Tiistai aamuna heräsimme kelloon 07.00, ja varovaisesti kysyin Armakselta onko se vielä hengissä, ja jos on, niin lähdettäisiinkö ULOS. Pumipoika pinkaisi salamana sänkyyn istumaan lähes pääni päälle, kuten sillä on normaalistikin ollut tapana tehdä. Tämän lisäksi ilahduin suunnattomasti siitä, että Armas oli yön aikana käynyt sängyn alta puuhastelemassa. Se oli pissannut apukeittiöön ja kakannut keittiöön (ensimmäinen kakka sitten la!) sekä siirtänyt puruluun patjalleen. Pieniä ilonaiheita.
Aamu oli jotenkin muutenkin huomattavasti parempi kuin edellinen ilta. Armas jopa otti komeasti kantaa Leksan tekemään hälytykseen ja meinaisi avata sanaisen arkkunsa myös naapureille. Aamulla se myös kyseli, etteikö talossa tarjoilla pumeille mitään. Tänä aamuna ei tarjoiltu, sillä olimme menossa klo 09.00 klinikalle. Mika käväisi töissä mutkan ja tuli hakemaan meitä hieman ennen. Armas ehti ulkoilla pienen hetken ennen kyydin tuloa, ja takkiaan hinkuettassa maahan jäi hyvin dramaattisesti makaamaan keskelle tietä kyljelleen juuri kun isäntänsä saapui paikalle. Nousi kyllä ja hyppäsi itse autoon ja saapasteli klinikalle sisään reippaana.
Aamun mittauksessa hematokriitti oli 16, eli kaksi pykälää pienempi kuin edellisenä päivänä. Positiivistä oli, että verinäytteessä ei näkynyt enää hemolyysiä, eli punasolujen hajoamista. Se piristi kovasti ja antoi minulle toivoa. Armakselle laitetiin loput lauantaina Leksalta vuodatetusta verestä. Oletettavasti sitä meni taas noin 250ml. Veren lisäksi tippasi yhtä aikaa neste + kalium.
Kotiin pääsimme lähtemään noin klo 14.00. Tällä kertaa ei vielä laitettu tujumpaa lääkitystä, vaan keskiviikkona menemme heti aamusta taas uudelleen ihmeteltäväksi.
Armas oli ilmeisesti kuunnellut päivän aikana puhelujani, sillä se oli ihan varma että Usva, Nuppu ja Aino ovat kotona. Niin kovin malttamattomana se steppasi ulko-ovella ja sisään päästyään loikki pitkin taloa haukken omaa tuttua lauman tervehdyshaukkuaan. Armas oli varsin pettyneen näköinen kun kotona ei ollut odottamassa kuin Leksu. Pumitytöt kotiutuivat hieman myöhemmin ja jälleennäkemisen riemu oli käsin kosketeltavissa. Armas ja Aino ovat leikiskelleet lähes koko illan, Armas välillä levähtäen. Nuppu on kovasti yrittänyt saada Armasta leikkimään kanssaan, mutta alkuun sisko oli mieluisampi kaveri. Illalla Nuppu ja Armaskin kisusivat ja potkivat toisiaan tuttuun tapaan. Armas söi eläinlääkäriltä päästyään normaalisti suurella ruokahalulla. Huomaa, että kortisoni on nyt alkanut vaikuttamaan, sillä pissaa tulee. Valitettavasti minne sattuu. Heti pikkuisenkin pissattuaan Armas ryntää vesikupille täyttämään syntynyttä vajausta. Siitäkin olen iloinen, että pissa on hyvin vaaleaa, eli hemoglobiini ei karkaa mihinkään. Armas myös nosti tänään ensimmäistä kertaa jalkansa sitten pe, ja on illan aikana haukkua louskuttanut lauman kanssa ihan huvikseenkin. Miten sitä nauttiikaan nyt normaalisti niin ärsyttävistä asioista.
Minut hyvin tuntevat tietävät että olen positiivinen realisti, jolla on pessimistisiä taipumuksia. Nyt olen kuitenkin taas hieman enemmän toiveikas tiedostaen, että moni asia voi vielä mennä pieleen. Pessimisti minussa sanoo, että tämä ilta oli liian hyvä ollakseen totta. Jos en edellisissä postauksissa ollut tarpeeksi selkeä niin Armaksen vaivaa hoidetaan tällä hetkellä IMHAna, todennäköisesto sekundäärinen sellainen, mutta mitään täyttä varmuutta ei asiasta ole.
Tässä vaiheessa täytyy kiittää kaikkia kannustavia viestejä laittaneita ja apua tarjonneita. KIITOS!. Tämän huolen keskellä kannustukset, hyvän onnen toivotukset ja hyvän tahdon eleet oikeasti auttavat jaksamaan. Pienillä sanoilla ja teoilla on suuri merkitys.
Aamu oli jotenkin muutenkin huomattavasti parempi kuin edellinen ilta. Armas jopa otti komeasti kantaa Leksan tekemään hälytykseen ja meinaisi avata sanaisen arkkunsa myös naapureille. Aamulla se myös kyseli, etteikö talossa tarjoilla pumeille mitään. Tänä aamuna ei tarjoiltu, sillä olimme menossa klo 09.00 klinikalle. Mika käväisi töissä mutkan ja tuli hakemaan meitä hieman ennen. Armas ehti ulkoilla pienen hetken ennen kyydin tuloa, ja takkiaan hinkuettassa maahan jäi hyvin dramaattisesti makaamaan keskelle tietä kyljelleen juuri kun isäntänsä saapui paikalle. Nousi kyllä ja hyppäsi itse autoon ja saapasteli klinikalle sisään reippaana.
Aamun mittauksessa hematokriitti oli 16, eli kaksi pykälää pienempi kuin edellisenä päivänä. Positiivistä oli, että verinäytteessä ei näkynyt enää hemolyysiä, eli punasolujen hajoamista. Se piristi kovasti ja antoi minulle toivoa. Armakselle laitetiin loput lauantaina Leksalta vuodatetusta verestä. Oletettavasti sitä meni taas noin 250ml. Veren lisäksi tippasi yhtä aikaa neste + kalium.
Kotiin pääsimme lähtemään noin klo 14.00. Tällä kertaa ei vielä laitettu tujumpaa lääkitystä, vaan keskiviikkona menemme heti aamusta taas uudelleen ihmeteltäväksi.
Armas oli ilmeisesti kuunnellut päivän aikana puhelujani, sillä se oli ihan varma että Usva, Nuppu ja Aino ovat kotona. Niin kovin malttamattomana se steppasi ulko-ovella ja sisään päästyään loikki pitkin taloa haukken omaa tuttua lauman tervehdyshaukkuaan. Armas oli varsin pettyneen näköinen kun kotona ei ollut odottamassa kuin Leksu. Pumitytöt kotiutuivat hieman myöhemmin ja jälleennäkemisen riemu oli käsin kosketeltavissa. Armas ja Aino ovat leikiskelleet lähes koko illan, Armas välillä levähtäen. Nuppu on kovasti yrittänyt saada Armasta leikkimään kanssaan, mutta alkuun sisko oli mieluisampi kaveri. Illalla Nuppu ja Armaskin kisusivat ja potkivat toisiaan tuttuun tapaan. Armas söi eläinlääkäriltä päästyään normaalisti suurella ruokahalulla. Huomaa, että kortisoni on nyt alkanut vaikuttamaan, sillä pissaa tulee. Valitettavasti minne sattuu. Heti pikkuisenkin pissattuaan Armas ryntää vesikupille täyttämään syntynyttä vajausta. Siitäkin olen iloinen, että pissa on hyvin vaaleaa, eli hemoglobiini ei karkaa mihinkään. Armas myös nosti tänään ensimmäistä kertaa jalkansa sitten pe, ja on illan aikana haukkua louskuttanut lauman kanssa ihan huvikseenkin. Miten sitä nauttiikaan nyt normaalisti niin ärsyttävistä asioista.
Minut hyvin tuntevat tietävät että olen positiivinen realisti, jolla on pessimistisiä taipumuksia. Nyt olen kuitenkin taas hieman enemmän toiveikas tiedostaen, että moni asia voi vielä mennä pieleen. Pessimisti minussa sanoo, että tämä ilta oli liian hyvä ollakseen totta. Jos en edellisissä postauksissa ollut tarpeeksi selkeä niin Armaksen vaivaa hoidetaan tällä hetkellä IMHAna, todennäköisesto sekundäärinen sellainen, mutta mitään täyttä varmuutta ei asiasta ole.
Tässä vaiheessa täytyy kiittää kaikkia kannustavia viestejä laittaneita ja apua tarjonneita. KIITOS!. Tämän huolen keskellä kannustukset, hyvän onnen toivotukset ja hyvän tahdon eleet oikeasti auttavat jaksamaan. Pienillä sanoilla ja teoilla on suuri merkitys.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos käynnistä! Jätäthän jälkesi.