Joutenoloa ja työntekoa

Koirat ovat olleet nyt pienemmällä puuhalla, nauttien viileästä kesästä, minun painettua töitä niska limassa touko-kesäkuun. Torstaina loppui viimein iltaopetus ja pääsen keskittymään päätyöhöni ja omien koirien treenaamiseen. Muita opettaessa tulee aina oppineeksi itsekin jotain, tai vähintään tehden oivalluksia mitä tai miten jotain opettaa omille koirille. Tänä kesänä pidimme perinteisen käytöskoulun ja harrastekurssin kahtena iltana viikossa. Oli taas mukava nähdä erirotuisia koiria tositoimissa ja kokeilemassa erilaisia harrastuksia. Toivottavasti edes jokunen sai kipinän johonkin kokeiltuun harrastelajiin.

Ainolla ehti olla tässä välissä juoksukin ja se meni yllättävän kivuttomasti. Kolme pahinta päivää Aino, Usva ja Nuppu olivat mökkeilemässä ja urokset jäivät kotia. Armas oli jälleen varsin järkevä ja innostui Ainosta vain niinä oikeina päivinä. Lähes koko ajan siis saivat olla valvotusti yhdessä, eikä Armas yrittänytkään toisen selkään. Aino yritti tarjota itseään jo juoksun 11. päivä alkaen, mutta Armas kiinnostui asiasta vasta juoksun 13. päivänä. Hetikohta nartut sitten lähtivätkin evakkoon. Armas otti keveästi ainoana pumina elon eikä sille tuottanut tuskaa lenkkeillä ja kulkea yksin. Juhannusviikolla oli sitten Armaksen vuoro päästä mökkeilemään, tällä kertaa Usvan kanssa. Hyvin meni vanhempieni kanssa arki ja totteleminen. Ainolla ei ollut niin kivaa oman emonsa kanssa kaksin kaupungissa. Usva on sille paljon mieluisampaa seuraa kuin Nuppu-äippä. Nuppu kun on kovin hallitsevaa sorttia, eikä Aino saa hupsutella sen seurassa niin kuin Usvan kanssa. Juhannuksen sitten Armas viettikin minun kanssa näyttelyssä pokaaliteltassa ja nartut mökillä.

Pumien ollessa terveitä ja elinvoimaisia Leksu puolestaan aiheuttaa nyt hieman huolta. Viikko sitten sen kintereeseen ilmestyi nivelen kohdalle iso patti. Lääkäriaikaa ei tietenkään tässä eläinlääkäritilanteessa saatu, mutta antibiootit kuitenkin. Tänään loppui kuuri ja patti on entisellään. Toivoisin sen olevan pelkkä paise, mutta aina se pahin vaihtoehto kaihertaa mieltä. Tällä viikolla toivottavasti jo irtoaa aika henkilääkärillemme.

Heinäkuun olisi tarkoitus katkaista koirien kesäloma ja alkaa joutavilla jo jotain teettämään. Tänään olin fiilistelemässä agilityn maajoukkuekarsinnoissa ja uutta treeni-intoa piisaa taas agilityynkin.

Juhannus perinteisellä kaavalla

Juhannus vietettiin niin kuin aina ennekin. H-hetkeen valmistautuminen aloitettiin jo hyvissä ajoin, viime vuoden puolella. Osa meidän porukasta oli aloittanut valmistelut jo toista vuotta sitten juhannusvieraita kutsumalla. Minun tehtäväni oli tänäkin vuonna blinblingin haaliminen ja niiden parissa askartelu alko jo keväällä tarjouspyyntöjä tehden ja kauneimpia valiten. Minun osallistuminen kekkereihin viivästyi töyvuorojen vuoksi ja pääsin tapahtumapaikalle vasta perjantai-iltana. Muut olivat aloittaneet jo torstaina. Perjantai-ilta menikin sitten mukavia höpöttäen ja sormet kohmeessa askarrellen. Lauantai aamuna kaikki oli kuitenkin valmista ja päästiin tositoimiin juhannuksen vietossa.

Kuten aina päätähtenä oli tänäkin vuonna Joulupukki

Tänä juhannuksena minulla oli harvinaislaatuinen tilanne. Omat koirat eivät menneet kehään ollenkaan. Unohdin onnellisesti ilmoittaa ne, vaikka olisin mielelläni vienyt koko pumiporukan Soile Bisterin arvioitavaksi. Pumikehästä on kuvia jonkin verran, mutta koska kaikista ei ole edustavaa kuvaa, en laita niitä kenestäkään. Vietin siis koko viikonlopun palkintoteltassa loistavassa seurassa ja iloisia ihmisiä palvelle.

Pumitytöt olivat mökillä viettämässä juhannusta, Leksu kotivahtina ja Armas maskottina mukana. Armakselle teki hyvää olla taas yksikseen reissussa ja se olikin varsin väsynyt aina kun päästiin kotiin. Perjantain sää oli kamala talkoilua ajatellen. Menin näyttelypaikalle noin klo 18.00 ja kotiin pääsin klo 23.00 aikoihin. Koko ajan oli ollut jäätävä viima ja vesisade. Sormet tunnottomina kasasimme teltan ja liimailimme muutaman muun kanssa laattoja pokaaleihin paikoilleen. Lauantai päivä alkoi sitten klo 8.00 ja päättyi näyttelyväen kaikottua alueelta. Sunnuntaina samaan aikaaa paikalle ja kotiin pääsimme klo 21.00 aikoihin. Missään vaiheessa sitä ei kuitenkaan ajatellut harrastuksensa älyttömyyttä. Teltan pystyttäminen vesisateessa oli ainoa hetki, jolloin toivoi tulleensa paikalle vasta teltan ollessa valmiina pystyssä.

Minulle tämä oli jo niin mones juhannusnäyttely, etten ole pitänyt kirjaa. Tätäkin näyttelyä odottelin jo malttamattomana viikolla. Eikös juhannusjuhlinnan tarkoitus ole viettää mukavaa aikaa ystävien keskellä?

Koiranäyttelyssä tapaa mukavasti uusia tuttavuuksia sekä vanhoja ystäviä pitkien matkojen ja jopa vuosien takaa. Puhumista aina riittää.

Ensi vuonna taas uudelleen. Kauhukseni huomasin, että 2016 näyttelymme ei olekaan juhannuksena, vaan viikkoa ennen. Mitä ihmette sitä sitten juhannuksena tekee?