tiistai 30. joulukuuta 2014

Poimintoja vuodesta 2014

Kursivoidut kohdat ovat lainauksia tavoitteista mitä asetin meille vuodelle 2014. Seuraavaan postaukseen yritän miettiä mitä tavoittelisimme tulevana vuonna.

Usva


  • Operaatio kesäksi kehäkuntoon on aloitettu joulukuussa ja tuloksia ihmetellään toukokuussa
    • Turkki --> tijeämpi trimmausväli, vanhan koiran turkki ei ole sama asia kuin valmis aikuisen karva
    • Lihaskunto ja jumit --> Säännällinen hieronta ja liikutus koiran kunnon mukaan
  • Mätsäreitä
  • Treeneissä mukana kulkemista ja mummojuttujen tekemistä
  • Kaikessa mukana olemista, vanhaa koiraa ei saa unohtaa "eläkkeelle"
Usvan vuosi tulee siis toivottavasti olemaan samanlainen kuin mennytkin. Täynnä kaikkea kivaa, mistä koira nauttii.

Toteuma: Usvan kohdalla kaikki suunniteltu toteutui.
Näyttelyistä kertyi 3 xrop-vet sekä maailmanvoittajasta hienosti veteraaniluokan toinen sija kovatasoisessa porukassa. Pumi Show:ssa Usva oli myös rop-vet.

Mätsäreissä Usva pääsi käymään ja näytti nauttivan niistä kovasti.

Hierontoja ja muista hoitoja kertyi vuodelle mukavasti ja muutenkin koira on tällä hetkellä varsin hyvässä kunnossa ikäisekseen.

Nuppu




  • Mejä
    • Treenit kerran viikossa
    • kokeita ainakin 2-3 kesäkaudella
Toteuma: Treenattiin ennen kokeita ahkerasti. Koekäyntejä kertyi vain kaksi, joista toisesta AVO 1 ja kilpailuoikeus VOI-luokkaan. Toinen koe oli täynnä sattumuksia, mutta koira teki hyvää työtä.
  • Toko
    • Päivittäin pienet treenit + Valmennusryhmässä viikottain
    • Nouto ja seuraaminen  kuntoon
Toteuma: Oltiin aika laiskoja kotona ja treeneihin päästiin talvella hyvin, mutta kesällä onnettomasti. Saatiin aloitettua uudelleen rally-toko.
  • Näyttelykäyntejä
Toteuma: Kaksi näyttelyä eh:lla. Koira ei ollut näyttelyttämiskunnossa koko vuonna.
  • Agility
    • Treenit kerran viikossa ryhmässä tai omatoimisesti töistä riippuen
Toteuma: Päästiin aina silloin tällöin ryhmätreeneihin, säännöllisesti treenattiin keskenämme.



Aino



  • Mejä
    • Treenit kerran viikossa
    • Yksi koekäynti
Toteuma: Treenattiin jonkin verran, mutta koepaikkaa ei saatu. Edistymistä tapahtui jokaisen treenin myötä.
  • Toko
    • Alokasluokan liikkeet
Toteuma: Juu, ei osaa. Saatiin kuintekin ryhmäpaikka. Kesällä ei päästy kertaakaan ohjattuihin.
  • Agility
    • Treenit 1-2 kertaa viikossa
    • Epäviralliset
Toteuma: Treenattiin keskenämme säännöllisesti, mutta ei käyty epiksissä.

  • Näyttelyitä
    • Esiintyminen kuntoon
Toteuma: Esiintymistä ei treenattu. Virallisista Vara-serti ja Pumi Showssa Aino yllätti ollen VSP.



Armas



  • Mejä
    • Treenit kerran viikossa
    • Yksi koekäynti
Toteuma: Treenattiin kyllä ja saatiin koepaikka, minkä peruin kun koira oli vielä hieman kesken.
  • Toko
    • Alokasluokan liikkeet
Toteuma: Juu, ei osaa vielä. Armaksen tokovuosi jäi kesken kun keskityimme toipumiseen.
  • Agility
    • Treenit 1-2 kertaa viikossa
    • Epävirallisia
Toteuma: Treenattiin, mutta ei uskaltauduttu epiksiin
  • Näyttelyitä
    • Esiintyminen kuntoon
Toteuma: Ei treenattu, päästiin yhteen viralliseen näytelmään turkin kasvettua muutaman sentin mittaaan.
  • Vepe
Toteuma: Ei ehditty edes miettiä vepeä.
  • Arki
    • Hihnakäytös kuntoon
Toteuma: Parempaan suuntaan mentiin. Käytiin kertaamassa PETO-kurssi.



Lex



  • Talviurheilua jos papan kunto kestää
  • Pk-jälkeä
    • tarkkuutta ja rauhaa
    • pituutta ja esineet kuntoon
  • Agilityä mielenvirkeydeksi jos takajalka kestää
  • Terveenä pysyminen, eli välttyä tulevana vuonna hammas- ja urologisilta vaivoilta

Toteuma: Lex pääsi mukaan treeneihin niin kauan kuin Chrysler  jaksoi kuljettaa meitä. Citikassa tuli tilanpuute vastaan, eli kyytiin ei mahtunut enää viittä koiraa keveästi. Leksulla tuli kesällä takajalkaan äkäinen nivelpussin tulehdus ja urologisilta vaivoilta ei säästytty.





"Noiden lisäksi olisi tavoite päästä edes kerran paimentamaan.
Olisiko siinä riittämiin yhdelle laumalle?"

Joo, olisihan siinä ollut riittämiin yhdelle laumalle, vaikka paimentamaan ei päästy. Vuosi oli kaiken kaikkiaan hyvin raskas alkaen Armaksen vakavasta sairastumisesta. Siitä selvittyämme joutui Iines-kasvatti kohtalokkaaseen onnettomuuteen ja kaiken surun sinetöi isäni yllättävä kuolema. Loppukesästä jaksaminen koirahommiin (treenit ja yhdistystoiminta) oli täysin lopussa. Toisaalta juuri koiristani sain voimaa kaiken surun keskellä ja ne pitivät töiden ohella minut kiinni arjessa.

Kuluneena vuonna olen saanut entistä selvemmin huomata miten paljon ihania ihmisiä minulla on elämässäni, ilahduttamassa ja tarvittaessa myös tukemassa ja kulkemassa vierellä. Kiitos teille kaikille kuluneesta vuodesta!


2 kommenttia:

  1. Hieno ja rehellinen summaus tapahtumien täyteisestä vuodestasi, josta varmasti jäi mieleen monenlaisia muistoja. Kiitos myös teille mukana olosta yhteisissä jutuissa, meille ne on olleet aina yksiä vuoden kohokohdista. Hieno hetki oli poseerata yhdessä koirinemme Pumi Show'n lopuksi. Jatketaan samaan ja entistä parempaan malliin tulevana vuonna. :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos Mirjami. Voin sanoa, että olette olleet myös meille tärkeä osa kulunutta vuotta. Nyt vain suunnittelemaan uusia kivoja juttuja tulevalle vuodelle :D.

    VastaaPoista

Kiitos käynnistä! Jätäthän jälkesi.