Talven riemua

Tänään iltasella (27.11) käytiin kokeilemassa Armaksen kanssa ensimmäistä kertaa kicksparkilla vetojuttuja. Lähinnä oli tarkoitus totuttaa sitä potkukelkan kanssa kulkemiseen. Pumipoika oli heti into täynnä eikä arastellut kelkkaa lainkaan. Nuppu armollisesti lainasi valjaitaan Armakselle, ja tyytyi itse tavalliseen ulkoiluvaljaisiin ja juoksemaan potkurin rinnalla. Armas sen sijaan veti hyvällä tarmolla pitkiäkin pätkiä. Heti, jos vauhti meinasi hidastua se kiersi taakseni ja nipisti pohkeesta. Viesti oli selvä. Minä en tietenkään nipistyksestä nostanut vauhtia, vaan kaikki kiva toiminta lakkasi jos kävi kipeää. Minulle siis. Armas itse välillä lensi nurin vetoliinan voimasta, kun kuminauha on mitoitettu Leksulle, joka on noin 30kg painavampi. Armasta ei se onneksi hidastanut vaan tarmokkaasti jatkoi vetämistä. Itseasiassa nuo muksahdukset sattuivat sopivasti aina silloin kun uljas vetoeläin löysi reitin varrelta mielenkiintoiset jäljet joita aikoi seurata pöpelikköön. Matkaa kertyi vaivaiset 2 kilometriä nyt alkuun, mutta hitaasti hyvä tulee.

Leksun kanssa potkutellessa minulla ei ole saumaa tehdä itse töitä, sillä muuten tippuisin kyydistä, mutta Armaksen ja Nupun kanssa tietenkin minun pitää lykkiä vauhtia kaverina. Mukava kun tuntee liikkuttaneensa koipiaan.

Ainon juoksu lähenee puolta väliä ja urokset jo huomaavat sen. Tämän viikon Ainolainen viettää illat ja yöt vanhempieni luona Usvan kanssa ja päivät ilahduttavat meitä. Onneksi juoksu on mukavasti ohi ennen messaria. Jännäsin aikaistaako Nuppu juoksuaan, mutta vielä ei ole merkkejä siitä.

Aino on nyt täynnä itseihailua ja on mielestään entistä ihanampi. Kaikkien pitäisi huomata ja vähintään rapsuttaa masua. Kummasti sitä muuten huomaa miten ihmiset puhuvat noille eri tavoin. Ainon kohdalla ihmisten puhe muuttuu ihan vaaleanpunaiseksi ja on täynnä kaikkea söpöä. Osa jopa huomaamattaan lässyttää sille. Minä en tietenkään ikinä...

Pentujen treenit olivat hyvällä mallilla ennen Ainon juoksun alkamista. Armas on nyt sitten käynyt yksiksen muutaman kerran agilitaamassa. Menee todella nopeaa eteenpäin treeneissä. Haluaa tehdä esteitä ja tarjoaa jopa niitä mitä ei vielä edes osaa. Muuria se kävi ihmettelemässä täysikorkuisena ja kehoitin Armasta hyppäämään. Hyppäsi, palkkautui ja halusi tehdä uudelleen. Muutaman toiston jälkeen pääsin jo lähettämään sen putkeen ja ottamaan vastaan muurilta. Kontaktiesteet vetävät nyt vähän liiankin hyvin. Nyt minun pitää siis muistaa pitää koira hallinnassa ettei opi karkailemaan esteille ja lukemaan aikanaan rataa miten itse haluaa.

Vidopätkän treeneistä Armaksen kepit ovat menneet jo hieman eteenpäin. Verkot on kyllä loistokeksintö. Huvikseen kokeilin viimeksi hallissa ollessamme ymmärtääkö se reilun kymmenen keppitoiston jälkeen verkottomista kepeistä mitään. Niin vain aloitti ja teki nätisti kaksi ekaa väliä, ja oli jo yrittämässä kolmatta kunnes taidot loppuivat. Lihasmuisti, mikä ihana asia.



Kolmen kopla, koko ajan käsyämässä



Puhelimen laatu ei petä ikinä, mutta tästä näkee hyvin kokoeron

Kevyttä treeniä koomassa

Sunnuntain tokotreenit aloittivat yövuoro- ja treeniputken. Kirsi oli kehittänyt meille varsin toiminnallisen treenikerran. Kuin kuntopiiriporukka kiersimme eri pisteiden välillä. Nuppu oli virtaisa, ehkä jopa lievästi lentoon lähdössä. Aloittelimme tokohypyllä, koira näytti miten osaa melkein kokonaan suorittaa avo-hypyn, mutta koska olin päättänyt treenata alo-hyppyä en ollut haltioitunut. Hyppyä olimme ottaneet viimeksi melkein vuosi sitten ja aika nopeaa Nuppu näytti mihin olimme edellisissä treeneissä jääneet. Hypylle irtoamista pitää vahvistaa ja seisoskeluun saada hieman kestoa. Seuraava piste taisi olla pesuvadilla taiteilua. Sitä treenasimme paljon ennen pentujen syntymää ja aika pian Nuppu muistikin mitä piti tehdä. Sivulle tulo etutassut pesuvadilla vaatii enää pientä hienosäätöä. Noutopisteessä jatkoimme kapulanpitoharjoituksia. Meni samaan malliin kuin kotonakin. Nupulla on oma vahva mielipide asiasta, mutta ei lannistu vaikka minä olenkin toista mieltä ja pidän pääni. Seuraaminen lähti kulkemaan paremmin kuin ikinä ennen, eli Nuppu jo hieman on luopunut loikkimisesta. Ruutua emme ehtineetkään ottaa, mutta onneksi sitä voi harjoitella omalla pihallakin.

Maanantaina yövuoron jäljiltä heräsin iltapäivällä piinaavana ajatukseen, että on pakko päästä treeneihin. Onneksi olin varannut vuoron kaiken varalta edellisenä iltana. Pikapikaa auto täyteen koiria ja liikenteeseen. Pentusten kanssa otettiin putkia, keppejä ja hyppyjä. Kepeissä Armakselle ja Ainolle oli tullut ihan hirmuinen vauhti. Armas kiihdytteli jopa niin paljon että sen oli pakko muutama kerran loikata verkkojen välistä pois välttääkseen törmäyksen. Kehon hallinta kasvaa pikkuhiljaa. Yksi verkko jo otettiin kokeeksi pois, ja saatiin onnistumisen kokomus siitäkin. Pikkuiset alkavat olla kivasti hallinnassa hallissa ja vaikka eivät mitään osaakaan, niin ohjautuvat mukavasti.

Lopuksi Usva ja Nuppu pääsivät tekemään putkia. Nuppua en vielä uskalla oikein hypyttää, kun näyttää edelleen olevan jumissa. Usvahan ei ole enää aikoihin hyppinyt. Meillä oli onneki kuvaaja matkassa ja saatiin kaikkien loppuhömpästä kuvamateriaalia.

Tekipä hyvää ja pahaa nähdä videolta miten jäykästi ja innottomasti liikuinkaan ja kuinka tylsästi palkkasin koiria. Hieman yövuoro ja kevyet päikkärit verottivat kokonaisuutta. Asennetta enemmän peliin!

Tiistai vain nukuttiin ja lenkkeiltiin kevyesti, ja valmistauduttiin seuraavaan yöhön.

Tälle päivälle olin varannut ensin agihallin, mutta todettuani olevani kuin krapulainen yön valvomisen jälkeen vaihdoin sen myöhempään tokohallivuoroon. Pienet lisäunet tekivät terää. Hallissa koirat saivat ensin leikkiä ja purkaa aamupäivän patoumat ja sen jälkeen treenattiin näyttelyjuttuja. Ruksi seinään! Aino ja Armas patsastelivat kohtuullisen mallikkaasti. Tämän jälkeen otin koko porukalle liukuhihnatyönä noutokapalan pitoa. Ainolla oli luontaisesti hyvä ja tiukka ote, mutta Armas varsinaisesti hoksasi jo mistä sitä palkkaan ja alkoi tarjoamana kapulan suuhun ottoa ja pientä puristusta. Usva tiesi mitä pitää tehdä. Sen mielestä kapula otetaan suuhun, puraistaan sitä kerran oikein lujasti ja sen jälkeen otetaan nami ja kehut.. Nuppu oli huomattavasti myötämielisempi kapulan pitoon, sillä jos se ei ekasta kerrasta alkanut yhteistyöhön, vuoro meni seuraavalle koiralle. Kilpailuttaminen kannattaa. Porukka oli aika hauskan näkoinen istuessaan varsin tärkeinä puoliympyrässä odottamassa omaa vuoroaan kapulan pidossa.