tiistai 28. tammikuuta 2014

Aino apukoulussa..

..eikun tokokoulussa.
Pääsimme ensimmäistä kertaa, jo kaksi kertaa olleeseen, ryhmäämme. Pelkäsin, että olisimme ihan kamalasti jälkeenjääneitä, mutta hyvin päästiin mukaan. Aino ei ollut vieraiden koirien seurassa sitten messarin ja arvelinkin treenikerrasta tulevan vähintään mielenkiintoisen. Hallissa oli seitsemän koirakkoa, sekä odottelevia koiria. Treenihäiriötä siis löytyi muutaman metrin päästä joka suunnasta. Siihen nähden Aino keskittyi mallikkaasti, vaikkakin välillä joutui kommentoimaan vieruskaverin tekemistä.

Harjoittelimme sivulle pyörähtämistä, ja pyörähtämistä yleensäkin oikealle ja vasemmalle. Nopeaa maahan menoa, ja siitä lyhyttä paikalla oloa. Ainolla paikalla olo oli ihan vain maltin harjoittamista, mutta kivasti sain taas oivalluksia. Muistaisi ne vain vielä seuraavana päivänä. Maahanmenoa Aino tarjoaa tosi kivasti ja se on nopea siinä. Toimii myös ilman namia, keskittyy paremmin ja lelulla nopeutta on vielä enemmän, mutta tarkkuus vielä kärsii. Luoksepäästävyyttä kokeilimme myös ja Ainosta se näytti olevan mukavaa ja vaivatonta. Sivulle kun sen vielä saisi niin voisi kunnolla harjoitella liikkeenomaisesti.



Kotiläkysyksi tuli lisää pyörimistä ja siitä sivulle. Kosketusalausta ja takajalkojen käyttöharjoituksia (vati ja peruutuksia). Ainon kanssa oli kyllä hauska treenata, vielä kun saa sen tottumaan häiriöön. Toisaalta kun tuossa pienessä tilassa tottuu treenikavereihin, niin ei pitäisi sen jälkeen juuri minkään häiritä. Minun pitää olla tarkkana, etten vahingossa ala palkkaamaan sitä minun komentamisesta. Aino mielellään kertoisi milloin sitä pitää palkata.



maanantai 27. tammikuuta 2014

Elämä voittaa ja arki koittaa

Punanutut puuhastelevat yleensäkin yhdessä

Perjantaina kävimme taas heti aamusta pikaisesti lääkärissä. Kummasti väsymys kaikkoaa kun on jotain oikeasti tärkeää tekemässä. Minä siis lähdin klinikalle suoraan yövuorosta ja normaalisti olisin jo 8.30 kääriytymässä peittooni koirat kainalossani.

Armas oli taas innoissaan menossa klinikalle. Ovella komensi minua kiiruhtamaan ja avaamaan oven sekä pomppasi tervehdyshaukkua huutaen sisään. Puntarin kautta pöydälle (12,6kg). Paino on pysynyt samana, mutta huomaa että koiran lihaskunto on hieman laskenut tämän levon aikana. Pöydällä se istua nökötti niin kiltisti että melkein unohdin pitää siitä kiinni. Havahduin siihen kun eläinlääkäri alkoi valuttamaan verta putkeen. Sydän kuulosti hyvältä ja verenpaine oli ok, minulle oli ihan uutta että koiralta mitataan verenpaine hännästä.

Iltapäivällä saimme sitten tulokset. Tällä kertaa maksan arvot olivat taas laskeneet ja hematokriitti oli noussut 40:een. Mahtava uutinen! Lisäksi saimme taas luvan laskea kortisonin annostusta. Tietenkään varmuutta parantumisesta ei voi sanoa, ennen kuin kortisoni on  ajettu alas ja koiran vointi jatkuu normaalina. Annoin kuitenkin jo luvan itselleni iloita...varovaisesti. Seuraava käynti on voinnin mukaan to tai pe.


Armas ja Nuppu

Aino ja Armas itselleen tyypillisen näköisinä.



Tänään sitten kävimme jo kokeilemassa irtojuoksentelua muutaman minuutin. Aino oli täynnä tarmoa, samoin Usva. Hyvä Team Punaiset Pahulaiset. Nuppu valitteli varpaiden paleltumista ja Armas oli innoissaan, nipisteli minua tuttuun tapaan, mutta otti varovaisesti riekkumiset ja oli tosi hyvin koko ajan kuulolla. Pakkasta oli -8 astetta, mutta varmuuden vuoksi puin Armakselle Rukka- neuleen Pompan alle. Kotona vaatteiden alta kuoriutui lämmin pumipoika.

Pumipoika <3






torstai 23. tammikuuta 2014

Yllätyspaketti

Postin tuomana tuli mieluinen paketti perheen uroksille. Mano-isä ja Fammo muistivat toipilasta hienolla villapaidalla ja Leksu sai ystävälliseltä belgi-ihmiseltä hengenpelastusherkkuja. Leksu oli varsin muikeana yllättävästi herkkuhetkestä ja villapaita tuli tarpeeseen, sillä kortisonikuuri poistaa kerralla Armaksen pentuvillat. Suuri kiitos Christine ja Pirjo!



tiistai 21. tammikuuta 2014

Juhlahumua!


Pennut täyttävät tänään vuoden! Toivotan kaikille koko sydämestäni onnea ja pitkää ikää. Olkoot tulevat vuodet yhtä lailla täynnä elämäniloa! Pentue on tehnyt ainakin minun kuluneesta vuodesta varsin merkityksellisen ja ikimuistoisen.


Juhlinnan aiheita on myös Armaksen hvyin käyntiin lähtenyt toipuminen. Perjantaina verikoe kertoi hematokriitin eli punasolujen osuuden olevan 30 prosenttia ja maanantaina arvo oli noussut jo 35:een mikä on normaali arvo. Eläinlääkärikin oli jo huojentuneen oloinen ja uskallettiin miettiä kuinka lähellä kuolemaa koira oikeasti kävi. Verenpaine on nyt lääkityksestä johtue koholla, joten Armakselta on vielä riekkumiset kielletty.  Perjantaina uusi käynti, ellei tule koiran väriin jotain muutosta. Nyt jo uskaltaa hieman huokaista ja keskittyä elämän juhlistamiseen. Piti vain välillä joutua muistamaan, että kaikki ei ole aina niin itsestään selvää.




torstai 16. tammikuuta 2014

Verikokeita

Tiistain ja keskiviikon välinen yö meni hyvin. Mitä nyt minut herätettiin klo 04.00, jomman kumman teinikoiran toimesta. Käväisin sitten Ainon ja Armaksen kanssa pissalla. Armas oli tosin jo ehtinyt tehdä kaikki tarpeensa lattialle. Vatsahan sillä on nyt löysä tuon korkean kortisonikuurin vuoksi ja pissaa tulee edelleen samasta syystä ihan käsittämättömän paljon.

Keskiviikko aamuna suuntasimme heti klinikalle ja olimme siellä vain kolmisen tuntia. Armas otti pöydällä rennosti ja otti tutun nestetankkauksensa kalium lisällä. Minä sen aikaa selvittelin sormin sen takkuja jaloista ja nypin sen kylkikarvoja. Alkaa olla jo varsin kodikas oli klinikalla ja koira menee sinne varsin innokkaana.

Hyvät uutiset jatkuivat. Hematokriitti oli tänään 30, eli lähes normaali eikä merkkiä hemolyysistä. Voi kun nyt tilanne pysyisi tuollaisena. Kaliumissa oli edelleen hieman vajausta. Kotiin  päästyämme Armas söi heti kupillisen raksuja. Ollaan nyt pikkuisen livetty raakaruoasta, sillä tällä hetkellä Armas saa syödä sitä mikä sille maistuu parhaiten.

Jatketaan vielä säännöllisiä klinikkakäyntejä ihan sen vuoksi, että pysytään tilanteen tasalla veriarvoista. Taas on itsellä hieman helpottuneempi olo

Torstai aamuna oli taas käynti klinikalla. Tällä kertaa hematokriitti oli 28-29 ja verinäytteessä oli hieman näkyvissä hemolyysiä. Positiivista oli laboratoriolausunto 13.1 verinäytteestä. Siellä oli muutamia arvoja yläkantissa, mutta punasolujen tuotanto oli kuitenkin voimakkaana käynnissä luuytimessä. Tällä käynnillä laitettiin taas nestettä 500ml suoneen ja saimme uudenlaiset kortisonit loppuneiden tilalle.


Perjantaina taas uudelleen..



Armas on saanut kovasti kehuja helposta käsiteltävyydestä noin vilkkaaksi ja  nuoreksi urokseksi. Muutenkin se ottaa ihailtavan rennosti nuo tipassa odottelut. Torkkuu ja välillä kuulostelee mitä ympärillä tapahtuu. Ponkaisee kyllä heti liikkeelle kun annan luvan, mutta siihen asti ottaa lunkisti kun ei ole mihinkään kiirettä.



keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Pieni pilkahdus valoa

Tiistai aamuna heräsimme kelloon 07.00, ja varovaisesti kysyin Armakselta onko se vielä hengissä, ja jos on, niin lähdettäisiinkö ULOS. Pumipoika pinkaisi salamana sänkyyn istumaan lähes pääni päälle, kuten sillä on normaalistikin ollut tapana tehdä. Tämän lisäksi ilahduin suunnattomasti siitä, että Armas oli yön aikana käynyt sängyn alta puuhastelemassa. Se oli pissannut apukeittiöön ja kakannut keittiöön (ensimmäinen kakka sitten la!) sekä siirtänyt puruluun patjalleen. Pieniä ilonaiheita.

Aamu oli jotenkin muutenkin huomattavasti parempi kuin edellinen ilta. Armas jopa otti komeasti kantaa Leksan tekemään hälytykseen ja meinaisi avata sanaisen arkkunsa myös naapureille. Aamulla se myös kyseli, etteikö talossa tarjoilla pumeille mitään. Tänä aamuna ei tarjoiltu, sillä olimme menossa klo 09.00 klinikalle. Mika käväisi töissä mutkan ja tuli hakemaan meitä hieman ennen. Armas ehti ulkoilla pienen hetken ennen kyydin tuloa, ja takkiaan hinkuettassa maahan jäi hyvin dramaattisesti makaamaan keskelle tietä kyljelleen juuri kun isäntänsä saapui paikalle. Nousi kyllä ja hyppäsi itse autoon ja saapasteli klinikalle sisään reippaana.



Aamun mittauksessa hematokriisi oli 16, eli kaksi pykälää pienempi kuin edellisenä päivänä. Positiivistä oli, että verinäytteessä ei näkynyt enää hemolyysiä, eli punasolujen hajoamista. Se piristi kovasti ja antoi minulle toivoa. Armakselle laitetiin loput lauantaina Leksalta vuodatetusta verestä. Oletettavasti sitä meni taas noin 250ml. Veren lisäksi tippasi yhtä aikaa neste + kalium.
Kotiin pääsimme lähtemään noin klo 14.00. Tällä kertaa ei vielä laitettu tujumpaa lääkitystä, vaan keskiviikkona menemme heti aamusta taas uudelleen ihmeteltäväksi.


Armas oli ilmeisesti kuunnellut päivän aikana puhelujani, sillä se oli ihan varma että Usva, Nuppu ja Aino ovat kotona. Niin kovin malttamattomana se steppasi ulko-ovella ja sisään päästyään loikki pitkin taloa haukken omaa tuttua lauman tervehdyshaukkuaan. Armas oli varsin pettyneen näköinen kun kotona ei ollut odottamassa kuin Leksu. Pumitytöt kotiutuivat hieman myöhemmin ja jälleennäkemisen riemu oli käsin kosketeltavissa. Armas ja Aino ovat leikiskelleet lähes koko illan, Armas välillä levähtäen. Nuppu on kovasti yrittänyt saada Armasta leikkimään kanssaan, mutta alkuun sisko oli mieluisampi kaveri. Illalla Nuppu ja Armaskin kisusivat ja potkivat toisiaan tuttuun tapaan. Armas söi eläinlääkäriltä päästyään normaalisti suurella ruokahalulla. Huomaa, että kortisoni on nyt alkanut vaikuttamaan, sillä pissaa tulee. Valitettavasti minne sattuu. Heti pikkuisenkin pissattuaan Armas ryntää vesikupille täyttämään syntynyttä vajausta. Siitäkin olen iloinen, että pissa on hyvin vaaleaa, eli hemoglobiini ei karkaa mihinkään. Armas myös nosti tänään ensimmäistä kertaa jalkansa sitten pe, ja on illan aikana haukkua louskuttanut lauman kanssa ihan huvikseenkin. Miten sitä nauttiikaan nyt normaalisti niin ärsyttävistä asioista.


Minut hyvin tuntevat tietävät että olen positiivinen realisti, jolla on pessimistisiä taipumuksia. Nyt olen kuitenkin taas hieman enemmän toiveikas tiedostaen, että moni asia voi vielä mennä pieleen. Pessimisti minussa sanoo, että tämä ilta oli liian hyvä ollakseen totta. Jos en edellisissä postauksissa ollut tarpeeksi selkeä niin Armaksen vaivaa hoidetaan tällä hetkellä IMHAna, todennäköisesto sekundäärinen sellainen,  mutta mitään täyttä varmuutta ei asiasta ole.


Tässä vaiheessa täytyy kiittää kaikkia kannustavia viestejä laittaneita ja apua tarjonneita. KIITOS!. Tämän huolen keskellä kannustukset, hyvän onnen toivotukset ja hyvän tahdon eleet oikeasti auttavat jaksamaan. Pienillä sanoilla ja teoilla on suuri merkitys.

tiistai 14. tammikuuta 2014

Missä mennään..

Sunnuntai aamu koitti ja koira oli selkeästi parempi. Käveli omin jaloin pissalle. Minulla taas oli huomattavasti huonompi olo, pahin stressi ja migreenin kaltainen päänsärky oli lähtenyt ja tuonut kuumeen ja pahoinvoinnin tilalle. Huomasi kyllä miten voimakkaasti oli edellisenä päivänä reagoinut koiran tilaan, tuntui koko kropassa.


Sunnuntaille oli lääkärikäynti, eli mitattiin Armaksen veren hematokriitti oli 25, mikä oli hyvä siihen nähden, että se oli ennen verensiirtoa vain seitsemän. Hematokriitti (lyh. hkr) on verisolujen suhteellinen osuus koko veren tilavuudesta, useimmilla nisäkkäillä hematokriittiarvo vaihtelee 35 ja 45 prosentin välillä. Armaksen lähtöarvo 7 on todella huono tässä valossa. Armas laitettiin tippaan ja sai klinikalla lähes 500 ml nestettä + kaliumia. Kotiin saimme vaihdettavaksi toisen tippapullon. Siinä me sitten makasimme ja toipuilimme apukeittiön lattialla kumpainenkin omalla patjalla peittojen alla. Sain välillä nukuttua ja heräilin aina Armaksen vaihdettua asentoa. Silloin piti tarkistaa, että tippaletkut eivät ole solmussa ja tassu on oikeassa asennossa, jotta neste kulkisi suoneen. Yöllä neljän pintaan totesin parhaimmaksi ottaa tipan ja kanyylin pois, sillä letku meni niin mutkille ja siihen oli ilmaantunut jostain ilmakuplia. Armas söi vuorokauden aikana Royal Canin Recovery purkin ja keksejä ja kävi itse pissalla, alkoi myös juomaan itse. Lääkkeinä meni antibioottia ja kortisoonia.


Maanantaina oli uusi lääkärikäynti ja tällä kertaa hematokriitti oli laskenut 18 ja kaliumissa oli edelleen vajausta. Lämpö oli normaali. Munuaisissa joku arvo edelleen koholla. Nestettä meni kalium lisällä taas 500ml. Sovittiin seuraava käynti heti tiistai aamulle, jolloin tehtäisiin uusi verensiirto ja  mahdollisesti aloitetaan tujumpi lääkitys, käsittääkseni solusalpaajat.


Tällä hetkellä Armas syö vatsansuojaksi Omeprazol 10mg 1tbl päivässä, kortisoni Prednisolon 40 mg 1 tbl 2 x päivässä ja antibiootiksi Synulox 200mg 1,5 tbl 2xpäivässä.



Päivä oli muuten meille kummallekin huomattavasti parempi. Hieman pelottaa taas yö ja se missä kunnossa koira on aamulla. Jotenkin sitä on nyt saanut sen pahimman menettämisen pelon haudattua niin syvälle, että enää ei itku tule joka hetki, vaan kaikki energia ja ajatukset menevät koiran hengissä pitämiseen. Onneksi kukaan meistä, ei koira eikä isäntäväki ole antamassa periksi.


Kiltti potilas







sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Painajainen

Meidän normaali, onnellinen ja hetkittäin huoletonkin elämä sai odottamattoman käänteen keskiviikkona. Itse en vain asian vakavuutta vielä silloin tiennyt. Keskiviikko aamuna kaikki oli vielä hyvin. Koirille, erityisesti Armakselle maistui ruoka. Koirat leikkivät ja kaikki oli niin kuin pitääkin. Iltalenkillä huomasin ajattelevani, että miten Armakselta katosi terävin kärki olemisesta ja riekkumisesta, eikä iltaruokakaan sitten maistunut. Arvelin tosin ruuassa olevan jotain vikaa, koska Ainokin alkoi nirsoilemaan. Illalla käytiin vielä se todella myöhäinen iltapissa mikä meillä on tapana, jotta saadaan nukkua hieman pidempään. Vapaapäivällä kun oltiin.


Torstai aamupäivällä kaikki oli ok, mutta puolen päivän jälkeen huomasin apukeittiössä jonkun roiskuttaneen puolukkamehua ison lammikon. Pissaahan se tietenkin oli, veristä pissaa. Osumajäljestä tiesin tuotoksen olevan Armaksen. Koira oli tässä vaiheessa todella vedoton, käveli kuitenkin itse. Saimme eläinlääkärille ajan klo 16.30 ja kiikutin koiran ja pissanäytteen lääkärille. Lääkärikin totesi näytteen olevan niin verinen, että sen näkee paljaalla silmällä tutkimuksissa siitä löytyi mm. verta ja bakteereita. Pissa laitettiin viljelyyn ja verikokeissa paljastui koiran tulehdusarvojen olevan 22 (nom 6-12), munuaisarvot normaalit, maksan jokin arvo hieman kohollaan, toinen tärkeämpi arvo ok. Kuumetta koiralla oli 39,4. kotiuduttiin siis diagnoosilla "erittäin ärhäkkä virtsatieinfektio, joka ei vaikuttaisi kuitenkaan levinneen munuaisiin". Armas piristyi huomattavasti saatuaan ab:n ja kipulääkkeen sekä nestettä. Söi illalla.


Perjantaina koira oli taas samanlainen kuin torstaina ja soittelen pissaviljelyn tuloksia. Viljely oli epäonnistunut ja saimme varuilta rinnalla toisen laajakirjoisemman ab:n. Pissa oli edelleen hyvin punaista. Koira kuitenkin söi jotensakin ja joi. Uskaltauduin lähtemään yöksi töihin luottaen uuteen antibioottiin + kipulääkkeeseen ja mieheni jäi tietenkin hoitamaan kipeää koiraa. Ennen lähtöä annoin sille vielä tueksi hunajaa ikeniin ja puppyboosteria aikuisille koirille tarkoitetun annoksen. Illalla oli Armas juonut vielä lihalientä ja kävellyt itse iltapissalle. Kaikki oli ollut suhteellisen normaalia kun olivat laittaneet puolen yön jälkeen nukkumaan.


Lauantai aamuna tulin kotiin hieman aamu seitsemän jälkeen yövuorosta. Jännittäen tuleeko Armas vastaan vai ei, eli onko ab tehonnut. Armas ei tullut vastaan, vaan kutsumisen jälkeen raahautui sängyn alta esiin. Käveli pari metriä ja kaatui jalkoihini. Minä kaappasin sen syliini että kävisimme aamupissalla ja alkaisimme tarkistamaan tilannetta. Apukeittiöön päästyämme, totesin että koira jo tyhjensi rakkonsa. Laskin sen maahan ja aloin tarkastelemaan paremmassa valossa koiran väriä. Ikenet olivat täysin harmaat, samoin silmien sidekalvot. Tuntui kuin kylmä koura olisi iskenyt sieluun kiinni, sillä tajusin että koira kuolee ellen saa sitä äkkiä lääkäriin. Onneksi päivystävä eläinlääkäri heräsi soittooni ja lupasi tulla heti klinikalle. Puhelimessa lääkäri ei antanut paljoa toivoa koiran elämän pelastamiseksi. Käärin velton koiran viltteihin ja nostimme sen autoon. Minä kaasuttelin klinikalle, missä sain odottaa noin puolisen tuntia lääkäriä. Sisälle päästyämme paikalle tuli myös toinen koira, myös akuutissa tilassa. Se hoidettiin ensin ja sitten pääsimme Armaksen kanssa pöydälle. Kohta Mikakin pääsi paikalle.


Verikokeiden ja tutkimusten jälkeen selvisi että


"Armaksella on vakava anemia, hemoglobiini-arvo oli vain 37 (norm. 120-160). Armaksen tulehdusarvot ovat edelleen korkeat, leukosyytit 19,2 (norm 6-12).

Muissakin veriarvoissa oli poikkeamaa; maksa-arvoista alkaalinen fosfataasi koholla (ala arvoa laite ei pystynyt määrittelemään, mahdollisen hemolyysin takia).

Myös bilirubiini (maksa poistaa) oli koholla, lisäksi elektrolyyttitasot alhaiset.

Kyseessä voi olla alun perin vakavan infektion indusoima hemolyysi, myrkytys tai primaari autoimmuuni hemolyysi.

Armas on saanut vastaanotolla plasmalaajentajaa (250ml), fysiologista suolaliuosta (500ml), suonensisäistä hydrokortisonia (40mg/kg) sekä enfofloksasiini-antibioottia.

Armas tarvitsee verensiirron anemian korjaamiseen, pelkkä plasmalaajentaja ei riitä."



Ja taas mentiin. Ensin eläinlääkäri soitti Oulun alueen eläinklinikat läpi, mutta suurimman osan ollessa kiinni, tai eivät pystyneet tekemään verensiirtoa päädyimme hätyttelemaan eläinlääkäri Tuovi Joonaa vapaapäiviltä. Kävimme kotona mutkan odottelemassa pääsyä Tuoville klo 13. Tässä vaiheessa kykenin itse juomaan jo jotain ja sain itkua hieman jo laantumaan. Onneksi minulla on ymmärtäväiset työkaveri ja sain seuraavaksi yöksi järjestymään tuuraajan.


Tuoville pääsimme hieman etuajassa. Leksu lähti matkaan verenluovuttajaksi. Anna ystävämme oli luvannut minun hakea toisen dallunsa, jos Leksa ei olisi jostain syystä sopinut luovuttajaksi. Klinikalla Leksu rauhoitettiin, ajeltiin kaula ja laskettiin verta noin 600ml pussiin. Molempien veret testattiin että sopivatko yhteen ja Armakselle sitten tippumaan nestettä ja verta hiljukseltaan. Minun tehtäväksi jäi Armaksen lämmön mittaaminen 15 minuutin välein, jotta saisimme tietoa miten elimistö reagoi vieraaseen vereen. Lämpö pysyi tasaisena ja verta laitettiin noin 250ml. Koiran virkeys parani ja värikin hieman kirkastui. Armaksen veriarvot olivat niin huonot, että käytännössä sen oma veri oli jo vettä vain. Tuovilla oltiin kaikkiaan kuusi tuntia. Minä nuokuin ja torkahtelin kuumeen mittauksen välillä aina muutaman minuutin pää hoitopöytää vasten. Tuntui että pää räjähtää väsymyksestä ja stressisärystä. Kotona olimme noin klo 19.00 aikoihin. Armas söi muutamia lihanökäreitä ja vaihteli paikkaa sen mukaan missä minä kulloinkin olin. Pääasiassa kuitenkin makasin illan sen vieressä apukeittiön lattialla torkkuen.


Tätä kirjoitan nyt aamuyöstä. Heräsin Armaksen pissaisten alustojen päältä, koiran poistuessa kuivempaan paikkaan nukkumaan. Koira on suhteellisen virkeä, mutta itseäni kalvaa tieto, että tila voi romahtaa milloin tahansa uudelleen. Ei ole mitään varmuutta miten Armaksen elimistö alkaa kohdella uutta verta. Nyt sillä on siis tukihoitona korkea kortisoni annostus ja antibiootit sekä kipulääkkeet. Aamulle on sitten soitto Tuoville ja mitä ilmeisemmin veriarvojen tarkistus. Kohta pitää käyttää koira ulkona, ellei pissaa sitä ennen sisälle, ja koettaa tarjota sille taas syötävää. Sen verran se on parempi eiliseen tai mihinkään muuhunkaan sairaspäivään että se jaksaa jo murista Leksalle, veriveljelleen.

Tuoville ajaessamme totesin päivän olevan kaunein koko talvena. Ihana auringon paiste ja kirkas taivas. Juuri sellainen sää, mitä olemme pumien kanssa odottaneet. Armas joutui nauttimaan kirkkaudesta vain tähyillen taivasta maatessaan auton takapenkillä. Miten onkaan niin, että juuri kun elämä on täynnä suunnitelmia ja koira alkaa olla parhaimmillaan, niin kaikesta putoaa pohja pois.

Päälinmäisenä ajatuksena on vain, että onko minulla enää huomenna ihanaa reipasta pumipoikaani?


sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Uusi vuosi sekä muutama sananen Pompasta


Meidän vuosi vaihtui onnistuneesti. Aino ja Armas eivät reagoineet raketteihin mitenkään. Kävimme pidemmän iltalenkin klo 16.30 ja viiden aikoihin oli jo kuuluikin joka suunnalta pauketta. Usva ei myöskään sanonut mitään ja illan aikana tajusin sen oikeasti menettäneen kuulonsa. Nuppu ei reagoinut yhtään mitenkään, ei edes itselleen ominaisesti yrmyilemällä. Toinen iltapissitys oli sitten klo 20.00 ennen kuin säntäsin yöksi töihin. Korkalovaarassa oli täysi sotatila jo päällä, mutta kukaan koirista ei huomannut mitään. Tai totesivat raketit mutta ei reaktioita. Tein tarkoituksella illan juuri niin kuin kaikki muutkin illat, etteivät alkaisi ihmettelemään erikoisia järjestelyjä. Illan ja yön olivat sitten isäntänsä seurassa. Olivat nukkuneet, leikkineet syöneet luita ja tarvittaessa säestäneet Leksua. Eli ihan normi ilta ja yö. Usva meni varuilta vanhemmilleni yöksi ja se oli itsepintaisesti halunnut jo klo 01.00 pissalle, mutta ei ollut huomannut viimeisiä raketteja. Ensimmäinen uusi vuosi aikoihin ilman läähätyksiä, levottomuutta tai mitään muutakaan pelkoreaktiota yhtään kenessäkään.




Edellisenä iltana näimme yhden raketin läheltä lenkin aikana. Silloin Nuppu syöksähti rakettia kohti haukkuen raivoissaan, ja Aino sanoi piu laskien häntänsä. Armas intoili tietenkin äitinsä mukana. Aino kiiruhti sitten Usvan viereen tukea hakien. Usva oli silloin jo kuin mitään ei olisi ikinä näkynyt tai kuulunut. Nuppu sitten säntäsi tyttärensä viereen ja nokkaisi sitä hellästi korvan takaa. Kosketuksen seurauksena Aino heitti hännän selän päälle ja jatkoi normaalisti lenkkiä. Samanlaisen merkillisen nokkaisun Mimmi teki aikoinaan Usvalle. Tilanteessa, jossa Usva-pentua pelotti rautatiesillan ylitys. Rohkeni silloinkin pienen mieli kuin taikaiskusta. Tuon pienen piun perusteella hieman jännitin Ainon uuden vuoden reaktiota, mutta oli sitten onneksi ihan normaali iloinen ja reipas itsensä. Toivottavasti onnistuvat säilymään noin reippaina äänille.



Uusina kujeita sen verran, että pentuset saivat paikan ohjattuun tokoryhmään. Se tietää sitten ahkeran treenaamisen alkamisen. Paikka on jaettu noiden kahden kesken, mutta onkin helpompi että voin keskittyä yhteen kakaraan kerrallaan vuoroviikoin. Tämä viikko on vielä mennyt taukoillen, sillä Nuppu oli vielä pari päivää sitten flunssaisen oloinen. Tauti on käynyt kaikki muut nyt läpi paitsi Usvan, jolle en edes usko sen tarttuvan.



Näiden kuvien kera on pakko mainita, että Pomppa on todellakin pop! Parempia ja tyylikkäämpiä takkeja ei ole koirillani ollut. Minua hieman jo hävettää lenkkeillä noiden kanssa omassa nuhjuisessa toppatakissa, kun pumini viilettävät tyylikkäinä Pompissaan. Pomppa istuu ihan eri tavalla koiran päällä kuin esimerkiksi Hurtan takit, on väreiltään minun makuuni, eivät ole sähköisiä tai kahise. Muotoilun puolesta pomppa sopii pumille täydellisesti. Usva on aina inhonnut takkeja, mutta punainen pomppa on ensimmäinen, minkä se antaa pukea ilman karkuun juoksemista. Pompan plussa Hurttaan ja Rukkaan verrattuna, on se että se oikeasti suojaa koiran suurimmat lihakset ja silti mahdollistaa täydellisen liikkuvuuden. Pompassa ei myöskään tule "lentoon lähtevä koppakuoriainen" efektiä eivätkä takit roiku toisella puolen koiran kylkeä. Tämä siis ilman jalkaremmejä ja pelkästään loistavan suunnittelun ansiosta!