Pumit vapaalla ja ihminen myöskin

Pumien ollessa ulkoiluvuorossa en voinut olla huomaamatta miten samanlaisia perheemme urokset ovat. Armas myös roikkui aidalla uimahaluja kihisten. Tosin siinä missä Leksu menee portista läpi raa'alla voimalla yritti Armas ahtautua pinnojen välistä jalka kerrallaan. Siinä vaiheessa kun se alkoi aukaista portin alahakasta jouduin kieltämään. Armas onneksi kuuntelee kuitenkin enemmän minua kuin sitä sisäistä ääntään, siis sitä tuhmaa koiraa. Armaksen ongelmaratkaisua seuratessa ymmärrän hyvin niitä tarinoita, missä urokset ovat menneet läpi lukittujen ovien ja yli korkeiden aitojen päästäkseen armaidensa luokse. Ei minulla nartut pyri mihinkään yhtä kovalla tarmolla kuin nuo urokset. En tosiaan liikaa raskinut Armasta kieltää, sillä en halua tappaa sen oma-aloitteisuutta ja yritteliäisyyttä. Siinä vaiheessa kun näytti, että pakoreitti meinasi oikeasti löytyä jouduin muistuttamaan ettei portista saa mennä ilman lupaa. Armaksen onneksi se lupa sitten heltisi heti kun järvi lakkasi aaltoilemasta liikoja.

Nupun ja Ainon yhteinen luola

Nuppu kesti hyvin lapsiaan mökillä. Koirille on aidattuna yli pari tuhatta neliötä metsäistä tonttia eli niillä on hyvin tilaa juosta ja leikkiä. On siis tilaa myös olla omissa oloissaan kun siltä tuntuu. Nuppu puuhasteli kovasti Ainon kanssa niiden yhteisen projektin parissa. Pari viikkoa sitten Nuppu oli kovasti mökillä tunkemassa itseään kaikkiin mahdollisiin koloihin. Äitini oli saanut tilkitä mökin kivijalkaa urakalla, siis sitä samaa mistä Leksu aina niitä kiviä kantaa pois. Valeraskauteen on onneksi lääke, joka vaikutti heti Nupun nisiin ja pahimpiin pentuhullutuksiin. Nyt Ainolla alkaa olla pesän tekeminen mielessä ja Nuppu mielellään avusti sitä asiassa. Pesäpuuhia on ihan mielenkiintoista seurata, tiettyyn pisteeseen asti, koska se on koiralla niin puhtaasti vaistomaista käyttäytymistä.

Usva vetäytyi mielellään omaan rauhaan ilmeisesti peläten jäävänsä pihalla hunnilauman jalkoihin ja sen vuoksi että mummot nyt yleensäkin nukkuvat paljon. Aino onneksi yleensä väistää Usvaa kiltisti, mutta Armas mielellään juoksisi ohi karvoja hipoen ellei jopa mummoa taklaten. Usvan kulkiessa pihalla minun täytyy pitää nuoret kurissa ja huolehtiä ettei tule kolareita. Usva mielellään viettää aikaa sellaisissa paikoissa, mistä se näkee lauman. Yleensä se löytyy joko sääskiverhon suojasta pihakeinun alta, omasta kopistaan, grillikodasta tai sitten saunatuvasta missä se on koko ikänsä nukkunut isäni kanssa mökillä ollessaan viime kesään asti. Usvalle on kuitenkin tärkeää, että se tietää missä kaikki muut ovat. Aino käy säännöllisesti Usvaa tervehtimässä ja pusuttelemassa lepopaikassa lähtien sitten kiireisenä jatkamaan omia puuhiaan.

Joko makkarat tirisee?

Ainon oma kuoppa

Ainon maansiirtotöitä katsoessa ei tullut mieleenkään erkkari ja siihen liittyvä turkinpuunaus. Nyt kuvia katsoessa tulee väistämättä mieleen, että mitkä trimmaussakset uhraan hiekkaisen turkin leikkaamiseen. Tosin, Ainon turkki on sen verran oikealaatuinen, että kotona en havainnut pienintäkään merkkiä kunttaisesta turkista. Armakseen ei ehtinyt hiekanjyvät tarttua hetkeksikään sen viipottaessa pitkin tonttia.

Miten rentouttavaa onkaan välillä päästä keskelle korpea. Laskeskelin, että meillä on lähin vakituinen asutus on yli kolmen kilometrin päässä linnuntietä. Juuri oikea etäisyys naapurille. Toki muita mökkejä on hieman lähempänä, mutta ihme on jos viikonlopun aikana näkee tai kuulee ihmisiä. Tällä kertaa kävi vielä niin onnellisesti, että nettikään ei toiminut kuin harvakseltaan ja puhelimesta loppui virta. Ihminen tulee ihmeesti hetken toimeen ilman somea ja sosiaalista elämää, varsinkin silloin kun ne tärkeimmät ovat lähellä. Mutta, mikä todellinen onni voikaan löytyä siitä, kun on ympärillään tilaa hengittää ja olla. Välillä sitä tulee oikein sääli ihmisiä, joilla ei ole kuin kotiympyrät joihin keskittyä, eikä paikkaa tai muuta elämää millä nollata päätään jos ja kun vanne alkaa puristamaan liikaa. Minulle se henkireikä arjesta on koiramme ja mökkimme, luonnon rauha ja eläimet ympärilläni.

Malinois mökkeilee

Viiden päivän vapaat hurahtivat osin itsensä edestä, mutta pääsin kuitenkin pitkästä aikaa koko viikonlopuksi mökille ilman kiirettä. Sää oli harmaa ja tihkusateinen, mutta sinnikkäästi yritin opetella kamerani säätöjä sellaisiksi, että saisin perusputkilla edes jonkilaisia kuvia. Lopulta kuvia tuli niin paljon, että on parempi tehdä niistä kaksi postausta.

Leksu on mökkikoirana hivenen haastava, mutta toisaalta äärimmäisen helppo tapaus. Se ei vahdi tonttia, joten sitä voi pitää irti tontilla pelkäämättä satunnaisten ohikulkijoiden puolesta. Tontti on lammasverkolla aidattu kauttaaltaan. mutta Leksun tahtotilan tietäen se menisi lammasverkosta tarvittaessa läpi vaikka verkko kaulassaan. Onneksi se käyttää kuitenkin porttia lähtiessään aamu- ja iltauinnille. Valvomatta se ei ikinä ulkoile, eli sillä on aina joku katsomassa perään. Valitettavasti kuitenkin siinä vaiheessa kun vesi kutsuu, ei palveluskoiralla oli pienintäkään aikomusta kuunnella mitään muuta kuin omaa sisäistä ääntään. Onneksi se ei myöskään ole tippaakaan riistaviettinen. Saalisviettinen kyllä ja taistelutahtoinen, mutta näiden kymmenen vuoden aikana se ei ole korviaan lotkauttanut millekään potentiaaliselle saaliseläimelle. Uimareissun päätteeksi Leksun sisäinen ääni käskee etsiä jostain vähintään pään kokoinen kivi. Yleensä se löytää em. kiven mökin kivijalasta. Olen todennut sen hampaat menetetyiksi jo sen jälkeen kun se omaksi huviksi jätti kulmahampaansa koivunrunkoon, jota se ensin oli sitkeästi koittanut repiä matkaansa juurineen. Leksun periksiantamattomuus ja luontainen röyhkeys haasteen edessä on se perimmäinen asia, mikä tekee siitä haastavan koiran.

Toisaalta taas se on äärimmäisen laumasidonnainen ja ystävällinen kaikille ihmisille, vaikka sitä ei heti huomaisi pistävän katseen vuoksi. Isäntä on sille kaikki kaikessa. Laumaviettiä ja leikkiä hyödyntäen Leksusta saa paljon irti ja se tekee sillä iloista tottista mielellään. Tämä tietenkin siinä vaiheessa kun on ensin päästy uimaan ja mahdolliset juoksuiset nartut tarkistettu. Hormoonilääkitys, mikä sille annettiin Ainon juoksun jälkeen on lisännyt Leksun seurallisuutta vielä entisestään, aivan kuten lääkkeen haittavaikutuksissa peloteltiin.

Leksun vahenemisen huomasi nyt mökilla entistä selvemmin. Viikolla jo mietin miten se antaa niin vähän vastusta remmissä. Lauantai-iltana se ontui jo siihen malliin että aloitin sille heti särkylääkekuurin. Lähemmässä tarkastelussa se ontui nyt oikeaa rannettaan, mikä ei ole aikaisemmin oireillut ja levon jälkeen se ontui myös oikeaa takakinnertään. Vasemman jalan kinnernivelen limapussi on edelleen kaksi kertaa toista isompi, mutta ei onneksi tulehtuneen oloinen. 

Leksun erikoisaluetta on vanua sisältävien tavaroiden tuhoaminen. Oikeastaan kaikki kankainen käy. Lelujen rikkomisen se aloitti jo hyvin nuorena. Muistan vielä elävästi eräänkin aamun mökillä kun heräsin keltaisen muromaisen vanutäytteen kuorruttamasta mökkituvasta. Meille oli jostain tullut jättiläismäinen nalle, jonka hävittämistä olimme miettineet pitkään. Leksu oli ratkaissut ongelman räjäyttämällä nallen sillä aikaa kun me nukuimme autuaan tietämättäminä tulevasta siivousurakasta.

Tällä mökkireissulla näin ensimmäistä kertaa Leksun makoilevankin välillä. Yleensä se viipotta koko viikonlopun, ellei joudu narun päähän tai sisälle huilimaan. Nyt se löysi piilottamansa pallon ja jaksoi melkein vartin makoilla sitä natustaen ennen kuin säntäsi uusiin seikkailuihin.

Leksussa herää aina intoinen palo kun moottorikäyttöisiä laitteita käynnistetään sen lähettyvillä. Kovasti sillä tälläkin kertaa teki mieli "hieman" maistaa puutarhatraktorin konepeltiä kun sitä siirrettiin yläpihalle. Onneksi uskoi kieltoa, eikä käynyt samalla tavalla kuin sille kottikärrylle, jonka se sai viimein kiinni. Traktorin sammuttua Leksu huomasi, että aggregaatin kopin ovi oli auki ja laite pörisi haastavasti koiralle. Leksu säntäsi koppiin haukkumaan laitetta kuin paraskin hirvikoira. Joudin kampeamaan sen pois aggregaatin kimpusta haravan varrella. Totesin, että koiraan koskeminen todennäköisesti antaisi vain vahvistusta. Leksulla nimittäin teki koko ajan kovasti mieli tarttua sähköjohtoon mikä lähti laitteesta pihalle. Lopputuloksena olisi ollut hyvin sähköistyneet emäntä ja koira. Tässä vaiheessa todettiin, että paras laittaa puuhakas pappakoira sisälle ja päästää pumit vuorostaan ulos..