Aino apukoulussa..

..eikun tokokoulussa.
Pääsimme ensimmäistä kertaa, jo kaksi kertaa olleeseen, ryhmäämme. Pelkäsin, että olisimme ihan kamalasti jälkeenjääneitä, mutta hyvin päästiin mukaan. Aino ei ollut vieraiden koirien seurassa sitten messarin ja arvelinkin treenikerrasta tulevan vähintään mielenkiintoisen. Hallissa oli seitsemän koirakkoa, sekä odottelevia koiria. Treenihäiriötä siis löytyi muutaman metrin päästä joka suunnasta. Siihen nähden Aino keskittyi mallikkaasti, vaikkakin välillä joutui kommentoimaan vieruskaverin tekemistä.

Harjoittelimme sivulle pyörähtämistä, ja pyörähtämistä yleensäkin oikealle ja vasemmalle. Nopeaa maahan menoa, ja siitä lyhyttä paikalla oloa. Ainolla paikalla olo oli ihan vain maltin harjoittamista, mutta kivasti sain taas oivalluksia. Muistaisi ne vain vielä seuraavana päivänä. Maahanmenoa Aino tarjoaa tosi kivasti ja se on nopea siinä. Toimii myös ilman namia, keskittyy paremmin ja lelulla nopeutta on vielä enemmän, mutta tarkkuus vielä kärsii. Luoksepäästävyyttä kokeilimme myös ja Ainosta se näytti olevan mukavaa ja vaivatonta. Sivulle kun sen vielä saisi niin voisi kunnolla harjoitella liikkeenomaisesti.

Kotiläkysyksi tuli lisää pyörimistä ja siitä sivulle. Kosketusalausta ja takajalkojen käyttöharjoituksia (vati ja peruutuksia). Ainon kanssa oli kyllä hauska treenata, vielä kun saa sen tottumaan häiriöön. Toisaalta kun tuossa pienessä tilassa tottuu treenikavereihin, niin ei pitäisi sen jälkeen juuri minkään häiritä. Minun pitää olla tarkkana, etten vahingossa ala palkkaamaan sitä minun komentamisesta. Aino mielellään kertoisi milloin sitä pitää palkata.

Elämä voittaa ja arki koittaa

Punanutut puuhastelevat yleensäkin yhdessä

Perjantaina kävimme taas heti aamusta pikaisesti lääkärissä. Kummasti väsymys kaikkoaa kun on jotain oikeasti tärkeää tekemässä. Minä siis lähdin klinikalle suoraan yövuorosta ja normaalisti olisin jo 8.30 kääriytymässä peittooni koirat kainalossani.

Armas oli taas innoissaan menossa klinikalle. Ovella komensi minua kiiruhtamaan ja avaamaan oven sekä pomppasi tervehdyshaukkua huutaen sisään. Puntarin kautta pöydälle (12,6kg). Paino on pysynyt samana, mutta huomaa että koiran lihaskunto on hieman laskenut tämän levon aikana. Pöydällä se istua nökötti niin kiltisti että melkein unohdin pitää siitä kiinni. Havahduin siihen kun eläinlääkäri alkoi valuttamaan verta putkeen. Sydän kuulosti hyvältä ja verenpaine oli ok, minulle oli ihan uutta että koiralta mitataan verenpaine hännästä.

Iltapäivällä saimme sitten tulokset. Tällä kertaa maksan arvot olivat taas laskeneet ja hematokriitti oli noussut 40:een. Mahtava uutinen! Lisäksi saimme taas luvan laskea kortisonin annostusta. Tietenkään varmuutta parantumisesta ei voi sanoa, ennen kuin kortisoni on  ajettu alas ja koiran vointi jatkuu normaalina. Annoin kuitenkin jo luvan itselleni iloita...varovaisesti. Seuraava käynti on voinnin mukaan to tai pe.

Armas ja Nuppu

Aino ja Armas itselleen tyypillisen näköisinä.

Tänään sitten kävimme jo kokeilemassa irtojuoksentelua muutaman minuutin. Aino oli täynnä tarmoa, samoin Usva. Hyvä Team Punaiset Pahulaiset. Nuppu valitteli varpaiden paleltumista ja Armas oli innoissaan, nipisteli minua tuttuun tapaan, mutta otti varovaisesti riekkumiset ja oli tosi hyvin koko ajan kuulolla. Pakkasta oli -8 astetta, mutta varmuuden vuoksi puin Armakselle Rukka- neuleen Pompan alle. Kotona vaatteiden alta kuoriutui lämmin pumipoika.

Pumipoika <3