maanantai 30. maaliskuuta 2015

Mätsäriä ja agionnistumisia

Nuppu

Viime viikon alku meni niin tiiviisti töissä, että pumitkin alkoivat hermostua tekemättömyyteen. Kummasti alkaa niilläkin punteissa vipattamaan kun ensin nukutaan isännän kanssa yöunet ja siihen päälle emännän kanssa kuuden tunnin päiväunet. Onneksi antavat kuitenkin minun nukkua yövuoron jälkeen nuo pikku päikkärit kahdessa osassa. Puolen päivän aikaan alkaa kuhina petini ympärillä ja kun herään  on yleensä vähintään sukkani kuljetettu olohuoneeseen ja lelukori käännetty ympäri. Onneksi Ainolla ja Armaksella on toisensa ja ne  keksivät kahdestaan kaikkea kivaa sillä aikaa kun minä nukun. Yleensä ne siis nukkuvat osan ajasta, mutta myös painivat ja juoksentelevat ympäri taloa. Heräämisen ja töihin menon välin, eli nelisen tuntia, yritän pyhittää koirille parhaani mukaan.

Aino
Tiistaina kävin Ainon ja Armaksen kanssa agissa. Meillä oli hyvät treenit ja uusia häiriöitä. Armaksella pysyi hyvin paketti kasassa esteillä. Kuumuminen näkyi tällä kertaa vain palkan kiihkeässä vastaanotossa, eli yhden pienen ruhjeen kanssa lähdin kotiin. Reiteni säästyivät tälläkin kertaa sinertymiltä. Jee! Oikeasti matalassa vireessä työskentelyn vaatiminen toimii Armakselle paremmin kuin hyvin. Armaksesta kyllä löytyy vauhtia sitten kun sille antaa löysiä. Ainon kanssa tapahtui jokin ihmeellinen agipalasten paikoilleen loksahtaminen treenien loppuminuuteilla.

Lauantaina oli odotettu ja tuikitärkeä pääsiäismätsäri. Odotettu sen vuoksi, että se oli taas minun viikon tai kahden viikon sosiaalisin tapahtuma. Kasevan porukka saapui taas meidän seuraksi mätsäröimään. Tälläkin kertaa mätsärireissu päättyi ravintolaan. Juhlistimme siis Usvan ja Kirkan vaatimatonta menestystä hyvän ruuan merkeissä. Toki meidän piti käydä myös shoppailemassa ja hypistelemässä koiratuotteita. Onneksi kaikki eläinkaupat olivat menneet kiinni, joten jouduimme tyytymään Terran ja Tokmannin koiraosastoihin..

Mätsäriin otin Ainon ja Usvan vain mukaani. Aino kävi kiekan pienten aikuisten kehässä ja oli taas kerran vähemmän ihmeissään oudoista kilpakumppaneista. Sain jopa nättiä liikettäkin Ainoon välillä. Sinisten kehään emme sitten ennättäneet veteraanien alkaessa hetkeä aikaisemmin. Usva esiintyi iloisesti ja tuntui edelleen nauttivan hommasta. Hyvä niin, sillä se on tavoitteena Usvan kanssa mätsäröinnissä.

Usva oli vetskujen toinen
Sunnuntain toko ja rallytoko jäivät taas väliin. Tällä kertaa syynä ei ollut nukkumatti vaan Lapin kennelpiirin vuosikokous, jossa minun piti olla edustamassa kerhoamme. Kokous meni tutulla kaavalla ja samoilla vanhoilla kuumilla perunoilla kuin ennenkin. Hyvä paikka tutkailla erilaisia ihmistyyppejä ja persoonia. Jouduin karkaaman kokouksesta hieman aikaisemmin, jotta ehtisin vetämään peto-treenit. Miten sitä voikaan nauttia niin paljon toisten edistymisestä. Porukka on tosi ahkeria ja kouluttajana on palkitsevaa nähdä miten kotona tehty työ tuottaa tulosta. Toivottavasti koulutettavatkin lähtivät yhtä iloisina treeneistä kuin minä.

Pitkästä aikaa ryhmäkuva  pumilaumastani
Tänään varasin extempore hallivuoron ja sain otettua kaikki neljä pumia mukaan. Armaksen kanssa oli aiheena irtoaminen ja oikealta ohjautuminen, mikä on meidän molempien heikompi puoli. Vire pysyi hyvänä, mutta edelleen namien jo peräti väkivaltainen vastaanottaminen näkyi voimakkaana. Jotain kautta kierroksien on ilmeisesti päästävä purkautumaan. Armas jo tietää ettei voi nipistellä minua reisistä ja pakaroita (perhanan ulottuvainen koira), niinpä se sitten nipistää sormista namin ottaessaan. Onneksi tuon pitäisi olla helposti pois kitkettävissä.

Ainon kanssa koin mielettömän onnistumisen elämyksen. Se oli yhtäkkiä ymmärtänyt mistä agilityssä on kyse ja ohjautui ihan ilmiömäisesti. Edistymistä kertaheitolla. Sisarukset ovat tähän asti olleet ihan erilaisia esteillä. Armas on hyvin estesuuntautunut ja palkkautuu jo pelkään esteitä tekemällä. Aino puolestaan on tehnyt vähän sinnepäin namin vuoksi. Nyt se yhtäkkiä haki itse esteitä ollen täysillä hommassa mukana.

Nuppu oli hyvällä tuulella ja irtoavainen, eli esteillä parhaimmillaan. Kaiken kaikkiaan Nuppua pitkään vaivannut jäykkyys ja ylenpalttinen ärtymys oli kokonaan pois. Stressitön ja säännöllinen, eli helppo elämä on tehnyt sille hyvää. Oli ihana nähdä miten mielellään se lähti tekemään minun kanssani töitä, mutta heti kun tuli tauko se hakeutui äitini jalkoihin palvovasti.

Usva piti taas huolen, ettei vaan jää vähemmälle kuin muut. Mummeli pääsi juoksentelemaan putkia ja rimattomia hyppyjä ja näytti nauttivan sydämensä kyllyydestä.


Muistaminen viime vuodelta


Usvan virallinen näyttelyura on hyvä lopetella Pumit ry:n vuoden veteraaninarttu 2014 titteliin. Jos minulta nyt kysyttäisiin mitkä Usvan näyttelyvuosista ja menestyksistä jäivät parhaiten mieliin, niin täytyisi todeta unohtumattomien hetkien olevan vuoden 2004 voittajanäyttely ja Usvan valinta rotunsa parhaaksi em. näyttelyssä. Toinen merkittävä tapahtuma oli viime kesän maailmavoittaja. Odotin näyttelyä viimeiset pari vuotta välillä jännittäen, että pääsenkö Usvan kanssa vielä osallistumaan. Oli lopulta hienoa nähdä hyväkuntoinen veteraani kasvattajansa kanssa kehässä. Parasta Usvan kanssa näyttelyharrastuksessa on aina ollut koiran ilo esiintyä ja olla huomion keskipisteenä.

keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

Siitä on tullut vanha!

Tässä eräänä aamuna käyttäessäni Leksua aamupissalla tajusin, että malinoissini on viimein tullut oikeasti vanhaksi. Toki onhan sillä jo 10 vuotta mittarissa, mutta pitkään se on ollut kuin nuoret pojat. Harmaa parta sillä on jo ollut muutaman vuoden, mutta nyt koko koirasta näkyy vuosien jättämät jäljet. Leksulla on pikkuhiljaa takajalkojen liikkeet huonontuneet ja oikeastaan toisen jalan ajoittaisesta hervottumuudesta huomasin, että ikiliikkujani on nyt virallisesti pappakoira. Sitä seesteistä seniiliyttä odotellessa... 


Ylipäätään tämä maaliskuu ja veteraanieni syntymäpäivät saivat minut taas kerran miettimään vanhoja koiria ja sitä mikä on minulle oikeasti tärkeää koiran omistamisessa ja koiraharrastuksessa. Arvostan vanhoja koiria ja mielestäni jokaisella koiralla olisi oikeus kivuttomiin ja virkeisiin vanhuudenpäiviin oman ihmisensä kanssa. Vanhoissa koirissa näkyy yhdessä eletty elämä. Kaikessa viisaudessaan koira tuntee omistajansa oikut ja lukee ihmistään kuin avointa kirjaa. Jos hyvin käy myös ihminen ymmärtää sitä omaa vanhaa koiraansa ja yhteistyö on hioitunut vuosien kuluessa saumattomasti yhteen.

Liian monella tuntuu olevan unohduksissa ajatus siitä, ettei koira ole kulutushyödyke, joka rispaannuttuaan voidaan heittää menemään. Toki, jos vanhalla koiralla on huonoja päiviä enemmän kuin hyviä on se armeliasta päästää pois, koska meillä on mahdollisuus suoda koiralle hyvä loppu. Vanhuus ei itsessään kuitenkaan ole sairaus. Se on elämänvaihe, siinä missä pentuaika tai nuoruus. Toki vanhasta koirasta on vaivaa kohta yhtä paljon kuin pennusta  ja eläinlääkärikulut voivat yllättää. Koen kuitenkin, että olen itse koirilleni luvannut elää niiden kanssa hamaan loppuun asti niin hyvässä kuin pahassa. Itse en halua kuulua siihen ihmisryhmään, joka kerää rusinat pullan päältä asiassa kuin asiassa.

Sanotaan, että vanhan koiran kanssa ei voi harrastaa, vaan on saatava uusi harrastuskaveri. Monesti vanha ikään kuin kaikessa hiljaisuudessa poistetaan nuorempien tieltä. Jos sitä ei viedä piikille niin vähintään vanha koira saa eläkeläiskodin omistajansa vanhempien luota. Väittäisin, että näiden eläkeläiskoirien keski-ikä alle 10 vuotta. Kukin toki tekee tavallaan. Itse olen sitä mieltä, että vanhan koiran kanssa voi harrastaa. Ei tietenkään samalla tavalla kuin nuoren koiran kanssa, sillä ikä tuo koiralle jo fyysisiä esteitä suoriutua tehtävistä samalla tavalla kuin puolta nuoremmilla. Vaikka koira olisi vanha fysikaltaan niin suurin osa eläköityneistä koirista rakastavat edelleen tehdä asioita yhdessä omistajansa kanssa. Mihinkään tavoitteelliseen kilpaurheiluun vanhasta koirasta ei tietenkään ole, mutta aikansa kutakin.

Toki kodissaan ei voi pitää määräänsä enempää koiria, mutta järkevällä laumasuunnittelulla pääsee pitkälle. Lauman ikärakenteen ollessa järkevä aktiivihrrastuskoira on kisavalmis, pentu kasvamassa ja vanha kulkee mukana opettamassa nuorempia lauman tavoille. Kaikki-mulle-ja-heti-asenne nuoria koiria keräten tekee monesti sen, että kymmenen vuoden päästä voi huomata omistavansa laumallisen vanhoja koiria eikä uudelle harrastuskaverille ole välttämättä tilaa. Toki on niitäkin, joilla on epäonnea nuorten koirien kanssa, tulee loukkaantumisia, laumaristiriitoja tai vain yksinkertaisesti omistaja ei sovi koiralleen, jolloin uuden kodin etsiminen on aiheellista. Nämä ovat kuitenkin asia erikseen silloin kun mietitään vanhojen koirien oikeutta hyvään vanhuuteen.

Minulla on ollut onnea saada pitää kaksi ensimmäistä koiraani ikivanhoiksi asti ja Leksa tulee hyvää vauhtia perässä. Usvan virkeyden salaisuus on hyvät perintötekijät sekä se, että sitä ei ole jätetty pois lauman aktiivisesta arjesta. Nuppu muutti äitini luokse rauhallisempaan ympäristöön, koska se ei kestänyt meidän vaihtelevaa arkea stressaantumatta. Usva taas rakastaa kun mennään ja tehdään. Miksi en antaisi vanhan koiran tehdä loppuun asti asioita mitä se rakastaa?

Usvan vuoro!

maanantai 23. maaliskuuta 2015

Muodonmuutos


Usva kävi kampaamisen jälkeen kylvyssä ja lopputulos huusi minua tekemään jotain sen turkille. Ei auttanut kuin kaivaa välineet esiin ja alkaa hommiin. Muodonmuutokseen meni kaiken kaikkiaaan aikaa 40 minuuttia.


Pääsin kokeilemaan uusia Marsin saksia, koska turkki oli pesusta putipuhdas eikä hiekkaa ole ollut näkösälläkään kylvyn jälkeen. Villakoirakampa on sitä varten, että painuneet kiharat saadaan oikeille paikoille ja harja ikävimpien takkujen aikaisuun. Yleensä en käytä harjaa pumin turkkiin, mutta vanhan koiran herkälle iholle se on miellyttävä. Harjaa vain pitää osata käyttää, jotta sillä saa oikeasti takut pois koirasta. Tällä kertaa K9 mahtavaa harjausnestettä ja harjaa ei tarvittu, sillä olin saanut ennen pesua tekemässäni turkin auki kampaamisessa kaikki takut pois. Namit puolestaan olivat elintärkeitä ja Usva sai niistä kummasti voimaa operaatiosta selvitäkseen.

Tältä se sitten näytti kun kiharat olivat oikeilla paikoillaan. Tykkään saksia pumin turkin kihartuneena, koska silloin siihen saa parhaiten sen oikean muodon. Tässä on tosin osa kiharoista liian aukinaisia, eli ns. hätäpermanentissa. Jos turkin leikkaa suorana on se kihartuessaan usein oletettua/toivottua lyhyempi.

Pumin turkinhoidon neljä tärkeintä vaihetta ovat:
  1. Kampaaminen ihoon asti, eli kaikki irtoava karva ja takut pois
  2. Pesu mielellään karkealle karvalle tarkoitetulla shampoolla. Hoitoainetta ei tarvitse, ellei ole kyse pehmeästä/runsaasta/pentukarvasta.
  3. Turkin annetaan kuivua vapaasti itsekseen kihartuen. Fööniä ei tarvita. Pumi kuivaa itsensä sohvaan ja mattoon tai juosten vimmatusti pesunjälkeisessä hepulissa ympäri kotia. Puristele pumi pyyhekuivaksi ennen pesuhuoneesta vapauttamista.
  4. Saksitaan turkista riippuen haluttuun muotoon.


Usvalle oli tarkoitus tehdä helppohoitoinen ja siisti vanhan koiran turkki, jolla sen kehtaisi myös viedä esille. Meillähän on tulossa tuikitärkeä pääsiäismätsäri lauantaina. Pään ja korvat jätin vielä keskeneräiseksi, sillä ne saavat niin sanotusti ässehtiä, eli tekeytyä itsekseen, eli karvat ja kiharat hakevat muotoaan turkin ollessa puhdas. Kuvasta huomaa, että mm. kulmien kohdalle jäi kulmakarvat, jotka joutavat pois. Myös kuono-osan karvoitus on vielä muutaman millin liian pitkää minun makuuni.


Uudet sakset (Mars Professional 22cm) olivat yllättävän hyvät hintaansa nähden. Olen pitkään pärjännyt ihanilla Roseline 88081 saksillani ja valitettavasti leikannut niillä turkkia kuin turkkia. Nyt oli mukava pitkästä aikaa huomata miten eri tavalla ihan uudet sakset leikkaavat. Marsilaiset olivat niin terävät, että sain pelätä leikkaavani ruuminosia irti.


sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Paljon onnea Nuppu!

Nuppu täyttää tänään 6 vuotta, mikä on mielestäni koiran paras ikä. Kypsä aikuinen, jolla on vielä monta vuotta edessä. 




Sitten muutama kuva Nupun lapsosista. Aino ja Armas ovat aukikammattuja pesua varten, joten näyttävät sen vuoksi kovin pörröisiltä ja pehmoisilta.










lauantai 21. maaliskuuta 2015

Talvinen Kelojokka

Nuppu seuraa silmät tarkkana emäntänsä liikkeitä
Sattuma puuttui peliin ja järjesti meille mahdollisuuden mökkeilyyn. Emme siis vielä päässeet omalle mökille, mutta Kelojokka on toiseksi paras vaihtoehto. Kelojokka on Kemijoen varrella oleva LSHP:n henkilökunnalle tarkoitettu virkistysmaja. Valitettavasti sitä vuokrataan vain päiväkäyttöön, mutta pääasia on että pääsin hetkeksi istumaan terassille ja nauttimaan hirsimökin tunnelmasta ja rauhasta.

Usva sopisi majan sisustukseen.



Meidät vihittiin Kelojokassa ja olemme viettäneet siellä perhejoulun sekä muita tärkeitä hetkiä. Se on siis minulle mieleinen paikka. Kelojokka vetää sisuksiinsa parhaimmillaan 60 henkeä sillit-purkissa-fiiliksellä ja sen sauna on loistava. Tällä kertaa olimme huomattavasti pienemmällä porukalla liikkeellä kuin mitä hääjuhlien aikaan. Meillä ei ole yhtään sellaista Kelojokkaretkeä etteikö koiratkin olisi olleet mukana. Minulla oli nyt tarkoitus juoksuttaa Älyä ja Väläystä turvallisesti joenjäällä ja majan isolla auratulla pihalla. Kevät pisti suunnitelmani kuitenkin jäihin. Joki oli täynnä uhkureikiä ja railoja niin, että laineet liplattivat (koski lähellä) ja piha oli kuin luistinrata. Onneksi tupa oli niin suuri, että siellä pystyi rallaamaan pahimmat höyryt pois. Se on muuten kumma, miten isot tilat saavat niin lasten kuin koirienkin jalat vipattamaan. Leksulla oli onneksi niin rohkea isäntä, että lähtivät kaksistaan jäälle lenkille. Hengissä ja kuivina tulivat onneksi takaisin.


Lemipinäkymäni nuorien koirien kanssa uudessa paikassa.


perjantai 20. maaliskuuta 2015

Ihminen tarvitsee tilaa

Kärsin kauniin talvipäivän ahdistuksesta. On perjantai ja viikonlopulle on luvattu kaunista säätä. Jos elämä olisi niin kuin vuosi sitten, keskustelisimme tässä vaiheessa päivää mieheni kanssa lähdemmekö tänä iltana vai huomenna mökille ja menemmekö sinne yhdellä vai kahdella autolla. Mehän elämme laumamme kanssa sitä realismia, että viikonloppukamppeet ja viisi/neljä koiraa eivät mahdu yhteen autoon. Ainakaan kovin mukavasti. 
huhtikuu 2014

Vaan tänä talvena ei ole ollut pääsyä mökille. Isäni kuoleman jälkeen ei ole ollut ketään pitämässä tietä auki. Haavemaailmassa voisi toteutua ajatus minusta hiihtämässä sinne (5km umpista) kaikkien koirien kanssa vetäen perässäni ahkiota, jossa siis olisi kaikki tarvittava rompe ja kampe kyydissä. Todellisuudessa, ennen puolta väliä hiihtoretkeä, olisivat urokset syöneet toisensa tai vähintään suksisauva olisi purtu turhautuneena poikki. Nartut olisivat hävinneet porotokan perään ja Usva olisi rampautunut lumipaakkujen vuoksi ja minun välilevyni olisi pullistunut ja poksahtanut kaiken tarvittavan perässä kiskomisesta. Ilman aurattua tietä tai sitä moottorikelkaa ei siis ole kulkua. Tässä vaiheessa, jos mökille jollain keinoa pääsisi saisimme todeta sen uinuvan suloista talviunta lumivaipan sisällä. Kyläläiset ovat pitäneet tiluksiamme silmällä ja tiedossa on, että pihaporttiakaan ei saa auki ennen lumien sulattua. Mikäli vanha laskukaava pitää paikkansa niin kaupungissa metri lunta tarkoittaa mökillä puoltatoista metriä lunta.

Töpselinokka (huhtikuu 2014)
Minä olen siis kärvistellyt koko talven kaupungissa. Joulu-tammikuussa ei tuntunut vielä pahalta, mutta mökkiahdistus on pahentunut sitä mukaa kun valon määrä on lisääntynyt. Asumme nyt metsän laidalla, mutta se ei korvaa metsässä asumista. Minua ahdistaa koirien puolesta se, etteivät ne voi kaupungissa vapaasti kulkea ovesta sisään ja ulos miten lystäävät. Mökillä ovi käy jatkuvasti. Asumme kyllä omakotilalossa, mutta pihaa ei ole aidattu ja naapurit ovat iholla. Metsässä kukaan ei ahdistu ilakoivista koirista. Täällä, toisen naapurini tietäen, meillä olisi poliisi ovella heti, jos päästäisin lauman ulos leikkimään. Ahdistuvathan he jo pelkästään siitä, että malinois on jaloittelutarhassa muutaman tunnin päivässä. Ihmiset, tai niiden puuttuminen, on yksi merkittävä asia mitä kaipaan metsän keskellä piilottelussa. Työssäni olen ihmisiä varten ja kotona toivoisin voivani valita ketä ihmisiä näen. Valitettavasti minusta tuntuu pihalle mennessäni että en ole koskaan yksin. Naapurit joko näkyvät tai kuuluvat. Ei siinä, meillä on mukavat naapurit sitä yhtä poikkeusta lukuunottamatta ja heidän kanssaan tulee juttuun mukavasti. Mökillä huonolla tuurilla naapurin näkee kerran vuodessa, ja ne satunnaiset ohikulkijat ovat piristystä mökkiarkeen ja ovat yleensä joko ystäviä tai sukulaisia.

Mökki on siis minun/meidän henkireikä. Tämänkin asian arvon ymmärsi vasta sitten kun sen tilapäisesti menetti. Itseasiasiassa olen tässä puolen vuoden aikana tajunnut kokonaisuudessaan miten paljon menetin isäni myötä, mutta se on osa suruprosessia ja kuuluu asiaan ottaen aikaa. Blogin taustakuvaksi vaihtui nyt laudoitus, mistä tulee elävästi mieleen mökin terassin lattia. Miten mielelläni näkisinkään itseni nyt istumassa terassilla viinilasi kädessä katsellen tuttua vaaranlaitaa ja kuunnelleen pumien iloista riekkumista taustalla.

Koko lauma potkuttelemassa (huhtikuu 2014)


Leksa keksi miten pääsee käsiksi ikkunan ja sääskiverkon väliin säilöttyyn makkarapakettiin. Jääkaapin puuttuessa paketin oli siis tarkoitus olla viileässä ja turvassa. (kuva huhtikuu 2014)


Mökkitontti on aidattu lähes kokonaisuudessaan koirille. Lammasverkko pitää hyvin pumit ja malinoisin sisällään. Porteista jälkimmäinen kulkee miten haluaa.. (kuva huhtikuu 2014)

Viereinen suo pursuaa tupasvillaa, joka on pajunkissojen jälkeen söpöintä mitä kasvikunta voi tarjota.

keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Pika-arvonnon voittaja


Hau-Hau Championin tukeman kakkapussi-kampanjan mukaisesti PetNetstoressa ovat kaikki "Kakkapussit ja tarvikkeet" ryhmän tuotteet -50% koodilla SIISTI15. Tarjous on voimassa maaliskuun loppuun, eikä sitä voi yhdistää muihin kampanjakoodeihin. 

lauantai 14. maaliskuuta 2015

Onnea Usva-mummo!


Usva täyttää tänään hurjat 14 vuotta! Koen itseni onnekkaaksi, kun olen saanut pitää ystäväni näinkin pitkään. Usva on edelleen virkeä eikä suostu jäämään mistään paitsi arjessa. Se on siis varsin tiukasti elämässä kiinni ja vaikka sen kuulo on selkeästi huono, niin mitään sillä ei jää huomaamatta. Kummasti Usva ehtii aina jääkaapille, ja vanhoille koirille tyypillisesti melkein koko mummeli on kaapissa tekemässä inventaariota kun vähänkin ovea raottaa.

Hau-haulta tuli Usvan pantaan kuin tehty juhlakuosinen hihna.

Vanhojen koirien kanssa mennään aina päivä ja viikko kerrallaan, mutta toivon hartaasti meille vielä muutaman hyvän vuoden lisää. Usvalla on tiettävästi vielä yksi veli ja sisko elossa. Onnea ja rapsutuksia myös Iinekselle ja Mörölle!

Perjantaina syötiin ennakkoon syntymäpäivän kunniaksi herkkupäivällinen uudelta hienolta Hau-Hau ruoka-alustalta. Hienoihin juhlavuoden tuotteisiin pääsee tutustumaan täällä.

perjantai 13. maaliskuuta 2015

Varma kevään merkki?

No, se on tietenkin lehtien mielipidepalstojen koirankakkakeskustelut. Meillä on täällä pohjoisessa vielä sen verran paljon lunta, että Lapin Kansan tekstaripalstoille eivät ihmiset vielä suolla..kakkaa. Muualla Suomessa käsittääkseni koirankakka on jo kuuma peruna niin lehti- kuin somekeskusteluissa. Koiranomistajien omalla viitseliäisyydellä on äärimmäisen iso rooli koirankakkakeskustelun synnyssä. Ulosteiden kerääminen ei ole iso vaiva, mutta sillä on iso merkitys koiraharrastajien imagon muodostumisessa. Tietenkin voidaan miettiä kuinka järkevää on pakata maatuva luonnontuote muoviin ja kärrätä se kaatopaikalle. Toisaalta, jos kakan keräämisellä saadaan edes yksi koiranvihaaja/myrkyttäjä vähemmäksi, niin luullakseni se on sen arvoista.


Hau-Hau Championin yllätyspaketista paljastui 60v. juhlavuoden tuotteiden lisäksi koirankakkapusseja ja pussikotelot. Me lähdimme heti testaamaan vaaleansinistä söpöläistä. Olen aina miettinyt josko moinen olisi kätevä, mutta olen jättänyt aina ostamatta. Suurin syy ostamattomuuteen on ollut epäilys siitä, että kakkapussikotelo ei pysy meidän menossa mukana. Minulla aina vähintään vähintään kolme koiraa kerralla lenkillä ja hihnat kietoutuvat väkisinkin toisiin. Olen siis arvellut, että kakkapussikotelo solmiutuisi remmeihin ja jossain vaiheessa rikkoontuisi.



Testilenkin jälkeen ajatukset muuttuivat.
Kakkapussikotelo pysyi hyvin menossa mukana ja vieläpä ehjänä. Lenkillä tuli ns. jackpot ja sain käyttää kolme kakkapussia. Kotelosta ne olivat näppärä tempaista esiin, toisin kuin taskuista. Normaalisti saan pelätä, että pussien mukana tulee taskuistani ulos avaimet, parkkirahat ja muovikortit.

Lisäksi huomasin ohikulkevien pappojen ja mummojen myös huomaavan kakkapussikotelon ja sain ystävällisiä hymyjä, varsinkin silloin kun vetäisin näyttävästi pussin kotelosta esiin ja kiipesin lumipenkalle keräämään koirani tuotoksen talteen.

Pussikotelo oli myös riittävän kevyt, eikä siis tuntunut siltä, että raahaan ylimääräistä painoa remmeissä mukana.

Kakkapussien pitäminen kotelossa on myös käytännöllistä, sillä säästyy noloilta tilanteilta mm. kaupan kassalla kun kaivelet taskuistasi kolikoita ja tyhjät pussit tursuilevat taskuista pitkin kaupan lattiaa. Been there, done that. Normaalisti käytän vain maatuvia kakkapusseja, mutta niiden huonona puolena on taskussa lahoaminen. Oletettavasti ne pysyvät "tuoreina" kakkapussikotelossa. Kokeilussa olevaan kotelomalliin saa ostettua myös siihen mahtuvia maatuvia bio-pusseja.

Koirankakkojen keräämisen innoittamana tässäkin blogissa arvotaan seuraavat tuotteet:


Arvonta on ns. pika-arvonta ja voittaja julkistetaan 18.3.2015.
Arvontaan voivat osallistua tämän blogin rekisteröityneet lukijat kirjoittamalla kommenttikenttään s-postinsa sekä nimen millä lukevat blogia.



Hau-Hau Championin tukeman kakkapussi-kampanjan mukaisesti PetNetstoressa ovat kaikki "Kakkapussit ja tarvikkeet" ryhmän tuotteet -50% koodilla SIISTI15. Tarjous on voimassa maaliskuun loppuun, eikä sitä voi yhdistää muihin kampanjakoodeihin. 

keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

Täyden kympin pappa!

Lex täyttää tänään 10 vuotta! Synttäreiden ja kauniin sään innoittamina kävimme metsästämässä (etsimässä) nameja lumivallien päältä ja piti tietenkin ottaa myös muutama keväinen kuva. Leksu sai ihan yksin etsiä ja syödä pussillisen sen lempinameja. Melkein tunnin pappa jaksoi kiikkua ja nuuskuttaa, mutta autolle palatessa näki, että sen jalkoihin jo vastaa moinen kaahotus.





Ilta oli sitten tavallista kiireisempi ja täyttyi kokouksista. Näyttelytoimikunnan (Juhannuksen Kv) kokouksesta kiirehdin Pumit ry:n hallituksen kokoukseen (onneksi Skype on olemassa). Nuppu tuli illaksi vahtimaan lapsiaan meidän ollessa pois kotoa. Sain sitten otettua kokouksien välissä DM-testit sekä Nupulta että Ainolta ja Armakselta. Huomenna kuoret postiin.

Poskisolunäytteen ottoa

Posti toi yllätyspaketin Hau-Haulta, mutta siitä pika-arvonnan kera viimeistään perjaintaina lisää!


lauantai 7. maaliskuuta 2015

Onnea rakas sinne jonnekin...



Mimmin syntymästä on tänään kulunut 18 vuotta ja sen kuolemasta reilu kaksi vuotta. Edelleen ei mene viikkoakaan etten muistelisi Mimmiä. Enää ei ole surua, vaan hyviä muistoja sekä ilo siitä, että sain elää lähes 16 vuotta elämäni koiran kanssa.



Uskon, että saamme jokainen juuri sellaisen koiran kuin kulloinkin tarvitsemme, jotta voisimme kasvaa ja kehittyä ihmisinä sekä koiraharrastajina. Mimmi oli minulle tuolloin juuri sitä mitä minä tarvitsin. Mimmi ei pelkästään ole minulle ensimmäinen koirani, vaan se myös symboloi minulle nuoruuttani ja kasvua siihen mitä olen nyt. Haikeudella muistelen sitä huoletonta aikaa (ai, kamala kun kuulostan nyt vanhalta) kun oli oikeasti vain aikaa. Ei tarvinnut olla vastuussa kuin koiristaan ja koulun käynnistä, tuossa tärkeysjärjestyksessä. Oli aikaa treenata ja tavata kavereita. Koirat kulkivat mukanani aina ja kaikkialle ja sinne kaikkialle tuli mentyä aina kävellen. Voi sitä päivää, kun täytin 18 ja sain ajokortin, auton ja myöhemmin työpaikan. Siinä loppui se vapaus ja huolettomuus asteittain. Tosin raha ja auto mahdollistivat toisenlaisen koiraelämän ja yliopisto-opiskelu työn mistä nyt niin suuresti nautin. 

Mimmi 14-vuotiaana
Silti on ikävä sitä aikaa, kun kaikilla muilla oli myös aikaa, samaan aikaan kuin minulla. Koirakantani oli tuolloin huomattavasti sosiaalisempaa kuin nyt. Lenkkeiltiin toisten koirien kanssa ahkerasti ja koirat saivat tavata ihmisiä ja kylästellä joka paikassa. Nyt on ihme, jos meille joku eksyy. Yleensä yrittäjät joutuvat toteamaan etten ole kotona. Itseasssa taitaa Karvakorvieni kasvattaja olla se ystävä, joka tiheiten käy meillä kylästelemässä. Toiselta puolen suomea. Välillä tuntuu, että sekä emäntä että koirat ovat yhtä pörröjä kun vieraita kerrankin meille saapuu. Tällä ei ole tarkoitus syyllistää teitä muita ystäviäni, sillä minkäs sille voi että nukun silloin kun muut ovat hereillä ja vapaapäivät yleensä pyhitän koirilleni ja sille miehelle, jonka kanssa näemme arkisin muutaman tunnin päivässä kotonamme. Töissä kuulin asiantuntijalausunnosta, jossa kerrottiin avioliiton voivan hyvin jos puolison kanssa viettää viikossa vähintään 15 tuntia laatuaikaa yhdessä. Tähän  toivottavasti lasketaan kaikki yhdessä vietetyt minuutit ja hetket, sekä varmasti myös ne pikaiset keskustelut koirainhoitoon liittyvistä aiheista kun vaihdamme ulko-ovella vastuun lauman arjen pyörittämisestä.


Leikki sikseen. On oikeasti myös Mimmin ansiota (Usvaa unohtamatta), että löysin itselleni koirahenkisen miehen, jonka kanssa voi harrastaa yhdessä koirajuttuja. Ehkä jonkun muun rotuisen koiran kanssa en olisi ollut niin silmiinpistävä ja tunnistettava. Mimmihän oli melkoinen persoona mitä miehiin tuli, eikä se omaanikaan päästänyt alussa ihan helpolla. Hyvän isännän se itselleen kouli. Vieläkin hymyilyttää Mimmin viimeisen vuoden aamuherätykset kun kerrankin mieheni herätti minut kertoen surkeana Mimmin olevan kuollut. No ei ollut kuollut, nukkui vain sikeästi. Sen jälkeen monena aamuna löysin ukon koirapedistä tarkistamassa hengittääkö sikeästi nukkuva mummokoira.


Koiran monisyisen merkityksen elämässään huomaa monesti vasta sitten kun koiran menetyksestä on kulunut hetken aikaa. Se, mitä menettää ei välttämättä ole pelkästään vain se rakas koira. Minulle se tarkoitti Mimmin myötä yhden elämänvaiheen päättymistä. Kasvuun kai kuuluu, että jotain on saatettava loppuun, jotta jokin muu voisi alkaa.



torstai 5. maaliskuuta 2015

Terrierielämää 80 vuoden takaa


Näiden kuvien tähdet ovat eläneet 1930-luvulla Kotkassa. Tämän enempää kuvien myyjä ei osannut minulle kuvista kertoa. Kuvissa esiintyy varsin hyvin hoidettuja kettuterrierejä sekä airedalenterrieri. Jos jollain on tallessa 30-luvun julkaisuja niin otan mielelläni tietoja vastaan. Airedalenterrierit saapuivat Suomeen 1910-luvulla  ja 1930-luvulla niitä oli täällä ilmeisesti jo jonkin verran.



Kettuterrierien JTO kertoo rodun historiasta Suomessa seuraavaa:

"Vasta ensimmäinen maailmansodan jälkeen vuosina 1922–1924 alkoi karkeakarvaisten suosio nousta eläinlääkäri W. Hackmanin ja herra N. Gyllenbergin aloittaessa karkeakarvaisten kasvatuksen. Vuonna 1929 saatiin maahamme ulkomailta useita hyviä siitoskoiria, joista on ennen kaikkea mainittava Englannista tuotu uros Gold Signet. Uros herätti innostusta rodun harrastajissa harvinaisen kauniilla tyypillään. Gold Signet oli Talavera Simonin pojanpoika, joten kasvattajat saivat toivomansa uuden verilinjan sukutauluihinsa. Harrastus vahvistui ja rotu sai useita uusia kasvattajia. Karkeakarvainen kettuterrieri saavutti maassamme lukumääräisesti johtoaseman terrierirotujen suht harvassa joukossa. 
1930-luvun jälkeen pääasiassa neljä kenneliä, N. Gyllenbergin Nickens, G. Olinin Aias, A. Hagströmin Diamond, ja E Östermanin Seagers, huolehtivat rodun tulevaisuudesta nostaen karkeakarvaisen laadun korkealle. Toinen maailmansota vaikutti tuhoisasti karkeakarvaisiin, sillä suurin osa parhaasta kannasta hävisi silloin kokonaan. Sodan päätyttyä kasvattajat jalostustoiminta oli joutunut ahtaalle sopivien siitoseläinten puuttuessa." LÄHDE: Suomen Kettuterrierit ry - Jalostuksen tavoiteohjelma s. 4(20)

Pennuista oli enemmänkin kuvia, mutta suurin osa hieman epätarkkoja


Kolmas kuva on mielenkiintoinen, sillä väittäisin siinä olevan palveluskoiratouhut meneillään. 1930-luvulla alkoi airiksia näkymään palveluskoirakokeissa. 

Ylempi kuva on yksi kokoelmani helmistä.



Muita postauksiani menneistä ajoista löytyy linkeistä

Suomalaista koiraharrastusta 1920-luvulta