Helsinki Kv ja Piteå KR

Teimme akkaporukalla kerä Armaksen pienen autoretken pääkaupunkiseudulle ja takaisin. Tarkoituksena oli sukuloida ja osallistua yhdistyksen vuosikokoukseen sekä käyttää osa koirista samalla kehässä. Valitettavasti Pulmu oli vielä alaikäinen osallistumaan, joten ilmoitin vain Ainon ja Armaksen. Nupun osaksi tuli heti alkuunsa lapsenlikan rooli.

Reissua varten piti auto päivittää, sillä ilman ilmastointia ei vallitsevissa olosuhteissa olisi päästy sataa kilometriä pidemmälle. Hieman tuotti päänvaikaa miten saan mahtumaan neljälle koiralle häkit autoon, vaikka tilaa olikin mukavasti. Onneksi oli häkeissä valinnavaraa ja jokainen koira sai lopulta oman yksilön matkantekoon. Ajomatka meni mukavasti autosta nautiskellen matkan taittuessa joutuisasti kolmen pysähdyksen taktiikalla. Pulmulla on ollut hieman matkapahoinvointia ja Ainolla ohitusinhoa, mutta oikeilla paikkaratkaisuilla nämä kaksi pötköttelivät koko matkan rauhallisesti. Nuppu ja Armas olivat tottuneesti auton takaosassa pitämättä itsestään meteliä.

Pulmu ja pieni valkoinen leukaparta

Hotelliksi valikoitui taas tuttu Scandic Järvenpäästä, mikä mahdollisti tehokkaan sukuloinnin ja koirat pääsivät nauttimaan iltaisin tätini vinttikoirille tehdyssä tarhassa juoksentelusta. Hotellin helppoudesta nautimme kaikkiaan kolme yötä. Pulmustakin kuoriutui varsin näpsäkkä hotellikoira, päästen opiskelemaa mm. hissikäyttäytymistä. Neljän koiran kanssa hotellissa oleskelu oli varsin vaivatonta ja porukka malttoi myös olla hiljaa huoneissamme.

Näyttely oli sunnuntaina ja olin ilmoittanut sinne tosiaan Armaksen lisäksi Ainon. Minulla on ollut huhtikuu ja toukokuu täynnä kiirettä ja jossain kohtaa peruskampauksen ohessa olin huonosti kammannut Ainon jalkakarvat. Minun ei yleensä tarvitse kammata koiriani kuin muutaman kuukauden välein, koska teen kampaamisen huolella ottaen kaiken takkuuntuvan materiaalin pois. Jostain syystä olin ollut huolimaton ja päästänyt Ainon jalkakarvat takkuuntumaan. Aino juoksee 5kk välein, joten se jo yksistään vaikuttaa turkkiin kovasti. Kotona jo päätin, että jos en ajomatkan jälkeen jaksa kammata ja trimmata Ainoa niin jääkööt kehästä pois. 

Sunnuntaina näyttelyyn lähti siis vain Armas. Ystäväni haki minut hotellilta pumipoikansa kanssa ja olimme näyttelypaikalla sen verran hyvissä ajoin, että ehdin trimmata ystäväni uroksen sekä auttaa kahden muun pumin turkeissa. Oli mukava kerrankin puuhastella, seurustella ja vain nauttia näyttelyn tunnelmasta. Kehässä Armas oli virtava, mutta malttoi liikkua suhteellisen ehjiä kierroksia. PU-kehässä se alkoi jo nuutua, joten nostatin sitä hieman taputellen kylkiin. Armakselle se on treeneissä yhtä kuin kehoitus tarttua patukkaan, joten se hieman nosti kierroksiaan viimeisellä juoksukierroksella. Armas sijoittui lopulta PU-kehässä neljänneksi, ihan oikeutetusti. Parasta oli ystäväni uroksen hienoa sijoitus kehässä ja ensimmäisen sertin saaminen. Ihan mahtavaa!

Armaksesta tuomari Alar Müürisepp lausui seuraavaa:

"Hyvätyyppinen ja hyväkokoinen uros. Kaunis pää ja hyvä selkälinja. Hyvin kehittynyt rintakehä. Hyvät etu- ja takaraajat, kauniit liikkeet. Hyvä turkki ja hyvä luonne."       VAL ERI, VAK2, SA, PU4 

Helsingin reissun oikea syy oli siis Pumit ry:n vuosikokous. Oli mukava tavata etelän pumisteja pitkän ajan jälkeen. Kokouksessa oli leppoisa tunnelma ja sääkin suosi meitä. Loppureissu pyhitettiin sitten sukuloimiselle. Vaikka reissu oli vain pidennetty viikonloppu oli se kunnollinen irtiotto arjesta. Oli mahtava olla reissussa ilman kiirettä mihinkään. Kotiinpaluu koitti tiistaina ja kotimatka sujui yhtä joutuisasti kuin menokin. Yllätin itseni miten hyvin minä, joka nukahdan apukuskina jo Hirvaan kohdalla, jaksoin ajaa pääsosin yksin koko matkan. Kilometrejä tälle reissulle kertyi n. 1700.

Aino mielipaikassaan tassut takussa.

Olin tuskin palautunut Helsingin reissusta kun piti alkaa miettiä seuraavaa, eli Piteån kansallista näyttelyä, joka oli 27.5. Tähän näyttelyyn oli ilmoitettu ja madotettukin kaikki kolme, eli Pulmu, Aino ja Armas. Päätin tehdä taikoja ja perjantaina iltavuoron jälkeen tuhrasin Ainon tassut K9 Competition Crisp Mist Texturizerilla ja lauantaina illalla töistä päästyäni kampasin sen. Kampaamisen jälkeen totesin koiran turkin olevan juoksun jäljiltä todella eloton sekä reissun jäljiltä äärimmäisen pölyinen . Ei auttanut kuin pestä koko koira saman sarjan shampoolla. Turkin ollessa vielä kostea aikapulasta johtuen päädyin trimmaamaan sen. Sinällä hyvä vaihtoehto, koska kaikki kuolleet karvat sojottivat hyvien kiharoiden välistä. Lopputulos oli tuossa vaiheessa turkin kosteudesta johtuen vielä arvoitus. 

Illalla jo tunsin voimakasta turnausväsymys ja ehdottelin siipalleni, josko emme lähtisi ollenkaan näyttelyyn. Samaa mietin vielä aamulla kun kello soi klo 04.00. No, kaikesta aamu-unisuudesta huolimatta pääsimme ajoissa kehänlaidalle ja kaikki koirat näyttivät suhteellisen siisteiltä. Pulmun olin pessyt trimmannut jo perjantaina. Armakselle ei tarvinnut tehdä edellisen näyttelyn jäljiltä mitään muuta kuin jalkakarvojen aukikampaaminen ja vedellä huuhtelu. Ainon turkki oli hyvin puhtaan ja silkkisen tuntuinen alle vuorokauden takaisesta pesusta johtuen ja arvelin siitä tulevan sanomista. Yleensä en siis pese koiria shampoolla näyttelykaudella ollenkaan, vaan tarvittaessa huuhtelen ne kampaamisen jälkeen huolellisesti vedellä. Parhaimmat kiharat tulevat järvessä uimisesta ennen näyttelyä.

Pulmu oli näyttelypaikalla kuin kala vedessä ja malttamattomana odotteli omaan vuoroaan. Hieman tunsin huonoa omatuntoa, sillä tämä taisi olla kolmas kerta kun Pulmulla oli näyttelyhihna kaulassa. Pulmua asia ei haitannut ja se oli kehässä iloinen vilkas itsensä. Välillä liikkeet menivät hyvin ja välillä pennun pää vilahti minun pääni tasolla. Seisomista emme olleet juurikaan harjoitelleet, mutta hyvin Pulmulla sujui seisominen ilman asettelua. Sillä on onneksi suhteellisen hyvä rakenne (tällä hetkellä hivenen takakorkea), joten jalat asemoituvat oikein ilman asettelemista. Tavoitteena onkin Pulmun kanssa saada sen seisotus täysin vapaaksi. Nyt jouduin vain hieman avittamaan pannasta, että malttoi seisoskella. Pöydällä käsittely meni paremmin kuin uskalsin toivoa Pulmun heilutellessa tuomarille häntää. Lopputuloksena KP ja ROP-pentu.

Armas oli vuorollaan valioluokassa ja yllätti minut täysin. Hengittelin syvään ennen kehään menoa ja laskin kierroksiani. Armas pääsi heti kohta haluamalleen pöydälle ja pöydältä maahan arvosteltavaksi. Koira, joka patoaa itseään pöydällä ja päästää energian valloilleen liikkeissä joutuikin nyt rauhoittumaan ihan itsekseen seisoskellen ja korviaan tuomarille esitellen. Liikkeet menivät niin hyvin, että teki mieli itkeä. Ensimmäistä kertaa ikinä täysi sievä kolmio ja edestakaiset liikkeet. Kehuinkin koiraa erityisen matalalla äänellä, etten vain nostaisi kierroksia yhtään enempää kuin oli tarvetta. Armashan syttyy sekunnin sadasosassa jos minä vähänkään anna sille vinkkiä, että toimintaa olisi luvassa. Uroksia oli esillä kaikkiaan viisi, joista SA:n eli ruotsalaisittain CK:n sai vain molemmat valioluokan urokset. Armas oli lopulta PU2 ja sai sertin. Tajusin asian vasta kun ruotsalainen kilpakumppanimme kiljahteli riemuissaan puolestamme Armaksen valioitumisesta. Armasesta tuli siis tällä reissulla Ruotsin muotovalio.

Ainon mennessä kehään minulla ei ollut enää mitään paineita tai odotettavaa. Aino meinasi ensin että sitä ei yhtään huvita, mutta niin vain pisti liikkeissä parastaan. Narttuja oli kolme, joista vain kaksi saivat CK:n. Aino juoksi itsensä lopuksi voittoon. Rotunsa paras kehässä se oli VSP, mikä on meille aina voitto pidemmillä ajomatkoilla. Pääsimme heti kotimatkalle! Arvostelu oli mukavaa luettavaa ja sieltä löytyi maininta turkista kuten arvelinkin. Oli mukava huomata miten tasainen linja tuomarilla oli, sillä ROP ja VSP olivat väriä ja tyyppiä myöten toistensa kaltaisia.

Onneksi tuli lähdettyä, sillä sain heti vedettyä kalenterista yli loppuvuoden Ruotsin näyttelyt ja tehtyä tilaa mökkeilylle. Siitä koiratkin tykkäävät enemmän kuin kehässä juoksentelusta. Tuli vedettyä kalenterista samalla yli myös useampi kotimainenkin näyttely. Tätä lajia alkaa jo pikkuhiljaa riittämään. Loppuun vielä pakolliset poseeraukset palkintojen kanssa. 

Lauman kuulumisia

Mukava taas kirjoittaa pitkästä aikaa laumasta, vaikka lauman haaliminen ei ole minun koiraharrastukseni tavoite. Usvan poismenon jälkeen minulla oli vain kaksi koiraa kotona, parivaljakko. Pulmun tultua tuntui hetken aikaa että minulla on kaksi koiraa ja pentu. Aino ja Armas eivät nimittäin olleet järin innostuneita pennun saapumisesta talouteen. Pulmu taas olisi ollut kuin kala vedessä aikuisten koirien kanssa, olihan se saanut sen verran hyvät eväät kasvattajan luona aikuisten koirien kanssa elämisestä.

Useampi viikko meni siten, että pentu ja aikuiset ihmettelivät toisiaan portin takaa tai hallitusti yhdessä. Koirat söivät keittiössä yhdessä, kunnes aikuiset ilmoittivat syövänsä mielummin työhuoneessani portin takana. Pentu oli ällöttävä ja ihmeellinen niiden mielestä. Pulmu sitkeästi roikkui portilla, ja yhteisillä puruluuhetkillä se meni portin läheisyyteen symään luunsa ollaakseen isojen koirien lähellä.

Ainolla oli valeraskaus loppuvaiheessa, mikä ei auttanut pennun hyväksymisessä, vaikka pienesti toivoin niin. Jossain vaiheessa Armas alkoi hakeutua sohvalle minun ja pennun viereen päiväunille. Se tuntui isolta edistysaskeleelta. Pulmun ollessa 14 viikkoa Aino ja Armas nuuskivat sitä yhtenä päivänä erityisen tarkkaan janiiden hännät alkoivat heilua iloisen hössötyksen kera. Pentu hyväksyttiin porukkaan ja Aino alkoi sen leikittäjäksi. Armaksella meni vielä viikko ennen kuin se alkoi houkutella Pulmua leikkiin, enkä toki vieläkään anna molempien yhtä aikaa leikittää pentua. Meillä meni siis likimain seitsemän viikkoa siihen, että pentu hyväksyttiin osaksi laumaa.

Minulla kävi joitain epätoivon hetki, mutta Pulmu oli koko ajan varma että hän saa Ainosta ja Armaksesta itselleen kaverit. Herkempi pentu olisi saattanut alkaa pelätä, mutta tässä ipanassa on aimo annos sitkeyttä pohjattoman iloisuuden lisäksi. Toki itsekin tein koko ajan töitä laumaantumisen eteen. Kuljetin koiria yhdessä ulos, hallille, ajelimme ympäri kylää jne. Missään vaiheessa en kuitenkaan yrittänyt pakottaa koiria yhteen ja pidin huolen ettei pentu joudu isompien hyökytettäväksi.

Tällä hetkellä lauma toimii jo niin hyvin ettei minun juurikaan tarvitse katsoa koirien perään. Tosin  nyt Ainolla alkanut juoksu taas hieman on sotkenut meidän arkea ja koirien yhdessä oloa. Pulmu on siis jo 5kk ja tuntuu jo mukavasti oppineen talon tavoille.Riiviöhän se on, mutta niin sen pitääkin. Sisäsiisteyskin on hyvällä mallilla ja täysin kuivia päivä on jo paljon takana. 

Pulmu on ehtinyt aloittaa jo koulunkäynnin. Se käy häirikkö vetämässäni penturyhmässä, käynyt haistelemassa eukalyptusta ja osallistunut jo muutamalle Arkihömppätunnille. Hieman vuorotyö on rajoittunut, että emme ole jokaiseen tapahtumaan päässeet, mutta ehtiihän tässä. Pitkät yövuoroputket myös tuovat hieman taukoa ihmisten ilmoilla liikkumiseen ja yritänkin aina vapailla korvata Pulmulle päivät, jolloin ei näe jotain uutta ja ihmeellistä. Se tuntuu olevan nyt juuri otollisemmassa iässä asioiden ihmettelylle. Onneksi pääsimme pääsäisenä katsomaan hartaudella agilitykisoja ja sosiaalistumaan kunnolla.