailmastani, jossa meillä on aina läsnä lapsen paras, riittävä vanhemmuus ja sen arviointi. Ajauduin siis pähkäilemään mitä se olisi koiranomistajuudessa ja riittäisikö riittävän hyvä? Tälläkään pohdinnalla ei ollut eikä ole tarkoitus verrata lapsia ja koiria keskenään, koska kaikkihan me tiedämme ettei niillä ole yhtymäkohtia..

Niin lasten vanhemmilla kuin meillä koiranomistajilla on käsittääkseni aika yleistä huono omatunto ja tunne siitä, ettei ehdi tarpeeksi. Tai pikemminkin ihmisellä, joka on sitoutunut johonkin itselleen tärkeään asiaan voi tulla kuvatun kaltaisia tuntemuksia. Itse koen välillä suunnatonta riittämättömyyden tunnetta. Varsinkin noinä yövuoroina, jolloin ei välttämättä ehdi puuhata koirien kanssa kuin sen oleellisimman ja välttämättömän, eli perustarpeiden tyydyttämisen. Koirien kanssa olisi niin paljon tehtävää, turkkien kampaamisesta kaiken mahdollisen treenaamiseen. Miten kummasti sitä keksiikään juuri silloin ratkaisun johonkin treenattavaan ongelmaan tai asiaan, kun sitä ei ehdi kokeilemaan. Yleensä nämä treenioivallukset tulevat yövuorossa klo 03.45.

Kaiken sen tunnemyrskyn keskellä huomasin Armaksen houkuttelevan minua herkkuämpärille. Pian huomasin tekeväni koirien kanssa inventaariota ämpärin sisältöön ja jakavani maistiaisia yhdestä ja toisesta herkusta. Näinkö sitä yritettiin ostaa parempaa omatuntoa herkuilla lahjomalla? Samalla hetkellä puhelimeeni kolahti sähköposti lemmikkieläintuotteita myyvästä nettikaupasta. Viestissä luvattiin koiranpäivän kunniaksi kaikki herkut -25%. Sehän sattui sopivasti, juuri kun oli heikko hetki päällä. Onneksi minulla ei ollut tuolloin aikaa lähteä koneelle paikkaamaan huonoa koiranomistajuuttani herkkuostoksilla, vaan päädyimme lähtemään pihalle. Koirien kanssa tietenkin.

Ennen töihin menoa vielä varmistin, että olin muistanut ilmoittaa koirat kaikkiin mahdollisiin treeniryhmiin vapaapäiville. Ajattelin saavani paikattua viikonlopun tylsyyden maanantain nosework treeneissä. Niistä treeneistä myöhemmin lisää. Ainoa tosin ei nämä treenit kauheasti nyt lämmitä, koska sillä alkoi juoksu jokunen päivä sitten.

Niin, siihen riittävän hyvään koiranomistajuuteen en keksinyt muuta vastausta kuin sen, että jokaisen oma koira on mittari siihen miten omistaja on selvinnyt tehtävästään. Se, että koira pääsee toteuttaman koiramaisuuttaan ja nauttimaan elämästä, hajuista ja tekemisestä omistajansa seurana on kai se kaikista tärkein asia suurimmalle osalle koirista. Kaikki materia ja muu, mitä me mielellämme kannamme kaupasta koiralle kotiin, ei merkitse niille oikeasti mitään. Tämän kun aina muistasi  itsekin eläinkaupan leluhyllyllä. Omani ovat onnellisimmillaan juuri silloin kun saavat tehdä minun kanssani yhdessä asioita ja kerron olevani tyytyväinen niihin. Innosta kiiltävät silmät kannustavat aina vain parempaan ja siihen, että jokainen päivä olisi koiranpäivä.