torstai 15. toukokuuta 2014

Viimeiset verikokeet

Päivä alkoi loistavilla uutisilla. Kontrolliverikokeissa Armaksen hematokriitti oli 53%,eli saatiin lupa jatkaa normaalia elämää tervehtyneen koiran kanssa. Ei enää verikokeita. Hematokriitin, eli verisolujen suhteellinen osuus koko verentilavuudesta, normaaliarvon alaraja on 28%. Armaksen selviäminen hengissä on ihme kun lähdettiin liikkeelle 7%:sta, eli veri oli käytännössä vettä vain. 

Koko koettelemus sai alkunsa Armaksen puolustusmekanismin mentyä sekaisin suolistuinfektion ja kennelyskän sekä pissatulehduksen iskiessä lähes yhtä aikaa.

Täältä voi lukea alkutilanteen


Miten onnelliseksi ihminen voikaan tulla katsellessaan joka sekunti täysillä elävää nuorta koiraa. 

Suuren suuri kiitos eläinlääkäri Tuovi Joonalle ja kaikille meitä kannustaneille ja mukana eläneille. Reipasta ja elämänjanoista Armasta unohtamatta. Kiitos myös Leksulle olemassaolosta, ilman malinoisverta ei oltaisi tässä. 

Seuraavaksi on tarkoitus lähettää Armaksen verestä näyte Lohen tutkimusryhmälle ja otattaa MyDogDna passi. Siitä oliko tila IMHA vai viruksien hyökkäyksen aiheuttama tila ei ole varmuutta edes eläinlääkäreillä, sillä IMHAan ei ole olemassa varmaa diagnostiikkaa vaan oireiden mukainen hoito. Vastaavat oireet voivat tulla mm. myrkytyksestä (mm. sipuli). Parhaimman tietoni mukaan Armas olisi rotunsa (tai ainakin sukunsa) ensimmäinen vastaavan höykytyksen läpikäynyt yksilö. Epätietoisuus on inhottavaa, mutta ehkä jonain päivänä tähänkin mysteeriin saadaan vastaus. Tällä hetkellä pääasia on hyvinvoiva koira.

Tunnen syvää kiitollisuutta siitä, että Armas on hengissä. Suurin osa lukemistani IMHAkoirista ei ole selvinnyt, vaikka niillä veriarvot olisivat olleet lähtöjään paremmat. Meidän kanssa oli klinikalla muitakin samankaltaisia verensiirtopotilaita ja niistäkin tiedän yhden jo menehtyneen. Meillä oli onnea.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos käynnistä! Jätäthän jälkesi.