Viimeiset verikokeet

Päivä alkoi loistavilla uutisilla. Kontrolliverikokeissa Armaksen hematokriitti oli 53%,eli saatiin lupa jatkaa normaalia elämää tervehtyneen koiran kanssa. Ei enää verikokeita. Hematokriitin, eli verisolujen suhteellinen osuus koko verentilavuudesta, normaaliarvon alaraja on 28%. Armaksen selviäminen hengissä on ihme kun lähdettiin liikkeelle 7%:sta, eli veri oli käytännössä vettä vain. 

Koko koettelemus sai alkunsa Armaksen puolustusmekanismin mentyä sekaisin suolistuinfektion ja kennelyskän sekä pissatulehduksen iskiessä lähes yhtä aikaa.

Täältä voi lukea alkutilanteen

Miten onnelliseksi ihminen voikaan tulla katsellessaan joka sekunti täysillä elävää nuorta koiraa. 

Suuren suuri kiitos eläinlääkäri Tuovi Joonalle ja kaikille meitä kannustaneille ja mukana eläneille. Reipasta ja elämänjanoista Armasta unohtamatta. Kiitos myös Leksulle olemassaolosta, ilman malinoisverta ei oltaisi tässä. 

Seuraavaksi on tarkoitus lähettää Armaksen verestä näyte Lohen tutkimusryhmälle ja otattaa MyDogDna passi. Siitä oliko tila IMHA vai viruksien hyökkäyksen aiheuttama tila ei ole varmuutta edes eläinlääkäreillä, sillä IMHAan ei ole olemassa varmaa diagnostiikkaa vaan oireiden mukainen hoito. Vastaavat oireet voivat tulla mm. myrkytyksestä (mm. sipuli). Parhaimman tietoni mukaan Armas olisi rotunsa (tai ainakin sukunsa) ensimmäinen vastaavan höykytyksen läpikäynyt yksilö. Epätietoisuus on inhottavaa, mutta ehkä jonain päivänä tähänkin mysteeriin saadaan vastaus. Tällä hetkellä pääasia on hyvinvoiva koira.

Tunnen syvää kiitollisuutta siitä, että Armas on hengissä. Suurin osa lukemistani IMHAkoirista ei ole selvinnyt, vaikka niillä veriarvot olisivat olleet lähtöjään paremmat. Meidän kanssa oli klinikalla muitakin samankaltaisia verensiirtopotilaita ja niistäkin tiedän yhden jo menehtyneen. Meillä oli onnea.

Pienet ilot ja suuri riemu

Viisas ystäväni sanoi kerran, että onni ei ole kokonaisvaltainen olotila vaan se löytyy hetkistä. Minä puolestani olen opetellut löytämään ilon pienistä asioista. Postilaatikolla käydessäni ilahdun usein ja postin tuloa oikein odottaa.. Postcrossing harrastus pitää huolen, että laatikossa on muutakin kuin laskuja. Torstaina minua kuitenkin muisti Nutrolin kasvattajakerho ja FCI /Kennelliitto cacib-vahvistuksella. Tulihan se Koiramme-lehtikin. Ilon tuottajan ei tarvitse aina olla suurta ja kallista.

Pieniä  iloja ja SUURI riemu

Torstain parasta antia oli kuitenkin eläinlääkärimme tekstiviesti. Kävimme siis aamulla töiden jälkeen Armaksen kanssa verikokeissa. Nuori koira sai taas kiitosta pitkämielisyydestä ja kokeen vastaus luvattiin myöhemmin viestinä. Näin koiran olemuksesta sen voivan hyvin, mutta vahvistus siitä sai oloni entistä paremmaksi ja varmemmaksi. Armas on siis nyt ollut kaksi viikkoa ilman lääkkeitä ja hematokriitti on parempi kuin koskaan sairastumisen jälkeen ( 49%). Huokaisin helpotuksesta. Uskallan siis jo paremmin suunnitella tulevaisuutta, eli treenejä, kokeita ja näyttelyitä sekä luottaa siihen etten ole ihan heti menettämässä pumipoikaani. Seuraava verikoe otetaan joskus toukokuun loppupuolella ja silloin katsotaan laaja verenkuva. Samalla Armaksen uskaltaa varmasti jo rokottaa.

Keikarin uudet vaatteet

Kevään kunniaksi Armas vaihtoi ulkoasua. 

Uusi kampaus oli melkeinpä pakko toteuttaa. Mennyt kortisonikuuri sai turkin tippumaan ja ihon herkäksi, joten kampaaminen oli hyvin epämiellyttävää ja koira oli täynnä kaljuhkoja läikkiä. Kuurin alussa nypin kaiken helposti irtoavan karvan. Armasta konettaessa ja osin käsin klippatessa saatoin tyytyväisenä todeta uuden karvan puskevan jo hyvin läpi. Siellä, mistä karvat pahiten varisivat pukkaa jo mustaa(!) karkeaa karvaa. Samoin kanyylin arvista kasvaa hauskasti helmenharmaiden karvojen joukosta paksua mustaa karvaa kiharatupsun verran.

Mikäli kaikki menee hyvin on turkki näyttelykunnossa jo loppukesästä. Pumipoikanen saa siis rauhassa keskittyä näyttelyiden sijasta muihin juttuihin.

Ensi viikolla on veriarvojen kontrollitutkimus. Hieman jo jännitän tuloksia. Maanantaina lääkityksen lopettamisesta tulee kaksi viikkoa.

Kevättä rinnassa

Varma kevään tulon merkki on auringonpaiste ja juoksuinen narttukoira. Nuppu aloitti juoksunsa aika tarkalleen seitsemän kuukautta edellisestä. Armas huomasi asian ja kiiruhti heti tekemään veryailevaa tutkimusta kylmällä kirsullaan. Ainolta ja Usvalta tuli äkkilähdöt. Edelleenkään sillä ei ole ilmennyt joillekin uroksille tyypillisiä rasittavuuksia, kuten joutavan päiväistä astumista ja narttujen perään turhan vinkumista. Ehtiihän se vielä senkin aloittaa, mutta yliseksuaalinen se ei kuitenkaan ole olemassaan. Liekö yksilökysymys vai narttulaumassa kasvamisen tuotosta. Sen tiedän, että Armas vain odottaa oikeaa aikaa ja tilaisuutta, eli täysin vietitön se ei ole olemissään nimessä .

Armas voi muutekin ilahduttavan hyvin. Alkavan viikon lopussa on tarkoitus ottaa taas verikokeet ja ensi viikosta sitten tiputtaa taas lääkitystä jos veriarvot on ok. Sairastumisesta meitä muistuttaa enää ulkoisesti kamalan huonossa kunnossa oleva turkki. Karvaa irtoaa ja takkuaa kun en ole aina ehtinyt niin topakasti sitä kampaamaan jokaisen hankihyppelyn jälkeen. Käsiklipperillä (paluu aikaan ennen sähkökoneita) klippasin siltä näppärästi reidet takuttomiksi. Armas näyttää nyt entistä enemmän toipilaalta resuisen turkkinsa kanssa. Kelien lauhduttua se on päässyt isäntänsä kanssa kickspark lenkeille kuntoaan kohottamaan. Juoksee kuulema todella kivasti edessä liina tiukkana. Vauhdin loputtua kävisi mielellään nipistämässä isäntäänsä vauhtia.

Helmikuun ohjatut treenit menivät työvuorojen imussa sivu suun. Olin joko menossa sopivasti yötöihin, tai viikonloppuisin en päässyt yövuoron jälkeen tarpeeksi aikaisten ylös ehtiäkseni treeneihin. Keskenämme olemme käyneet treenailemassa ja humputtelemassa hallilla aina kun on auto ollut käytössä.

Meillä on taas pesuhuone remontti käynnissä. Kolmas remontti seitsemän vuoden sisällä. Jee. Nyt remonttimiehiä on apukeittiö-pesuhuone-saunaosastolla ja koirien suhtautuminen asiaan on ollut mielenkiintoinen. Alkuun remonttireiskojen tullessa purkamaan pesutiloja koirat ilmoittivat meille tulevan ja olevan vieraita ihmisiä. Korvaansa eivät kuitenkaan lotkauttaneet kamalalle piikkauksen ja paukuttelun aiheuttamalle metelille. Siinä vaiheessa kun joku uskalias remonttireiska kurkkasi tuvan puolelle alkoi ihan oikea vartioiminen. Minä tietenkin yritin samaan aikaan nukkua yövuoron jäljiltä. Apukeittiön ovella päivystämistä kesti päivän kunnes tilanne taas rauhoittui. Remonttireiska kuuluu tulevan aamulla ennen seitsemää ja Leksa yleensä ilmoittaa siitä, päivällä kukaan ei juurikaan enää ilmoittele miehen liikkeistä. Minä tietenkin pelkäsin etukäteen miten äänekkäitä mahtavat olla minun yrittäessä nukkua. Minä teen siis nykyään pelkästään yövuoroja, mikä onkin koirien kannalta ihanteellista. Niillä on aina joku kotona.
Kuinka odotankaan, että pääsen pesemään pumit uudessa kylpyhuoneessa. Tietenkin ne juuri nyt oikein huutavat kunnon kylpyä ennen trimmausta...

Mistä tunnet sä ystävän?

¨
Tämä ystävänpäivä alkoi lupaavasti saadessamme ystävän vierailulle heti aamusta Armaksen klinikkakäynnin jälkeen. Nuppu oli erityisen ilahtunut, ja Usva oli tikahtua onnesta ja ilosta. Oli mukava aloittaa aamu puhumalla pumijuttuja.

Armaksen tervehtyminen jatkuu edelleen hyvänä. Kaksi viimeistä verikoetta ovat näyttäneet ht:n olevan 44-45%, eli äärimmäisen hyvä. Kortisonia menee edelleen puolikas Medrol 32mg joka toinen päivä. Sillä jatketaan vielä viikko taas seuraaviin verikokeisiin

Päivä sen kuin jatkuu hyvänä. Postilaatikosta löytyi myös ihan oikeita ystävänpäiväkortteja postcrossing korttien lisäksi. Canis-lehden ensimmäinen numero saapui myös. Iltapäivälle on suunnitteilla kivaa treeniä ja illalla olisi pentujen agility. Pessimisti ihan huolestuu näin iloisena päivä. :D

Viime viikon verikokeet

Päivittäminen jäi viime viikolta Ainon treenien jälkeen, mutta tässä tulee lyhyt muistelo. Alkuviikosta uskaltauduin jo varata hallivuoroja siten, että Armas pääsi myös mukaan. Mitään ei ollut tarkoitus vielä treenata Armaksen kanssa, vaan mahdollistaa kakaroille ja aikuisille lämpimässä leikkimisen. Armas jaksoi hyvin riekkua ja kaiken puolin oli oma vauhdikas itsensä. Agilityä se olisi kovasti halunnut tehdä ja koko ajan oli tarjoamassa a-estettä. Toivottavasti kohta uskalletaan jo revitellä vähän enemmänkin.

Perjantaina kiiruhdimme heti yövuoroni jälkeen klinikalla antamaan verinäytteen. Sitten kotiin nukkumaan ja odottamaan tuloksia. Tuovilta tuli tekstiviesti iltapäivällä ja unihiekka karisi hetkeksi silmistäni. Hematokriitti oli pienemmällä kortisooniannostuksella 38%, valkosolut, munuaisarvot, elektrolyytit ja toinen maksa-arvo normaali, toinen 141 (viikko sitten oli 301). Saatiin ohjeeksi taas pudottaa lääkitystä ja viikon päästä uusiin verikokeisiin. Hematokriitti oli laskenut pari pykälää, mutta sain vastaukseksi, että se vaihtelee kehon nestemäärän kanssa ja korkeampi kortisooni annos nostaa sitä. Ht arvo on normaali 28 asti, joten ollaan reilusti normaalin puolella. Jännittää kuitenkin taas seuraava verikoe. Koira on kuitenkin hyvinvoivan oloinen, ahne ja runsaasti pissaava, mutta täynnä elämää. Kauhtuneeltahan se näyttää kynityssä turkissaan etujalat kaljuina. Laskeskelin, että tähän mennessä Armaksen hoitoon on mennyt nyt reilu 1500 euroa, (messarin virustaudista lähtien) mutta koira on sen ja enemmänkin arvoinen.

Elämä voittaa ja arki koittaa

Punanutut puuhastelevat yleensäkin yhdessä

Perjantaina kävimme taas heti aamusta pikaisesti lääkärissä. Kummasti väsymys kaikkoaa kun on jotain oikeasti tärkeää tekemässä. Minä siis lähdin klinikalle suoraan yövuorosta ja normaalisti olisin jo 8.30 kääriytymässä peittooni koirat kainalossani.

Armas oli taas innoissaan menossa klinikalle. Ovella komensi minua kiiruhtamaan ja avaamaan oven sekä pomppasi tervehdyshaukkua huutaen sisään. Puntarin kautta pöydälle (12,6kg). Paino on pysynyt samana, mutta huomaa että koiran lihaskunto on hieman laskenut tämän levon aikana. Pöydällä se istua nökötti niin kiltisti että melkein unohdin pitää siitä kiinni. Havahduin siihen kun eläinlääkäri alkoi valuttamaan verta putkeen. Sydän kuulosti hyvältä ja verenpaine oli ok, minulle oli ihan uutta että koiralta mitataan verenpaine hännästä.

Iltapäivällä saimme sitten tulokset. Tällä kertaa maksan arvot olivat taas laskeneet ja hematokriitti oli noussut 40:een. Mahtava uutinen! Lisäksi saimme taas luvan laskea kortisonin annostusta. Tietenkään varmuutta parantumisesta ei voi sanoa, ennen kuin kortisoni on  ajettu alas ja koiran vointi jatkuu normaalina. Annoin kuitenkin jo luvan itselleni iloita...varovaisesti. Seuraava käynti on voinnin mukaan to tai pe.

Armas ja Nuppu

Aino ja Armas itselleen tyypillisen näköisinä.

Tänään sitten kävimme jo kokeilemassa irtojuoksentelua muutaman minuutin. Aino oli täynnä tarmoa, samoin Usva. Hyvä Team Punaiset Pahulaiset. Nuppu valitteli varpaiden paleltumista ja Armas oli innoissaan, nipisteli minua tuttuun tapaan, mutta otti varovaisesti riekkumiset ja oli tosi hyvin koko ajan kuulolla. Pakkasta oli -8 astetta, mutta varmuuden vuoksi puin Armakselle Rukka- neuleen Pompan alle. Kotona vaatteiden alta kuoriutui lämmin pumipoika.

Pumipoika <3

Juhlahumua!

Pennut täyttävät tänään vuoden! Toivotan kaikille koko sydämestäni onnea ja pitkää ikää. Olkoot tulevat vuodet yhtä lailla täynnä elämäniloa! Pentue on tehnyt ainakin minun kuluneesta vuodesta varsin merkityksellisen ja ikimuistoisen.

Juhlinnan aiheita on myös Armaksen hvyin käyntiin lähtenyt toipuminen. Perjantaina verikoe kertoi hematokriitin eli punasolujen osuuden olevan 30 prosenttia ja maanantaina arvo oli noussut jo 35:een mikä on normaali arvo. Eläinlääkärikin oli jo huojentuneen oloinen ja uskallettiin miettiä kuinka lähellä kuolemaa koira oikeasti kävi. Verenpaine on nyt lääkityksestä johtue koholla, joten Armakselta on vielä riekkumiset kielletty.  Perjantaina uusi käynti, ellei tule koiran väriin jotain muutosta. Nyt jo uskaltaa hieman huokaista ja keskittyä elämän juhlistamiseen. Piti vain välillä joutua muistamaan, että kaikki ei ole aina niin itsestään selvää.

Verikokeita

Tiistain ja keskiviikon välinen yö meni hyvin. Mitä nyt minut herätettiin klo 04.00, jomman kumman teinikoiran toimesta. Käväisin sitten Ainon ja Armaksen kanssa pissalla. Armas oli tosin jo ehtinyt tehdä kaikki tarpeensa lattialle. Vatsahan sillä on nyt löysä tuon korkean kortisonikuurin vuoksi ja pissaa tulee edelleen samasta syystä ihan käsittämättömän paljon.

Keskiviikko aamuna suuntasimme heti klinikalle ja olimme siellä vain kolmisen tuntia. Armas otti pöydällä rennosti ja otti tutun nestetankkauksensa kalium lisällä. Minä sen aikaa selvittelin sormin sen takkuja jaloista ja nypin sen kylkikarvoja. Alkaa olla jo varsin kodikas oli klinikalla ja koira menee sinne varsin innokkaana.

Hyvät uutiset jatkuivat. Hematokriitti oli tänään 30, eli lähes normaali eikä merkkiä hemolyysistä. Voi kun nyt tilanne pysyisi tuollaisena. Kaliumissa oli edelleen hieman vajausta. Kotiin  päästyämme Armas söi heti kupillisen raksuja. Ollaan nyt pikkuisen livetty raakaruoasta, sillä tällä hetkellä Armas saa syödä sitä mikä sille maistuu parhaiten.

Jatketaan vielä säännöllisiä klinikkakäyntejä ihan sen vuoksi, että pysytään tilanteen tasalla veriarvoista. Taas on itsellä hieman helpottuneempi olo

Torstai aamuna oli taas käynti klinikalla. Tällä kertaa hematokriitti oli 28-29 ja verinäytteessä oli hieman näkyvissä hemolyysiä. Positiivista oli laboratoriolausunto 13.1 verinäytteestä. Siellä oli muutamia arvoja yläkantissa, mutta punasolujen tuotanto oli kuitenkin voimakkaana käynnissä luuytimessä. Tällä käynnillä laitettiin taas nestettä 500ml suoneen ja saimme uudenlaiset kortisonit loppuneiden tilalle.


Perjantaina taas uudelleen..

Armas on saanut kovasti kehuja helposta käsiteltävyydestä noin vilkkaaksi ja  nuoreksi urokseksi. Muutenkin se ottaa ihailtavan rennosti nuo tipassa odottelut. Torkkuu ja välillä kuulostelee mitä ympärillä tapahtuu. Ponkaisee kyllä heti liikkeelle kun annan luvan, mutta siihen asti ottaa lunkisti kun ei ole mihinkään kiirettä.

Pieni pilkahdus valoa

Tiistai aamuna heräsimme kelloon 07.00, ja varovaisesti kysyin Armakselta onko se vielä hengissä, ja jos on, niin lähdettäisiinkö ULOS. Pumipoika pinkaisi salamana sänkyyn istumaan lähes pääni päälle, kuten sillä on normaalistikin ollut tapana tehdä. Tämän lisäksi ilahduin suunnattomasti siitä, että Armas oli yön aikana käynyt sängyn alta puuhastelemassa. Se oli pissannut apukeittiöön ja kakannut keittiöön (ensimmäinen kakka sitten la!) sekä siirtänyt puruluun patjalleen. Pieniä ilonaiheita.

Aamu oli jotenkin muutenkin huomattavasti parempi kuin edellinen ilta. Armas jopa otti komeasti kantaa Leksan tekemään hälytykseen ja meinaisi avata sanaisen arkkunsa myös naapureille. Aamulla se myös kyseli, etteikö talossa tarjoilla pumeille mitään. Tänä aamuna ei tarjoiltu, sillä olimme menossa klo 09.00 klinikalle. Mika käväisi töissä mutkan ja tuli hakemaan meitä hieman ennen. Armas ehti ulkoilla pienen hetken ennen kyydin tuloa, ja takkiaan hinkuettassa maahan jäi hyvin dramaattisesti makaamaan keskelle tietä kyljelleen juuri kun isäntänsä saapui paikalle. Nousi kyllä ja hyppäsi itse autoon ja saapasteli klinikalle sisään reippaana.

Aamun mittauksessa hematokriitti oli 16, eli kaksi pykälää pienempi kuin edellisenä päivänä. Positiivistä oli, että verinäytteessä ei näkynyt enää hemolyysiä, eli punasolujen hajoamista. Se piristi kovasti ja antoi minulle toivoa. Armakselle laitetiin loput lauantaina Leksalta vuodatetusta verestä. Oletettavasti sitä meni taas noin 250ml. Veren lisäksi tippasi yhtä aikaa neste + kalium.
Kotiin pääsimme lähtemään noin klo 14.00. Tällä kertaa ei vielä laitettu tujumpaa lääkitystä, vaan keskiviikkona menemme heti aamusta taas uudelleen ihmeteltäväksi.


Armas oli ilmeisesti kuunnellut päivän aikana puhelujani, sillä se oli ihan varma että Usva, Nuppu ja Aino ovat kotona. Niin kovin malttamattomana se steppasi ulko-ovella ja sisään päästyään loikki pitkin taloa haukken omaa tuttua lauman tervehdyshaukkuaan. Armas oli varsin pettyneen näköinen kun kotona ei ollut odottamassa kuin Leksu. Pumitytöt kotiutuivat hieman myöhemmin ja jälleennäkemisen riemu oli käsin kosketeltavissa. Armas ja Aino ovat leikiskelleet lähes koko illan, Armas välillä levähtäen. Nuppu on kovasti yrittänyt saada Armasta leikkimään kanssaan, mutta alkuun sisko oli mieluisampi kaveri. Illalla Nuppu ja Armaskin kisusivat ja potkivat toisiaan tuttuun tapaan. Armas söi eläinlääkäriltä päästyään normaalisti suurella ruokahalulla. Huomaa, että kortisoni on nyt alkanut vaikuttamaan, sillä pissaa tulee. Valitettavasti minne sattuu. Heti pikkuisenkin pissattuaan Armas ryntää vesikupille täyttämään syntynyttä vajausta. Siitäkin olen iloinen, että pissa on hyvin vaaleaa, eli hemoglobiini ei karkaa mihinkään. Armas myös nosti tänään ensimmäistä kertaa jalkansa sitten pe, ja on illan aikana haukkua louskuttanut lauman kanssa ihan huvikseenkin. Miten sitä nauttiikaan nyt normaalisti niin ärsyttävistä asioista.


Minut hyvin tuntevat tietävät että olen positiivinen realisti, jolla on pessimistisiä taipumuksia. Nyt olen kuitenkin taas hieman enemmän toiveikas tiedostaen, että moni asia voi vielä mennä pieleen. Pessimisti minussa sanoo, että tämä ilta oli liian hyvä ollakseen totta. Jos en edellisissä postauksissa ollut tarpeeksi selkeä niin Armaksen vaivaa hoidetaan tällä hetkellä IMHAna, todennäköisesto sekundäärinen sellainen,  mutta mitään täyttä varmuutta ei asiasta ole.


Tässä vaiheessa täytyy kiittää kaikkia kannustavia viestejä laittaneita ja apua tarjonneita. KIITOS!. Tämän huolen keskellä kannustukset, hyvän onnen toivotukset ja hyvän tahdon eleet oikeasti auttavat jaksamaan. Pienillä sanoilla ja teoilla on suuri merkitys.

Missä mennään..

Sunnuntai aamu koitti ja koira oli selkeästi parempi. Käveli omin jaloin pissalle. Minulla taas oli huomattavasti huonompi olo, pahin stressi ja migreenin kaltainen päänsärky oli lähtenyt ja tuonut kuumeen ja pahoinvoinnin tilalle. Huomasi kyllä miten voimakkaasti oli edellisenä päivänä reagoinut koiran tilaan, tuntui koko kropassa.


Sunnuntaille oli lääkärikäynti, eli mitattiin Armaksen veren hematokriitti oli 25, mikä oli hyvä siihen nähden, että se oli ennen verensiirtoa vain seitsemän. Hematokriitti (lyh. hkr) on verisolujen suhteellinen osuus koko veren tilavuudesta, useimmilla nisäkkäillä hematokriittiarvo vaihtelee 35 ja 45 prosentin välillä. Armaksen lähtöarvo 7 on todella huono tässä valossa. Armas laitettiin tippaan ja sai klinikalla lähes 500 ml nestettä + kaliumia. Kotiin saimme vaihdettavaksi toisen tippapullon. Siinä me sitten makasimme ja toipuilimme apukeittiön lattialla kumpainenkin omalla patjalla peittojen alla. Sain välillä nukuttua ja heräilin aina Armaksen vaihdettua asentoa. Silloin piti tarkistaa, että tippaletkut eivät ole solmussa ja tassu on oikeassa asennossa, jotta neste kulkisi suoneen. Yöllä neljän pintaan totesin parhaimmaksi ottaa tipan ja kanyylin pois, sillä letku meni niin mutkille ja siihen oli ilmaantunut jostain ilmakuplia. Armas söi vuorokauden aikana Royal Canin Recovery purkin ja keksejä ja kävi itse pissalla, alkoi myös juomaan itse. Lääkkeinä meni antibioottia ja kortisoonia.


Maanantaina oli uusi lääkärikäynti ja tällä kertaa hematokriitti oli laskenut 18 ja kaliumissa oli edelleen vajausta. Lämpö oli normaali. Munuaisissa joku arvo edelleen koholla. Nestettä meni kalium lisällä taas 500ml. Sovittiin seuraava käynti heti tiistai aamulle, jolloin tehtäisiin uusi verensiirto ja  mahdollisesti aloitetaan tujumpi lääkitys, käsittääkseni solusalpaajat.


Tällä hetkellä Armas syö vatsansuojaksi Omeprazol 10mg 1tbl päivässä, kortisoni Prednisolon 40 mg 1 tbl 2 x päivässä ja antibiootiksi Synulox 200mg 1,5 tbl 2xpäivässä.



Päivä oli muuten meille kummallekin huomattavasti parempi. Hieman pelottaa taas yö ja se missä kunnossa koira on aamulla. Jotenkin sitä on nyt saanut sen pahimman menettämisen pelon haudattua niin syvälle, että enää ei itku tule joka hetki, vaan kaikki energia ja ajatukset menevät koiran hengissä pitämiseen. Onneksi kukaan meistä, ei koira eikä isäntäväki ole antamassa periksi.

Kiltti potilas

Painajainen

Meidän normaali, onnellinen ja hetkittäin huoletonkin elämä sai odottamattoman käänteen keskiviikkona. Itse en vain asian vakavuutta vielä silloin tiennyt. Keskiviikko aamuna kaikki oli vielä hyvin. Koirille, erityisesti Armakselle maistui ruoka. Koirat leikkivät ja kaikki oli niin kuin pitääkin. Iltalenkillä huomasin ajattelevani, että miten Armakselta katosi terävin kärki olemisesta ja riekkumisesta, eikä iltaruokakaan sitten maistunut. Arvelin tosin ruuassa olevan jotain vikaa, koska Ainokin alkoi nirsoilemaan. Illalla käytiin vielä se todella myöhäinen iltapissa mikä meillä on tapana, jotta saadaan nukkua hieman pidempään. Vapaapäivällä kun oltiin.


Torstai aamupäivällä kaikki oli ok, mutta puolen päivän jälkeen huomasin apukeittiössä jonkun roiskuttaneen puolukkamehua ison lammikon. Pissaahan se tietenkin oli, veristä pissaa. Osumajäljestä tiesin tuotoksen olevan Armaksen. Koira oli tässä vaiheessa todella vedoton, käveli kuitenkin itse. Saimme eläinlääkärille ajan klo 16.30 ja kiikutin koiran ja pissanäytteen lääkärille. Lääkärikin totesi näytteen olevan niin verinen, että sen näkee paljaalla silmällä tutkimuksissa siitä löytyi mm. verta ja bakteereita. Pissa laitettiin viljelyyn ja verikokeissa paljastui koiran tulehdusarvojen olevan 22 (nom 6-12), munuaisarvot normaalit, maksan jokin arvo hieman kohollaan, toinen tärkeämpi arvo ok. Kuumetta koiralla oli 39,4. kotiuduttiin siis diagnoosilla "erittäin ärhäkkä virtsatieinfektio, joka ei vaikuttaisi kuitenkaan levinneen munuaisiin". Armas piristyi huomattavasti saatuaan ab:n ja kipulääkkeen sekä nestettä. Söi illalla.


Perjantaina koira oli taas samanlainen kuin torstaina ja soittelen pissaviljelyn tuloksia. Viljely oli epäonnistunut ja saimme varuilta rinnalla toisen laajakirjoisemman ab:n. Pissa oli edelleen hyvin punaista. Koira kuitenkin söi jotensakin ja joi. Uskaltauduin lähtemään yöksi töihin luottaen uuteen antibioottiin + kipulääkkeeseen ja mieheni jäi tietenkin hoitamaan kipeää koiraa. Ennen lähtöä annoin sille vielä tueksi hunajaa ikeniin ja puppyboosteria aikuisille koirille tarkoitetun annoksen. Illalla oli Armas juonut vielä lihalientä ja kävellyt itse iltapissalle. Kaikki oli ollut suhteellisen normaalia kun olivat laittaneet puolen yön jälkeen nukkumaan.


Lauantai aamuna tulin kotiin hieman aamu seitsemän jälkeen yövuorosta. Jännittäen tuleeko Armas vastaan vai ei, eli onko ab tehonnut. Armas ei tullut vastaan, vaan kutsumisen jälkeen raahautui sängyn alta esiin. Käveli pari metriä ja kaatui jalkoihini. Minä kaappasin sen syliini että kävisimme aamupissalla ja alkaisimme tarkistamaan tilannetta. Apukeittiöön päästyämme, totesin että koira jo tyhjensi rakkonsa. Laskin sen maahan ja aloin tarkastelemaan paremmassa valossa koiran väriä. Ikenet olivat täysin harmaat, samoin silmien sidekalvot. Tuntui kuin kylmä koura olisi iskenyt sieluun kiinni, sillä tajusin että koira kuolee ellen saa sitä äkkiä lääkäriin. Onneksi päivystävä eläinlääkäri heräsi soittooni ja lupasi tulla heti klinikalle. Puhelimessa lääkäri ei antanut paljoa toivoa koiran elämän pelastamiseksi. Käärin velton koiran viltteihin ja nostimme sen autoon. Minä kaasuttelin klinikalle, missä sain odottaa noin puolisen tuntia lääkäriä. Sisälle päästyämme paikalle tuli myös toinen koira, myös akuutissa tilassa. Se hoidettiin ensin ja sitten pääsimme Armaksen kanssa pöydälle. Kohta Mikakin pääsi paikalle.


Verikokeiden ja tutkimusten jälkeen selvisi että


"Armaksella on vakava anemia, hemoglobiini-arvo oli vain 37 (norm. 120-160). Armaksen tulehdusarvot ovat edelleen korkeat, leukosyytit 19,2 (norm 6-12).

Muissakin veriarvoissa oli poikkeamaa; maksa-arvoista alkaalinen fosfataasi koholla (ala arvoa laite ei pystynyt määrittelemään, mahdollisen hemolyysin takia).

Myös bilirubiini (maksa poistaa) oli koholla, lisäksi elektrolyyttitasot alhaiset.

Kyseessä voi olla alun perin vakavan infektion indusoima hemolyysi, myrkytys tai primaari autoimmuuni hemolyysi.

Armas on saanut vastaanotolla plasmalaajentajaa (250ml), fysiologista suolaliuosta (500ml), suonensisäistä hydrokortisonia (40mg/kg) sekä enfofloksasiini-antibioottia.

Armas tarvitsee verensiirron anemian korjaamiseen, pelkkä plasmalaajentaja ei riitä."



Ja taas mentiin. Ensin eläinlääkäri soitti Oulun alueen eläinklinikat läpi, mutta suurimman osan ollessa kiinni, tai eivät pystyneet tekemään verensiirtoa päädyimme hätyttelemaan eläinlääkäri Tuovi Joonaa vapaapäiviltä. Kävimme kotona mutkan odottelemassa pääsyä Tuoville klo 13. Tässä vaiheessa kykenin itse juomaan jo jotain ja sain itkua hieman jo laantumaan. Onneksi minulla on ymmärtäväiset työkaveri ja sain seuraavaksi yöksi järjestymään tuuraajan.


Tuoville pääsimme hieman etuajassa. Leksu lähti matkaan verenluovuttajaksi. Anna ystävämme oli luvannut minun hakea toisen dallunsa, jos Leksa ei olisi jostain syystä sopinut luovuttajaksi. Klinikalla Leksu rauhoitettiin, ajeltiin kaula ja laskettiin verta noin 600ml pussiin. Molempien veret testattiin että sopivatko yhteen ja Armakselle sitten tippumaan nestettä ja verta hiljukseltaan. Minun tehtäväksi jäi Armaksen lämmön mittaaminen 15 minuutin välein, jotta saisimme tietoa miten elimistö reagoi vieraaseen vereen. Lämpö pysyi tasaisena ja verta laitettiin noin 250ml. Koiran virkeys parani ja värikin hieman kirkastui. Armaksen veriarvot olivat niin huonot, että käytännössä sen oma veri oli jo vettä vain. Tuovilla oltiin kaikkiaan kuusi tuntia. Minä nuokuin ja torkahtelin kuumeen mittauksen välillä aina muutaman minuutin pää hoitopöytää vasten. Tuntui että pää räjähtää väsymyksestä ja stressisärystä. Kotona olimme noin klo 19.00 aikoihin. Armas söi muutamia lihanökäreitä ja vaihteli paikkaa sen mukaan missä minä kulloinkin olin. Pääasiassa kuitenkin makasin illan sen vieressä apukeittiön lattialla torkkuen.


Tätä kirjoitan nyt aamuyöstä. Heräsin Armaksen pissaisten alustojen päältä, koiran poistuessa kuivempaan paikkaan nukkumaan. Koira on suhteellisen virkeä, mutta itseäni kalvaa tieto, että tila voi romahtaa milloin tahansa uudelleen. Ei ole mitään varmuutta miten Armaksen elimistö alkaa kohdella uutta verta. Nyt sillä on siis tukihoitona korkea kortisoni annostus ja antibiootit sekä kipulääkkeet. Aamulle on sitten soitto Tuoville ja mitä ilmeisemmin veriarvojen tarkistus. Kohta pitää käyttää koira ulkona, ellei pissaa sitä ennen sisälle, ja koettaa tarjota sille taas syötävää. Sen verran se on parempi eiliseen tai mihinkään muuhunkaan sairaspäivään että se jaksaa jo murista Leksalle, veriveljelleen.

Tuoville ajaessamme totesin päivän olevan kaunein koko talvena. Ihana auringon paiste ja kirkas taivas. Juuri sellainen sää, mitä olemme pumien kanssa odottaneet. Armas joutui nauttimaan kirkkaudesta vain tähyillen taivasta maatessaan auton takapenkillä. Miten onkaan niin, että juuri kun elämä on täynnä suunnitelmia ja koira alkaa olla parhaimmillaan, niin kaikesta putoaa pohja pois.

Päälinmäisenä ajatuksena on vain, että onko minulla enää huomenna ihanaa reipasta pumipoikaani?