Syksyn treenit pärähtivät käyntiin

Tällainen pikapostaus tällä kertaa itselleni treenaamisen tueksi, sillä aikaa kun elokuun kasaan kurova postaus muhii omassa liemessään. Eli nyt alkoi syyskauden treenit ja puhkumme intoa!

Ilmoitin Ainon rally-tokon jatkoryhmään, joka valitettavasti osui lopulta sunnuntaille sellaiseen aikaan, että vuoro kuin vuoro niin olen töissä. Laskennallisesti kuukaudessa on noin yksi vapaa sunnuntai, mutta niin kauan kuin lumi ei ole maassa niin mielelläni viettäisin sen jossain muualla kuin kylän pinnassa. Onneksi saimme paikan maanantain klo 18.30 rallyn alkeisryhmästä. Kertaus on opintojen äiti, joten tämä ryhmä sopii meille todella hyvin.

Tänään oli sitten ensimmäinen treenikerta. Teimme pienen ratapätkän jonka ekalla yrityksellä minä unohdin hengittää ja Aino oli kuin lentoon lähdössä. Kiirehdin tavallista tiukemman työvuoron jälkeen vauhdilla kentällä ja olimme sitten Ainon kanssa alkuun molemmat ylivirittyneitä. Onneksi minulla laski vire normaaliin ja Aino tasaantui sen myötä. Tämän treenin jäljiltä päällimmäisenä ajatuksena on edelleen työstää sitä kuuluisaa seuraamista oikea-asentoiseksi ja vaatia hieman enemmän malttia koiralta. Hauskaa meillä oli, ja se onkin pääasia. Ilon kautta!

Toinen ryhmä mihin olin Ainon ilmoittanut oli temppuryhmä, joka sekin sitten sattui maanantaille klo 19.30. Hieman hirvitti miten Aino mahtaa jaksaa kaksi tunnin ryhmää peräjälkeen, mutta ainakin tällä ensimmäisellä kerralla Aino oli oikein mainio ja jaksavainen. Hieman Ainossa välillä näki turhautumisen merkkejä, eli se kokeili komentaa minua tai keskittyi liikaa kavereihin, jos sai yhtään löysäillä tekemisen välissä. Silloin kun hommassa oli tekemisen meininkin niin kaikki häiriötekijät unohtuivat.

Ekalla treenikerralla aloitimme uutena käteen koskemisen, minkä tarjoamisen Aino tajusi heti. Sain tehtyä sitä nopealla toistovälillä 5 x 20 namin sarjaa naksua käyttäen. Toinen treenattava asia oli ns. Six-sax käveylä. Tämänkin työstäminen alkoi mukavasti naksuttelemalla. Muutemaan viimeiseen toistoon otin lelun käyttöön. Siitä Aino vasta innostuikin..

Kaiken kaikkiaan Aino jaksoi todella hyvin ja minä sain päivän työajatukset karistettua yltäni. Huomenna olisi sitten Armaksen vuoro. Sen varsinainen treeniryhmä alkaa vasta lokakuun alussa. Ilmoitin sen pk-henkiseen tokoryhmään, joka on keskiviikkosin klo 17.00. Siihenkin ehtiminen tekee varmasti talvella tiukkaa, mutta pitää yrittää kuitenkin. Huomenna olisi tarkoitus käydä Armaksen kanssa ahvenentalutuksessa ja työstää samoja juttuja mitä Ainon kanssa tänään.

Nordkapp - Sinne ja takaisin

Kesäloman (osa 2) tavoitteena oli viimein päästä käymään Pohjois-Norjassa. Siis ihan lomalla, ei koiranäyttelyretkellä. Retken päämääränä oli saavuttaa Nordkapp, eli Manner-Euroopan pohjoisin maanteitse saavutettava paikka. Päädyin edeltävänä päivänä viimein tosissani katsastamaan mahdollisia yöpymispaikkoja ja vähäisestä tarjonnasta booking.comin kautta löytyi Lakselvistä majatalotyylinen hotelli. Koirat olivat tervetulleita hotelliin ja sain samalla nettivieroitusta kahden yön verran, sillä tietenkään hotellin ilmainen wifi ei toiminut kolmannen kerroksen perimmäisessä nurkassa, jossa huoneemme sijaisti. Hotelli oli tuttua norjalaista hinta-laatusuhdetta ja aamiainen vaatimaton. Koirat tykästyivät hotellihuoneesen ja sen kokolattiamattoon. Taas kerran sain olla ylpeä siitä, miten vaivattomia hotellieläimiä Aino ja Armas ovatkaan. Toki niiden hotellivierailumäärillä en tässä vaiheessa muuta odottaisikaan. 

Lakselv eli tuttavallisemmin Lemmijoki oli mukava pieni kuntakeskus, jossa itsessään ei ollut varsinaisesti mitään nähtävää. Komeat maisevat vasta alkoivat keskustan jälkeen tien viedessä kohti pohjoista rantareittiä. Näin koiranomistajan näkökulmasta en yhtään ihastunut paikalliseen koirakuriin, eli irtokoiria näytti olevan liikkeellä ihan tavan kanssa. Minähän en tunnetusti ole irtokoirien ystävä ja ne saavat minun seurassa aika nopeaa jalat alleen, jos eivät muuten niin ainakin avustettuina. Muistelen lämmöllä (veri oikein kiehui) sitä aikaa  kun Rovaniemellä oli yhtä löysässä koirien kiinnipito ja miten niitä aina pesiytyi nurkkiin kun Mimmillä oli juoksun parhaat päivät tai miten irtouroksia aina kimposi jostain pusikosta lenkitettävän uroskoiran niskaan. Tälläkin kertaa sain näyttää kaksikolleni miten "mamma" hoitaa irtokoirat. Minullahan on tavoitteena, että meillä minä olen se, joka kohtaa mahdolliset ikävät tilanteet ensin ja päätän mitä niille tehdään. Koirat saavat tyytyä statistin rooliin.

Nordkapp täytti odotukset maisemien suhteen, mutta se millainen turistirysä paikasta oli tehty ei miellyttänyt yhtään ja tuli oikeastaan ikävänä yllätyksenä. Olisin toivonut enemmän luonnonrauhaa, mutta paikalle oli tehty iso ja massiivinen turistiansa ja itse "pohjoisimman pisteen" luokse pääsemisestä sai pulittaa noin 25 euroa/henkilö alueen portilla. Toki sillä rahalla pääsi kuuluisan vispilämäisen karttapallon näkemisen lisäksi käymään Nordkapp-talossa ja ihastelemassa mm. sen Thaimaalaista museota. Todennäköisesti patikoimalla sen oikean pohjoisimman kärjen (Knivskjellodden) luokse olisi varmasti löytynyt toisenlainen pohjoisen jäämeren tunnelma. Tämä nyt kohdattu valitettavasti vastasi lähinnä Napapiirin pajakylän ihmisvilinää ilman joululauluja. Toki massaturismin ei olisi pitänyt tulla yllätyksen kun kuitenkin oli tiedossa, miten paljon Nordkapp vetää väkeä puoleensa varsinkn keski-euroopasta.

Oli mielenkiintoista huomata miten ihmisillä, eli tässä tapauksessa turisteilla, on hirveän suuri halu saada jättää kädenjälkensä maisemaan. En tiedä johtuuko se maisemien suuruudesta ja siitä miten pieneksi niiden äärellä itsensä tuntee, mutta joka tapauksessa kaikkialla oli näkyvissä turistien kasaamia kiviläjiä ja kiviä joihin turistit olivat kirjoittaneet nimensä. Teiden varsilla oli kivistä  järjestelyjä nimimerkkejä ja lahjakkaimmat olivat tussanneet/spreijanneet nimensä kallionseinämiin. Vastaavaa en ole huomannut missään muualla, mutta toisaalta muualla en itse ainakaan ole kokenut itsenäni niin pieneksi valtavan taivaan ja meren välissä, siinä tuntureiden keskellä. Sain kuitenkin maltettua mieleni enkä kasannut omaa kiviläjää vaatimattoman olomassaoloni merkiksi. Yllättäen Nordkappin esitteessä oli ihan erikseen kielletty kasaamasta kivistä omia monumentteja.

Kaiken kaikkiaan retki jäämeren rannoille oli varsin antoisa, sateisen harmaudesta huolimatta, ja löysin sen, mitä olen tässä kesässä kaivannut. Merellisen raikas, mutta lämmin tuuli vei jakauksen jättäen kytemään uusia matkasuunnitelmia. Kenties seuraavalla kerralla lähestymme jäämerta päälaelta ja vuokraamme pienen mökin ihan jäämeren rannalta. Siinäpä sitten saisi rauhassa kuunnella miten aallot helisyttävät pieniä sileitä kiviä rantavedessä.

Honningsvåg, Norjan pohjoisin kaupunki

Päällä oli leveyttä noin 25cm ja lajina mahdollisesti merikissa. Harmi etten tajunnut kurkata raadon suuhun..

"MINÄ" kävin täällä